Minulla on tänään juhlapäivä. Syy juhlaan on ihan sellainen omakeksimä, mutta kuitenkin tosielämästä kumpuava: olen työskennellyt viestintäkonsulttina nyt tasan vuoden päivät.

Kun hain viime maaliskuussa uutta työtä Manifestosta avoimella hakemuksella, en edes kovin tarkkaan tiennyt mitä viestintätoimistoistassa tehdään. Totta kai tiesin raameja, mutta yksityiskohdat olivat aivan pimennossa. Intuitioni kuitenkin huusi, että viihtyisin viestintämaailmassa ja että minulla on sitä osaamista, mitä kentällä tarvitaan: kirjoittaminen on intohimoni, sosiaaliset taidot parhaita puoliani, kalenteri ja listat rakkaita ystäviäni, mutta luovuus kuitenkin lähellä sydäntäni.

Googlettelin millä tittelillä kannattaisi hakea ja valmistelin pitkään ja hartaasti hakemustani viestintäkonsultiksi. Kävin kahdessa pitkässä, mutta mielyttävässä työhaastattelussa ja huhtikuun 20.päivä aloitin työt. Jännitti, mutta olin täynnä intoa kehittyä ja oppia uutta, hyppäämään täysin uudenlaiseen työkulttuuriin, uusien työkavereitten ja koko kentän koulintaan.

Työskentelin ennen yliopistossa ja reilu 10 hengen organisaatioon hyppääminen oli tosiaan uutta. Avokonttori, etätyömahdollisuus, ei kellokortteja. Palavereja ympäri Helsinkiä ja välillä Helsingin ulkopuolellakin. Satunnaisia iltatöitä, hyvin satunnaisia viikonlopputöitä. Avoin, puhelias työyhteisö ja yllättävän paljon naurua kesken päivänkin, välillä ihan ilman syytä. Niin kuin varmaan rivien välistä kuuluu, olen viihtynyt tosi hyvin ja kävellyt joka ikinen aamu töihin kiitollisena.

Uudella on ollut myös kääntöpuolensa, pesti ei ole ollut pelkkää perjantaikuohuvaa. Olen joutunut haastamaan itseäni yhä enemmän mukavuusalueen ulkopuolelle: olen opetellut työkenttää ja sen tapoja. Olen käynyt presentoimassa ja pitänyt muutaman koulutuksenkin. Lukenut lehtiä, kuunnellut uutisia ja selannut Twitteriä, että pysyn uudessa kiinni. Olen tahallisesti hämärryttänyt työn ja vapaa-ajan rajaa, jotta saan irti itsestäni mahdollisimman paljon. Toisinaan eteeni on heitetty isot saappaat asteltaviksi ja olen hypännyt niihin, vaikka olisin mahtunut yhteen saappaanvarteen koko tyttö. Tämä on kuitenkin ollut aina vain hyvä asia. Olen oppinut valtavasti.

—

Minua ei kiinnosta olla mikään uraohjus. Vaikka työnteko on minulle äärimmäisen tärkeää, haluan että minua määrittää ihmisenä paljon muukin. Kyynerpäät haluan pitää alhaalla loppuun saakka, kun taas hyvät ideat jaan mieluusti kaikille. Siinä missä moni näkee nykyään työuransa korkeana vuorena, jota kivutaan ylöspäin, minulle se on enemmänkin kuin vuoristo: on monia huippuja, joita valloittaa ja monia antoisia alamäkiä, joita kavuta alas happea hakemaan. Laaksosta voi löytyä paljon uutta ja hienoa, mitä ei vuorenhuipulla ole.

En välttämättä tavoittele työssäni aina mitään seuraavaa etappia, joka on vähän ”korkeammalla” kuin edellinen. Saatan myös joskus tulevaisuudessa kokeilla jotain työtehtävää ja palata sitten vanhaan, jos uusi ei vastaakaan odotuksiani. Pyrin löytämään mielekkäitä työtehtäviä, joista voin löytää riittävästi haasteita ja joiden kautta voin kehittyä ja kehittää. Erityisesti jälkimmäistä. Haluan tehdä töitä muitakin kuin itseäni varten. Toivotaan, että töitä riittää.

-Henriikka

Ps. Ostin kuvissa olevan julisteen Papershopista itselleni juhlapäivän lahjaksi, kiitokseksi itselleni hyvästä vuodesta. Olen ylpeä itsestäni.

Kuvat: Papershop