Yhteistyössä Asennemedia ja If
Somelakkoni on ohi. Kuusi viikkoa olen ollut ilman puhelinta, konetta ja muita näyttöjä klo 22–07 välillä. Miltä haaste tuntui? Mitä jäi käteen? Mitä voi tehdä ennen nukkumaanmenoa, jos puhelin onkin odottamassa seuraavaa aamua?
Olennaisinta haasteraportissani: on ihanaa hellittää otetta puhelimesta. On ihanaa tajuta, ettei se olekaan kädenjatke tai happilaite, jota ilman ei pärjää. Että sitä voi istua monta tuntia ravintolassa ystävien kanssa puhelin visusti laukussa tai viettää monta ihan tuikitavallista arki-iltaa miehen kanssa ilman sinistä valoa.
Tiedän, että If:n Offlineaika-kampanjan keskiössä oli nimenomaan unenlaatu ja sen paraneminen, kun laitteet sulkee tuntia ennen nukkumaanmenoa. Itse näin haasteen vaikutukset kuitenkin paljon laajemmin, myös vahvasti riippuvuuteen ja elämänhallintaan liitoksissa.
Sen lisäksi, että nukumme paremmin, kun rajoitamme ruudun tuijottelua, elämästämme tulee huomattavasti vapaampaa ilman ainaista vilkuilua. En siedä sitä vilkuilua! En kestä, kuinka minäkin sorrun siihen niin usein! Puhelimen ruutua ei tarvitse tuijottaa joka kolmas minuutti. Siellä ei yksinkertaisesti tapahdu mitään niin usein. Ja vielä vähemmän tapahtuu aivoissa, jos niille ei anna aikaa ajatella muuta.
Unenlaadussani ei ole ollut valittamista, joten tyydyn vain toteamaan, että nukun edelleen hyvin. Heräämisestä on kuitenkin tullut aktiivisempaa, kun en jää sänkyyn makoilemaan puhelin kourassa, vaan hyppään ylös ja otan luurin käteen vasta seitsemän jälkeen.
Haluan jättää rajoja puhelin- ja läppärikäytökselleni. Puhelimen ainaisen halailun ja vilkuilun haluaisin vaihtaa harkittuun asioiden tarkistamiseen ja informaation löytämiseen. Haluan löytää viihteeni muualta kuin mobiilista.
Läppärihommat haluaisin saada alta pois ennen yhdeksää, viimeistään ennen kymmentä. Joskus työpäivät venyvät, mutta pitkät keskustelut Jannen kanssa ovat korvaamattomia ja vaihdan työnteon mielelläni iltahämyiseen, lempeään teehetkeen.
Ennen kaikkea kehottaisin, että pidetään huolta toisistamme. Ystäväporukan tai perheen puhelin- tai someriippuvaisen kyllä tunnistaa. Omat ystäväni ovat ojentaneet minua, kun puhelin on meinannut viedä mennessään, ja perheenjäsenet pitäneet nuhteessa suorin sanoin. Ainaista laitteilla roikkumista ei voi loputtomiin selittää sillä, että ”tämä nyt on vaan mun työtä, pitää pysyä ajassa kiinni”.
Niin moni on nykyisin someriippuvainen, että se on yhteisön hiljainen yhteinen pahe. Pidetään huolta itsestämme, toisistamme, unestamme, vapaudestamme.
Teit sitten päivä- tai vuorotyötä, käytetään tunti ennen nukkumaanmenoa mieluummin tuhannella muulla tavalla kuin roikkumalla näyttöpäätteillä.
Kuitti.
-Henriikka
Eikä, mitkä kuvat! Ja pohkeet, LÄÄH!
Olet asian ytimessä, mulla on harjoittelun varaa puhelimen vilkuilun kanssa. Luulen, että kesä helpottaa asiaa, eihän kirkkaalla ees näe.
Hahaha repesin kohdassa ”LÄÄH” :–D
Ja miten toiveikas on tuo kesäajatus! Mennään kirkkauden voimalla.
Oi, ihania kuvia ja tunnelmia!
Teksti sai minut miettimään, kuinka kovasti olenkaan koukussa mobiiliin, niin kätevää, mutta niin turhaa. Ehkä pitää kokeilla haastaa itseään, jättää puhelin takin taskuun ystävällä vierailun ajaksi ja vaikka keittiön pöydälle yöksi, jospa puhelinkoukku hellittäisi minussakin otettaan!
Voi kiitos paljon.
Ja en ehkä menisi sanomaan ”turhaan”, sillä onhan se myös aidosti elämää helpottava ja nopeuttava kapistus. Mutta ehkä just ne rajat. Ja että osais erottaa mikä johtuu riippuvuudesta ja mikä tarpeesta.
Voi miten maailman ihanimpia kuvia!
Voi ihana Ella. Kiitos <3
Olipa pysäyttävä kirjoitus. Tunsin häpeän pistoksen sydämessäni, kun yhden kirjottamasi lauseen kohdalla muistin muutaman tunnin takaisen hetken ystävän kanssa. Vilkuilin kännykkääni liian monta kertaa, ikään kuin joku korkeampi voima pakottaisi katsomaan, montako uutta ilmoitusta luuriin on saapunut. Noloa. Mutta hei! Olis (ollut) mielenkiintoista kuulla ihan sellasia käytännön vinkkejä. Tekikö mielesi vilkuilla kännykkää oikeasti jatkuvasti, mikä ja minkälainen ajattelu ja toiminta niissä tilanteissa sitten auttoi? Mikä ns. avuksi ihan oikeasti? Varmaan blogiin aiheesta kirjoittaminen ja Ifin kaltainen motivaattori auttaisi itse kutakin, hmm…
Niin, ja kiitos upeasta blogista. Luen mielelläni (joskin luurin näytöltä…). Ja olettepa onnistuneet saamaan huikeat kuvat!
Siis just toi! Että tietää kyllä, että nyt ei ole oikea aika olla puhelimella. Ja sit kuitenkin sitä vaan vilkuilee. Mitä ihmettä?! Sairasta touhua.
Mua auttaa se, että laitan puhelimen ulottumattomiin. Reppuun äänettömälle tai jätän takin taskuun. Vierellä ollessa on helpompi, että näyttö on alaspäin. Silloin ruutu ei koko ajan vilku ja mieli keskittyy.
Ja sitten se auttaa, että myöntää asian ja pyytää apua. Käskee läheisiä huomauttamaan ja sanoo hyvällä hetkellä, että huonoina hetkinä tarvii jeesiä.
Ja suurkiitos kehuista. Luurinnäytöltä lukeminen on erittäin jees, kunhan keskittyy sisältöön ja rajaa ne hetket, kun blogeissa pyörii.
ihania kuvia! te ootte ihania.
mä tein puoltoista vuotta sitte niin et lähin reissuun ja pidin ekat 7 päivää puhelinta kokonaan kiinni (matkistaessakin) ja siinä koki ihan kummallisen valaistumisen, sellasen et elämä on tässä ja nyt ja fyysisesti mun ympärillä, ei vaan siellä omassa päässä ja puhelimen näytössä.se oli siistii. :)
Hei olipa melkoinen teko, mutta tosi hyvä sellainen. Mulla oli vähän samanlainen kokemus viime kesänä Transsiperian junassa, kun akku loppui eikä sitä niin vain ladattu. Vaikeinta olis kuitenkin löytää ne rajat arjessa, kun on kaiken ja kaikkien ympäröimänä. Kaikki vinkit otetaan avosylin vastaan.
Kiitos Sara. Oot yks aurinko.
Ootte kyllä niin sulonen pari!<3
Voi kiitos. Minustakin tuntuu, että todella sovitaan toisillemme.
Pitää todellakin paikkansa! Some-ajan rajoittaminen tekisi hyvää monelle.
PS. IHANIA kuvia! :)
<3 Kiitos paljon! Ja joo, todellakin tekisi. Ja tekisi myös hyvää, että muistuttelisimme toisiamme. Rajojen asettaminen on hyvin harvalle helppoa.
Jestas miten upeat kuvat. <3 Työmatkaleskenä ison osan ajasta viettävänä näitä yhteisiä hetkiä osaa arvostaa tosi paljon.
Jestas, todellakin. Miten hyvin voi kerrankin onnistua itselaukaisimella? Ilmeisesti näin hyvin.
Työmatkaleskeys tuo arvostusta parisuhteeseen ihan uudella lailla, itsekin sen muutaman vuoden kokoneena tiedän.