arkisto:

kesäkuu 2016

Onnistuneen Norjanmatkan ABC

_MG_0848 kopio

Sitä helposti unohtaa, että Norja on pohjoisin naapurimaamme. Se oli itse asiassa ennen viime viikkoista matkaamme viimeinen naapurimaa, jossa en ollut aikuisiällä käynyt. Matkaa suunnitellessa määränpään ja reitin tuli siten antaa mahdollisimman kattava kuva tuosta uskomattoman kauniista vuonojen, viikinkien ja murtomaahiihtokuninkaiden maasta. Aikaa meillä oli 6 yötä, noin viikon verran.

Hienoja paikkoja Norjassa on tuhatpäin. Meidän matkamme suunnittelupöydällä oli määränpäävaihtoehtoina viimeiseen asti kalastajakylien pohjoiset Lofootit ja eteläisemmän Norjan jylhä Geiranger-vuono. Kuten olen jo paljastanut, päädyimme jälkimmäiseen, vaikka sen suurempaa syytä valinnalle ei ollutkaan. Lofootit säilyvät ehdottomasti korkealla tulevien reissujen bucket listalla. Mulla on aavistus, että päädytään sinne viimeistään ensi vuoden aikana.

_MG_0002 kopio _MG_0051 kopio _MG_0087 kopio _MG_0246 kopio _MG_0254 kopio

Reittimme alkoi Wasalinen lauttakyydillä Vaasasta Uumajaan, josta jatkoimme ensimmäisen yön jälkeen täyttä vauhtia kohti länttä ja 640 kilometrin takana häämöttävää Trondheimia. Geiranger on sen verran etelässä, että reitti olisi voinut alkaa myös laivamatkalla Helsingistä Tukholmaan, mutta paljon kehuttu Trondheim sai katseemme suuntaamaan pohjoisempaan väylään.

Trondheimista oli otettu myös ne aiemmin julkaisemani siltakuvat. Kaupunkiin olisi mieluusti jäänyt pidemmäksikin aikaa, niin kiinnostavalta ja omaleimaiselta se vaikutti. Täytyypä palata – sinnekin.

13582457_10154310382733584_1251438073_o_MG_0753 kopio_MG_0440 kopio_MG_0743 kopio

Trondheimissa nukutun yön jälkeen käänsimme kurssin etelään. Geirangeria kohti vievä tie on upea: kuuden tunnin aikana ajoimme vehreässä muumilaaksossa, sormustenherramaisen karussa erämaassa, lumivuoristen huippujen ympäröimän hyisen järven rannalla ja lopulta serpentiinitiellä alas pieneen kylään.

Näimme Norjan reissun aikana kaksi hirveä, poron, jäniksiä ja muita elukoita. Löysinpä punkinkin lanteiltani jalat sojottaen. Noh, se oli jo elämäni kolmas, joten en panikoinut itseäni kuoliaaksi.

Geirangerista kirjoitan aivan oman kirjoituksen kuvineen, joten en analysoi määränpäätä tässä sen enempää.

_MG_0804 kopio_MG_0425 kopio_MG_0813 kopio

Paluumatkalla varioimme reittiä sen verran, että skippasimme Trondheimin ja hurautimme suorempaa tietä Ruotsia kohti. Kestoltaan matka oli lähes yhtä pitkä, mutta vaihtelu virkistää. Keski-Ruotsin mökkitunnelma muistutti aivan Suomen pienkylien kesää: huoltoasemia ja iltapäivälehtiä, jäätelötötteröitä ja itikoita. Ja tietysti vanhoja patuja vaihtamassa kuulumisia kyläkaupan portailla ja kauhistelemassa farkuissani ammottavia polvireikiä.

Pisin ajopäivä oli 12-tuntinen ja ajoimme muutenkin paljon lyhyessä ajassa. Rakastan itse kököttää auton takapenkillä, kirjoittaa päiväkirjaa, lukea ja ihailla maisemia. Joku istumista inhoava olisi saattanut pitää tahtiamme liian nopeana. Jos rauhallista lomaa olisi kaivannut, ideaalikesto matkalle olisi ollut 1–2 päivää enemmän, joista molemmat olisi voinut viettää perillä Geirangerissa tai vaihtoehtoisesti toisen vaikka matkalla Trondheimissa ja toisen perillä.

Lähdimme itse Helsingistä tiistaina ja ajoimme Tampereen kautta Vaasaan. Palasimme maanantai-iltana. Kovin paljon lyhyempään aikaan reissua ei saa puristettua, ellei ole kovin innokas ajaja.

_MG_0580 kopio_MG_0584 kopio_MG_2701 kopio

Matkamme tiivistetysti:

ti: Helsinki-Tampere-Vaasa-Uumaja
ke: Uumaja-Trondheim
to: Trondheim-Geiranger
pe: Geiranger
la: Geiranger–Alvdal
su: Alvdal–Uumaja
ma: Uumaja-Vaasa-Tampere-Helsinki

Teltta oli kotimme ja linnamme matkan jokaisena yönä. Telttapaikka sai myös vaihtua lähes joka päivä, sillä vain perillä Geirangerissa vietimme kaksi yötä peräkkäin.

Vaikka määränpää oli selvä, kovin tarkkoja sijainteja yöpymiselle emme olleet miettineet. Ainoastaan leirintäalueista isoimman, Uumajan First Campin olimme varanneet ensimmäiseksi yöksi etukäteen. Tämä oli myös kaikista majoituspaikoistamme suurin, kliinisin ja tylsin, mutta oli mukavampi, kun saapuessamme keskiyön aikoinin ei tarvinnut ryhtyä telttapaikanmetsästykseen.

_MG_2619 kopio_MG_0605 kopio

Muiden leirintäalueiden suhteen kuljimme fiilispohjalta. Norjassa ajaneet tietävät, että leirintäalueita riittää. Tienvarsikylteissä komeilee kymmenen kilometrin välein tiipiin näköinen telttasymboli kutsumaan matkalaisia kylään. Tämän vuoksi en haluakaan antaa varsinaisia suosituksia, sillä extempore-matkailu on maassa enemmän kuin mahdollista.

Meidän matkamme ehkä positiivisin yllätys oli paluureitin varrella keskellä Norjaa sattumalta löytynyt leirintäalue. Gjelten Bru Campingissa hiljaisen joen varrella tuoksui sopivasti vanha talo, pysähtyneisyys ja rauhallisuus.

Paikka oli kaunis ja teltan pystytti mielellään. Naapurista löytyi 20-luvulla rakennettu puinen kyläkoulu, juuri sellainen jollaisia Suomestakin löytyi ennen. Pihalla oli koripallo-, jalkapallo- ja käsipallokentät, itserakennettuja leikkitelineitä ja teatterilava. Istuimme hiljaisen koulun pihalla pitkät tovit kahvia hörppien ja aika tuntui menneeltä.

_MG_2587 kopio_MG_2609 kopio_MG_2599 kopio

Huhut ovat totta, Norja on melko kallis (ei kuitenkaan niin kallis kuin meitä varoiteltiin!). Hyvällä suunnittelulla ja sopivalla sniiduilulla road tripin saa silti pysymään mukavassa budjetissa, jos ylettömän rahanmenon haluaa estää. Loppuhinnaksi tuli hieman vajaa 200 euroa per matkustaja lauttoineen, bensoineen, ruokineen ja yöpymisineen.

Tässä parhaat vinkit tällaisella matkalla säästämiseen:

1) Osta ruoat Suomesta ja tee itse. Me kannoimme mukanamme juureksia, perunoita, nuudeleita, näkkileipää, hernekeittoa ja vaikka mitä muuta hyvin säilyvää muonaa. Kun takakontissa matkakaverina oli myös kaasupullo ja parila, herkulliset setit syntyivät joka päivä käden käänteessä. Hernekeitto oli hyvä kaveri pariin sadehetkiin, kun parilaa ei ollut järkeä laittaa kuumaksi.

2) Tankkaa auto ennen Norjan rajan ylittämistä. Me syötimme tankin täyteen Ruotsin puolella, hieman Åren ohittamisen jälkeen. Punaisen bensavalon syttyessä jouduimme turvautumaan myös norjalaiseen polttoaineeseen, mutta vain niin pienissä määrin kuin mahdollista.

3) Nuku teltassa. Leirintäalueella neljä aikuista, kaksi telttaa ja yksi auto kustansivat yhteensä vain 20-30 euroa per yö. Sähköstä joutuu usein maksamaan noin 4€ yö ja omasta vesipisteestä arviolta saman verran. Nämä jätimme usein ostamatta. Lämmin suihku kustansi monessa paikassa euron minuutilta, toisissa huljutteli ilmaiseksi.

4) Nauti luonnosta. Maksulliset aktiviteetit, kuten melominen ja maastopyöräily saattavat olla kaiken niihin käytetyn rahamäärän arvoisia. Edullisuutta kaipaaville Norja tarjoaa kuitenkin luontoreittejä luontoreittien perään, joten ilmaista tekemistä löytyy. Lankomiehen pro-vinkkinä kaikille myös se, että vaikka Norjan joissa ei saa kalastaa ilman lupaa, meri on kaikille kalamiehille ilmainen leikkikenttä. Ota siis vapa mukaan!

_MG_0643 kopio_MG_2705 kopio _MG_2683 kopio

Norja-huuma on Islanti-huuman lisäksi pyyhältänyt viime vuosina Suomen kansan yli. Kiittää saamme ainakin lukuisia outdoor-instagrammaajia, jotka iskevät tileilleen vastuttamattomia vuorikuvia. Ne eivät jätä vaihtoehtoja: maisemat on koettava itse.

Lofootit. Trondheim. Norjan tutkimattomat tiet. Prepare. Tulen juomaan pian kaikki loputkin kahvit, nauramaan kuuta vasten, pystyttämään telttani letkeästi.

-Henriikka

Melomassa Geirangerin vuonolla

 

_MG_1552 kopio

Kajakki lipuu rauhallisesti täysin tyyntä vedenpintaa vuorien välissä, ja kaikki mielen miljoonat epämääräiset ajatukset tuntuvat olevan kerrankin samassa paikassa, samaan aikaan. On oikeasti rauhallista.

Kirjoitan huomenna auki Norjan matkamme reitin, aikataulun ja yöpymispaikat, mutta ennen sitä vielä yksi tähtihetki: muutaman tunnin melonta vuonolla katsellen vesiputouksia.

Kajakissa on helppo keskittyä ympärillä olevaan, kun elektroniset laitteet on vesitiiviisti pakattuna kajakin uumeniin. Kaikki on jylhää, ja kallion muodostumat näyttävät ihmisen kasvoilta, jotka kuiskivat kajakkiin Eeva Kilven runoja: ”Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.”

_MG_1578 kopio_MG_1652 kopio_MG_1706 kopio_MG_1764 kopio

Geirangerin vuono on kokemisen arvoinen. Jos satut löytämään joskus paikan päälle, suosittelen melomista. Mittasuhteet ovat hämääviä, ja vasta kuvista huomaa kunnolla, miten pieni pirpana sitä on suurten vuorten rinnalla. Vuonot ovat parhaimmillaan kilometrin syvyisiä, Geirangerissa vain pari sataa metriä.

Meidän leirintäalueemme sijaitsi noin 1–2 kilometriä Geirangerin kylän keskustasta. Leirintäalueen vieressä Active Geiranger -niminen firma vuokrasi kanootteja ja järjesti opastettuja melontaretkiä. Halusimme kulkea ominemme ilman opasta. Valitsimme pariskunnittain tuplakajakit, vaikka miehille olisi löytynyt myös yksilökajakkeja ja meille 158-senttisille naisille lastenkajakit. Hah.

_MG_1640 kopio_MG_1767 kopio _MG_1716 kopio_MG_1727 kopio_MG_1681 kopio _MG_1762 kopio_MG_1665 kopio _MG_1789 kopio _MG_1792 kopio

Katsokaapa kolmanneksi viimeistä kuvaa ja sen keskeltä löytyviä kivikasvoja. Eikö se selkeästi kuiskaa:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun.

Rauhaa ja rakkautta,
Henriikka

Reissujen viimeisten iltojen tunnelma

_MG_2762 kopio

Kaikilla retkillä on päätöksensä. Joskus kuluneita matkoja on helpompi analysoida lopusta päin, kun muistot ovat kirkkaimmin mielessä.

Meidän Norjan matkamme viimeinen ilta oli sunnuntaina, kun palasimme eilen kotiin. Istuimme Uumajassa leirintäalueella ja nautimme melkoisen hyvää illallista. Kaikki olivat ennen ruokaa vähän liian väsyneitä 12 tunnin ajosta halki Norjan ja Ruotsin, mutta ruoan jälkeen kykeni jo ajatella. Kivat tyypit ympärillä, teltta valmiina majoittamaan kulkijat vielä yhdeksi yöksi ennen omaa sänkyä.

Mikä matka. En tiennyt, miten paljon välitän vuorista.

_MG_2769 kopio_MG_2779 kopio_MG_2774 kopio

Semi-kulinaristien matkassa on kivempaa. Ei mennä siitä, missä aita on matalin. Oli kaasut ja parila mukana, koko kesäinen retkikeittiö: vaahterasiirapit, cashew-pähkinät ja maustevalikoima.

Liikaa hifistelyäkään en siedä. Jos taivaalta tulee kaatamalla vettä, on helpompi keittää hernekeittoa, vaikka sitten kahdesti saman päivän aikana. Herkkuhetket voi sitten säästää niihin säihin, kun pitkäkestoisesta ruoanlaitosta jää oikeasti fiilis, että se kannatti.

Illallisen jälkeen hetken vartonut lettutaikina pääsi vielä pannulle. Vino pino lettuja katosi äkkiä koko päivän istuneiden vatsoihin.

_MG_2784 kopio _MG_2772 kopio _MG_2801 kopio _MG_2811 kopio

Reissujen viimeiset päivät ovat aina haikeita. Päiviin mahtuu yleensä paljon, mutta harvoin reissuntekoon on vielä kyllästynyt. Sitä kelaa mielessään edellispäivien sisältöä ja kaikkea onnistunutta, mutta myös niitä asioita, jotka olisi voinut tehdä paremmin. Reissuseura harvemmin kyllästyttää, mutta viimeisiin iltoihin kuuluu anteeksipyynnöt niistä hetkistä, kun on reissukiukussa ja -nälässä käyttäytynyt vähän kehnosti.

Viimeisenäkin yönä nukutti. Aamulla teltan kattoon rapiseva sade kertoi, että on aika palata kotiin.

-Henriikka

Teaser-lomalta takaisin toimistolle

Yhteistyössä Daniel Wellington

Ensimmäinen lomaviikko on viimeisiä hetkiä vaille kulutettu. Viimeiseen viikkoon mahtuu niin monta ikuisesti muistettavaa hetkeä, ettei sormet riitä laskemiseen. On fyysisesti vähän väsynyt, mutta henkisesti levännyt olo. Niin kuin ehkä rivien välistä (ja päältä, alta ja keskeltä) olette saattaneet hahmottaa, ensimmäinen aikuisiän reissuni Norjaan täytti kaikki odotukset ja enemmän.

Menen kuitenkin ilolla töihin huomenna. Pidän työstäni, pidän kodistani ja kaupungista, jossa asun. Kuljen musta kahvikuppi kourassa Aleksanterinkatua ja arvailen, keitä puolituttuja tulee tervehtiä ja keitä ei. Riippuu myös päivästä, koska puolituttuni minut tunnistavat. Vaikka mieli on sama ja hymy leveä, olen esimerkiksi urheilu- tai metsätamineissa usein kovin erinäköinen kuin työvaatteissani.

5 kopio

Työpäivän ohjelmasta riippuen laitan päälle farkkua, mustaa housua, kauluspaitaa, collegea, sortsia, mekkoa, bleiseriä ja vaikka mitä muuta. Jakkupuvussa en ole vielä koskaan ollut. Itsevarmuutta tuovat punaiset huulet ja maata vasten vakaasti makaavat herrainkengät tai korkeat nilkkurit.

Sen lisäksi liian suuri kello ranteessa tuo itselleni tunteen, että pystyn kyllä ottamaan vähän liiankin suuria haasteita kannettavaksi. No mountain is grand enough to give up without trying.

Kelloni on aina puoli vuotta oikeassa ajassa, puoli vuotta väärässä. Näinköhän se on uskottavaa asiakkaiden silmissä? En vain jaksa kääntää viisareita. Suohon kesä- ja talviajat!

Sain joskus blogini alkuaikoina Daniel Wellingtonilta kellon. Siitä on jo useampi vuosi, ja tyylini on muuttunut niistä ajoista aika lailla. Silloinkin valitsin kuitenkin kellon miesten mallistosta: Ruskea nahkaremminen, kultaruusukultaisella näytöllä varustettu klassikkomalli. Olen käyttänyt kelloa aivan hirveästi. Suuri kello näyttää kokonsa vuoksi monien mielestä hupsulta melko pienessä ranteessani, mutta minusta se on siisti.

Näissä kuvissa on sama klassikkokello, mutta mustalla remmillä ja hopealla näytöllä. Kulta on varmasti se metalli, joka säilyttää spesiaalipaikkansa sydämessäni halki vuosien. Hopea tuo kuitenkin ihan erilaista tyyliä ja tunnelmaa asioihin: asiallisempaa, modernimpaa, skandinaavisempaa ja ehkä jotenkin arvaamattomampaa. Tuntuu, että kulta paljastaa käyttäjästään paljon enemmän.

Tämä asu on toiseksi viimeiseltä työpäivältä ennen lomaa. Olin asussa itsevarmempi kuin pitkään, pitkään aikaan. Olen harvoin erityisen itsevarma itsestäni ja olostani ja siksi otin kaiken irti. ”Antaa tulla mitä vaan! Minulla on tämä kello ranteessani, ja tummansininen trenssi paljaisiin nilkkoihin saakka!”

Olo näkyy kuvissakin. Nämä ovat tällaisia ”viilettäviä”. Menin koko päivän vauhdilla ja päämäärätietoisesti harja hulmuten. Kahvia ehdin hörpätä vain matkalla kohti päivän seuraavaa kohdetta.

Tavoitteena on olla sellainen tyyppi, joka sopeutuu niin trenssiin ja hopeareunaiseen kelloon, kuin eräasuun, linkkuveitseen ja kompassiinkin. Molempiin mahdollisimman itsevarmasti.

-Henriikka

Daniel Wellington tarjoaa Aamukahvilla-blogin seuraajille -15%-alennuksen koko nettikauppansa tarjonnasta aina 30.7.2016 saakka. Käytä alennuskoodia ”HENRIIKKA”.

takki/Minimum, kengät/Nike, farkut/Tiger of Sweden

Tiiviissä mytyssä makuupussissani

_MG_2649 kopio

Rakastan reissulettejä: letitetyt hiukset vähän merivedestä ja telttaöistä takkuisena, auringosta haalistuneena. En osaa itse tehdä ranskalaisia lettejä, hädin tuskin normaaliakaan, ja siksi on ilo, kun reissuseuraan kuuluu joku joka osaa. Olen yrittänyt maanitella Jannea opettelemaan, mutta nopeampi tie taitaa olla, kun harjoittelen itse. Ehkä merkitsen lettitreenit kalenteriin ja letitän jo loppuvuodesta kuin aina olisin.

Olemme kotimatkalla Geirangerista kotiin. Auto puksuttaa jo Ruotsissa, mutta viime yön vietimme vielä Norjan puolella telttaillen. Kuvat on otettu auringonlaskun hetkellä, kun illallinen lämmitti vatsassa, ja reissukokoonpano odotti tulevaa, rauhallista unta.

_MG_2639 kopio_MG_2652 kopio

Hammaspesuhetkissä on oma hohtonsa, kun tietää pian kömpivänsä telttaan. Teltasta on tullut nopeasti koti, levon tyyssija, jonne kipuaa mielellään. Muutamana yönä on satanut, yhtenä rankasti. Olen nukkunut hyvin, tiiviissä mytyssä makuupussissani. Viisi yötä takana, vielä yksi edessä. Menisi helposti vielä vaikka useampi viikko, mutta ylihuomenna on aika palata takaisin töihin.

Leirintäalueen nurmi ja viereinen joki hohtivat eilen punaisena, kun aurinko laski mailleen. Uskomatonta miten pienen hetken se viipyy poissa. Menee vartti ja taas on kuin päiväsaikaan. Valoa riittää niin paljon, että luulee pärjäävänsä ilman unta. Vaikka teltassa silmät alkavat nopeasti painaa, ei malttaisi painaa päätä tyynyyn.

_MG_2656 kopio

Hykertelen, kun valoa riittää vielä pari kuukautta. Voitte olla varmoja, että kauhon sitä takataskuihini, telttaani ja soluihini aivan täysillä.

-Henriikka

Norjan kuningaspari toivotti minut tervetulleeksi

_MG_0734 kopio

Olemme perillä Geirangerissa. Upea paikka, henkeäsalpaava. Huomenna menemme pyöräilemään ja toivottavasti melomaaan. Serpentiinitiet toivat perille illansuussa ja on ihana päästä tekemään asioita parin päivän autossa istumisen perään.

Ei sillä, matka tänne oli hieno. On hauskaa, miten jo eri huoltoasemista ja tien varsien ruokakaupoista saa iloa: ”Täällä on tällaisia jätskejä! Täällä huoltoasemalla jauhetaan pavutkin itse!” Jos ajaa kaksi päivää päästäkseen Norjan vuonoille kahdeksi päiväksi ja palaa vielä samaa reittiä takaisin, tulee matkakin mieltää osaksi reissukokonaisuutta.

_MG_0723 kopio

Nämä kuvat ovat Trondheimista, jonka läheisellä camping-alueella olimme viime yön. Lähdimme aamiaisen jälkeen vielä kurkistamaan mitä keskustasta löytyy. Kaupunki on ihana! Olisi tehnyt mieli jäädä sinne asumaan samantien. Etsiä kantakuppila, lähikauppa ja ikivanha puuparitaloasunto asutettavaksi. Hoitaa napurin norjalaista mummoa ja lähettää kuulumiset uudesta elämänmuutoksesta postikortilla Suomeen.

Ikimuistoista oli, kun kävelimme Trondheimin kuuluisalta sillalta takaisin keskustaan ja katsoimme hölmistyneinä, kun ihmisiä oli kosolti rivissä. Kaikki vilkuttivat. En ehtinyt vilkutustouhuun mukaan ennen kuin huomasin yhdestä ohimenevän autosaattueen ikkunasta Norjan kuninkaallisten vilkuttavan minulle. Perustorstai!

_MG_0738 kopio

Voi olla, että he vilkuttivat muutamalle muulle ympärilläni, mutta leveän lierin alta lähtenyt, kuninkaallinen kädenheilutus tuntui kuin tervetulotoivotukselta Norjaan: ”Jää ihmeessä. Tule joskus linnaamme kahville.”

Tulen tulen! Ensin tutustun tarkemmin, millaiset ovat Norjan kuuluisat vuonot.

-Henriikka

Mummonmökin suojassa

Lettuaamiainen syötiin viime lauantaina mökillä, mutta teimme kyllä muutakin. Yhden yön mökkireissua varten ostetut ruokavarannot olivat valtavat: kaksi 160-senttistä ei loppujen lopuksi syökään ihan niin paljon kuin itse luulevat.

Jos päättää järjestää viikonloppumenoa, viikonlopun täyttää usein kokonaan. Oli hauska huomata, miten täyteen mökkifiilikseen pääsee jo yhdessä yössä. Lähdin perjantaina junalla vanhempien luo, josta nappasimme rakkaan Nissanin, jolla huristimme mökille.

Kaikkialla oli absurdin vihreää! Ihan oikeasti, käsittämättömän vihreää. Sisimpääni hiipi vihertävän lähiön kaipuu, kun ympärillä oli neonvihreää ja lapsuudesta tuttuja kasveja, joiden nimet olen jo unohtanut. Piharatamon osaisin sentään vielä heittää vuotavan haavan päälle.

Laitoimme ensitöiksemme mökin takan ja saunan puukiukaan tulille. Kohta piipuista jo tuprutteli. Heitimme lenkkarit jalkaan ja lähdimme parin kilsan rennolle kiekalle sillä aikaa, kun yösija ja sauna lämpenivät. Vaikka mökki on lähellä kaupunkia ja sijainniltaan melkoinen citymökki, järveä ja mummonmökin tunnelmaa ei voi hevillä viedä.

Roosaliina heitti talviturkin! Grattis! Ärsyttävän rohkea siskoni (olisi kiva olla aina se urheampi). Sauna oli niin ihanan lämpöinen, ettei olisi yhtään tehnyt mieli juosta järveen. Kävelin laiturille toistellen: ”en todellakaan mene uimaan.” Menin kuitenkin. Kolmesti.

Perjantaiolo meinasi vallata – tarkoittaa sitä, että meinaan nukahtaa klo 21 – mutta tsemppasin! Teimme takkaan vartaita ja herkkusieniä, jälkiruoaksi notskibanaania. Jaksoin hereillä (toinen silmä auki) yli puolenyön, kuka olisi uskonut?

Yöllä satoi kaatamalla vettä, mutta en kuullut mitään, kun koisin formulalakanoissa. Märkä nurmi jalkojen alla paljasti, että taivaalta oli kaadettu vettä ämpäreittäin.

Terveisiä mökkiseuduille Suomeen! Toivottavasti pääsen pian uudestaan. Täällä viiletetään autolla jo pian Norjassa saakka. Vuoria näkyvissä!

-Henriikka

Ps. Olin saanut kommentin toissapäiväiseen kirjoitukseen nimimerkiltä ”turhautunut”: ”En kestä tätä, ettei kuulumisia tule aikajanan mukaisesti..”

Valitettavasti tämä kesä taitaapi olla sellaista aikaa, että olen milloin missäkin ja välillä vähemmän tavoitettavissa. Tällä hetkellä istun Ruotsin ja Norjan rajalla jonkun kauppakeskuksen aulassa kirjoittelemassa. Toivon mukaan kirjoitukset ilahduttavat, vaikka eivät kronologisesti aina tipukaan. Ja ajantasaisia kuulumisia haikailevien kannattaa suunnata seuraamaan Snapchatiin tutulla nimimerkillä ”aamukahvilla”.

Roots Helsinki – Uusi vegaaninen kahvila Helsingin Kallioon

_MG_1712 kopio

”Tervetuloa juurille!

Tule katsomaan, mitä neljä innokasta yrittäjää saivat aikaan eläväiseen Kallioon – kokonaisvaltaista hyvinvointia saman katon alla. Juuret ovat vahvasti maassa ja niistä versoaa nyt kohti korkeuksia vegaaninen kahvila ja joogastudio sekä muita hyvinvointialan palveluita.”

Helsingissä on tapahtunut tänä vuonna niin paljon. Uusia ravintoloita, tapahtumia ja kulutettavaa kulttuuria on ilmestynyt kaupunkikuvaan koko ajan lisää, eikä loppua näy. Vaikka en koskaan ole pitänyt Helsinkiä ylivertaisena, tällä hetkellä omaa asuinkaupunkia on kovin helppo rakastaa. Tänä kesänä Helsinki on maailman paras paikka – ja kiitos kuuluu meille kaikille. Hmm tai ehkä teille kaikille: olen tehnyt lähiaikoina elinmiljöön eteen hävettävän vähän.

Viime viikolla Vaasankadulle Kallioon avautui uusi, täysin vegaaninen kahvila Roots Helsinki.

_MG_1812 kopio_MG_1773 kopio _MG_1788 kopio_MG_1730 kopio_MG_1756 kopio

Kuvat ovat Rootsin avajaisista, joissa oli iloinen meininki ja kauniita kukkaseppeleitä. Nuori yrittäjäporukka hehkui ylpeyttä, intoa ja hyvää energiaa. Puheet meinasivat vähän takellella, kun sanottavaa oli niin paljon, mutta sanoma oli hyvää: toimitilat vievät vierailijansa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähteelle.

Vegaanisen kahvilan puolella on raffi sisustus ja hyvä palvelu. Viherkasvit ovat yliluonnollisen kuvauksellisia betoniseiniä vasten. Pistorasioita on riittävästi työtätekevälle, vaikka melutaso nousee helposti melko korkeaksi. Valikoima ei ole liian laaja ja ruoka on tosi hyvää: gluteeniton vegaaniburgeri on kuuleman mukaan superhyvä. Täytyy mennä maistamaan.

_MG_1745 kopio _MG_1734 kopio _MG_1724 kopio

Samassa tilassa, kahvilan yhteydessä, toimii joogasali. En usko, että itse lähden Kallioon asti vakituisesti joogailemaan, mutta lähialueen asukit kuulolle! Katsoin varausjärjestelmästä, että lähiaikoina tarjolla olisi ainakin Flow-, Hatha-, Yin-joogaa. Visuaalista salia etsivän kannattaa kurkata Instagramista, miten hienolta seinämaalaukset näyttää.

Ostin Roots Helsinkin mesenaatti-projektin aikana tueksi kaksi kahden hengen aamiaista Rootsiin. Eipä sovi unohtaa, että on sellaiset hankittu takataskuun. Voin ilahduttaa kesän aikana paria ystävää.

_MG_1803 kopio_MG_1804 kopio _MG_1711 kopio

Seuraavaan viikkoon en kuitenkaan Kallioon kerkeä, sillä nyt on auto alla ja keula kohti Vaasaa. Sieltä lähtee lautta kohti Ruotsia, josta matka jatkuu Norjaan. Lonkkarit jäivät kotiin, mutta muistin passin, teltan, puukon ja raakasuklaat.

Iloa viikkoon! Ja hyvää teaser-lomaa minulle. Iik!

-Henriikka

Elämäni ensimmäistä kertaa Norjaan

geiranger

Huomenna iltapäivällä alkaa teaser-lomani. Tarkoitan sillä kolmen vapaapäivän ja juhannusperjantain muodostamaa lomapätkää, jolla keulin kuukauden etuajassa ennen varsinaista kesälomaani. Vajaa viikon juhannusreissu kesäkuun päätteeksi tekee varmasti eetvarttia (En voi uskoa, että kirjoitin noin. Eetvartti, yäh. Hävetti heti).

Kun väitän lähteväni elämäni ensimmäistä kertaa Norjaan, niin valehtelen vähän. Oikeasti olin siellä vuoden ikäisenä. Opin istumaan siellä syöttötuolissa. Mutta enhän minä sieltä mitään muista, joten pidetään tätä tulevaa nyt kuitenkin ensimmäisenä.

Lähdemme appiukon autolla Jannen, Jannen siskon ja hänen miehensä kanssa. Suuntana on Geiranger ja kauniiksi kehutut vuonot. Takapaksiin pakataan teltat, saappaat ja nokipannu. Ehkä lonkkari, jotta voi välillä hypätä autosta pois ja vähän kruisailla. Kaikille päiville on luvattu täysin epämääräistä ja vaihtelevaa säätä. Lämpötila liikkuu nollasta kahteenkymmeneenviiteen. Antaa tulla vaan kaikki taivaan merkit! Aion rakastaa Norjaa silti.

Kunhan pääsen kanoottiin, niin kaikki odotukset on täytetty.

-Henriikka

Kuva: Historiske bilder

Saaripiknik laskevan auringon alla

Yhteistyössä Marks & Spencer_MG_3530 3 kopio

Millainen säkä on saada koko yhdeksän hengen ystäväporukka kokoon kesäkuussa, kun kullakin on ihan omat menonsa, työnsä ja aikataulunsa? Sydämeni pomppi ilosta, kun löysimme yhteiselle piknikille ajankohdan. Mikä riemu tavata ajan kanssa kaikki ihanat! Kesällä ehtii niin paljon, kun aurinko ei tunnu laskevan lainkaan.

Olimme Jannen kanssa merihenkisen piknik-iltamme hosteja. Eväät oli pakattu pärekoriin ja päällä oli paljon kesäistä ja paljon pellavaa. Tapasimme kauniit ja komeat ystävämme Merisataman rannasta, josta lautta kuljetti meidät pääkallopaikalle, Liuskasaareen.

_MG_3326 3 kopio_MG_3418 3 kopio_MG_3409 3 kopio_MG_3471 3 kopio _MG_3629 3 kopio

Ja miksi juuri Liuskasaareen? Olin käynyt siellä viikkoa aiemmin työporukan kanssa ja ihaillut kallioista, aavaa näköalaa. Lisäksi Liuskasaaren laituriin oli ankkuroitu vene, jonka kyljessä komeili valaankokoisin kirjaimin ”Marks & Spencer”. Olimme saaneet kutsun sinne ihailemaan valkoista purtta ja purjeita ja nostattamaan piknik-tunnelmaa autenttisessa merimiljöössä.

En ollut ehtinyt hankkia kivoja kertakäyttölaseja, joten kannella poksautettu kuohuva tarjoiltiin oikeisiin laseihin. Classy!

_MG_3546 3 kopio _MG_3434 3 kopio _MG_3413 3 kopio _MG_3659 3 kopio

Olin rakentanut piknikkorimme sisällön yhteistyössä Marks & Spencerin herkkuosaston kanssa, ja jotta teema ei hevillä katkeaisi, olimme Jannen kanssa myös pukeutuneet Jannen farkkuja lukuun ottamatta M&S:n Holiday-malliston vaatteisiin ja kenkiin (aivan ihanat miestenosaston pellavapaidat molemmilla). Minulla oli hattukin, joka meinasi välillä karata tuuleen.

Ystävämme nauroivat, kuinka olimme paidoissamme kuin luodut valkoisten purjeitten alle. Siitäkin huolimatta siirryimme kallioluodolle pötköttämään kippistelyjen jälkeen, sillä vaikka sovimme veneeseen, halusimme pitkästä aikaa kuulla ajan kanssa kanssa heidän kuulumisiaan. Piknik-viltti on huomattavan paljon helpompi levittää maihin kuin veneeseen.

_MG_3686 3 kopio_MG_3981 3 kopio_MG_3855 3 kopio_MG_3884 3 kopio_MG_1977 kopio

Löysimme kallioilta tuulensuojaisen paikan ja piknik-korin sisältö purettiin pikaisesti nälkäisten ystävysten eteen.

Kaikki oli patonkia lukuun ottamatta gluteenitonta ja suunniteltu kesäkuussa Marks & Spencerin herkkuosastolle tulleiden uutuuksien sekä osaston vanhojen tuttujen gluteenittomien tuotteiden ympärille:

– Cheese crackers –juustocrackerit
– Mature cheddar chilli thins –crackerit
– Lemon shortbread -sitruunakeksit
– Ginger snaps -inkiväärikeksit
– Manchego & jalapeno hand cooked crisps –sipsit (uutuus)
– Sicilian lemon curd -sitruunatahna
– Ruby red grapefruit marmelade -marmelaadi
– Peanut butter with maple and pecans –maapähkinävoi (ensi viikolla M&S:lle tulee mantelivoita!)
– Lightly salted carnival mix -vihannessipsit (uutuus)
– Single Origin Dominican rebuplic –tummasuklaalevy (uutuus)
– Single Origin Colombian –tummasuklaalevy (uutuus)

Tämän lisäksi oli patonkia, tuorejuustoa, viinirypäleitä, avokadoa, juomista ja paljon paljon mansikoita. Sain ystäviltäni huvittuneita toruja, kuinka minun yhteistyöjuttujeni takia he joutuvat houkutuksille alttiiksi. Vihannessipsejä ja maapähkinävoita on kuulemma haettava keskustan liikkeestä mitä pikimmiten. Itse olen aina pitänyt tummasta suklaasta ja lemon curdista ja vetelinkin niitä laittoman paljon juuri mixinä.
_MG_3921 3 kopio _MG_3724 3 kopio _MG_3668 3 kopio_MG_4000 3 kopio_MG_3706 3 kopio

Espan ja Suomenlinnan lokkeihin tottuneena olin yllättynyt, kun saimme olla ihan rauhassa. Aurinko laski ja ruoka väheni viltiltä. Heittelimme jenkkifudista ja vaihdoimme kuulumisia pitkän kaavan kautta. Nauroimme paljon, niin kuin tapana on ollut. Mietimme, että tämä on varmasti yksi ilta, jota marraskuun iltoina muistelee.

Paluulautalle paistoi aurinko suoraan silmiin. Istuimme kylki kyljessä ja juttelimme ääneen, millainen mysteeri aurinko osaakaan olla. Maissa kukaan ei oikein osannut lähteä omaan suuntaansa, teki mieli venyttää iltaa pidemmäksi. Lopuksi halailtiin, moikkailtiin, ja kaikki lähtivät omia reittejään: toiset koteihinsa nukkumaan, toiset yötöihin.

Näitä iltoja lisää. Niisk.

-Henriikka

Lettuaamiainen kesämökillä

Heräilin tänä lauantaina formulalakanoista järven rannalta. En sentään nukkunut taivasalla, vaan kesämökin vankat seinät turvana.

Pidimme sisareni kanssa lyhyen, yhden yön mökkijuhlan kesämökillämme. Rakkaiden isovanhempien kesämökki siirtyi käyttöömme keväällä heidän jatkettua ilonpitoa pilvenreunalla, ja laitoimme sen vappuna käyttökuntoon. Nyt mökillä nukuttiin ensimmäisen kerran suursiivouksen jälkeen ja kyllä unta riittikin: heräsimme vasta puoli yksitoista, vaikka mökissä ei ole vielä edes verhoja.

Puuroa saa aina, nyt paistettiin aamiaislettuja. Aamu-uinnin jälkeiset lettukestit eivät aamiaisaikaa nähneetkään, kun rullailimme lettuja vasta puolenpäivän jälkeen.

Parhaat lettutäytteet olivat kypsät vadelmat, tuore mango, suolakinuskisuklaamuru ja kermavaahto. Täytteitä laitettiin niin paljon, ettei rullaaminen onnistunut.

Vettä tuli taivaalta niin paljon, että muurikka sai nyt pysyä komerossa. Uskon pääsevämme niihin hommiin vielä myöhemmin, mutta nyt mentiin yhteispelillä hellan ja paistinpannun kanssa. Valmiita lettuja riitti äidillekin tuliaiseksi, vaikka molemmat söimme ainakin kolme.

Nyt istun kotimatkalla Onnibussissa, katson kuvia ja mietin, miksi luovuin yhdestäkään letusta. Olisipa ihana kaivaa taskusta paperipussiin sujautettu, vähän kärsinyt letturulla ja haukata salaa.

-Henriikka

Taste of Helsingin suurin jälkiruokafani

_MG_4290 kopio

Olen lähes aina ollut poissa kaupungista, kun Taste of Helsinki järjestetään. Viime vuonna olin syvällä Siperian sykkeessä ja jos olisin silloin osannut kohdistaa ajatuksiani Suomeen, olisin varmasti harmitellut, millaiset ruokafestarit menivät sivu suun.

Mutta tänä vuonna kaikki on toisin! Marssin paikalle jo eilen, avajaispäivänä. Vettä tuli taivaan täydeltä, mutta olin siitä salaa iloinen. Oli oikea festarifiilis, kun sain laittaa kauniin sadetakkini sekä kunnon kumisaappaat. Huikkailin kumipukuni sisältä tervehdyksiä tutuille ja siemailin lasistani juomaa, johon sadevesi oli sekoittunut sopivasti. Myös muu festivaalikansa ilmeisesti tiesi, että murjottamiseen vaaditaan huomattavan paljon enemmän lihaksia, kun taas hymyillen pääsee helpolla.

_MG_4304 kopio_MG_4270 kopio_MG_4247 kopio

Mukaan pyysin päivän varoitusajalla Jannen, joka tuli kamera kaulassa paikalle kuin olisi ollut paikalla kaikkina neljänä edellisenäkin kertana. Olin jotenkin säästellyt avec-paikkaani muille siltä varalta, että löydän vielä jonkun kivemman kaverin. Saattaa olla, että puolisoni kehno tuki kultaisten kenkien casessa vaikutti minuun vielä. En kuitenkaan löytänyt ketään kivempaa, joten  damit, jouduin jakamaan ruokamarkkani tämän kenkänihkeilijän kanssa.

Ei ole totta, millaiseksi Helsingin ruokakulttuuri on kehittynyt. Se on ihan oma maaginen maailmansa, josta löytyy niin paljon salapaikkoja, ettei koskaan tarvitse jäädä ilman suositusta. Tänä vuonna mukava Taste of Helsingissä on 10 ravintolaa: Tuttuja ravintoloita aiemmilta vuosilta ovat Pastor, Sinne, Ask, Bistro O mat ja Muru. Uusina tulokkaina nähdään Kolmon3n, Toca, tamperelainen Hella & Huone, uusi kasvisruokaan keskittynyt Grön ja tallinnalainen Ö, joka on ensimmäisenä ravintolana saapunut festivaaleille Suomen ulkopuolelta.

_MG_4169 kopio _MG_4207 kopio

Kelataanpa vielä vähän taaksepäin, jos joku ei tiedä mitään koko tapahtumasta! Taste of Helsinki on pitkän viikonlopun mittainen ruokafestivaali, joka järjestetään Helsingin kansalaistorilla. Alueelle voi ostaa pääsylipun ja ”ruokamarkkoja”, joilla alueelta voi ostaa ruokaa ja juomaa. Yhdellä eurolla voi ostaa yhden markan. Mukana olevat 10 ravintolaa tarjoilevat pieniä huippuannoksiaan 5–10 markan hintaan.

Alueella on myös juomatelttoja, joista voi käydä ostamassa viinejä, olutta ja drinkkejä. Lasin saa vuokrattua kahden markan hintaan ja samaa lasia voi käyttää niin kauan, kun alueella pyörii.

Tapahtuma on jaettu eri kattauksiin, esimerkiksi torstaina oli sekä lounas- että illalliskattaus. Ruoka- ja juomatarjonnan lisäksi tapahtumassa on workshoppeja, näytöksiä ja muuta ohjelmallista. Lisää infoa löydätte varmaan nettisivuilta, haluan jo kirjoittaa ruoasta!

_MG_4231 kopio_MG_4315 kopio _MG_4236 kopio

Olin tapahtumassa kutsuvieraana ja olin saanut ruokamarkkoja käyttööni. Yritin tietenkin käyttää rahani niin, että saisimme mahdollisimman laajan tsekkauksen alueen ruokatarjontaan. Minulla oli ainoastaan kaksi annosta, jotka oli pakko saada: Maistoin Tocan jälkiruokaa Taste of Helsingin –ravintolalanseerauksessa aiemmin keväällä ja se oli uskomatonta. Toinen houkutus oli täysin visuaalisista syistä: olin kuullut viiniteltasta saatavan oranssia viiniä.

Taktiikkamme oli leiriytyä yhden teltan alle ja hakea vuorotellen pari annosta kerralla puoliksi maisteluun. Kasvisruokaa oli todella paljon ja myös oletuksena gluteenitonta tarjontaa riitti niin, ettei vatsa jäänyt tyhjäksi. On luonnollisesti annoksia, joita ei gluteenittomana voi toteuttaa, mutta monta annosta pystyttiin kysyttäessä soveltamaan gluteenittomaksi. Kannattaa siis kysellä mahdollisuuksista.
Janne toimi gluteenipitoisten ruokien maistelijana (kanikroketit, haukiburgeri), kun taas minä puhuin itselleni siitä hyvästä enemmän jälkiruokaa.

_MG_4255 kopio _MG_4280 kopio_MG_4299 kopio

Ruoka-annosten suosikkejamme olivat:

Ask: Luomu Sientä & Riisiä ”Askin Legendaarinen Metsä” (v) -9mk
Sinne: Paahdettua lohta, avokadokreemiä ja retiisiä -6mk
Ö: Suolattua hirvenlihaa saarenmaalta, mustavalkosipulikastiketta, villivalkosipulin versoja ja jäkälää -8mk

Jälkiruoat:

Toca: Maitosuklaavanukas, kaakaocrumble, minttu-jogurttisorbettia ja mansikkaa -5mk
Sinne: Haudutettua raparperia, paahdettua valkosuklaata ja jogurttimoussea -5mk
Mat: Lehtikuohu-sabayon, mansikkasalaattia ja lakritsimarenkia -5mk

_MG_4199 kopio_MG_4328 kopio

Tapahtuma on parhaimmillaan, kun varaa 30 euroa tai enemmän, ottaa kaverin mukaan, ostaa annoksia puoliksi ja maistelee kaikkea. Jos mahdollista, kannattaa suunnata alueelle kahtena päivänä. Harkitsen vielä itse sunnuntaita, sillä valitettavasti vatsani ei vedä niin kuin mieleni.

Kiitän onnea, että Janne on jälkiruokamies. Kaikista ostamistamme annoksista puolet oli jälkiruokia. Rakastan hyvää ruokaa, mutta en voi sanoin kuvailla, miten rakastankaan jälkkäreitä! Väitän olevani kaikista Taste of Helsingin kävijöistä suurin jälkiruokafani.

Nautitaan kesästä, sateesta ja paisteesta. Ja Helsingin upeasta, kasvavasta ruokakulttuurista.

-Henriikka

But when you’re gone the music goes

_MG_4041 kopio

Please, won’t you wait? Won’t you stay?
At least until the sun goes down
When you’re gone, I lose faith
I lose everything I have found
Heart strings, violins
That’s what I hear when you’re by my side
Yeah, that’s what I hear when you’re by my side

_MG_4027 kopio

But when you’re gone the music goes
I lose my rhythm, lose my soul
So hear me out before you say the night is over
I want you to know that we gotta, gotta carry on
So don’t let this be our final song

MØ – Final Song

Kuvat: Tuomas Tulenheimo

Kultaiset kengät ! !!

_MG_3100 kopio

Oooh! Katsokaa miten kauniisti ne kimaltelevat. Uudet kultaiset kenkäni.

Istun erään kahvilan baarijakkaralla, rintamasuunta ikkunaan päin. Ainakin kymmenen ohikulkijaa on katsonut kenkiäni. Luulen, että noin puolet heistä on sokaistunut kengistä kimpoavan valon johdosta.

Ostin kengät eilen Vagabondin liikkeestä. Ystävälläni on samanlaiset, ja kysyin nöyrästi luvan ostaa samanlaiset. Oikeasti kysyin luvan vasta tänään aamulla. Mutta olin päättänyt palauttaa kengät, jos hän pahastuisi minun ostaessa samanmoiset ja anastaessa hänen kultaisen elämänsä.

65 euroa on heppoisista kengistä aika paljon, mutta aika vähän lukuisista glitterhetkistä, jotka tulen näiden kautta kokemaan. Vive la vie!

_MG_3096 kopio

Kävimme aamulla kotona tiukkaa keskustelua kenkiä koskien:

H: ”Voitko kuvata nämä kengät vielä ennen kuin lähdet töihin?”
J: ”Mitkä kengät nämä on?”
H: ”Kultaiset kengät.”
J: ”Mistä nämä on tullut? Paljon maksoi? Mitä sä nyt tällaiset oot ostanut?”
H: ”Kyselet niin paljon. Voisitko ottaa ne kuvat?”
J: ”Joo. Otan sellaiset kuvat, joissa on kengät keskellä, ja seteleitä ripoteltu sinne tänne.”

Janne varmaan ilahtuisi, kun kuulisi, että tilasin juuri samanlaiset hopeat. Mietin niitä kultapäissäni äsken ja soitin huvikseen myymälään. Kävi ilmi, ettei kokoisiani kenkiä ole enää missään Suomen myymälässä. Paniikki! Menin pinnalliseen hyperventilaatiotilaan. Selasin nettikauppoja läpi ja tilasin täysin yllättäen kengät kotiini.

Rakas Janne, ne voi palauttaa!

-Henriikka

Lukijoiden kanssa treenaamassa

_MG_2707 kopio

Eilen treenattiin hiki päässä! Kiitos kaikille superurheilijoille, jotka möyrivät nurmea muina mittarimatoina ja pomppivat boksille kuin pienet puput.

Kyse oli siis lukijatreeneistä, joihin huutelin seuraa reilu viikko sitten. Viitisentoista rohkeaa ilmoittautui ja näin oli tiimi kasassa. Extrapeukku kaikille siksi, että kyse oli sunnuntaista. Tunnin hyväntuulisen, mutta sykettä nostattavan treenin veti Kanerva, jonka ”bootcampissa” eli pienryhmävalmennuksessa olen ollut nyt alkuvuodesta lähtien.

Ikähaarukka oli reilu, sillä saapuipa paikalle äiti ja tytärkin. Pari urheaa miestä pitivät oman sukupuolensa puolta ja minä yritin olla niin uskottava kuin pitikin. Eli en yhtään.

_MG_2563 kopio_MG_2682 kopio_MG_3131 kopio_MG_2994 kopio_MG_2776 kopio_MG_2694 kopio_MG_2969 kopio_MG_2727 kopio_MG_3141 kopio_MG_2971 kopio _MG_3086 kopio _MG_3097 kopio _MG_3020 kopio_MG_2844 kopio_MG_3025 kopio _MG_2903 kopio _MG_2826 kopio _MG_2792 kopio_MG_2757 kopio_MG_2788 kopio _MG_3189 kopio_MG_3165 kopio_MG_3208 kopio _MG_3237 kopio_MG_3224 kopio_MG_3274 kopio_MG_3260 kopio

Alkulämmittelyksi eläinliikkeitä ja muuta paikkoja avaavaa. Sitten painopallon kanssa keskivartalon hallintaa ja voimaa. Suurin hiki syntyi wall ballin ja box jumpin kombosta. Epätoivoisia katseita en kuitenkaan nähnyt yhtään.

Mieletön tsemppi, paljon kannustusta! Taisin nähdä hikipisaroita kaikkien kasvoilla, ja muutama kertoi yllitäneensä itsensä hypätessään boksille. Olen hyvissä käsissä, jos blogiani lukee näin mukavat ihmiset.

Olin halunnut hankkia vähän lahjoja paikalle tulleille. Treenin päätteeksi GreenStreet tarjosi kaikille suklaa-pähkinäraakakakkua, Lovechock raakasuklaata (suosikkiraakasuklaani!) ja NU3 energiaa patukoiden muodossa. DROPP toi vedet treenin aikaiseen ja jälkeiseen janoon. Voitteko kuvitella, että 100 prosenttia yrityksen voitosta menee Itämeren suojeluun? En edes osaa laskea, kuinka monelle olen fiilistellyt tarinaa.

Meinasin tyystin unohtaa ryhmäkuvan, kunnes joku muistutti. Olisin varmaan surkea tubettaja, kun en osaisi käyttäytyä meet and greeteissä yhtään. Eikös yhteiskuva ole aivan must? Onneksi minä olen tällainen vanhanaikainen, joka puskee vielä tekstiä ja kuvaa.

Kiitos kaikille, jotka tulivat kanssani liikkumaan. Täytyy järjestää taas jotain niille, jotka eivät nyt päässeet nurmelle kierimään.

Aurinkoa!
-Henriikka

Päiväkirjapaljastukset 1: Nuori, tärkeä elämäni

suklaa kopio

En tiedä kuinka tärkeää ja työntäyteistä teidän elämänne oli lapsena, mutta minulla riitti tekemistä. Tässä näette kaksi vahvaa otosta 2.luokkalaisen Henriikan päiväkirjasta. Toisena päivänä söin suklaata, toisena askartelin rakkaan veljeni kanssa. Siinähän ne päivät sitten nätisti menivätkin.

Lupasin helmikuussa aloittaa päiväkirjapaljastusten postaussarjan. Tämä on ensimmäinen juttu. Olen selannut vanhoja päiväkirjojani läpi: nauranut paljon ja hävennyt syvästi. Lapsuuden jutut ovat ihanan tyhmiä. Kerron monelta olen herännyt, monelta käynyt nukkumaan ja mitä syönyt. Syvällisimmissä jutuissa kerron, kuka on paras ystäväni.

12-vuotiaasta lähtien homma menee diipiksi, kun yhtäkkiä onkin salakielet, luokan poikien top 3 -listat ja ikuinen pelko siitä, että on liian lihava. Samaan aikaan käsi kädessä kulkevat lumisota, polttopallo ja tervapata.

cd-levy kopio

Mutta mites tämä jälkimmäinen kuva? Olen hymähdellyt miettiessäni, kuinkahan kertoisin tästä mahdollisille tuleville lapsilleni tai lapsenlapsilleni?

”Korppujen ja C-kasettien jälkeen tuli sellaisia CD-levyjä, sellaisia kauniita ja kiiltäviä. Niihin tallennettiin polttamalla esimerkiksi parhaita biisikokoelmia ystävälle synttärilahjaksi. Hienoimpiin tehtiin Paintilla kannet… Ai että mikä on Paint?”

Luulen, että tuo ensimmäisen kuvan suklaa on helpompi ymmärtää. Olisi pitänyt varmaan myydä se kalliilla Fazerille! Miten en tajunnut? Pahus!

Sanokaa Fatrer, Fatrer, Fatser, kun haluatte hyvää.

-Henriikka

Kodin tuoksu kertoo asukkaista

_MG_1694 kopio

Pelkään aina ennen vieraiden tuloa, että kodissamme haisee hirveältä. Treenivaatteet makaavat pyykkikorin pohjalla ja ikkunan alla on pari kesäistä pilvenpolttajaa (for real). Ehkä mikrosta leijailee eilisen ruoan käry tai kylppärin hanasta valuu haisevaa vettä. Voi kunpa ei!

En usko, että kotimme on haissut koskaan epämiellyttävältä vieraiden astuessa sisään. Se kertoo jo paljon, että mietin asiaa niin paljon. Mutta tuoksu tai haju antaa ensimmäisen vaikutelman ja kertoo paljon kodista. Vaikka urheilenkin reilusti, en halua eteisestämme tulvivan rappukäytävään hien katkun. Haluan tyhjentää biojätteen niin usein, etteivät vieraat arvaa hajusta, että kierrätämme.

_MG_1685 kopio

Viimeisen viikon meillä on tuoksunut kodissa liljat. Tarkemmin sanottuna yksi lilja ja aivan uskomattoman kaunis sellainen.

Saimme oksan tupaantuliaislahjaksi joltain ystävältämme. Toivoisin tietäväni keneltä, niin voisin kiittää. Kerran kukka jo meinasi nuupahtaa, kun se oli imenyt pullon pohjalta veden loppuun. Huomasin vasta, kun kukat meinasivat irrota, vaikka olivat vielä nupullaan. Täysin pullon vikkelästi piripintaan ja lilja pelastui.

Tuoksu on niin voimakas, ettemme voi pitää kukkaa makuuhuoneessa. Mutta miten ihanasti se tervehtiikään ovelle saakka. Koko asuntoa piristää vaaleanpunainen tuoksu.

_MG_1690 kopio

Ostin viime viikolla piparmintun tuoksuista yleispesuainetta ja tänään villiruusun tuoksuisen käsisaippuan. Luulen liljan lakastuvan melko pian ja voimme ottaa pienen breikin vahvoista tuoksuista. Vahvoille hajusteille olen allerginen, mutta miten ihanaa onkaan, kun käsirasva tai -saippua on sellainen, joka tuoksullaan piristää käyttöhetken jälkeenkin.

Suosittelen haistelemaan kotia. Tuulettamaan, putsaamaan ja raikastamaan. Ihmisilläkin on ominaistuoksunsa, mutta siihen pystyy paljon vaikuttamaan, mitä siinä haluaa korostaa. Olen mieluumin sitruunaruohon kuin saniaisen tuoksuinen. Entäs sä?

-Henriikka

Ps. Sunnuntaina on lukijatreenit. Muutama mahtuisi vielä, jos joku rohkea uskaltautuu.

Sunnuntain aamukahvit kalliolla klo 06:55 (ja varsin kiva vaatearvonta)

yhteistyössä Sasta DSC_2309 kopio

Nämä kuvat on otettu sunnuntai-aamuna kello kuuden ja kahdeksan välillä pari viikkoa sitten. Olin herännyt neljän maissa Helsingissä ja hypännyt jo puoli kuuden maissa Keravan junaan. Siinä junassa kaikki muut viettivät vielä edellistä päivää ja lauantaijuhlien jatkoja, kun minä ihastelin jo uutta päivää ja nousevaa aurinkoa.

Olin miettinyt, kuka toinen olisi avoin miniseikkailulle, jolla ei ole erityisen järkevää syytä. Tai mitään valokuvia järkevämpää: halusin aamu- tai iltavaloa, jotta saisin kuviin uudet lempivaatteeni lempeässä valossa. Kesäisin keskipäivän valo osaa olla aika armoton.

Laitoin outdoor-koutsilleni Joonakselle viestiä. En ihmetellyt, kun hän oli hyvällä energialla mukana ja kuudelta odottamassa Keravalla. Ajoimme Sarvikalliolle aamukahvia juomaan ja hän ikuisti kaikki nämä huippukuvat.

DSC_2229 kopioDSC_2268 kopioDSC_2483 kopioDSC_2316 kopio

Meinaan revetä liitoksistani näitä kuvia katsoessani. Ulkoilmaseikkailu on sellainen asia, joka saa sydämeni pomppimaan ulos paikoiltaan. Jos pitäisi mainita yksi asia, joka minua on viimeisen vuoden, parin aikana innostanut, niin se on kyllä luonto ja kaikki siellä tapahtuva. Jos siihen touhuun löytyy katu-uskottavat vermeetkin, niin en pistä pahakseni.

Oletteko kuulleet yrityksestä nimeltä Sasta? Luulin, että kotimainen yritys on kaikille tuttu, mutta parin viime viikon aikana kyselessäni olen tajunnut olevani väärässä.

Minä ja ystäväni metsästimme jo yläasteikäisinä Sastan kirpputorilöytöjä: kestäviä ulkovaatteita luonnonmukaisissa väreissä. Lisäksi minulla on ollut käytössäni mummini vanha anorakki, jossa komeilee Sastan nahkainen merkki.

Mutta minäkään en tiennyt, että Sasta on paljon muutakin kuin kalastus- ja metsästysvaatteita. Näissä kuvissa näette Sastan Outdoor-mallistoa. Huh huh, sanon minä vaan.

DSC_2471 kopio DSC_2391 kopio DSC_2459 kopio DSC_2362 kopio

Sastan yritystarina ja arvot saa ihoni kananlihalle. Sastan tarina sai alkunsa vuonna 1969 tarpeesta pärjätä karuissa luonnonoloissa: Einon poika Urpo Saastamoinen innokkaana erämiehenä suunnitteli sarkapuvun itselleen.

Suomalaisen perheyrityksen juuret ovat syvällä Pohjois-Karjalan erämaassa, Nurmeksessa, jossa vaatteet yhä suunnitellaan. Aitoa ja autenttisista, vastuullista, kestävää ja huippulaadukasta. Yrityksen lupaus on, että tuotteet kestävät tilanteissa, joissa on pystyttävä luottamaan ulkoiluvarusteisiin sataprosenttisesti.

Erityisen tunnettu Sasta on metsästys- ja kalastusvaatteistaan, jotka ovat maailmallakin äärimmäisen arvostettuja. Sastalla on näiden metsästys- ja kalastusvaatemallistojen lisäksi kuitenkin myös ulkoiluvaatemallisto, jonka vaatteita näette tämän kirjoituksen kuvissa.

DSC_2482 kopio DSC_2278 kopioDSC_2465 kopioDSC_2415 kopio DSC_2566 kopio

Näitä kledjuja tulette varmasti näkemään jatkossakin päälläni. Niin metsässä kuin kaupungissa. Tulevia luontoseikkailuja ovat ainakin juhannusretki Norjaan ja elokuinen retki Nuorgamiin. Ties mitä muuta ehdin keksiä.

Ajattelin seuraavaksi kuvata samoja vaatteita kaupunkiolosuhteissa. Luulen, että tuo hauskaa kontrastia, kun samat vaatteet esitellään täysin vastakkaisessa miljöössä. Sitä paitsi parhaita erävaatteita on sellaiset, joita voi käyttää arjessakin.

Lopuksi pukkaisi arvontaa: Kolme teistä voittaa Sastan Outdoor-malliston vapaavalintaisen tuotteen itselleen. Kommentoi viimeistään ke 15.6. kommenttikenttään minkä tuotteen tahtoisit itsellesi. Arvonta suoritetaan to 16.6. ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Eikä hätää: Voit vaihtaa vielä myöhemmin mieltäsi tuotteen suhteen, jos valikoidut voittajaksi.

Kaikille onnea arvontaan ja hyviä retki-ilmoja! Toivottavasti olette tästä edes murto-osan yhtä innoissaan kuin minä. Sasta olkoon seuraava big thing.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Linkola

Kuvissa päälläni: sininen Natura W -takki, musta Rossa-takki, mustat Jero W -housut, Haldi-villapaita, Urho-hattu

Kuinka ananakset voivat olla muodissa?

_MG_0481 kopio

On omituista, kuinka joistain asioista tulee muotia. Ymmärrän vielä esimerkiksi hius- ja vaatetrendit, mutta niiden rinnalla on aina pinnalla myös joitain vaikeammin hahmotettavia asioita.

Muutamia vuosia sitten kovassa huudossa olivat pöllöt: pöllötatuoinnit, pöllöreput, pöllö-kaikki. Sitä ennen kaikki ihailivat pääskysiä. Lähivuosien trendejä ovat olleet myös esimerkiksi viikset, roskaruoka, kissat ja avaruus kaikkinensa. Ja lie mitä kaikkia unohdinkaan mainita!

Nyt tuntuu, että lähikuukausina Pinterestin ja ympäristön ovat vallanneet ananakset. Kuinka yhdestä hedelmästä voi tulla visuaalinen hitti? Koska on munakoison, porkkanan tai hunajamelonin vuoro?

_MG_0459 kopio _MG_0474 kopio

Ananas on hyvä trendi. Niin paljon kuin viikset minua ilahduttavatkin, en pääse niistä konkreettisesti osingoille: ne eivät kasva itselleni eivätkä liioin puolisollenikaan. Myöskin pöllöt ja avaruus jäävät arjesta melko etäälle omasta tahtotilasta huolimatta.

Mutta ananas! Olen syönyt viikon sisään jo kolme. Yhden otin evääksi töihin, yhden söin välipalaksi ja yhden pilkoin sunnuntain brunssipöytään, joka koreilee kuvissa.

Anaksen lisäksi koivupöytämme päälle katettiin tattaripuuroa, mustikoita, puolukkasmoothieta ja salaattia. Vähempikin olisi toki riittänyt, mutta päätimme laittaa herkkupaloiksi vielä juustoleipää gojimarjoilla. Loppupäivän kierimme pölypallojen kanssa kotimme nurkissa.

_MG_0478 kopio _MG_0494 kopio

Olen kesäkuun valkoisen sokerin lakossa. Se saattaa osakseen selittää yllättävää tarvettani kolmeen kokonaiseen ananakseen.

Pikkuhiljaa, pilkkuhiljaa… Ensi viikolla vain kaksi ananasta, sitä seuraavalla yksi. Ja kun kesäkuu loppuu, niin joku uusi absurdi asia on varmaan noussut jo muotiin.

Cheers!

-Henriikka

Isin ja siskosten lettikoulu

isa-hiukset kopio

Joskus kyllä naurattaa tämä minun elämäni. Kun vastaa omituisimpiinkin ehdotuksiin myöntävästi, saattaa joskus löytää itsensä huvittuneena omien päiviensä kulusta.

Tänään olin Roosaliinan kanssa Isin ja tyttöjen hiushommista tutun ”Letti-Matin” kanssa aamukahvilla klo 07:30. Kirjan päähenkilötytöt vielä inan koisivat, kun isi piti siskoksille lettikoulua. Kolmikko oli tullut Helsinkiin kuvaamaan toisen lettikirjansa kuvia. Matti oli laittanut viime viikolla ehdotusta lettitreffeistä, sillä hän tiesi, että minun ja sisareni kuontalot ovat oivallisia letittämiseen.

Tapasimme helmikuussa Some Awards -gaalassa, kun Matti oli bongannut juhlakansan keskeltä räppilettini. Sovittiin, että laitetaanpa joskus tulevaisuudessa vallan letittäen! Nauroin jo silloin, että on varmaan rankkaa, kun näkee ihmiset pelkkinä hiuskasoina.

Roosaliina sai työpäivänsä kruunuksi kolmisäikeisen lohikäärmeletin, minä leveän hollantilaisen. Niin paljon jäi opeista käteen, etten osaa kertoa yhtään, miten kyseiset letit tehdään. Pitää varmaan opetella niistä kirjoista.

Aurinkoa!
-Henriikka