arkisto:

heinäkuu 2016

31.7.2016

Yksin jäi

–

elämä, matkustus, outdoorTags: kesäloma vuokatissa, vuokatin rinteet, vuokatin vaara, vuokatti, vuokattisport

Kahdet auringonlaskukuvat peräkkäin, miksi ei?

Istun Vuokatissa, asunnossa, jossa kuluivat viimeiset kolme yötä. Nukuin sievästi sohvalla, joka oli niin lyhyt, että nilkat jäivät roikkumaan ulkopuolelle. Juuri äsken typeristä vitseistä ja paljosta puheesta ja naurusta täytetty kolmio onkin täynnä vain minun kamppeita ja läsnäoloani. Ja omaa syvissä vesissä uivaa meta-analyysiani.

Perjantaina nautittiin aamutreeneistä, kiivettiin Vuokatin vaaralle, ajettiin mäkiautoilla, tehtiin raakakakkuja ja maisteltiin vuokattilaisia viinejä. Lauantaina wake boardattiin, kiipeiltiin seikkailupuistossa ja nauttiin kuvien auringonlaskusta. Tällä hetkellä henkinen akkuni huutaa punaisella, ja energiaa on jäljellä muutama minimaalinen murunen. Olo on onnellinen.

Miksi Vuokatissa? Porukka somehönöjä lähti ottamaan selvää monelle tuntemattoman Vuokatin tarjonnasta. Kirjoitan tästä teille lisää ensi viikolla, sillä koko hyvinvoinnin ja aktiviteettien täyttämä Vuokatti tuli itsellenikin aivan yllätyksenä. Olen kyllä tututustunut talvi-Vuokattiin, kun lumilauta on siteillä kiinni nilkoissa, ja kävinpä täällä joskus keilaamassakin, mutta kaikki muu on ollut tuikituntematonta.

Olen uinut kolmen päivän aikana vähintään viidesti. Eilisten vesisekoilujen lammen mittari näytti 24 astetta, enkä valita yhtään.

Mitä nyt? Ihan ensimmäisenä niiskutan hetken kaihoisasti mukavaa viikonloppua, sitten ryhdistäydyn ja otan suihkun ja 20 minuutin hiusnaamion. Viikkaan vaatteeni nätisti ja pakkaan kamat duffelikassiini. Aloitan henkisen valmistautumisen hyttysiin ja kylmempiin keleihin.

Iltapäivällä puen lappuhaalarit takaisin jalkaan ja hyrräytän hopeana hohtavan Nissan Sunnyn käyntiin. Illalla Kajaanin bussiasemalle saapuu rakas ystävä ja meitä odottaa Suomen Lappi.

Onnellista sunnuntaita.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Ojala

29.7.2016

Lentäisin yli tän kapisen kylän

–

elämä, mökkiTags: kuhmo

Jos lintu oisin,
lentäisin
yli tän kapisen kylän,
pois täältä kiitäisin.
Tuuli tarttuis siipiin,
siinä lepäisin vaan.
Heräisin siniseen.

Vain minä ja tuuli,
jos lintu oisin.
Voisimme olla,
vain minä ja tuuli.

Kun täällä kukaan ei nää,
ei nää eikä kuule.
Jos päästä vois pois,
jos lentää vois.

Tän melun jos sais vaan
vaimentaa,
nostaisin pintaan
vain nämä äänet:
puitten havinan,
en paljon muuta.
En haluis kai muuta,
kun puitten havinaa.

Mut se ei mee niin,
täällä mikään ei mee niin.
Haaveet on unta vaan
ja unet on harhaa.
Mun parempi mennä on,
kun syksy saapuu,
kun kesä jo juoksee
mäkien taa.

Yona – Lintu

28.7.2016

Muurikka kuumenee rauhan tyyssijassa

–

elämä, mökki, outdoor, perheTags: burgerit, hampurilaiset, kesämökki, kuhmo, mökkimenu

Terveisiä rauhan tyyssijasta, Kainuun korvesta, Kuhmon perukasta. Kohta pitää lähteä ongelle, mutta ennen sitä pienet terveiset teille muurikan ääreltä. Meitä on täällä mökillä koko sisaruskatras: minä, sisko, veljet ja yksi kälykokelaskin. Janne lähti eilen junalla takaisin Helsingin sykkeeseen ja työntekoon.

Kun puhutaan loma- ja mökkiruoasta, laadusta ei tarvitse suotta tinkiä. Eilinen ahvenillallinen oli omalla levelillään, mutta hyvää ruokaa voi tehdä silloinkin, kun ei ole kalaonnea. Näitä kuvia katsellessa tekee mieli sujauttaa taas mökkiburgeri suodatinpussiin ja popsia parempiin suihin.

Varsinaisia lomapäiviä on takana kolme ja tuntuu, että olen ehtinyt jo tehdä ja ajatella monen viikon edestä. Ja erityisesti ajatella: metsässä ajatuksenjuoksini on kolmesti vilkkaampaa. Huomaan käsitteleväni monta mietityttänyttä asiaa samalla, kun poimin mustikoita suoraan suuhuni. Monelle mökkeily on vahvaa aivot-narikkaan-toimintaa, mutta oma ajatuksenvirtani tuntuu löytävän tehovaihteen.

Fyysisesti mennään päinvastoin: nukun niin sikeästi, että sisko joutuu tökkimään aamulla: ”Herätyskellosi on soinut usean minuutin ajan.” Huomaan ottaneeni herätyskellon äänen smoothisti unenkulkuun mukaan.

Nyt tuli muu porukka madonkaivuureissulta. Paras laittaa läppärinkansi alas ja lähteä pyydystämään päivällistä.

-Henriikka

Ps. Suomen kieli on kyllä vinha. Pysähdyin kirjoittaessani erityisesti sanoihin ”kälykokelaskin” ja ”mietityttänyttä”. Kamoon, mitä sanoja!

26.7.2016

Suosikkituote kierrätettynä versiona: Re-Kånken

–

outdoor, yhteistyöTags: fjällräven re-kånken, kierrätetty fjällräven kånken reppu, partioaitta

Yhteistyössä Partioaitta

Minut tunnettiin pitkään Kånkeneistani. Kulunut ruskea ja tummansininen reppu kulkivat kaikkialle. Ruskean sain kulutettua vuosien varrella puhki, myös keltaista ja vaaleanpunaista olen kantanut paljon. Thaimaan reissulla ompelija korjasi yli viisi vuotta vanhaa reppua pohjasta ja matka jatkui taas. Fjellikseksi minä olen aina selässäni kulkevaa kutsunut.

Ostimme kummitytölle toukokuussa 2-vuotislahjaksi viininpunaisen mini-Kånkenin, ja samanvärinen normaalikokoinen on ollut myös siskollani pitkään. Olen saanut lainailla sitäkin matkoilleni, sillä Jannen tummansininen alkaa olla hienoimmat retkensä ja parhaimmat päivänsä nähnyt.

Pian kuljen kuitenkin uusi Kånken selässäni, ja se ei olekaan ihan perusmalli. Minulla on nimittäin hyviä, hyviä, niin hyviä uutisia: Ikoninen reppu saa uuden elämän kierrätettynä version, kun elokuussa ensin Partioiaittoihin ja myöhemmin muihin kauppoihin ilmestyy Re-Kånken.

”Haastoimme itsemme tehdäksemme Kånkenista version, jonka ympäristöjalanjälki olisi mahdollisimman pieni”, Head of Design, Henrik Andersson kertoo repun valmistuksesta.

Uudet reput ovat muotoiluiltaan täysin vanhojen kaltaisia ja tuote on tehty kestämään niin kuin edeltäjänsäkin. Vain yksi asia on uutta: 95 % Re-Kånkenissa käytetyistä kankaista on valmistettu kierrätysmateriaaleista, ja reput voi kierrättää taas edelleen. Plussaa siitä, että alkuperäiselläkin Kånken-repulla on ollut suhteellisen pieni negatiivinen vaikutus ympäristöön.

Alkuperäisen Kånkenin valmistuksessa käytettiin kolmea eri materiaalia; yhtä itse reppuun, toista sisätaskuun ja kolmatta hihnoihin. Re-Kånken sen sijaan on valmistettu kokonaan yhdestä ja samasta materiaalista, josta on kudottu kolmea eripaksuista kangasta. Materiaali on kierrätettyä polyesteriä. Kunkin Re-Kånkenin valmistukseen käytetään yhteensä yksitoista kierrätysmuovipulloa. Kierrätetyn materiaalin lisäksi myös kankaan värjäystapa on huomattavan ympäristöystävällinen. Tuotteen tarinasta voi lukea lisää täältä.

Re-Kånkenit saapuvat myyntiin elokuussa, Partioaitalle ensimmäisenä. Lähimpään Partioaittaan kannattaa suunnata ensi maanantaina, 1.8., kun reput ovat vihdoin myynnissä.

Olen reppujen ilmestymistä odotellessa ihaillut Kånkenin Instagramin teaserikuvia uudesta tulokkaasta ja miettinyt, minkä värinen sopisi itselleni parhaiten. Luulen tulleeni päätökseen. Kuka arvaa, minkä väri valikoituu käyttööni?

Nämä kuvat ovat eiliseltä iltapäivältä, kun olimme hakemassa mustikoita tälle aamulle jugurtin sekaan. Kuvia katsoessani mietin, voiko luonnosta edes saada rumia kuvia. Ei ainakaan vielä. Pidetään luonto tulevaisuudessakin puhtaana ja arvokkaana kaikin mahdollisin tavoin: esimerkiksi kierrättämällä.

-Henriikka

25.7.2016

Kesän toka ja vika häätyyli

kommentoi

–

juhlat, muoti, oma tyyli

Eiliset yökuvat olivat tunnelmaltaan huippuja, mutta valoisuusasteeltaan niin hämyisiä, että laitan muutamat päiväsajan kuvat jakoon. Selvisin tämänkin kesän ostamatta uutta mekkoa, hurraa sille!

Pitkä, vaaleanpunainen leopardimekkoni ajoi kesän toisen ja viimeisen häätyylin virkaa. Elokuulle tupsahti vielä rakkaan ystävän hääkutsu, mutta samalla viikonlopulle on jo lennot ja majoitukset Frankfurtiin hankittuna, joten joudun nyyhkien jäämään niistä sivuun. Onneksi Saksan-matka työporukan kanssa kuulostaa myös ihan keskinkertaiselta. Viinitiloja ja sen sellaista.

Mekko on ystävän tai valmentajan, ihan tilanteesta riippuen. Huutelin Punavuori kierrättää -Facebook-ryhmässä juhlamekon perään ja Kanerva kehotti tulla penkomaan hänen vaatekaappiaan. Lainasin itse samoihin häihin serkulleni mekkoa ja sain itse ihanan lainamekon muutaman päivän varoitusajalla. Lainaaminen kunniaan!

Äitin ja siskon avustuksella saatiin ranskanlettikeesi hiuksiin (riitahan siitä meinasi syntyä, mutta lopulta rauha löytyi taas perheeseen). Totta puhuen meinasin jättää hiukset auki ihan sellaisinaan, sillä ystäväni Elina, tuttu kampaajani Elielin Napsista, laittoi ennen lomaa hiuksiin hopeaa. Niin hienot.

Mutta nyt istun Kuhmon kesämökin tuvassa ja kuuntelen pöytään kolahtavien noppien ääntä. Sisarukset pelaavat jatsia, ja tekisi mieli jo lopettaa kirjoitushommat. Alkaa saunanlämmitys ja laskevan illan tunnelmointi. Huomenna pakkaamme rinkat ja suuntaamme koko sisaruskatraalla Suomussalmen Hossaan vaeltamaan.

Iloa!

-Henriikka

24.7.2016

Kesän kaunein yö

–

elämä, juhlat, sisko

Saimme uuden serkun sukuun, kun eilen tahdottiin taas tuplasti. Nostalgista oli, että vihkiminen tapahtui meidän hääkirkossamme ja juhlia tanssittiin samassa paikassa kuin meidänkin. Valtavasta suvusta oli sopivan kokoinen siivu paikalla: ehti tervehtää melkein jokaista. Alkuun ujostutti (ja vähän sen jälkeenkin), mutta loppujen lopuksi kaikki tuntuivat niin tutuilta.

Yö oli yksi kesän kauneimmaista. Sumu laskeutui juhlatilan viereisellä pellolle ja kävelimme tien viertä siskon kanssa. Trooppisuus oli niin maksimissaan, että hääkakun sijasta lautaselle olisi voinut leikata aimopalan seisovaa ilmaa.

Pikkusiskosta sai pitää kaksin käsin kiinni, etteivät juhlien sinkkumiehet vieneet häntä mukanaan. Kohdistan vahvemmat odotukseni perheen miesväkeen: Bestmanina toiminut isoveli kauhoi ilmasta taas kerran sukkanauhan. Jo seitsemännen sellaisen. On kunnon nauhakimppu heitettävänä sitten omissa häissä.

Kun tutustumisleikissä kyseltiin faktoja vieraista, saimme nousta vain kerran seisomaan: ”Oletko vahvempi kuin sulhanen?”

Kyllä.

-Henriikka

22.7.2016

Äiti ja isä, tulossa ollaan!

–

mökki, perheTags: kesäloma

Tänään on kesälomani ensimmäinen päivä. Neljä viikkoa silkkaa ilonpitoa tiedossa, etten sanoisi.

Istun jo junassa, pitäähän loma saada kunnolla käyntiin samantien. Huomenna tanssitaan serkun häitä lapsuudenkodin liepeillä, sunnuntaina suuntaamme sisarusparvella Kuhmon mökille. Siitä hurruuttelen vakiolaina-autollani Vuokattiin, jonka jälkeen nappaan ystäväni Bean Kajaanin juna-asemalta. Viimeiseksi koittaa Nuorgamin kierros, jota ehdinkin jo hehkuttaa.

Siinä olisi sitten puolet lomasta mennyt. Kukaties laitankin vain Bean Helsingin junaan ja jatkan itse vielä Nuorgamista jonnekin? Jos jollain on oivallinen vinkki minne mennä, mitä tehdä, niin kuuntelen mieluusti.

Näillä näkymin tulen kuitenkin kotiin Jannen iloksi, joka painaa duunia kesän läpi. Sai hän sentään muutaman mökkipäivän vapaaksi ensi viikolle. Odotan kovasti Kuhmoa ja tiskausta kivilaiturin päässä, muurikkalettuja ~~itse poimituilla~~ siskon poimimilla lakoilla ja kermavaahdolla, hämyisiä juoksulenkkejä hirvien ja karhujen kanssa, sekä Sormulan puotia, josta saa valtavia irtojäätelöpalloja.

Loppulomasta pyörin Helsingissä, luen kirjoja, syön pensasmustikoita enkä suunnittele liikoja. Saattaa olla, että istua möhnötän ja kaivan napaa. Yritän ehkä etsiä meille työ- ja sohvapöytää ja hipsin hiljaa ympäri kotiamme ja mietin tauluille paikkoja.

Hurjaa. Kesäloma. Äiti ja isä! Pian kotona. Juna on asemalla 18:35, tervetuloa hakemaan.

-Henriikka

20.7.2016

Nostalgiset 5-vuotisjuhlat!

–

astiat, juhlat, kaverit, sisustusTags: blogin 5-vuotissynttärit, blogisynttärit

Tänään on juhlapäivä, sillä armas Aamukahvilla-blogini täyttää viisi vuotta.

Tämähän on taas hieno syy juhlille, totesi herkästi juhlatuulelle pyrkivä mieleni viime viikolla. Maanantai sopi päiväksi ja niinpä kutsuin muutaman olennaisen henkilön pöydän ympärille ilakoimaan. Olimme tietysti pari päivää etuajassa, mutta eihän syntymäpäiviä vietetäkään aina oikeana päivänä.

Tällä kertaa pitäydyin simppeleissä tarjoiluissa. Pöydällä oli suuri salaatti, jossa oli salaatti-pinaattipohjan lisäksi kurkkua, vuohenjuustoa, pinjansiemeniä, pensasmustikoita ja karhunvatukoita. Ihanan sininen salaatti!

Jälkiruoan olin jättänyt viime tinkaan ja käynyt ostamassa Stockan herkkutiskiltä raakakakkupaloja. Olisi ollut ehkä fiinimpää ottaa kaikki samaa makua, mutta halusin maistaa kaikkea. Synttäreinä saa tehdä mitä lystää.

Bea toi vielä ison kulhon kirsikoita, suosikkejani.

Se on kyllä iso onni, kun saa ystäviä kylään. Kuuntelimme pitkään ranskalaista soittolistaa, mutta sen loputtua vaihdoimme blogin alkutaipaleen kunniaksi vuoden 2011 hittilistaan. Luin myös ääneen kirjaa ”12 000 syytä olla onnellinen”, sillä se oli kovaa valuuttaa tuolloin viisi vuotta sitten.

Yllättävän harva asia ehtii muuttua viidessä vuodessa, toisaalta niin moni. Kun ajattelen itseäni vuonna 2011, ajattelen olleeni suht samanlainen kuin nytkin. Mutta kun luen ajatuksiani tai katson asukuviani niiltä ajoilta (tsekkaa myös tämä. Tai tämä!), saattaa välillä naurattaa. Jotain muutosta on mahdollisesti tapahtunut.

Bea toi minulle kahvipensaan lahjaksi teeman mukaisesti. Kuinka kauan meni, että edes hoksasin yhteyden? Liian kauan. Molemmat miehet kantoivat kukkia tupaan: neilikoita molemmat, olenhan hehkuttanut niitä vähintään sen viisi vuotta.

Pisimmän korren veti kuitenkin Mira. Voitteko uskoa, että mimmi oli pukeutunut kiireestä kantapäähän Aamukahvilla-nostalgisiin kledjuihin! Asukokonaisuus oli todellakin univormuni muutaman vuoden takaa.

Päällä oli mitäs muuta kuin 2011–2012-suurin hitti: matonkudepaita. Voi jummi kuinka oli hieno! Jalassa 501:set, joita oli metsästetty kirppiksiltä useamman päivän ajan. Ranteessa DW:n kello, hiuksissa donitsi. Korvissa roikkuivat viininpullokorkkikorvikset, joiden DIY-ohje on edelleen blogihistorian suosituimpia kirjoituksia.

Kengät olivat tuottaneet hankaluuksia, kun valkoisia Air Maxeja ei meinannut löytyä keneltäkään lainaan. Onneksi ajatus kulki valonnopeudella ja jalassa kimalsivat Mira omat kultakengät, joiden kateudesta jouduin tänä keväänä kimaltavien kenkien kierteeseen.

Kirsikkana kakun päällä sanomalehtikynnet, joiden tekoon opetin marraskuussa 2011. Hullu panostus! Ainiin, hän toi myös kettukarkkeja mukanaan. Kaikkea oli ajateltu.

On outoa sanoa ääneen, että blogin aloittaminen ja kirjoittaminen on ollut suurena syynä, että olen ajautunut ja pyrkinyt nykyiseen elämäntilanteeseeni. Työni viestintäalalla on suureksi osaksi blogin syytä ja ansiota, ja bloggaamisesta itsestään on tullut minulle tonen ammatti. Kaikkein tärkeimpänä pidän sitä, että blogin kautta olen taas ymmärtänyt lapsuuden ja teini-iän päiväkirjavuosien jälkeen, että ymmärrän asioita parhaiten kirjoittamalla. Kirjoittaminen on minun juttuni.

Onko siellä joitain, jotka ovat lukeneet jo vuodesta 2011 lähtien? Jos on, niin laittakaahan maililla postiosoitteenne. Laitan teille mieluusti postikortit tulevan syksyn aikana tulemaan. Kiitokseksi siitä, että olette, ehkä keskustelette ja opetatte.

-Henriikka

19.7.2016

Voiko elää hetkessä, jos bloggaa?

–

blogit, elämä, elektroniikkaTags: carpe diem, elä hetkessä, hetkessä eläminen

Muutama päivä sitten sain mielenkiintoisen, ajatuksia herättävän kommentin tänne blogiin:

”Elätkö hetkessä? Sinulla on kauniita kuvia blogissa. Ihanaa seurata. Mutta samalla kaikkia näitä postauksia lukiessani mietin, ehditkö elää nämä kaikki hetket, vai meneekö elämä miettiessä, miten ne saisi parhaiten linssin läpi tallennettua? Älä käsitä tätä pahalla. Oletko ajatellut, millainen jokin matka esimerkiksi olisi, jos saisit ottaa vain 10 kuvaa? Muistatko nyt lukuisat kuvat, vai muistatko hetket?”

Varsin hyvä kysymys ja todella mielenkiintoinen aihe. Tiedän monien bloggaajien vakuuttelevan, että kyllä he elävät joka hetki kuin viimeistä päivää eikä heidän valokuva- tai blogitouhotuksensa tule carpe diemin tielle. Tekisi mieli itsekin vakuutella, on minulla argumentit siihenkin valmiina, mutta totuus ei ole niin yksinkertainen, sillä en elä läheskään aina hetkessä.

Hetkessä eläminen on kovin korkealle arvostettua ja hyvä niin. Se on omakin päämääräni lähes kaikissa elämäntilanteissa. Minusta on kuitenkin mukava myös toisinaan keulia vähän etukäteen ja fiilistellä tulevaa ja toisaalta marhuta nostalgisissa ajatuksissa, jo tapahtuneet asiat keskiössä. Hetkessä eläminen ei minusta ole välttämättä aina se ainoa oikea tapa.

Toisaalta olen valinnut bloggaajan roolin. Ikuistan hetkiä, mietin kuinka niistä kirjoittaisin. Mietin eri kuvakulmia ja vangitsen visuaalisia hetkiä. Väkisinkin jotkut tilanteet tulee elettyä tämän vuoksi vähän vähemmän hetkessä.

Mutta minulla on aidosti palava halu jakaa ne tilanteet muillekin. Ymmärsin muutama vuosi sitten kirkkaasti, että blogi on itseilmaisun lisäksi väline tavoitteelle, että haluan saada ympärillä olevat ihmiset huomaamaan maailman ja elämän kauneutta. Ja nimenomaan niin, että se kauneus löytyisi ihan arkipäiväisestä elämästä. Jos tähän tavoitteeseen pyrkiminen saakin minut elämään vähemmän hetkessä, mutta saa moninkertaisen määrän ihmisiä ilahtumaan tai saamaan lisäajatuksia heidän arkeensa, niin eikö se ole minun hetkieni ”uhraamisen” arvoista?

Työskentelin useamman vuoden tapahtumatuotantojen parissa, käytännössä suunnitellen ja toteuttaen erilaisten tapahtumien järjestämistä. En koskaan pystynyt täysin rentoutuen nauttimaan valmiista tapahtumista, koska mietin yksityiskohtia ja yritin valvoa, että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Mutta oli kovin palkitsevaa nähdä vieraiden nauttivan. Luulen, että bloggaamisessa on paljon samaa.

Ja jotta tästä kirjoituksesta ei jäisi aivan väärä mielikuva, niin kyllä, elän suurimman osan elämästäni nimenomaan hetkessä. Janne on lojaali kameramieheni, ja usein toteutamme valokuvauksen ”hetkien alussa”. Meistä on tullut tehokkaita. Kun kuvat on otettu, kameran voi laittaa syrjään ja keskittyä tilanteeseen. En pidä siitä, että koko ajan kuvataan.

Lisäksi elämässäni on monia, monia hetkiä, joita ette yksinkertaisesti virtuaalisesta elämästäni löydä. Vaikka olenkin somessa aito itseni, niin eivät aika eikä halu riitä siihen, että taltioisin kaiken eri kanaviin. Tuskin tekään jaksaisitte sellaista seurata, BB-Henriikkaa. Usein parhaat hetket vain menevät ilman, että koko kameraa tai blogia on tullut ajatelleeksi lainkaan.

Ei siis huolta. Elän riittävästi hetkessä. Arvostan, että huolehditte.

-Henriikka

18.7.2016

Seikkailukerho suuntaa Nuorgamiin

–

kaverit, matkustusTags: autolla nuorgamiin, nuorgam, nuorgamin lomakylä, suomen pohjoisin paikka

Asioita on vain pakko sanoa ääneen ja alkaa toteuttaa.

Talvella sanoin ystävälleni Bealle, että Nuorgamiin olisi kyllä päästävä. Se oli enemmänkin sellainen tuulesta temmattu ajatus kuin todellinen hinku ja haave. Koko ajatus tuntui minusta enemmänkin anime-elokuvan kohtaukselta, jonka pystyn kuvitella visuaalisesti mielessäni, kuin miltään mikä voisi oikeasti tapahtua.

Matkamessuilla juttelin Nuorgamin lomakylän väen kanssa. Itsellenikin yllätyksenä kuulin sanovani heille: ”Joo, olen ajatellut tulla sinne. Varmaan ensi kesänä”.

Olen huono kestämään sellaista, että puhutaan vain lämpimikseen: sanotaan toista ja tehdään ihan toista. Suunnitelmiin voi tietysti tulla aina muutoksia, mutta koska tarkkoja kesäsuunnitelmia ei oltu lyöty vielä lukkoon, päätin laittaa Nuorgamin kalenteriin.

”Bea, ajetaanko Nuorgamiin kesällä?”
”Ajetaan vaan.”
”Luuletko, että saadaan kaikki järjestymään? Lomat, auto ja kaikki.”
”Ihan varmasti.”

Yhtäkkiä kaikki on valmista. Lähdemme vajaa kahden viikon päästä. Autoksi saimme ukin vanhan, uskollisen Sunnyn, jota olen hehkuttanut niin paljon, että Nissanin kuuluisi ojentaa minulle urhoollisuusmitali.

Näinköhän pääsemme perille? Kuulen Bean sanovan vastaukseksi: ”Ihan varmasti. Ei epäilystäkään”.

-Henriikka

Ps. Kuvat on Norjan Geirangerilta. Uskomaton paikka.

14.7.2016

En malta odottaa syyskuuhun

–

elämä, matkustusTags: syksy

Kesälomani alkaa tasan viikon päästä, mutta minä kaipaan jo syksyä. Kaipaan lempeää syyskuuta, nopeasti juoksevaa lokakuuta ja aina yhtä ankeaa marraskuuta. Haluaisin vilttikaupoille ja sopivankokoisen nuhan. Tahtoisin täyttää kotini kurpitsapiirailla ja soittaa syksyistä swingiä.

Yritin löytää muutamia uusia vaatteita Tukholmasta. Ei tullut mitään. Kaikki kesävaatteet näyttävät rintaliivien olkaimilta: eihän niissä ole kangasta edes nenänpyyhkimiseen. Ihmekös en löytänyt mitään. Minä haluan villaa ja vanttuut, paksun toppatakin ja huopatöppöset.

Muistan niitä hetkiä, kun kävelen syksyisin kotikatua ja on kirpeää. Nyt Helsingin päällä oleva helle on kuin lehmänhengitys raikkaaseen lokakuun ilmaan verraten. Sitä paitsi syksyn ja lannistusaaltojen koittaessa kukaan ei tule enää ikkunamme alle polttelemaan pilveä. Se on liian kesäistä.

Auringonlasku Tukholmassa sai odottamaan elokuun ja syyskuun taitteen aikaa, jolloin on paras aika ulkoilmajuhlille. Voisin järjestää Venetsialaiset jonain vuonna, mutta tänä vuonna en ehkä vielä ennätä.

Toivoisin tulevasta syksystä tulevan erilailla aktiivinen. Lukkiduin helposti kotiin, kun pimeys koittaa. Ja vaikka nautinkin siitä, haluaisin ylläpitää kahvila- ja ravintolailtoja ystävien kanssa ja toisaalta kutsua meille paljon vieraita. Syödä sitä kurpitsapiirakkaa yhdessä muiden kanssa, nauttien inkivääriteestä. Ylipäänsä olla vastarintana sille masennuksen kohahdukselle, joka pyyhältää koko Suomen yli heti elokuun loputtua.

Voinhan päättää, että kutsun tulevaa kesälomaani ”alkusyksyn lomaksi”.

-Henriikka

13.7.2016

Kiireetön miniloma Tukholman helteeseen

–

matkustus, yhteistyöTags: bon vivant ravintola, erikoisaamiainen, grande buffet, hotelli tukholmassa, risteily, scandic grand central, silja line, silja serenade, silja symphony, viikonloppu reissu tukholmaan

Yhteistyössä Asennemedia & Tallink Silja

Ylläoleva kuva on yksi arkiston historian parhaimmistoa. Todellinen photobomb! Mikä ajoitus, mikä huomioinhakuinen syöksy!

Kuva on otettu laivan kannelta. Olimme Jannen kanssa viettämässä pitkän viikonlopun mittaista minilomaa Tukholmassa ja fiilistelimme menomatkalla taakse jäävää, kaunista Helsinkiä, kunnes lokki syöksyi kuvaan.

Lomamme oli ihana. Paljon, paljon rentoutumista ja sitä kauan kaivattua, kiireetöntä laatuaikaa yhdessä.

Tukholma on molemmille kymmenien vierailujen jälkeen jo melko tuttu paikka, mutta kummasti sieltä löytää aina jotain aivan uutta: ravintoloita, kulttuuria, urheilua, viihdettä, nähtävyyksiä…

Kuin myös risteilylaivat ja niiden palvelupaketit ovat ehtineet muuttua vuosien varrella. Promenadilla ei komeillut sushiravintolaa minun lapsuuteni aikana, ja esimerkiksi musikaaliristeilyt ovat olleet hieno lisä perinteisten risteilyjen sekaan. Niin muuttuva kaupunki kuin laivakin vastaa varmasti parhaansa mukaan muuttuneiden ihmisten toiveisiin.

Meillä oli minilomaa kohtaan muutama löyhä odotus: halusimme rentoutua, viettää aikaa yhdessä ja kokea jotain uutta Tukholmasta. Olin googletellut ennakkoon risteilylaivojen uudistuksia sekä tarjontaa ja tiesin mihin suunnata ensimmäisenä: kiireetön iso kahvikupillinen loman alkuun.

Käymme paljon Tukholman risteilyillä ja on huvittavaa huomata, että meille on muodostunut jopa risteilyrutiineja. Ho-ho-ho, mikä vanha pari!

Viiletämme juuri ajoissa laivaan, suuntaamme suuna päänä huoneeseen, kurkkaamme mahdollisen (meille harvinaisen) minibaarin sisällön, fiilistelemme reissua tohkeissamme, jonka jälkeen otamme puolen tunnin lepohetken. Kun työviikko on puhallettu ulos, lähdemme kiertämään laivaa. Käymme paikat systeemaattisesti läpi, piipahdamme kaupoissa ja istumme ehkä kahvilla. Käyn yleensä suihkuttamassa hajuvettä Tax freessä, sitä samaa tuttua Daisya. Shoppailut jätämme aina paluumatkaan.

Illansuussa menemme syömään. Menomatkalla Grande Buffettiin, paluumatkalla lomapäivistä rentoutuneena jonnekkin kokeilevampaan. Ruoan jälkeen vierimme hyttiin ja nukahdamme pian, vaikka olemme etukäteen uumoilleet kaikkea rajusta diskoilusta Mamban esittämiseen karaokessa.

Aurinko ei meinannut laskea lainkaan, mutta uni tuli viileään hyttiin nopeasti. Lauantain hääpäivä valkeni auringonpaisteeseen. Kaksi päivää hellettä! Mikä säkä.

Tukholma on vanha tuttu, mutta kuitenkin jälleen kerraan seikkailtavan etäinen ja uusi. Majoituimme keskustassa, Kungsgatanin Scandic Grand Centralissa. Fiilistelin toden teolla, kun huoneessa odotti valtavankokoinen kukkakimppu toivottamassa ihanaa hääpäivää.

Ja jos minä fiilistelin, niin fiilisteli armas miehenikin. Hyöri ja pyöri ja toisteli, miten mukava on olla Ruotsissa.

Minun piti päästä ostoksille alennusmyynteihin, mutta toisin kävi: en löytänyt juuri mitään. Janne sen sijaan tyhjensi hyllyjä ja rekkejä, kun minä istuin kauppojen women parkissa odottamassa. Mokomakin.

Lauantaina kiersimme lähinnä Öster- ja Södermalmia. Ulkoilma riitti itsessään elämykseksi, kun sää oli niin kaunis. Meinasimme hypätä vesibussiin, mutta kävely houkutteli enemmän.

Lounas tai rentona illallisvinkkinä Södermalmin Chutney. Kasvisruokaravintolassa ja baarissa tarjoillaan hyvää, kohtuuhintaista kasvisruokaa, jossa on ihanasti maustetta ja mukavasti tunnetta pelissä.

Gelaton ystävien kannattaa piipahtaa StikkiNikissä, jonka tarkoituksena on tehdä maailmasta parempi paikka jätskin avulla. Jäätelöbaareja on kuudessa eri paikkaa Tukhomassa ja pistaasigelato oli taivaallista.

Sunnuntaiaamuna heräsimme ajoissa, sillä meidän oli tarkoitus lähteä ikuiseen suosikkiimme, Fotografiskaan, valokuvamuseoon. Kuinka kävi? Jäimme köllimään ja katsomaan Downton Abbeyta. Totesimme, että ehtiihän tässä elämässä, ja että olisi hyvä, jos kerrankin emme reissullamme ryntäilisi. Täten istuimme hartaasti pitkään aamiaisen ääressä ja valokuvien sijaan pohdimme, millaiseksi tiimiksi ja millaisiksi ihmisiksi yhteiselo on meidät koulinut.

Puolenpäivän jälkeen ehdimme vielä hyvin toteuttaa ohjelmallisen haaveemme: kattokierroksen Tukholman kattojen yllä. Tästä kirjoitan myöhemmin oman kirjoituksensa, joten ainoa mitä tässä vaiheessa tarvitsee tietää on, että muina Kattokassisina vaapuimme erään vanhan rakennuksen katolla reilun tunnin verran oppien lisää Tukholman historiasta.

Kun viettää yhden yön maissa, voi mennä eri laivalla Tukholmaan ja palata toisella takaisin. Menomatkaa kyyditti Silja Serenade ja takaisintulomatkaa Silja Symphony.

Rauhallisen rennosti meni paluumatkakin. Suuntasimme syömään Bon Vivantiin, jossa en ollut ennen käynyt. Tarjolla oli skandinaavisia, selkeitä, tuttuja makuja. Culinary Team Finlandin menukokonaisuus olisi varmasti ollut kymppi, mutta en kyennyt lohkaisemaan budjetistani enkä ruoan täyttämästäni lomavatsastani riittävän suurta palasta sellaiselle setille.

Söin elämäni ensimmäistä kertaa ruijanpallasta, kun valitsin sen alkuruoaksi raparperivinegreten seurana. Pääruoka-kuha kanttarelleilla ja parsalla oli yhtä lailla herkkua. Jannen lampaat ja lohet katosivat lautasilta vikkelään. Alkuruoat olivat noin 15 euroa, pääruoat noin 25. Lämpimät suosittelut!

Lomapäivien rentouttamana kävimme kurkkaamassa myös Harri Hylkeen koko perheen diskon yhdeksältä illalla. Surrealistinen nykytanssikokonaisuus vilkkuvaloineen ja mustekalakäsineen oli niin liikuttavaa katseltavaa, että pyyhimme molemmat silmiämme. Muutama äiti tosin alkoi näyttää jo kärsimättömältä: kädet kauhoivat ilmaa siihen tahtiin, että alkoi ilmeisesti jo omaa bilevarvasta kivistää.

Viimeisenä laivavinkkinä vaihtoehto perinteiselle meriaamiaiselle: Ravintola Tavolatan erikoisaamiainen maksaa muutaman euron enemmän, mutta tarjoillaan kaukana kaikesta hälystä. Aamiaisen rinnalle saa lasin kuohuvaa ja kahvi tarjoillaan pöytiin. Pieniä juttuja, jotka tuntuvat etenkin aamutuimaan isoilta.

Kilometrikirjoitushan tästä sitten tuli. Vastailen taas mielelläni kommentteihin, jos joku asia askaruttaa Tukholmassa, laivoissa tai miksei jossain aivan asiaan kuulumattomassa asiassakin.

Me suuntaamme Tukholmaan mahdollisesti taas loppuvuonna, ehkä jouluostoksille?

-Henriikka

12.7.2016

Porilaista filosofiaa

–

elämäTags: pori, suomiareena

Terveiset Porista! Olen täällä SuomiAreena-tapahtumassa työmatkalla. Aurinko helottaa ja on ihanan lämmin. Istuimme äsken työporukan kanssa illastamassa terassilla, eikä olisi millään tehnyt mieli lähteä. Työt on kuitenkin tehtävä ja tänään ne ovat valitettavasti jääneet iltaan.

Majoitumme Airbnb-tyylillä jonkun paikallisen perheen kodissa. Jos valokuvia ja sisustuksen merkkejä on uskominen, kodissa asuu äiti ja viisi lasta. Koti on niin sympaattinen: tuntuu kuin minua olisi oltu halaten vastassa. Kahvit odottivat keittäjäänsä, valmiiksi pedatut sydän- ja autokuvioiset lakanat odottivat meitä unten maille.

Sisustuksen kulmakiven kanssa minulla on kuitenkin vähän nieltävää: kaunolla kirjoitetut, englanninkieliset voimalauseet erilaisissa tauluissa, jääkaappimagneeteissa, purnukoissa, maljakoissa ja leipälaatikoissa. Päätin kuitenkin ottaa niistä vaarin ja että ne ilahduttavat tätä työmatkaani. Tässä siis teillekin näitä lauseita elämän kolhuja parantamaan!

”Happiness is homemade.”

”Time you enjoy wasting is not wasted time.”

”You are stronger than you seem, braver than you believe, and smarter than you think.”

”You pretty little thing.”

”Follow your dreams.”

”Live, laugh, love.”

”Happiness is not a destination. It is way of life.”

”Go confidently in the direction of your dreams. Live the life you’ve imagined.”

”Every day may not be good but there is something good in every day.”

”Life is like riding a bicycle: To keep your balance, you must keep moving.”

”There’s no place like home.”

”Don’t count the days, make the days count.”

”Life isn’t about finding yourself. Life is about creating yourself.”

—

Onneksi kollegani ovat vielä ilakoimassa keskustassa. Mitähän lie ajattelisivat, kun kierrän läppärin kanssa asuntoa ja metsästän ja supisen englanninkielisiä lauseita ääneen?

On se jännä. Vaikka kuinka naureskelen, niin aika moni näistäkin korneista lausahduksista sisältää melkoisia viisauksia. Joskus on muistettava olevansa vähän typerämpi kuin itse luulee, saadaakseen viisauksista kiinni.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij / Paikka Auringossa

11.7.2016

Terveisiä taivaan valloille!

–

muoti, oma tyyli

Viiletin viikonlopun Tukholmassa. Niin kliseistä kuin se onkin, niin Ruotsissa paistoi aurinko täydeltä terältä, kun taas aamulla palatessamme Helsinkiin oli viluista ja pelkkää pilveä.

Äsken pyöräilin treeneistä kotiin ja sään herra ampui ilmakiväärillä pilviin reikiä niin, että vettä valui rei’istä putouksina päälleni. Optimistinen sisimpäni rallatti ja pyöräili iloisesti, todellinen luontoni märehti kiukuspäissään. Sujautin käteni taskuun ja näytin siellä salaa keskisormea taivaan valloille.

Lauantaina paistoi. Minulla oli päälläni ihana, joskin hippasen humoristinen asu. Keltavalkokuvioitu paita ja liehuvat, lyhyet sortsit samalla kuviolla. Kutsukaa vaikka kesäpyjamaksi, sillä asu oli mukavan vilpoisa Tukholman helteessä.

Olin unohtanut ottaa sukkia mukaan reissuun, ja kuvat on otettu ennen kuin olen ennättänyt kauppaan ostamaan sukkia, joiden varret eivät pilkottaisi rumasti kengistä. Toisaalta nykyään kaikkea voi selittää tyylivalinnaksi.

Asukokonaisuuteni oli hyväntuulinen ja hauska. Pukeudun nykyään liian vähän hauskasti. Paita eivätkä sortsit imarrelleet minua yhtään. Sopii tosin miettiä, miksi imartelevuus tarkoittaa lähes aina sitä, että näyttää mahdollisimman pitkältä ja laihalta. Näytin omasta mielestäni aika veikeältä, ja onhan siinä jo itseisarvoa.

Eräs minua puolta pidempi ja puolta laihempi kaupanmyyjä kehui vuolaasti vaatteitani. Sanoi rakastavansa keltaisen värin iloisuutta. Olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että etenkin kesällä kannattaa pukeutua juuri niin kuin itseä lystää.

Aurinkoista viikkoa kaikille.

-Henriikka

sortsit ja paita / Samsoe & Samsoe (saatu), kengät / Vagabond, korvikset / kun tietäisin!

7.7.2016

Samoissa kuteissa metsään ja kaupungille

–

muoti, oma tyyli, outdoor, yhteistyöTags: musta rossa-takki, sasta, sasta clothing, sastan outdoor-mallisto, tummansininen natura w -takki

Yhteistyössä Sasta

Miten onnellinen olenkaan kesästä, kesäsateesta, tästä kaikesta valosta. Dorit onnistui ottamaan minusta ylläolevan kuvan, josta välittyy juuri se tunne, mikä minulla on sisälläni.

En usko, että Sasta on teiltä parissa viikossa mihinkään unohtunut. Kirjoitin kotimaisesta yrityksestä viimeksi, kun kuvina oli otoksia metsästä, järveltä ja nuotion ääreltä. Ettei Sastan vaatteet kuitenkaan jäisi mieleenne vain luonto-olosuhteista, halusin ottaa toiset aivan erilaiset kuvat: urbaanimpaa kaupunkiympäristöä, liikenteen hälyä ja muita ihmisiä.

Niin kuin ensimmäisestä kuvasta huomaa, Dorit osaa vangita tunnetilat ja tilanteet. Kiipesimme Tuomiokirkon portaille vaihtamaan kuulumisia ja ottamaan muutamia kuvia siinä sivussa.

Olen käyttänyt Sastan vaatteitani niin ulkoilmaretkillä kuin ihan tavallisessa työarjessani. Tällaisena epämääräisten säätilojen kesänä ei ole haitannut yhtään kulkea non-stoppina takissa, joka pitää vettä.

Erityisesti sininen Natura W -parka on ollut päällä tosi useasti. Sastalla on reilut mitoitukset, ja takki ei ole mikään ihoamyötäilevä. Tuntuu kuin pääsisi turvasatamaan, kun heittää harmaansinisen takin päälleen. Metsässä kuljen napit ylös saakka kiinni, hihat alhaalla. Kaupungissa rullaan hihat ylös ja huitelen takki auki.

Niin Naturan kuin mustan Rossa-takinkin huput ovat takkien paras yksityiskohta. Huputtomat takit herättävät usein itsessäni ajatuksen: ”Tämä olisi niin hyvä takki, mutta missä huppu?”

Norjassa käytin takkia joka ilta ja aamuisin kun oli viileää. Jannellakin oli mukanaan Naturan miesten malli, joka passasi hänelle niin hyvin, etten edes muistanut sen olevan uusi.

Joskus sitä vain kiintyy yrityksiin. Niiden tarinoihin, arvoihin, eettisyyteen, toimintatapoihin ja sitä kautta usein myös paljon vahvemmin tuotteisiin. Pelkkä tuote ei kanna pitkälle, vaikka erinomainen lähtökohta olisikin.

Sastaan tutustumisen myötä olen lukenut heidän blogikirjoituksiaan, katsonut yrityksestä ja tuotteista kertovia videoita ja seurannut Sastan 64Wild-erämaavaellusta somen kautta. Kaikki tarinat tuotteiden takana ovat tulleet iholle, jonka rinnalla tuotteet ovat oikeasti palvelleet arjessa. Tutustun harvoin yrityksiin näin syvästi. Haluaisin ensi vuonna vaelluksellekin mukaan.

Ja moni teistä miettii varmasti, että helppohan sitä olisi tutustua yrityksiin, jos saisi ilmaiseksi vaatteita käyttöön. Ja se on myös usein itselle sellainen kinkkinen paikka: Kuinka välitän viestini niin, että minuun luotetaan yritysyhteistyöstä huolimatta? Pitäisiköhän jälkikäteen ostaa itselle sama tuote, jotta kertomani menisi paremmin perille?

Toivon, että olette oppineet lukemaan minua ja tunnistamaan todelliset ajatukset. Aina saa kysyä! Ja voin kertoa, että myös yhteistyökumppanien valintavaiheessa teen myös kartoitustyötä. Blogissa eivät näy yritykset, joiden kanssa en ole halunnut toimia.

Sastalle täydet pisteet. Syksyn uutuuksia odottaen.

-Henriikka

Ps. Melkein unohdin! Sasta-arvontaan osallistui lähes 400, joista voittajaksi arvottiin Mia, Milla ja Joliel. Laitan teille viestiä.

Kuvat: Dorit Salutskij / Paikka Auringossa

6.7.2016

Mikä oli Norjassa parasta?

–

matkustusTags: autolla norjaan, kuinka matkustaa norjaan autolla, norja, norway

Parasta oli kaikki kauniit laivat, jotka tööttäsivät lähtiessään satamasta.

Parasta oli, kun kömpi telttaan nukkumaan, eikä tarvinnut laittaa herätyskelloa päälle. Ja kun sade hakkasi täysillä teltan kattoon, mutta ei kastellut yhtään.

Parasta oli, kun pitkän ajomatkan jälkeen oli vihdoin edessä valmis illallinen ja kaikki ruoka tuntui maistuvan taivaalliselta.

Parasta oli, kun laitoimme skumppapullon mereen viilenemään, emmekä tajunneet, miten nopeasti vuorovesi nousee. Palasimme puolen tunnin päästä noutamaan pulloa ja kahlasimme rantavedessä toiset puolituntia pulloa etsien. Ei löytynyt. Nauratti, itketti. Hyvästi kympin skumppa.

Parasta oli, kun seuraavana aamuna aamulenkillä kävin varmuudeksi tarkistamassa rannan. Vesi oli laskenut, ja siellä se pullo pötkötti.

Parasta oli, kun ei voinut koskaan tarkalleen aavistaa, millaiset maisemat seuraavan mutkan takaa aukeaa.

Parasta oli, kun autossa oli aikaa ajatella niin pohjamutia myöten, ettei kotona koskaan uskaltaisi.

Parasta oli kaikki lukemattomat jäätelöt, kymmenet popsitut karkkipussit.

Parasta oli, kun huoltoasemilla oli kaikkea uutta ja jännää, mitä ei Suomesta löydä. Ja kun huoltoasemat olivat niin siistejä ja huoltoasemakahvi hyvää.

Parasta oli pärjätä mahdollisimman pitkälle ruotsalaisena. Ja jäädä jossain vaiheessa kiinni, kun sekaan tuli liian vaikeita sanoja, liian nopeita lauseita.

Parasta oli, kun aurinko laski ja oli silti aivan valoisaa. Sitä nukahti valossa ja heräsi valossa. Teltan näki pystyttää kevyesti ja hampaita harjatessa oli kauniin harmaansinistä.

Parasta oli kaivaa jatsinopat taskusta ja pelata. ”Ykkösillä heitetty jatsi on jatsien jatsi”, väittivät.

Parasta oli, kun kotiintulomatkalla menimme laivan saaristolaisbuffettiin, joka maksoi yli 2o euroa, vaikka piti elää vähällä. Söimme mätiä, äyriäisiä, kakkuja ja salaatteja niin paljon, että napa pompahti paikaltaan.

Parasta oli hyvänyönsuukko makuupussissa, kun koko vuono peittyi pilviin, ja kun mukana oli keltainen sadetakki kaiken pahan varalta.

-Henriikka

5.7.2016

Miksi sillä on se valtava Leviksen T-paita?

–

kaverit, matkustus, muoti, oma tyyli, perheTags: levi's, t-shirt, valkoinen leviksen t-paita

Ostin keväällä samanlaisen paidan, jollainen minulla oli L-koossa vuonna 2009. Aloimme sinä keväänä seurustella Jannen kanssa, ja hän piti tyylistäni yhtä vaatekappaletta lukuun ottamatta: ”Miksi sillä on se valtava Leviksen T-paita?”

Olin aivan järkyttynyt, kun kuulin asiasta vasta muutama vuosi sen jälkeen. Sehän oli voimapaitani, joka kului lopulta puhki kaikesta käytöstä! Käytin sitä mahdollisimman paljon, sillä näytin sinä kaikkein parhaimmalta. Hyppäsin se päällä Kaivopuistossa benji-hypynkin.

Kuinka saattoi olla joku, joka ei ymmärtänyt rakasta paitaani? Hyvä että kuulin asiasta jälkikäteen. Olisin jättänyt Jannen kuin nallin kalliolle.

Ilmeisesti tällaiset paidat ovat nyt jotenkin pop, sillä olen huomanut etenkin pääkaupunkiseudun nuorien poikien kulkevan näissä. Ostin itse tällä kertaa sopivankokoisen, vaikka harkitsen kyllä myös telttamallia.

Kotimatkalla Norjasta Suomeen pysähdyimme tien viereen jalkoja lepuuttamaan. Minulla oli kyseinen paita päälläni. Tunsin oloni voimaantuneeksi. Ja cooliksi! Ja jälkimmäistä tapahtuu tosi harvoin. Päätimme Hennan kanssa, että tunne pitää ikuistaa ja tien veressä on otettava mahdollisimman coolit kuvat meistä.

Poseerasimme niin Backstreet Boysien kuin Spaissareittenkin suosikkiasennoissa. Sen lisäksi kyykkäsimme slaavien lailla ja asettelimme kädet koleasti lanteille. So cool.

Janne nauroi koko kuvaussessioiden ajan. Hän väitti, ettei valkoinen paitani tee minusta yhtään normaalia coolimpaa, ja että cool oloni ei näy tippaakaan ulospäin. En uskonut, vaan siristelimme silmiämme ja keikistelimme vielä enemmän. Hän repeili, kun yritimme matkia katalogimalleja ja onnistuneita katumuotikuvia.

Katsoin jälkikäteen kuvia muistikortilta. Aivan järkyttäviä. Niin uskomattoman epäaitoja ja kaikkea muuta kuin cooleja.

Nämä neljä kuvaa ovat kuvien ottohetkien välistä, oikeita ja aitoja tilanteita. Kunnon hörötystä ja aitoa välittämistä. Hiukset vähän niin sun näin, nenä naurusta kurtussa.

Niin se vain on. Ei minusta coolia leivota. Ei edes tällä paidalla. Mutta tietäkää tekin, että olin todella cool sisältäpäin.

-Henriikka

4.7.2016

Kun kamera ei rakasta (osa 6)

–

huumoriTags: bloggaaja, blogger, epäonnistuneet kuvat, epäonnistunut, fail, kun kamera ei rakasta

Löysinpä kadonneen kansion tietokoneeltani: kuinka olen saattanut unohtaa epäonnistuneiden kuvien kokoelman? Herttaisia kaksoisleukoja, silmiä ja housuja puolitangossa, maanisia vaanimisia… Tämähän on valokuvien aatelistoa.

Siitä on jo yli puoli vuotta, kun viimeksi julkaisin epäonnistuneita otoksia. Voin vakuuttaa, että kauniimmaksi en ole muuttunut. Filtterit, kuvankäsittelyohjelmat ja barbien näköiseksi tekevät appit lisääntyvät, vaan minun silmäni ja ruumiinjäseneni kiemurtavat milloin missäkin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!

Tämä viimeinen taitaa olla all time -inhokkikuvani. Näytän viinasta pöhöttyneeltä, huonovointiselta ja väsyneeltä. Talvi on karistanut kaiken värin kasvoiltani ja mielessä ei näytä pyörivän juuri mitään.

Mutta tuolta minä vain näytän. Tuoltakin. Jälleen kerran iloitsen siitä, ettemme ole still-kuvia. Ja että pönötyksen ja harjoitellun hammashymyn rinnalla voi olla jotain vähemmän siloteltua. Että on vapaus olla, mennä ja koheltaa.

-Henriikka

Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5

3.7.2016

Ulkona. Perillä.

–

matkustus, outdoor, yhteistyöTags: fjällräven abisko view 2, kevyt teltta vaellukselle, maisemateltta, partioaitta, teltta, tent

Yhteistyössä Partioaitta

Telttani on linnani. En tarvitse mitään Downton Abbeyta, kun voin kantaa parin kilon kotia mukanani.

Partioaitan kevään ja kesän mainoskampanja teltoista on nerokas: kuvissa komeilee teltta ja tekstinä on: ”Merinäköala. Alkaen 113€/neliömetri.” Vetoaa ainakin omaan ulkoilmamieleeni täysin. Aloin mainoksen johdosta pohtia virallisen kotimme ja telttakotimme neliöhinnan eroa ja myönnettävä on, että ero on vissi. Lisäksi teltassamme on merinäköala kahteen suuntaan, pieni terassi, kaksi omaa sisäänkäyntiä ja mahdollisuus tuulettaa läpi talon. Miksi edes asumme muualla?

Olen lähivuodet elänyt vuokrateltoissa, mutta tänä kesänä sain vihdoin omistusteltan. Paperitöitä tai pankkilainaa ei tarvittu, vaan ensiteltan hankinta meni kevyemmällä byrokratialla.

Aloitin alkukesästä yhteistyön Partioaitan kanssa (sekoan päästäni, natisen liitoksissani, kun olen asiasta niin innoissani). He kokivat ulkoilmaelämäni arvojen olevan heidän yrityksensä kanssa linjassa: ”Aina ei tarvitse lähteä kauas tai tehdä ulkona mitään ihmeellistä. Vähäkin riittää. Ylipäänsä se, että tekee ja lähtee.”

Tuntui mukavalta kuulla tämä, sillä arvotan itse viikon Lapin vaelluksen aivan yhtä tärkeäksi kuin extempore-aamukahvit Mustikkamaalla. Elämysarvoiltaan ne voivat olla toki erilaiset, mutta molemmat tärkeitä yhtä lailla. Ulkona. Perillä.

Yhteistyön tiimoilta sain myös uuden kankaisen linnani. Pohdin hartaasti perinteisempää kupolimallista telttaa, mutta päädyin mainoksessakin esiintyneeseen Fjällrävenin Abisko View 2 –telttaan. Näköalat ja kevyt paino houkuttelivat.

Teltta oli ensikokeilussaan Norjan reissullamme, joka oli varsin hyvä testijakso: kuuteen yöhön ja seitsemään päivään mahtui niin täyttä aurinkoa, rivakkaa tuulta kuin rankkasadettakin.

Valinta osoittautui napiksi. Itsestäänseisova teltta oli hyvä valinta, sillä vaellan harvoin hc-tuulisilla alueilla. Ilmanvaihtoikkunat, pyykkinarut teltan sisällä, taskutila ja tuplaoviaukko ovat kaikki erinomaisia ominaisuuksia. Tietenkin sekä käytännöllisyyden että visuaalisuuden näkökulmasta ylösrullattavat seinät on se paras juttu. Kun hyönteisverkon jättää alas, mutta kierittää absidit ylös, tuntuu melkein kuin nukkuisi taivasalla. Teltta on tosi tilava, ja koska eteisalueet ovat suuret, rinkat saa roudattua sateensuojaan.

Siellä me pötkötimme auvoisen onnellisena vierekkäin ja tulemme pötköttämään jatkossakin. Vajaa kolme kiloa asuntoa rinkkaan ja menoksi. Isoveljeni ilmoitti jo lainaavansa telttaa omalle Slovenian vaellukselleen ja itse aion pystyttää sen tänä kesänä suunnitelmien mukaan pääkaupunkiseudun lähialueiden lisäksi ainakin Nuorgamiin.

Oma tupa, oma lupa.

-Henriikka

2.7.2016

Munakokkelia ja kirsikoita

–

elämä, HelsinkiTags: kirsikat, suomenlinna

Oijoijoi. Pitkästä aikaa päivä, kun ei aamulla herätessä vielä tiennyt yhtään, mitä päivä tuo tullessaan. Ei suunnitelmia, ei huolia, ei murheita.

Kello herätti yhdeksältä, mutta nukuimme antaumuksella aamupäivän ohi. Peiton alla oli niin kuuma, että oli helppo hahmottaa päivän säätilan olevan helle. Vanhat kiviseinät olivat keränneet koko viikon auringon itseensä ja hohkasivat nyt sitä meidän päällemme kuin patterit.

Viileän suihkun kautta aamiaispöytään, aamiaiseksi tahattomasti munakokkeliksi muuttunutta munakasta, kahvia sekä jugurttia vadelmilla ja siemenillä.

Aamiaisen (ja yhden New Girl -jakson) jälkeen pakkasimme kameran ja jatsinopat reppuun ja tallasimme käsi kädessä Kauppatorille pujotellen Pride-kulkueen lomassa ja törmäillen Tuska-turisteihin.

En voi uskoa, että Janne ei ollut koskaan ennen käynyt Suomenlinnassa! Tähän asiaan oli saatava muutos. Kelpuutin neitsyt-retken evääksi vain parhaat: kirsikat. Janne valitsi minttu-Puffetin. Edelliskesieni ruokavalio on koostunut lähinnä kirsikoista. Kauhistuin tänään, kun laskin, että olen ostanut niitä tänä vuonna vain pari hassua puolilitraista.

Kirsikoiden hyvät puolet eivät rajoitu niiden makuun. Koska Janne on niille allerginen, saan aina koko pussin itselleni.

Makasimme Suokin kalliolla useamman tunnin. Kallio oli kuuma ja hanhenkakka oli auringossa rutikuivaksi kuivunutta ja helposti väisteltävää. Naapurikalliolla pötkötti keski-ikäinen mies speedoissaan, ja toisella puolella pariskunta harjoitteli nuoruuden kiihkeistä kesistä tuttuja suudelmiaan. Kaikki tiesivät, että tämä saattaa olla kesän viimeinen hellepäivä.

Pelasimme yhden jatsimatsin ja saimme molemmat jatsin nelosilla, Janne viimeisellä heitollaan. Voitin kuitenkin, mikä on molempien kannalta hyvä näin lempeän onnellisena päivänä.

Takaisintulomatkalla kävelimme lautan keulaan ihailemaan tyrskyjä ja kastelimme kenkämme, kun aallot heittivät vetä kannelle. Kesä kuivaa.

-Henriikka