Parasta oli kaikki kauniit laivat, jotka tööttäsivät lähtiessään satamasta.

Parasta oli, kun kömpi telttaan nukkumaan, eikä tarvinnut laittaa herätyskelloa päälle. Ja kun sade hakkasi täysillä teltan kattoon, mutta ei kastellut yhtään.

Parasta oli, kun pitkän ajomatkan jälkeen oli vihdoin edessä valmis illallinen ja kaikki ruoka tuntui maistuvan taivaalliselta.

Parasta oli, kun laitoimme skumppapullon mereen viilenemään, emmekä tajunneet, miten nopeasti vuorovesi nousee. Palasimme puolen tunnin päästä noutamaan pulloa ja kahlasimme rantavedessä toiset puolituntia pulloa etsien. Ei löytynyt. Nauratti, itketti. Hyvästi kympin skumppa.

Parasta oli, kun seuraavana aamuna aamulenkillä kävin varmuudeksi tarkistamassa rannan. Vesi oli laskenut, ja siellä se pullo pötkötti.

Parasta oli, kun ei voinut koskaan tarkalleen aavistaa, millaiset maisemat seuraavan mutkan takaa aukeaa.

Parasta oli, kun autossa oli aikaa ajatella niin pohjamutia myöten, ettei kotona koskaan uskaltaisi.

Parasta oli kaikki lukemattomat jäätelöt, kymmenet popsitut karkkipussit.

Parasta oli, kun huoltoasemilla oli kaikkea uutta ja jännää, mitä ei Suomesta löydä. Ja kun huoltoasemat olivat niin siistejä ja huoltoasemakahvi hyvää.

Parasta oli pärjätä mahdollisimman pitkälle ruotsalaisena. Ja jäädä jossain vaiheessa kiinni, kun sekaan tuli liian vaikeita sanoja, liian nopeita lauseita.

Parasta oli, kun aurinko laski ja oli silti aivan valoisaa. Sitä nukahti valossa ja heräsi valossa. Teltan näki pystyttää kevyesti ja hampaita harjatessa oli kauniin harmaansinistä.

Parasta oli kaivaa jatsinopat taskusta ja pelata. ”Ykkösillä heitetty jatsi on jatsien jatsi”, väittivät.

Parasta oli, kun kotiintulomatkalla menimme  laivan saaristolaisbuffettiin, joka maksoi yli 2o euroa, vaikka piti elää vähällä. Söimme mätiä, äyriäisiä, kakkuja ja salaatteja niin paljon, että napa pompahti paikaltaan.

Parasta oli hyvänyönsuukko makuupussissa, kun koko vuono peittyi pilviin, ja kun mukana oli keltainen sadetakki kaiken pahan varalta.

-Henriikka