Toisinaan minulla on hämmentäviä päähänpistoja siitä, millaisena haluaisin vastaantulijoiden ja puolituttujen minut näkevän ja muistavan. En suinkaan ajattele, että muistaisivatpa he minut nättinä tai hymyilevänä tai minulla olleen mahdollisimman sievä peppu tai kauniit käsivarret.
Sen sijaan mietin vaatteita: Kunpa he muistaisivat, että olen se punapipoinen tyttö. Kunpa he muistaisivat, että minulla on se keltainen sadetakki ja hatussa tupsu. Kunpa he muistaisivat minulla olevan maailman kauneimmat kumisaappaat.
Arvaatteko kuvista, mikä on uusi ajatukseni? Kunpa he muistaisivat minut tyttönä vihreässä takissa.
Se on oikeastaan aika hassua. Kuvitella, että kukaan ylipäänsä muistaisi. Enhän minäkään koskaan muista ketään. Mutta jos joskus muistan, niin usein muistan nimenomaan värien ja yksityiskohtien kautta.
Muistan juuri toiseen kaupunkiin karanneen työkaverin keltaisen paidan ja graafiset metallikorvakorut. Muistan lukiotutun ketturepun värin ja kuinka taloyhtiön hallituksen varajäsenellä oli pallokuvioiset sukat.
Muistan lähikahvilan kassamiehen silmälasit ja monen voimistelukaverini jumppapuvun värin voimisteluryhmästäni, jossa kävin ennen kouluikää. Monia ystäviänikin ajatellessa minulle tulee joku heistä muistuttava vaate mieleen. Muistan toisen työkaverin kaulakorun, jossa roikkuu metallinen rengas ja ilmoittaudun jonossa ensimmäiseksi, kun siitä ollaan luopumassa.
Ongelmani on ehkä se, etten ole ikinä montaa päivää samankaltainen. Vihreätakkinen tyttö on huomenna pilkkuhuivinen, ylihuomenna tyttö liian suurissa farkuissa ja valtavassa huopahatussa.
Isona minusta tulee kylähullu, joka muistetaan jostain tietystä piirteestä. Siihen mennessä on aikaa miettiä, onko se valtavat kultaiset korvarenkaat, retrot rullaluistimet vyölaukun kera vai leijonankeltainen flanellipaita.
-Henriikka
takki/Monki, kengät/Vagabond, t-paita/Samsoe&Samsoe, kaulakoru/& Other Stories, hame/second hand
Kaikkee se sinäki mietit, mut mikä hassuu niin mietin joskus samoja :D et oonkohan naapureille se joka yökkärissä vie roskat. Lähikaupan myyjille se jolla on hiukset aina ihan sekasi. Ja joillekin se blondi mimmi jolla on monesti ”se yks harrastusväline (tiedät kyllä)” mukana…
Ite muistan monesti julkisil paikoilla kulkiessa esim keskustassa että oon nähny ton henkilön tänään jo Kampissa kun nyt ollaan kauppatorilla.. Tai että toi mekkopäällä oleva tyttö oli aamu kuudelta samalla bussipysäkillä, kun nyt ollaan ilta kuudelta Tallinnassa. Mul on tosi hyvä kasvomuisti. Älä kysy nimiä.
Hehee, kyllä mä taidan olla vähän pöljä. Mutta niin oot selvästi sinäkin. Tuskin siitä on haittaa!
Ihana ajatus! Omatkin ajatukset karkaavat vastavaanlaisiin kokemuksiin: Mä muistan mun vitosluokan opettajan kilisevänä ja hajuveden tuoksuisena. Muistan ajatelleeni, miten ihana ääni sen kaulassa roikkuvista pitkistä koruista ja rimpsuista kuului, kun se saapui luokkaan. Ja miten sillä oli niin ihania rimpsuvaatteita ja övereitä asusteita. (Se oli sellainen vaatteiltaan riittaväisästyylinen, solariumruskettunut pieni nainen, joka puhui välillä siivottomasti ja jonka me arveltiin polttavan vapaa-aikanaan tupakkaa ja joka vietti talvilomat Teneriffalla. Jotenkin epätyypillinen opettajaksi, ainakin silloisen kokemusmaailmani mukaan. :D) Oon kuulemma sanonut kotona silloin, että musta tulee isona samanlainen.
Ajatus muistui mieleen, kun yhdessä ensimmäisistä työpaikoista opehuoneen porukka moikkasi iloisesti aamulla ja kertoivat tunnistaneensa äänistä käytävällä (kilisevä avainnauha ja kopisevat korot), että se olin minä. Jotenkin siihen hetkeen kulminoitui ajatus, että oon saavuttanut jotain sellaista, mistä olin haaveilllut. Musta oli ihan huomaamattani tullut sellainen kilisevä ja kopiseva asusteista rönsyilevä opeattaja. Hih, hassua. :)
(Paitsi että tupakka ja solarium ei oo vielä tulleet mulla kuvioihin. Eikä kyllä Teneriffakaan, mutta sitä en välttämättä pistäisi pahakseni.)
Hei kiitos Heidi mainiosta kommentista.
Hahhaa, ihan hyvä ehkä, että tupakka ja solarium on ainakin toistaiseksi vielä jäänyt. Teneriffallekin ehtii sitten myöhemmin.
Sä oot Henriikka vaan niin hiton cool.
NO MUTTA. Aivan huippu kommentti. KIITOS.
Aika kivoja ajatuksia sinä mietit. Joskus kyllä muistaa jonkun tuntemattoman vastaantulijan jostakin ihan oudosta asiasta.
Mä muistan oudot nimet varsinkin eriskummalliset katujen nimet.
En nyt joka kaupungin, mutta muutamia.
Välillä kun joku kävelee vastaan, mietin onko toi katsonut aamulla peiliin, kun puseron kaula-aukon lappu roikkuu selässä.
Hahahaa, ihan mahtavaa. Kyllä me ihmiset mietitään hassuja juttuja.
Kiitos Tuija.
Halusin vaan kertoa, että sun kirjotustyyli on aiivan ihana! Niin soljuvaa, sujuvaa, sopivaa ja kaunista :). Kun ensi kerran eksyin blogiisi tässä pari viikkoa sitten, jäin saman tien hassusti koukkuun kirjoituksiisi, hihi. Hauskoja ajatuksia, kivoja mietteitä. Ihanaa syksyn jatkoa!
Voi että, ihanasti kirjoitettu. Kiitos ihan erityispaljon ja ihanaa alkutalvea (kai noin voi jo sanoa!) sulle.