Mitä jos rehellisestä sisarusreissusta on ehtinyt kulua jo useampi vuosi? Silloin kannattaa tarttua toimeen ja suunnitella sellainen. Meidän nelihenkinen sisarusporukka oli kahden siipan kera heinäkuun lopussa Hossan Kansallispuistossa, Suomussalmella.

Olimme varanneet retkellemme tällä kertaa vain yhden yön. Olimme viettämässä viikkoa Kuhmon kesämökillä, ja koska Hossasta on ollut lähiaikoina niin paljon myönteistä hälinää, päätimme mennä kokemaan maisemat ja metsäpolut itse.

Hauska sattuma oli, että pari viikkoa retkemme jälkeen Retkipaikka nosti yöpaikkamme blogiinsa otsikolla: ”Onko tässä laavu Suomen kauneimmalla paikalla?”

Halusimme mennä metsään viettämään laatuaikaa, emme tekemään ennätyksiä vauhdissa tai kilometreissä. Ylläolevassa kuvasta löytyy vinkki, miksi matkantekomme oli todella etanavauhtista. Heinäkuun lopun mustikka-aika oli käynnissä ja mustikanvarret taipuivat pääni kokoisia, sinisiä marjoja. Itsehillintämme oli huonoa ja kyykistelimme syömään vähän väliä. Kameramieheltä meinasi pettää hermo, kun hän joutui kuvaamaan pyllistelyämme.

Lisäksi toisella veljelläni oli mukana kalastusvehkeet, ja olimme luvanneet pysähdellä ja joustaa myös hänen onnenongintansa mukaan. Eikä tarvinnut onneksi hävetä kalastustaitoja, sillä yhdeltä sillalta nousi parikiloinen hauki. Mieletontä, kun vesi oli niin kirkasta, että hauen liikkeet ja uistimeen tarttumisen pystyi nähdä omin silmin.

Miten paljon olenkaan nauranut ylläolevalle kuvalle. Elämäni miehet, kaikki keskittymässä olennaiseen. Oikeanpuolisen kaverin ihonväristä ja karvattomista sääristä huomaa, ettei hän ole samasta puusta tippunut omena. Lempiomenani silti!

Harkitsimme Hossassa valitsemamme reitin lisäksi myös Ölökyn ähkäsyä, sen rumasta nimestä huolimatta. Reitin lyhyyden vuoksi jätimme sen kuitenkin ensi kertaan, sillä se sopii päiväretkeksikin oikein hyvin.

Aloitimme Huosivirran parkkipaikalta ja jatkoimme siitä Lipposen salmelle. Reittimme oli oikaistu versio Järvien polusta, ja kilometrejä kertyi yhteensä noin 17 (+laskemattomat mustikkaharhailut).

Reitti ei ollut sellainen jylhä, korkea ja kallioinen, vaan pikemminkin supisuomalaisen sympaattinen kaikkine metsine ja järvineen. Kangasta pitkin kävellessä oli upeaa nähdä vesi molemmin puolin polkua.

Vaikka patikkamme ei ollut kovin pitkä, tuntui perille pääsy yhtä ihanalta kuin aina. Mikä keidas Muikkupuron laavu onkaan!

Laavu on molemmin puolin ympäröity vedellä, ja järviä yhdistää laavun ohi virtaava kirkas, matala, hiekkapohjainen puro. Heitimme heti rinkat ja vaatteet oitis päältämme ja kahlasimme uimaan.

Iltalaavulla oli aikaa syödä ja juoda hyvin, nauraa lapsuuden parhaille mokille ja muistoille ja hieroa kävelystä puutuneita jalkoja. Porot kuljeskelivat laavun ympärillä ja puron lintuperhe pelkäsi meitä kuollakseen.

Teltassa nukutti hyvin, niin kuin aina nukuttaa. Herätessämme kalaveli-Oskari oli jo ehtinyt karata pari tuntia aiemmin kauemmas kalaan. Laavussa nukkuneet kertoivat porojen juosseen aivan telttojen vierestä aamuyöllä, ja sain selityksen oudolle kopinalle kesken unien.

Hossan flanellipaitaani mätsäävästä aamiaisesta tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista Instagram-kuvistani. Ei siis millään tavalla turha aamiainen, hah. Ilman kuvaakin hetki olisi ollut muistettava: silmät sirrissä, tuttujen tyyppien ympäröimänä ja valtavan hyvä puuro edessä.

Yhdessä vuorokaudessa voi ehtiä paljon, jos vain suunnittelee vähintään keskinkertaisesti. Ensi kerralla Hossassa on koettava tällä kertaa poisjätetty Ölökky, jotta näemme rotkolaakson.

Eilen tuli ensi kerran alkusyksyn lohdullinen alakulo, kesän kaipuu. Voin kertoa, etteivät nämä kuvat ainakaan vähennä tunnetta. Ihanaa sunnuntai-iltaa. Iloitkaa sisaruksistanne ja pitäkää heistä huolta, jos se vain mitenkään on mahdollista.

-Henriikka