Aikuisena kielikurssilla

ef kielikurssi honolulu

Voivatko aikuisetkin lähteä kielikurssille? Järjestetäänkö sellaisia?” Olen kuullut nämä kysymykset viimeisen kuukauden aikana niin useasti ja niin monen positiivisesti yllätyneen ihmisen suusta, että ajattelin kertoa teille vähän tarkemmin kielikoulustani Honolulussa.

En ollut lukioikäisenä kielikurssilla enkä koskaan osannut kaivatakaan sellaista. Nyt myöhemmin olen ihmetellyt, miksen mennyt tai miksi en lähtenyt lukioikäisenä vaihto-oppilaaksi. Ehkä näiden ammottavien kokemusaukkojen johdosta olin jo vuoden päivät harvakseltaan etsinyt tietoa aikuisten kielikursseista ulkomailla. Halusin tietää, onko sellaisia edes olemassa.

Kun EF sitten kysyi halukkuuttani osallistua kielikurssille, ei tarvinnut kahdesti miettiä. Kohdemaana oli USA, sijaintina tarkemmin Havaijin suurkaupunki, Honolulu.

ef kielikurssi honolulu

Honolulun kielikoulu (ja tietääkseni kaikki muutkin kielikoulut) palvelee ympäri vuoden. Kesäaika on luonnollisesti kaikista suosituinta, mutta nyt syys-lokakuun vaihteessa oli jo paljon rauhallisempaa ja koululla opiskeli noin 200 oppilasta.

Kielikurssini kesto oli kaksi viikkoa. Lähes kaikki tulevat pidemmäksi aikaa: toiset 3 viikoksi, toiset 9 kuukaudeksi. Lyhyempiäkään pätkiä ei kannata kuitenkaan vähätellä, sillä jos on valmis vaihtamaan suomen opiskeltavaan kieleen ja käyttämään sitä, saa parissa viikossakin tosi hyvin aktivoitua omaa osaamista ja kielenkäyttöä.

Toiset majoittuvat host-perheiden luona, toiset koulun asuntolassa, missä suurimmalla osalla oli huonekaveri tai useampi. Toki jokainen saa järjestää asumisensa myös aivan itse ja nukkua vaikka teltassa. Itselläni oli huone koulun asuntolassa pienellä keittokomerolla ja kylpyhuoneella. Pärjäsin ja viihdyin hyvin.

ef kielikurssi honoluluef kielikurssi honoluluef kielikurssi honolulu

Koulumatkassa ei ainakaan ollut valittamista: puolisen tuntia kanaalin vartta palmujen huojuessa, sinisen taivaan alla. Nautin koulumatkakävelyistä ja sen tuottamasta hyötyliikunnasta suuresti.

Itse koulurakennus aiheutti itselleni aluksi suurta hämmennystä. Kampus-sanasta tulee itselleni mieleen jotain aivan muuta kuin ylläolevan kuvan toimistotalo. Mutta kyllä vain, kuvassa on koulumme! Hissillä 7.kerrokseen ja siinä se. Aloha!

ef kielikurssi honoluluef kielikurssi honoluluef kielikurssi honolulu

Koulutilat ja -miljöö olivat tosi hyvät ja innostavat. Modernit luokkahuoneet ja upea ikkunanäkymä saivat minut tulemaan paikalle aina varttia ennen. Hörpin kahviani ja ilahduin ympärillä pyörivistä ihmisistä. Ison aulatilan lisäksi tiloissa oli noin kymmenisen luokkahuonetta, tietokonehuone ja henkilökunnan tilat. Miljöössä oli sellaista mukavaa kodintuntua uudesta ulkonäöstä huolimatta.

Koululla oli oppilaita kaikkialta maailmasta, ja ikähaarukka oli laaja: samoilla luokilla opiskelivat niin 16- kuin 50-vuotiaatkin. Kautta aikain vanhin oppilas on kuulema ollut yli 80-vuotias.

Luokat määräytyivät tason mukaan. Ennen reissuunlähtöä tehtiin tasotesti, jonka lisäksi ensimmäisenä päivänä arvioitiin myös suullista osaamista. Luokkia oli yli kymmenen ja jokaisessa maksimissaan parikymmentä oppilasta. Meidän luokallamme oli noin kymmenen.

ef kielikurssi honolulu ef kielikurssi honolulu

Opintovuosiopiskelijat tulevat opiskelemaan 6–11 kuukaudeksi. Suurin osa tulee kuitenkin lyhyemmälle kurssille. Kurssille tulija saa valita kurssinsa muutamista vaihtoehdoista. Olin itse yleiskurssilla, johon kuului 26 oppituntia viikossa. Yhden oppitunnin mitta on 40 minuuttia. Harkitsin myös 32 oppitunnin intensiivikurssia, mutta päätin haluavani myös reilusti vapaa-aikaa.

Kalenteri rakentuu niin, että joka toinen päivä opiskellaan aamuisin, joka toinen päivä iltapäivisin. Tasoltaan korkeammalla olevat opiskelevat ma, ke ja to aamuisin, sekä ti- ja to-iltapäivisin, kun taas tasoltaan vielä vähän matalammalla olevat käyvät koulua päinvastaisessa järjestyksessä.

Järjestelmä oli oikeastaan tosi kiva. Välillä saattoi valvoa pidempään, hengailla ulkona aikatauluista välittämättä, ja toisinaan pystyi tekemään vielä vaikka mitä koulun jälkeen.

ef kielikurssi honolulu ef kielikurssi honolulu

Yritin saada kahdesta viikostani kaiken irti. Viittasin, kyselin, tein extrakotiläksyjä ja nörtteilin ylpeänä. On kuitenkin vaikea pukea sanoiksi, mitä viikkojen aikana oppi.

Kielikylpy vaahtosi minut vähintään hyvin, siitä ei ole epäilystäkään. Kun ei ole suomalaisia turvana, eikä soittele Skype-puheluita, oppii aika nopeasti kommunikoimaan pelkästään englanniksi. Kuunteleminen ei vaadi enää lisäenergiaa, suu tottuu ääntämään ja ajattelu vaihtuu englanninkieliseksi.

Oppitunneilla käytiin läpi sanastoa, kielioppia, ääntämistä ja monenlaisia asioita. Koko systeemi toimii varmasti parhaiten niille, jotka ovat koululla pidempään, sillä viikot rakentuvat teemojen ympärille. Keskustelu oli tunneilla tosi vahvasti läsnä. Aina toisinaan keskustelu tuppasi lähtemään vähän väärille raiteille, mutta onneksi useimmiten pyörittiin hyödyllisten asioiden äärellä, kuten paljon puhuttaneissa presidentinvaaleissa.

ef kielikurssi honoluluef kielikurssi honolulu

Paikalliset ihmettelivät välillä, miksi tulimme Honoluluun oppimaan englantia. Siellähän puhutaan englannista väännettyä kieltä, ja harva kommunikoi vahvasti perinteisellä englannilla.

Ja tuskin matkustaisin itsekään Havaijille, jos haluaisin oppia englannin mahdollisimman nopeasti ja jäisin koko vuodeksi. Mutta kahden viikon reissuuni paikka oli mieletön. Aurinko, ihmiset, tunnelma, kaikki! Loma ja opiskelu samassa paketissa. Olisin voinut jatkaa samoilla höyryillä vielä pari kuukautta.

ef kielikurssi honoluluef kielikurssi honolulu

Varsinaisten tuntien lisäksi koulu järjesti myös todella paljon erilaista vapaa-ajan tekemistä. Olin ukulele-tunnilla, lei-workshopissa, SUP-boardaamassa, uimassa delfiinien kanssa, nyyttäri-illallisella rannalla auringon laskiessa, pelaamassa beach volleytä, kiertämässä bussilla saarta… Näistä ehdin kirjoittaa vasta myöhemmin.

Mutta  aktiviteettienkin rinnalla koulu tuntui tosi kivalta. Olin taannoin koulussa se, joka ei uskaltanut viitata englannin tunnilla, kun pelkäsin kaikkien nauravan vastauksilleni. Nyt oikein odotin, että pääsen puhumaan ääneen ja oppimaan koko ajan lisää.

Mutta hei! Tuskin osaan kertoa kaikkea olennaista, joten osaisitteko te kysyä tarkentavia?

Kauniita unia!

Terveisin,
Jetlag-Henriikka

Huom! Olin kurssilla EF:n kutsumana, enkä vastannut kustannuksista itse. Lue lisätietoa ja tilaa maksuton esite EF:n kielikursseista täältä.

16 kommenttia

  1. Emma 12.10.2016

    Oi, tulipas nostalginen olo! Olin tuolla kielikurssilla 2011, ai että, mahtavat kuusi viikkoa! Erityisesti mieleen muistuu koulun alakerran Starbucksista haetut kahvit ja jäätävän kylmä ilmastointi, ja tietty ne surffauskerrat – kävi selväksi ettei ollu mun leipälajini se. Ja siellä Diamond Headilla mekin käytiin, sillon ei vaan ollut noita aktiivisia aasialaisia paikalla :D Vaan kyllä sitä englantia vaan oppi ihan eri tavalla kun ei ollut ees mahollista turvautua suomeen, ihan koulun ulkopuolellakin.

    Vastaa
    • Henriikka 17.11.2016

      Voi että, siellä yksi kohtalontoveri. Mullakin jäi reissusta aivan ihania muistoja, joita tuun varmasti muistelemaan mummonakin.

      Vastaa
  2. Kaisa 12.10.2016

    Olin Lontoossa kuukauden EF:n kielikurssilla viitisen vuotta sitten. Pidin lähtiessä englantiani aika kehnona, mutta huomasin vain tarvitsevani ympäristön, jossa en voinut turvautua suomeen. Kuukauden jälkeen taidot oli paljon paremmat ja luottamus omaan kielitaitoon vahvempi. Paremmasta kielitaidosta onkin ollut työelämässä paljon iloa.

    Vastaa
    • Henriikka 17.11.2016

      Hei Kaisa mulla oli ihan sama juttu. Mäkin tuppaudun turvautumaan suomeen aina, kun mahdollista ja oli huippua huomata, miten niin lyhyessäkin ajassa sai ihan erilaisen tatsin englantiin, kun posotti vaan menemään. Ja mullakin työelämässä kielitaito on erittäin suuri plussa!

      Vastaa
  3. Itselläni on edelleen haaveena päästä johonkin aikuisten kielikurssille oppimaan venäjää. EF:llä se ei taida olla mahdollista, mutta olen kyllä jostain kuullut, että Pietarissa järjestetään ainakin yhden viikon kursseja. Toteutan haaveen kyllä heti, kun rahatilanne antaa periksi :)

    Vastaa
    • Henriikka 17.11.2016

      Todellakin kannattaa! Kielikurssi on ihan superhyvä mahdollisuus päästä käyttämään kieltä ihan oikeasti ja kokopäiväisesti. Toivottavasti sullekin löytyy sopiva kurssi.

      Vastaa
  4. Sunna 13.10.2016

    Ei tullut mieleenkään, että aikuisenakin voisi lähteä kielikurssille, vaikka tietysti voi! Vanhempana ehkä jaksaa keskittyä sitten opetukseenkin paremmin eikä keskity vain siihen, että pääsee livahtamaan baariin alaikäisenä :D Oi, ihan totta, muutama päiväkin riittää kielikylvettymiseen, kunhan vain uskaltaa laittaa pään pinnan alle. Olin juuri viisi päivää Islannissa järjestöhommissa, ja vietin jokaisen hereillä- ja nukkumassaolohetken kanadalaisten kaverieni kanssa. Vaikka meidän toimistokielikin on englanti, niin natiivien vaikutuksen huomaa tosi nopeasti! Oma englantini nopeutui ja sujuvoitui ihan muutamassa päivässä, eikä kukaan ulkopuolinen osannut ikinä arvata, että minä EN ole kanadalainen myöskin. Jee!

    Vastaa
    • Henriikka 17.11.2016

      Todellakin voi! Ja harmillisen vähän sitä hyödynnetään, vaikka nehän on ihan superhyviä tilaisuuksia päästä harjoittelemaan omaa kielitaitoa. Ja mäkin pohdiskelin ennen kurssille lähtöä, että onkohan kaikki muut nuoria ja kokeilunhaluisia ja minä ainoana nörttinä siellä, mutta onneksi löysin kohtalontovereita. Ihan huippu reissu.

      Vastaa
  5. H-K 11.11.2017

    Olen alkanut vasta muutama kuukausi sitten opiskelemaan Espanjaa ja olen paitsi aina rakastanut espanjaa maana, niin nyt myös aivan hurmioitunut kielestä! Aloinkin miettimään, että vieläköhän tälläinen 35-vuotias voisi lähteä kielimatkalle ja niin vain löysin EF:ltä tietoa, ettei kielikurssit olekaan vain nuorille koululaisille. Pikkusen vaan jännittää ajatus lähdöstä, kun oma espanjankielen taitoni ei todellakaan ole kummoinen vielä. Olen suunnitellut matkaani kesäkuuksi ja siinä vaiheessa opiskelua olisi vasta alle vuosi takana. Oliko sinulla kokemuksia kurssikavereista, joille opiskeltava kieli oli vielä suht uusi? Vai oliko kaikki jo vuosia opiskeleet englantia ja tulivat nyt vain syventämään osaamistaan?

    Vastaa
    • Henriikka 6.1.2018

      Kyllä voi ottaa ihan uuden kielen! Netistä näkee, missä pääsee alkeisiin ja EF ja muut tahot osaavat auttaa. Kielikurssilaisia on siis joka lähtöön. Kuulostaa aivan huipulta tuo sun suunnitelma :-) Ja pahoittelut, että vastaus tulee näin myöhään, sun kommentti oli jostain syystä mennyt minulta aivan ohi.

      Vastaa
  6. Meri 3.12.2017

    Ihanaa että löysin blogisi! Muistan kun nuorena haaveilin EF kielimatkoista, jotenkin ne sitten vaan pääsivät jäämään taka-alalle. Ikää minulla nyt 32 vuotta ja ajattelin toteuttaa haaveeni<3

    Vastaa
    • Henriikka 6.1.2018

      Voi että. Miten hyvältä suunnitelmalta kuulostaa. Toteuta todellakin haaveesi!

      Vastaa
  7. Anna 10.2.2018

    Mä haaveilen tässä vuoden sisään lähteväni
    Yhdysvaltoihin kielikurssille muutamaksi
    viikoksi ja oli kiva lukea
    sun kokemuksistasi! Oliko tuo sun kurssisi sellainen
    että opiskelijaviisumia ei tarvita? Eli esta riittää?
    Oon eri kielikoulujen nettisivuja lueskellu enkä
    oo nyt ihan varma missä se raja menee, että
    se viisumi vaaditaan?

    Vastaa
    • Henriikka 11.2.2018

      Hellohello! Estalla menin ja sillä kyllä pärjää tuollaisella reissulla varsin hyvin :) Toivottavasti haaveesi toteutuu!

      Vastaa
  8. Noora 8.11.2021

    Mitä tarkoitit tällä ”Koko systeemi toimii varmasti parhaiten niille, jotka ovat koululla pidempään, sillä viikot rakentuvat teemojen ympärille.”? Meinasitko intensiivi ja yleiskurssien opiskelijoiden koulupäivien pituuksien eroja vai mitä? Kiitos jos pystyt vastaamaan pikaisesti!:)

    Vastaa
    • Henriikka 10.11.2021

      Hei! Tarkoitin, että pidempään (esimerkiksi useampia kuukausia) paikalla olleet pääsevät kokemaan ja oppimaan monia teema-viikkoja, kun opiskelu rakentuu (tai rakentui ainakin tuolloin useampi vuosi sitten) isommista kokonaisuuksista.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle H-K Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.