Yhteistyössä Asennemedia ja Alko
Väitän, että olen somessa aito oma itseni. En ole keksinyt blogia varten mielikuvitukseni tuottamaa rinnakkaistodellisuutta, jossa kaikki on hyvin ja aina kaunista, vaan pyrin kertomaan ja kuvaamaan asiat todenmukaisina.
Julkaisen epäonnistuneitakin kuvia, kerron kun on huono päivä. Myönnän, etten nauttinutkaan niin kovasti blogigaalan punaisesta matosta ja kaipasin kotisohvalle katsomaan Gilmoren tyttöjä. Snapchatista tuijottaa joskus väsynyt ja lenkin jälkeinen hikinen naama tai vaihtoehtoisesti vain tukkoiset ihohuokoset, kun muutaman viikon on lenkkien sijasta maistunut pelkät sipsit.
Mutta vaikka kuinka yrittäisin, niin totuus vääristyy väistämättä. Syitä on varmasti useita, mutta itse hahmotan selkeästi niistä ainakin seuraavat kolme.
Keskittyminen kauniiseen, nautittavaan arkeen ja maailmaan
Tämä blogihan on silkkaa fiilistelyä. Keskityn usein luontaisesti tilanteen parhaimpiin puoliin: En tule kuvanneeksi hikoavia jalkojani, jos on kauniit uudet kumisaappaat kuvattavana. Unohdan päänsärkyni, kun keskityn kertomaan hyvästä kirjasta, enkä jaksa pitkän työpäivän jälkeen istua enää näpyttämään ajatuksiani työtunneista – siirrän mieluummin ajatukseni uuteen päivään tai siihen, mitä kokkaisin illalliseksi.
Haluan keskittyä blogissani elämän ja arjen parhaimpiin puoliin. Kaikkeen hyvään ja kauniiseen, mutta usein syvälläkin otteella. Tiedän, että moni nauttii lukea valitusta. Olen pahoillani, mutta täältä löydätte hyvin harvoin sellaista.
Perun sanani! En ole siitä kyllä lainkaan pahoillani.
Harkittu rajaaminen
En kerro teille kaikkea. On monia asioita, jotka eivät kuulu blogiini. Saatan toki sivuta monia aiheita, mutta jätän ne tahallisesti pintapuolisiksi. Jos ottaisin käsittelyyn kaiken, kokisin menettäväni itseni.
Läheisteni kuulumiset, suurimmat pelot, tunnelukot, perheriidat, viha, parisuhteen kiemurat (niin ihanat kuin kamalatkin kiemurat), sairaudet ja muut kriisit, tulevaisuuden haaveiden yksityiskohdat, lapsenhankinta tai –hankkimattomuus, kuolema, ystävyyssuhteet, suurimmat surut…
Ja toisaalta mistä harvemmin puhutaan: jätän jakamatta usein myös ne elämän parhaat hetket, sillä silloin kameraa ei edes muista.
Koen antavani totta kai paljon itsestäni ja nimenomaan aidosta itsestäni. On kuitenkin aina muistettava, että kokonaisuutta on rajattu. Tämä on lifestyle-blogi, ei life-blogi.
Kokemuksia on yhtä monta kuin seuraajaakin
Vaikka koenkin blogin seuraajaporukkaan vahvaa yhteyttä ja vaikka joskus olen pelottavan hämilläni, kun joku teistä on lukenut ajatukseni, niin kukaan teistä ei kuitenkaan ole minä.
Katsomme kaikki maailmaa oman filtterille läpi, jota ovat muokanneet eri asiat. Kun kirjoitan jotain tai jaan kuvan, se herättää lukijoissaan ja näkijöissään väistämättä erilaisia ajatuksia kuin minussa.
Kun jaan kaksi päivää peräkkäin kuvan illalliskattauksesta, toinen voi olla muisto edelliskuulta. Lukija saattaa katsoa ihmeissään, että siellä se nyt vaan skoolailee jo toista päivää peräkkäin. Kun jaan matkakuumetta potiessani reissukuvan Instagramiin, saan usein kansainvälisiltä seuraajiltani kommentteja: ”Oh, welcome!” ”Have a nice trip!” Kaikki eivät välttämättä hahmota, että en suinkaan ole reissussa juuri kuvanlaittohetkellä.
Lisäksi muokkaan kuviani. Minulla oli edelläolevien kuvien ottohetkellä aivan yhtä ankea marraskuinen päivä kuin teilläkin.
Olisi kiva kuulla, jos teillä olisi ajatuksia aiheesta. Oletteko joskus ärsyyntyneet tai hämmentyneet kirjoituksistani ja tajunneet myöhemmin, ettei kyseessä ollutkaan koko totuus? Rasittaako teitä rajattu sisältö tai keskittyminen hyvän mielen maailmaan?
Itse liputan suuresti sitä, että toisinaan raotetaan todellisuuden verhoa. Ravistellaan koko filtterintäyteistä maailmaa ja mietitään, millainen on se veden alle jäävä, valtava jäävuori. Esimerkiksi ylläolevat kuvat ovat Nuuksiosta; blogiin päätyneistä kuvista tuli tosi hienot, vaikka todellisuudessa riitelimme Jannen kanssa koko ajan. Alla oleva kuva on taas rehellinen selfie eilisillalta, kun kirjoitin tätä tekstiä.
Koko tämän monisanaisen kirjoitukseni taustalla on #nofilter-kampanja, jossa Alko haastaa paljastamaan todellisuuden täydellisen kuvan takana. Sen sijaan, että elämä on ulkopuolisin silmin kuin satukirjasta, niin kuluttajat kuin yrityksetkin haastetaan jakamaan todelliset tilanteet kuvien takana.
Yrityksissä tapahtuu aina varmasti niin hyvää kuin kehnompaakin. Alko on laittanut itsensä likoon kulissien takana esimerkiksi vastuullisuustyöllään, mikä on jäänyt monelta varmasti pullohyllyjen varjoon. Itseeni teki vaikutuksen erityisesti lukemani ympäristövastuun osuus. Alkolle on myönnetty koko ketjun kattava ympäristösertifikaatti. Myös sosiaalinen vastuu esimerkiksi ikärajojen huolehtimisen myötä on super tärkeää. Alkosta on tultava turvallinen ja vakaa olo.
Eräs lukijani oli aikaansa edellä, kun hän muutama kuukausi sitten jätti minulle kommenttiboksiin pitkän pohdinnan aiheesta:
”— Miten rakentavaa ”fiilistely” on pitkäaikaisesti? Mitä tapahtuu aivoissa alitajuisesti, jos pyrkii luomaan some-maailmaan vain hifistelyä onnellisista hetkistä? Osaako likaiset kalsarit kohdata, hyväksyä, opetella nauttimaan osana elämää? Nämä kaksi puolta rinnakkain eivät tietenkään poissulje toisiaan. Mutta kuka haluaa opetella kestämään huonompiakin hetkiä, kun voi vaan tuudittautua mukavampiin?–”
Ehkä minunkin on nyt ajan kanssa pysähdyttävä miettimään, miten filtteröity todellisuus vaikuttaa ja kuinka paljon annan sen ohjata omia asenteitani ja käyttäytymistäni. Olenko reilu, kun rajaan, filtteröin ja keskityn kauniiseen? Mitä olette mieltä?
Siirrän nyt haasteen teille: Jaa oma todellisuutesi, totuutesi ja todellinen itsesi tunnisteella #nofilter.
-Henriikka
Erittäin hyvä pohdiskeleva teksti! Luultavasti useimmat blogiyhteisön jäsenet, niin lukijat kuin bloggaajatkin, ymmärtävät että totuus somehenkilöiden takana on usein risuisenpi kuin päällepäin näyttää, koska hei me kaikki ollaan vain ihmisiä ja kaikilla on omat tarinat, joihin kuuluu sekä hyvää että pahaa. Ainakin minun mielestä tälläisissä kauniisiin asioihin keskittyvissä blogeissa se juju on kuitenkin hyvän mielen levittäminen ja lukijoiden inspiroiminen (näitä minä blogistasi haen ja koen myös saavani aimo annoksen). Ja tuohon lukijan kommenttiin: luulen että fiilistely ei johda siihen, että silmät suljetaan siltä epämiellyttävältä arjelta, vaan pikemminkin avataan etsimään fiilistelyn arvoisia juttuja myös niistä likaisista kalsareista. ”Hei nää mä ostin siltä Pariisin reissulta, kun unohdin pakata alusvaatteita.”
Minäpä luin tässä aamukahvin ohella pitkästä aikaa blogiasi ja fiilistelin sitä miten maanläheinen ja silti toiveikas ja valoisa blogisi on. Ja sitten tänne olikin tullut tällainen mietteliäs postaus, niin pitäähän tähän nyt jotain kommentoidakin!
Ensinnäkin, tuo lasienkilistelykuva kaksine rajauksineen on ihan huikea! Ilahduin suuresti tavaravuorista ihanan hetken etualalla, samaistun nimittäin siihen suuremman rajauksen kuvaan huomattavasti enemmän kuin tiukemmin rajattuun. Ja tulkitsen tuon kuvan ehdottomasti niin, ettei menoa haittaa lainkaan vaikkei kodissa ois aina kaikki paikallaan. Just hyvä!
En ole viime aikoina, ehkä noin vuoteen, juurikaan lukenut (life-style -henkisiä) blogeja. Sinun blogisi on ollut lemppareitani jo vuosia ja täällä olen käynyt epäsäännöllisen säännöllisesti vähän vilkaisemassa, muut ovat tipahtaneet matkasta aika lailla kokonaan. Olen itse just nyt ehkä vähän kyllästynyt katselemaan just sitä kauniiksi rajattua osaa tuntemattomien ihmisen arjesta – ja toisaalta olen vaan käyttänyt datailuaikani muihin juttuihin, vaihtelu virkistää. Olen kuitenkin myös sitä mieltä että ehdottomasti omasta blogista pitää voida ja saada tehdä omannäköinen, ja jos blogi on se paikka missä fiilistelee niitä iloisia asioita, niin se on oikein hyvä. Ja vaikka rajaisi tavaravuoret pois kotikuvista niin mitäpä tuosta. Sinun blogistasi tulee kaiken kaikkiaan kuitenkin sellainen fiilis, että olet mahtava ja fiksu tyyppi ja uskallat myös nauraa itsellesi, etkä yritäkään rakentaa sellaista kiiltokuva-kuvaa tänne blogia varten. Yritän siis sanoa, että rajaa ja filtteröi kaikkeen kauniiseen ihan vapaasti, ja jos haluat ja tuntuu siltä niin rajaa välillä myös niihin hassuihin ilmeisiin ja tavaravuoriin, ne ovat ehdottomasti osa charmiasi!
Ja vielä tuohon aiheeseen, että ”miten rakentavaa ’fiilistely’ on pitkäaikaisesti”… Mä näen henkilökohtaisesti blogien ”vaarana” tai kääntöpuolena sen, että sitä vaivihkaa rupeaa ajattelemaan että minunkin kotini pitäisi näyttää tuolta ja minunkin elämäni pitäisi näyttää tuolta. Itsehän olen jo kypsä 26-vuotias mutta siitä huolimatta tunnistan kyllä itsessäni välillä sellaisia elkeitä, että omaa elämää rupeaa vertailemaan bloggaajan blogia varten rajattuun otokseen. Senkään takia en pane lainkaan pahakseni, vaikka niitä hassumpiakin kuvia on välillä ja vaikka joskus blogissa näkyy kommelluksiakin. Mutta kysehän on myös jonkinlaisesta nykyajan medialukutaidosta, eikä se myöskään tavallaan ole bloggaajan murhe, vaan ehkä ylipäänsä kaipaisin yhteiskuntaan enemmän sellaista, no, kulutuskriittistä keskustelua ja huomion kiinnittämistä siihen, että jos vaikkapa päättää pitää kodin ihan kiiltokuvakunnossa, se aika on jostain muusta pois. Ja että jos haluaa tehdä ihan kympillä vaikka opiskelua ja töitä ja nähdä ystäviä ja myös ottaa rennosti ja sitten vielä pitää kodin ihan supernättinä koko ajan, niin voi olla että aika ei vaan riitä.
Mutta nyt mä harhailen ihan superpaljon. Jatka vaan niin kuin tähänkin asti tai just niin kuin haluat, kaikkea hyvää ja aurinkoista elämääsi ja kivaa kun kirjoitat tätä blogia!
Mahtava kirjoitus! Olen samaa mieltä. Blogissa ei ole tarkoituskaan jakaa kaikkea omasta elämästä, ja jokainen tasapainoinen tietää kyllä, että kenenkään elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Ja siitä on hyvä muistuttaa itseään tietoisesti aika ajoin blogien lukemisen ja FB- ja Instagram-tilien seuraamisen lomassa. Lisäksi, minusta on ihan normaalia että blogeissa pääosin keskitytään elämän positiiviseen puoleen, sillä niinhän sitä kannattaa arjessalin tehdä, jotta elämä maistuu. Antaa inhottavien juttujen tulla ja mennä ja ottaa oman aikansa, mutta onnistumisille ja ilon hetkille on hyvä antaa enemmän painoa, ettei katkeroidu ja jotta saa elämästä nautittua.
Hieno pohdinta enemmän kuin ajankohtaisesta aiheesta. Samoja olen miettinyt itsekin ja jotenkin tuntuu, että sitä behind the scenes -elämääkin kaipaisi moniin blogeihin ja etenkin Instagramiin enemmän. Toisaalta, kuten sanoit, on aivan oma valinta päättää tarinankerronnan näkökulma. Mäkin olen halunnut blogissani keskittyä enemmän kivaan ja hyvään, epäkohtia unohtamatta. Jokaisessa päivässä on sekä hyvää että huonoa, mutta huonosta nariseminen ei ainakaan inspiroi ketään. Toisaalta liian siloteltu kuvakin häiritsee. Kyllähän nämä kaikki on myös oman maailmakatsomuksen juttuja, toiset näkevät valon pimeässäkin tunnelissa ja toiset eivät näe missään muuta kuin ongelmia ja epäkohtia, puutteita. Esimerkiksi valokuvissa on normaaliakin keskittyä kauneuteen tai kiinnostavuuteen, jos pointtina on saada hyvä ja esteettisesti kaunis kuva. Jos taas haluaa viestittää kuvauksen hetkestä aitoja fiiliksiä, kuvassa saakin olla epäkohtia. Sun jutut on aina kivoja, sopivan positiivisia fiilistelyjä. Nämä on kiinnostavia aiheita, joista voisi paasata vaikka kuinka pitkään. Sä kuitenkin kiteytit asiat juuri oikein ja kuin omina ajatuksina. Koitetaanpas joku päivä nähdä ja vaihtaa niitä oikean elämän kuulumisia (vaikka tiedän sunkin kertovan ne jo blogissasi kovin lähellä oikeaa totuutta). <3
Minä niiiiiin tykkään tämän kaltaisista postauksista, joissa vähän raotetaan sitä todellisen ja blogifiilistelyn välistä verhoa. Nauratti ääneen nuo kuvaparit, jossa ensimmäisessä kippistelitte ja toisessa oli kahvit sängyllä (kupissa siis haha). Siis että tunnistin niin itseni sieltä, ihan samaa tekemässä. Ja jotenkin tuli heti taas sellainen olo että joo, ihminenhän sinäkin. Hyvine ja huonoine päivinesi. Jotenkin taas helpompi samaistua :)
Mari
http://www.rantapallo.fi/lostventures
Hei tosi hyvä postaus, kiitos tästä! Kun vaikka sen tiedostaa näin lukijana, että blogeissa näkyvä arki on vaan osa todellisuudesta (ja hyvä näin), niin jotenki tuntuu välillä tärkeeltä kuulla suoraan, että niin se oikeesti on!
Avaan blogisi joka aamu aamukahvit juodessani ja toivon, että siellä on joku uusi teksti. Haluan käynnistää aamuni blogisi tahtiin, sillä blogissa on sopivassa suhteessa iloa ja energiaa sekä tärkeitä aiheita. Tuot kauniisti esiin ihania, voimaannuttavia asioita ja blogisi huokuu maanläheisyyttä ja samaistuttavia arvoja.
Tiedän, että siellä ruudun takana on myös toinen totuus. Varmasti Sinulla on silloin tällöin BadHairDay, arki ketuttaa muuten vain ja puolison kanssa on riitaa -aivan kuten meilläkin lukijoillakin. Pidän siitä, että suurimmaksi osaksi nämä asiat kuitenkin pysyvät blogin ulkopuolella ja pääpainona teksteissäsi ja kuvissasi on arjen kauneus.
Blogisi on itselleni valonpilkahdus päivässäni ja hetkeksi unohtuu kiireisen vuorotyötätekevän äidin arki. Blogisi haastaa minut katsomaan maailman pieniä ihanuuksia myös pitkin päivää. Kiitos siitä.
Rajaa ja filtteröi jatkossakin juuri niin kuin se sinusta hyvältä tuntuu. Eihän tämän ole tarkoituskaan olla päiväkirjasi. Nauti tekemisestä, me lukijat nautimme myös!
Iloa päivään!
Ihana postaus! Ja joo oon kyllä sitä mieltä että blogeissa saakin esittää vaan niitä elämän kivoja puolia. Jokaisella on se oma arki, omat murheet eikä välttämättä jaksaisi lukea muiden tiskivuorista, vaan tahtoisi hetkeksi irrottautua ja nähdä positiivisia asioita. Kaikki kuitenkin tietää, vaikka se välillä tuntuu unohtuvan, että kuvien takaanta löytyy arki. Ihana sä!
Minä luen ehdottomasti mieluummin vain hyvän mielen ja kivojen kuvien blogeja enkä hetkeäkään ajattelen, että tuon ihmisen elämä ei voi olla aina vaan noin kivaa ja miksi sillä on ja mulla ei tms., kun ei se kenelläkään ole. Itse haen blogeista inspistä ja hyvää fiilistä ja toki sitä voi joskus tarjota myös realistisemmatkin kuvat, mutta itse katselen mieluusti niitä kauniita ja (tiedän) aseteltuja kuvia. Sitä todellisuutta näkee sitten siellä omassa huushollissa ja peilissä ihan riittämiin.
Ihana Hennariikka <3 Mun mielestä sun blogi on kaunis, rehellinen, aito ja kiinnostava – vaikka siinä keskitytään elämän mukaviin hetkiin ja kivoihin asioihin, huokuu sivuilta silti siloittelematon sävy. Jatka samaan malliin – ja toki, kuvat hikisistä varpaista, rasvaisesta tukasta ja tiskivuorista ovat silloin tällöin tervetulleita. Ne ehkä muistuttavat sopivasti silloin tällöin, että elämä ei ole – eikä pidäkään olla – pelkkää piknikkiä, pellavaliinoja ja punaviinilasillisia :) Mutta mielestäni olet tämän osannut tuoda blogissasi jo nyt hyvin ilmi – juuri sopivalla tavalla!
You go girl <3
Mielestäni nykyinen some-maailma kokonaisuudessaan korostaa hyviä puolia elämässä, mikä on hyvä siinä mielessä, että keskitytään elämän hyviin hetkiin, tai ylipäänsä huomataan ne.
Omalta kohdalta olen kuitenkin välillä kokenut ongelmalliseksi somen samasta syystä. Helposti blogeja lukiessa tai instagram-kuvia selatessa tulee sellainen olo, että hei tuon ihmisen elämä on täydellistä ja realistisuus sen suhteen katoaa. Oma elämä tuntuu vertailussa täysin epäonnistuneelta – oma elämä paha, toisen elämä hyvä.
Elämän hyvien hetkien esiin nostaminen ei ole huono asia, kun muistaa kokonaiskuvan. Asiat niiden hetkien ympärillä. Ja, että oma elämä on hyvä ja arvokas, vaikka toisen näyttäis instagrammissa coolimmalta.
Oot tosi ihana Henriikka. Edelleen.
Vaikka oma päivä olisi harmaa, tiedän että Henriikan blogissa paistaa aina aurinko. En silti kuvittele, että elämäsi olisi pelkkää vaaleanpunaista hattaraa ja kermavaahtoa, jokaiselle ihmiselle sattuu ja tapahtuu, sellaista elämä vain on. Tykkään tosi paljon kirjoitus- ja kuvaustyylistäsi, osaat kertoa kauniisti ikävimmistäkin asioista ja näät aina kaikessa valoa. Varsinkin näin pimeimpänä vuodenaikana sun blogisi on mun oma valonlähde. Kiitos, kun kirjoitat! <3
Sun blogisi on ihana ja ehdottomasti yksi suosikeistani. Mielestäni nimenomaan keskityt elämän ja arjen parhaimpiin puoliin ja teksteistäsi paistaa älykkyys ja syvällisyys. Toivoisin, että lukijat ymmärtäisivät, ettei blogisi, tai blogit ylipäätän, ole kirjoittajan koko elämä. En itse osaisi ajatella, että jonkun elämä on täydellisen fantastista pelkästään somen perusteella (ei kai kenenkään elämä ole aina täydellisen fantastista?). Ja toisekseen, ei mua oikeastaan edes kiinnosta toisten tiskivuoret tai rasvaiset hiukset. Voihan sitäkin puolta näyttää, mutta ei sen mun mielestä blogia sen aidommaksi tee. Ja niin, onko kauneus/elämän keveys aina jotenkin epärealistista? Vai onko se ok vain silloin kun väläyttää sen vastakohtaa? Mietin myös, että totta kai elämässä on ankeampia hetkiä, mutta kyse on myös siitä, mihin huomionsa kiinnittää. Mikä on tiskivuorien ja rasvaisten hiusten informaatioarvo? Ja mitä tulee vaikeampiin aiheisiin (surut etc.), en odota, että minun edes kuuluisi tietää niistä, ovathan ne kuitenkin niin henkilökohtaisia asioita.
Kiitos teille kaikille ihan hirveästi kommenteista. Päässä risteilee niin monenlaisia, mutta keskenään samankaltaisia vastauksia teille, että kirjoitan yhteisen kiitoksen.
Oon tosi iloinen ja kiitollinen, että oon onnistunut vähintään jotenkuten ennenkin tuomaan esille sellaista inhimillisempää puolta, enkä ole kokenut juurikaan ihmisten häiriintyvän sisällöstäni. Saati olevan kateellisia, mikä on varmaankin se itselleni tärkein juttu.
Kiitos, kiitos ja kiitos. Hyvää pohdintaa, jotka toi paljon lisäajatuksia itsellekin aiheeseen. Ei tästä elämästä mitään tulisi, jos olisi vain omat aivot, joilla ajatella.