5 unelmieni matkakohdetta juuri nyt

Kirjoitin viime vuonna matkamessuhuumassa viidestä himoituimmasta matkakohteestani. Ilmeisesti tällaisia listoja kannattaa todella laatia, sillä viime vuoden aikana toteutin viidestä unelmakohteestani kolme: Nuorgamin, Kuhmon ja Marokon.

Tänä vuonna ovat täysin uudet ideat mielessä, vaikka Japani ja Turkki jäivätkin viime vuoden listaltani luonnollisesti mukaan tulevaisuudenhaaveisiin.

Tästä vuodesta tiedän sen verran, että ensi jouluna olen ulkomailla. Tarkempia suunnitelmia ei vielä ole. Kovasti on muitakin virityksiä ilmoilla, mutta lentolippuja ei ole minnekään (paitsi lauantaiksi Kajaaniin ja tiistaiksi Kuusamosta takaisin).

Millaisia haavekohteita minulla on tälle vuodelle? Tältä näyttää tämänhetkinen listani:

1. Jordania

Jordania on viime vuoden Marokko – se pomppii silmille joka paikasta, sinne on päästävä. Edelläkävijät ovat jo käyneet, seuraava aalto pureksii juuri kynsiään Jordania-haaveittensa äärellä, ja viimeistään ensivuonna into on levinnyt läpi Suomen matkailevan väestön. Kuulun tähän toiseen aaltoon ja yritän kuumeisesti löytää kalenteristani sopivaa spottia.

Miksi haluan juuri sinne? En todella tiedä. Varmaan joku yksittäinen Instagram-kuva on tiputtanut maan must-listalleni.

2. Kanada

Aina jos joku kysyy mihin tahtoisin muuttaa, vastaan Kanadan. Kannattaisihan unelmien asuinmaassa vähintään käväistä ennen kuin sinne muuttaa pidemmäksi aikaa.

Mikä siellä kutsuu? Karhut, olettaakseni. Kuhmon karhujen kaukaiset kaverit.

3. Irlanti ja Kreikka

Miksi nämä ovat samalla rivillä? Koska kumpikin ovat minulle Eurooppa-päähänpinttymiä. Pakko päästä, pakko päästä ja vielä mieluiten silloin, kun on low-season ja surkeat säät. Joulukuinen, viileähkö Ateena tai Kreikan saaristo. Sateinen Dublin ja bussikierros ympäri maan. Uijui.

4. Transsiperia (vol 2)

Teimme Transsiperian junamatkan Helsingistä Pekingiin kesällä 2015. Se on ollut elämäni parhaita matkoja, ellei paras. Haluaisin lähteä tuolle matkalle uudestaan, mutta tällä kertaa Vladivostokiin saakka. Ehkä jatkaisimme vielä takaisin Mongoliaan, sillä huh, mikä paikka sekin oli. Ja miksipä ei talvella?


5. Intia

Intia on todella monelle se kaikista pelottavin kohde. Suurin kulttuurishokki, hirveä hälinä, paljon käärmeitä, outoja uskomuksia ja kosolti trooppisia sairauksia kaiken päälle.

En osaa nähdä asiaa näin. Intia kiinnostaa ihan kamalasti.

Lokakuussa 2015 kyselin teidän vinkkejänne reissuille. Pidän edelleen mahdollisuuttani nukkua Matleena-lukijan luona Skotlannissa ja Elisa-lukijan vierassängyssä Norjassa. Kommenttienne pohjalta innostuin myös Norjasta ja Marokostakin, joissa vierailin viime vuonna. Selaan listaa edelleenkin toisinaan hakiessani inspiraatiota matkatulevaisuuteen.

Nyt kyselisinkin teiltä uudestaan, minne te kehoittaisitte matkustamaan? Entä mitkä kohteet ovat teidän haaveissanne?

Matkamessuja ja tulevia reissuja niin sietämättömän kovasti odottaen.
-Henriikka

34 kommenttia

  1. Juuli 9.1.2017

    Tässä just selainen Kroatian matkoja. Se on ollu itelle kauan ”pakko päästä” paikka :)

    Vastaa
    • Henriikka 10.1.2017

      Uijui, Kroatia kuulostaa hyvältä, vaikka en siitä niin paljon tiedäkään. Listan jatkoksi vaan!

      Vastaa
      • Henriikka 11.1.2017

        Mitä mä sekoilen? Mä olen käynyt Kroatiassa. Mutta vain Splitissä ja vähän ajellut bussilla, joten ilmeisesti en tiedä juuri mitään.

        Vastaa
  2. Rebecca 9.1.2017

    Transsiperian on ollut kovasti mielessä siitä lähtien kun sä Jannen kanssa sen menit! Mahtavaa jos lähdette uudestaan sille matkalle!
    Nyt ykkösenä haaveilen Islannista. Laavaperäisestä karusta maisemasta kuumine vesialtaineen. Odotan niiin että pääsen pulahtamaan niihin!
    Viikon päästä edessä on pikareissu sohvasurffaamaan Osloon, mikä tekee itselleni ensikosketuksen Norjaan. Vihdoin!
    Viimevuonna Marokko ja Irlanti olivat omat lempparit. Bussimatka Irlannin ympäri kuulosti ihanalta! Itselläni suunnitelmissa vuokrata auto Irlantilaisen kaverini kanssa, johon viimereissullani ihanassa Dublinissa tutustuin. Telttailua sadesäällä Irlannin luonnossa. Jospa kävisi toteen!

    Vastaa
    • Henriikka 10.1.2017

      Toivon tosiaan, että pääset kokemaan Transsiperian reissun. Niin mahtava reissu. Ja toivon kyllä myös sen lisäksi, että mä pääsen uudelle matkalle sinne. Jäi niin moni juttu ja paikka kutkuttamaan.

      Hei vau, sulla oli selvästi myös hyvä reissuvuosi. Ja nyt pääset kunnolla vauhtiin jo tänäkin vuonna, kun Oslon sohvasurffausreissua luvassa. Norja ei ikinä petä. Pidä aivan ihana pikareissu!

      Vastaa
  3. Unnukka 9.1.2017

    Jos olisi mahdollista lähteä ihan mihin vain, lähtisin ehdottomasti Keniaan. 3 kk vanhan beben kanssa se ei kuitenkaan ole nyt ajankohtainen. Siksi vastaankin, että Islantiin! Siellä olisi mukavaa puuhaa niin vauvalle kuin vanhemmillekin :)

    Vastaa
    • Henriikka 10.1.2017

      Oi, Kenia! Sekin on ollut mielessä, mutta koska mielessä on ollut niin monta muutakin paikkaa, niin piti tätä listaa tehdessä priorisoida.

      Islantia liputan minäkin, kerran siellä käyneenä. Se tosiaan on ehkä hieman bebeystävällisempi paikka kuin Kenia!

      Vastaa
  4. Venla 9.1.2017

    Venäjän pienet karjalaiskylåt on ihania. Haluaisin liikkua ympäri Karjalan tasavaltaa ja nähdä sieltä enemmänkin kuin muutamat tutut kaupungit ja kylät. Haluaisin päästä nukkumaan jonkun karjalaismummon ikiaikaisen tuulenpieksemän harmaan hirsitalon uuninpankolle nukkumaan.

    Israel on myös huippu. Vanhan Vaasan läänin kokoinen alue, jolle mahtuu reheviä metsiä, tuhansia vuosia vanhoja kaupunkeja, Genesaretin järvi, Kuollutmeri ja Negevin autiomaa. Haluaisin nähdä uudestaan, kun auringonpolttama karu maa puhkeaa kukkaan sadekauden alkaessa. Israel on myös niin monen kulttuurin törmäyspaikka, että se kannattaa kokea. Varsinkin Jerusalemin vanha kaupunki.

    Kenia on ollut pitkään yhtenä matkahaaveenani. Haluaisin nähdä paikallista elämäniloa, joka ei ole sidottuna aikaan, paikkaan tai materiaan. Haluaisin nähdä lasten hymyt ja luonnon kauneuden.

    Vastaa
    • Henriikka 10.1.2017

      Venäjän pienet karjalaiskylät, voi että. Oli taas niin hyvä idea kysyä teiltä vinkkejä. Eihän mulla millään olisi itselläni tullut tällaisia mieleen. Oi kunpa aika riittäisi koko maapallon läpikäymiseen.

      Israel on varmaan kyllä sellainen paikka, joka on jossain elämän vaiheessa pakko käydä kurkkaamassa, vaikka se ei tällä hetkellä tunnu musta niin mielenkiitoiselta. Mulla on kuitenkin vahva ajatus siitä, että tuun sinnekin joku päivä matkustamaan.

      Vastaa
  5. Inkeri 9.1.2017

    Oi ihanaa matkasuunnitelmia! Tällähetkellä ei ole mitään selkeää pakko päästä- kohdetta, yleisesti vaan seikkailuttaa. Tosin kun oli hetken vähän kauempana, tajusin että miksi ihmeessä en seikkaile enemmän Suomessa. Opiskelijabudjettini voisi pitää vaihtoehdosta myös enemmän joten olkoon listallani Suomiseikkailua ja vaeltamista! Itselle Lontoo on ikisuosikki josta löytyy aina uutta. Keski-Euroopassa taas Krakova on paikka jonne pitää palata ja Prahaan voisin mennä vielä kolmannenkin kerran. Eli tuntuuhan tätä listaa löytyvän. Samoilla linjoilla olen myös Norjasta, pala sydäntä jäi sinne ja suuri pala maata on vielä näkemättä.

    Vastaa
    • Henriikka 10.1.2017

      Seikkailututtaminen (meniköhän tuo nyt ihan oikein…) pelkkänä sellaisenaan on tosi sallittua! Kyllä aina löytyy hyviä paikkoja, joihin mennä seikkailulle, vaikka ei olisikaan mitään tiettyä alunperin mielessä. Ja Suomi-seikkaileminen – mikä voisi olla parempaa? Mä olen viime vuosina löytänyt Suomen ihan uudella tavalla ja se on ihan huippua. Täältä löytyy vaikka mitä.

      Vastaa
  6. Inkeri 10.1.2017

    Täällä yksi joka haluaisi kanssa kokea uusiksi transsiperian junailut. Mulla vaan haaveena ajoittaa syksylle kun viimeksi matkattiin marraskuussa 2015 ja pakkasta oli reipas -30.

    Mulla on myös samat ajatukset kuin toisella Inkerillä, mäkin haluaisin nähdä ehdottomasti enemmän Suomea tän tämän hetkisen reissun jälkeen. Koska onhan Suomi nyt vaan ihan mahtava paikka, niin paljon kaunista luontoa. Norjaankin haluaisin kovasti.

    Ja tietty Uusi-Seelanti, onneksi oonkin sinne menossa seuraavaksi. En malta odottaa!

    Vastaa
    • Henriikka 10.1.2017

      Eikä – Uusi-Seelanti!! Lupaan käydä sielläkin joku päivä.

      Transsiperian junailut on todellakin koettava uudestaan. Teillä on edellinen reissu ollut oikeasti aika hc, jos pakkasta on ollut ton verran. Huhhuh. Ehkä tällä kertaa kannattaa katsastaa mestat vähän korkeammassa lämpötilassa.

      On ihan kreisiä, miten aina unohtaa Suomen, kun alkaa miettimään reissuja. Viime aikoina oon kyllä yrittänyt tsempata siinä ja onnistunutkin mun mielestä aika kelvollisesti!

      Vastaa
  7. Ama 10.1.2017

    Georgia, pääkaupunki Tbilisi ja Kaukasuksen vuoristo: suosittelen! Sekä lennot että eläminen maassa on todella edullista, ruoka erinomaista ja luonto upea. Sekoitus Lähi-Idän ja Itä-Euroopan tunnelmaa – mainio mixi :)

    Itselläni haavekohteita tälle vuodelle tai tulevaisuuteen ovat Islanti (no se luonto!), Marokko (Marrakechin yöt), joku -Stan valtio (kulttuuri ja vuoristo), Intia (kaikki mahdollien mitä maasta löytyy), Etelä-Afrikka (safarit) ja Huippuvuoret. Kaupungeista Kioto, New York ja Moskova. Kotimaankohteista Örön linnakesaari, Pietarsaari, Hanko ja Pallas.

    Vastaa
    • Henriikka 10.1.2017

      Georgia alkoi kiinnostamaan. Pitääpä ottaa siitä enemmän selvää. Kiitos vinkistä!

      Sun haavekohteet vaikuttais hyvin toteuttamiskelpoisilta. Voisin itsekin nappaa niistä muutamat listalleni hihhii. Toivottavasti pääset tutustumaan mahdollisimman moneen jo tämän vuoden aikana.

      Vastaa
  8. Haaveilija 10.1.2017

    Ihania matkakohteita :) Toivottavasti sun tämän vuoden matkustushaaveet toteutuu!

    Mun ehdoton suosikki on Costa Rica. Niin kaunis ja upea maa, ettei toista. Pienestä maasta löytyy ihania rantoja, sademetsää, tulivuoria, hurja määrä erilaisia eläimiä…. Tekemistä ja koettavaa riittää!

    Itsellä listalla Irlanti, Etelä-Afrikka, Japani ja Dominikaaninen tasavalta.

    Vastaa
    • Henriikka 10.1.2017

      Sitä toivon itsekin kovasti! Hitsi, kun maailmassa on niin monta hienoa paikkaa, joihin tahtoisi matkustaa. Ja sen lisäksi vielä kaikki ne maat ja kolkat, joista ei vielä edes tiedä. Tässä alkaa tulla jo kiire, jos tahtoo käydä kaikkialla. Pitänee kiristää matkustustahtia…..

      Vastaa
  9. Neiti Nimetön 10.1.2017

    Oijoi, mikä ihana postaus. Ja kamala sille, jolla on ainainen matkakuume. Onneksi matkojen suunnitteleminen on lähes yhtä hauskaa kuin itse matkalle lähteminen.

    Me olimme viime vuonna Kuubassa ja annan ääneni maalle, joka on aito, omituinen, rento, sydämellinen, ystävällinen – ja koko ajan muutoksessa. Toivon, että paikallisten olot paranevat maassa ja suunta pysyy kohti demokratiaa. Samalla toivon, ettei kapitalismin kyynisyys koskaan tavoita heitä. Kenties mahdotonta? En tiedä.

    By the way, tarjoan myöskin majoitusta, mikäli joskus päädyt lähtemään Pohjois-Norjaan talvella. Tervetuloa Olderfjordiin, 49 asukkaan kalastajakylään, josta ei löydy baareja, leffateattereita tai keilahalleja, mutta kilometritolkulla tuntureita ihmeteltäväksi, suksia lainattavaksi ja hienoja ihmisiä tavattavaksi. :)

    Vastaa
    • Henriikka 10.1.2017

      Kiitos kovasti sinulle. Kiva kuulla, että tykkäsit. Ja toi on ihan totta kyllä, suunnitteleminen ja googlailu on myös aika ihanaa ja terapeuttista. Vaikka kyllä mun täytyy myöntää, että mieluummin lähtisin reissuun ilman mitään suunnittelua kuin jäisin kotiin suunnittelemaan matkaa, joka ei ikinä toteutuisi.

      Kuubasta mä en tiedä oikein mitään muuta kuin sikarit. Sillä ei ehkä pitkälle pötkitä. Pitää varmaan ottaa vähän enemmän selvää siitä maasta.

      Heeii, superjuttu! Mä laitan sut ja sun marjoituksen korvan taakse. Pohjois-Norja talvella, baarittomuus ja lainasukset kuulostaa erinomaisen hyvältä.

      Vastaa
  10. Matka-Mirkku 10.1.2017

    Mutta missä on listalta Väli- ja Etelä-Amerikka?! Reissasin siellä viime vuonna elämäni onnellisimmat kuukaudet. Nostalginen ja muutoksen keskellä oleva Kuuba, lämminhenkinen ja kaunis Kolumbia sekä uskomattoman monipuolinen Ecuador ei unohdu koskaan! Bonuksena saa kuunnella ihanaa espanjan kieltä <3

    Mielelläni lähtisin mihin tahansa näistä paikoista uudestaan, ja lisäksi myös vakivastauksiksi tulevaisuuden unelmakohteiksi on valikoitunut ainakin New York, Japani, Australia ja joku Afrikan maa, jossa voisi bongailla seeproja ja leijonia savannilla. Pienempinä (ja helpommin toteutettavina) haaveina ainakin Irlanti ja Portugali.

    Vastaa
    • Henriikka 10.1.2017

      Siinäpä vasta hyvä kysymys! Mä en ole vielä jotenkin ollenkaan löytänyt Väli- ja Etelä-Amerikkaa. Ne on jäänyt aivan tuikituntemattomiksi, mutta hyvä kun vähän herättelet mua mietiskelemään omia ajatuksia pidemmälle.

      New Yorkia ja Afrikan seepraleijonasafareita suosittelen kovasti ja kauniin sanoin. Japanista, Australiasta, Irlannista ja Portugalista mulla ei ole kauhean painavaa sanottavaa. Mene ja tiedä!

      Vastaa
  11. Roosa 11.1.2017

    Ihania kohteita, vaikkei kaikki semmoisia olekaan joihin itse lähtisin. Olen matkustamisen suhteen niin mukavuudenhaluinen, etten kaipaa siltä yhtään stressiä tai miettimistä, missä nukun esimerkiksi seuraavan yön. Kuitenkin kiinnostaa edelleen Kreikan eri saaristot, Islanti (voi islanninhevoset!), Kanada (tuttuja siellä suunnalla), Kroatia, Tanska, Irlanti ja oikeastaan kaikki Euroopan eri kaupungit. Onneks kohta loppuu opinnot, lainoja on jo hyvin makseltu ja häät kesän jälkeen pidetty, jolloin voi oikeasti ruveta säästämään rahoista matkoja varten. Nyt 1-2 kertaa vuodessa ulkomailla tuntuu ihan liian vähältä :)

    Vastaa
    • Henriikka 11.1.2017

      Heippa Roosa!

      Miten hyvältä sun kiinnostuksenkohteet kuulostaakaan. Voi että, kunpa ehtisi käymään kaikkialla. Tai pikemminkin kunpa rahat riittäisi kaikkialle menemiseen. Mäkin huomaan, että harvoin on hetkeä, kun ei olis seuraavaa reissua tiedossa. Mikä onkaan kivempaa kuin se, että pääsee matkan jälkeen fiilistelemään seuraavaa. Vaikka tietysti on kivaa olla myös kotona ja viettää kaikessa rauhassa arkea.

      Vastaa
  12. Hei 11.1.2017

    Georgia kannattaa jo ruokakokemusten puolesta ja Virossa on ihanan helppoa olla ja kaunista. Molempiin haluan palata. Uutena kiinnostaa Bosnia, koska sieltä on löytynyt mystisiä pyramideja ja varmasti muutenkin ja jatkuvasti tahtoisin Ranskaan <3

    Vastaa
    • Henriikka 11.1.2017

      Toi Georgia on aivan uusi tuttavuus mulle, mutta selvästi alan jo vähän lämmetä. Toivottavasti niiden ruokatarjonta sopii myös gluteenittomalle! Ja Bosniassa mä olen ollut! Super nice.

      Kiva saada omien ideoiden lisäksi ihan boksin ulkopuolelta vinkkejä :-)

      Vastaa
  13. Hei! Yksi asia mua on mietityttänyt jo kauan. Eikö sua koskaan ole pelottanut lähteä mihinkään (Suomen näkökulmasta) eksoottiseen kohteeseen, tai ei-niin-turvalliseen paikkaan? Esimerkiksi, muistan, että oot ollut Etiopiassa ja joissain muissa Afrikan maissa ja Intia on nyt listalla. Etiopiasta en kauheasti tiedä, mutta Intian huonosta turvallisuustilanteesta olen kuullut ihan itse intialaisiltakin. Tiedän kyllä että monet maat ovat isoja ja niissä on sekä turvallisempia että vaarallisempia alueita eli ei voi tehdä yleistyksiä, mutta vaikea turistina ja eri tapoihin tottuneena on tietää missä on turvallista liikkua. Itse olen myös kokenut naiseuden ja vaaleuden haastavina asioina matkustaessa, ja en uskaltaisikaan joka paikkaan lähteä yksin.

    Vastaa
    • Sofia 15.1.2017

      Olisi kiva kuulla sun mietteitä asiasta. :)

      Vastaa
    • Henriikka 15.1.2017

      Heii Sofia. Anteeksi, kun en oo vastannut. Mulla on ollut nyt vähän kiireistä, niin ajattelin paneutua tähän pikkuisen paremmalla ajalla ja kirjoittaa sitten kunnolla mun mietteitä. Odota siis vielä hetki, niin vastaus kyllä tulee :-)

      Vastaa
      • Sofia 16.1.2017

        Joo, ei mitään hätää! :) Luulin vaan, että kommentini oli vahingossa jäänyt välistä muiden joukossa, niin siksi tulin kysymään uudelleen. Take your time. :)

        Vastaa
  14. Suvi 11.1.2017

    Heh, mä menin pari vuotta sitten Transsiperian Vladivostokiin, ja tänä vuonna meen sen Mongolian kautta Pekingiin! :) Vladivostok oli älyttömän mielenkiintoinen kaupunki, siellä kannattaa viettää ainakin pari päivää. Itsellä jäi se huimaan 12 tuntiin, iso virhe.

    Jotain maagista siinä radassa on, kun pakko päästä uudelleen ;)

    Vastaa
    • Henriikka 13.1.2017

      Oii, miten hyvät matkasuunnitelmat sulla. Se junassa matkustaminen oli ihanan rauhoittavaa. Kun vois välillä aina päästä aina tyhjentämään päätä ja mieltä Transsiperian junaan. Ihan vaikka vaan päiväksi tai pariksi. Vladivostok on meiltä vielä käymättä, mutta let’s see, minkälainen reitti suunnitellaan seuraavalle Siperian reissulle.

      Vastaa
  15. Henna 23.1.2017

    Kovin kovia matkahaaveita ei minulla koskaan ole ollut. Mutta viime syksynä kun uskaltauduin kokeilemaan matkaamista jkl -tre välin junalla pyörätuolin kanssa, ja kiipesin itse Pyynikin näkötornin luokse iski idea ja unelma Norjasta ja Japanista ja…

    Vastaa
    • Henriikka 24.1.2017

      Hei aivan huippua. Vaikka en pyörätuolin kanssa liikkumisesta paljoakaan, niin tahdon kovasti uskoa, että se ei estä matkahaaveita ja niiden toteuttamista. Ihania tulevia unelmia ja reissuja sulle!

      Vastaa
  16. […] ovat unelmakohteitasi, jonne vielä haluaisit matkustaa ja miksi? Tämän vuoden tammikuussa listasin eniten kiinnostaviksi kohteiksi Jordanian, Kanadan, Irlannin, Kreikan ja Intian. Lisäksi haluaisin […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Suvi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.