Minulla on meneillään vuotuiset. Kerron niistä nyt vähän lisää.

Tämä on juuri sellainen ”usko itseesi, usko unelmiisi” -kirjoitus. Rakastan sellaisia, jos niissä on joku tolkku. Voi kuitenkin olla, ettet saa tästä kirjoituksesta mitään. Sori siitä.

Mutta voi myös hyvin olla, että ajattelet juuri samoin kuin minä nyt. Että et ole ihan vielä siellä, missä haluaisit olla. Tai että päässäsi surraa niin paljon ideoita, että se on vähällä räjähtää tuhannen pirstaleiksi. Että unelmasi tuntuvat paljon koko ihmisruhoasi suuremmalta – potenssiin tuhat.

Tunne ei tule siitä, ettäkö unelmat olisivat tavoittamattomia tai valtavia. Tunne tulee siitä, että mieli ei meinaa vastaanottaa tosiasiaa, mihin kaikkeen ihminen oikeasti pystyy ja miten suuriakin haaveita voi ihan oikeasti tavoittaa.

Minulla on meneillään vuotuiset. Vähintään kerran vuodessa myllään elämäni ja olemassaoloni tarkoitusta läpikotaisesti. Prosessi tuntuu mullistavalta, ja minulla on olo, että nyt saavutetaan suuria.

Kun vuotuiset sitten tulevat päätökseen, tulokset yllättävät. Saan rauhan sydämeen asioilla, jotka ovat lopulta kaiken rinnalla kovin, kovin pieniä. Syksyllä 2013 ymmärsin, että elämäni tarkoitus on saada ihmiset huomamaan ympärillä olevan maailman kauneus. Syksyllä 2014 ymmärsin, että olen onnellisempi, kun olen enemmän ulkona. Vuonna 2015 tulokset olivat poikkeuksellisen suuria, kun tajusin muuttaa urapolkuni suuntaa.

Viime vuoden vuotuisten tulokset, eivät ole vielä kirjoitettavassa muodossa. Mieleni on täynnä ajatuksia, ideoita, haaveita ja suurta sekasortoa. Olen nyt siinä vaiheessa, jossa kaikki tuntuu vielä suurelta.

Luultavasti lopullinen ymmärrys on kiteytettävissä johonkin yhtä yksinkertaiseen kuin ”haluaisin maalata enemmän väsiväreillä” tai ”Minun on uskallettava irrottaa kalastamani ahven koukusta.” 

Mutta siihen asti myllään pääkoppaani ylös, alas, ympäri ja mossaan hiuskasaani niin vinhaan, että tolkuttoman ajatustunnelin päässä näkyisi vihdoin vähän valoa.

-Henriikka