Kevät tulee, oletko valmis?

Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia

Kevät tulee, oletko valmis?

Minä olen. Oi, olen todella! Ajamme juuri Vuokatista kotiin kainuulaisia lumisia, pikkuteitä, ja aurinko paistaa niin valtavana, että pian pitää laittaa tuuletus päälle.

Viime viikonloppuna Roosaliina oli meillä yövieraana. Päätimme sunnuntaina, että katamme brunssin kevät-teemalla, sillä meillä oli valmiiksi keltaisia ja valkoisia tulppaaneita. Laitoin sisaren kauppaan sanoilla: ”Teen meille brunssin, jos haet kaikkea keväistä.

Ruokapöytään katettiin lopulta paljon keväänsävyisiä hedelmiä ja vihanneksia, hedelmämehua, jugurttia, muhkeita sämpylöitä ja juustoa prämeästi tiskiltä tilattuna. Roosaliina teki myslin kaiken lisäksi itse. Kuplavesi maustettiin sitruunalla ja kurkulla.

Ja kaiken kukkuraksi meillä on juuri sattumalta niitä alkuviikosta hehkuttamiani kakkutikkareita. Mustavalkoisia Paratiisi-tikkareita oli sopivasti kolmelle syöjälle kolme kappaletta.

Valitsin astiat tikkareiden mukaan – poikkeuksellista, hah. Kaikille Paratiisi-kupit ja -lautaset, loput astiat valkoista 24h-sarjaa.

Aamiaista syötiin pari tuntia. Jäin itse vielä kahvikupin kanssa pöydän ääreen, kun Roosaliina lähti moikkaamaan muita Helsingin tuttujaan. On mukava, kun siskon vierailu on spesiaalitilanne, mutta olen silti iloinen saadessaan hänet taas ensi kesän jälkeen takaisin kotikulmille.

Iloitsin myös tajutessani, etten ole kokenut sunnuntai-ahdistusta enää moneen vuoteen. Uuden viikon starttaaminen tuntuu vähän samalta kuin kevät: Uutta, hyvää edessä. Tunnelin päässä valoa.

Kainuulaiset pikkutiet ovat vaihtuneet savolaisiin pikkuteihin kirjoittaessani. Nyt olisi kahvitauon aika. Keiteleen Lossisaaren kahvio. Olisi kaurismäkeläistä, ellei aurinko paistaisi niin armollisesti.

Janne sitoo hiuksia nutturalle. Ei kuulemma kehtaa mennä arvokkaaseen maalaiskuppilaan hiukset hulmuten.

Ihania hetkiä, keväisiä sellaisia.

-Henriikka

6 kommenttia

  1. Suvi - Kotonainen 26.2.2017

    En edes tiedä, mistä aloittaisin… Ensiksikin nuo kakkutikkarit! IHANIA! Itselläni ona samaa sarjaa jonkin verran käytössä ja voi, miten söpösti tikkarit muistuttavat esikuviaan :) Toiseksi, kuinka ihana ystävä sinulla onkaan, kun tekee tuollaisia merkkipäiväsi kunniaksi <3 Kolmanneksi, opettelen tuota samaa elämänasennetta: liian monta vuotta olen rypenyt sunnuntaifiiliksissä. Harmitellut sitä, että loma tai viikonloppu päättyy. Viime aikoina olen kääntänyt päämäärätietoisesti kelkkani suuntaa. Uusi viikko, uudet kivat jutut. Elämä on sitä, millaiseksi sen tekee ja ajattelee.

    Vastaa
    • Henriikka 27.2.2017

      Noi cakepopsit on niiiin hienoja, ettei mitään rajaa. On mulla taitavia kuomia.

      Oon ylpeä susta, kun oot tietoisesti kääntnyt kelkkaa! Sunnuntaimasentelu on ihan ahterista. You go girl.

      Vastaa
  2. Ulpu 26.2.2017

    Kauniit kattaukset ja eväät – nam!
    Niin keväinen fiilis, kiitos sen luomisesta!

    Vastaa
    • Henriikka 27.2.2017

      Kiitos kovasti Ulpu. Tää oli aivan ihana kevätaamiainen.

      Vastaa
  3. pasi 27.2.2017

    Nyt visainen kysymys. Mitä olet mieltä Arabian asenteesta ? Esim.Suomi 100 mukisarjasta. Sehän on tehty Thaimaassa. Huvittavinta siinä on se, ettei valmistusmaata ole uskallettu laittaa mukiin. Varmaan tulee hyvät katteet kyseisestä mukista. Itsekkin ostin Arabiaa ja Iittalaa, mutta nykyisin jätän väliin. Suomihan on kallis maa, valmistaa ja työllistää. Nyt toivoittelen hyvää kevään alkua :).

    Vastaa
    • Henriikka 28.2.2017

      Moi Pasi. Kysymys on toden totta visainen. Ja asia, josta voisi keskustella tuntikausia. Totta kai toivoisin, että mukit olisi tehty Suomessa, vaan arvostan sitä, miten paljon kaikkea muuta mukeihin liittyvää ja ylipäänsä Arabiaan liittyvää tehdään vielä Suomessa. Kaikki suunnittelu- ja muotoilutyö, markkinointi jne. Harmittaa, miten vähän Suomessa osataan arvostaa muotoilutyötä ja -perinnettä, vaikka sillehän koko homma perustuu, ei tehdastyöläisyydelle. Moni näkee, että tehdas = yrityksen toiminta, vaikka se on vain osa sitä. Laadussa en ole huomannut eroa, se on hyvä. Ja ehkä itse näen vain paljon tärkeämpänä tuotannon eettisyyden kuin sen, missä maassa valmistus tapahtuu. Mutta niin kuin sanoin, totta kai valitsisin Suomen valmistusmaaksi, jos voisin. Mutta asiat ovat harvoin yksinkertaisia. Kuinka moni suomalainen maksaisi mukista paljon nykyistä hintaa enempää? En tiedä. Kiitos asiallisesta, hyvin esitetystä kritiikistä. Sellaiseen vastaa aina tosi mielellään. Kuin myös hyvää ja aurinkoista kevättä!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle pasi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.