Terveisiä Riikasta, kauniista hotellista, jonka mustia seinäkoristeita en kuitenkaan ikimaailmassa haluaisi omaan kotiini. Pesin juuri hampaat ja meikit. Olo on levollinen, vaikka jostain kaukaa kuuluukin poliisiauton sireeni.
Olin jo käymässä äsken nukkumaan, kun luin Idan päiväkirjakirjoituksen. Se oli niin lämmin, että halusin tehdä saman. Googlasin, miten tietokoneella pystyy ottamaan kuvia (kuvitelkaa, etten ollut koskaan ottanut PhotoBooth-kuvaa läppärilläni, jonka sain huhtikuussa 2015), ja tämä kuva oli ensimmäinen. Hämmennyin, kun kuva otettiinkin niin nopeasti: 3–2–1 ja painoin pään polviini hämmennyksissäni. Otin tämän jälkeen monta viisi (17!) muutakin, mutta ne olivat teennäisen poseerattuja. Sykkyräsaaret ja pallonuttura kuvastavat ainakin minua.
Lensin Riikaan ruokamatkalle. Suomesta on tulossa kai neljä muutakin, mutta he liittyvät seuraani vasta huomenna. Saavuin itse täksi illaksi ja olin äsken yhdellä elämäni yllätyksellisimmällä illallisella.
Olin sopinut yhteyshenkilön kautta tapaavani tuntemattoman seurueeni seitsemältä ravintolassa. Odotin isoa toimittajaporukkaa, kunnes totuus valkeni: puolisen tuntia myöhässä tapaamisajasta seurakseni asteli muuan toimittaja miehensä kanssa. Molemmilla oli ikää noin 50 vuotta enemmän kuin minulla, elämänkokemusta varmaan sitäkin enemmän.
Alkuhämmennyksestä toivuttuani (kesto noin 3 sekuntia), oli yksi hauskimmista illoista ikinä. Pariskunta oli nähyt ja kokenut paljon. Heillä oli niin paljon tarinoita, että minulla olisi pitänyt olla nauhuri koko ajan päällä. Toimittajanainen oli alunperin New Yorkista, mutta ollut jo 45 vuotta naimisissa italialaismiehen kanssa. Juttelimme matkustuksesta, työstä, ruoasta, Trumpista, politiikasta ja perheestä. Kuvasimme yhteisvoimin kaikki annokset ja hihittelin, kun seurueemme näytti mitä luultavimmin lapsenlapselta isovanhempiensa kanssa.
Äsken kävelimme yhdessä hotellille. Iän muisti vasta kunnolla, kun nousimme pöydästä. Kävelytahtini olisi ollut noin 8-kertainen.
Toisaalta, vajaa kilometrin matkaa kävellessä mietin, miksi aina kuljen niin valtavan kovaa vauhtia. Mihin minulla on aina niin hirveä kiire?
-Henriikka
Riikassa riittää ruokapaikkoja vaikka muille jakaa ja siulla taitaakin olla siellä asiantunteva opastus. Jos kuitenkin on aikaa, Apsara tea house on omaa luokkaansa (Terbatas iela 2). Leivokset kannattaa jättää ostamatta, mutta paikkana teetalo on äärimmäisen suloinen. Kävin joskus ilta-aikaan teellä. Joku paikallinen mies korjasi alakerrassa kokeita teepannun äärellä, takka oli lämmin ja yläkerrassa tunnelma huipussaan. Jos asuisin Riikassa, viettäisin joka toisen arki-illan lasihökkelissä teekuppi kädessäni. Lisäksi pointsit Attican brunssille (15€ Gertrudes iela 20). Vanhoista kuvista tosin äsken katselin, että ehkä puolet ruokalajeista sisälsivät vehnää..
Nauti Riikasta ja ruoasta, sen ne osaavat! :)
Heippa Silmu.
Meillä oli kieltämättä aika asiantunteva opastus mukana ja valmiiksi suunniteltu ohjelma, minkä takia ei ehdittykään omin päin kiertelemään ja löytöretkeilemään. Mutta ehkäpä joku toinen kerta, kun pääsen Riikaan seikkailemaan, päädyn nauttimaan teetalon antimia.
Ihana ilta sulla takana, nyt ihan harmittaa, että olen vasta nyt matkalla kentälle! Mutta pian nähdään, jee!
No oli kyllä ihana. Mikä mainio Riika! Kiitos sulle mainiosta matkaseurasta.
Riika taipuu Riiassa. Se on vähän hassua, mutta esimerkiksi Pohjois-Karjalan Juuka ja Siika taipuu samallalailla :) Mutta Riika on kyllä ihana, kai kirjotat reissustasi vielä lisää?
Niinkö? No jopas, kuulostaa hassulta. Ja hei, suunnitelmissa olis kirjoittaa vielä vähän ruuasta ja ravintoloista. Toivottavasti sellainen kelpaa :-)