Suomen juhannus tiivistettynä 11 kuvaan

Naurattaa niin paljon nämä kuvat. Pidimme pääsiäisenä mökkitalkoita. Piti olla aurinkoa ja ihanan keväinen ilma. Olisimme vähän grillailleet, laittaneet illalla saunan päälle.

Mitä todellisuudessa kävi? Taivaalta tuli lumikuuroja vartin välein. Haravoin siskoni kanssa tuntikausia, mutta emme juuri päässeet nauttimaan työmme tuloksista, sillä puhdistamamme maa peittyi valkoiseksi.

Mattojen puistelulle pieni pakkanen oli tietysti hyödyksi – tosin bakteerit olivat varmaan jo kuolleet ja matot raikastuneet, kun viettivät koko talven lämmittämättömässä mökissä.

  Suomi on kyllä niin rakas ja huvittava. Tehdä nyt mökkitalkoita lämpökerrasto ja villapaita päällä! Näistä kuvista tulee kuitenkin niin hyvä mieli. Viimeisessä isoveljeni mökyttää minua hyväntahtoisesti ja toiseksi viimeisessä on taas lempimökkipuuhani: lyhyen halonhakkuun tulokset.

Mökki pääsi talviteloiltaan ja jäi odottamaan vapputalkoita ja lämpimiä säitä. Elokuussa katan pihalle pitkän pöydän ja kutsun ystävät kylään. Jos kirjoitan sen näin vakaasti nyt, niin ehkä saan sen oikeasti toteutettua.

Edessä taitaa muuten olla melko reilukin mökkiremontti. Aiomme laittaa isovanhempien vanhan mökin uudistukseen. Kiinnostaisiko tällaisen muutosprojektin seuraaminen teitä?

-Henriikka

15 kommenttia

  1. Pip 22.4.2017

    Vai juhannus! :D

    Vastaa
    • Henriikka 23.4.2017

      hahahaha. No todellisuudessa pääsiäinen! Toivotaan parempaa onnea keskikesälle.

      Vastaa
  2. jenni 22.4.2017

    ohhoh! postaus ilman mainostusta!

    Vastaa
    • Henriikka 23.4.2017

      Hello! Jäin ihan miettimään, että oliko tämä oikeasti, aidon iloisesti yllättynyt vai kettuileva kommentti. Onko sua siis harmittanut mainostus?

      Laskin, että huhtikuussa on ollut 18 juttua, joista 4 yhteistyökirjoituksia (Partioaitta, Ikea kestävä kehitys, Suomen matkustukseen innostava lomahaaste ja sitten tuo uusin Scandic). Se on tietysti varmaan jonkun mielestä paljon, mutta ei mun mielestä mitenkään mahdottomasti? Sen lisäksi kirjoitin Partioaitan sadetakeista ilman rahapalkkiota ja että olin momondon kick off -tilaisuudessa Köpiksessä, joka oli työmatka, ei sovittua mainostusta.

      Tietysti ajatukseen saattoi vaikuttaa maaliskuu, joka lähtikin ihan lapasesta. Eka kuukausi yrittäjänä, enkä uskaltanut kieltäytyä hyvistä jutuista. Tahti oli kuitenkin liian tiuha, joten ei sellaista enää :)

      Vastaa
  3. Anna-Kaisa 22.4.2017

    Peukku mökkirempan seuraamiselle!

    Vastaa
  4. AnKa 22.4.2017

    Niin Suomi! Ja peukku täältäkin mökkirempalle.

    Vastaa
    • Henriikka 23.4.2017

      Rakas, random Suomi. Haha. Ja hei hyvä, kiva ett kiinnostusta on.

      Vastaa
  5. Anu 22.4.2017

    Toinen peukku!

    Vastaa
  6. Elina 22.4.2017

    Kiinnoastaa mökkiremppa :D

    Vastaa
    • Henriikka 23.4.2017

      Yes! Saamanne pitää. Voi olla hidas prosessi, mutta prosessi kuitenkin.

      Vastaa
  7. Inkeri 23.4.2017

    Joo mökkiremppahommat best!

    Vastaa
  8. Sini 23.4.2017

    Mielellään mökkiremppaa kun samoissa vesissä kellutaan. Edessä keittiö ja makkari eli puolet koko mökistä (60-70 luku), katto meni jo. Jos teette rakenteellista (seinien purku sisäpuolelta ja eristyksiä, lattian purku ja vaihto ja eristyskin jos mahtuu ja sisäkatoille eristeineen sama) niin olisi erityisesti kiva kuulla näistä.

    Vastaa
  9. Emilia 24.4.2017

    Minäkin haluan lukea mökkirempasta, ja paljon! :D
    ps. tosin toivottavasti tämä lumen tulo loppuisi jo juhannukseen mennessä

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anna-Kaisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.