Nukuin viime yön ulkona. Olimme tyttöporukalla Liesjärven Kansallispuistossa. Meloimme leiripaikalle, saunoimme telttasaunassa, valmistimme illallisen avotulella ja nukuimme kaikki omissa teltoissamme ihan muina keisarinnoina. Sanomattakin selvää, että nautin suunnattomasti.

Tänään heräsin kolmen ja puolen tunnin unien jälkeen kuvaamaan aamu-usvaa. Hetkeä myöhemmin olin jo bussissa matkalla kohti Helsinkiä. Maanantai-tiistai-retki oli erittäin hyvä idea.

Yhteen asiaan kiinnitin kuitenkin tällä kertaa erityishuomiota: luonnossa kaikki aistit aktivoituvat ihan omalla, selkeämmällä tavalla.

Luonnossa kaiken haistaa paremmin. Eilen keräsimme villiyrttejä ja sateen jälkeiset tuoksut tuntuivat huumaavilta.

Luonnossa kaiken maistaa paremmin. Nappasin maasta ketunleivän ja -kukan suuhuni ja mutustelin kunnolla. Kotona kokonaisen leivän saattaa hotkaista kokonaisena alas sen kummempaa ajattelematta.

Luonnossa ilman tuntee iholla ja vilun varpaissa. Luonnossa linnunlaulu kuulostaa kuin vahvistetulta. Eilen järvenpintaa lensi joutsen, ja saatoin kuulla, kuinka sen siivet osuivat veteen.

On myös mielekästä huomata, että aistit jäävät ainakin hetkeksi auki palatessa kaupunkiin. Kampin bussiasemalta kotiin kävellessäni aurinko lämmitti kasvoja ja kaikkialla näytti vihreältä. Kun Viena keitti aamupäivällä kahvit, muistin oikeasti maistaa, miten hyvää se oli.

Kirjoitan viime vuorokauden telttaretkestä tarkemmin viikon sisään (nämä kuvatkin ovat Porkkalanniemestä, eivät suinkaan eiliseltä), mutta yritän muistaa ainakin siihen saakka tämän tunteen:

Aistit auki, sydän auki. Luonto lähellä vaikka kaukana.

-Henriikka