Yökylät ystävien luona ovat niin tärkeitä. Käpertyä toisen viereen tai kauas toisesta, nukkua samaan rytmiin tai valvoa läpi yön.

Parhaat ystävyyssuhteet tuntuvat sopivasti parisuhteelta – sitä haluaa viettää toisen kanssa aikaa, kysyä kuulumiset ja tehdä asioita yhdessä. Kuunnella ymmärtääkseen, ei vastatakseen.

Alkukesästä olin yökylässä Doritin luona. Joimme kahdet kahvit, söimme yhdet kesärullat ja rasian suklaata. Luulen, että söin aika monta konvehtia enemmän, mutta kuka noita nyt laskee.

Opetin Doritin pojille pelin, jossa palloa heitetään olohuoneen seinään samalla kuin hypätään keinusta. Pallo on saatava ilmasta kiinni ilman pomppua maahan. Minusta tuli hetkessä legenda.

Kiersimme Suomenlinnaa ja otimme miljoona kuvaa, joista tässä on viisi. Odotan vielä yhdeksääsataayhdeksääkymmentäyhdeksäätuhattayhdeksääsataayhdeksääkymmentäviittä, mutta en tohdi enää muistuttaa, sillä taiteilijaa ei voi painostaa.

Dorit nukkui muutaman silmänräpäyksen, sillä pelkäsi peiton alla möyrivän koiran häiritsevän untani. Kunpa hän olisi tiennyt, ettei minua häirinnyt mikään, vaan nukuin yhtä soittoa lähes Suomenlinnan iltasoitosta kukonlauluun asti.

Kutsun itseni yökylään toistekin.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij