Tämä kirjoitus koittaa ikuistaa sitä tunnelmaa, kun me yhessä kikkailtiin

Suomi Suomi Suomi ohoi, eikä tarvetta lähteä juuri nyt yhtään mihinkään! Ihana olla tiukasti kotimaan kamaralla.

(Näen isoveljieni pyörittävän hymyillen tässä vaiheessa päätään: ”Niin vissiin.” Meillä saattanee olla perhepiirissä pientä kettuilua höyryämisestäni suuntaan sekä toiseen – Henriikka eli sinne ja takaisin.)

Pääni on tällä hetkellä melko lailla jetlagin vietävissä. Saavuimme Suomeen toissapäivänä ja eilen heräsin puulla päähän lyötynä uuteen päivään. Olin tajunnut, että edellisen työpaikkani läksiäislahjalahjakortti oli käyttämättä, ja vein Bean hartaalle lounaalle The Cockiin.

Olimme ajatelleet sellaista napakkaa tunnin lounasta. Tilaus – ruoat pöytään – vikkelät kahvit – ulos. Kun katsoimme ensimmäisen kerran kelloa, se oli neljä. Olin takuuvarma, että aikaa oli kulunut ehkä tunti. Mutta ei, vaan peräti kolme!

Minun piti olla kotona väkertämässä toisen vuosineljänneksen kirjanpitoa ja purkamassa reissutamineita rinkasta, mutta siellä minä vaan olin kököttänyt. Vaihtamassa kuulumisia ja salaisuuksia, suunnittelemassa tulevaa.

Olin kyllä vähän järkyttynyt. Minä, kellonainen, aivan hakusessa.

En tiedä, koska olisin kokenut samanlaista flow-tilaa. Muistan, kuinka joskus yläasteella tai lukiossa luin kokeeseen niin intensiivisesti, että kuusi tuntia saattoi hyvin tuntua kahdelta. Olin oikea lukutoukka: kirjoitin koko ajan muistiinpanoja ja saatoin luvata itselleni, että aina 100 sivun jälkeen voin tehdä itselleni kaakaon.

Eilinen flow oli niin paljon parempi. Taitaa olla juuri epäsopivan sopiva hetki siteerata Robinia:

Tää on biisi ystäville
Läpillemme legendaarisille
joist en edes mokiamme vaihtaisi pois
Tää on biisi ystäville
ja hetkillemme hulluimmille
joist en edes riitojamme vaihtaisi pois

Tämä biisi koittaa ikuistaa
sitä tunnelmaa, kun me yhessä kikkailtiin

Ihanaa viikonloppua ja huippuhetkiä.

-Henriikka

6 kommenttia

  1. Laura 14.7.2017

    Niin kaunis Bea!

    Vastaa
  2. Merikilppari 17.7.2017

    Välillä kellonaisen on hyvä olla ihan hakusessa.

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2017

      No aivan totta. Välillä on hyvä olla pikkuisen kujalla.

      Vastaa
  3. emzi 2.8.2017

    välillä kannattaa olla ihan hakusessa ja viettää hyvää aikaa hyvän kaverin kaa miettimättä muuta. :)

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.