arkisto:

elokuu 2017

Elokuun vikasta alkaa taika

Se olisi elokuu, ja kesälistan deadline. Kirjoitan kuitenkin vasta huomenna siitä, kuinka listan kanssa kävi, sillä minullahan on vielä koko pitkä ilta toteuttaa kaikki rästit. (Voi tosin olla, että Venäjän viisumia en enää ehdi hankkia.)

Istun ruokapöydän ääressä ja kaikkialla on kamala sotku. Ikkuna on sepposen selällään, ja vanhoista ikkunanpielistä karisee maalia. En silti toivo ikkunaremonttia, sillä olen kiintynyt raparomanttisiin ikkunavanhuksiin, joiden alta vetää sopivasti. Huomio kiinnittyy muutenkin nyt eniten siihen, että pihalta ei virtaa enää lämmintä, eikä edes haaleaa ilmaa. Ilmavirta on aivan kylmä, ja minä kananlihalla.

Se on syksy, joka sieltä tuulee taloon.

Olen varannut jo usean syysretken kalenteriin. Huomenna lähden Liesjärven kansallispuistoon yhdeksi yöksi, sunnuntaista tiistaihin olen lähdössä telttailen Nuuksiossa toisen ystävän kanssa. Miten iloitsenkaan siitä, miten moni on kuluneena kesänä kysynyt retkikaverikseen, vaikka vain murto-osaan retkistä ovat aikataulut taipuneet.

Voitaisko me sitten kerätä siellä metsässä jotain?“, kysyi ystävä, kenen kanssa suuntaan metsään sunnuntaina.

Nauroin, että varmasti voidaan. Ihan mitä vain halutaan. Keppejä, kiviä, yms. Hyvällä säkällä jopa suppilovahveroita.

Syksy tuntuu syvällä. Se on melkein oma tunteensa, joka yhdistää pohjoisessa asuvia. Miten moni ympärilläni on ehtinyt jo elokuun lopunkin aikana todeta, että syksyssä on ihan omaa taikaansa. Sellaista kaksijakoista tunnelmaa; toisaalta tekee mieli lähteä ulos ja vetää värejä keuhkoihinsa. Toisaalta tekee mieli hinata itsensä kippuraan, rullata kippura kolmen viltin sisään ja ottaa mukaan kuumavesipulloja ja pitsaa.

Mutta mikä parasta, ruska on vielä edessä päin. Odotan innolla, kuinka vaahterat leimahtavat, ja kuinka lopulta kaikki karisee.

Olen ajatellut juoda tänä syksynä vähän enemmän teetä. Rauhoittuakseni. Sen lisäksi ikkunalaudalla liekkiään odottaa vihreän teen tuoksuinen kynttilä.

Aion käyttää alati villasukkia, leipoa valtavia määriä omenapiirakoita ja Tarte Tatinia, opetella tekemään uppomunia ja laulaa täysillä Egotrippiä ja Juustopäitä, kun illat pimenevät.

Syyskuu, tervetuloa.

-Henriikka

ps. Pahoittelut, että taas OMIA KUVIA. Huh, huh, rupee riittää. Onneksi pääsen huomenna kuvaamaan metsää.

takki/Peak Performance (saatu), paita/& Other Stories, kengät/Converse, fleecelegginsit/Kanadan tuliainen

Moi vaan, uusi minä.

Piti tehdä tavalliset, teinkin jotain ihan muuta.

Kävelin eilen aamulla kampaajan penkkiin. Vakiokampaajani Elina kysyi, kirkastetaanko taas väriä ja laitetaan tummempaa juurta piiloon. Sanoin joojoo ja aloitin lehtien lukemisen. Hetken päästä nostin vielä päätäni:

“Vaikka kyllä mä haaveilen taas jostain ihan uudesta. Oon aina samannäköinen. Joskus olis ihana kokeilla sellainen poltettu vaalea oranssi, aprikoosi tai joku sellainen.”

Elinan silmissä kirkastui: “Kokeillaanko heti?”

Mietin hetken (noin 10 sekuntia), onko tulossa jotain tilanteita, kuvauksia tai muita vastaavia, joissa vaaleat hiukset olisi välttämättömät. En keksinyt. Elina oli jo sopivan värisen hiusväritupsun kanssa mallailemassa väriä.

“Kokeillaan vaan”, vastasin. Voi juku!

Parin tunnin päästä hiuksissa oli uusi väri. Mansikkainen, oranssihtava, vähän kuparinen, hyvällä tavalla haalistunut ja eläväinen. Saa nähdä miten lähelle blondia seuraavat pesut väriä vielä kuluttavat.

Hiukseni ovat viimeksi olleet noin kuusi vuotta sitten jotkut muut kuin vaaleat. Silloin kokeilin hetkeksi ruskeaa. Sitä edeltävinä vuosina kokeilinkin kaikkea punaisesta huutavaan oranssiin.

 Hiukset ovat kyllä äärimmäisen hienot. Olen ihaillut onnistunutta sävyä moneen kertaan. Jannekin tasaantui slaaginsa jälkeen:

“Miksi sä et kertonut, että sä aiot värjätä?”
“En mä tiennyt itsekään!”

Vielä en tunnista päätä omakseni, niin syvään on juurtunut vaalea identiteetti. Onneksi pahimman identiteettikriisin iskiessä hiukset saa helposti takaisin vaaleiksi.

Nyt minulla on kuitenkin ylläpitävä shampoo ja into siitä, että hiukseni sointuvat syksyyn. Ruskahiukset, ihanaa!

Miltä nämä teistä näyttävät?

-Henriikka

Neljä syksyistä asukokonaisuutta (+Nanson ihana vaatearvonta!)

Kaupallinen yhteistyö: Nanso

Kaikkein parasta pukeutumisaikaa on loppukesä ja alkusyksy. Tästä ei ehkä tarvitse edes kiistellä, sillä suurin osa lienee samaa mieltä. Varastosta saa kaivaa syystakit esiin, mutta pitkähihaisellakin pärjää vielä. Joskus tuulettoman kohdan löytyessä ehkä vielä t-paidallakin. Syysvaatteet ovat samaan aikaan valmistautumista viimaan ja muistoja kesästä – isoja villahuiveja ja aurinkolaseja, jo napitettuja takkeja ja paljaita nilkkoja.

Minulla on syksyyn uusi-vanha vaatelemppari, Nanso. Se on tietysti minulle jo lapsesta saakka tuttu, niin kuin monelle muullekin, mutta vasta viimeisen vuoden aikana olen tajunnut mihin kaikkeen siitä on.

Suunnittelin seuraavat neljä alkusyksyn asukokonaisuutta Nanson syysuutuuksista ja klassikkovaatteista.

Rento sunnuntai-look

Tässä asussa pidin todellisuudessa työpäivää kotitoimistolla, mutta parhaiten se istuisi minusta rentoon viikonloppuhetkeen. Ehkä kävelyyn Kaivopuistossa ja kahveille Cafe Birgitassa. Tai hartaasti kokattuun brunssiin ystävien kesken, kun pitkä pöytä on katettu kaikilla herkuilla.

Valkoinen paitis on ihanan jämäkkää puuvillaa, ja hihat asettuvat mukavasti, jos ne tahtoo rullata kyynärvarsiin.

Justiinsa-paitis (valkoinen)
Basic leggins (musta)

Tyylikkäästi tulta ja töitä päin

Voisin hyvin valita tämän asun työpäivään, kun tapaan uusia asiakkaita. Asuun kiteytyy työminäni määrätietoisuus ja pilke silmäkulmassa. Tuplakuosi toimii ihanasti, ja pitkät lahkeet rullautuvat rennosti nilkkoihin.

Psst! Samanväriset, samankuosiset yhdistäessä syntyy hauska haalari-illuusio.

Kampa-paitis (valkoinen)
Kampa-housut (musta)

Syksyinen kaupunkiseikkailu

Tässä asussa lähtisin tutkimusmatkalle omaan tai vieraaseen kaupunkiin. Ottaisin ehkä polkupyörän, bussin tai hyvät kengät alle ja kulkisin ristiin rastiin ilman aikatauluja. Söisin kahvilassa korvapuustin ja rapsuttaisin puistossa kilttiä koiraa.

Tuo ruskea Tuttu-neule on niin mieletön! Jos yhtään tunnen seuraajajoukkoani, niin kuin luulen tuntevani, oletan tuon olevan myös teidän ykkössuosikkinne. Sitä on tulossa myös tummansinisenä.

Tuttu-neule (verkkokaupoissa ja myymälöissä noin viikon päästä)
Kuulas-hame (musta)
Tasku T-paita (valkoinen)

Hyvän tuulen työpäivä

Nämä kuvat ovat tältä aamulta! Tämä on siis aamulla turhalta tuntuneen, mutta lopulta erittäin hyväksi muuttuneen tiistain asukokonaisuus. Olen tehnyt paljon läppäritöitä, käynyt kampaajalla, nähnyt entisiä kollegoitani lounaalla ja leiponut omenapiiraan.

Valitsin punaruskeasta paidasta tahallisesti yhtä isomman koon, jotta se laskeutuu vapaammin. Ja kun legginssien lahkeet on sujautettu nilkkureihin, ei vastaantulija edes tunnista niitä legginsseiksi.

Aavistus-tunika (ruskea)
Basic leggins (musta)

  Ja nyt seuraa otsikossa luvattu arvonta lukijoille: Kerro kommenttipoksissa mikä asukokonaisuuksista tai vaatekappaleista on suosikkisi. Vastanneiden kesken arvotaan kolme voittajaa, jotka saavat valita vapaavalintaiset Nanson tuotteet itselleen. Jätä vastauksesi 5.9. mennessä.

    Onnea kaikille! Toivottavasti inspiroiduitte ensimmäisistä syysuutuuksista yhtä paljon kuin minä. Lupaan myöhemmin syksyllä jakaa lisää vaateideoita ja -suosikkeja.

-Henriikka

Ps. Nanson myymäläpaikkakunnilla jaetaan huomenna (keskiviikkona) esite, joiden takakannessa on ostoetu: -40% yhdestä tuotteesta 17.9. saakka. Tarkkana postin kanssa siis! Nopeimmat voivat noutaa itselleen oman lehtisen myös myymälästä. Lehtisen saa pyytämällä kassalta.

Viikonloppupurjehdus vuokraveneellä ystävien kanssa

Vietin viikonlopun purjeveneellä, missäs muuallakaan?

Kaikki lähti siitä, kun heitin eräs kerta ystävällemme, jonka tiesin osaavan purjehtia: “Mentäiskö joskus purjehtimaan porukassa?”

Lause oli enemmänkin heitto, mutta huomasin taas, miten paljon pidän ihmisistä jotka laittavat tuulemaan. Yhtäkkiä tuli viestillä viikonloppuvaihtoehdot, sen jälkeen vene-ehdotus. Yhtäkkiä takuuraha ja vuokrakin oli jo maksettu. Purjehdusunelma ei ollutkaan enää kaukainen haave jossain ulottumattomissa, vaan jotain, mikä oikeasti toteutuu.

Olen ollut useita kertoja purjeveneessä täytenä turistina (olen kököttänyt penkillä tai kannella ja paistatellut päivää tekemättä mitään), sen lisäksi olimme kaksi vuotta sitten Turkissa purjehtimassa. Silloin sain tehdä joitain tarkkaan harkittuja asioita, mutta vielä koskaan en ollut ollut veneessä niin, että purjehtiminen on oikeasti osakseen myös minun vastuullani.

Totuushan nimittäin oli, että yllä olevassa kuvassa hymyilevä kaveri oli ainoa purjehduksen taitava henkilö, ja me muut taas melko vahvasti hakusessa. Oli selitettävä purjeenkäännöt, väistämisvelvollisuudet, merikortit sekä vihreät ja punaiset kepit. (Tyyrpuuri ja paapuuri menevät edelleen sekaisin.)

Jos hanskojen puutetta ei lasketa, olin sentään osannut pukeutua asianomaisesti. Purjehdustyyli onkin yksi purjehduksen parhaita puolia, hah.

Homma oli yllättävän hyvin hanskassa, kiitos rauhallisen kapteenin ja innokkaan miehistön.

Lähdimme porskuttelemaan Lauttasaaresta hulppealla aluksellamme. Tuuli oli niin navakkaa, että vähempikin olisi varmasti sopinut aloittelijoille, mutta sillä mentiin mitä oli tarjolla. Purjeet puolitankoon ja aalloille!

Olin varautnut köllöttelemään kannella, vaan sehän oli melkoista työtä. Tosin kivaa sellaista! Suurimman osan ajasta olin suu virneessä. Vene kallisteli, taivaalta tuli mitä tuli, ja kapteeni neuvoi paikoin ulalla olevaa miehistöään. Jälkikäteen naurattavat etenkin kolme seuraavaa kuvaa:

Iltapäiväksi kuitenkin tyyntyi. Aurinko tuli esiin, ja homma oli silkkaa luksusta (meillä oli veneessä jopa vessa).

Vuokrasimme veneen Skipperin kautta. Koko homma hoitui tosi helposti ja selkeästi, palvelu on vähän kuin veneiden Airbnb, ja vaihtoehtoja olisi ollut vaikka miten.

Ja jos joku miettii paljonko veneenvuokraus maksoi, niin tuollaisen tilavan ja vessallisen veneen vuokraus maksoi näiltä kahdelta päivältä yhteensä 400€ (+lähes parin tonnin takuuraha, joka palautettiin). Sen lisäksi päälle tuli bensaraha ja 25 euron satamamaksu. Eli viiden hengen sakissa vajaa 100 euroa hengeltä.

Illalla parkkeerasimme/pysäköimme/kiinnitimme (mikä on oikea sana?) veneen Isosaaren satamaan ja karkasimme Upseerikerhoon satamakahveille.

Korvissa humisi ja kropassa keinui. Oli mukava olo. Kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

Olimme punniskelleet luonnonsatamien ja saunallisten satamien välillä. Jälkikäteen olen niin tyytyväinen, että yövyimme saunallisessa. Kahvien jälkeen kävimme vain hakemassa veneestä pyyhkeet ja uikkarit ja kipitimme rantasaunan sekavuorolle.

Voin kertoa, että yllätys oli kyllä aikamoinen, kun avasimme tyttöjen kanssa saunan oven, ja lauteilla odotti 25 miestä uimahousuisillaan, eikä ainoatakaan naista. “Tää on nyt sitä livetinderiä“, kuiskasin.

Tilavassa saunassa sai hyvät löylyt, suihkutilojen vaaleissa kaakeleissa oli sopiva sekoitus kauhuelokuvia ja ajan patinaa, ja 16-asteisessa merivedessä tarkeni vielä.

Tuuli tyyntyi, ja ilta-aurinko laski samalla, kun teimme veneessä illallista. Tortillat katosivat pöydältä, samoin jälkiruokamarjat. Kahvi oli unohtunut kotiin, mutta punaviintä oli jaettavaksi pullollinen. Höpötimme, oikeastaan tutustuimme toisiimme, ja pelasimme Bezzerwizzeriä. Nyt tiedämme, että keskiajalla aseet jätettiin kirkoissa aina asehuoneisiin.

Silmät tipahtivat kiinni varhain, sinnittelyn jälkeen yhdentoista maissa. Kiipesimme Jannen kanssa veneen keulaan ja iloitsin, että hän oli valinnut mukaan kauniit lakanat. Vene keinutteli muutamassa minuutissa uneen.

Olimme varmistelleet illalla, että laitetaanko herätyskelloja. Kysymyksemme oli saanut suurta ihmettelyä ja vastustusta osakseen. Aamulla tajusin miksi: muu miehistö heräsi sisäiseen kelloonsa jo seitsemän jälkeen! Meille ei ole sellaisia kelloja vielä jaeltu, joten hyvä, että kuitenkin salaa viritimme kellon yhdeksäksi.

Upseerikerholta haettiin kahvit, kun muu aamiainen valmistui veneessä. Siljan buffetkaan ei vedä vertoja meidän eväillemme. Pojat saivat jopa aloittaa päivänsä kokiksella ja susupaloilla. Mitä elämää!

Eilisen aurinkoinen ja tasainen purjehdus tuntui unettavalta lauantain vastatuulen ja ähellyksen jälkeen. Köllötimme ruorin luona, puimme elämää ja pidimme silmät auki, ettemme jää risteilyalusten alle.

Alkuillasta palautimme bensareissun ja vessatankin riemullisen tyhjentämisen jälkeen ehjän veneen (ja yhden puhjenneen fenderin, woops) omistajalle ylpeinä itsestämme.

Parasta reissussa oli seura, lähes yhtä hienoa oppia uutta ja kokea onnistumista. Lauantaina liputettiin kaiken lisäksi Suomen luonnon päivää, jota vietti kernaasti luonnon helmassa liplatellen.

Ensi vuonna uudestaan.

-Henriikka

    Purjehdustakki, -housut ja vaaleanpunainen huppari / Peak Performance (saatu)
kirjoitus sisältää kaupallisia linkkejä

Uskomattoman surkea siivoaja

Vaikka rakastan järjestellä, meillä on lähes aina sotkuista. Vaikka inhoan sotkua, meillä on lähes aina siivotonta. Vaikka saan ylenpalttista iloa ja tyyneyttä kodin ollessa siisti, en koskaan priorisoi siivoamista. Vaikka saan paremmin aikaan, vaikka mieleni lepää, vaikka on itkettävän ihanaa olla puhtaassa kodissa, se on harvoin sellainen.

Miksi?

En osaa sanoa. Marie Kondo varmaan osaisi, silittäisi päätä ja pelastaisi kaaoksen keskeltä. Mutta en usko, että Kondolla oli edes luistimia, saati monoja, erävaatteita, lumilautaa, polkupyörää, rinkkaa, matkalaukkua, varavuodevaatteita tai mitään muutakaan, jotka vievät tilaa.

Vaikuttaa vahvasti siltä, ettei hänellä ollut lähtökohtaisesti kovin rönsyilevä mieli tai tyyli.

Olikohan hänellä edes kuivaruokakaappia, joka on sotkussa vaikka sen on juuri siivonnut? Maailman pienintä pyykinkuivaustelinettä ja maailman eniten pyykkiä? Veikö hänen blenderinsä ja kahvinkeittimensä kaiken keittiötasotilan? Olikohan hänellä 43 neliötä, jonka nurkissa kasvaa koko ajan nousevia kirpputoripinoja, jonka lattianrakoihin saa helposti uppoamaan kolme tonnia pölyä?

Tuskin oli. KonMari rasittaa tällä hetkellä enemmän kuin kettuillen ainoasta jäljellä olevasta kahvipaketin kyljestä katsova Tom of Finland -joulupukki, Spicy Santa. Yäh! Joulukahvia.

Mikä neuvoksi? Vaikka haluaisin siistiä, en hallitse hektisen arjen keskellä hetkittäin kaoottisen oloista kotia.  Tai siis, emme hallitse. Mutta minulle täysi siisteys olisi tärkeämpää, joten minun rastini tämä enemmän on. Sitä paitsi luulen, itsellenikin yllätykseksi, että elän myös tällä hetkellä siivottomammin. Jätän tavaroita sinne tänne, olohuoneessa odottaa purkamattomat matkalaukut, eikä millekkään ole tilaa tai paikkaa. Eikä aikaa.

Olen kesän aikana kerännyt Ikea-kasseihin ja vienyt kanahäkkiin yli kymmenen Ikea-kassillista kirpputoritavaraa, eikä helpota. Ongelma ei ole tavaran määrässä, vaan holtittomassa hallinnassa.

SOS. Heitä paras vinkkisi. Tai vaikka lohtuemoji.

-Henriikka

Ps. Kuvat eivät todellakaan ole meiltä, vaan IKEA:n uuden kuvaston lanseerauksesta. Kerrankin oli siistiä.

Millainen on unelmien takkisi?

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Näissä kuvissa minä ja sisareni seisomme jalat tukevasti Porkkalanniemen kalliolla. On toukokuu, ja kesä vielä edessä päin. Muistan odottavan olon; kesä toisi mukanaan niin paljon vapautta ja niin paljon uutta. Nenä oli vielä pisamaton, varpaat ja napa kalmanvalkoiset.

Voisin jatkaa aatoksia vaikka miten pitkälle toukokuiseen oloon, mutta siirrän huomion nyt kuitenkin varusteisiimme. Minulla on päälläni unelmieni takki, Sastan Natura W, ja itse asiassa Roosaliinallaan on päällään samasta takista toinen väri –kaapistani luvalla lainattu, sillä hankin samaa takkia kahdessa eri värissä, kun tajusin käyttäväni niitä mummoikään tai hajoamiseen saakka.

Mainitsinkin jo naisten retkeilyä koskevassa kirjoituksessani, että Partioaitta järjestää tänä syksynä naisten Unelmien takki -kiertueen. Iltoihin on vapaa pääsy ja niissä tutustutaan naisten syys- ja talvikauden takkitrendeihin ja uutuuksiin ja ollaan osallistujien takkiunelmien ääreellä.

Paikalla oleva ammattistylisti kertoo vinkkinsä yleisesti ja eri vartalotyypit huomioiden, ja paikalla olevat asiantuntijat osaavat huomioida myös takin materiaalit ja tekniset ominaisuudet kuhunkin käyttötarkoitukseen (kaupunkikäyttöön, laskettelurinteisiin, metsäretkille…) Tarjolla on kuplivaa, rento meininki ja pieni takkinäytöskin.

Aiomme suunnata vihdoin takaisin Helsinkiin muuttavan Roosaliinan kanssa Helsingin tapahtumaan, jos ei vain eräs Suomi-reissu toteudu juuri päällekäin.

Unelmien takki -kiertue kiertää Suomea seuraavasti:

12.9. Helsinki, Yrjönkatu klo 20
13.9. Tampere klo 20
13.9. Oulu klo 19
20.9. Turku, Hansa klo 20
21.9. Jyväskylä klo 20

Lisätietoa ja kunkin tapahtuman ilmoittautumislinkin löydät täältä, ja Partioaitan 365-klubilaisena iltaan pääsee ilmoittautumaan ennakkoon (paikkoja on rajoitetusti.)

Klubilaiset saavat illasta myös alekupongin takin hankintaan, jonka voi käyttää heti tai myöhemmin. Klubilaiseksi voi liittyä myös illan aikana, jos otat jonkun klubinoviisin kaverisi matkaan.

(Huom! Nyt olen kirjoittanut jo niin monta kertaa klubi tai klubilainen, että saa riittää. Hah.)

Jos mietitään kaikkia kotoa löytyviä vaatteita, niin villapaitoja, farkkuja ja takkeja minulla on kyllä kaikista eniten. On ihanaa, kun on kunnon trenssitakki ja nahtakki, ja toisaalta taas uskollinen erätakki ja kaiken kestävä kuoritakki. Ja sit tietty juoksutakki, sadetakki, untuvatakki ja karvahuppuinen toppatakki. Ja lautailutakki! Niin niin ja villakangastakki ja ohutkankainen liehutakki.

Nyt tulisi taas takki-sanaa yhtäkkiä sellaisella ryöpyllä, että lopetan ja siirryn perjantain aikatauluun ja sen jälkeen viikonlopun viettoon. Launtaiksi ja sunnuntaiksi lähdemme ystävien kanssa purjehtimaan, joten kaivan kaapista jotain, mikä on mahdollisimman lähelle purjehdustakkia.

-Henriikka

Mies, oletko feministi?

Kysyinpä eräs kaunis päivä mieheltäni:
“Ootko sä feministi?”

Ja hän vastasi:
“Öö, en kai.”

“No haluatko sä, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia?”
“Tietenkin haluan. Kyllä sä sen tiedät.”

“Sitten sä olet feministi. Ja se on kyllä tosi hyvä, sillä muuten mä en olisi sun kanssa.”

-Henriikka

Rakas minitoimistoni, uskollinen työpisteeni

Kaupallinen yhteistyö: Epson

Syksy tulee. Takaisin töihin, takaisin kouluun! Siksi esittelen nyt ensimmäistä kertaa pienen kotitoimistomme.

Makuuhuoneen nurkkaan on rakennettu pitkälti upotetun kirjahyllyn viehätysvoimaan nojaava minitoimisto. Teen paljon töitä kotona, ja Jannellakin on video- ja musiikkihommia, joille hän tarvitsee edes vähän omaa tilaa.

Kirjoituspöytä on must, samoin tuoli, sillä selkäni ei kestä seisomista. Sitten on kirjoitus- ja toimistovälineet (kaikki kauniit kynät ja muistivihot!), läppäri, erillinen näppis ja hiiri, minikiippari, lehtiä, kirjoja, säilytysbokseja, sisustusesineitä ja tulostin.

Kirjoitin viime kerran kodin työpisteestäni syksyllä kaksi vuotta sitten. Silloin asuimme vielä Arabianrannassa, opiskelijakodissa, ja tein täyttä työviikkoa viestintätoimistossa. Moni asia on muuttunut; olen muun muassa myynyt kirpputorilla puolet vanhoissa kuvissa näkyvistä asioista. Sen lisäksi teen nykyisin töitä yrittäjänä, milloin mistäkin käsin.

Toisaalta moni asia on entisellään. Kirjoituspöydän tuoli on säilynyt samana, minikiippari pitää edelleen pintansa pöydän oikeassa reunassa, ja silloin seinällä roikkunut taulu on nykyisessä olohuoneessamme. Sama mustepullo hidastuttaa ja ihastuttaa edelleen käsinkirjoitettuja kirjeitäni.

Saan edelleen kiksejä kotihommista. On ihana istua pehmeälle tuolinpäälliselle, laittaa tohvelit jalkaan ja kirjoittaa. Rakastan pyörittää exceleitä, lähettää laskuja, vastata ajan kanssa viesteihin

Ja erityisesti rakastan kirjoittaa. Varsinkin silloin, kun saan kirjoittaa ihan mitä vain. Työpisteeni ei olekaan vain elantotyötäni varten, vaan myös luovuutta lisäävä vapaa-ajan turvapaikka.

Lisäksi kahden vuoden jälkeenkin käytössä on sama tulostinmalli, mustepatruunaton Epson Ecotank. Kaipaan tulostinta useasti työprojekteissani: laskujen skannausta, tiedotteiden tulostamista, postipakettitarrojen tulostusta…

Nykyisen työpisteeni Epson Ecotank ET-2650:ssa on tulostus-, kopiointi- ja skannaustoiminnot. Se on kompakti, tyylikäs ja edullinen käyttää. Kaikki toimii. Mustan virtapiuhan aion vielä piilottaa valkoiseen johtoputkeen, jolloin se sulautuu paremmin seinään.

Käytän tulostinta työn lisäksi myös ihan muihin juttuihin. On esimerkiksi ihana skannata kummitytön piirustus tai aikakauslehden inspiroinut resepti tai kuva koneelle, kun kaikkia leikkeitä ei kuitenkaan voi säilyttää.

 On muuten hauska huomata, kuinka syksyyn myönteisesti suhtautuvat (tai aikoja sitten lomalta palanneet) toivottavat jo tässä vaiheessa sähköpostiviestien lopuksi “hyvää syksyä”, kun taas kesänlapset jatkavat vielä sinnikkäästi kesätoivotuksillaan.

Niin kuin arvata saattaa, olen ottanut syyslinjan. Kun vanhan, kehystetyn Da Capo -julisteen vaan saa kiinnitettyä seinään, niin mikään ei ole työpisteeni harmonian tiellä.

Mukavaa syksyä kaikille.

-Henriikka

Omassa hiljaisessa hyväksynnässäni

Ihanaa, kun tuli maanantai, ja maailma taas käynnistyi. Vaikka joskus syvissä aatoksissa ajattelen olevani paatunut, lempeä, rauhallisin askelin lipuva runotyttö, niin kyllä minussa vain virtaa sakeammin aktiivieläjän veri.

Kun aamupäivällä vedin viidakkokuvioiset (aivan liian vihreät) urheilutrikoot jalkaan ja pyöräilin treenaamaan kolisevalla mummopyörälläni, tunsin eläväni minulle tarkoitettua elämää. Ja olen jopa hyväksynyt sen, että hikoilen kahdeksan kertaa enemmän kuin kukaan muu. Treenitunnin jälkeen reittiäni voi seurailla hannujakerttumaisesti pienten, läpikuultavien täplien avulla.

Ei, en ole vieläkään ehtinyt istuttaa yllä kuvassa olevaa ruusupensasta uuteen ruukkuun. Siinä se lepäillyt korotettuna koko kesän. Kuivina nypityt lehdet makaavat laiskana lautasella, mutta onneksi uutta ja vihreää puskee koko ajan lisää varresta.

Mutta päätin, mitä seuraavaksi luen! Zadie Smithin Swing Time on listan seuraava. Suunnittelemme juuri lukupiiriä, mutta tiedän kyllä, että innostuneesta suunnittelusta on iäsyyden matka toteutukseen.

Olen syönyt terveellisesti nyt viikon. Voi jukra, kuinka ylpeä olen itsestäni! Ja varmaan olisitte tekin, jos tietäisitte kuinka syvästi vatsani on kaivannut Magnumin Yoghurt Freshiä ja Sea Salt Caramelia. Ja double caramelia, tietenkin.

Tänään istuin lounaalla Eiran Sandrossa ja söin omassa hiljaisessa hyväksynnässäni punajuurta, kukkakaalia, munakoisoa ja sen sellaista värikästä.

Mutta se on todettava, ettei verensokerini ole heittelehtinyt (niin kuin ajatukseni nyt), vaan tänäänkin jaksoin puurtaa pitkän päivän.

Se on kyllä sääli, että lähikahvilassa nyt terveellisen elämän kynnyksellä vihdoin muistetaan, etten saa syödä Geisha-konvehtia, vaan haluan aina Fazerin sinisen.

Toisaalta se tuntuu itkettävän kivalta, että minulla on vihdoin kantapaikkoja, että minulla on viidakonvihreät trikoot ja että elämäni on tänäänkin tuntunut siltä, kuin se olisi luotu juuri minulle.

Peace, love, etc.

-Henriikka

Työhaalareita ja mökkipaljastuksia

Vanhemmillani on ollut suuri huoli siitä, että välitän someen laittamillani mökkikuvillani liian ruusuista kuvaa koko kesämökkitouhusta. Olen toki puolustellut seuraajieni medianlukutaitoa ja yrittänyt kertoa, että harva tahtoo nähdä kuvia hikisistä ihmisistä hakkaamassa halkoja.

Mutta tottahan se on, ettei mökkeily ole ainaista suolla hyräilyä ja lakanpoimintaa, lettukestejä ja kauniita auringonlaskuja (vaikka paljon sitäkin!).

Täksi viikonlopuksi kokoonnuimme taas sisarusporukalla mökille viettämään rentoa aikaa yhdessä ja tekemään samalla hommia. Puimme päällemme vanhemmilta joululahjaksi saadut työhaalarit ja pistimme tuulemaan.

Tämä kirjoitus on omistettu vanhemmilleni! Sori noista sienikuvista. Ne pilaavat vähän flowta näissä työntekokuvissa.

Mutta hyvänen aika, nuo taitavat olla ensimmäiset koskaan keräämäni kanttarellit! Viime vuonna sekosin suppilovahveroista, joten nyt on jo kaksi tunnistettua sienilajiketta, joita voin rauhassa poimia.

Mutta pitää muistaa, ettei se sienienkään poimiminen ole sellaista kuin somessa. Mikään ei ole sellaista kuin somessa. Moni asia kun on niin paljon hienompi livenä.

-Henriikka

Silti sinua aina odottaen, perjantai.

Perjantai,
nämä laulut on kaikuja saarelta,
kukaan kuule vain ei vastarannalta.

Täällä päivästä toiseen vanhenen
silti sinua aina odottaen,
perjantai. 

Teiniajan suosikkini Dingo lauloi melankolisia sanoja perjantaista. Tänä viikonloppuna minulla on samanlaisia ajatuksia. Vaikka minun sydämeni ei olekaan juuri nyt särkynyt, olen odottanut perjantaita niin paljon.

Karkaamme sisarusporukalla mökille. Aion syödä kaksi päivää pelkkää aamiaista, pelata lautapelejä, ehkä meloa vähän kajakilla ja lukea Ylpeyden ja Ennakkoluulon loppuun (Miten se onkin niin vaikeaa!)

Kaksi mannerta tästä perjantai-melankoliasta vielä puuttuisi.

Rauhoittavaa viikonloppua.

-Henriikka

33 yksityiskohtaa ja hetkeä Flow-festareilta

Tämä punapaitainen leidi pääsee jutun aloituskuvaksi, sillä hän on niin upea! En tunne häntä, mutta tyyli on ihana, hymy on valloittava ja itsevarma. Hän saa minulta kuvitteellisen Flow-henkilöiden ykköspokaalin.

Tätä kuvaa seuraa 32 muuta kuvaa viimeviikonloppuisen Flow:n yksityiskohdista ja tähtihetkistä. Vaikka olin itse paikalla vain perjantain ja lauantain, sain kokea niin hirmumyrskyn (onneksi täysin kuivana shamppanjabaarista käsin) kuin täyden auringonpaisteen, niin energisia aamupäivän hetkiä kuin myöhäisillan väsymystäkin.

Kuvitteellinen Flow-asusteiden pokaali menee Pai-repulle (rullaa alemmas!).

Festareiden tunnelma oli kuplivan ihana ja energinen, niin kuin olettaa saattoi. Kaikilla tuntui olevan hyvä asenne ja hymy päällä. Joka kulma takana oli uusi tuttu ja uusi paikka hakea ruokaa – tosi turvauduin lähes koko viikonlopun Roots Helsingin vegaaniruokiin ja -kakkuihin.

Glitternaamoja ja kukkaseppelepäitä kulki siellä täällä. Kaikki näyttivät mukavalla tavalla samalta ja tutulta. Tuntui, että tänä vuonna joukkoon oli kuitenkin “eksynyt” mukavan paljon myös vähän erilaista sakkia, eikä keskenään vain yhden muotin kansaa.

Flow on mukava paikka hengailla, syödä, juoda ja pussailla. En tänäkään vuonna ehtinyt syynätä jokaista pientä yksityiskohtaa, ja taidettakin jäi aika kasa näkemättä, mutta kokonaisuus on kyllä niin viimeistelty. Jälkikäteen mietin, että olisi kyllä pitänyt tanssia enemmän!

Musiikillinen taso oli korkea, niinkuin Flowssa aina. Ja niinkuin Flowssa aina, tunsin aika pienen osan artisteista etukäteen.

Tutuimpia olivat artistit, jotka soittivat päiviensä viimeisinä päälavalla. Perjantaina tunnelmoi Lana Del Rey, lauantaina The xx ja sunnuntaina Frank Ocean. Etenkin sunnuntaina huipentava Ocean oli tuttu, ja Janne kertoi sen järjestäneen todella vaikuttavan shown.

Suomalaisista artisteista löytyi enemmän tuttuja nimiä, kuten Alma, Vesta, Kauriinmetsästäjät, Gasellit ja Mikko Joensuu (jonka keikka suureksi harmiksi peruttiin myrskyn takia.)

Ehkä musiikista jäi kuitenkin kaiken kaikkiaan sellainen fiilis, että jotain jäi puuttumaan. Esiintyjälistan nimistä iso osa tuntui olevan tosi elektronista, jopa rehellistä teknoa, tai vaihtoehtoisesti räppiä. Pääesiintyjät olivat kyllä isoja pop-nimiä, mutta niiden ongelmana oli hartaus: tuntui, että tunnelma hieman lässähti, kun lavalle nousi menevän päivän ja nousevan tunnelman päätteeksi niin vahvasti tunnelmamusaa soittava yhtye tai artisti. Esimerkiksi Lanan keikka oli kontekstissaan vähän tylsä, vaikka se olisi itsessään ollut varmasti todella vaikuttava kokemus.

(Ps. Toinen Flow-henkilöpokaali menee kolme kuvaa ylempänä löytyvälle mimmille, joka hymyilee aurinkoisesta tölkki kädessään kaiken synkkyyden keskellä)

Heittäisin kyllä isoja propseja myös turvallisuudesta vastaavien suuntaan. On uskomatonta, että koko aluetta riepotteli ihan todellinen myrsky, eikä mitään vakavaa sattunut! Se on kertakaikkisen ihmeellistä ja ihanaa.

Telttakankaita ommeltiin kesken myrskyn, joitain paikkoja evakuoitiin, ja myrsky kyllä laittoi festivaalialueen hetkeksi aikamoiselle tauolle, mutta siitäkin selvittiin. Festarikansan asenne oli yleisesti ottaen ihailtavaa. Ei myrskyä kukaan tilannut.

Olimme oman ystäväporukkani kanssa pari tuntia shampanjateltassa, kunnes sade lakkasi ja teltasta loppuivat kuplat.

Viikonlopusta jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis. Lauantai-illalla kävelin vielä pitkän festaripäivän jälkeen lähikuppilaan istumaan ja tilasin feta-pinaattipiiraan ja salaatin. Olo oli tyhjä, mutta hyvä.

Jannea oli myös ilo seurata, sillä hän on kova musadiggari ja tottunut festarinkävijä. Siinä vaiheessa, kun itse aloin jo saada festarikiintiöni täyteen, hän vasta kääri hihojaan. Lisäksi näistäkin kuvista on häntä taas kiittäminen. (“Siis näätsä noi vaaleasiniset tennissukkat? Voisiksä ottaa niistä sellaisen kuvan, että…”)

Ensi vuoden Flow-tyyleihin ennustan yhä enemmän värejä ja kuoseja. Jengipukeutumisesta tulee vieläkin isompi juttu ja uskon kyllä viimeistenkin epäkäytännöllisten vaatteiden muuttuvan vähän sporttisemmiksi tämän vuoden tanssibileiden perusteella. Mutta mikä on yhtä iso hitti kuin glittermeikit oli tänä vuonna? Sitä en tiedä. Luulen ainakin, ettei keltaisia aurinkolaseja enää ensi kesänä käytetä.

Kiitos Flow, kiitos sekalainen superseura.

-Henriikka

Kippis uudelle työlle, viimeiselle lomapäivälle!

Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia

Eilen oli spontaanin juhlaillallisen aika. Tajusin yhtäkkiä aamulla, että eilinen olisi Jannen viimeinen kesälomapäivä. Kesän aikana oli saapunut iloisia uutisia, ja Janne aloittaa tänään uudessa työpaikassa. Onhan siinä nyt ruokajuhlan aihetta.

Melko nopeasti kasaan kyhätty, mutta silti harkittu loppukesän illallinen katettiin iloisiin väreihin ja nautittiin toisiamme silmiin katsoen. Leivoin nopeasti mansikkakakunkin, että kesä saisi arvoisensa päätöksen ja syksy aloituksen.

Pöytä näytti ihanalta. Auringonkukat ovat niin valoittavia, ja kukkakaupat ja torit ovat tällä hetkellä niitä pullollaan. Yleensä pidän mahtailevat varret, mutta pätkäistynä ne sopivat paremmin kattaukseen, kun ruokailukumppanin näkee näin kukkien takaa.

Astioiden sävyt nappasin kukista ja perunasalaatista. Minulla on juuri kotona juuri kaksi kappaletta noita sahraminkeltaisia KoKo-lautasia, jotta intiimeihin ruokahetkiin saisi välillä kunnolla väriä. Muut astiat ovat valkoista 24h-sarjaa, joista on tullut astiakokoelmani kulmakivi. Niin monikäyttöisiä ja muotoilultaan yksinkertaisen kauniita.

Olen lähiaikoina muutenkin uskaltanut enemmän sekoitella eri sarjoja keskenään. Muistan vielä rippikouluikäisenä ajatelleeni, että minun tulisi valita nyt yksi sarja ja kerätä sitä hamaan tappiin saakka.

Tein myös ensimmäistä kertaa perunasalaattia, jonka ohjeen olin joskus repäissyt Trendi-lehden sivuilta. Aivan superhyvä ohje, suosittelen kokeilemaan.

Perunasalaatti
4hlö

1 kilo uusia perunoita
250g broccolineja tai parsakaalia
2 dl tuoreita herneitä
1 punasipuli
4 kananmunaa
1 rkl öljyä
200 g kirsikkatomaatteja

Salsa verde -kastike

1,5 dl tuoretta lehtipersiljaa
2 dl tuoretta korianteria
0,5 dl tuoretta minttua
2 öljyyn säilöttyä sardellia (jätin itse pois)
1 rkl kapriksia
1-2 valkosipulinkynttä
1 dl oliiviöljyä
0,5–1 sitruunan mehu
1 tl raastettua sitruunankuorta
rouhittua mustapippuria
suolaa

Napsauta uuni 200 asteeseen. Pese ja kuivaa perunat huolellisesti ja halkaise ne, jos ne ovat isoja. Levitä perunat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ilmavasti ja pyörittele ne ruokalusikallisessa öljyä.

Pese myös broccolinit, leikkaa ne muutamaan osaan ja jätä ne kulhoon odottamaan. Kun uuni on valmis, paahda perunoita 15 minuuttia. Lisää sitten broccolinit perunoiden päälle ja paahda toiset 15 minuuttia, kunnes broccolinit saavat väriä.

Perkaa herneet isoon salaattikulhoon. Lisää joukkoon ohuiksi viipaleiksi siivuttamasi punasipuli ja huuhdellut kirsikkatomaatit. Keitä kananmunia 6 minuuttia. Jäähdytä, kuori ja leikkaa munat neljään osaan ja aseta syrjään.

Pane salsa verde -kastikkeen ainekset tehosekoittimeen ja surauta – voit myös käyttää sauvasekoitinta. Maistele ja lisää tarvittaessa suolaa tai sitruunaa. Jos kastike on kovin paksua, ohenna sitä tipalla vettä.

Kun kaikki on valmista, kippaa salsa verde, perunat ja broccolinit herneiden, punasipulin ja kirsikkatomaattien seuraksi kulhoon ja sekoita. Tarkista maku, koristele salaatti kananmunalohkoilla ja tarjoa heti.

Lopuksi pöytään katettiin jälkiruoka ja samaa sahraminsävyä olevat mukit.  Ilmeisesti sitruunainen mansikkakakkukin kelpasi, sillä käräytän nyt Jannen ja kerron, että hän söi yksin eilen kakusta puolikkaan. Kermavaahdon ja mansikoiden voimalla on hyvä lähteä kohti uusia haasteita.

Tsemppiä Jannelle, pärjäät taatusti enemmän kuin hyvin.

-Henriikka

Kadonnutta hyvää oloa etsimässä

Tajusin viime viikolla erään todella olennaisen asian: Terveelliseen ja hyvinvoivaan elämään ei riitä, että tiedän miten minun tulisi elää. Tiedon lisäksi minun on myös konkreettisesti noudatettava näitä ohjenuoria.

Kirjoitettuna ja ääneen sanottuna se kuulostaa ääliömäiseltä. Eikä kukaan kasvata lihaksiakaan lukemalla siitä. Mutta tällaiseen faktaan minä nyt kuitenkin olen kompastunut. Tiedän paljon hyvinvoinnista ja olen kesänkin aikana käyttänyt paljon aikaa asiasta lukemiseen. Samalla omat arkitapani ovat kuitenkin päässeet sellaiselle rotuperälle, että mielessä ja kropassa on notkahtanut kunnolla. Minähän en tee juuri mitään itseni eteen!

On aika skarpata ja laittaa hommat taas ruotuun. En halua olla yksi niistä yrittäjistä, jotka osaavat organisoida kaikkea muuta paitsi omaa hyvinvointiaan.

Liikunta, uni ja lepo, ravinto. Vapaa-aika, lepo. Sosiaaliset suhteet, itsensä toteuttaminen. Aika kerätä vähän palasia yhteen.

Liikunta

Olen saanut taas lihaskuntotreenin hyvään vauhtiin, mutta rinnalle pitäisi löytyä kehonhuoltoa ja kestävyysurheilua. Nautin täysin siemauksin treenauksesta, mutta sopivat raamit säilyttävät mielen järjen ja onnellisuuden. Kroppaa kuunnellen, liikunnasta nauttien. Toivoisin syksyn pitävän sisällään yhä enemmän elämyslajeja, joita en edes muista urheiluksi.

Uni ja lepo

Päivätöissä käydessäni nukahdin ennen yhtätoista, heräsin viimeistään seitsemältä, usein aiemmin. Homma on lähtenyt viimeisen puolen vuoden aikana aivan lapasesta. Nukun liian lyhyitä yöunia, alan yhtäkkiä siivota kotia keskiyöllä, enkä pääse aamulla sängystä ylös. Juuri tämä ylöspääsyn vaikeus oli hälyttävin merkki siitä, että nyt on aika laittaa palapelinpalat takaisin paikoilleen. Uni ja lepo ovat kaksi eri asiaa. Myös valveilla ollessa olisi hyvä harjoittaa tietoista lepoa eikä säntäillä suunapäänä sinne tänne.

Ravinto

Irtokarkki- ja pitsahommat ovat minulle rakkaita, mutta eivät todellisuudessa aivan niin tiivis osa elämääni kuin ovat kuluneena kesänä olleet. Olen syönyt herkkuja miltei joka päivä! Siinä ei ole mitään järkeä! Sokerit, rasvat, hiilarit, yääähhh. Kroppani huutaa ranskalaisia, vaikka tiedän sen kaipaavan salaattia. Oloni on kehno, ja tunnen kyllä kehoni sen verran hyvin, että tiedän parsakaalin pitävän pidempään onnellisena kuin jäätelötötteröt ja vaahtokarkit.

Vapaa-aika

Tämän alaotsikon ainoa toive ja sääntö: vapaa-aikaa on oltava. Sitä on erotettava vaikka väkisin (kynsin, hampain, potkien, purren) työ- ja blogihommista. Ja itselleni erityisen tärkeää on, että päästäisin myös ajatukset vapaalle. Saatan huomata olevani näennäisesti vapaalla, mutta koko ajan ajatukset duunissa kiinni. Ei kukaan pysy hyvinvoivana, jos on koko ajan saavutettavissa, koko ajan töissä.

Sosiaaliset suhteet

Neuvot itselleni: Vaali ystäviä, vaali ystävyyttä. Myönnä, ettet pysty olemaan niin upea ystävä kuin haluaisit, mutta ole edes murto-osa siitä. Ole kiitollinen tukiverkostosta, perheestä ja ystävistä. Ole avuksi, ole tukena.

Itsensä toteuttaminen

Tee asioita, jotka saavat silmäsi loistamaan. Tee asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Käytä lahjojasi intohimoihisi, mutta käytä lahjojasi myös muiden hyväksi. Älä koskaan lakkaa unelmoimasta.

Eiköhän tässä paketissa riitä pientä haastetta ainakin hetkeksi. Kuka mukana?
Pikkuhiljaa, pitkän tähtäimen tavoitteilla, elämästä nauttien.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen / IG: @eevamakinen

Kunpa purjeetkin olisivat glitteriä

Sain runsaasti rakkaudellista ivaa tänään osakseni, kun saavuin työkavereitteni luokse Koivusaaren venelaituriin:

“Ei kukaan muu lähde purjehtimaan kaikessa maailman loistossa sädehtivässä glittermekossa!”

Olin jo valintani tehnyt. Niinpä koko iltapäivä ja ilta meni kimaltaessa kuvankauniissa puupurjeveneessä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, enkä tiedä miten saatoimme saada niin hyvän purjehdussään.

Aloitin tänään ikään kuin terveellisen elämän. Ainakin kaksiviikkoisen. Kun tajusi nukkuvansa kehnosti, heräävänsä uuteen päivään vaivoin ja elävänsä puoliliekillä, oli aika katsoa peiliin. Olo ei ole ollut virkein.

Mutta tästä kaikesta kirjoitankin sitten aivan erikseen. Sen verran kerron, että katsoin kaiholla lounassalaattiani toivoen sen olevan pitsa. Glittermekko piristi pienesti, ja onneksi tiedän kokemuksesta, että hyvä olo kasvaa vauhdilla. Pian syön vihreäni taas kiitoksella.

Plus yritän mennä tänään viimeistään yhdeltätoista nukkumaan!

Purjehdimme illaksi Pihlajasaareen ja söimme illallista auringon laskiessa. Pakko kertoa, että saaren ravintolassa on aivan ihana tunnelma ja taatusti yhdet Helsingin parhaista pannukakkupaloista! Aivan älytön kasa hilloa ja kermavaahtoakin.

(Eat your greens, eat your greens…)  

Kotiin keikuin lautalla ja kävelin Kaivarista kotiin. Paljaat varpaat ja mekko eivät enää yksin riittäneet, vaan sukelsin kuoritakin alle suojaan. Syksy tulee, enkä malta odottaa.

-Henriikka

mekko/Cos, auringolasit/Sunglasses shop (saatu), kengät/Botswanan tuliainen, hattu/Kreikan tuliainen, farkut/Monki

Kaikki naiset retkelle (myös ilman miehiä)!

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Olen kuullut viimeisen parin kuukauden aikana yllättäviä kommentteja naisten suusta koskien naisten kanssa retkeilyä:

“Outoa, että teidän kanssa on helppo olla. Yleensä en koskaan retkeile naisten kanssa.”
“Retkeilen aina miesporukassa. Tuntuu, että se on vain helpompaa niin.”
“Naiset ovat vähän hankalaa retkiseuraa.”

Minulla on teille nyt totuus kerrottavana. Kyllä se on yksinkertaisesti niin, ettei retkiseuran helppous tai laatu ole sukupuolesta kiinni. Hankalat naiset ovat hankalaa retkiseuraa, ja hankalat miehet ovat hankalaa retkiseuraa. Piste.

Naisten kanssa retkeily ja naisten rohkaiseminen luontoon ovat minulle sydämenasioita. Retkeilen toki myös miesten kanssa, enkä puhu nyt mistään retkiseurasyrjinnästä, mutta naiset ovat tässä asiassa erityisesti sydämelläni. Jostain syystä olen nimittäin huomannut useiden naisten kuvittelevan, että…

A) He eivät pärjää luonnossa ilman miehiä
B) He eivät ole yhtä hyvää tai helppoa retkiseuraa kuin miehet
C) Kynnys retkeilyyn on heille korkeampi kuin miehille

Väärin, väärin, väärin. Kolmesti väärin! Naisten hankaluuden jo kumosinkin, mutta sen lisäksi naiset pärjäävät luonnossa varmasti yhtä hyvin kuin miehetkin. He tarvitsevat tasan saman verran taitoja kuin miehetkin, eikä heidän tarvitse olla erityislaatuisia omassa sukupuolessaan pärjätäkseen.

Ei tällaisten ajatusten livahtaminen mieleen ole toki vain naisten vika. Retkeily mielletään edelleen helposti etupäässä miesten harrastukseksi, mikä varmasti vaikuttaa niin meidän itsemme kuin vaikka median ajattelutapaan.

Olen lähiaikoina kiinnittänyt erityistä huomiota retkeily-, matkustus- ja muihin vastaaviin mainoksiin ja julkaisuihin. Jostain kumman syystä useissa kuvissa mies kulkee tai tekee asioita sankarillisesti kuvan etualalla, ensimmäisenä, ja nainen seuraa hymyillen perässä. Jossain kuvassa mies hakkasi halkoja hauikset pullistellen, ja nainen grillasi jotain söpöä tikun päässä. Kyllähän tällainen väkisinkin saattaa aiheuttaa mielikuvia, että luontoon tarvitsisi mukaan ne miehiset metsävoimat.

Perusretkeilyyn ei tarvita mitään supervoimia. Riittää että on tarvittavat varusteet, ja maalaisjärki hatun alla.

Jos joku haluaa retkeillä mies mukanaan, se on tietysti täysin sallittua ja hyväksyttävää. Toivon vain, ettei kukaan jättäisi kiinnostuksesta huolimatta retkeilemättä sen vuoksi, ettei satu olemaan sopivaa siippaa opastamaan ja suojelemaan. Pärjäät tai pärjäätte varmasti hyvin ilmankin.

Kun on kerännyt rohkeutensa ja päättänyt lähteä retkeilemään, kannattaa vielä hankkia tarvittavat perustaidot ja -tiedot. Partioaitalla on oma, ilmainen 365-klubi, joka järjestää erilaisia tapahtumia, retkiä ja iltoja jäsenilleen. Klubi-illoissa on helppo hankkia perustaidot sekä saada rohkaisua retkeilyn aloittamiseen tai myöhemmin taitojen syventämiseen.

Klubi-iltoja järjestetään myös puhtaasti naisia ajatellen: esimerkiksi Kuukausi yksin erämaassa -blogia kirjoittava Minna Jakosuo pitää pari ”Inspiroidu vaellukselle” -iltaa, joissa käydään läpi naisten retkeilyvaatteita ja varusteita. Samalla Minna tietysti jakaa kokemuksiaan vaelluksistaan. Syksyllä on lisäksi esimerkiksi Suomen liikkeitä kiertävä Löydä unelmiesi takki -kiertue, jossa käydään läpi naisten takkeja ulkoiluun ja retkeilyyn.

Te pystytte, te pärjäätte! Ilman miehiä ja miesten kanssa. Ja olette taatusti ihan killeriä retkiseuraa.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen
(jonka kanssa olimme juuri retkeilemässä naisten kesken!)

Flow-hymy

Kaverini laittoi eilen illalla viestiä: “Ootko sä parhaillaan Flowssa? En oo bongannut sua kuvista!

Kahden minuutin päästä tuli uusi viesti tämän linkin ja sydämien sekä naurunaamojen kanssa: “Perunki puheeni. Yks kaks random Facebook-kuva lävähti etusivulle.

Janita oli onnistunut nappaamaan meistä tuon kuvan aivan salaa. On ainakin muisto, jota katsella mummona hihitellen.

Eilinen ja tämä päivä menevät visusti Flow-tunnelmissa. Olen ollut kyseisillä festareilla viimeisen (ja ainoan!) kerran vuonna 2014, joten ilmassa on itselleni uutuuden tuntua.

Joka puolella on isoja farkkutakkeja, metallinsävyisiä vaatteita, värikkäitä kukkamekkoja, glitteriä kasvoissa ja aidoista leikkokukista tehtyjä seppeleitä. Miehet ovat sonnustautuneet tuplakuosiin (sortsit ja paita samaa kuosia) ja tennareihin. Olen yllättänyt balettitutujen vähyydestä.

Itsekin vaihdoin perinteisen tyylini poikkeavaan ja pukeuduin eilen kokomustaan. Sommittelin myös kultaista cocktail-sateenvarjoa nutturaani, mutta kaipasin enemmänkin sulautumista kuin showta, joten jätin sen kuitenkin kotiin.

Tämä viimeinen kuva kertoo totuuden hymyni leveydestä. Ehdin jo miettiä, etten voi julkaista noin vääristyneen leveää suuta (sisäposkeni näkyvät!). Mutta tuolta minä nyt yksinkertaisesti näytän. Silmät ilosta vilkkuvat ja suu korvasta korvaan.

Karkasin eilen festareilta kotiin jo ennen pimeää, mutta se tuntuukin juuri hyvältä niin: saan olla niin kauan kuin itse haluan ja keskittyä niihin asioihin, jotka kiinnostaa.

Maanantaina kirjoitan tarkemman selonteon blogiin. Tänään suuntaan alueelle tyttöporukan kanssa, jonka kanssa tanssimme Flowta myös silloin kolme vuotta sitten. Uskoakseni hymy pysyy leveänä.

-Henriikka

mekko/Weekday, pitsihuitula/Vila, korvikset/second hand

Tulkoon taianomainen

Muistan kesäkuun kuudennen päivän. Silloin saattoi syntyä koko kesän paras tekstini, sillä päivä oli yksinkertaisen paras.

Nämä kuvat absurdin vihreistä lehdistä on otettu saman päivänä Bulevardilta. Kesää odottavat lehdet kumartelevat portin yli ihmisten luokse ja oksilla notkuu odotus. Vaaleanvihreät seinät ja katto tuoksuvat kesältä. Puunrunkoja tekisi mieli halata salaa.

Toivon, että saisin päälle saman tunteen kuin minulla tuolloin oli. Onni niin vahvasti läsnä, että se veti koko tytön kippuraan. Eikä millekään löyhälle kerälle, vaan sitkeälle solmulle.

Ei minulla nytkään mitään hätää ole, ei ei ei, mutta mieleni on jo syysvaihteella.

Alkukesästä innostun vastaantulevista puolitutuista, ehdotan spontaaneja kahveja ja kesäretkiä, koska ei ollakaan nähty piiiiitkään aikaan. Loppukesästä vaihdan energiapalkit nollissa kadunpuolta, sillä mitä sanottavaa olisi ihmiselle, jota ei ole nähnyt piiiiiitkään aikaan.

Kirjoitin aiemmin, että heinäkuu tuntui kolmen päivän mittaiselta. Sen sijaan kesä on ollut minusta pidepi kuin koskaan. Vapusta tuntuu olevan puolikas keskiaikaa, kesäkuun alustakin lyhyt ikuisuus. Roadtrip-reissujutut ja -video odottavat julkaisuaan.

Eilen treeneistä kotiin kävellessäni huomasin, että syysillat tuntuvat jo iholla. Vedin hupparin hupun päähän ja katsoin Kaivarin rannan menoa: kesäbileet jatkuvat kuitenkin. Toisilla ihmisillä ei varmaan ole sisäänrakennettua syysmelankoliaa, ja osalle vuodenaika on promilleista kiinni.

 Tänään aamupäivällä istuin ystävän kanssa kahvilassa. Nostimme omena-sitruuna-inkiväärimehulasilliset ilmaan viime hetkellä, vielä kun oli kulaukset jäljellä. Sanoin “tulkoon syksystä taianomainen“, ja Dorit vastasi: “tulkoon taianomainen“.

Sitä minä totta tosiaan toivon ja iloitsen, että vuodenaikojen vaihtelut voi vielä tuntea mielessä ja kropassa, vaikka sää pysyykin koko vuoden samana.

-Henriikka

Kaikki irti festariviikonlopusta: Flow-aamiainen

Kaupallinen yhteistyö: Lejos & Asennemedia

Viikonloppuna on Flow-festarit, joihin olen taas vuoden tauon jälkeen suuntaamassa. Odotan suurella innolla ja pienessä paniikissa – enhän ole mikään tajuton festivaalinkävijä.

Mutta yritän aina saada kaiken irti erityisesti festarien kehältä. Flowssakin keskiössä on niin vahvasti esimerkiksi ruoka ja kuvataide. Tänä vuonna päätin myös yhdistellä viikonloppuhuumaan muutaman brunssin ja ainakin yhdet etkot.

Perjantaiksi on sovittu jo brunssi ja lauantaiksi etkot, mutta jo eilen kutsuin ystäväpiirini suurimman Flow-fanin kotiimme. Viikonlopun artistit soivat, kun nautimme aamiaista ja vaihdoimme kuulumisia viimeistä lomaviikkoaan viettävän ystävän kanssa.

Mitä Flow-aamiaisemme sisälsi?

Persikka-inkivääri-smoothiet (ohje alempana), soijajugurttia marjoilla ja hedelmillä ja croissantteja Den Gamle Fabriken hilloilla ja briellä. Juomiksi kahvia, kuplavettä ja vaaleanpunaista skumppaa.

Olen vasta nyt herännyt siihen, että lopetin oman keliakiani vuoksi myös muille croissanttien tarjoilun, vaikka nehän olivat ehdottomasti omia suosikkejani ennen. Laitoin eilen tälle itsekkyydelle stopin (hah) ja varasin Jannelle ja Idalle molemmille sarvia kaksin kappalein.

Koristeiksi riittivät metallinhohtoiset cocktail-varjot, leikkokukat ja servetit eksoottisten hedelmien kuosilla.

Flow-smoothie

1–2 dl Blue Diamond Almond Breeze -mantelijuomaa (esim. makeuttamaton tai makeuttamaton + kalsium)
1 pussi Dole -persikkaviipaleita
1/2 banaani
tuoretta inkivääriä raastettuna maun mukaan

Jäähdytä kaikki tuotteet kylmäksi jääkaapissa tai pakastimessa (mitä kylmempää sen parempi). Kaada persikoista mehu pois ennen tai jälkeen jäähdyttämisen.

Sekoita aineet blenderissä, koristele halutessasi esim. cocktail-varjolla tai kookoshiutaleilla ja nauti kylmänä.

Kyllä siitä saa selkeästi itsellekin intoa, kun toiset ovat jostain tosi innoissaan. Janne haastatteli Idalta parhaita musalöytöjä, että löytäisi itsensäkin viikonloppuna oikeista eturiveistä. Minä googlailin keiden taiteilijoiden töitä alueelta löytyy ja missä ravintoloissa kannattaa piipahtaa. Saa suositella niin musaa kuin muutakin!

Nyt tätä kirjoittaessani vasta muistan, että joku Flow-tyylikin pitäisi kai olla jo mietitty. Oijoi. Ehkä otan valinnan tämän illan agendaksi.

Mutta siitä olen isosti iloinen, että heti perjantaina, festivaalien alkajaisiksi, menemme ystävien luokse aamupäivällä istumaan ja syömään. Jos sellaisesta ei hyvä fiilis tartu, niin ei mistään.

Jos mietit, mistä oma Flow-brunssisi löytyisi, niin suosittelen järjestämään itse. Jotain helppoa, mutta ihanaa tarjottavaa, festarilista soimaan ja ehkä muutamat tanssiaskeleet ennakkoon.

Käsi ylös, kuka tulee festareille! Saa tulla moikkaamaan.

-Henriikka

Lista irtokarkeista, joita aina valitsen

Kun kuulen sanan “irtokarkki“, alkaa hymyilyttää. Voi tajuton, miten pidänkään niistä.

Kirjoitin yli viisi vuotta sitten blogiini jutun “Sopivasti saippuaa ja sokeria“, joka käsitteli silloista irtokarkkimakua. Karkkimakuni (ja kuvien laatu) on kuitenkin kehittynyt sen verran, että on aika tehdä uusi kirjoitus aiheesta.

Kävelin Kampin videovuokraamoon ja valitsin pussiini yhden kaikkia karkkilajeja, joita valitsen lähes poikkeuksetta aina.

(Seuraa järjestystä ylimmästä kuvasta, vasemmalta oikealle, riveittäin. Kyllä, tämä on tarkkaa.)

Mustat autot

Lauantaikarkeista tutut hedelmänmakuiset karkit ovat hyvä salmiakkihämäys tasapainottamaan värikästä karkkipussia.

Vaahtokarkit

Pakko valita aina lopuksi muutama, yleensä sienen- ja jäätelönmuotoiset tai sellainen valtava vihreä, sokeripäällysteinen mölli.

Meloonit

Vesimeloni-esanssimöllykät ovat olleet jo pari vuotta yhtiä lemppareistani

Vaaleanpunamustat ovaalit
Mansikkajauhikset

Jäävät yleensä pussin viimeiseksi, mutten tiedä miksi – ovat nimittäin huippuja! Varmaan koviin karkkeihin on vaikea keskittyä viinikumien keskellä.

Sirkusaakkoset

Yksiä harvoista karkeista, joita valitsen irttispussiin, vaikka niitä myydään myös omina pusseina.

Hedelmäpääkallot

Yyyyyyyh! Kielen sivuille tulee kuolaa, kun ajattelen näiden kirpeyttä. Olen vasta viime vuosina oppinut kirpeiden karkkien makuun.

Tutit

Klassikko. Ei herätä suuria tunteita, vaan valitsen silti aina.

Dumlet

Paperikarkkirivistöjen kuningas. Never grow up.

Lepakot

Koko irtokarkkihistoriani ykköskarkki. Sitkeä, suloinen lepakko.

Helmixit

Nostalgiset hedelmä- ja salmiakkipyörylät. Melko mitäänsanomattomia, mutta kuitenkin valittavia.

Hedelmäneliöt

Klassiset messukarkit! Vihreät, punaiset ja keltaiset läpinäkyvässä kääreessä. Uniikki maku.

Metsämarjat

Näiden syöminen jäi opittuna tapana lapsuudenkaverilta.

Rollot

Niin hyviä! Toffee oikein sulaa suuhun. Näitä ottaa aina muutaman liian vähän.

Eksoottiset hedelmät

Juuri sellainen valinta, mitä kukaan ei koskaan ymmärrä. Haribon jauhoinen esanssimöllykkä.

Madot

Paras tapa syödä on, että solmii ensin useamman kasaksi yhteen ja heittää kerralla suuhun.

Salmiakki- ja vadelmatoukat

Miltei mauttomat, mutta tärkeä osa pussin balanssia.

Korvat

Lepakkojen rinnalla suosikkeja teiniajoista saakka. Vihreä-keltaiset, kelta-punaiset ja musta-punaiset, mmmm.

Kananmunat

Eikö kaikki rakasta näitä?

Apinat

Pienet, punaiset apinat, jotka loppui aina Lauantai-pussista kesken.

Suklaacrispit

Irtokarkkihyllyjen suklaasuosikki. Ahaa-patukka-imitaatio.

Peace-lätkät

Sanoin lepakkoja all-time-suosikiksi, mutta tämän kohdalla on kyllä punnittava uudelleen. Kovin on tasaväkistä.

Pätkikset

Nerokkaat minipätkikset eivät tietysti vedä vertoja oikealle Pätkikselle, mutta jotain iloa näistäkin on.

Jugurttirusinat

Rakkaat jugurttirusinat, jotka aina sulavat ja töhrivät koko karkkipussin.

Vanhat autot

Ehdottomasti parempia erikseen kauppareissulla ostettuna, mutta karkkipussissakin ehdottomia.

Naperot

Vihreät, keltaiset ja punaiset pikkunaperokarkit (nam.)

Peikonmarjat

Sokeripäällysteiset vaahtomarjat. Epämääräisiä pussintäytekarkkeja.

Amerikkalaiset pastillit

Oijoijojoi. Annetaan sulaa suuhun niin, että reunat sulavat ja kuoret räksähtävät toisistaan erilleen.

Nallet

Tutti-kategoriaa: tylsää, mutta toimivaa.

Punapippuri-ufot

Lapsena näitä huuhdottiin lavuaarissa inhimillisemmän kirpeiksi, vaan nykyään menee ihan sellaisinaan. Mieluummin karkkeina kuin shotteina.

(Tässä kohtaa kuvassa on jo käsitelty salmiakki-Helmix. Haha.)

Vaahtokengät

Kategoriassa “älyttömimmät karkit”. Pitäisi varmaan hävetä, että ostaa tällaisia.

Koottu analyysi

Hedelmää, viinikumia, satunnaista suklaata, salmiakkia ja kirpeyttä, paljon esanssia. Pidän sitkeistä karkeista, joita saa mäiskyttää urakalla. Enkä missään tapauksessa valitse tälla lailla joka sorttia yhtä kappaletta, vaan suosikkeja enemmän jne. Ja aina mukaan mahtuu joitain villejä kortteja.

Vaahtokarkit ovat yleensä minulle niitä, jotka syön samantien ulos astuessani, mutta muut säästän visusti kotiin/leffailtaan/…

En todellakaan tiedä, miksi valitsen irtokarkkihyllyltä tällaisen setin, kun kuitenkin lempikarkkini koko maailmassa on tummanpuhuva, vanhusten suosikki, Da Capo. Muutenkin, jos valitsen kaupasta vain jotain tiettyä lajia, päädyn yleensä tosi tummaan suklaaseen.

Irtokarkkihommissa yksi isoimmista tekijöistä on se kihisevän ihana valintaprosessi. Mutta eilen huomasin, miten kätevä tuollainen ylimmäinen kuva oli. Lähetin Jannen karkkikauppaan kuva mukanaan. Saa kopioida!

Palataan taas viiden vuoden jälkeen päivittyneen listan kanssa. Onneksi olkoon, jos jaksoit lukea loppuun saakka. Sinäkin taidat todella rakastaa irtokarkkeja, joten kerropa oma lempparisi.

-Henriikka