Tiedättekö sellaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan tahallaan ärsytä ketään? Sellaisia, jotka eivät edes osaa härnätä toisia ihmisiä. Minä tiedän, mutta… no, minä en ole sellainen.
Tuntuu, että sisälläni on sellainen ärsyttämisen kiintiö, joka on pakko täyttää. Lapsena rakastin härnätä isoveljiäni, myöhemmin pikkusiskoani. Tungin mukaan veljien leikkeihin, vaikka tiesin etten saanut, tökin sormella kylkeen ja tökin verbaalisesti siihen saakka, että veli kimpaantui. Pikkusisareen ei ollut aluksi mukava kohdistaa omaa ärsyttävyyttään, sillä hän ei ihan pikkuisena itse ymmärtänyt sitä. Eikä kiintiö tule täyteen, ellei vastapuoli ärsyynny. Teininä äitini sai täyden lastillisen jaloa ärsyttämisen erikoistaitoani.
Luulin toden totta, että olisin kasvanut ja kypsynyt. Vaan tällä viikolla huomasin, että kiintiö on edelleen olemassa. Pieni shokki huomata ärsyttävänsä omaa aviomiestään ihan huvikseen, omaksi viihteekseen.
Bea tuli nopeasti käymään meillä keskiviikkona, kun olimme lähdössä kahville. Oven kiinni painettuani totesin rappukäytävässä silmät ihmetyksestä pyöreinä: ”Huomasitko ton? Härnäsin vaan silkasta omasta ilostani. Mikä ihmeen järki tuossakin oli?”
Tänään valokuvasimme Jannen kanssa kotona koko aamun. Jossain vaiheessa huomasin olevani yksinkertaisesti ihan sairaan ärsyttävä.
Janne: ”Mikä sua oikein risoo? Miks oot noin hermona?”
Minä: (hiljaisuus) ”Tuskin mikään, mikä liittyy suhun. Ilmeisesti puran suhun vaan jotain omaa stressiäni. Tai ihan huvin vuoksi vaan olen rasittavalla päällä. Joka tapauksessa mulla ei taida olla nyt mitään hyvää syytä käyttäytyä näin.”
Janne: ”Hyvin vastattu. Sä oot kyllä kiva tyyppi.. 97 prosenttia ajasta. Tai ehkä sä ootkin kiva 100 prosenttia ajasta, mutta 3 prosenttia ajasta käyttäydyt vain huonosti.”
—
Uskomattoman ääliömäistä. Taas yksi asia, jossa voin mielihyvin kehittää itseäni.
-Henriikka
Tunnistan itseni tästä täysin! Mutta siitähän se tapojen parantaminen lähteekin liikkeelle…
No jep, siitähän se pitäisi lähteä. Enää ei voi perustella sillä, ettei oo tajunnut tekevänsä sitä…
Just sama mulla! Ihan itseänikin ärsyttää, kun huomaan ärsyttäväni tahallani toista. Usein juuri aviomiestäni.
Ihana löytää muita samanlaisia. En oo ainoa paha tässä maailmassa.
Taitaa olla isojen perheiden lasten erikoisuus. Mikään ei opeta paremmaksi ärsyttäjäksi kuin huoneen jakaminen…
Totta, se voi muuten hyvin olla juuri noin. Ai että, miten onkaan tullut ärsytettyä sisaruksia.
voin samaistua, minulla on kaksoisveli jota tuli härnättyä ihan jatkuvasti silloin kun vielä asuttiin saman katon alla. nykyään se on sitte avomies joka saa osansa. kiitos tästä herätyksestä, vois vähän miettiä asiaa….
Hei ihan mahtavaa, jos osasin antaa vähän ajattelemisen aihetta. Ilo on mun puolella :-)
Ihanaa etten ole aiheessa ainoa! Iso sisaruskatras on tehnyt meistä kaikista aika ärsyttäviä tyyppejä, pahin on jos laitetaan samaan huoneeseen tai autoon pitkäksi aikaa. Huh sitä provosoinnin määrää :D Myös miestä tulee liian usein ärsytettyä vaan koska ärsyttää ja tästä tavasta todella haluaisin eroon. Taitaa olla siis aika katsoa peiliin ja mennä asioiden juurille.
Et tosiaan ole ainut. Tässä kun lukee kommentteja, niin meitähän taitaa olla ihan jonkunlainen joukkio.
Ja jep, peiliin katsominen kuulostaa ihan suhteellisen terveeltä tavalta lähestyä asiaa!