Kaupallinen yhteistyö: Nordic TB & Germany Tourism #citybreakgermany

Raitiovaunut ovat kauniin keltaisia.

Kaupunki elää koko ajan. Ympärillä voi tapahtua ihan mitä vain. Festivaaleja, tapahtumia, klubikeikkoja, konsertteja, teatteria, kirpputoreja, viikonloppumarketteja… Uusia kauppoja ja ravintoloita nousee kivijalkatiloihin tuon tuosta, eivätkä paikallisetkaan pysy perässä, mitä kaikkea ympärillä on vasta tapahtunut. Jos joku paikka on ollut paikoillaan viisi vuotta, se on vanha. Jos kymmenen, niin se on aivan ikäloppu.

Todellinen tunnelma löytyy vasta, kun Check Point Charlien ja DDR-museot on kierretty ja voi sukeltaa mukaan eri kaupunginosien sykkeeseen. (Mutta historian tunteminen avaa kyllä silmiä kaupungin ymmärtämiselle, joten en myöskään skippaisia perinteisiä turistikohteitakaan.)

Jäätelö on ihanan halpaa. Ja lähes aina tosi hyvää. Perinteiden gelato-kioskien seassa on myös bio- ja vegaanikiskoja.

Paikalliset näyttävät keskenään erilaisilta. (Tosin harva Berliinissä asuva on alun perin sieltä tai edes Saksasta kotoisin, joten virallista paikallista on vaikea tunnistaa. Lisäksi kaduilla haahuilee koko ajan noin 200 000 turistia, jotka sekoittuvat kameroineen ja karttoineen iloiseen ihmissoppaan.)

On säännöt, mutta niitä katsotaan sopivasti läpi sormien. Katsoin monesti puisia rakennelmia ja sinne päin rakennettuja klubihökkeleitä Suomi-silmälasein: ne eivät koskaan läpäisi turvallisuus- tai muita kriteereitä Helsingissä.  Berliinissäkin on tiukat säännöt, mutta paikallisten mukaan ne ovat viranomaisillekin melko löyhiä ohjenuoria. Tämä onkin yksi syy, miksi kaupunkikulttuuri kukoistaa – hommat rullaavat eteenpäin ketterästi, eivätkä byrokraattiset seikat eivät vie kymmentä vuotta.

Useimmissa ravintoloissa saa vielä polttaa. (Tai siis virallisten sääntöjen mukaan ei, mutta sillähän ei ole niin merkitystä.) Tupruttelijoita on kuitenkin sisällä ihanan vähän.

Suomen hipsteri-vaatetyyli vaikuttaa olevan Berliinin normi. Tunsin monesti oloni liian kypsäksi ja tylsäksi trenssitakissani ja tavallisissa sinisissä farkuissani, joissa on vain yksi reikä polvessa.

Vastaan saattaa kävellä vaikka minkänäköistä hiipparia, mutta olo tuntuu silti turvalliselta. Tunnistin kyllä huumekauppiaita ja kävelin kaupunginosien läpi, jossa business kukoistaa, mutta tilanteissa ei ole vaaraa. Pilviveikot ja laitapuolen tallaajat pysyvät pitkälti omissa piireissään, ja Polizei on valppaana. Toisinaan kaduilla on kerjääjiä, jotka keräävät käsinkirjoitettujen lappujen mukaan rahaa kaljaan ja pilveen. Pimeimmille kujille tuskin kannattaa lähteä yksin hortoilemaan, mutta muuten Berliini on turvallisen tuntuinen suurkaupunki.

Ruoka on Suomeen verraten halpaa. Kalja vielä halvempaa.

Berliinissä arvostetaan aamupalaa. Monesta paikasta aamiaista saa vielä myöhään päivällä, joistain koko päivän. Paikalliset syövät lounaan yhden–kahden maissa ja naureskelevat hyväntahtoisesti pohjoismaiselle lounalle, jota kinutaan ravintoloissa turhaan jo klo 11:30. Illallinen voi hyvin olla vasta kahdeksan-yhdeksän maissa.

Berliini on mitä luultavimmin vegaanien ykköskaupunki koko maailmassa. Vegaanius tai useimmiten osittainen-vegaanius on pikemminkin standardi kuin harkittu valinta. Oikeat kaupunginosat ja tiet löydettyään jokaisen ravintolan ikkunassa on kyltti ”vegan”, usein myös ”100% vegan”.

Kakku on ihanaa! Berliinissä pidetään kakuistakin. Niitä löytyy monesta paikasta, monessa eri sortissa.

Julkisissa liikennevälineissä, useissa liikkeissä ja ravintoloissa ja metroasemilla on kamalan kuuma, kun vanhojen tilojen ilmanvaihto on niin surkea. Kannattaa kantaa vesipulloa matkassaan, jos matkustaa talvipakkasten ulkopuolisina aikoina.

Ihmiset ovat mukavia ja mutkattoman oloisia. Koska turismi on Berliinin ykköselinkeino, osataan turistit ottaa lämpimästi – tai vähintään neutraalisti – vastaan. En kokenut huonoa asiakaspalvelua kolmen päivän aikana kertaakaan.

Berliinin slogan ”poor but sexy” alkaa pikkuhiljaa murtua. Ei enää ihan niin köyhä, eikä ehkä ihan niin seksikäskään, mutta onneksi paljon kaikkea muuta.

-Henriikka