Minulla on oma aikayksikkö. Se on minun ja siskoni ikäero eli noin kolme vuotta. Olen tottunut ajattelemaan asioita siitä näkökulmasta: ”Joo, se oli silloin, kun olin samanikäinen kuin Roosaliina nyt.”

En tiedä miksen hahmota maailmaa yhtä vahvasti isoveljieni ikien mukaan. Jostain syystä vain tämä aikayksikkö on iskostunut vahvasti päähäni.

Roosaliina täytti juuri lokakuussa 24 vuotta. Nämä kuvat ovat hänen syntymäpäivältään, yhteisen aamiaisen jälkeen otettuja. Taas vajaa pari kuukautta ikäeromme on vuosissa vain kaksi vuotta, kun minä täytän vuosia vasta joulukuussa.

Huomaan aina siskoni synttäreiden aikana ajattelevani, mitä tein hänen ikäisenään.

24-vuotiaana olin töissä Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa tuottajana. Tein myös siihen astisen elämäni isoimpia päätöksiä ja päätin hakea töihin viestintämaailmaan. Sain ensimmäisen (ja mahdollisesti viimeisen) vakituisen työpaikkani viestintäkonsulttina Viestintätoimisto Manifestosta. Valmistuin kulttuurituottajaksi. Tein Transsiperian junamatkan ystävien kanssa, olin purjehtimassa Turkissa ennakkoon tuntemattoman porukan kanssa ja lensin 52 tuntia Botswanaan. Vietin neljättä hääpäivää.

Jälkikäteen ajaltetuna aika 24-vuotiaana oli aivan ihanaa. Ihmeellistä. Mutta yhtä ihania ovat tainneet olla kaikki muutkin vuodet.

En ole mikään sisartani neuvomaan, hän on kyllä minua viisaampi. Sitä paitsi heittelen tahtomattanikin elämänohjeitani rivien välissä harvase päivä, joten keskityn neuvomaan nyt vain menneisyyden itseäni.

Mitä kertoisin noin kolme vuotta nuoremmalle itselleni?

Työelämässä ei tarvitse olla kova tai esittää mitään. Voi olla oma itsensä, myös lempeä ja iloinen.

Jatka luottamista intuitioosi. Se usein tietää. Intohimolla pystyy ihan mihin vaan.

Pidä alaselästäsi huolta. Tulet hajottamaan sen jo ennen keski-ikää.

Kuuntele enemmän, yritä ymmärtää enemmän, yritä tuomita vähemmän. Pyri kuplasta pois, tutustu mahdollisimman erilaisiin ihmisiin.

Osta höyrystin.

Älä kuuntele liikaa muita. Älä välitä, mitä muut sinusta ajattelevat, vaan mieti, pystytkö itse seisomaan itsesi ja tekemistesi takana. Ole rohkea.

Jos sinun on tehtävä jotain, ja tekemiseen menee alle kaksi minuuttia, niin tee se heti.

Hyvin menee ja onnenpotku persuksiin!

 Huh! Olisi varmasti niin paljon, mitä kertoa ja toisaalta koen, että olin jo tosi samalainen tyyppi silloin kuin nyt. Kolmeen vuoteen voi mahtua hirveästi, mutta ihmisen muutos on onneksi ja valitettavasti tapahtumien kulkua hitaampaa.

Ja toisaalta mikä onni, että saa itse selvittää, mokailla ja oppia, eikä tarvitse kuunnella itseltään vinkkejä tulevaisuudesta. Mitä elämä se sellainen edes olisi?

Kuka tietää, millaisia vinkkejä kolmen vuoden päästä pian 30-vuotias minä kirjoittaisi nykyiselle itselleni. Mitä te kertoisitte kolme vuotta nuoremmalle itsellenne?

-Henriikka