Olen nauranut tänään kuollakseni lapsuusmuistoa, joka yhtäkkiä pomppasi mieleeni puhuttuamme ystävieni kanssa raha-asioista. Olen tyrskähdellyt vähän väliä nauruun niin kotona kuin raitiovaunussakin. On aika kertoa hilpeä tarina teillekin.
Näette ehkä yllä olevassa kuvassa minut ja molemmat veljeni vanhempiemme vaatteissa. Näin ei kuitenkaan ole. Kuvassa on nimittäin kivenkova bisnesmies, uraansa aloitteleva taidesijoittaja ja kylän kuuluisin kommunisti.
Olin arviolta kolmen vanha, kun päätin, että paras tapa käyttää rahansa, on ostaa taidetta. Lempitaiteilijani oli vielä tuohon aikaan on tietysti nuorempi isoveljeni. Pyysin 5-vuotiaalta Oskarilta tilaustyönä Leenu, Liinu ja Tiinu -piirroksen. Ääriviivat piirrettiin läpi, väritys oli täysin taiteilijan itsensä – juuri ja juuri ääriviivojen sisäpuolella. Ai että oli hieno!
Olin kerännyt pihalta käpyjä ämpäriin haravoinnin tieltä tienaten vähän ja säästänyt lahjaksi saamani rahaa. Joka tapauksessa vanhempien huoneessa oli lompakkoni, jonne olin onnistunut saamaan talteen sadan markan setelin. Oskari ehdotti, että huntti voisi olla sopiva hinta taideteokselle. Hinta kuulosti kohtuulliselta, jopa edulliselta. Yksi vaivainen paperinpala. Hänen ehdotuksestaan varsin avoin kauppatilanne toteutettiin pimeässä saunassa. En saanut kertoa bisneksestä kenellekään. Olin oikein tyytyväinen – nyt hierotaan kerrassaan hyvät kaupat.
Valtteri-veli, kuvan oikeanpuoleinen, sai kuitenkin jostain kautta tietää saunatapaamisestamme. Epäilen, että lompakon saaminen ylähyllyltä oli niin kovan kiipeämisen takana, että hän ennätti arvata aikeemme. Otin tänään, kaikkien tuskanvuosien jälkeen asian puheeksi Oskarin kanssa, ja hän tilitti viestissään:
”Valtteri käräytti meidän bisnekset. Mä tiesin, että täs ehkä liikkuu turhan iso raha suhteessa taiteen tasoon ja osasin pelätä vastalauseita. Niinpä lukitsin saunan oven. Valtteri tuli urkkimaan ja hälyytti äidin. Mun taide oli siihen aikaan arvostettua. Ja mulla oli pienet tulot. Se olis ollut molempien voitto, et se 100 mk ois siirtynyt mun kouraan ja taide sulle.”
—
Naurattaa edelleen niin paljon. Kyseinen tilanne on varhaisimpia lapsuusmuistojani. Muistan kuinka saunan ovi aukesi, ja äiti komensi vihaisesti veljeäni. Itse olin ojentamassa juhlallisesti Sibeliuksen naamalla koristeltua, vihreää seteliä. Harmitti, että piirroksen omistajuus ei koskaan siirtynyt virallisesti minulle.
Satasta vaille jäänyt veljeni kiteytti tänään muiston hyvin:
”Toi on kyllä jälkikäteen yks herkullisimmasta lapsuusmuistoista. Kaikki parhaat elementit kasassa: Henua höynäytetään, Valtteri äitikanana paikalla ja Roosaliina tarpeeton taapero poissa kuvioista.”
Ties millainen taidekokoelma minulla nyt olisi, jos olisin tuolloin saanut käsiini himoitun Leenun, Liinun ja Tiinun.
-Henriikka
Ai saakeli! :D Tämä toi kyllä juuri kaivatun naurun tähän harmaaseen päivään. Pitääkin kysellä teikäläiseltä vinkkejä taideostoksille ensi kerran!
:—D
Tää on kyllä yksi parhaista tarinoista mun elämässä. Ja annan mielelläni sulle vinkkejä, kun harkitset seuraavaa taidehankintaa.
No words. Paras kirjoitus ikinä!
Hahahah. Kieltämättä hyvä stoori.
Ahahaha, huippu juttu! ;D Miten lapsena jo keksii noin monimutkaisia juttuja!
No en tiiä, sitä oon itsekin miettinyt. Kunpa olis nykyäänkin noin kekseliäs.
Toi loppukiteytys viimeistään kirvoitti naurut :D
:’–D sama täällä.
Lapset ne on ovellii, kiva tarina. Muuten et ostas tikku-ukko piirustust, halavalla lähtis satanen viiva :D)).
Hahhaa, aivan huikeeta. Mutta nyt ei oo kyllä valitettavasti tilaa uusille taideteoksille. Toivottavasti saat kaupaksi!
Nauroin kyyneleet silmissä enkä saanut luettua miehelle ääneen. Räkätettiin molemmat! Paras teksti ikinä!
Mua nauratti sun kommentti, kun kuvittelin tuota sun kuvaamaa tilannetta :D :D:DD ole hyvä vain. Ilo oli minun.