Käyn päässäni monenlaisia keskusteluita. Omassa mielessäni olen aina hauska ja vetovoimainen. Sanavalmis ja ratkaisun avaimet käsillä. Fiksusti argumentoiva ja kaiken lisäksi hyvä kuuntelijakin.
Jonkun ilkeillessä harmittelen jälkikäteen, miksen keksinyt vastausta silloin kuin sitä kaivattiin. Myöhemmin mieleni suorastaan kuhisee toinen toistaan nerokkaampia vastaiskuja vyön alle ja päälle. Vaikka en tietystikään käyttäisi iskuja vyön alle, vaan harkittuja puolustuspuheenvuoroja, joilla todistan olevani aatelisesti toisen huonon käytöksen yläpuolella. Vaikka tilanteessa olisin ollut jauhot suussa, mielessäni olen vahva ja vaikutusvaltainen nainen.
Vastaan harvoin tuntemattomien ihmisten viesteihin niin kuin ensiajatuksella olin ajatellut. Käyn ajatuksissani läpi rentoja ja huumoripitoisia viestivastauksia ja suollan sellaista säkenöivää tilannekomiikkaa, että vastaaja kieriskelisi maassa vatsaansa pidellen. Lopulta näppiksiltäni kuitenkin lähtee diplomaattinen ja lempeän selkeä vastaus.
Mietin mielessäni, kuinka heitän tutulle kahvilanpojulle huulta kuin vanha tekijä. Kyselen kuulumisia, juttelen niitä näitä ja lähtiessäni isken lupsakasti silmää. Totuus: ”Moi. Musta kahvi. Mukaan.” ja ehkä ”hihi, joo voin ottaa suklaankin, hihi.”
Näen kahvilassa kivannäköisiä ihmisiä. Mietin kuinka heitän heille rennosti kohteliaisuuksia, piristän päivää ja lähden liidellen tilasta. Todellisuudessa nuo kohteliaisuudet kaikuvat tyhjässä päässäni, törmäillen seinämiin ja kuihtuen pois.
Ehkä kerran olen saanut spontaanisti heitettyä jonkun ”kiva pipo” -tyyppisen lausahduksen ja sekin on hävettänyt. En suinkaan sellaisia kuin olin omassa päässäni pyörittänyt: ”miten voikin olla noin kauniit kulmakarvat”, ”sä oot kyllä yks aurinko, pidä toi”, ”miten sä voit aivastaa noin sievästi?”, ”jos kaikki näyttäisivät läppäritöitä tehdessään yhtä kauniilta, niin aina tekisin töitä kahviloissa.”
Miten mahtava tyyppi olenkaan omassa päässäni. Voi kunpa tuntisitte tämän todellisen sijaan hänet! Aina niin innostava, värikästä kieltä kylvävä ja avoin uusille ehdotuksille. Hän tekee hetkestä kuin hetkestä pirskahtelevan ja laittaa nurisijat järjestykseen sadasosasekuntissa.
Voi kunpa.
-Henriikka
villapaita/North Outdoor, takki/Peak Performance, pipo/Myssyfarmi, kengät/Tretorn (kaikki saatu), farkut/second hand
Tää oli superhyvä kirjoitus! Tunnistan itseni kyllä käymässä samanlaisia ajatuskeskusteluita, vitsit kun osaiskin heittää ees vaikka puolet niistä jutuista mitä ajattelee päänsä sisässä.
hahahah. Arvasinkin, että tälle löytyy sielunkumppaneita. Voi kun onnistuisi olemaan edes murto-osan se päänsisäinen kaveri.
Tämä oli hauska ja sweet, kiitos Sinä <3 Ja aika ovelaa, nyt pääsin kuulemaan loistavat lainisi.
Jep ;) Halusin vaan leijana heitellä lainit ilmaan. Kiitos.
Ihana teksti! <3
Kiitos kovasti <3
Kyllä! Itsekin olen usein ihmetellyt, miten kohteliaisuuksien ääneen sanominen voi olla niin vaikeaa. Usein ihailen mielessäni toisten ihmisten ominaisuuksia, mutta yleensä jokin häpeä tai muu ”kyvyttömyys” estää näiden ajatusten sanomisen ääneen.
Se on kyllä tosi outoa. Mutta luulen, että johtuu myös paljon siitä, että niin kuin tuolla alemmissa kommenteissa mietitään, niin suomalaiset ovat joskus tökerön huonoja ottamaan kohteliaisuuksia vastaan. Luulen, että kehuminen olisi helpompaa, jos tietäisi aina saavansa vastaukseksi ilon ilon ja kiitoksen.
Tämän innoittamana vois jatkossa yrittää kehua rennommalla otteella ja myös tuntemattomia ihmisiä. Jos ollaan esim. hississä tai puhutaan jo valmiiks niin siinä tuntematonta on helpompi kehua. Mutta että varta vasten menisi kehumaan, se tuntuu hurjan rohkeelta ? Toisaalta just sellane kehu voi saajastaan tuntua erityisen kivalta!
Toivon todella, että onnistut! Helppoahan se ei ole. Tai siis on, mutta ei tunnu yhtään siltä.
Kerro sitten muutama hyvä kehu ja tilanne, kun oot saanut homman nextille levelille ja oot ihan guru.
Tän kommentin voi poistaa – korjasin alle oikean :D
Mä olen aina ollut kehujatyyppi, ja sitä onkin kovasti Suomessa ihmetelty, kuinkas muuten ;) Etenkin aikuisten ihmisten on erittäin vaikea ottaa kehuja vastaan – joskus kuulee jopa töykeitä vastauksia ?
Mutta kyllä lapsissakin näkee niitä, joita ei ole juurikaan kehuttu, eivätkä siten ole siihen tottuneet, ja miten nuo kehut melkein rikkovat lapsen, joiltakin lapsilta saattaa jopa päästä kommentti: ”no enhän ole.. / no enhän osaa” .. ?
On kyllä surullista, etenkin nuo lasten reaktiot :(
Jep…
Tarkennuksena siis muille lukijoille vielä, että työskentelen siis lasten kanssa / joten minulla on kosketuspintaa lapsiin päivittäin ja isokina määrinä ☺️
Nyt sählään oikein kunnolla.. en saa itse poistettua tätäkään kommenttia ?
Voi, tämä oli ihan loistava! Tunnistan itsenikin. Mielestäni maailman pitäisi olla niin paljon hitaampi, jotta se påänsisäinen tyyppikin pääsisi esittämään asiansa.
Kuvittele, jos maailmaa oikeasti hidastettaisiin tai ajatuksia nopeutettaisiin! Olisi hurjaa. Toisaalta luulen, että päidemme hitaus myös suojelee meitä.