Mitä kuuluu, iho ja hiukset?

Kaupallinen yhteistyö: Urtekram & Asennemedia

Otsikkoa kirjoittaessani tajusin, että ihossa ja hiuksissa on ainakin yksi yhteinen piirre: Ne ovat ihania hoidettuina, niille kuuluvassa paikassa, vaan heti irrottuaan tai huonokuntoisina molemmista tulee helposti epämiellyttäviä. Tuppo irronneita hiuksia lavuaarissa, kuollutta ihosolukkoa yähh!

Siksi haluan huolehtia ja helliä molempia parhaani mukaan. Tietenkin on ideaali, että sekä hiukset että iho pysyvät hyvässä kunnossa. Olisi kuitenkin mukavaa, että niiden kunnosta huolimatta voisin ainakin todeta, että olen tehnyt niiden hyvinvoinnin eteen pystyväni. Tai no, ainakin 80 prosenttia siitä.

Mitä kuuluu, iho?

Viime syksy oli iholle rankkaa aikaa. Reissujen vuoksi ilmasto muuttui koko ajan, aurinkoa oli välillä liikaa ja välillä ei ollenkaan. Koska asumme melko lähellä merta, myös tuuli on usein aikamoinen. Esimerkiksi kasvojen ihoa kiristää helposti pinnalta, vaikka muuten se tuntuisi rasvoittuvan helposti.

Tansanian matka toi mukavaa väriä ihoon, sillä imen aurinkoa pelkästä ajatuksesta, mutta suhtaudun auringonottoon yleisesti melko (hyvin) skeptisesti. Enkä ainoastaan sen vuoksi, etten juuri nauti siitä. Nytkin huomasin olevani reissun päällä hirveä aurinkorasvafanaatikko ja luomisyynääjä. Juuri se ilonpilaaja kaverin rinnalla: ”Olethan rasvannut myös korvanlehdet?” Auringon vaarat iholle ovat suuria, ja lisäksi auringosta paksuuntunut iho kaipaa nyt talveen palatessaan vielä enemmän huolenpitoa.

Minulle vaikeinta on nimenomaan vartalon hoito ja kosteutus: kasvoihin levittelen kyllä seerumit ja voiteet, vaan vartaloa laiminlyön aivan liian usein. Kun sitten vihdoin otan aikaa esimerkiksi jalkaterien hoidolle, niin ne tuntuvat imevän kaiken kosteuden, mitä niille vain antaa.

Maailman yksinkertaisin, mutta toimiva ratkaisu vartalonhoitoon tuli itselleni vinkkinä entiseltä työkaverilta: rasvavaatteet. Kuulostaa järkyttävältä, mutta homman nimi on yksinkertaisuudessaan se, että tietyt luonnonmateriaaliset vaatteet hankitaan tai poistetaan vanhojen vaatteiden joukosta vain rasvaamistarkoituksiin. Ainakin itse jätin ennen usein rasvaamatta vain sen vuoksi, etten jaksa odottaa sen imeytymistä. En halunnut tuhria sohvaa, lakanoita tai vaatteitani, joten skippasin koko homman. Rasvavaatteet voi huoletta vetäistä rasvatun ihon päälle, sillä ne ovat pyhitetty juuri siihen tarkoitukseen.

Mitä kuuluu hiukset?

Olen melkein hämmentynyt, miten kohtalaisesti hiuksillani menee. (Inhoan omaa kirjoitustapaani, kun olen antamassa hiuksilleni jonkun oman persoonan…) Aurinko ei ole paahtanut niitä aivan karrelle, eikä Helsingin ilma ole pörröttänyt niitä vielä rastaksi tänä talvena.

Pesen hiukset 2–3 päivän välein, minkä yhteydessä käytän myös aina hoitoainetta. Tiedän, että harjaamisen kanssa pitäisi olla kärsivällinen ja odottaa hiusten kuivumista, mutta sitä en yleensä malta. Normaalin hoitoaineen rinnalla käytän sotkuisimpina päivinä hiuksiin jätettävää, suihkutettavaa hoitoainetta. Hiustenkuivaajaa, kiharrinta tai suoristinta käytän todella vähän, mikä tekee hyvää hiuksille, sillä kaikki nuo voivat olla aika rankkoja hiuksille.

Tällä hetkellä latvat kaipaisivat pätkäisyä ja keltaiseksi taittunut hiusvärini kirkastusta. Kampaaja-aika on onneksi varattu parin viikon päähän, joten pitkään ei tarvitse enää kärvistellä. Kampaajalla käyn noin kolmen kuukauden välein.

Luulenpa, että talven edetessä sekä iho että hiukset tarvitsevat yhä parempaa huolenpitoa.

Siitä olen ylpeä, että ihonhoitoni olen saanut viime vuosien aikana muutettua luonnonkosmeettiseksi. Olen kokenut, että sen sijaan että olisin joutunut tyytymään johonkin, luonnonkosmetiikka on antanut iholleni paljon parempaa hoitoa kuin olen synteettisistä saanut. Siksi en ole haikaillut entisten vaihtoehtojen perään ollenkaan.

Hiusten osalta taistelen vielä, sillä kemikaalein vaalennetut hiukseni eivät ole aina olleet kovin sujut luonnonkosmeettisten tuotteiden kanssa. Tiedän, että muutos synteettisesti luonnonkosmetiikkaan ottaa aikansa, mutta muutamista hyvistä yrityksistä huolimatta en ole vielä onnistunut muuttamaan hiustuotetottumuksiani täysin. No, armollisuutta kannatan lähes kaikessa, niin toki tässäkin.

Kuvissa näkyvät tuotteet ovat Urtekramin suosittuja kookostuotteita. Nämä ovat tietysti kaikki luonnonkosmetiikkaa ja niin luomua kuin voi olla. Tanskalainen Urtekram perustettiin jo vuonna 1972 ja se sai alkunsa pienestä kaupasta. Luomun lisäksi 80% valikoimasta on myös vegaanista.

Olen käyttänyt sarjaa nyt taas ahkerammin joulu- ja tammikuussa ja ihastunut erityisesti suihkusaippuaan, vartalovoiteesen ja hiuksiin jätettävään hoitoaineeseen. Kaikki kolme ovat toimineet itselleni tosi hyvin, eikä kookoksen tuoksu ole liian voimakas. (Dödö on valitettavasti itselleni melko nou-nou, sillä olen lievästi traumatisoitunut kookoksen hajuisista kainaloista, kun muutama vuosi sitten yritin ottaa käyttöön kookosöljyn deodorantin sijasta.)

Tuotteet ovat marketeista saatavia ja edullisia, mikä on tietysti hienoa.

Haaveilen, että tuon hoitosuihkeen avulla vihdoin sukellan kokonaisvaltaisemmin luonnonkosmeettiseen hiustenhoitoon. Tiedostan, että ongelmani katoaisi, jos lopettaisin hiusten värjäämisen kemikaalein, vaan mitenkä muuten kirkastaa hiusten vaaleaa sävyä kunnolla? Ehkä tässä onkin hedonistisen ihmispopulan ongelma: kaikki on saatava, mutta mistään itselle tärkeästä ei olla valmiita tinkimään.

Mites teidän ihollanne ja hiuksillanne menee? Hoh hoh. Alankin tästä lähtien kyselemään vain heidän kuulumisiaan, en teidän.

-Henriikka

12 kommenttia

  1. Lina Simojoki 11.1.2018

    Mä sain mun tädiltä joululahjaks ton kookosvartalorasvan ja oon ihan in love! Levittyy niin ihanasti ja kosteuttaa hoitaa ihoa kunnolla <3 Käytin ennen Cienin vartalorasvaa mutta luulen että Urtekramin jää nyt vakkariks!

    Vastaa
    • Henriikka 21.1.2018

      No just sama olo tuli mulle: että oikeesti kosteutti ja imeytyi tehokkaasti. Tosi moni rasva jää vaan killumaan ihon päälle, mutta luonnonkosmeettiset ei onneksi juuri koskaan.

      Vastaa
  2. tiitu 11.1.2018

    Samoja kokemuksia, iholle oon löytänyt täydellisen luonnonkosmetiikkasarjan (Ekopharma), mutta hiukset, vaikka onkin värjäämättömät, ei meinaa pärjätä luonnon shampoolla ja hoitoaineella. Tai oikeastaan ongelma siinä, että silikonitonta hoitoainetta joutuu levittämään ihan järjettömän määrän, jos tahtoo sileät hiukset. :/

    Vastaa
    • Emilia 12.1.2018

      Mulla on karhea luonnonkihara takkutukka ja mulle etikkahuuhtelu on toiminut parhaiten. Eli shampoo pesun jälkeen rutistelen hiuksista vähän vesiä pois, sen jälkeen omenaviini etikkaa teelusikallinen 2,5 dl vettä(kylmä parempi) ja kaadan sen hiuksiin. Tulee paljon helpommin harjattavat hiukset, vaikka kuulostaakin vähän ällöttävältä :D

      Vastaa
      • Henriikka 21.1.2018

        APUA! Etikkaa! Näinköhän uskaltaisi? Varmaan kannattaisi, jos kerran toimii noin hyvin. Mutta eikö se jää haisemaan hiuksiin? Olen skeptinen, mutta avoin kokeilulle.

        Meinaako Tiitu lähteä etikkakokeiluun?

        Vastaa
  3. ST 12.1.2018

    Suosittelen kokeilemaan palashampoota! Esimerkiksi Solasaippuan ja Flown palashampoot ovat kotimaisia ja luomuja ja samalla muovijäte vähenee. Haha, kunnon mainosteksti, mutta en tiedä mitään parempaa omille hiuksilleni. Siirryttyäni palashampooseen noin 5-6 vuotta sitten en voisi enää kuvitellakaan käyttäväni muuta :)

    Vastaa
    • Saana 13.1.2018

      Hauskaa, eilen mietin palashampoon käytön aloittamista (juurikin tuosta muovijätteen vähentämisen näkökulmasta) joten kiitos, täytyy kokeilla noita merkkejä!

      Vastaa
      • Henriikka 21.1.2018

        Ja tuo olisi kyllä siksi kätevä, että saisi viedä lentokoneeseenkin käsimatkatavaroissa! Hmmhmm on se kokeiltava, tuo muovijätteen vähentäminen on nimittäin vissi pointti, vaikka onneksi kierrätettäviä ja biohajoaviakin pakkauksia on alkanut ilmestyä markkinoille. Kiitos vinkistä, pala kokeiluun.

        Vastaa
  4. Kaisa 14.1.2018

    Mun suosikki on Evolven superfood shine shampoo ja hoitoaine, suosittelen testaan! :) Ne pullotkin on kivan näköiset. Mm. House of Organic myy Evolven tuotteita.

    Vastaa
    • Henriikka 21.1.2018

      Hehe, googlasin Evolve, niin tuli vain joku tietokonepeli. Löysin sit onneksi oikeankin ja Evolvehan onkin jo tuttu. Ne tuottee on niin kauniita! Vaan shampoota ja hoitoainetta en oo koskaan kokeillut, joten laitetaanpa kokeilujonon jatkoksi.

      Vastaa
  5. Heidi 15.1.2018

    Kiitti vinkeistä! Olen yhtä laiska vartalon rasvaamisessa – etenkin jalkani tarvitsisivat paljon hoitoa koska seison ja kävelen päivän aikana todella paljon.
    Itse joudun (muun kuin kasvojen) kuivan ihon takia käyttämään erittäin rasvaisia voiteita (etenkin kädet ja jalat), ja olenkin löytänyt Dermosililta tähän ongelmaan hyvät tuotteet. Suosittelen tutustumaan :)

    Vastaa
    • Henriikka 21.1.2018

      Jalat on niin tylsät rasvaa! Mutta voi että niistä nauttii, kun ne on kunnossa. Dermosililla on joitain hyviä luonnonkosmeettisia tuotteita, niitä olenkin käyttänyt.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.