Olen elänyt tämän viikon illuusiossa, etten tarvitsisi unta lainkaan. Tuntuu samalta kuin lapsena jouluna – aattoiltana, lahjojen avaamisen jälkeen oli hurmiollisessa tilassa, eikä uni tullut ollenkaan. Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen palasi taas palapelien, autoratojen ja uusien liukurien pariin präniköissä pyjamissa, ja parit nukutut yöunet tuntuivat täysin turhilta.
Saavuin Rovaniemelle sunnuntaina. Jatkoimme siitä Kuusamoon ja sieltä Kemijärven kautta Pyhälle. Täällä aiomme viihtyä maanantai-aamuun saakka.
Koko viikon on ollut tuo sama hurmiotila. Eevan käydessä nukkumaan, olen saattanut istua vielä silmät lautasina sohvalla ja tuntea koko kroppaa hallitsevaa kaikkivoipaisuutta. Vajaidenkin yöunien jälkeen olen päässyt sata kertaa helpommin ylös kuin normaalina aamuna Helsingissä, eikä päiväsaikaan nuokuta.
Koko pohjoinen on kuin iso lahjapaketti ja kun olen saanut sen taas avata, niin unet tuntuvat turhilta. Imen energiaa tykkypuista, jäisestä koskesta ja kuksakahveista. Ammennan yöunien sijaan savuntuoksusta vaatteissa, lämmöstä makuupussin sisällä ja perässä kulkevasta ahkiosta.
Automatkoilla on kuunneltu Vestaa ja M:ää. Toissailtana rullasimme monesti peräkkäin Pyhimyksen Jättiläisen. Ajattelin, että olisipa ihana jakaa vähän lyriikoita biiseistä, jotka ovat reissulla koskettaneet. Vaan sanat olivat pelkkää koksua ja oksua, riutumista, tuskaa ja katkeruutta, joten ei ne nyt sitten taaskaan sopineet.
Eilisyön vietimme lumisella laavulla, lumisten puiden keskellä. Halot meinasivat palaa aluksi heikosti, kun olivat vähän kylmissään, mutta lopulta meitä lämmittivät kunnon roihut. Viimeiset kolme yötä menee turvallisen mökin suojissa, joten paksun, ihanan makuupussin voi taas hetkeksi pakata pois silmistä. Vaikka pitkään aikaan ei ole kyllä tuntunut niin ihanalta kuin tänään untuvatoukkana herätessä.
Tällaista rauhallista hurmioelämää täällä. Toivon mukaan muistan, että unettomuus tuskin on hyväksi hurmiossakaan.
Rakkautta, rauhaa.
-Henriikka
Kuvat: reissukaverini Eeva Mäkinen (Instagram, Facebook)
takki/Sasta (saatu), pipo/Samsoe&Samsoe, kuksa/Kupilka
Satuin sivulle ihan sattumalta. Todella upeat maisemat pohjoisessa… Pohjoisen luonto on upea juttu, siellä kaikki murheet ja kiire tahtovat unohtua… Mutta asiasta toiseen ja kolmanteen, Hesassa käydessäni olen huomannut kuinka kaupunkia on ryhdytty rakentamaan yhä tiiviimmäksi, eikä kohta enää kivoja metsiköitä tahi luontoa ole jäljellä. Sitä mistä Helsinki on ollut tunnettu maailmalla, luontoa tulviva pääkaupunki…
Lämpimästi tervetuloa blogiin (vaikka vähän myöhässä vastaankin). Pohjoinen Suomi on kyllä upea! Toisaalta, oman kokemukseni mkukaan Helsinkikin on vielä hyvin vihreä. Ei tarvitse hirveän kauaksi mennä, että on metsässä tai meren rannassa, eli ei tuota mainetta edelleenkän ole ihan tuulesta temmattu, vaikka rakentamista toki tapahtuu.