Selviääkö talvesta vain romantiikalla?

Talvi naurattaa joka vuosi. Onhan se nyt ihan älytön juttu, että yhtäkkiä lämpöasteet heittelevät nollan ja monen kymmenen pakkasasteen välillä, taivaalta tulee lunta, ja ihmiset vuorautuvat villaan ja toppaan.

Onko se niin, että tästä kummallisesta vuodenajasta selviää vain romantisoimalla tämän kaiken ihanaksi? Itsehän ainakin väitän olevani talven rakastaja, mutta pitääköhän se oikeasti paikkaansa? On vaikea arvioida objektiivisesti, nautinko oikeasti luistella lumimyräkässä, vaeltaa lumikengillä autiotupaan ja hyristä iltanuotiolla. Eikö kaikki olisi kuitenkin aika paljon ihanampaa, jos asteita olisi vaikka plus 20?

Syntymäpäiväni ovat joulukussa. Lapsena synttärit ja niiden ajankohta tuntuivat rakentavan koko henkilökohtaisen vuosikalenterini (voin ainakin väittää, ettei näin enää ole…) ja siksi ristin talven lempivuodenajakseni. Fiilistelin lumisotaa ja luistelua, olin ensi kertaa laskettelemassa ollessani kolme ja laudalla 7-vuotiaana. Nappasin kielen päälle lumihiutaleita, kun ensilumi satoi, ja elin talven riemuja todeksi sydän palolla.

Lumien alkaessa sulaa tunsin salaa tyytyväisyyttä. Talvitakki laitettiin varastoon vuodeksi ja rattikelkan tilalle sai etsiä hyppynarun. Talven loppuminen oli tietynlainen huojennus.

(rakastan ylläolevaa kuvaa Beasta!)

Tänä talvena olen ollut taas sellainen lapsi, joka tykittää talvea menemään. On parasta ikinä. Pohjoisen reissuja on tämän käynnissä olevan rinnalla tulossa vielä kaksi lisää – lumilautailua huru mykket ja talven ihmemaan riemuja täydellä lastilla. Ensi yöksi olemme taas menossa maastoon yöksi. Viikonloppuna pääsen Pyhällä talven ensikertaa lumilaudan päälle.

Ainakin luulen rakastavani tätä ihan hirveästi. Mutta luulenko vain? Onko tämä nyt vain sitä kamaluuden kuorruttamista? Ehkä nauttisin oikeasti enemmän yöttömästä yöstä ja lämpimästä kesäillasta, kun saisi pulahtaa saunan jälkeen järveen.

Oli miten oli, niin jatkan kuorruttamista. Jos elämästä tulee ihanampaa romantisoiden, niin kannattaa jatkaa. Kun jaksaa pari kuukautta kuorruttaa, voi taas kokea lapsuudesta tutun huojennuksen, kun talvi väistyy kevään tieltä.

Sitä paitsi huomaatteko porsaanreiäin? Puhun kesästäkin kuin Suomen kesä olisi muka joku lämpimien kesäiltojen sammio. Samaa räntää ja tasaista kymmentä astetta sekin yleensä vain on.

Samaa ihanaa kaikki tyynni. Antaa tulla vaan.

-Henriikka

9 kommenttia

  1. Pirita 15.2.2018

    Kyse on vaihtelusta. Niistä neljästä vuodenajasta. Jos kaikki viikot, kuukaudet ja vuodet olisi yhtä ja samaa, ei se ihana lämpökään jaksaisi sykähdyttää. Nyt meillä on mahdollisuus kokea kevätauringon lämpö kasvoilla ja pakottava tarve avata talvitakki, kuivuva asfaltti, eka bongattu leskenlehti, alkukesän vaalenvihreä koivikko, kesäillan lämpö kun ei missään vaiheessa tarvitsekaan kääriytyä villatakkiin, kuumat kalliot jalkojen alla, kesäsateessa kastuminen ja sen kääntyminen riemuksi, pimenevät elokuun illanhämyt, syksyn värikylläisyys, hyvällä omallatunnolla sisällä möllöttäminen, kumisaappaat, syksyn ensimmäinen kynttiläfiilistely ja neulontaprojekti, talven ensimmäiset kuura-aamut ja kaikki se muu talviriemu mitä kuvasit. Ei tätä kaikkea jokavuotista ’ekan kerran riemua’ ole siellä missä on ikuinen kesä. Me voimme tehdä jokaisesta kesästä parhaan kesän ikinä, joka syksy aloittaa puhtaalta pöydältä. Siinä mahdollisuudesta syntyy unelmia. Aamen.

    Vastaa
    • Henriikka 24.3.2018

      ihana ihana ihana ihana kommentti. Palaan tähän varmasti aina uudestaan ja uudestaan. Voisitko pliis aloittaa blogin? Olisin taatusti lukija.

      Vastaa
  2. Heidi 15.2.2018

    Itse olen kevään lapsi (syntynyt huhtikuussa), enkä ole koskaan talvesta erityisesti pitänyt. Kuitenkin aikuisella iällä olen oppinut rakastamaan lumisia (ja jopa vähemmän lumisiakin) talvia – muun muassa siitä työstä että vuoden Tanskassa asuttuani huomasin (siinä loskassa ja pimeässä talsiessani), miten ihanaa on kun on selkeästi NELJÄ vuodenaikaa! Nauttikaamme siis niistä! ??

    Vastaa
    • Heidi 15.2.2018

      *siitä syystä

      Vastaa
      • Henriikka 24.3.2018

        Totta, valkoiset talvet alkavat olla huolestuttavan harvassa ja siksi tuntuu, että niitä pitää siksi rakastaan vielä enemmän ja vielä hanakammin kuin ennen. Ihanaa, kun löysit talvet. Ne on oikeesti aika ihania.

        Vastaa
  3. Karo 15.2.2018

    Ennen rakastin talvea, kunnes näin vanhemmalla iällä tajusin sen pysäyttävän telttailun. Oi näin helmikuussa en kaipaa, kuin telttailua anopin mökillä pellon reunassa! Kevät tule jo.. Ja kesä! ?

    Vastaa
    • Henriikka 24.3.2018

      Ja onko talvitelttailu täysin mahdoton ajatus? Odotan kyllä itekin niin paljon, ettei telttailu vaadi niin hirveästi järjestelyjä ja ennen kaikkea vaatetta.

      Vastaa
  4. Emilia 16.2.2018

    Samanlaisia ajatuksia täälläkin! Sanoin juuri viikolla miehelleni, että voitko uskoa, että jokaisen kesän välissä on talvi, ilman lunta tuntuu vain siltä, että talvi käy kylässä kerran viidessä vuodessa. Meillä päin lunta on ollut paljon tänä vuonna, enemmän varmaan kuin viimeisenä parina talvena yhteensä ja kovasti yritän vakuutella itselleni ja muille, että tykkään hirveesti. Viikonlopuille suunnitellaan kauheasti kaikkea, hiihdosta luistelun ja laskettelun kautta lumikenkä retkille, mutta mieleen on hiipinyt ajatus, että keksinkö vain kaikkea siksi, etten ehdi miettimään, että tulisipa jo kevät. Mutta pakko kai se on jatkaa (teeskenneltyä) intoamista talvesta, koska ensi talvi voi olla sohjossa kahlaamista.
    Sen verran otin jo varaslähtöä, että ostin eilen lenkkarit.

    Vastaa
    • Henriikka 24.3.2018

      Tämä talvi on kyllä ollut niin valloittava! Ihanasti lunta, ihanasti valkoista lunta. Itsekin olen täyttänyt kalenteriani niin ahkerasti, ettei ainakaan jää siitä kiinni, etteikö olisi ottanut talvesta iloa irti.

      Mutta kyllä ne lenkkarikelit sieltä häämöttää. Valo lisääntyy ja kesä tulee.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.