Paljastan nyt jotain oman elämäni mittapuulla suurta. Heinäkuun lopussa elämässäni kääntyy täysin uusi sivu: aloitan taas opiskelun. Tällä kertaa opiskelu tulee kuitenkin olemaan täysin uudenlaista, sillä muutan käytännössä pois kotoa, kun opiskelen ja asun viikot opistolla. Enkä missä tahansa suurkaupungissa, vaan keskellä metsää Tammelassa. Lähden joka sunnuntai-ilta rinkkani kanssa kouluun ja palaan perjantai-illaksi takaisin.
Jos kaikki menee hyvin, kalenterivuoden jälkeen minulla on uusi ammatti: erä- ja luonto-opas.
Mistä moinen idea? Suoraan sanoen se tuli itsellenikin aivan puskista. Olimme viime elo-syyskuun taitteessa retkeilemässä Liesjärven kansallispuistossa Eevan kanssa. Olimme tutustuneet pari kuukautta aiemmin ja retkeilleet jo muutamasti yhdessä. Tuona alkusyksyn aamuna olimme heränneet niin aikaisin, ettei ihmisen kuuluisi edes niin aikaisin herätä, ja aamu-usvan jälkeen pötkötimme pari tuntia teltassamme rennosti lepäillen.
Edellispäivänä olimme käyneet Eerikkilän urheiluopistossa lounaalla ennen kanoottiin hyppäämistä ja metsäyötä. Tykästyin paikkaan heti. Sanoin Eevalle ääneen, että viettäisin täällä mieluusti useamman viikon. Eeva vastasi, että hae opiskelemaan, niin saat olla niin kauan, että kyllästyttää. Eeva oli valmistunut sieltä vuotta aiemmin.
Yhtäkkiä siinä teltassa totesin itsellenikin yllätyksenä: ”Mä haen kyllä kans opiskelemaan tänne eräoppaaksi. Heti kun haku aukeaa, mä haen.” En ollut harkinnutkaan koko asiaa, se ei ollut suoraan sanoen käynyt mielessänikään koko elämäni aikana, vaan asian tullessa ulos suustani, kaikki tuntui kirkkaalta ja selkeältä. Totta kai hakisin.
Parin kuukauden päästä haku aukesi. Hain heti samana yönä. En kertonut kuin Eevalle ja Jannelle.
Tuntui oudolta täyttää pitkästä aikaa hakupapereita ja vakuutella. Pysyin kuitenkin rehellisenä:
”Kerro retkeilykokemuksestasi (keskity erityisesti vähintään 3 yön vaelluksiin.)”
”En ole koskaan vaeltanut kolmea yötä.”
Sain seuraavana päivänä kutsun haastatteluun ja ryhmähaastatteluun paikan päälle, joka venyi reissuaikataulujeni vuoksi joulukuulle. Joulukuussa pitkien haastattelupätkien jälkeen sain kuulla päässeeni sisään. Reilu 20 hengen opiskelijaryhmä kasattaisiin sitä mukaa kasaan, kun sopivia ja sopivan erilaisia tyyppejä löytyisi. Viimeiset löytyivät tai löytyvät varmaan hakijoiden joukosta nyt keväällä, sillä haku umpeutui juuri.
Perhenjäseneni ja ystäväni olivat hippusen yllättyneitä uutisistani.
Elämäni muuttuu ensi vuodeksi aika ryminällä. Yhtäkkiä meneväinen, miljöiltään hyvin vaihteleva elämäntyylini seisahtaa hetkeksi. Tai pysyy ainakin pitkälti Suomessa. Tulen opiskelemaan Eerikkilän urheiluopistolla viikot, joskin retkeilemme myös suuren osan ajasta ja harjoittelujaksojakin riittää.
Opisto on Tammelassa, Liesjärven kansallispuiston lähellä. Forssa on lähin suurempi kaupunki. Bussit kulkevat Kampista parin kilometrin päähän opistolta, josta ehkä joku opiston laitosmies käy sitten minut aina nappaamassa, ellen kävele kamojeni kanssa itse perille.
En ihan tarkkaan tiedä, missä nukun tai kenen kanssa, mutta jaan varmasti huoneeni jonkun kanssa. Viikonlopuksi luovutan huoneeni jollekin urheiluleiriläiselle, joten omaa soppea ei varsinaisesti ehdi muodostua. Aikamoista, etten sanoisi. Luulen, että tulen omaa tilaa ja elämän vaihtelevuutta reilusti kaipaavana kokemaan tulevasta vuodesta huomattavan paljon suurempaa kulttuurishokkia kuin vaikka Nepalista tai Etiopiasta.
Treenifasiliteettien luulisi ainakin olevan hyvät, jos pitää käydä purkamassa paineita.
Olen aivan sairaan innoissani. Tuntuu, kuin olisin lähdössä vuoden leirille. Minulla ei ole haavetta toimia oppaana – Tällä hetkellä se ei ainakaan kiinnosta, ja sen sanoin suoraan haastattelussakin. Vaan haluan ne opit ja sen kaiken sisällön, jota opiskelusta saa. Sydämeni pamppailee kovempaa jo, kun vain kirjoitan ”Erä-ja luonto-opaskoulutus”. Luontoliikunta, kulttuuriin ja eräperinteeseen perustuva luonto-opastaminen, teemallisten luonto-opaspalveluiden järjestäminen… beeeeeest! En malta odottaa.
Blogin ja yrityksen aion toki säilyttää opiskelujen rinnalla. On sitä ennenkin multitäskätty. Vaan aika sen sitten kunnolla näyttää, mitä kaikkea pystyn handlaamaan samaan aikaan. Toiveena kuitenkin olisi, että opintojen lisäksi vuosi tulisi olemaan muutenkin sellainen hengähdystauko ja pitkänpitkä retriitti. On hyvä aika ajoin miettiä, että kukas sitä oikein on, mitäs sitä tekee ja miksi.
Miten reissut? No, ne saa nyt jäädä. Se tuntuu samaan aikaan pelottavalta, mutta vielä enemmän helpottavalta ja mukavalta. Elämäni oli muutenkin ajautumassa toisenlaiseen suuntaan. Voi olla, että kahden viikon joululomakin menee vain Suomessa akkuja lataillen.
Tämä saattaa olla ihan kahelia. Muuttaa Helsingin keskustasta keskelle metsää ja elää luullakseni melko perhemäiseksi ihmismöllykäksi muodostuvassa opiskeluporukassa vuoden päivät. Mutta uskon saavani elämääni ja toisaalta myös työhöni paljon: pystyn tekemään paremmin sekä bloggaajan että viestinnän töitäni, kun saan taas lisäoppia ja -verkostoja.
Ja hyvin usein kahelista syntyy lopulta kultaa.
-Henriikka
takki: Peak Performance, muut second handia
Kuvat: Dorit Salutskij, oma edit
Mahtavaa! Oon itekkin haaveillut tot koulutuksesta, mutten ole vaan uskaltautunut hakemaan. Ehkä joskus. Ihanaa opiskeluvuotta!
WOW! Miten ihanaa onkaan tuollainen uskallus hypätä!
Voi perhana! Tältä se siis tuntuu, kun joku muu toteuttaa minun unelmia..
Tehen tällä hetkellä äikän opettajan hommia. Aina iltapäivisin, ku tunnit on pidetty ja hommat hoidettu, avaan retkikartan ja alan haaveilla tulevista reissuista, Tuntsan erämaasta ja Lemmenjoesta.
Mulla on vakaa aikomus joskus itekki tuo koulutus käyä läpi ja aivan samoista syistä. Saa nähä koska minun aika tullee. Siispä pienestä kateuden jäytämisestä huolimatta: onneksi olkhoon! Sulla tullee varmasti mahtava vuosi! Enkä malta oottaa sinun juttuja ens vuesta ❤
Olet rohkea nainen! Olipas yllättävä, mutta huikea lukea tätä. Uskon, että vuosi tulee olemaan antoisa. Ja komppaan, että hyvä joskus pohtia sitä, kuka oikein on.<3 luonto on siihen hyvä ympäristö. Jatkan ehdottomasti tämän blogin lukemista. Toivottavasti löydät sopivan tavan(+ajan) yhdistää bloggailun ja eräopinnot:)
Onnittelut opiskelupaikasta! Tuolla asenteella vuodesta tulee varmasti upea, vieläpä Tammelan mahtavissa maastoissa, mikä tietenkin lämmittää siellä kasvanutta ja metsiä koko lapsuutensa ja nuoruutensa kolunnutta <3
Tää teksti kolahti tänään jotenkin tosi kovaa. Oon jo pitkään pohtinut, mitä tehdä ja opiskella lukion jälkeen, ja kovasta pohdinnasta huolimatta omantuntuista alaa ei ole vielä löytynyt. Tänään kuitenkin iski ekaa kertaa sellainen harmonia, varmuus siitä, että kyllä se oma juttu vielä joskus löytyy, oli se sitten vuoden tai kymmenen vuoden sisällä.
Ja jotenkin tää postaus vaan vahvisti mun harmoniaa.
Kiitos.
Sul on aivan mahtava asenne. Uskallat hypätä sen enempää suunnittelematta tollaseen koulutukseen. Tosin sun suunnitelmat kuulostaa ihanilta, joten tosi paljon tsemppii niihin! :) Jäin tuijottamaan kans noit sun kuvia jälleen. Sotkunuttura ja makee takki näyttää vaa niin siistiltä.
TÄMÄ!!! Niin parasta sinulle juuri nyt! Ensi vuosi toimikoon sinulle sinä rauhoittajana ja terapeuttina, mistä juuri viime viikolla juteltiin. Ihana juttu!
Kävin hiljan elämäni ensimmäisellä opastetulla eräretkellä kajakoimassa maailman toisella laidalla. Jylhissä vuonomaisemissa vesiputousten keskellä teltassa pötköttäessäni mietin, miten onnelliseksi luonnossa oleminen mut tekeekään. Ihanaa että uskallat toteuttaa unelmiasi! Mielenkiinnolla odotan tarinoita polkusi varrelta.
Hei kysymys, kumppani haluaisi tämän ammatin itselleen mutta siihen ei lähdetäkään niin vain! Mitä tämä koulu vaati ja vaatii opiskelun aikana? Millaisia summia rahaa etukäteen tai koulun aikana?
Hei vau, paljon paljon onnea! <3 Kuulostaa ihan sairaan siistiltä, tuli ihan valtava innostus sun puolesta. Uskon todellakin, että vuodesta tulee superjännä ja uudenlainen. Varmasti sulle täydellisen sopiva.
Itse justiinsa kärvistelen läpi kolmatta pääsykoekevättä putkeen. Tällä kertaa ajattelin oikeasti napata sen opiskelupaikan. Tää postaus tuli just täydellisenä rohkaisuna tähän hetkeen. Kiitos.
Vautsi ja paljon onnea!
Minun appiukko on eräopas ja samoilee lapissa ja tuntureilla kaiken aikaa niin sikäli tuttu ammatti vaikka itse olen tehnyt vain muutaman pienen vaelluksen! Paljon onnea uusiin haasteisiin ja ota paljon ihania metsäkuvia tänne blogiin! :)
Ihan mielettömän hienoa! Musta on erityisen ihanaa, että hyppäät uuteen elämänvaiheeseen sillä ajatuksella, että haluat nähdä, mitä se opettaa. Enemmän saisivat ihmiset tehdä asioita oppimisen kannalta kuin päämäärä mielessään. Mahtavaa on myös, että siellä opistolla nähtiin oman tavoitteesi arvo. Kaikkea hyvää uusiin kuvioihin! :)
Upeeta!!
Arvostan ihan hirveästi rohkeuttasi ja asennettasi, jolla tartut mahdollisuuksiin. Kuvaat sitä, kuinka olet rehellinen itsellesi ja muille, esimerkiksi motiiveistasi hakea luonto-opaskoulutukseen. En usko, että tällä reseptillä voi mennä vikaan. Isoissa muutoksissa kannattaa olla itselleen uskollinen, ja sä tunnet itsesi!
EmmaV
Mulla oli myös samanlainen hyppy uusille urille kaksi vuotta sitten ja tällä tiellä ollaan vieläkin. Opinnot kestävät vielä ainakin vuoden ja mies on kiltisti odottanut toisella paikkakunnalla 400 km:n päässä. Helppoa ei ole aina ollut, mutta todellakin kaiken sen vaivan arvoista. Todella paljon tsemppiä sulle uusiin tuuliin! Teit oikean päätöksen. <3
Ihan mahtavia uutisia ja onnea opiskelupaikasta <3 Vuodestasi tulee varmasti huikea! Olen itsekin haaveillut eräoppaaksi opiskelemisesta, ehkä vielä jonakin päivänä.
Onnittelut opiskelupaikasta! Mä olen kasvanut Portaassa, Liesjärven naapurikylässä. Muutin mahdollisimman nopeasti pois pieneltä paikkakunnalta, joten on jännittävää nähdä, että joku muuttaa sinne aikuisena omasta halustaan :D Paikka on kyllä ihana, Eerikkilä on hieno alue ja kansallispuistoissa on ihanaa retkeillä.