Haaveilen usein päiväunista. ”Tänään nukun kyllä nokoset, kun pääsen kotiin!” uhkailen oikein kuuluvasti. Todellisuudessa nukun päivisin ehkä kahdesti vuodessa. Päiväunet kun ovat iso arjen vitsaus: niihin tyssää päivän tehokkuus, ne saavat kropan yleensä voimaan epämääräisesti ja niiden jälkeen tuntuu aina kuin olisi vain entistä väsyneempi.
Tänään heräsin aikaisen työkeikan vuoksi jo 05:30 ja olin jo pääkallopaikalla ennen seitsemää. Kun kahden maissa avasin taas kotini oven, tiesin, että tällä kertaa päiväunet ovat aivan välttämättömät.
Puin punaisen collegen päälle, heitin housut veke ja kaivauduin pellavalakanoihin.
Tarkoitus oli nukkua puolisen tuntia, vaan unet venyivät tuntiin ja kymmeneen minuuttiin. Herätessä olo ei ollut lainkaan virkeä, vaan aika kauhea. Vähän huono olo, pieni pyörrytys ja halu nukkua aamuun saakka. Tuntuu öllötävältä. Öllötykseltä. Öllölöllölöö.
Heräsin vähän, kun puhuin isän kanssa Siperian reissusuunnitelmista, vaan uinahdin taas henkisesti puhelun loputtua. Miksi pitikään mennä ja nukkua? Typeriä elämän repsahduksia.
Kuuntelen Mikael Gabrielin Abrakadabra-coveria, eikä Mikko Kuustosen ja Miklun yhteisshöw nyt oikein puhuttele. Tiedättekö, kun joskus Spotifyssa aloittaa jollain hyvällä biisillä, mutta ei vain vaihda kappaleita, vaikka systeemi alkaa puskea aivan omiaan niiden valittujen biisien jälkeen? Minulla on nyt juuri sellainen tilanne. Kimuranttia, mutta tässä olotilassa osuvamman biisinkin valitseminen tuntuu vähän hitaalta ja hankalalta.
Eikun nyt on kyllä vaihdettava, kun tulee saman kaverin esittämä Tyhjässä huoneessa, eikä empatiaitkut nyt oikein sovi tähän kaiken päiväunikrapulan päälle.
Eiköhän tämä tästä hetken päästä, kun Henriikkakin saa kahvia juodakseen.
Mutta kaikesta huolimatta se on kyllä taivaallinen hetki, kun saa väsyneenä ryömiä sinne peiton alle ja odottaa unta. Illalla nukahtaminen on tylsä rutiini, päivällä nukahtaminen maagisen tuntuinen spesiaalihetki. Valitettavasti siitä joutuukin sitten maksamaan kovan hinnan.
Sisko soitti naapurikorttelista, että aikoo tulla extempore-vierailulle. Laitan kahvin tippumaan ja Pepe Willbergin soimaan. Hauskaa, että monelle parahin Pepe olisi juuri sellainen Spotifyn randomisti seuraavaksi listalle heittämä artisti.
-Henriikka
Hassua, miten erilaisia ollaan, mulla taas 20 minuutin päivätorkut ovat useimpina päivinä edellytys sille, että pystyn saamaan loppupäivän aikana mitään aikaiseksi! Pidemmät unet saattavat sitten kyllä saada pollan sekaisin.
Mun taikaniksi on laittaa herätyskello 25 minuutin päähän siitä hetkestä, kun lasken puhelimeni kädestä ja sitten nousta heti, kun herätys soi. Yli puolen tunnin unista menee pönttö ihan sekaisin, enkä ole kuulemani mukaan ainoa. Sitähän on tutkittukin, että parinkymmenen minuutin unet huijaa vireystilaa korkeammalle, mutta pitemmistä on yleensä vain haittaa.
”Pepe on aina vaan hyvä ♡
Pikku-tyttönä seurasin kun kävi riiamassa punaisella urheiluautolla meijän naapurissa asuvaa nuorta naista.
20 minuutin päikkärit pn juuri ne optimaaliset tai oli nuorempana, pitemmät sekoitti pään ja käyntiin lähtemisen. Vuosia meni ettei niitäkään ehtinyt ottaa. Nyt kun opettelen elämää eläkkeellä en juurikaan nuku päivällä sillä yöunet ovat kultaakin kalliimmat, ja saatatavt häiriintyä moisesta pilkkimisistä.
Vaan kun lapset oli pieniä oli taivas maan päällä kun sai vaikka 10 minsan torkut ♡
Voi, päiväunikohtalotoveri! Miten niin ihanasta asiasta voi oikeasti tulla niin huono olo, lopulta? Vuorotyö herättää välillä kukonlaulun aikaan, ja iltapäivällä tekisi todella mieli ummistaa silmät. Yleensä mieluummin sinnittelen kuitenkin valveilla, kun sitä päiväunipöhnää ja oikeasti kehnoa oloa ei tahdo jaksaa. Koin elämyksen talvella, kun aamuvuoron jälkeen istahdin hammaslääkärin tuoliin. Nimittäin 40min silmät pääosin kiinni oli todella tehokas rentoutus ja piristysruiske, huolimatta hieman epämukavista olosuhteista. Olen tämän jälkeen pyrkinyt ottamaan rentouttavia lepohetkiä nukkumatta, siinä saa lepäämisen hyödyt, mutta yleensä säästyy myös huonolta ololta. Toki siinä onkin taiteileminen, ettei lipsahda kuitenkin sinne unen puolelle.
Onneksi aurinko sentään antaa lähes loputtomasti lisävirtaa! Kiitos huikeasta, piristysruiskeista tuottavasta blogistasikin, nyt kun uskaltauduin kommentoimaan :)
Päiväunet olis kyllä ihania, mutta mulle ihan mahdottomia. Nukahtaminen kestää, myös päivällä, yli tunnin yleensä aina. Mutta sitten kun valvoo koko yön, koska vuorotyö, nukun hyvinkin koko päivän 9-18. :)
Täällä yksi päiväunikohtalotoveri lisää! Nukun päiväunia pari kertaa vuodessa, ja oikeastaan vain silloin, kun olen kipeänä. Päiväunet toimivat kohdallani terveydentilan mittarina: normaalitilanteessa en edes ajattele niitä, henkisessä kuormituksessa tai fyysisessä väsymyksessä haaveilen, mutta en toteuta ja vasta flunssaisena tai äärimmäisessä väsymyksessä saatan kömpiä peiton alle. Päiväunien jälkeinen darra on nimittäin mielestäni pahinta, mitä päiväsaikaan voi kokea, ja koko loppupäivä kuluu päiväunista toipuessa. :D