Se on kuulkaas kansalaiset niin, että erinomainen fiilis jatkuu. En edelleenkään laita kynttilää vakan alle, vaan liehutan liekkiä ilmassa kuin olympiasoihtua itseään.

Sisko on kylässä. Olemme hengailleet tänään koko pitkän päivän aamuyhdeksästä saakka. Hän sanoi juuri, että aina kun olemme lähiaikoina nähneet, on ollut ihan tosi kivaa. Olen samaa mieltä ja on niin ihana kuulla tuo. Olen nimittäin siskolleni suoraan sanoen melko usein sellaiset ihmisenjämät – hän saa ne rauniot, mitä nyt arjen ryminässä minusta sattuu jäämään jäljelle. Tänäänkin nauroimme päiväkahveilla kuollaksemme jotain lapsuudenmuistoa.

Eilen olin uuden tapahtumatila ja ravintola Väinö Kallion avajaisissa. Olen erityisen ylpeä ystävästäni Johanneksesta, joka on yksi tilan kantavista voimista ja perustajista. On sydäntä lämmittävän hienoa nähdä, kuinka hienoja asioita tapahtuu hyvien ystävien toimesta.

Näin samalla Idaa, joka halasi niin lämpimästi, että tunsin hiustenlatvoista varpaisiin asti olevani hyväksytty. En ole ollut hänelle kovin hyvä ystävä, vaan poissaoleva ja aivan liikaa myös oikeasti poissa. Siinä halauksessa unohdin sen kokonaan ja tunsin, kuinka ystävä välitti.

Olimme äsken Jannen ja Roosaliinan kanssa TFW-treeneissä. Perjantai-illan treenit, ei hassumpaa. Meinasimme kaikki vähän oksennella rankalle treenille, mutta selvisimme maaliin ja heitimme tunnin päätteeksi teatraalisia yläfemmoja.

Olin ottanut kotoa vihdoin tyhjät pullot mukaan ja tyhjä pullokassi kilisten ja kolisten kannoin kotimatkalla pullot lähikaupan palautuspisteelle. Löysin kaiken kukkuraksi lompakosta vielä kaksi vitosen voittanutta ässäarpaa, joten vaikka ostin muhkean parsakaalinkin, jäin reilusti voitolle. Jyrsimme vihreää kaalia kolmisin koko kotimatkan. Parsakaali on uusi irtojäätelö.

Vilkutin kaali kädessä lähiravintolan omistajalle, joka repeili ikkunalasin takana hammasrivi vilkkuen.

Vastaan käveli myös pienessä perjantaihiprakassa oleva keski-ikäisten äijien jengi, jotka olivat liikuttavan tunteellisella tuulella. Jäähyväiset heitettiin sanoin: ”Nähään! Äijät mä rakastan teitä ihan älyttömästi.”

Äsken sain päivän makeimmat naurut, kun Roosaliina luki ääneen uutisen Tukholman muraalista. Valtava pippeli-seinämaalaus tyrmättiin paikallisten keskuudessa täysin. Roosaliina pyöritteli päätään, mutta heitti ilmaan, että ”sua tuskin tommonen maalaus haittaisi.” Janne huusi viereistä huoneesta: ”Joo, Henu on sellainen lerssimaakari!”

Anteeksi mitä?! Mitä pitäisi ajatella, jos oma aviomies kutsuu lerssimaakariksi?

Nyt Spotifystä kuuluu Nightwishin Nemo ja naurattaa niin paljon, että äänitin tämän joskus itse yksiääniseksi soittoääneksi puhelimeeni, kun se oli Buumi.netissä liian kallis. Din-di-di-di-din. Din-di-di-di-din. Din-di-di-di-din-din-din-din-din. (Koittakaa, se menee just noin!)

Ahahhahaahha. Ahahaha. Hahahah. Haha. Ha.

-Henriikka

Kuvat: Omer Levin / Instagram / nettisivut