Harrastan lakkoilua. Etenkin perheenjäseneni, ystäväni ja entiset kollegani tietävät hyvin, että jos minulle meinaa tarjota ruokaa, kannattaa ensin tarkistaa mahdolliset lakkoilut ja käynnissä olevat, empiiriset ruokakokeilut.
Lapsena ja teinini olin aivan ehdoton, lakkoilin hulluja aikoja ja hulluista asioista. Vedenpitävästi kaiken lisäksi. Nykyisin rajoitan tapojani tasaisemmin: joskus aloitan leipälakon, joskus tauotan juustosta tai pitsasta. Kaikkein yleisin lakkoni on kuitenkin sokerilakko. Tähän show’hun olen saanut nyt pari kertaa myös Eevan ujutettua kanssataistelemaan.
Viimeisin, tälläkin hetkellä käynnissä oleva sokerilakkomme on kuitenkin ollut kaikkein toimivin, sillä päivitimme sääntöjä pari viikkoa sitten.
Henriikka: ”Mä haluan kyllä nyt vähän nauttia kesästä ja syödä ehkä välillä jotain sokeriherkkuja.”
Eeva: ”Joo, mullakin tulossa tilanteita, joissa varmasti tuun syömään sokeria.”
Henriikka: ”Sovitaanko, ettei lähtökohtaisesti saa syödä sokeria, mutta sitten saa jos haluaa?”
Ja niin me sitten sovittiin. Ja voin kertoa, ettei olla lipsuttu vielä kertaakaan säännöistä. Maailman toimivin ja paras sokerilakko.
-Henriikka
Kuulostaa maailman mahtavimmalta sokerilakolta! Itellä menee tietyssä rytmissä tää sokerinhimo, mut tunnun kieltävän iteltäni kaiken sillon ku osaisin ns. sivistyneesti syödä herkkuja.. Tosin oon miettiny, että pitäiskö sallii itelle herkut sillon, ku niitä tekee mieli muunkii ku tavan vuoks :D Ehkä mä opettelen lepsumpaa asennetta herkkujen suhteen..
Mä en ikinä kykenis sokerilakkoon. Rajoittaa voi ehkä, vähän, mutta ei kokonaan!