Ensimmäistä kertaa yöksi luontoon: mitä pitää ottaa huomioon + telttaretken pakkauslista

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun lähtee ensimmäistä kertaa yöksi luontoon? Mitä kaikkea tulee pakata mukaan? Kokosin tähän kirjoitukseen selkeitä pointteja, ohjeita ja pakkauslistan, jotka kannattaa muistaa, kun suuntaa ensi kerran yöksi luonnon armaaseen helmaan.

Ihan ensimmäiseksi haluan kuitenkin kirjoittaa, että ei se luonnossa nukkuminen niin kovin vaikeaa ole. Pärjäisi varmasti vallan hyvin, vaikka ei tällaisia listoja lukisikaan. Suuntasin itse ensimmäistä kertaa patikoimaan nelisen vuotta sitten, enkä ollut lukenut mitään oppaita – kyselin perheenjäseniltä ja kavereilta, että mikäs homma, ja muuten luotin aika pitkälti minun ja ystäväni logiikkaan (tuuriin!) Oikeastihan luonnossa ”selviäminen” ei ole mitään ydinfysiikkaa, vaan käytännössä opettelua ja maalaisjärkeä. Helpommalla kuitenkin pääsee, kun tietää edes vähän etukäteen.

Sääolot

Sääoloja ei voi tietää kovin paljon etukäteen, mutta jonkunlaista arvausleikkiä voi pelata jo useampi kuukausi aiemmin: kesällä on luultavasti lämpimämpää (ja valoisampaa!) kuin talvella, ja syksyllä saattaa sadella. Aloittelijan kannattaa aloittaa lämpimistä säistä, kun lämpötilat pysyvät yölläkin plussalla. Metsissä ja järviseudulla sää on helpommin ennakoitavissa, kuin esimerkiksi Lapin tuntureilla tai saaristossa, joissa olosuhteet ovat arvaamattomampia.

Kun sääennusteet sitten tarkentuvat, tsekkaa päivitetty tilanne. Huomioitavia seikkoja ovat lämpötila, tuuli ja mahdolliset sateet. Rankkasateella en itse lähtisi elämäni ensimmäiselle telttaretkelle, mutta kuuroja tai pientä sadetta en pelkäisi. Voimakas tuuli saattaa taas aiheuttaa haastetta teltan pystyttämiselle, mikä on hyvä huomioida esimerkiksi teltan tai telttapaikan valinnassa: metsässä olet enemmän suojassa.

Reitti/Alue

Reitin ja alueen valintaan vaikuttavat monet seikat: Haluatko lähteä patikoimaan pidempää matkaa, retkeillä muutaman kilometrin vai pysyä ihan paikoillasi vaan? Haluatko olla ihan itseksesi tai oman porukkasi kanssa vai onko ihan ok tai toivottavaa, jos yöpaikkaan sattuu muitakin ihmisiä? Kaipaatko vaihtelevaa maastoa? Ehkä kukkuloita, metsää tai järvimaisemaa? Mitä toivot yöpaikalta?

Ensimmäistä yöretkeä tehdessäni, en ymmärtänyt itse, että metsään voi lähteä ihan vain olemaan, vaan kuvittelin sen olevan ensisijaisesti kunnon urheilua: patikoimmekin Repoveden vaihtelevissa ja mäkisissä maastoissa vuorokauden aikana vajaa 30 kilometriä. Ei siinä mitään, voi sen noinkin tehdä, mutta vähemmälläkin kyllä pärjää. Nykyisin käyn ulkona nukkumassa aika usein ilman sen kummempia voimanponnisteluja – yö ulkosalla on ihanaa, vaikkei sen eteen hikoilisi yhtään. Uni tulee kuitenkin aika kivasti, jos luonnossa on saanut kulkea edes muutaman kilometrin.

Sopiva reitti tai alue voi löytyä esimerkiksi kansallispuistosta, retkeilyalueelta tai vaikka omasta lähimetsästä.

Majoite

Suht random sana, mutta tarkoittaa käytännössä siis sitä, missä aiot yösi nukkua. Monelle ensikertalaiselle helppo valinta on teltta, mutta vaihtoehtoja ovat myös esimerkiksi riippumatot, laavut, kodat ja autiotuvat. Joku uhmaa itikoita ja nukkuu samantien taivasalla.

Telttavalinnassa kannattaa huomioida sen ominaisuudet, esimerkiksi koko ja paino. Mitä pidemmän matkan ja raskaampaa reittiä kuljet, sen kevyempi teltta kannattaa valita (ellet halua olla erityisen sisukas for no reason.) Kahden hengen telttaan mahtuu kaksi aikuista ihmistä kylki kyljessä, kolmen hengen telttaan mahtuu kaksi aikuista ihmistä ja tilaakin jää. Monissa teltoissa on myös varsinaisen sisäteltan ulkopuolelle jäävät, mutta vielä suojassa olevat tilat eli absidit, joita voi hyvin hyödyntää tavaroiden säilytykseen.

Itselläni on kaksi telttaa, 2 hengen Fjällrävenin Abisko View ja 3 hengen Abisko Dome. Ensimmäisen valitsen, jos haluan päästä kevyemmällä ja jos nukkujia on vain kaksi – olen tosin nukkunut siellä myös kolmen hengen voimin, mutta se oli jo aika tiivistä. Toinen on jonkin verran painavampi, mutta sitä myötä kahdelle mukavan tilava, kolmelle juuri sopiva, ja vielä neljälle pienelle mahdollinen.
En välttämättä suosittele arvokkaan teltan ostamista ensimmäiselle yöretkelle, vaan telttoja voi esimerkiksi lainata kaverilta tai vuokrata retkeilyvälinepalveluista.

Itse lähdin omalle ekalle telttaretkelleni vuosikymmeniä vanhalla Nuuskamuikkus-teltalla, kun oma festaritelttani oli valtava ja painava. En suinkaan kokeillut sen pystyttämistä kotona, joten lopputulos olikin aika mielenkiintoinen: edelleen naurattaa katsoa kuvia tuosta telttakasasta. Pystytä siis teltta ainakin kerran kotona! Näin tiedät, miten homma toimii ja tarkistat samalla kaikkien osien olevan tallella.

Varusteet

Hyvät ja riittävät varusteet tekevät hommasta huomattavasti kivempaa, mutta liikaa ei kannata luontoon roudata. Varusteiden on lisäksi sovittava retkellesi sekä sää- että lämpötilaominaisuuksiensa puolesta.

Huom! Erityisesti lämpimällä säällä pärjää melko heppoisillakin kamppeilla. Kaikki hienot, tekniset retkeilyvaatteet ja –välineet ovat toki ihania, mutta ensiretket pärjää kyllä ihan perustamineissa. Kenkien, sukkien ja rinkan on hyvä olla istuvat, jos meinaat kävellä pidempään, muusta voi hyvin joustaa. Lainaa tavaroita kavereilta tai syynää eri retkivälineiden vuokrauspalveluja, jos huomaat jotain olennaista puuttuvan: myös Partioaitalla on oma välineiden lainauspalvelu.

Varustelista

Tässä on tällainen yleinen varustelista, jota soveltamalla ja tuunaamalla pääsee aika lähellä varsin oivallista retkipakettia. Järki käteen tässäkin: jos teet kaiken ruoan tulella, et tarvitse keitintä ja kaasua, ja jos on hellettä, jätä kevytuntsikka kotiin. Yleisten nuotiopaikkojen yhteydessä on todella usein halkoliiterit ja halonhakkuupaikat kirveineen, joten omaa ei tarvitse roudata.

Kantolaite
Rinkka, reppu tms., joka on hyvä kantaa ja on kooltaan ja ominaisuuksiltaan sopiva
Rinkan sadesuoja
Pakkauspusseja tavaroille rinkkaan (itse pakkaan minigrip-pusseihin tai packing cubeihin)

Majoittuminen
Teltta (tms.)
Makuualusta
Makuupussi
Makuupussilakana tai silkkimakuupussi sisäpussiksi

Vaatteet
Vaelluskengät tai lenkkarit
Kevyet ”leirikengät” (esim. sandaalit tai crocsit)
Lämpimät, hyvin istuvat vaellussukat ja ainakin yksi vaihtopari
Alusvaatteet, ainakin kahdet
Aluskerrasto
Hengittävä, esim. merinovillainen t-paita sekä vaihtopaita
Vaellushousut ja -takki
Mukava, hengittävä pitkähihainen
Taukotakki, esim. kevytuntuvatakki
Kuorihousut ja -takki (tai sadeviitta ja -housut)
Päähine, käsineet
Villasukat
Uimapuku, jos uintimahdollisuus, etkä välitä naku-uinneista

Tämän lisäksi lisää lämmintä, jos koet tarvitsevasi. Kylmä ei saa tulla!

Kuvitteellinen esimerkki siitä, miten voisin pukeutua syysretkelle:

Patikointiin: urheilurintsikat, vaellussukat, alkkarit, aluskerrastopaita, vaellustakki ja -housut. Luultavasti pärjää ilman takkiakin, jos on lämmin ja ollaan liikkeessä.
Pidän rinkassa helposti saatavilla kevytuntsikkaa, jonka voin laittaa tauoilla nopeasti päälle.
Illalla vaihdan heti leiriin tullessa vaatteet ja lisään vaatetta: puhtaat ja kuivat alusvaatteet ja sukat, merinovillakerrasto, välihousut, villapaita/fleece, taukotakki ja vaellustakki.

Ruokailu
Ruoka
Mausteet
Vettä tarpeen mukaan
Ruokailuvälineet (lautanen, muki, lusikka)
Juomapullo
Tiskipusseja / Biohajoavaa pesuainetta + tiskiharja (katkaistu, jotta kevyempi)
Pakkauspusseja ruoalle
Tulitikut vedenpitävästi pakattuna
Retkikeitin
Polttoainetta keittimeen
Kattilat
Termospullo
Nokipannu
Foliota
Sytykkeitä

Ensiapua ja hygienia
Vessapaperia vesitiiviissä pussissa
Ensiapulaukku
Henkilökohtaiset lääkkeet ja hygieniatarvikkeet
Rakkolaastareita, laastareita
Minipyyhe
Käsidesi
Hyönteiskarkoite

Muu tärkeä
Kartta
Kompassi
Matkapuhelin (vesitiiviissä pussissa ja lämpimässä takin taskussa tms.)
Battery Bank
Otsalamppu
Puukko
Aurinkolasit
Istuinalusta
Monitoimityökalu
Pikkukirves
Irtohihnoja, narua (esim. pakkaamiseen, kiinnittämiseen, pyykkinaruksi)
Vedenpitäviä pusseja kameralle tai muulle tärkeälle
Kiikarit
Kamera, muistikortti, varalaturi
Matkavakuutuskortti, henkkarit
Käteistä
Bussikortti

Pakkaaminen

Todella spesifejä pakkausohjeita on varmasti Youtube-pullollaan, mutta tässä muutama sääntö, joilla pääsee alkuun:

Jätä päällimmäiseksi/helpoimmin saataville ne asiat, joita luultavasti tarvitset ensimmäiseksi: kamera, puhelin, rinkan sadesuoja, kuori-/sadevaatteet, taukoeväät, taukotakki…

Lisäksi rinkka olisi hyvä pakata niin, että paino jakautuu tasaisesti ja selkää tukevasti. Vinoa rinkkaa on tylsä kantaa ja hyvän kantolaitteen lisäksi on tärkeää, että pakkaus on tehty vähintään kohtalaisesti. Harva myöskään nauttii, jos repusta roikkuu kaiken maailman asioita, jotka ovat vaarassa tippua, ja kolisevat ja kilisevät toisiaan vasten.

Ruoka

Kysynpähän vain, että miksi sana ”muona” liittyy niin vahvasti juuri retkeilyyn? Puhutaanko missään muussa yhteydessä muonasta kuin armeijassa ja erähommissa? Oli miten oli, muonitus metsässä on tärkeää ja mukavaa. Mahdollisesti retkeilyn paras asia. Tässä muutamia seikkoja, jotka kannattaa ottaa huomioon eväitä miettiessä:

Muista vesi.
Tarkista aina, onko reitiltäsi mahdollista saada vettä ja kanna sen mukaan tarvittava määrä (ja vähän extraa) mukanasi retkelle. Kahvit ja safkat voi keittää järviveteen, mutta kanna mukanasi juomavettä! Se on kaiken jaksamisen lähde. Jos olet oikea sissi ja teet ensimmäisen retkesi talvella, muistathan, että vesi jäätyy myös repussa. Sitä olisikin tämän vuoksi hyvä kantaa termarissa kuumana.

Pidä energiatasot ylhäällä.
Kanna mukanasi myös pientä, energiapitoista naposteltavaa. Pähkinät, rusinat ja suklaa- sekä energiapatukat ovat aarteita kävelyn keskellä.

Mieti säilymistä.
Tarkista vallitseva sääennuste ja suunnittele retki-menusi sen mukaan, että ruoat säilyvät ja että ne on turvallista nauttia. Suosittelen huolellista pakkaamista, jos et halua löytää sulanutta voita merinovillakerrastosi uumenista.

Mieti kypsentämistä.
Jos janoat muutakin kuin eväsleipiä, ruuan valmistaminen tulella tai retkikeittimellä on mukavaa puuhaa. Nuotiopaikalla kypsyy helposti erilaiset makkarat, maissit ja vihannekset, sienet, sekä metsäjälkiruokien klassikko suklaabanaanit. Kuivat valmisruuat, kuten risotot ja pastat ovat taas oivia eväitä valmistaa trangialla tai kaasukeittimellä.

Mieti painoa.
Ruoka ja vesi ovat yksi painavimmista elementeistä rinkassasi etenkin pidemmillä vaelluksilla. Valoisa puoli on tietysti se, että ruuan kadotessa parempiin suihin myös repun paino tippuu. Älä tästäkään huolimatta pakkaa liikaa: kuivamuonat ovat kaikista kevyin vaihtoehto. Monessa kohtaa uudelleen pakkaaminen on myös suotavaa: säilyketölkin sisällön voi mahdollisesti kipata tiiviiseen eväsrasiaan ja mausteet säilyvät pienissä minigrip- tai retkeilyyn sopivissa kestopussissa. Älä suotta kanna ylimääräistä mukanasi, vaan esimerkiksi kahvipaketin sijasta nappaa mukaasi määrä, joka riittää.

Mieti jätettä.
Metsään kannattaa yrittää kantaa pakkauksia, jotka joko maatuvat tai jotka voi polttaa. Pahvi- ja paperikääreet auttavat kätevästi myös tulen sytyttämisessä. Varaa mukaasi myös roskapussi, jotta voit kantaa kaikki roskasi pois luonnosta. Jos et osaa huolehtia siitä, minkä olet kantanut mukanasi luontoon, voit saman tien jättää menemättä.

Taidot, säännöt, turvallisuus

Ennen retkeä on myös hyvä miettiä, onko taitoja, joita sinun olisi otettava haltuun ennen lähtöä. Teltan pystyttäminen? Retkikeittimen käyttö? Halkojen hakkaus? Puukon käyttö? Varmuutta omaan tekemiseen saa harjoittelemalla: kukaan ei kiellä, etteikö etukäteen saisi vuoleskella kiehisiä (siis tällaisia) tai keitellä makaroniateriaa trangialla lounaaksi.

Luontoon lähdetään aina luonnon ehdoilla. Tavoite on, että yöpaikkasi jäisi lähtösi jälkeen vielä parempaan kuntoon kuin se oli ennen sitä. Omien taitojen lisäksi myös aluetta ja sen sääntöjä on kunnioitettava, kuten myös yleisiä ohjeistuksia: ota haltuun jokamiehen/-naisen oikeudet ja yöpymisalueesi säännöt vaikka simppelisti googlaamalla. Kysy lisää asiasta tietävältä tutultasi, jos joku asia jää epäselväksi. Myös luontokeskukset ym. auttavat mielellään.

Luonnon lisäksi kunnioithan myös kanssaretkeilijöitä: vaikka hipihiljaa ei toki tarvitse olla, luontoon ei kuulu remuaminen. Jos aiot pitää kovaa meteliä, vallata reilusti tonttia ja soitattaa musiikkia lujalla, valitsethan paikkasi niin, ettei se häiritse muita. Vesi johtaa ääniä herkästi, mikä kannattaa ottaa volyymia säädellessä huomioon.

Myös turvallisuus on äärimmäisen tärkeä asia luonnossa liikkuessa. Tuntuu, että yllättävän usea pelkää karhuja ja susia, vaikka suurempi vaara on iskeä kirveellä polveen tai aiheuttaa metsäpalo huolimattomalla tulenkäsittelyllä. Tiedosta siis mahdolliset vaaratilanteet ja varaudu niihin: pidä puhelimessa virtaa ja pysy gps:n avulla perillä siitä, missä olet. Kanna edes yksinkertaista ensiapulaukkua mukanasi ja ole ennen kaikkea huolellinen: luonnossa liikkuminen ja oleminen on turvallista (ja parasta ikinä), jos vain tietää mitä tekee ja keskittyy siihen.

Erittäin tärkeää on tsekata myös, mitä varoituksia on voimassa. Metsäpalovaroituksen aikana avotulenteko on kielletty, myös merkityillä nuotiopaikoilla! Tämä sääntö koskee ihan jokaista.

Apua alkuun?

Itselleni metsät ja luonto tulivat tosi tutuiksi jo lapsena. Mylläsin soilla ja metsissä jo vaippaikäisenä. Siltikin monen vuoden tauon jälkeen telttailu tuntui ensimmäistä kertaa aika jännittävältä. Läheskään kaikki eivät ole viettäneet luontolapsuutta ja voin vaikka kuvitella, kuinka jännittävältä eka yöreissu, nuotion sytytys tai retkikeittimen käyttö saattaa tuntua, jos kaikki on aivan uutta.

Olenkin pari vuotta sitten kirjoittanut Partioaitan 365 klubista ja Retkeilijan alkeet –päiväkurssista, joka on täysin ilmainen klubin jäsenille. Myös klubiin liittyminen on ilmaista. Tätä suosittelen kyllä kaikille, jotka haluavat varmuutta omaan retkeilyynsä, retkeilyvälinetietouteensa tai jotka haluavat vaikka vain tavata samanhenkisiä ihmisiä ulkosalla, mukavan aiheen äärellä. 356 Klubilla on myös tosi paljon kaikenlaisia muita tapahtumia, retkiä ja vaelluksia ympäri Suomea ja maailmaakin. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan, mitä kaikkea.

No johan! Ajattelin jakaa muutaman pointin, vaan tästähän tulikin maratonsetti. Toivon sydämeni pohjasta, että tämä auttaa mahdollisimman montaa tyyppiä, jotka halajavat luonnonhelmaan. Ja toivon, että nämä kirjoitetut seikat nimenomaan madaltavat kynnystä lähteä, eikä päinvastoin.

Jos joku jäi epäselväksi tai jos haluatte kysyä jostain lisää, vastaan mieluusti (tai kysyn Partioaitan asiantuntijat avuksi, jos oma tietämykseni ei riitä.)

Ihanaa aikaa luonnossa! Nähdään ryteikössä.

-Henriikka

Ps. Jos sinulla tulee itsellesi mieleen mitään, mitä tähän kirjoitukseen voisi lisätä, niin anna palaa! Voin muokkailla ja lisäillä asioita sen myötä, kun niitä tulee mieleen tai vinkattuina.

15 kommenttia

  1. Maarit 29.7.2018

    Tämä oli ihana postaus kuvineen ja monta hyvää vinkkiä sellaisellekin, joka on jo tehnyt telttaretkiä. :) Yksi lisä, jota itse kannan mukana lähes poikkeuksetta on villasukat! Kylmällä ehdottomat ja muuten ihan kaiken varalta pitämään jalat lämpimänä yöllä.

    Ja sitten luonnon kunnioittamisen lisäksi tulee mieleen heti myös muiden retkeilijöiden kunnioittaminen. En tiedä olenko ihan niuho ja tylsimys, mutta kun itse haluan nauttia luonnon äänistä ja rauhasta metsässä, niin kylläpä esimerkiksi viime yön telttaretkellä harmitti, kun pienen järven vastapuolelle oli pesiytynyt seurue, joka soitti musiikkia ja mekasti aamuyölle asti. Hiljaisessa yössä äänet kantaa yllättävän pitkälle. Toisaalta haluaisin myös ajatella niin, että antaa jokaisen nauttia luonnosta omalla tavallaan, mutta metsässä ollaan kuitenkin vähän niin kuin kylässä metsän elävien kotona, ja jos lähistöllä on vielä muita leiriytyjiä, niin ei se yölle jatkuva ilonpito vaan oikein siihen ympäristöön minusta istu. Onneksi meidän viimeöinen telttaretki oli silti ukkoskuuroineen hyvällä tavalla mieleenpainuva kokemus, mutta kieltämättä pieni pettymys kävi mielessä kun telttaan asettuessa tajusi, että aaltojen loiskeen ja tuulen huminan sijasta uneen vaipumista tulee säestämään juhlinnan äänet.

    Vastaa
    • Henriikka 7.8.2018

      Voi kiitos! Tosi ihana, että oli hyötyä. Ja villasukat erinomainen lisä. Palelen itse niin harvoin, että unohdan tuon helposti listalta.

      Ja totta olet tuossa kunnioittamisessa: miten monelta ja helposti tuo unohtuukaan. Ja on kyllä myös peiliin katsomisen paikka. Välillä kaveriporukalla metsään päästessään on niin innoissaan, että volyymi karkailee. Pitäisi muistaa, että mellastaa saa vain, jos ei ole muista äänietäisyydellä. Pitääkin lisätä tuo listalle! Kiitos.

      Vastaa
  2. Luonnonlapsi 29.7.2018

    Hyviä vinkkejä! Blogisi myötä olen innostunut aikuisiällä taas retkeilystä, mitä lapsena paljon harrastin :) Kiitos inspiroivasta ja innostavasta blogista! Luontoon lähteminen ja siellä oleilu on parasta rentoutumista mitä tiedän

    Vastaa
    • Henriikka 7.8.2018

      Miten ihanaa kuulla! Oon yrittänyt pitää iloa yllä ja rimaa alhaalla: siis kiitos. Tällainen palaute lämmittää pitkään.

      Vastaa
  3. Tinttiti 29.7.2018

    Olipas kiva kirjoitus, kiitos! Oma mieheni on innostunut retkeilystä tänä kesänä ja onkin hankittu kunnon retkikamppeet, joilla pärjättiin mm. Lofooteilla. Hän on tehnyt paljon pitkiä kävelyreissuja, jotka ovat kestäneet muutamia öitä ja reissuillaan todennut erittäin käteväksi vedensuodattimen:
    https://sawyer.com/products/sawyer-squeeze-filter/
    Tuolla voi siis suodattaa esimerkiksi järvivettä. On todella kätevä ja vie vain vähän tilaa. Näin ei tarvitse kantaa useampien öiden reissuilla valtavia määriä juomavettä mukana, kun suodattaakin sopivissa paikoissa juomapullot täyteen.

    Vastaa
    • Henriikka 7.8.2018

      Hei tää onkin mulle melko tuntematon laite näin niinku retkeilymielessä, usein ulkomaan reissuilla näitä käyttää ihan vain keittiössä. Veden keittäminen on joskus vähän vaivalloista, joten pitääpä tutustua ihan kunnolla.

      Kiitos!

      Vastaa
  4. Nyyti 30.7.2018

    Olipa mielenkiintoinen ja hyödyllinen kirjoitus! Laitoin tämän itselleni kirjanmerkkeihin, sillä ensimmäinen yön yli kestävä metsäretkeni koittaa elokuussa.

    Vastaa
    • Henriikka 7.8.2018

      JES! Tosi hyvä. Tuu sit kertomaan kuinka meni :)

      Vastaa
  5. Ivy 31.7.2018

    Olipa hyvä ja informatiivinen postaus! Olen itse aloittanut vaellusharrastuksen muutama vuosi sitten. Aloitimme yhdestä yöstä metsässä ja vähitellen niitä on lisätty. Mielestäni tämä oli hyvä tapa, koska kokemuksen kautta osaa pakata paremmin ja voi kokeilla retkeilyä ennen kuin hankkii itselleen varusteita.

    Suosittelisin siis ehkäpä rohkeasti kokeilemaan yhtä yötä ilman liian suurta stressiä. Tästä listasta saa toki hyviä vinkkejä ja mukaan pakkaisin suurimman osan, ainakin kaikki ne mitä löytyy kotoa. Yhden yön kuitenkin pärjää hyvin, vaikka jotain pientä puuttuisikin. Jos on todella epävarma, niin voi mennä lähelle kotia, sieltä pääsee aina sisälle lämpimään jos jokin menee pieleen! :)

    Vastaa
    • Henriikka 7.8.2018

      Juuri näin! Rima on alhaalla ja aloittaa voi vaikka omalta terassilta. Ekalle reissulle ottaa helposti niin paljon liikaa matkaan, mutta kokemus auttaa ja opettaa. Jokainen tietää sitten vasta useiden retkien ja reissujen kautta, millaiset ja mitkä kamppeet itselleen sopii ja mihin haluaa panostaa.

      Vastaa
  6. Maiju 15.5.2019

    Mikä on varustelistassa mainittu ’tiskipussi’? Siis pussi johon likaiset säilötään vai onko olemassa ihan tiskaamiseen soveltuvia pusseja? Tämä jäi mietityttämään :) hyvä kirjoitus.

    Vastaa
    • Henriikka 31.5.2019

      Hei! Tällä tarkoitan pusseja, jotka voi heittää mahdollisen ruoka-astian päälle, jos ei varsinaista astiaa ole jossain mahdollista tiskata. Esim. biojätepussi kulhon päälle, niin sitten vain pussi jää roskaksi, eikä kulho likaanu. Mutta tämä on tietysti huomattavan paljon epäekologisempi vaihtoehto, joten käyttöön vain, jos muuta vaihtoehtoa ei ole.

      Vastaa
  7. […] viime kesänä suositun kirjoituksen: ”Ensimmäistä kertaa yöksi luontoon: mitä pitää ottaa huomioon + telttaretken pakkauslista”. Sieltä löytyy paljon asiaa, jota kannattaa lukea läpi, jos on suuntaamassa luontoon. Sieltä […]

    Vastaa
  8. […] niille, ketkä haaveilevat aloittavansa talviretkeilyn. Olen kirjoittanut jo aiemmin peruslistan kaikille retkille tarvittavista vaatteista ja varusteista, jota kannattaa lisäksi soveltaa myös […]

    Vastaa
  9. […] luontoon yöksi. Siinä tapauksessa suosittelen lukemaan pari vuotta sitten kirjoittaman juttuni: ”Ensimmäistä kertaa yöksi luontoon: mitä pitää ottaa huomioon + telttaretken pakkauslist…. Tuota listaa käytän itsekin edelleen aina check-listana lähtiessäni […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.