Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Minusta tuntuu, että tämänhetkinen vaatetyylini on yhdistelmä kolmea itselleni rakasta kaupunkia: Kööpenhaminaa, Helsinkiä ja Tammelaa. (No, Tammela on kyllä kunta, mutta kuitenkin.)

Muistan, kun matkustin ensi kertaa Kööpenhaminaan. Olin 22-vuotias, interraililla, ja silmät ja sydän auki kaikelle uudelle. Olin jo reilaamassa toista kertaa, olimme edelliskerralla skipanneet Tanskan, ja nyt olin aivan innoissani astuessani pääkaupungin juna-asemalta kadulle ja siitä kohti hostellia. Muistan hyvin, kuinka katsoin paikallisia ihmisiä ja kiinnitin samantien huomiota heidän tyyliinsä: jengi pyöräili menemään puku päällä, mutta lenkkarit tai kalossit jalassaan. Kaikilla oli sporttiset reput, eikä korkokenkiä näkynyt katukuvassa lainkaan.

Muistan, kun pääsin ensikertaa Helsinkiin. Olin reilusti alle kouluikäinen ja aivan innoissani McDonaldsin lastenateriasta ja Stockmannilta tai Forumin kauppakeskuksesta tarkkaan valitusta lelusta, jotka minua odottaisivat myöhemmin. Kävelimme ystäväni ja meidän molempien äitien kanssa keskustassa ja kaikki oli isoa ja upeaa. Helsingin katukuvassa saattoi törmätä mihin vain: katusoittajiin, puliukkoihin ja mitä erikoisempiin vaatetyyleihin. Tuijotin noita tyylejä julkean pitkään.

Muistan, kun reissasin ensi kerran Tammelaan. Missään ei juuri näkynyt ketään, mitä nyt Eerikkilän urheiluopistolla oli muutama urheilujoukkue ja henkilökuntaa. Kaikkialla oli metsää, järveä, suota ja hiljaisuutta. Päätin aika pian, että tänne on haettava opiskelemaan. Nyt elän elämääni Tammelassa. Saan käyttää joka päivä villapaitoja, anorakkeja, kumisaappaita ja muita hellyyttävän käytännöllisiä arkivaatteita. Huulipunaa ei juuri näy, ei liioin kopisevia korkoja, sen sijaan söpöt pipot ja kuorivaatteet ovat kovaa valuuttaa.

Kööpenhamina tuo tyyliini käytännöllisyyttä ja asennetta: haluan olla aina valmis tekemään mitä tahansa. Vaatteet tai asukokonaisuus eivät saa sitä rajoittaa. Olisi vaikea antaa itselleen anteeksi, jos jotain upeaa (tai ylipäänsä mitään) jäisi kokematta epäkäytännöllisten kuteiden vuoksi.

Helsingistä tulee second hand -uskollisuus, värit ja kuosit ja rohkeus ilmaista itseään pukeutumalla. Vaikken enää olekaan sellainen kävelevä huutomerkki, millaisena joskus viihdyin, en osaa hävetä persoonallisiakaan vaatevalintojani. Helsingistä kumpuaa myös panostus kotimaisuuteen, laatuun, materiaaleihin, kestävyyteen ja arvoihin.

Tammela on tuonut mukaan vielä vahvemman luonnonläheisyyden. Näytän kaupungissakin mielelläni siltä, että olen luonnonlapsi.

Ostan nykyisin huomattavan paljon vähemmän mitään kuin ennen. Mutta jos ostan, ostan suurimman osan vaatteistani joko urheilu- ja eräkaupoista tai käytettyinä peruskirppiksiltä, Facebook-kirpputoreilta, second hand -liikkeistä tai -nettisivuilta. Olen kokenut kontrastit pukeutumisessa aina mielenkiintoisiksi ja edelleenkin tunnen tyylini olevan omillaan, kun miksaan random asioita yhteen: paksu villapaita ja punainen huulipuna, sporttireppu selässä ja korkkarit jalassa tai vaikka iso flanellipaita yhdistettynä siroihin kenkiin ja hameeseen.

Takit ovat selkeästi heikko kohtani, mutta toisaalta myös asia, johon haluankin panostaa kunnolla: ihana silkkipaita pysyy sateellakin ihanana, kun päällä on kunnon sadetakki, eikä talvella tarvitse palella, kun on pukeutunut oikeasti lämpimään rotsiin.

Luotan uusien vaatteiden ja asusteiden hankinnassa tosi usein Partioaittaan, enkä puhu nyt ainoastaan eräostoksista, vaan ihan jokapäiväisestä arkityylistä kaupungissakin. Tosi moni menee erä- ja urheilukauppoihin löytääkseen vaatteita outdoor-elämään tai sporttailuun, mutta minä etsin parhaat pyhähousunikin sieltä.

En halua, että minulla on erikseen vaatekaappi metsävaatteille ja toinen kaupunkivaatteille, vaan on ihana sekoitella tyylejä iloisesti keskenään. Tosin yhtä virhettä en enää toista: menin joskus vahingossa tuntemattomien tyyppien kanssa palaveriin hienolla, maastonvihreällä takilla, joka kuitenkin haisi aivan uskomattoman vahvasti savulta. No, jäinpä vähintään mieleen.

Näissä kuvissa on kolme asukokonaisuutta, jotka olen suunnitellut Partioaitan valikoimaa ja olemassaolevia vaatteitani yhdistellen. Näissä kaikissa kolmessa on juuri sellaista tunnelmaa, jonka koen omalle tyylilleni omainaiseksi: Vähän Köpistä, Hesoja ja Tammelaakin.

Asu 1: brittiläinen lehdenjakajapoika

ruutuhuivi / Barbour, lätsä / Fjällräven, villapaita / Devold, reppu / Fjällräven, kengät / Vagabond, farkut / Levi’s

Asu 2: punainen pipo ja sinistä ruutua

flanellipaita / Patagonia, pipo / VAI-KO, kevytuntsikka / Patagonia, farkut / Levi’s, kengät / second hand

Asu 3: punaiset huulet ja merinovillamekko

pipo / Myssyfarmi, takki / Fjällräven, merinovillamekko / Icebreaker, villapaita / Fjällräven, kengät / Vagabond

Luulen, että jokaikinen näistä vaatteista selviää käytössäni vähintään kymmenen vuotta, luultavasti useita kymmeniä. Mikä ilo onkaan, että tietää pystyvänsä käyttämään suosikkivaatteitaan pitkään, ehkä hamaan tappiin saakka.

Alkusyksyä olen elänyt pitkälti tuolla korvessa, joten savuntuoksuisena olen myös kulkenut, mutta ai että tuntui tänäänkin ihanalta kulkea Kampin katuja hiukset pestyinä, huulet punattuina. Kontrastit tekee tästäkin parasta: metsä tai metsä-asukokonaisuudet eivät tunnu yhtä ihanalta ilman kaupunkia ja toisinpäin.

Kulkekoon ja pukeutukoon kukin niin, että kivalta tuntuu.

-Henriikka