Merinovillan ylivoimaisuudesta (+North Outdoorin vaatearvonta)

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Nämä kuvat ovat taas sellaisia, joiden jakamista ei ole meinannut jaksaa odottaa. Kuvasimme pari viikkoa sitten Eevan ja Mikon kanssa aamuhämärässä, aivan Tammelan kotini nurkilla ja vihdoin voin näyttää, millaista taikaa Eeva on saanut taas aikaan. Taustatarinana kerron, että meillä kaikilla oli kolmella oli suuria vaikeuksia päästä ylös sängystä tuona aamuna. En tiedä, kuinka Eeva lopulta onnistui, kun hän ei juo edes kahvia.

Kuvien pääosissa eivät kuitenkaan ole minä ja Mikko, vaan kledjut päällämme, kaikki tuo ihana merinovilla. Suomalainen North Outdoor on uudistunut upeasti, ja kuvissa olevat vaatteet ovat muutama esimerkki laajasta merinovillamallistosta. (Olen tietysti valinnut tyylilleni uskollisesti välillä päälle vähän suurehkoja villapaitoja, mutta yrittäkää nähdä sen läpi. Siis sen valinnan, ei suinkaan paidan…)

Käytän merinovillavaatteita aivan älyttömästi. On hauska käyttää noin vahvaa sanaa ja tietää, ettei kuitenkaan liioittele.

Ohut merinopaita ja istuvat sukat ovat päälläni retkeillessä, paksumpi villapaita kylmempinä päivinä istuessa iltatulilla, ja kuivan merinokerraston ja -sukat vedän päälleni juuri ennen makuupussiin hyppäämistä.

Eräelämän lisäksi merinovillaiset vaatteet ovat tulleet viime vuosina elämääni ilahduttamaan ja helpottamaan ihan normaaliin arkeen. Aidot luonnonmateriaalit vain ovat niin paljo parempia ja miellyttävämpiä käyttää, etten ole enää keksinyt riittävästi syitä, miksi käyttäisin niitä vain luonnonhelmassa. Esimerkiksi North Outdoorin eli N/O:n harmaa KASKI-villapaita on ollut viimeisen vuoden aikana eniten käyttämäni vaate kaikista. Siinä on istuttu niin kotisohvalla tyytyväisenä kuin jylhästi Mongolian vuorijonoja ja Lake Baikalin syvyyttä ihaillen.

Miksi merinovilla on sitten niin erinomainen materiaali?

Merinovilla on luonnontuote, joka saadaan merinolampaista. North Outdoorin merino on myös mulesing-vapaata.

Materiaali on ekologista, mikromuovivapaata, eikä kuormita luontoa.

Merinovilla on luonnostaan antibakteerinen. Se ei kerää hajuja itseensä ja puhdistuu usein pelkällä tuuletuksella.

Merinovilla on lämmin ja lämmittää jopa ohuena kerroksena paremmin kuin yksikään tekokuitu. Merinovillakuitu voi imeä itseensä noin 30% kosteutta tuntuen edelleen kuivalta ihoa vasten, joten se lämmittää kosteanakin.

Merinovilla joustaa, eikä kutita.

Merinovilla hengittää. Luonnonkuitu reagoi lämpötilaan, joten materiaali tuntuu kylmällä lämpimältä ja lämpimällä kylmältä. Käytänkin merinovillaa myös kesäretkillä.

Merinovilla siirtää tehokkaasti kosteutta ja haihduttaa sen ilmaan.

Uudistuneella North Outdoorilla on tosi paljon tuotteita valikoimissaan, mutta kireiden aluskerrastojen sijaan (maybe next time) kuvasimme pääosin MADEINFINLAND-mallistoa, johon lähes kaikki päällämme olevat vaatteet kuuluvat. Kaikki tuotteet ovat merinovillaa ja Suomessa valmistettuja. Tänä syksynä olen iloinnut eritoten siitä, että sen tummanharmaan Kaski-suosikkivillapaitani on saanut myös toisen värityksen tuosta poltetusta oranssinruskeasta.

Ainoa huoleni on uuden malliston myötä, että kuinka uusille vaatteilleni käy kimppakämpässämme. Merinovaatteet ovat kuumaa valuuttaa eräopasopiskelijoiden keskuudessa ja saatan jossain vaiheessa huomata, etteivät vaatteet palaudukaan enää minulle pyykkikoriin heittämisen jälkeen…

Alekoodi ja vaatearvonta

N/O tarjoaa blogini lukijoille -15% kaikista tuotteista verkkokaupassa. Koodi on HENRIIKKA15 ja se on voimassa lokakuun loppuun saakka. Joululahjoja miettivät voivat kerrankin olla ajoissa liikkeellä.

Missä N/O:n vaatteita sitten pääsisi kokeilemaan? Ensi viikonloppuna on I love me –messut Helsingin messukeskuksessa ja North Outdoor palvelee osastolla 6m50. Ajattelin itsekin lähteä paikan päälle pitkästä aikaa messutunnelmaan. Olen itsekin vähän huvittunut siitä tosiasiasta, etten jotenkin meinaisi yhtään malttaa odottaa.

Ja lopuksi vielä arvonta: Kirjoita kommenttiboksiin, mikä North Outdoorin tuotteista on suosikkisi. Vastanneiden kesken arvotaan kaksi merinovillasettiä (yksi setti sisältää paita + housut mallistoista ACTIVE, SENSITIVE tai INTENSE + vapaavalintaiset sukat 2 paria.) Jätä vastauksesi 24.10. mennessä. Onnea!

Näitä kuvia katsoessa tulee niin vahvasti mieleen kysymys, että miten joku saattaa olla pitämättä syksystä? Minä ja uusi ystäväni Mikko näytämme ainakin niin hienosti viihtyvän ruskan keskellä. Minne tahansa meneekin syksyllä, on taianomaista. Ja mikä parasta: keltaista kaikkialla. Saatanpa muuten messuilla heittää North Outdoorille idean leijonankeltaisesta villapaidasta. Ja nyt kun kirjoitan sen ääneen, en jaksa odottaa, että saan tahtoni läpi. Kärsimätön sukupolvi, syytetään taas sitä.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen (Instagram, kotisivut, Facebook)  

319 kommenttia

  1. Suvi 17.10.2018

    Oranssihtava Kaski-neule tai Metso-neule. Aija kivoja kaikki!

    Vastaa
  2. Alva 17.10.2018

    Villa <3 Lappiin muutettuani elän nykyään villavaatteissa puolet vuodesta. Naali-villapaita on ihan täydellinen, täytyy pitää tämä firma mielessä kun ensi kerran tarvitsee hankkia uusi perusneule!

    Vastaa
  3. juupeli 17.10.2018

    Merino 50 pipo! Merinosetille olisi kyllä tarvetta :)

    Vastaa
  4. Tyrdis 17.10.2018

    Niin tylsä, kuin vastaus ehkä onkin, niin merinosukat on ulkona maailman paras juttu, joten vastaan ne!

    Vastaa
  5. Sonja 17.10.2018

    Vaikea valita suosikkia, sanotaan vaikka Intense 140 t-paita.

    Vastaa
  6. Outi 17.10.2018

    Kaski-villapaita on myös oma suosikkini!

    Vastaa
  7. mariem 17.10.2018

    Valkoinen Naali-paita on IHANA! <3

    Vastaa
  8. Paksu neule toimisi jäähalliolosuhteissa loistavasti, joten Kaski-neule olisi varmaan minunkin valintani.

    Vastaa
  9. Ansku 17.10.2018

    Kaski on kyllä ihana!

    Vastaa
  10. Heli 17.10.2018

    Kaski villapaita!

    Vastaa
  11. kukka 17.10.2018

    Monista hyvistä vaihtoehdoista Naali-villapaita (https://www.northoutdoor.com/tuote/naali-merinovillaneule-n31701w01/) on suosikkini!

    Oon just tässä miettinyt, että kutittaako nuo merinovillavaatteet samanlailla kuin villa – kiitos tiedosta, että eivät. Nyt voi siis hyvillä mielin tulevaisuudessa käyttää näitä :)

    Vastaa
  12. Taru 17.10.2018

    Oranssihtava metso-neule olisi täydellinen syksyn vaelluksille ja lappiin!!

    Vastaa
  13. Heli 17.10.2018

    Kaski villapaita juuri oranssina!

    Vastaa
  14. rimma 17.10.2018

    täydelliset kuvat ja ihania vaatteita! eniten fiilistelen oranssia metso-villapaitaa, ah!

    Vastaa
  15. Terhi 17.10.2018

    Kaski <3

    Vastaa
  16. Kirsi 17.10.2018

    Enpäs tiennytkään tällaisesta merkistä. Tosi hyvännäköisiä perusvaatteita, täytyy muistaa jatkossa! Suosikkeja aika monta, mm. Kaski-villapaita ja Naava-shaali.

    Vastaa
  17. Sini 17.10.2018

    Naali-villapaita

    Vastaa
  18. Emppu 17.10.2018

    Eniten kiehtoo Kaski-villapaita! Niin unelmaisen näköinen!

    Vastaa
  19. Jenna 17.10.2018

    Naava-shaali! :)

    Vastaa
  20. suvi 17.10.2018

    Pakko sanoa näin paljon työssään ulkoilevana, että tuo merinovillainen kypärähuppu on ihan paras! Lämmittää ihanasti talvella pipon ja huivin alla.

    Vastaa
  21. Elina 17.10.2018

    Kaski-villapaita ? ihania kaikki, pakko saada!

    Vastaa
  22. milja 17.10.2018

    oi, kerrassaan lumoavia aamu-usvakuvia! hmm, olipa noista tosiaan (ihanan) vaikea valita lempparia, kaski- ja naalivillapaidat sekä kulo-pipo valikoituvat lopulta top kolmoseen!

    Vastaa
  23. Anni 17.10.2018

    Tuo Kaski villapaita miellyttää kyllä malliltaan eniten villapaidoista! Villapaidat on parhaita ja Suomessa joka vuodenajan vaate, joten niistä oli pakko valita lemppari. Aivan ihania kuvia! Löysin vasta hetki sitten sun blogin ja on kyllä erittäin hyvää luettavaa. Täydelliseen saumaan osu myös toi alekoodi ja tää postaus North Outdoorin tuotteista. Oon syksyn ettinyt hyvää merinovillakerrastoa, mutten vielä raaskinut ostaa. Nyt laitoin heti tilausta menemään, ehdoton plussa, että tää on suomalainen merkku. Mahtavaa!

    Vastaa
  24. Piitunen 17.10.2018

    Kaski villapaita ?.

    Vastaa
    • Henriikka 5.11.2018

      HELLO THERE. Oot arvonnan toinen voittaja <3 Laitan sähköpostia.

      Vastaa
  25. Essi 17.10.2018

    Naali-villapaita näyttää ihanalta!

    Vastaa
  26. Airi 17.10.2018

    Kaski villapaita on yksi suosikeistani, olen innokas luonnossa liikkuja ja merinovilla on hyvä materiaali juuri nyt jo syksyllä.

    Vastaa
  27. Lennu 17.10.2018

    Oi tuo Kaski villapaita on ihana ?

    Vastaa
  28. Christa 17.10.2018

    Harmaa Kaski-villapaita!

    Vastaa
  29. Emma 17.10.2018

    Suosikkini on Laavu 260 -takki. Toivoisinkin lisää turkosin väriä mallistoon ^^

    Vastaa
  30. MarjaKoo 17.10.2018

    https://www.northoutdoor.com/tuote/naali-merinovillaneule-n31701w01/
    Naali villapaita ♥

    Vastaa
  31. Jem 17.10.2018

    Metso-neule, kaski-villapaita ja kulo-pipo!

    Vastaa
  32. Sarianna 17.10.2018

    Active 210-housut !

    Vastaa
  33. Kaisa 17.10.2018

    Kaski villapaita on yksi suosikeistani, mallistossa on niin paljon ihania vaihtoehtoja!

    Vastaa
  34. Elsa 17.10.2018

    Kaski-villapaita sykähdyttää täälläkin! Yhtäkään merinovillapaitaa en tosin omista, joten mille tahansa tulisi käyttöä.

    Vastaa
  35. Sofia 17.10.2018

    Emmää osaa päättää mikä noista villapaidoista on kaikkein upein, ku ne on kaikki niin kovin upeita. Ja pipotkin, oih!

    Vastaa
  36. feline 17.10.2018

    https://www.northoutdoor.com/tuote/naali-merinovillaneule-n31701p01/ Tämä! Miten upea väri ?

    Vastaa
  37. Jenna 17.10.2018

    Naali-villapaita ehdottomasti!

    Vastaa
  38. Veera 17.10.2018

    Naali !

    Vastaa
  39. Sanna 17.10.2018

    Oranssi Kaski-neule! <3

    Vastaa
  40. Annie 17.10.2018

    Naali-villapaita!

    Vastaa
  41. Elisa 17.10.2018

    Harmaa Kaarna-neuletakki on kyllä varmasti ihanan monikäyttöinen!

    Vastaa
  42. Paula 17.10.2018

    Olipa upeita vaatteita ja tykkäsin myös hillitystä värimaailmasta. Valehtelematta mulle kävisi ihan mikä tahansa merinovillavaate, eniten himoitsen tällä hetkellä lyhythihaisia kerrastopaitoja, lämmintä neuletta tai upeaa shaalia, joka lämmittäisi työpaikan kylmyydessä.

    Vastaa
  43. Salla 17.10.2018

    Ihania kuvia ja upeita vaatteita! On vaikeaa valita lemppari tuote kaikkien seasta, mutta tuo kaski-villapaita olisi varmasti ihanan lämmittävä talven kylmässä säässä .

    Vastaa
  44. Rita 17.10.2018

    Naali villapaita :)

    Vastaa
  45. Iina 17.10.2018

    Oranssi kaski-neule!

    Vastaa
  46. Viv 17.10.2018

    Kaski oranssin sävyssä♡

    Vastaa
  47. Riina 17.10.2018

    Kaski tai metso villapaita, tykkään kans hukuttautua ison villiksen lämpöön!

    Vastaa
  48. Kati 17.10.2018

    Metso-villapaita harmaana! <3
    Mutta on kyllä tuo Kaskikin ihan tosi kaunis ja pipoista Aava ja tuo shaalikin ja jajaja…

    Vastaa
  49. Krista 17.10.2018

    Kaski! I-H-A-N-A! Vahingossa kehittelen tarpeen siitä itselleni. Ohhoh!

    Vastaa
  50. Nauris 17.10.2018

    Harmaa Kaski-villapaita <3

    Vastaa
  51. SarkkuJ 17.10.2018

    Tuo oranssinpunainen paita on super!

    Vastaa
  52. Niko 17.10.2018

    Kaikki käy! Käytän merinoja aina retkeillessä!!!

    Vastaa
  53. Kaisa 17.10.2018

    Iik, ihania kaikki! Kaski ehkä lemppari kuitenkin.

    Vastaa
  54. Paula V. 17.10.2018

    Hanki neulepusero

    Vastaa
  55. Miia 17.10.2018

    Ihania ovat kaikki, mutta erityisesti tuo Naali-paita.

    Vastaa
  56. Ida 17.10.2018

    Kaski-villapaita on upea!!???❤️

    Vastaa
  57. Maria 17.10.2018

    Oh, olipa vaikea valita! Oon hiplaillut näitä aina kohdalle osuessa, mutta toistaiseksi en omista yhtään. Kaarna neuletakki näytti sellaiselta, että sille olisi jokapäiväistä käyttöä. Ja moni muu siltä, että ne korvaisivat monta jo hyvin vanhaa ja huonomateriaalista aluskerrastopaitaa tms.

    Vastaa
  58. Anni 17.10.2018

    Vaikuttaa olevan tosi hyvä hinta-laatusuhde. En ollut koko putiikista kuullut mutta vaikutti hyvältä. Suomalaisuus ja hyvät materiaalit kiinnostaa kovasti. Suosikit active 210 oranssi! Ja naali villapaita valkoinen.

    Vastaa
  59. Anni 17.10.2018

    Vaikuttaa olevan tosi hyvä hinta-laatusuhde. En ollut koko putiikista kuullut mutta vaikutti hyvältä. Suomalaisuus ja hyvät materiaalit kiinnostaa kovasti. Suosikit active 210 oranssi! Ja naali villapaita valkoinen…

    Vastaa
  60. Miisa 17.10.2018

    Oranssi ruskea Kaski villapaita näyttää ihanalta ?

    Vastaa
  61. tiitu 17.10.2018

    Kunnolliselle kerrastolle olis kyllä käyttöä..! Suosikkeja ainakin Naali-villapaita (sekä punainen että valkoinen), Laavu-housut ja Havu-lapaset.

    Vastaa
  62. Maippi 17.10.2018

    Oranssinpunainen metso-neule.

    Vastaa
  63. Tinni 17.10.2018

    Ihanalta vaikuttavat! Valitsisin itselleni myös Kaski-neuleen poltetun oranssin sävyisenä tai sitten Kiirunan tai Naalin valkoisena. Jännä miten oranssin sävyt ovat tänä syksynä alkaneet miellyttää omaakin silmää, aikaisemmin kun ovat olleet ehdoton ei omassa vaatekaapissa!

    Vastaa
  64. Petri 17.10.2018

    ARCTIC 260 vetoketjupoolo on lämmin pohjoisen oloissa.

    Vastaa
  65. Iina 17.10.2018

    Oi mikä löytö! Taitaa lähteä joululahjatilaukset itselleni tuolta. Erityisesti ihastuin Kiiruna paitaan.

    Vastaa
  66. norppis 17.10.2018

    Monta hyvän oloista tuotetta eikä olleet edes kovin kalliita. Sanon ton shaalihuivin (jonka nimen jo unohdin) :)

    Vastaa
  67. Lau 17.10.2018

    Metso-villapaita näyttää kivalta ulkoiluun ja kotoiluun pitkän helman vuoksi. Myös ihan nuo perus aluskerrastot pitkillä hihoilla näytti kivoilta ??

    Vastaa
    • Henriikka 5.11.2018

      HELLO THERE. Oot arvonnan toinen voittaja <3 Laitan sähköpostia.

      Vastaa
  68. Reetta Järä 17.10.2018

    Hmm, vaikea valinta mutta Naali se on!

    Vastaa
  69. Saaraa 17.10.2018

    Oranssi kaski paita! Käytän nykyään myös usein merinovillaa neulontaan. Niin ihanan pehmeää.

    Vastaa
  70. Marjo 17.10.2018

    Kaski villapaita näyttää ihanalta, ja juurikin tuossa ruosteenpunaisessa värissä! Merinovilla on myös täällä todettu ihan lempparimatskuksi :)

    Vastaa
  71. Tiia 17.10.2018

    Harmaa kaski-villapaita?

    Vastaa
  72. Tinja 17.10.2018

    Rakastan merinovillaa! Niissä on niin mukava ja lämmin olo. Töissä ja vapaa-ajalla. Kaikki tuotteet näyttivät kivoilta! Erityisesti uutta kerrostoa kaipailisin?

    Vastaa
  73. Ode 17.10.2018

    Kaski tai Naali on mun suosikit. Toisaalta myös lyhythihainen aluspaita olisi tutustumisen arvoinen, se voisi toimia reissussa ihan T-paitana.

    Vastaa
  74. Mikko 17.10.2018

    Metso villapaita

    Vastaa
  75. Annafiinu 17.10.2018

    Kaski-villapaita saa myös minun sydämeni sykkimään. <3

    Vastaa
  76. Elva 17.10.2018

    Villapaidat, en osaa valita kivointa! Ehkä valkoinen Naali tai sitten oranssihtava Kaski. Kivoja pipoja myös! (Sori pitikö valita vaan yks tuote.) Kylläpä herää metsäilykuume näitä kuvia katsoessa!

    Vastaa
  77. Eevuli 17.10.2018

    Merinovilla on kyllä parasta juurikin siksi, kun ei kutita herkkähipiäistä. Paljon ihania (mm.lapaset, shaali ja Naali-villapaita), mutta kyllä tummanharmaa Kaski vie voiton <3

    Vastaa
  78. Saimi 17.10.2018

    No sukat tottahan toki! Mikään ei voita lämpimiä ja hyvälaatuisia sukkia!

    Vastaa
  79. Suvi 17.10.2018

    Kaski villapaita :)

    Vastaa
  80. Emilia 17.10.2018

    Harmaa Metso-villapaita olisi huippua vetää päälle iltojen viiletessä!

    Vastaa
  81. mursu 17.10.2018

    Neulon paljon sukkia ja niissä merino on ihan suosikkimateriaali. Vaatteissa ei ole tullut kokeiltua (vielä). Kaikki villapaidat näyttävät ihanilta, erityisesti Naali ja oranssi Kaski!

    Vastaa
  82. Hasu 18.10.2018

    Herkkäihoiselle kerrospukeutujalle toi Sensitive merinovilla kerrasto setti ois aika bueno tuote! Sen mie nappasin.

    Vastaa
  83. Ansku 18.10.2018

    Merino 50 pipo on kyllä ehdoton suosikkini <3

    Vastaa
  84. Heidi 18.10.2018

    Esim naali on ihana, mutta merinonahan mikä vaan on täydellistä! ?

    Vastaa
  85. Anni 18.10.2018

    Ehkä Kulo-pipo, vaikka villapaidat oli myös ihania! Mistä puheenollen, nää kuvat oli myös ihania.

    Vastaa
  86. Maija Kandolin 18.10.2018

    Kaski-villapaita on minulle mieluisin ja pidin sekä harmaasta että oranssiin menevästä. Käytän jo paljon merinovillaisia vaatteita ja aluavaatteena myös merinovillan ja silmin sekoitusta. Tarvii täydentää varastoa syksyn Langtanin vaellusta varten.

    Vastaa
  87. Kirsi 18.10.2018

    Sensiteve paita ja housut olisivat juuri ne, mistä olen haaveillut. Palelen aina talvella. ?

    Vastaa
  88. Salli 18.10.2018

    Naisten metso paita on mieluisin minusta. On paljon kivoja vaatteita. Mukaan arvontaan.

    Vastaa
  89. liinakoo 18.10.2018

    Naali shaali <3

    Vastaa
  90. Janika 18.10.2018

    Voisin sanoa varmaan jokasen tuotteen, mutta ehkä kallistun myös tohon Kaski-paitaan. Sitä vois käyttää aina ja kaikkialla!

    Vastaa
  91. Emilia 18.10.2018

    Vaikea valinta, mutta lopuksi kallistuin kuitenkin harmaaseen Kaski-villapaitaan!

    Vastaa
  92. Susanne 18.10.2018

    Tuollainen kuori villapaita! Ja aika moni muukin :)

    Vastaa
  93. Salapirtti 18.10.2018

    Kaski-villapaita ehdottomasti! :)

    Vastaa
  94. Heini 18.10.2018

    Kaski-villapaita (vaikkakin monta muutakin ihanaa löytyisi)! Muuten, aika ihania nimiä noilla eri malleilla. ?

    Vastaa
  95. Essi 18.10.2018

    Kaski villapaita! *sydänsilmäemoji*

    Vastaa
  96. Muire 18.10.2018

    Ooh, valkosena kaski-villapaita !

    Vastaa
  97. Heli 18.10.2018

    Valkoinen Naali villapaita.

    Vastaa
  98. Kirsi Pesonen 18.10.2018

    Kiiruna villapaita olisi sopivan kevyt myös sisällä pidettäväksi, toisaalta oranssi Kaski villapaita ihan täydellinen sieniretkille!

    Vastaa
  99. Annu 18.10.2018

    Hanki neulepaita, oikeasti tarvetta olisi aluskerrastolle

    Vastaa
  100. tiitu 18.10.2018

    Pitkähihainen ja -pulttuinen Active-kerrasto harmaana.

    Vastaa
  101. Pipsa 18.10.2018

    Tuo oranssi Kaski-paita on aivan ihana!

    Vastaa
  102. Anette 18.10.2018

    Oranssi kaski-neule varmaankin :)

    Vastaa
  103. Elina T. 18.10.2018

    Tummanharmaa Kaski-villapaita olisi aivan ihana!

    Vastaa
  104. Marjo 18.10.2018

    Villapaidat näyttivät niiiiin ihanilta!

    Vastaa
  105. Rauni 18.10.2018

    Naava-shaali tai metso-paita! ihania tuotteita!

    Vastaa
  106. Janna Pirilä 18.10.2018

    Metso villapaita ?

    Vastaa
  107. Lukija 18.10.2018

    Metso-villapaita:)

    Vastaa
  108. Anni Tuominen 18.10.2018

    Naali-villapaita, vaikka voisinkin vastata että ihan kaikki tuotteet sukista alkaen!

    Vastaa
  109. Elina 18.10.2018

    Valkoinen Naali-villapaita, aivan ihana!

    Vastaa
  110. AuroraH 18.10.2018

    Mitenhän en ollut kuullut näistä ennen! Kiitos siis hyvästä yhteistyöstä. Tumman harmaa metso villapaita pisti silmään, olisi tosi käytännöllinen retkillä. Sitä voisi pitää päällipaitana, mutta vaikutti sen verran ohuelta että mahtuisi vielä ison paidan allekkin.

    Vastaa
  111. Maro 18.10.2018

    Niin monta suosikkia mutta oranssi Kaski-villapaita on niin upea! <3

    Vastaa
  112. Hnmri 18.10.2018

    Kaski-villapaita ja Naava-shaali ois ihanat!

    Vastaa
  113. Niina R 18.10.2018

    Kaski-villapaita!

    Vastaa
  114. Tuikku 18.10.2018

    Punertava metso neule pitäs saada luottovaate-pestiin:)IHANA!

    Vastaa
  115. Assi 18.10.2018

    Sekä metso että kaski villapaidat vaikuttais tosi kivoilta oransseina!

    Vastaa
  116. Subi 18.10.2018

    Harmaa paksu villapaita, tietenkin!

    Vastaa
  117. Sariel 18.10.2018

    Kaski villapaita oranssin sävyisenä!

    Vastaa
  118. Marika 18.10.2018

    Tämä kerrastopaita ois täydellinen talviurheiluun: https://www.northoutdoor.com/tuote/arctic-260-vetoketjupoolo-4/ :)

    Vastaa
  119. tuovituulia 18.10.2018

    Kaski-villapaita on ihana!

    Vastaa
  120. Nelliina 18.10.2018

    Metso villapaita on paras, oli vaikea valinta, koska niin upeita kaikki. Mukana.

    Vastaa
  121. Tuija Hyrskylahti 18.10.2018

    Metso on kaunis, mutta active 210 -aluspaita on kyllä niin mukavan näköinen…taidan kallistua tuon aluspaidan puoleen. ?

    Vastaa
  122. Nea 18.10.2018

    Kaski-villapaita ja Viklo-pipo!

    Vastaa
  123. Inka 18.10.2018

    Vaikea valita suosikkia, mutta sanon Kaski-villapaita :)!

    Vastaa
  124. Sofia 18.10.2018

    Miten upeita kuvia!! Syksy on vaan niin <3 Vaatteista kaski-villapaita ois mun valinta :)

    Vastaa
  125. Safiiritar 18.10.2018

    Oranssisävyinen Kaski-villapaita ?

    Vastaa
  126. Ruu 18.10.2018

    Active 210 paita ja naavashaali ihastuttivat. Ehkä vielä joskus Kaski- villapaitaa saisi vene/pyöreällä/vetoketjuton poolo mallisena: ostaisin. Merinovillamahtavuutta, mulesing-vapaasti tietysti. Muuta en oikein enää puekaan päälleni.

    Vastaa
  127. Piia 18.10.2018

    Kaski ja Kiiruna -villapaidat <3 Myös nuo Havu-lapaset on söötit!

    Vastaa
  128. Sartsaa 18.10.2018

    Juuri tuo Kaski-villapaita ja Kulo-pipo kiinnostaisivat! Ja miehelle nuo ACTIVE 210 bokserit ja Miilu neule olis hyvä lahja :)

    Vastaa
  129. Erja 18.10.2018

    Metso-villapaita <3

    Vastaa
  130. Tepe 18.10.2018

    Naali villapaita!

    Vastaa
  131. Tytti 18.10.2018

    Naali-villapaita on kaunis. Arjessa meillä eniten on käytössä tuubikaulurit.

    Vastaa
  132. Alexandra 18.10.2018

    Mun suosikki on Kaski villapaita :)

    Vastaa
  133. Jonna 18.10.2018

    Hei, kiitos kivasta ja kauniista blogista! Äänestän Kiiruna-villapaitaa, näyttää ihanan lämpöiseltä ja monikäyttöiseltä!

    Vastaa
  134. Nanne 18.10.2018

    METSO-villapaita näyttää aivan ihanalta! Se päällä olisi ihana kulkea syksyisessä luonnossa ja vetäistä päälle kylminä talvipäivinä. ☺♥

    Vastaa
  135. Pipa 18.10.2018

    Kaski villapaita!!

    Vastaa
  136. JM 18.10.2018

    Kaski-villapaita olen minäkin ihastunut…

    Vastaa
  137. TiinaElina 18.10.2018

    Ihan myyty nykään näille Merino villavaatteille tällainen nivelpsori-ja nivelrikkoinen eläkeläistäti.
    Jopa niin et aikuiset tyttäret tietävät et taas joululahjaksi tulee jotain merinovillaa :)
    Nyt puuttuu enään noi ihan alimmaiset alushousut, ja joku lyhythihainen paita.
    Olen kova hikoamaan pienelläkin lenkillä, ja ärsyttää se puuvilla pikkareiden kosteus sen jälkeen :(

    Vastaa
  138. Anna 18.10.2018

    KASKI-villapaita on lumoava!!olen itse vasta tänä kesänä ymmärtänyt retkeilijöiden hehkuttaman merinovillan käytännöllisyyden.ja nyt en enää muuta käyttäisikään!

    Vastaa
  139. Veera 18.10.2018

    Lempparini on Kaski-villapaita, ihana!

    Vastaa
  140. Stiin 18.10.2018

    Voih, Kaski-villapaidat näyttävät hurmaavilta kaikissa väreissä! Merinokerrasto on myös ollut pitkään hankintalistalla hiostavan, paniikkiostoksena hommatun fleecehirvityksen tilalle.

    Vastaa
  141. Jessica 18.10.2018

    Punainen Kaski-villapaita ehdottomasti (niin kuin ei-niin-yllättäen monen muunkin mielestä)! Sensitive-setti ja sekä ohuet että normit normivartiset sukat näyttää aikas hyviltä. ^^

    Vastaa
  142. Heidi 18.10.2018

    Kaski-villapaita! Aivan ihanan näköinen.

    Vastaa
  143. meri 18.10.2018

    Valikoimassa on paljon kivoja tuotteita, mutta suosikiksi valitsin Naali-villapaidan sekä kivi-lapaset. Kiitos tästä postauksesta, en ole heidän tuotteisiin ennen tutustunut, mutta nyt pistän muistiin. :)

    Vastaa
  144. Anna-Elisa 18.10.2018

    Kaski-villapaita harmaana olisi bueno. ✌?

    Vastaa
  145. Leena 18.10.2018

    Harmaa Kaski neule

    Vastaa
  146. Paula Laukkanen 18.10.2018

    Metso villapaitaa olen pitkään kaavaillut. Sukat ovat aivan ihanat. Työni takia olen paljon ulkona niin vaatteet mitkä lämmittää, mutta käyvät myös sisälle ovat kyllä mieleen.

    Vastaa
  147. klaara 18.10.2018

    Kaski -villapaita on suosikkini.

    Vastaa
  148. Siiri 18.10.2018

    Naali-villapaita näyttää täydelliseltä!

    Vastaa
  149. Jenni 18.10.2018

    Kyllä tuo ruskaisen oranssi Kaski-paita vei sydämmen, Naali tuli tiukasti kakkosena. Ihania vaatteita ja huikeaa että löysin nämä blogisi kautta nyt, kun miehelle on ollut tarkoitus ostaa lämmin merino-kerrasto syntymäpäivälahjaksi. Loistava ajoitus!

    Vastaa
  150. Salla Saharla 18.10.2018

    Kaarna ☀️

    Vastaa
  151. Jessica 18.10.2018

    Kaski villapaita ?

    Vastaa
  152. Nnu 18.10.2018

    Metso ttai naali paita

    Vastaa
  153. Henriikka 18.10.2018

    Kaski-neule vaikuttaa hienolta. Myös uudelle pehmoiselle merinokerrastolle olisi tarvetta.

    Vastaa
  154. Annakarin 18.10.2018

    Kaski villapaita oi että!

    Vastaa
  155. Hennaaj 18.10.2018

    Kaski villapaita ainakin!

    Vastaa
  156. Siiri Lonkila 18.10.2018

    Metso-villapaita!

    Vastaa
  157. AnnaK 18.10.2018

    Kaarna neuletakki on kaunis!

    Vastaa
  158. Minka 18.10.2018

    Kuinka eettistä merinovilla on ja millä perusteella se ei kuormita luontoa ja on ekologista?

    Vastaa
    • Henriikka 18.10.2018

      Tässä kiteytettynä jotakin:

      Merinovilla on luonnon raaka-aine, joka keritään merinolampaista. 100% merinoneulos maatuu ajan myötä luonnollisesti. Se ei myöskään sisällä mikromuoveja, jotka kuormittavat ympäristöä.

      Valitse mulesing-vapaa merinovilla. Mulesing on erityisesti australialaisten lampaankasvattajien käyttämä kirurginen toimenpide, jossa lampaan peräreiän ympäriltä poistetaan pala löysää ihoa. Arven muodostuminen estää loiskärpästen pesiytymisen ja munimisen lampaan iholle. Puuduttamattomana toimenpide on lampaalle kivulias, ja tästä syystä merinovilla tulisi ostaa tiloilta, joissa mulesingia ei harjoiteta.

      Ja täällä lisää:
      https://www.northoutdoor.com/vastuullisuus/

      Vastaa
  159. Päivi 18.10.2018

    Harmaat Havu lapaset.

    Vastaa
  160. Satu 18.10.2018

    Tuo vaaleanharmaa Kaski paita sinun päällä on aivan ihana ja nuo harmaat sukat :-)

    Vastaa
  161. Rita 18.10.2018

    Villapaidat ehdottomasti lemppareita <33 Etenkin tuo harmaa Kaski ja Naali.

    Vastaa
  162. Kaisa 18.10.2018

    Naali-villapaita, ihana!

    Vastaa
  163. ElluP 18.10.2018

    Kiiruna- ja Kaski-paidat ovat suosikkejani!

    Vastaa
  164. Alexandra 18.10.2018

    Ihastuin Hanki neulepuseroon! Myös alusvaatteet kiinnostavat.

    Vastaa
  165. Essi Arminen 18.10.2018

    Kaski-villapaita<3

    Vastaa
  166. Arja 18.10.2018

    Voi vain kuvitella ja haaveilla, kuinka ihanilta nuo tuntuvat päällä. Näyttävätkin niin mahtavilta.

    Vastaa
  167. Tuulia 18.10.2018

    Kaski-villapaita harmaana on täyttä rakkautta.

    Vastaa
  168. Katri 18.10.2018

    Villapaidat ovat aivan ihania, Kaski tai Naali!

    Vastaa
  169. Päivi_Helena 18.10.2018

    Punaoranssi Metso villapaita näyttää vilukissalle sopivalta!

    Vastaa
  170. Katri 18.10.2018

    Alusvaatteet kiinnostavat, mutta Kulo-pipo vie mallinsa ansiosta silti voiton!

    Vastaa
  171. Silmu 18.10.2018

    Kaski-villapaita on ihan huikean värinen!

    Vastaa
  172. Miamau 18.10.2018

    Heippa, ihania neuleita ja kauniita kuvia :) tulee kyllä kaipuu taas metsän siimekseen. Oranssi käski tai punainen naava ovat kyllä jaettu lemppari. Leijonankeltainen olisi kyllä forever omakin suosikki :D

    Vastaa
  173. Saana 18.10.2018

    Punainen Naali -paita <3

    Vastaa
  174. Hanna 18.10.2018

    Mun suosikki on ehdottomasti Sensitive 225 -paita! Olen herkkäihoinen ja myös merinovilla kutittaa ihoa vasten kovasti, vaikka sitä muuten tykkään esim. villapaitoina käyttääkin. Nuo Sensitive-kerrastot alkoikin heti kiinnostaa kovasti bambusisäpinnan takia. Vitsi jos minäkin pystyisin käyttämään merinokerrastoa kutisematta! :)

    Vastaa
  175. Tiia 18.10.2018

    Kaski-villapaita on myös minun suosikkini!

    Vastaa
  176. Gertrud 18.10.2018

    Metso ja Kaski. Vau.

    Vastaa
  177. Suvi 18.10.2018

    Arctic 260 vetoketjupoolo on suosikkini. Melkein joka päivä metsässä töissä kävijänä tulee ulkoiluvaatteita paljon käytettyä. Mutta tämmönen merkki oli menny kokonaan ohi.

    Vastaa
  178. Jonskut 18.10.2018

    Kaski villapaita on täydellinen

    Vastaa
  179. Neska 18.10.2018

    Kaarna-neuletakki :)

    Vastaa
  180. Natalie 18.10.2018

    Kaski-villapaita on lemppari!?

    Vastaa
  181. Marjooo 18.10.2018

    Kaski-neule :)

    Vastaa
  182. Maria 18.10.2018

    Kaski-paita olisi ihana!?

    Vastaa
  183. Sallamari 18.10.2018

    Harmaa Metso-neule, ihana!

    Vastaa
  184. Riina 18.10.2018

    Naali villapaita on ihana! Kiva kun löytyy lisää suomalaisia vaatebrändejä joista ei ole ennen kuullut.

    Vastaa
  185. Essi 18.10.2018

    Ihania kuvia taas kerran.

    Naali villapaita olisi ihana.

    Vastaa
  186. Johanna M 18.10.2018

    Kaski villis ?

    Vastaa
  187. Hanna 18.10.2018

    Kaikki pipot näyttivät kivoilta, samoin Naava-shaali. Ja kieltämättä tuo kehumasi Kaski-villapaita oli malliltaan parhaimman näköinen kaikista villapaidoista!

    Vastaa
  188. Anna 19.10.2018

    Oranssinpunainen Kaski on kyllä mielettömän ihana.

    Vastaa
  189. Kata 19.10.2018

    Onpa upeasti uudistunut! Kiiruna villapaita, for sure!

    Vastaa
  190. Riina 19.10.2018

    Naali-villapaita ja Kulo-pipo!

    Vastaa
  191. Henna 19.10.2018

    Kaski-villapaita

    Vastaa
  192. Heidi 19.10.2018

    Kaski villapaita ❤

    Vastaa
  193. Eveliina 19.10.2018

    Onpas vaikea valinta! Uskoisin että Naali villapaita sujahtaisi omaan jokapäiväiseenkin käyttööni helposti. Myös Kaski on kyllä ihana…

    Vastaa
  194. Kahvimakkonen 19.10.2018

    Kaski-villapaita näyttää kyllä ihanalta <3

    Vastaa
  195. Sara 19.10.2018

    Joukosta poikkeava valinta eli Active 210 -paita :).

    Vastaa
  196. Eve 19.10.2018

    Hanki-neulepusero on todella ihana! :)

    Vastaa
  197. Riiti 19.10.2018

    Metso-neule on suosikkini. Näyttää lämpimältä ja kivalta päällä, korkea kaulus niskavaivaiselle on aina plussaa.

    Vastaa
  198. Jossu 19.10.2018

    Naisten aluskerrastohousut active 210, tuollaiset puuttuis vielä kaapista

    Vastaa
  199. Ruska 19.10.2018

    Jos valikoimista löytyisi 100% merinovillainen toppi/ urheilurintsikat niin silloin olisin valinnut ehdottomasti sellaisen. Mutta kun ei löydy, niin Active 210 bokserit.

    Vastaa
  200. Sonja 19.10.2018

    Oooooo tuo ruosteen värinen Kaski, tai sitten vaalea Kaarna-neuletakki (olisin siinä vähän kuin Cameron Diaz Holidayssa – I wish). Kerrasto olisi passeli syksyn ja talven retkille <3

    Vastaa
  201. Nanni 19.10.2018

    Naali-villapaita :)

    Vastaa
  202. Janette 19.10.2018

    Hanki-neulepusero on ihana!

    Vastaa
  203. Miia 19.10.2018

    Naali villapaita :)

    Vastaa
  204. Mikko 19.10.2018

    kiiruna villapaita

    Vastaa
  205. Ellen 19.10.2018

    Neulepuserot näyttävät kaikki todella ihanilta! Pehmeiltä ja lämpimiltä.

    Vastaa
  206. Fannny 19.10.2018

    Vetoketjupoolo

    Vastaa
  207. Essi 19.10.2018

    Kaski-villapaita!

    Vastaa
  208. Saara 19.10.2018

    Kaski-villapaita ehdottomasti!

    Vastaa
  209. Matilde 19.10.2018

    Naava shaali on ihana!

    Vastaa
  210. Kiskis 19.10.2018

    Eihän tähän arvontaan voi olla osallistumatta. Taaperolle on hankittu koko pienen ikänsä merinia välivaatteisiin, mytta itselleni en ole raaskinut ainuttakaan merinoa hankkia. Tarvitsisi kyllä. Naali-neule näyttää täydelliseltä ja ihan kaikki pipot tosi kivoilta.

    Vastaa
  211. Noora 19.10.2018

    Vuolu-pipo!
    Hienoja kuvia!!

    Vastaa
  212. Tiina 19.10.2018

    Poltettu oranssi Kaski-neule on suosikkini näin ensisilmäyksellä.

    Vastaa
  213. Sudenmarja 19.10.2018

    Naava-shaali tai Kiiruna-neule, jos vain saisi muussa sävyssä kuin valkoisessa! Ihania tuotteita. Ehdoton plussa myös no mulesing-merkinnästä.

    Vastaa
  214. Sivs 19.10.2018

    Kaski-villapaita ehdottomasti. :)

    Vastaa
  215. Niina 19.10.2018

    Voi että miten ihania vaatteita. Oranssi Kaski neule on kyllä ehdoton lemppari. Tai oikeastaan kaikki oranssit asusteet..

    Vastaa
  216. Anne 19.10.2018

    Tuosta Kaski-villapaidasta etenkin tykkään! Pitäisi kyllä ehdottomasti hankkia tuollainen merinovillainen kerrasto.

    Vastaa
  217. Sara 19.10.2018

    Naali villapaita on pure love!

    Vastaa
  218. anna s. 19.10.2018

    Arctic välikerros on lempparini :)

    Vastaa
  219. Sari P 19.10.2018

    Naali-villapaita tai Metso-villapaita ovat kyllä ihana näköisiä ja varmasti todella mukavia päällä! Itsellä on ongelmana, että villa kutittaa ihoa. Merinovillalla tätä ongelmaa ei ole koskaan ollut :)

    Vastaa
  220. Peppi-Lotta 19.10.2018

    Metso-villapaita – kaikissa väreissä! <3

    Vastaa
  221. Suvi 19.10.2018

    Nämä vaikuttavat hyviltä: https://www.northoutdoor.com/tuote/active-210-housut-4/

    Vastaa
  222. Ninni 19.10.2018

    Kaski villapaita olisi oma valinani,merinovillaisia vaatteita en ole koskaan omistanut mutta luulenpa että siihen tulee muutos sen verran ihanan näköisiä vaatteia north outdoorilla :)

    Vastaa
  223. Raija 19.10.2018

    Suosikkini on Kaarna villatakki. :)

    Vastaa
  224. Olivia 19.10.2018

    Oranssi kaski-villapaita!

    Vastaa
  225. Henna 19.10.2018

    Oranssihtava Kaski-villapaita on ihana!

    Vastaa
  226. Henna 19.10.2018

    Oranssihtava Kaski-villapaita olisi unelma!

    Vastaa
  227. JennaO 19.10.2018

    Kaskivillapaita on oikea ihanuusten ihanuus!

    Vastaa
  228. Saarai 19.10.2018

    Kaski villapaita!

    Vastaa
  229. Emma 19.10.2018

    Naali- sekä kaski-villapaidat ovat omat lempparini!

    Vastaa
  230. Katriina 19.10.2018

    Kaski-paita :)

    Vastaa
  231. Leena 19.10.2018

    Naali on ihana.

    Vastaa
  232. Ssshhh 19.10.2018

    Kaski ja Metso tai kaikki kävis :)

    Vastaa
  233. Raija 19.10.2018

    Kaarna villatakki,

    Vastaa
  234. Anne 20.10.2018

    En ole koskaan edes omistanut tai kokeillut merinovillavaatteita, mutta olisi kyllä varmasti hyvää materiaalia. Vaikea valita suosikkia, mutta erityisesti Naali-neule näyttää hyvältä.

    Vastaa
  235. marantella 20.10.2018

    suosikkini on juuri tuo tummanharmaa kaski-villapaita.

    Vastaa
  236. Naali villapaita! :)

    Vastaa
  237. Heini 20.10.2018

    Valitsisin varmaan tuon harmaan Metso villapaidan.. valinta oli kyllä vaikea! Ostan joka vuosi miehelleni kosketusnäyttö sormikkaat (vink! isänpäivä/joulu tulossa) ja merinokauluri myös tullut tutuksi. Sukkia kuluu myös.. Nyt iski merino-himo! Jännää on se, että ne toimivat kesällä ihan yhtä hyvin kuin talvella viimassa.

    Vastaa
  238. Sanna 20.10.2018

    Naali-villapaita <3

    Vastaa
  239. Olga 20.10.2018

    Oranssi Kaski-villis on ihanan näköinen! Näyttää ihan salonkikelpoiselta arkivaatteelta mutta myös mainiolta retkipaidalta!

    Vastaa
  240. Niina Kurkela 20.10.2018

    Kaski-villapaita on ehdottomasti myös mun lemppari. Sopii moneen eri tilanteeseen ja aina lämmittää :-)
    Sensitive-kerrastolle olisi tarvetta, kun ilmat kylmenee ja talvi tekee tuloaan :-)

    Vastaa
  241. Päivi 20.10.2018

    Kyllä toi Kaski vaan on houkuttelevan lämpimän näköinen paita

    Vastaa
  242. Annika Jokinen 20.10.2018

    Metso villapaita

    Vastaa
  243. Kati 20.10.2018

    Kaski-villapaita! Mukkaan arvontaan

    Vastaa
  244. Tinja 20.10.2018

    Valkoinen Naali-villapaita on aivan ihana!

    Vastaa
  245. Lenu 20.10.2018

    Ihanan ihana oranssi villis <333

    Vastaa
  246. Tarja 20.10.2018

    Kaski

    Vastaa
  247. HANNA 20.10.2018

    Kaikki nää mitä sulla on päällä näyttää niin ihanilta! Toi pipo varsinkin on ihan täydellinen. Ja toi oranssinruskea villapaita <3

    Vastaa
  248. Kukka-Maria Ranta 20.10.2018

    Asun Lapissa, joten merinovilla on kovassa käytössä ? Artic- ja Laavu-mallistot, sekä Metso-villapaita ovat suosikkejani ?

    Vastaa
  249. Alma 20.10.2018

    Metso villapaita aivan täydellinen <3

    Vastaa
  250. Emilia 20.10.2018

    Neva kaulaliina sekä Kaski villapaita :) Brändi on kiva uusi tuttavuus!

    Vastaa
  251. Raija 20.10.2018

    Kaarna villatakki on ehdoton suosikkini.

    Vastaa
  252. Eeva 20.10.2018

    Olen täysin samaa mieltä merinovillan ihanuudesta! Hanki neulepusero on ihana.

    Vastaa
  253. Tuire 20.10.2018

    Kaski villapaita :)

    Vastaa
  254. Elena 20.10.2018

    Never tried anything yet but those hats and mittens look really great ?

    Vastaa
  255. Teemu 20.10.2018

    Villapaidat, tuo harmaa Metso näyttää mukavalta.

    Vastaa
  256. Henna 20.10.2018

    Arctic 260 vetoketjupoolo.

    Vastaa
  257. Sanni 21.10.2018

    Naali villapaita on lemppari!

    Vastaa
  258. Anna 21.10.2018

    Kiiruna-neule, varsinkin miehen päällä!

    Vastaa
  259. Suvi 21.10.2018

    Kaski-villapaita näyttää aivan ihanalta!

    Vastaa
  260. Suvi L. 21.10.2018

    Kaski-villapaita näyttää aivan ihanalta!

    Vastaa
  261. Vilja 21.10.2018

    Oma suosikkini on Active 210 aluskerraston housut, jotka sopivat sekä ulkoiluun että lämmittävät kotikäytössä. Myös Kulo pipo on suloinen! :)

    Vastaa
  262. Anna-Maija 21.10.2018

    Kaski villapaita ☺

    Vastaa
  263. Johanna 21.10.2018

    Naali on ihana ?

    Vastaa
  264. Milla 21.10.2018

    Naali villapaita tai Sensitive tuotteet ? Naali villapaita oli kauniin ajaton, mutta samalla moderni villapaita. Sensitive tuotesarja on kaivattu lisä herkköihoisille. Hypistelin molempia tuotteita ihastuneena messuilla. Erityiskiitoksen annoin kerraston värimaailmasta, joka erityisesti miellytti itseä asiakkaana, joka on lopen uupunut markkinoiden tyrkyttämiin tiettyihin ns. naisten kerrastosävyihin. ☺️

    Vastaa
  265. Anna 21.10.2018

    Metso-villapaita :)

    Vastaa
  266. Essi 21.10.2018

    Kaski-villapaita on kaunis!

    Vastaa
  267. Jasu 21.10.2018

    Naali villapaita näyttää mukavalta.

    Vastaa
  268. Suvi 21.10.2018

    Ei hyvänen aika millaisia kuvia! Näitä katsellessa itse asiassa ajattelen, että reilut koot istuvat usein parhaiten eli näyttävät päällä paremmilta. Niinkuin tuo pipo tai nuo villapaidat! Ja ovat muuten käytännöllisiäkin: viime kesän jäljiltä ei uskoisi että tällaisessa viileydessä täällä muu vuosi vaelletaan, niin väljiä vaatteita saa puettua hengittävästi kerroksittain. Ah nyt tämä syksyn viileys tuntuu paremmalta kuin moneen vuoteen!

    Vastaa
  269. Tommi 21.10.2018

    Laavu 260 takki!

    Vastaa
  270. Kirsi 21.10.2018

    Kulo pipo näyttää juuri sellaiselta rennolta, lämpimältä ja täydellisen malliselta mitä olen jo pitkään itselleni etsinyt

    Vastaa
  271. Tia 21.10.2018

    Vaikea valita suosikkia ? shaali ja neuleet kiinnostaa ja lasten vaatteet muksulle ?

    Vastaa
  272. Riina 21.10.2018

    Ihana arvonta! Kaski-villapaita on suosikkini :)

    Vastaa
  273. Terhi 21.10.2018

    Suosikkini on punainen Kaski villapaita.

    Vastaa
  274. Meira 21.10.2018

    Naali-villapaita

    Vastaa
  275. Halejo 21.10.2018

    Naali-villapaita, mutta paljon olisi kyllä muitakin kiinnostavia tuotteita. :)

    Vastaa
  276. Tiia 21.10.2018

    Naali-villapaita on ihana :) Ja kiitti vinkistä, merinovillaiset sukat kuulostaa talveen lyömättömiltä!!

    Vastaa
  277. Tia 21.10.2018

    Ai että! Kyllä vaan saat Kaski-villiksen näyttämään ja kuulostamaan täydelliseltä. Ja kuinka u-pee ois merinovillainen kypärähuppu?!? <3

    Vastaa
  278. saya 21.10.2018

    Kaski-villapaita on kyllä ihana!

    Vastaa
  279. Hansku Koo 21.10.2018

    Kaski-villapaita. :)

    Vastaa
  280. Maria 21.10.2018

    Metso-villapaita! Tai Naali, joka tosin voisi sisältää myös poolokauluksisen mallin :)

    Vastaa
  281. Anna Skou 21.10.2018

    Metso-villapaita tai/ja naavashaali!

    Vastaa
  282. Petra 21.10.2018

    Vaikea valinta! Naava-shaali tai Kaski-paita ehkä kaikista kivoimpia.

    Vastaa
  283. tann-ja 22.10.2018

    Naali -villapaita näyttää täydelliseltä!

    Vastaa
  284. Ursula 22.10.2018

    Luonnonvalkoinen Kulo-pipo tai poltetun oranssin värinen Kaski-villapaita!

    Vastaa
  285. Irena 22.10.2018

    Metso villapaita ? Varmasti pitäisi lämpimänä kovilla pakkasilla ☃️

    Vastaa
  286. Katariina 22.10.2018

    Metso -villapaita on ihana. Sukkia lähtee myös taatusti tilaukseen vino pino!

    Vastaa
  287. R 22.10.2018

    Metso-villapaita ja 50 pipo!

    Vastaa
  288. Juulia 22.10.2018

    Kaikki villapaidat on aivan upeita, ihan mahdotonta valita lempparia!

    Vastaa
  289. Janna 22.10.2018

    Naali villapaita on ihana!

    Vastaa
  290. Kaisa-Leena 22.10.2018

    Naali villapaita ??

    Vastaa
  291. Anna 22.10.2018

    Kaski on ihastuttava, mutta Hanki vei sydämeni <3__<3

    Vastaa
  292. Heinik 22.10.2018

    Metso -villapaita pitäisi varmasti lämpimänä kylmillä säillä! :)

    Vastaa
  293. Anna 22.10.2018

    Kaski-villapaita <3 !

    Vastaa
  294. Lotta 23.10.2018

    Hanki paita on ihana! <3

    Vastaa
  295. SannaM 23.10.2018

    Naali-villapaita on ihana!

    Vastaa
  296. Sara 23.10.2018

    Naali-villapaita vaikuttaa täydelliseltä!

    Vastaa
  297. Eppu 23.10.2018

    Kaski-villapaita ?

    Vastaa
  298. Kikka 23.10.2018

    Metso ja kaski. Punaruskeana tai harmaana, molempi parempi!

    Vastaa
  299. Julie 23.10.2018

    Aaaah. Nyt on sellainen arvonta, että hypin sormet ja varpaat ristissä, jos onni yhtään paremmin silloin potkisi. Noista on niin vaikea valita, mutta Metso-villapaita yksi lemppareista. Ps. Niin upeita nämä kuvat!

    Vastaa
  300. Laura Karsio 23.10.2018

    Naava -shaaliin olisi ihana kääriytyä ❤️

    Vastaa
  301. Emma 23.10.2018

    Naali tai Kaarna villapaidat! :)

    Vastaa
  302. Saraj 23.10.2018

    Active-sarjan paidat ja housut ovat suosikkejani, niistä olisi iloa uudessa ulkotyössäni. Olisipa arpaonni nyt myötä!

    Vastaa
  303. wuuuh 23.10.2018

    Aika montakin vaatetta tuolta voisin itselleni haluta, mutta erityismaininta menee metso -paidalle! Tunnen jo, kuinka se lämmittäisi nyt talvella.

    Vastaa
  304. hilkka 24.10.2018

    Kaski :)

    Vastaa
  305. Maija 24.10.2018

    Kaski <3

    Vastaa
  306. Kadinka 24.10.2018

    Arctic 260 vetoketjupoolo

    Vastaa
  307. Sara 24.10.2018

    Naali-villapaita!

    Vastaa
  308. Teija 24.10.2018

    Metso neule!

    Vastaa
  309. Krista 24.10.2018

    Naali villapaita

    Vastaa
  310. Saga 24.10.2018

    Kaski!

    Vastaa
  311. Elli 25.10.2018

    Vieläkö ehtii? Kaski-neule! Ihania kuvia!

    Vastaa
  312. Henriikka 5.11.2018

    Kiitos kaikille osallistujille! Voittajiksi arvottiin nimimerkit Lau ja Piitunen, joille olen laittanut sähköpostia. Kaikille iloa kaamokseen <3

    Vastaa
  313. […] Kolmas, vähintään yhtä tärkeä seikka on sen vastuullisuus. Kirjoitin jo vuosi sitten merinovillan ylivoimaisuudesta blogiini, enkä ole muuttanut mieltäni yhtään, päinvastoin: eräopaskouluvuosi saattoi ihan uusille […]

    Vastaa
  314. Riitta 24.10.2019

    Harmaa Kiiruna paita

    Vastaa
  315. Antti V. 24.10.2019

    Avtive setti kelpaisi. ?

    Vastaa
  316. […] suosikkimateriaalini ulkoiluvaatteista. Kirjoitin viime kuussa merinovillan ylivertaisuudesta (ja teinpä saman itse asiassa myös syksyllä 2018), joten en tällä kertaa keskity kuin vaatteiden […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.