arkisto:

toukokuu 2019

Ollapa loppuun saakka luu taskussa

2
–
elämä

Ohjasin viime torstaina esikouluikäisille metsäparkouria. Se oli eräopasopiskelijahetkistäni hurjin. Vaikka olenkin ollut todella paljon lasten kanssa ja pidän lapsista, en kokenut olevani aivan omalla maallani. Siinä missä osallistun paneelikeskusteluun satojen ihmisten edessä äänikään värähtämättä, 45-minuuttinen ohjaus päiväkoti-ikäisille sai minut jännittämään kuin elämän tärkeimpiä pääsykokeita.

Kun sitten tapasin lapsilauman, kävi juuri niin kuin olin ajatellutkin: jännitys katosi. Pienet kädet viuhtoivat ilmaa pyytäen puheenvuoroa: ”Henriikka, Henriikka, Henriikka!” Miten paljon pienillä ihmisillä onkin koko ajan kerrottavaa ja miten ihanan ylpeästi he puhuvat omista jutuistaan ja läheisistään, itsestäänkin. Ajattelisivatpa ihmiset aina yhtä kauniisti itsestään kuin tuollaiset innokkaat natiaiset.

Metsässä tuntui siltä, kuin olisin vihdoin löytänyt kaltaisiani. Jokainen sai keksiä oman parkour-temppunsa, jonka sitten opetti muille. Me kierimme mättäiden yli, loikimme kannolta kannolle, tasapainoilimme kaatuneen puunrungon päällä ja flossasimme hypätessämme alas kiveltä. Oli toisaalta hauskaa ja toisaalta surullista, miten yllättyneitä lapset olivat, kun temppuilin mukana. ”Sähän oot aikuinen!”

Nautin pienten ilosta niin suuresti. Myös mielikuvitusta riitti niin paljon, että olisin mielelläni kaapannut osan siitä itselleni. Flossata nyt kiveltä hypätessään, kamoon! Onneksi olin opetellut flossaamaan, ihan puhtaasta kiinnostuksesta ilmiöön.

Kahden 45-minuuttisen parkour-session jälkeen oli hiki ja eloisa olo. Viittaavat kädet olivat vaihtuneet luvalla vapaaseen ilakointiin: ”Henriikka, Henriikka!” Nautin aikuisen roolistani. On niin hupsua, että lapsille on niin merkityksellistä kertoa asiansa aikuiselle, siinäkin tapauksessa, että tämä aikuinen tulee olemaan heidän elämässään luultavasti vajaan tunnin verran.

Metsätemppuilumme jälkeen löysin läheiseltä kiveltä pienen, vihreäkuvioisen takin. Joltain unohtuneen. Kurkkasin taskuun löytääkseni nimilapun tai tuntomerkkejä omistajasta. Sen sijaan taskusta löytyikin yllätys: ihkaoikea luu.

Hymyilin taskun aarretta viedessäni takkia löytötavaralaatikkoon ja mietin sille vaihtoisia tarinoita. Totesin, että haluaisin kyllä olla loppuun asti tuollainen elämälle utelias tyyppi kuin nuo pienet. Olla innoissaan omista jutuistaan, mutta yhtä lailla kiinnostua kaverin tempuista. Hihkua ihan tavallisille asioille ja olla sellainen, että kukaan ei hätkähtäisi, jos taskustani joskus löytyisi luu tai kaksi.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen (kotisivut, Instagram)

Natura Siberica – kosmetiikkaa Siperian erämailta

2
–
kosmetiikka, yhteistyöTags: , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Natura Siberica

”Siperia” on minulle sellainen voimasana. Jo pelkkä sanan lausuminen saa minut jotenkin hereille.

Tutkimaton, villi ja kaukainen Siperia, jossa luonnonvoimat jylläävät ja erämaa odottaa koskemattomana. Siperia tunnetaan ankarista talvistaan, mitkä pitävät osaa aluetta ikiroudasta, mutta todellisuudessa toiset alueista ovat kesäisin auringon peitossa. Tundraa, taigaa ja heinäeroa, vuoristo- ja suokasvillisuutta – kiinnostava ja salainen Siperia.

Siperian luonnonvaroista ammentaa myös Natura Siberica, kosmetiikkabrändi ja luonnollisen kosmetiikan pioneeri. Oletteko kuulleet brändistä aiemmin? Minä en ollut, kunnes he kysyivät minua (suurta Siperia-fania) yhteistyöhön täksi vuodeksi. Natura Siberica hyödyntää ainoana kosmetiikkabrändinä maailmassa Siperian ankarissa oloissa kasvavien villinä kasvavien kukkien ja yrttien voimaa.

Natura Siberica

Suuri osa Natura Siberican tuotteista on luonnonkosmetiikkaa. Valikoimiin kuuluu niin hiusten-, vartalon- kuin kasvojenhoitotuotteita, joissa on hyödynnetty vuosisatoja säilyneiden luonnonalueiden villikukkia ja –yrttejä. Tulen itse keskittymään loppuvuoden aikana täällä blogin puolella ja instassa pääsääntöisesti brändin vartalo- ja hiustuotteisiin.

Yksi kiinnostavimpia seikkoja, joita on noussut esiin tutustuessani brändiin, on yhteistyö Siperian paikallisten heimojen kanssa. Jotta alue säilyisi koskemattomana Natura Siberica tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten heimojen kanssa, jotka ovat jo sukupolvien ajan ymmärtäneet paikallisten kasvien ominaisuudet. Kuvat luonnon keskellä tottuneina yrttejä, marjoja ja kukkia keräävistä paikallisista aiheuttavat wow-olon, niin kuin minulle nykyisin aina, kun joku osaa tehdä jotain taitavasti käsityönä.

Paikallistietämyksen avulla luonnon kasvit kerätään käyttöön niiden ollessa parhaimmillaan ja toisaalta tuetaan paikallista osaamista ja alkuperäiskansojen työllistymistä nyt ja tulevaisuudessa. Tähän aiheeseen haluisin ehdottomasti tutustua lisää. Ovat aina vähän sellaisia teemoja, jotka kuulostavat kauniilta paperilla, mutta joihin haluisi oikeasti kunnolla, ajan kanssa sukeltaa.

Käytetyistä raaka-aineista

Viime keväisellä Siperian reissullani kiinnitin erityishuomiota kosmetiikkaan, jota reissuilla myytiin. Erilaiset pikkuputelit ja esimerkiksi havupuuöljyt kuulostivat aivan ihanilta, mutta olivat usein pienten kotikeittiöiden tuotoksia, minkä vuoksi niitä ei uskaltanut ilman tarkempaa tietoa, kielimuurin takaa ostaa, saati ottaa käyttöön. Nyt tuntuu kivalta tietää, että voin saada samoja tehoaineita käyttöön turvallisesti.

Siperian luonnonantimet saavat kestää melkoiset sää- ja luonnonolot, joten niiden on oltavat täynnä vaikka mitä supervoimaa. Natura Siberican tuotteissa onkin reilusti Omega-3, -6, -7 ja -9-rasvahappoja, sekä E-, F-, C- ja A-vitamiineja.

Aktiiviaineina tuotteissa käytetään muun muassa seuraavia:

Ruusunjuuri (virkistää, vahvistaa ja parantaa vastustuskykyä)
Siperian Gingseng (vahva antioksidantti, kirkastaa ihoa)
Palsamiköynnös (ravitsee ihoa ja parantaa verenkiertoa)
Altain tyrnimarja (sisältää runsaasti beetakaroteenia, joka uudistaa ja korjaa ihoa)
Siperian mäntyöljy (suojaa ja hoitaa herkkää ja punoittavaa ihoa)

Jokapäivisistä käyttötuotteista satunnaiseen hemmotteluun

Natura Siberican valikoimiin kuuluu niin jokapäiväisiä käyttötuotteita kuin erikoistuotteita hemmotteluhetkiin. Tuotteet valmistetaan Virossa.

En ole mikään kosmetiikan lotraaja, enkä ylipäänsä erityisen kiinnostunut kosmetiikasta – haluan yksinkertaisesti voida paremmin, ja että ihoni ja hiukseni ovat elinvoimaiset. Tämän vuoksi olen valmis näkemään vaivaa oikeiden hoitotuotteiden etsintään ja käyttöön. Ja totta kai on välillä ihana hemmotella itseään vähän: esimerkiksi kesämökki-spa on yksi ihanimpia asioita koskaan.

Tällä hetkellä, kun tuotteiden kokeilua on vasta pari viikkoa takana, Naturan Siberican tuotteista lupaavimmalta vaikuttavat seuraavat:

– Luonnonkosmeettiset Flora Siberica –hiustuotteet:
o Flora Siberica Siberian Ginseng Recovery –shampoo
o Flora Siberica Altai Chamomile –hoitoaine
o Flora Siberica Calendula Khakassia -hiusnaamio
– Hiusöljy: Oblepikha Oil Complex for Hair Tips
– Tyrnivartalovoide: Flora Siberica Altai Sea-Buckthorn Hydrating Body Lotion
– Sauna & Spa –sarja, esim. Sauna & Spa Cedar Body Peeling Salt -vartalokuorinta

Mistä tuotteita saa Suomessa?

Tuotteet ovat ovat saatavilla Stockmann–tavarataloista, valikoiduista Sokos-tavarataloista sekä valikoiduista verkkokaupoista. Pienempi valikoima tuotteista löytyy myös Ruohonjuuri-myymälöissä.

Valikoima on kokonaisuudessaan tosi laaja, ja hinnat edullisia.

Tulen kirjoittamaan brändistä vielä lisää ja jakamaan kokemuksiani erityisesti Instagramin puolella.

Luulen myös, että tulen taas joskus lähivuosina löytämään itseni Siperiasta, joten mistäs sitä tietää, jos pääsisin vielä tuotteiden alkulähteille ja keräämään joskus jotain tyrnisatoa ihan omin käsin. Mutta ihan lähivuosiin en ole suunnitellut tuollaista matkaa, joten nyt jään vain virtuaalisesti seuraamaan elinvoimaisen ja villin, mutta yllättävän vähän tutkitun Siperian tarinaa.

Juuri nyt aion kuitenkin nousta tästä koneen äärestä, pistää vähän ripsiväriä juhlapäivän kunniaksi ja lähteä äänestämään. Toivon hartaasti, että teette kaikki samoin. Siis äänestätte, ripsarista viis.

-Henriikka

En lupaa tänä kesänä tehdä yhtään mitään

6
–
elämä, kaverit

Rakastan kesiä. Varsinkin jälkikäteen. Silloin hyttyset ja niiden aivoja raastava ininä ja ihoa raastavat paukamat ovat poissa, helle ei kuumenna liikaa mieltä, eikä hiki valu väärissä paikoissa. Silloin jäljellä on vain se kaikki valokuvista katsottava kauneus, muistoihin kirjatut hetket, joista minun aivoni muistavat vain ne ihanimmat – nin minun aivoni yksinkertaisesti toimivat. Ovat aina toimineet.

Jälkikäteen kesät tuntuvat aina ikuisilta.

Kesä on jo alkanut. Ensimmäiset ja toisetkin helteet ovat jo poissa, enkä ole muistanut niihin tarttua. En ole muistanut, jaksanut enkä halunnutkaan viettää kaikkea aikaani ulkona auringon alla. Tai auringonnousuja ihaillen. Tai auringonlaskuista hiljaa huokaillen.

Enkä ole syönyt kuin vasta parit kunnon ulkojätskit, yhdet Helsingissä ja toiset äitini kanssa Kouvolan Nipan grillillä: mango-vaniljasekoituspehmikset. (Yritimme samana päivänä mennä isäni kanssa juuri uuteen sesonkiin ovensa avanneeseen Tykkimäen huvipuistoon syömään jäätelöä (isälle rommirusina, minulle kaksi palloa, rommirusina & mango-meloni), mutta ne kehvelit eivät kelpuuttaneet kuin käteistä. Kuulemma joku häiriö. Otimme sitten sammakkomaskottien kanssa yhteiskuvan ja poistuimme jätskeittä.)

Mutten minä ole tekemättömyydestäni niin kovin huolissani, vaikka olenkin vannoutunut listaihminen. Nimittäin tänä kesänä en lupaa tehdä yhtään mitään. En tee listaa, en inspiroivaa Pinterest-kansiota, en edes muutamaa muistiinpanoa ideoista puhelimeeeni. En kertakaikkiaan aio kasata minkäänlaisia odotuksia tulevalle kesälle.

Sen sijaan aion ottaa päivän kerrallaan, yllättyä kaikesta toden teolla. Elää elämää sellaisenaan kuin se on minulle ilmestyäkseen, sen kummempia tempoilematta. Ja sitten syyskuussa voin todeta, että tässähän tämä nyt meni, vähän niin kuin ohi silmien, läpi sormien, mutta niinhän ne aina. Että tulipahan elettyä tällainenkin elämän pätkä.

Ja sitten tyytyväisenä voin muistaa, että jo marraskuussa kulunut kesä tuntuu ikuisuudelta ja eteerisen kauniilta, kulki sen itse sitten missä vermeissä tahansa, millaiset huuruiset ajatukset mielessä tahansa.

Ja ehkä sitten taas ensi kesänä teen jonkun glitter-reunaisen, itsetehdystä paperista väännetyn kesälistan, jota hurmiossa suoritan kohta kohdalta eteenpäin. Ehkä suihkauttelen siihen eteerisistä öljyistä ja muusta maagisesta tehtyä, santelipuun tuoksuista hajuvettä ja kirjaan kaiken jo tehdyn kultaisin ruksein kuitatuksi.

Tänä vuonna minä kuitenkin otan tämän kesän kuin sellaisen lahjana, josta ei ole varma, onko se osuva tai mieleinen ollenkaan. Mutta joka päivä sen kuitenkin avaa ja sitten yllättyy. Toivottavasti positiivisesti. Että sellainen lahja tälle päivälle. Kiitos, kai.

Ja myöhemmin aivoni voivat sitten alkaa tuttuun tapaan toimimaan niin, että muistoihin jää vain ne kaikista kivoimmat olot ja tunnelmat.

-Henriikka

Varustevinkit ensivaellukselle: vaelluskenkien, teltan sekä makuupussin ja -alustan valinta

4
–
outdoor, yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Näitä te olette toivoneet PALJON: ajatuksiani vaelluskenkien, teltan sekä makuupussin ja –alustan valinnoista. Koostin nyt yhteen postaukseen mietteitäni näistä varusteista ja minkä vuoksi olen päätynyt tiettyihin tuotteisiin.

Jokaisesta kategoriasta riittäisi asiaa monen liuskan verran, yritän kuitenkin tiivistää olennaisimman suht napakkaan muotoon ja vastaan sitten mielelläni kommenttiboksissa, jos joku asia jää vielä mietityttämään. Taas kerran arvostan myös erittäin paljon, jos haluat jakaa omat vinkkisi, ajatuksesi tai varustesuosikkisi kommentilla kaikille muillekin nähtäväksi.

Näissä valinnoissa keskityn kolmen vuodenajan retkeilyyn ja jätän talvivarusteet huomiotta – talviretkeilystä on tulossa oma juttunsa ennen ensi talvea – Lupaan, se on jo kalenterissa!

Vaelluskengät

Käytössä tällä hetkellä: Hanwag Tatra II Wide lady

Kengät ovat tärkeimpiä, ellei tärkein varustevalinta kaikista.

Jalat ovat minulle hankala paikka: lyhyet, mutta todella leveät jalkani eivät ole helpoin rasti retkeilyssä. Lisäksi jalkani luut ovat ulkonevat, jalan kaari vähän lässähtänyt, ja varpaat mutkittelevat minne sattuu (pikkuvarvas pötköttää aina toiseksi pienimmän takana piilossa poikittain…) Ihoni hiertyy vikkelästi ja hankautuu helposti rakoille. Kuulostaapa kertakaikkiaan unelmien jaloilta, hah. Eli kyllä, haasteita riittää, enkä todellakaan pysty hankkimaan kenkiä sokkona nettikaupoista.

Viime keväänä otin käyttöön nuo Hanwagin Tatrat, klassikkomallin, joka uudistettiin vuosi sitten. Jo nyt tuntuu siltä, kuin kengät olisivat olleet minulla vuosia, niin paljon olen niissä kulkenut menemään. ”Wide”-lisä nimen perässä tarkoittaa leveälestistä mallia, johon jopa minun hobittijalkani sujahtaa. Kengillä on kiva kävellä maastossa, nauhat on helposti sidottavat ja kiristettävät, ja nilkka pysyy tukevasti jalassa. Kengän ulkopinta on nupukkinahkaa ja siinä on vedenpitävä Gore-Tex -kalvo. Jaloista kovasti hikoilevalla saattaisi sopia kalvoton malli paremmin, jotta kenkä hengittää enemmän.

Harkitsen itse, että ostaisin kenkiin vielä pehmeämmät pohjalliset pidemmille reissuille, sillä yli muutaman päivän retkillä jalkapohjani selkeästi rasittuvat kengistä. Vaihtoehtoisesti ostan pidempiä vaelluksia varten toiset kengät. Mutta nämä ovat olleet kyllä itselleni siitäkin huolimatta ihan huiput.

En ostaisi kenkiä missään nimessä sovittamatta. Ennen sovitustakin kannattaa kuitenkin miettiä, missä kenkää ensisijaisesti käyttää. Lähden liikkeelle lähes aina kevyemmillä vaelluskengillä tai lenkkareilla, jos kuljen vaikka kansallispuistojen polkuja tai muita helpompikulkuista maastoa. Haasteellisempaan maastoon ja polkujen ulkopuolelle valitsisin tukevammat ja kiertojäykemmät kengät, niin kuin nämä Tatrat ovat, jolloin jalka ei väsähdä niin helposti.

Myös koko kannattaa miettiä harkiten. Kenkää kannattaa sovittaa sellaisella sukalla, millaisella on yleensä luonnossa liikenteessä, esimerkiksi laadukas vaellussukka. Kärkeen pitää jäädä sentistä kahteen tilaa, koska jalka turpoaa matkan varrella jonkun verran, mutta muuten kengän pitää istua hyvin.

Vaikka kengät kannattaakin aina sisäänajaa, en ole ainakaan itse löytänyt ikinä hyviä kenkiä, jotka olisivat aluksi tuntuneet ikäviltä jaloissa. Eli valitse kengät, jotka sopivat jalallesi ja tuntuvat hyvältä. Asiaan perehtyneiden liikkeiden myyjät osaavat neuvoa kenkävalinnoissa aivan varmasti, ja olen itsekin luuhannut kaupassa välillä sovittelemassa vaikka miten kauan – se on sallittua. Kenkä kannattaa valita huolella.

Lue lisää vaelluskenkien valinnasta täältä

Teltta

Käytössä tällä hetkellä: Fjällräven Abisko View (2 hlö) & Fjällräven Abisko Dome (3 hlö)

Teltan valitsemisen lähtökohtana kannattaa miettiä aika tarkkaan, millaiseen käyttöön teltta tulee. Jos pääasiallinen tarkoitus on lähiretket mahdollisimman mukavasti ja väljästi, saattaa sopiva valinta olla vähän painavampi teltta. Jos taas tarkoitus on kulkea pitkiä matkoja telttaa kantaen, saattaa mukavuudesta joutua vähän tinkimään painon tiputuksen vuoksi. Näiden rinnalla ratkaisevat tietysti myös hinta ja kestävyys – Ruisrockiin ei välttämättä kannata lähteä tonnin teltan kanssa, tai sellaista ei ainakaan vain Ruisrockin vuoksi kannata hankkia.

Telttoja on kahta mallia: tunneli- ja kupolitelttoja. Itselläni on tällä hetkellä käytössä kaksi kupolitelttaa, jotka siis pysyvät pystyssä ristikkäisten kaarien avulla ilman lisäkiinnitystä (joskin lisäkiinnitys usein kannattavaa). Kupoliteltan pystyttäminen on mutkatonta, sillä se seisoo kalliollakin pystyssä itsekseen. Tunneliteltta taas pitää paremmin tuulta ja on usein myös kevyempi vaihtoehto.

Olen omissa teltoissa pitänyt siitä, että niihin on mahtunut mukavasti sisään istumaan, pystyttäminen on ollut helppoa ja teltassa tai absideissa (teltan eteiset) on ollut tilaa. Olen ollut sekä Viewiin että Domeen supertyytyväinen. Tuota kahden hengen Viewtä olen käyttänyt enemmän, sillä se on kevyempi matkassa, enkä ole tarvinnut usein yli kahden hengen majoitetta matkassa. Mutta olen harkinnut hankkivani jossain vaiheessa vielä yhden hengen kevyen tunneliteltan vieläkin pidemmille vaelluksille tai tuulisempiin olosuhteisiin.

Kuluneen vuoden aikana olen usein majoittunut ihan taivasalla makuualustalla ja pressulla, riippumatossa tai sitten laavuilla ja kodissa. Mutta majoite on ollut sateen uhatessa silti aina mukana, koska ikinähän ei voi tietää, onko laavu jo täynnä.

Psst! Partioaitalla on juhannukseen asti telttakampanja, jossa yli 500 euron teltan ostaja saa 100 euron lahjakortin kaupan päälle.

Lue lisää telttavalinnasta täältä

Makuupussi

Käytössä tällä hetkellä: Marmot Angel’s fire regular (3 vuodenaikaa, untuva), Haglöfs Cornus –7 (3 vuodenaikaa, kuitu), Vaude – vanha malli (kesäpussi) & Halti – vanha malli (todella kevyt kesäpussi)

Makuupussi, tuo ihanan pehmoinen omistaa, mutta kinkkinen valita. Hyvin valitut makuupussi ja –alusta takaavat paremmat unet, mikä taas takaa hienomman reissun, joten näiden valitsemiseen kannattaa paneutua.

Makuupussit lajitellaan kesä-, kolmenvuodenajan- ja neljänvuodenajan makuupusseihin, joista vikoihin, eli talvimakuupusseihin, en nyt lainkaan keskity. Kaikissa laadukkaissa pusseissa on ilmoitettu on aina lämpötilarajat, joihin on olennaista keskittyä, kun on päätetty halutaanko ostaa silkka kesäpussi vai sellainen, joka sopii myös vähän viileämpiin säihin. Oma kokemukseni on, että useimmin käytössä on nimeomaan kolmen vuodenajan pussi, joka ei usein ole liikaa Suomen kesässäkään. Tosi kevyelle kesäpussille taas ei ole ollut käyttöä ennen helteistä viime kesää juuri lainkaan, paitsi ulkomaanreissuilla ja ehkä spontaanisti kavereilla kyläillessä.

Lämpötilarajat ovat usein merkitty erikseen naisille ja miehille, sillä naiset palelevat miehiä keskimääräistä enemmän. Vähemmän retkeilleen, naisen tai helposti palelevan kannattaa tsekata aina comfort-raja. Sitä minä itsekin aina tuijotan, vaikka olenkin retkeillyt jonkin verran. Comfort-raja tarkoittaa, että keskivertotyyppi nukkuu kerrotussa lämpötilassa (esim. -2 astetta) yönsä mukavasti. Tiedän itse kokemuksesta, että tykkään nukkua ulkona suht lämpimästi, ja siksi saatankin ottaa noin viisi astetta lämpimämmän pussin matkaan kuin millaista lämpötilaa on luvattu.

Makuupussin valintaan on toisaalta myös hyvin haastavaa antaa neuvoja, että se on yksi niistä varusteista, joiden toimivuuden itselle pystyy kunnolla kokeilemaan vain nukkumalla siinä ulkona. Siinä missä joku toinen palelee helposti tietyssä makuupussissa, toinen hikoilee samana yönä samanlaisessa ihan vieressä. Jokainen meistä kokee kylmyyden ja lämmön eri tavoin. Yhden ystäväni kanssa meidän makuupussien comfort-lämpötilojen ero saattaa olla samana yönä vaikka 15 astetta, sillä hän palelee ja minulla on helposti lämmin.

Kannattaa myös muistaa, että makuupusseja voi pitää myös päällekkäin. Itse käytin talvella parhaimmillaan kolmea makuupussia päälletysten, kun lämpötila tippui -42 asteeseen. Mutta samaa taktiikkaa voi soveltaa myös muihin vuorokaudenaikoihin: vaikka comfort-rajoja ei voi täysin ynnätä yhteen, tuo tuplaus kuitenkin paljon lämpöä, jos viileämpään kevätyöhön haluaa yhdistää esimerkiksi kaksi keposempaa kesäpussia.

Monissa naisille tehdyissä pusseissa on myös erilainen muotoilu kuin miesten pusseissa tai eri määrä täytettä eri kohdissa. Naisten pussit ovat myös usein lyhyempiä, mikä kannattaa myös huomioida: sopivan kokoisen pussin valinta takaa sen, ettei kehon tarvitse lämmittää liian suurta tilaa. Moni kokee kuitenkin makuupussissa ahtaanpaikankammoa ja tila tuo ylipäänsä mukavuutta oloon: lämpimämmillä keleillä makuupussin suurempi tilavuus ei ole niin kriittistä.

Makuupussitäytteitä on kahdenlaisia: kuitua ja untuvaa. Pähkinänkuoressa: untuva on lämpimämpää, kevyempää ja kalliimpaa, synteettinen kuitu ei taas ole painoonsa nähden yhtä eristävää, eikä pakkaudu yhtä pieneen tilaan. Se on kuitenkin selkeästi edullisempaa ja sopii kosteisiin olosuhteisiin paremmin: se kuivuu helpommin ja lämmittää paremmin myös vähän kosteana. Untuvaa on kostuessaan vaikea saada enää eräolosuhteissa kuivaksi. Itselläni on vähän viileämmillä säillä käytössä lähes aina untuvapussi, mutta kesäpusseina minulla ei ole tällä hetkellä kuin kuitupusseja.

Makuupussia valitessa ja sitä käyttäessä on myös hyvä muistaa, että se lämmittää ja toimii luvatulla tavalla vain, jos sitä käyttää oikein. Makuupussiin kannattaa mennä niin, että itsellään on lämmin, vetoketjun tulee olla kiinni, kasvojen tulisi olla ulkona pussista yms.

Lue lisää makuupussin valinnasta täältä

Makuualusta

Käytössä tällä hetkellä: Therm-a-Rest Prolite Plus regular, unisex

Makuualusta-valinta jää usein yllättävän vähälle huomiolle, vaikka esimerkiksi makuupussin lämmittävyyteen vaikuttaa paljon myös se, onko makuualusta olosuhteisin riittävä. Viileissä oloissa maa hohkaa kylmyyttä yhtä lailla tai enemmän kuin ilma, joten makuualustan valinnalla on todellakin merkitystä.

Makuualustoja on karkeasti jaoteltuna kahdenlaisia: ilmatäytteisiä ja solumuovisia.

Solumuoviset ovat juuri niitä ”jumppapatja”-materiaalista tehtyjä patjoja, rullattavia tai taitettavia. Ne ovat todella kestäviä ja säilyvät usein hyvinä vuodesta toiseen. Ne eivät puhkea ja toimivat muutenkin pomminvarmasti ominaisuuksiensa mukaisesti. Nuotiolta lähteneet kipinät eivät polta niihin sellaisia reikiä, jotka vaikuttaisivat nukkumismukavuuteen ja muutenkin solumuovipatjan kanssa voi olla aika huoleton.

Mukavuudeltaan ja lämmöneristävyydeltään ne eivät ole kuitenkaan yhtä päteviä kuin täytettävät patjat, ja lisäksi ne vievät keveydestään huolimatta reilusti tilaa. Itse en voisi kuvitellakaan nukkuvani helposti kovasta alustasta kipeytyvien lonkkaluitteni kanssa pelkällä solumuovialustalla yhtä yötä pidempään, siksi olen nukkunut jo usean vuoden tuolla Therm-a-Restin alustallani.

Täytettäviä patjoja valittaessa ei kannata keskittyä niinkään alustan pehmeyteen vaan eristävyyteen (R-arvo). Lämpö ei lähde alustasta, vaan ilma toimii eristeenä maan ja nukkujan välillä. Lämpimämmissä ja laadukkaammissa makuualustoissa voi olla sisällä myös kuitua lisäeristeeenä ja joissain jopa untuvaa.

Ilmatäytteiset makuualustat menevät näppärän pieneen tilaan ja tuovat nukkujalle mukavuutta. Minulla on tuosta samasta alustasta myös naisten 168-senttinen makuualusta, mutta itse huomasin sen olevan minulle liian lyhyt, vaikka olenkin alle 160-senttinen. Liikun kuitenkin sen verran ulkona nukkuessani, että pidän enemmän siitä, ettei heti tipahda pois patjalta. Lisäpaino on kuitenkin niin pieni, että valitsen tässä(kin) mukavuuden.

Makuualustan kanssa käytän usein laavulla avaruuspeitettä tai jotain pressunpalaa, jottei pinta tekee alustaan reikää ja jotta makuualusta pysyy myös puhtaampana. Samalla peite on myös turvallisuus- ja EA-varuste. Talvella olen käyttänyt solumuovista makuualustaa ilmatäytteisen alla.

Lue lisää makualustan valinnasta täältä

Pakkauslistat

Kirjoitin viime kesänä suositun kirjoituksen: ”Ensimmäistä kertaa yöksi luontoon: mitä pitää ottaa huomioon + telttaretken pakkauslista”. Sieltä löytyy paljon asiaa, jota kannattaa lukea läpi, jos on suuntaamassa luontoon. Sieltä löytyy myös pakkauslista, jonka voi tallentaa vaikka kirjanmerkkeihin tulevia retkiä varten.

Myös Partioaitan sivuilla on laajasti pakkauslistoja, joita itsekin olen aktiivisesti hyödyntänyt jo useita vuosia.

Noniiiiiin! Nyt niitä teidän omia supervinkkejä sitten kommentoimaan.

Voisin hyvin tehdä myös kesän aikana yhden tai pari lisäkirjoituksista varustevinkkeihin, joten ehdota myös millaisista kategorioista haluaisit tietoa: Vaatteet? Ruoka- ja retkikeittiötarvikkeet? Random lisäsälä? Rinkat ja reput?

Tosi paljon toiveita on tullut myös retkiruokavinkeistä ja resepteistä, joten voisin paneutua siihenkin aiheeseen vihdoin kunnolla. Muistakaa, että aina saa ehdottaa postausaiheita. Tartun niihin usein kyllä ennemmin tai myöhemmin. Ja Instagramin yksityisviestit on paras keino saada vastaus, jos haluat kysellä jotain vikkelästi. Siellä olen usein salamannopea, heh.

Olen vanhempien luona käymässä ja nyt äiti huutaa, että lähdetään kesän ekoille pehmiksille. En siis todellakaan aio jäädä tähän koneelle kökkimään, vaan lähden kirmaamaan kohti jätskejä. Ulkona on upeaa ja ainakin täällä etelässä jo aivan absurdinvihreää.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen (kotisivut, Instagram @tonieskelinen)

Lettuhetki ihan itselleni vain: Suolaiset ja makeat, gluteenittomat tattariletut

2
–
reseptit, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Vuohelan Herkku & Asennemedia

Rakastan yksinoloa. Sellaisia itsemäärättyjä ja -päätettyjä hetkiä ylhäisessä yksinäisyydessä, kun kukaan ei päätä, mitä kuuluisi tehdä, eikä kenenkään kanssa tarvitse hetkeen keskustella ratkaisuista.

Vietin sellaista hetkeä viime viikonloppuna lettujen ääressä. Janne kyllä hääräili omiaan makuuhuoneessa, mutta minä olin vallannut olkkari-keittiön tattarilettujeni kanssa ja otin sellaista rauhallista turhaa aikaa – eli ihan hullun tärkeää aikaa, jos totta puhutaan.

Olen tajunnut kuluneen opiskeluvuoden aikana, että olen oikeastaan aika huono ruoanlaittaja. Syksyn ja alkuvuoden olin ympäröity kämppiksillä, jotka tekivät ihania ruokia, ja minä sen sijaan huomasin tekeväni aamiaista itselleni vuorokaudenajasta huolimatta. Munakokkeli, bravuurini!

Nyt yksin mökillä arkipäivät eläessäni en yksinkertaisesti keksi, mitä ruokaa voisin edes tehdä. Noin kolmesti viikossa teen pastaa ja tomaattikastiketta, johon lisään joskus kalaa. Resepteistä osaan tehdä ruokia, mutta se onkin ihan eri game. Eihän siinä juuri mitään tarvitse osatakaan, kun kerrotaan suoraan, mitä pitää seuraavaksi tehdä. Joskus innostun jostain spesiaalista, mutta turhan paljon aikaa opiskelujen ja töiden oheen ei ole jäänyt, jotta voisin harjoitella kokkitaitojani.

Siksi viikonloppuisin Helsingissä on välillä ollut ihana tehdä jotain kunnolla itse. Tattariletut nyt ovat maailman yksinkertaisin asia valmistaa, mutta joka tapauksessa: tein ne ihan itse.

Gluteenittomat tattariletut

(15–20 pientä lettua)

1 ps Vuohelan Tattarilettujauhoseosta (150g)
5 dl maitoa tai vettä (myös kasvimaidolla onnistuu!)
2 kananmunaa

Sekoita ainekset hyvin keskenään. Anna turvota noin 30 minuuttia ennen paistoa.

Täytteinä suolaisissa: härkis, herkkusieni ja porkkana paistettuna reilussa öljyssä pannulla. Päälle ranskankermaa, juustoraastetta, tacokastiketta sekä basilikanlehtiä. Käytimme pitkälti mitä kaapista löytyi, suolaisten lettujen täytteet voi aika usein soveltaa hävikkiruoan pohjalta.

Täytteinä makeissa: mustikkahillo, soijakerma, vadelmat, vaahterasiirappi ja mintunlehdet. Nom nom nom.

En ollut koskaan aiemmin kokeillut tuota Vuohelan tattarijauhoseosta. Se osoittautui aivan erinomaiseksi!

Yleensä lettujen paisto ei suju ekoilla letuilla lainkaan, nyt näette ekan letun tuossa yllä olevassa kuvassa. Taikinasta tuli mukavan, muttei liian paksua. Sellaista, että se ikään kuin imeytyi reunoista takaisin kiinni lettuun, eikä lettu lähtenyt karkailemaan tai repeleimään pannussa. Aika usein letunpaiston romantisoi etukäteen, ja sitten se on kuitenkin hullun aikaavievää ja turhauttavaa. Saattoi olla ensi kerta, kun ei jäänyt sellainen olo.

Minä hyppäsin kunnolla tattarikelkkaan kesällä 2015, kun olimme reissussa Venäjällä. Ostin Trans-Siperian junaan tattaripuuroa, ja se oli aivan ihanaa. Siitä lähtien olen ollut tattarifani.

Vuohelan Herkulla käytetty tattari on kotimaista ja varmasti puhdasta, siitä 2015 vuoden junaversiosta en olisi aivan niin varma. Vuohelan Herkku panostaa monen muun yrityksen lailla tänä vuonna vastuullisuuteen ja sen kehittämiseen, ja kehittämistyö ulottuu luonnollisesti raaka-aineisiin saakka: Vuohelan Herkulla on sopimusviljelijät ja tiivis, vuosia kestänyt yhteistyö Keskisen Myllyn kanssa.

Vastuullisuus näkyy vahvasti myös pakkaamisessa: tuplapakkaaminen on jäänyt Vuohelan Herkun jauhoilta historiaan. Aikaisemmin esimerkiksi näissä lettujauhoissa oli kartonki-muovi-yhdistelmä, nyt pakkaukset voi polttaa tai laittaa paperinkeräykseen.

Olen innoissani myös siitä, että tiiviit pakkaukset vievät nyt myös paljon vähemmän tilaa kuivakaapista. Jossain vaiheessa tuntui, että yritykset pakkasivat tuotteitaan aivan valtaviin pakkauksiin, jotta näkyisivät näyttävämmin kaupanhyllyllä. Toivon mukaan tämän päivän asiakkaat etsivät enemmänkin jotain fiksua kuin näyttävää.

Kaikkien Vuohelan pakkausten visuaalinen ilme on muuten muuttunut pakkausuudistusten myötä. Nimiä on samalla selkeytetty ja pakkauskokoja muutettu. Jos ihmettelette, missä vanha suosikkipakkaus on, niin himppasen erilaista boksia saapi nyt etsiä.

Kun nyt, totaalisen aamuväsymyksen saartelemana, katsoo tuota yllä olevaa kuvaa itsestäni, on kiva muistaa etten suinkaan aina ole tällainen aamunaama. Kyllä se päivä sieltä taas tulee, vaikkakin ilmeisesti tänään itselleni paljon tavallista myöhemmin.

Ei voi kuitenkaan tulla huono päivä, kun peipot laulelevat pihalla niin iloisesti, ja minä ensimmäistä kertaa elämässäni tunnistan laulun peipoiksi. Ja kun vanhemmat tulevat tänään mökilleni yökylään!

Nautinnollista, voimauttavaa viikonloppua kaikille. Suosittelen ottamaan oman ylhäisen hetken johonkin väliin, vaikka ihan lyhyen vain.

-Henriikka

Kesän helppo lempidrinkki: Tyrni Gin & Tonic

kommentoi
–
reseptit, ruoka ja juomaTags: , , , ,

Tyrni Gin & Tonic rosmariininoksalla – suosikkijuomani tulevalle kesälle.

Jaoin kuvan tekemistäni aurinkodrinkeistä vappuhulinoissa Instagram Storyyn, ja koska niin moni kyseli sen perään, jaan helpon ja yksinkertaisen ohjeen ilolla teille.

Aurinkoinen tyrni Gin & Tonic

–          4cl giniä (käytin itse Monkey 47)
–          10-12cl Tonic-vettä (käytin itse Muteman Premium)
–          Mausteeksi 1-2cl tyrnimehutiivistettä
–          Koristeeksi tyrnimarjoja ja rosmariininoksa
–          Sokeria halutessaan

Idealtahan juoman dna on ihan klassinen GT, mutta muutamaa elementtiä muuttamalla saadaan juomasta hieman erilainen.

Tämä drinkki tehtiin itse asiassa alunperin kouluporukkamme metsämökki-pikkujouluihin. Silloin juoma kulki ”Metsäinen #luopas22 -nimikkodrinkkinä”. 

Haimme juomaan koristeeksi kaikkea metsäistä, puolukkaa, mustikkaa, karpaloita, timjamia, havuja ja muuta sopivaa. Joulukuu ei ollut parasta villiyrttien aikaa, toisin kuin nyt. Tyrnivariantin lisäksi juomakärrystä löytyi Gin & Toniceja varten muitakin mehutiivisteitä, joilla juomia oli mahdollista muokata: puolukkaa, mustikkaa ja karpaloa.

Perinteisen India Tonicin sijasta juomassa voisi hyvin käyttää myös maustettua tonicia (esim. Fever Tree Aromatic Tonic). Ylipäänsä fiilistelen sitä, että tähän drinkkiin voi aika hyvin hyötykäyttää niitä raaka-aineita, mitä nyt milloinkin on saatavilla. Jos ei nyt aivan kaneliketsuppilinjalle haksahda, niin aika hyvin voi miksailla ja testailla sitten, mikä maistuu itselle hyvältä.

Vaikka juon drinkkejä kovin harvoin, olen uskollinen GT-mimmi. Kylmät, äklömakeat juomat eivät saa minua useinkaan innostumaan (toisin kuin kaikki muu äklömakea), joten tällaiset rajummat litkut ovat itselleni juuri sopivia. Sokerin jätin suosiolla omasta drinkistä veke, vaikka tyrni onkin kovin hapanta.

(Ja voi juku, oli niin hyvää! Saispa yhden tällaisen nyt, voisin mennä tuohon pihalle aurinkoon nautiskelemaan kesken työpäivän ja palata sitten taas tähän tuoliin nököttämään.)

Tällaisen simppelin juomanhan tekee vaikka rantakallioilla kylmälaukusta, kun ei tarvitse kuin ainekset ja vaikka jonkun heinänkorren sekoitukseen. Ehkä tällaiset, ei-niin-justiinsa-drinkit ovat myös minun makuuni. En näe itseäni vatkuttelemassa valkuaisia ja siivilöimässä milloin mitäkin.

Vaikka puinen apina päätyikin näihin kuviin somisteeksi Monkey 47 -ginin nimen vuoksi (please, vähän glooriaa ideasta…), niin sillä on muuten ihana tarinakin. Kun kävimme Jannen kanssa katsomassa tätä asuntoa, josta sittemmin tuli ensiasuntomme, oli silloisella omistajalla tuollainen puuapina keikkumassa kodissaan. Päätimme, että jos saamme kyseisen kaksion itsellemme, hankimme sinne samanlaisen. Ja niin Janne sitten ostin sen minulle lahjaksi, kun tarjous oli hyväksytty.

Ikkunat kaipaavat todella kipeästi puunausta, saapi nähdä kumpi sen tänä keväänä hoitaa. No, ei ole niin justiinsa. Etenkään kun keskittyy siihen, miten upeita varjoja noista kirppislaseista muodostuu ikkunalautaan.

-Henriikka

Ps. Gin saatu alunperin pikkujouluihin Juomavinkiltä.

Reissu, joka muutti elämäni

6
–
matkustus, nostalgia, outdoor, perheTags: , ,

Kesälomareissu Norjaan vuonna 1991. Se oli hieno reissu se. 

Vaikka olin tietysti ollut demokratian hengessä päättämässä kohteeksi Norjan Jotunheimenin kansallispuiston, en sillä kertaa vastannut reittisuunnitelmista, enkä oikeastaan juuri mistään muustakaan valmisteluista. Sain ottaa rennosti ja sukeltaa tunnelmaan.

Osasin kerrankin olla stressaamatta. Otin nokoset, kun teki mieli. En yrittänyt haukata liian suurta palaa kakkua kerralla. Jälkikäteen olen miettinyt, olikohan Galdhöpiggenin 2496 metrin huiputus välttämättä järkevin ratkaisu, mutta mukana olleet vanhempani pitivät päänsä reittisuunnitelman kanssa. (Kuva alla.)

Tämä reissu muutti elämäni. Kipinä kansallispuistoihin, kohiseviin vesiputouksiin, uniikkien pohjoismaiden kauneuteen ja luontoon jäi. Olin viikon matkan jälkeen muuttunut mimmi.

Joitain vuosia reissun jälkeen, noin 12 vuotta tarkalleen, haaveilin Teneriffasta ja muista ihanista hiekkarantakohteista, joissa käyneet ystävät tulivat takaisin nenä söpösti karrelle palaneena ja herttaiset pikkuletit sinne tänne sojottaen. Ajattelin silloin, että Teneriffan on oltava paratiisi.

Nyt, aika tarkalleen 28 vuoden vuoden jälkeen, koen suurta kiitollisuutta, että olen saanut lomailla juuri tällaisissa maisemissa. Koskien kuohuessa, vuorten ympäröidessä, purojen solistessa ja karhujen jossain kaukaa lempeästi muristessa. Takapaksista löytyi aina monenmonta kerroseväsleipää sekä haitarikurkkua ja vanhempien syliin sai aina kavuta, jos ei nähnyt tai jos väsytti.

Nämä retkethän tekivät minusta minun; vähän sellaisen, noh, metsäisen.

-Henriikka

Haluaisin juoda vähemmän kahvia

5
–
kahvilla, kestävä kehitys, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Kaffa Roastery

Tiedän, provosoiva otsikko, kun kirjoitus on tehty yhteistyössä Kaffa Roasteryn kanssa. Mutta asia on niin, että jaamme saman mission: että joisimme kaikki vähän vähemmän, mutta paljon parempaa kahvia.

Olen kirjoittanut asiasta ennenkin. Kahvi-addiktoitumiseni ja litrakaupalla kittaus on vaihtunut harkitumpiin, laadukkaampiin ja ennen kaikkea vastuullisempiin kupillisiin. En väitä, ettäkö selviäisin nykyisin kahvitta yhtään onnellisempana, mutta en tarvitse sitä enää saavillisia. En varsinkaan kitkeriä saavillisia. Kaukana ovat ne ajat, kun kävin vähän väliä hakemaan lisää vähän seissyttä ja melko pahaa toimistokahvia puoliksi tyhjenneeseen 4-desilitraiseen mukiin. Tai kun keitin aina pannuun 6 kupillista, silloinkin, kun olin yksin kotona.

Ja kyllä, saatan edelleenkin joskus lämmittää mikrossa jälkikäteen tällaisen kupillisen (Kaffa Roastery mitä luultavimmin irtisanoo itsensä tästä hienostuneesta, espanjalaisesta tavasta) tai ostaa huoltoasemalta matkaan jonkun kitkerähkön sumppisumppisen. Mutta etenkin kotona, jossa todella suuri valtaosa kahvinkulutuksestani tapahtuu, haluaisin kuitenkin toimia koko ajan paremmin. Siksi tilaan tällä hetkellä Kaffan kestotilauspalvelulla tuoreet kahvit suoraan kotiini.

Tiedän, että monen muun asian lailla myös kahvi kuluttaa maailman varoja aika lailla. Siksi haluaisinkin, että jokainen kahvikupillinen olisi minulle merkityksellinen. Kuulostaa ylevältä ja onkin juuri sitä: en halua enää koskaan juoda kahvia turhanpäiten. Saatte vapaasti narauttaa minut, jos huomaatte minun tekevän niin.

Kahvihetkistä voi tehdä merkityksellisen seura, tunnelma, elämäntilanne tai yksinkertaisesti kahvi itsessään: sen eteen nähty vaiva, sen alkuperä, sitä paahtaessa soinut musiikki (!) tai sen maku.

Oli melkoinen säkä, että nimesin aikoinaan blogini juuri kahvin mukaan. Se on vahingossa taannut minulle upean matkan kahvin maailmaan. Koska blogini nousi alun alkaenkin hyvin korkealla hakutuloksissa googlatessa ”kahviblogia”, olen saanut oppia kahvista ja sen yksityiskohdista näiden melkein kahdeksan vuoden aikana vaikka mitä.

Kahvin vastuullisuuteen aloin kiinnittää kuitenkin huomiota vasta muutama vuotta sitten, eikä siltä linjalta ole paluuta. Myös siksi kahvikumppanini ovat vaihtuneet vuosien saatossa – vaikka hyviä vaihtoehtoja on useita, nyt iloitsen isosti juuri Kaffa Roasterystä, joka on varmasti parhaimpia vaihtoehtoja Suomessa.

Kaffa Roasteryn tarina alkoi, kun helsinkiläinen Svante ja hänen opiskelukaverinsa löysivät rakkauden kahviin reilu 10 vuotta sitten. Tämä on mielestäni stoorin paras osio:

He halusivat juhlia ja juoda kahvia, mutta kitkerät litkut veivät bailufiilikset.

Sitten hankittiin ensimmäinen paahtolaite, popcorn-kone, josta ollaan tultukin sitten alkuaikojen villien kokeilujen saattamina melko vikkelästi hurjan pitkälle. Alussa asetettu tavoite on kuitenkin saattaut yhtä lailla pitkälle: rakentaa Suomen ensimmäinen täysin läpinäkyvästi toimiva paahtimo.

Läpinäkyvyystavoite saavutettiin vihdoin täysin vuonna 2017, kun viimeisetkin viljelijähinnat julkaistiin. Kaiken vastuullisuusduunin myötä syntyi Kaffa Handshake –sopimus, joka solmitaan jokaikisen toimittajan kanssa. Kaffa käy myös tapaamassa viljelijöitä henkilökohtaisesti ja tutkimassa tilojen ja osuuskuntien toimintaa, sekä sopimassa seuraavista ehdoista:

  • Työntekijöille maksetaan palkkaa, joka on vähintään alueen minimipalkka.
  • Kaikki työ on eettisesti kestävää. Ei lapsityövoimaa, eikä työhön pakottamista.
  • Työntekijät saavat vapaasti kommentoida olosuhteitaan ja kuulua ammattiliittoihin.
  • Toiminta on ympäristöystävällistä.
  • Pavuista maksetaan aina parempi hinta kuin ”fair trade” –hinta. Hinnat ovat julkisia.

Ihan sairaan siistiä työtä! Vaikka vähän kärsimättömänä ihmisenä pyyhinkin hikeä otsaltani ajatellessani työn määrää, joka tällaiseen kuluu. Mutta sehän tässä kai onkin hienoa: kaikkea ei tarvitse tehdä tai selvittää itse. Voin keskittyä oman työni vastuullisuuteen, sekä vastuulliseen kuluttamiseen, ja tietää, että esimerkiksi Kaffalla keskitytään siihen heidän työssään ja yrityksessään.

Mutta tosiaan, kahvit tulevat meille tällä hetkellä Helsingin kotiin Kaffan kestotilauspalveluna.

Joka kerta ilahduttaa, kun eteisen matolta löytyy musta kirjekuori ja sen sisältä jotain ihanaa kahvia. Kuoren ja kahvipussin visuaalinen ulkomuoto ilahduttaa myös, ja kuoressa olevalle tarralle on pakko antaa erityispointsit:

”Arvoisa postinkantaja. Saa taittaa sekä runnoa postiluukusta väkivaltaisesti.”

Runnomisluvan lisäksi jokaisessa kahvipussissa on erikseen maininta, mikä biisi on soinut kutakin kahvia paahtaessa. Sori nyt vaan, mutta uppoaa ainakiin minuun täydellisesti. (Tämä blogipostauksen kuvia ottaessa soi Tracy Chapmanin albumi nimeltä Tracy Chapman, joka taitaa olla kaikkien aikojen lempialbumini. Kirjoittaessa en juuri kuuntele musiikkia. Paitsi nyt laitoin taas tuon levyn soimaan, koska ah, se on niin hyvä. Ostin vinyylin aikoinaan 19-vuotiaana joltain jyväskyläläiseltä kirppikseltä.)

Meille kahvi tulee perille papuna, mutta saatanpa vaihtaa sen jossain vaiheessa hetkeksi taas valmiiksi jauhetuksi kahviksi. Kun kahvi on näin tuoretta, ei itsejauhamisella ole niin suurta merkitystä, vaikka pavuista tehty kahvi on tietysti aina suurinta luksusta. Tai ainakin toiseksi suurinta, sillä joskus helpolla pääseminen pieksee sen. Jauhatuksen voisi valita myös mutteri- tai pressopannulle sopivimmaksi.

Kestotilauskahvit voi tilata saapumaan kotiin joko kerran viikossa, kahdesti kuussa tai kerran kuussa. Koska luotan Kaffan kahvituntemukseen, tykkään itse yllätyskahvi-tilauksesta: tilaus sisältää paahtajan valikoimia pientilakahveja, uusia tuttavuuksia ja aina vaaleaa paahtoa. Olen aina ollut vaalean paahdon ystävä, ja oli ilo saada maulleni myös tunnustusta, kun kuulin pari vuotta sitten tiukan kahvifaktan: Tosi tummaksi paahdetussa kahvissa kahvin todelliset aromit peittyvät, ja se saa kaikki kahvilaadut maistumaan samalta. Siitäs saitte, vaaleapaahtoisten dissaajat! Me olemme vain herkkiä makupaletin moninaisuudelle.

Paljonko tällainen lysti sitten kustantaa? Kahdesti kuussa tilattu 300-grammainen yllätyskahvitilaus kustantaa 27,80€ kuukaudessa. Jauhatuksella ei ole merkitystä hintaan. On tietysti tilanne- ja ihmiskohtaista, mikä on kellekin edullista ja hintavaa, mutta tässäkin olen miettinyt mieluummin kahvin määrän vähentämistä ja laadun nostamista. Ennen käytin tuon summan melkein siinä, että litkutin valtavia mukillisia markettikahvia.

Kaffa Roastery on luvannut lukijoilleni ihan superhyvän tarjouksen kestotilauksesta uusille tilaajille. Koodilla AAMUKAHVILLA19 saa 2 kk kestotilauskahvit nyt -50 % -alennuksella. Koodi on voimassa 26.5. saakka.

Julkaisin juuri myös Instagramissa yhteistyöhön liittyvän lattiallalötkimiskuvan, johon kommentoimalla voi voittaa 2 kuukauden kahvitilaukset ihan ilmaiseksi itselleen ja kaverilleen.

Että joo, kyllä tässä nyt ollaan taas ihan merkityksellisien aiheiden äärellä. Haluan ihan oikeasti juoda tulevaisuudessa vähemmän kahvia ja vain niitä merkityksellisiä kupillisia. Ja nimeonomaan kupillisia, en mukillisia! On ollut kiva huomata, että yhä useammin aamukahvinkin kaataa sellaiseen kahden desilitran kuppiin. Ehkä joskus palaamme vielä sellaiseen ihanaan, isovanhemmille tuttuun kahvikattaukseen, jossa hauraat kupit ovat kultareunaiset ja arviolta puolikkaan sormustimen kokoiset. Hermesetaksen olen valmis jättämään kattauksesta.

Parempia kahvihetkiä itse kullekin!

-Henriikka

Ps. Käy samoissa kahvihöyryissä lukemassa myös Idan postaus . Klikkiotsikon tapaan houkuttelen teidät sinne kertomalla, että kirjoituksessa Ida kohupaljastaa, minkä uskomattoman kahvinjuontitavan hän on minun innostamana ottanut käyttöönsä!

Runo äidille APUA!

2
–
juhlapyhät, perheTags: , ,

Etsin viime viikolla netistä äitienpäivärunoa, sillä rakastamme äidin kanssa molemmat runoja. Olin varma, että löytäisin helposti ja nopeasti jonkun sopivan.

”Runoja tyttäreltä äidille”, ”äitienpäivärunot”... lähdin liikkeelle perinteisin hakusanoin. Selailin sivustoja ja aika nopeasti tajusin, etteivät internetin äiti-runot kerro minun äidistäni, jos kertovat ylipäänsä yhtään kenenkään äidistä. Suurin osa runoistahan ei ole mitään lahjoja äideille, vaan uskomattomia vaatimuksia ja lisäpainolastia harteille; mystistä oletusta kaikkivoipaisuudesta, satuolennolle ominaisista ihmevoimista ja jopa jumalallisuudesta: ”Jumala ei voi olla kaikkialla, siksi hän loi äidin.” APUA!

Kaiken lisäksi suurinosa runoista on alakuloisia, marttyyrimaisia uhrautumisvärssyjä. Vahva kategoria on myös surunmurtamat nyyhkyäidit, jotka jäävät ikiajoiksi suremaan, kun lapset lähtevät kotoa ja aloittavat oman elämän. Enhän minä sellaista halua äidilleni ladella, sillä tiedän hänen olleen aivan erinomaisen mielellään meille äiti, ja toisaalta tiedän senkin, että hän kuitenkin laski meidät mielellään maailman tuuliin. Eikä edes laskenut, vaan tiesi meidän lähtevän aivan itse. ”En muista, loistiko meidä kodissa tiskipöytä, mutta aina loistivat lasten silmät.” APUA!

”Jos saisin kukan jokaisesta hetkestä, jolloin olen ajatellut Sinua Äiti, voisin kulkea puutarhassani ikuisesti.” APUA ja anteeksi nyt vain äiti, mutta tämä ei nyt aivan pidä kohdallani paikkaansa. Ja perun samantien anteeksipyyntöni, sillä onneksi tiedän, ettet haluaisikaan minun alati ylistelevän ja ajattelevan vain sinua.

Joten tiedän nyt, että ensi vuonna aloitan runon etsinnän aiemmin. Ja täten äiti saa ihanan Eeva Kilven runon klassikoksi muodostuneet säkeet, joista minulle jok’ikinen kerta tulee mieleen hän, maailman paras äitini.

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972

Onnellista äitienpäivää, juuri oikeanlainen äitini. En pidä sinua jumalana, enkä haluaisikaan.

-Henriikka

Ps. Kuvat ovat kesältä 1991, kun minä olen puolivuotias ja äitini sen ikäinen, kuin minä olen nyt.

Kesän reissuhaaveita: 100 syytä matkailla Suomessa

14
–
matkustus, yhteistyöTags: , , ,

Kaupallinen yhteistyö: 100 syytä matkailla Suomessa

Tiedätte kyllä, rakastan Suomea.

Joka niemeä, joka notkoa ja saarelmaa, viljavia vainioita ja kalarantoja, yliromantisoidun jaloksi ja rehelliseksi kutsuttua kansaa ja vänkyrää kansallista itsetuntoa.

Aion tänä kesänä, ja mitä luultavimmin tulevinakin kesinä, pysyä Suomessa. Miksikö? En ole keksinyt riittävän hyviä syitä lähteä. Sen sijaan olen keksinyt lukemattomia syitä jäädä ja matkailla kotimaassa.

Viime kesän Suomi-roadtrip ei laskenut lainkaan kotimaan huumaa, päinvastoin: vaikken varmaan samanlaista ympär-ämpär-reissailua toteutakaan tänä vuonna, en malta odottaa, että pääsen taas sukeltamaan Suomeen, sen salaisiin luoliin, vanhojen kaupunkien mukulakivikaduille, idyllisiin majapaikkoihin ja vaiettujen kansallisaarteiden ääreen.

Olin Kuusamossa, kun sain puhelun 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjalta. Kysymys oli selkeä: haluisinko lähteä kampanjan puolestapuhujaksi? Totta hitsissä halusin. Sanomahan on juuri se, mitä tuuttaan ulos kaikissa kanavissa muutenkin: matkusta lähemmäs, matkusta kestävämmin. Silloin oli helmikuun loppu, olin skraapannut juuri auton jäästä aamulla, ja puhelimessa puhuessamme tuntui, että kesään on vielä ikuisuus. Yhtäkkiä ollaankin tässä, kesän kynnyksellä. Mihin kaikki viikot humahtivat, kysynpä vain?

Tänä vuonna olen ennättänyt kiertää lähinnä Lappia (Ylläs, Pallas, Pyhä, Kilpisjärvi, Inari…) ja sen rinnalla olen viettänyt aikaa Pudasjärvellä, Kuusamossa, Kolilla, Lohjalla, Salossa ja Siuntiossa. Näiden rinnalla elämä on kulunut Tammelassa ja Helsingissä, minkä vuoksi arkikin on tuntunut jatkuvalta kotimaan matkalta. Mutta sen sijaan, että olisin kovin kiinnostunut kuntien ja kaupunkien nimistä, keskityn reissuillani enemmän niistä löytyviin kohteisiin. Kohteet voivat olla ihan mitä tahansa hienoista puista ja pyöräreiteistä kahviloihin ja huvipuistoihin. Joskus kohteet ovat jopa aineettomia: pienen kylän tunnelma tai kaikkialla leijuvat kansantarinat.

”Kyllä ei ole eksoottisempaa maata matkustaa kuin Suomi. Keräsimme sata yllättävääkin paikkaa ja tapahtumaa, joissa on vahva suositus käydä tänä kesänä. Tee niin – ja rahasikin jäävät Suomea kiertämään.”

Näin kuuluu 100 syytä matkailla Suomessa –Facebook-sivun esittelyteksti. Kampanja on Suoma ry:n eli Suomen paikallisten matkailuorganisaatioiden yhdistykseksen koordinoima ja se listaa sivulleen kaikkiaan 119 syytä ottaa suomalaiset kohteet matkahaaveeksi. On mahtavaa, että matkailupalvelutarjoajat yhdistivät voimansa ja keskinäisen kilpailun sijaan kotimaan matkailun suosiota on alettu yhdessä kasvattaa.

Kampanjasivu on oikeasti todella koukuttava (ja kaunis!). Olen jäänyt jo useita kertoja sinne pyörimään, sillä lähes jokainen syy ja kohde kiinnostaa:Eriskummallinen kahvihetki, ruokamatka Raaseporiin, Suomen laajin luolasto ja kireimmät siimat, onnistuneet treffit porojen kanssa ja aito, peräpohjalainen elämäntapa. Nimensä perusteella kiinnostavimmat lienevät maailmanympäripurjehdus 30-luvulla ja vuoden kestävät synttärijuhlat.

Joukossa on myös sellaisia juttuja, jotka olen jo kokenut ainakin kertaalleen. Esimerkiksi Saimi, Saimaa ja sienet eli Punkaharjun Valtionhotelli oli yksi viimekesäisen reissumme kohteista. Tosin silloin päätin jo samantien pihaan kaartaessani, että tänne palaan. Pian.

Kampanjasivu toimii myös ulkonäkönsä lisäksi tosi hyvin. Tykkään Suomen kartasta, jonka avulla pystyy tsekkailemaan kohteiden (eli syiden) sijainteja. VR on lisäksi kampanjan yhteistyötaho ja siksi sivuilla näkyy kivasti myös, mitkä ovat kohteiden lähimmät juna-asemat ja miten pitkällä ne sijaitsevat. Sivuilla on myös Suosikit-osio, jonka avulla voi tehdä helppoja lempparilistoja kohteista ja ottaa niitä itselleen talteen tai jakaa kaverille.

Koko 119 syyn lista tekisi mieli kirjata samantien bucket listaksi ja aloittaa ainainen Suomi-kulkuruus. Vaan otetaanpa nyt rauhassa kuitenkin, onhan tässä elämä aikaa.

Tälle kesälle on tiedossa sopivaa Suomi-maniaa, kun lähdemme kouluporukalla reiluksi viikoksi Itä-Suomeen, Jongunjoelle melomaan kesäkuussa. Sen lisäksi tiedossa on valloittaa kumpainenkin kesämökki joksikin aikaa. Mutta mitä muuta? Sitä en ole vielä päättänyt. Olisin kiva kulkea mahdollisimman paljon junalla ja busseilla, vaan saatan lainata myös autoa muutamaksi päiväksi.

Haluaisin ainakin Lappiin kokemaan viime kesän tapaan yöttömät yöt ja sen tuoman absurdin olon. Yöjunalla voisi kipaista vaikka viikoksi Ylläkselle, yhteen tutuista suosikkipaikoistani. Sekä yöjunassa että Lapissa on aina yhtä ihanaa.

Sen lisäksi haluaisin jonkun pitkän viikonlopun mittaisen loman kunnolla hyvinvointi- ja rauhoittumis-ajatuksella. Paikaksi voisi sopia esimerkiksi juuri tuo Punkaharjun hotelli tai sitten esimerkiksi joku suloinen paikka Turusta. Turku voisikin muuten olla ihana kohde! En ole sillä koskaan ollut vielä koskaan kunnon turistina, ja esimerkiksi kasvisravintola Kuori on pitänyt kokea jo syksystä saakka.

Parin tuollaisen suunnitellumman reissun rinnalle toivon sellaista spontaanimpaa Suomi-liikehdintää. Että joku aamu vaan herään ja päätän lähteä Salon Mathildedaliin, Ruissalon kylpylään tai ihailemaan Hanasaarta. Sillä eihän siitäkään mitään tule, jos meinaa aikatauluttaa kesän kauttaaltaan, eikä suunnitelmien välissä ehdi kuin purkaa ja pakata laukut.

Huomaan nykyisin, että reissaan huomaamattani. Kun ennen rajasin kalenterista lomalle tai matkalle esimerkiksi erilliset kaksi viikkoa, nykyisin maisemanvaihdokset ja lähiretket taittuvat huomaamattomammin. Saatan lähteä illaksi ihastelemaan jotain itselleni uutta luontokohdetta bussimatkan päähän tai ottaa viikonlopun mittaisen irtioton muutaman tunnin junamatkan päähän. Joskus irtiotot ovat kaukana kaikesta hälinästä, joskus on ihana valloittaa Suomen suurimpia kaupunkeja kuin ei olisi niistä koskaan ennakkoon kuullutkaan.

Itselläni työn ja loman sekoittuminen on luontaista, sillä voin työskennellä mistä tahansa. Olen kuitenkin huomannut saman lähipiirissäni, ja myös tutkimukset osoittavat sen seikan, että työtä ja lomaa yhdistetään koko ajan enemmän ja luovemmin. Työmatkan päätteeksi kohteeseen saatetaan jäädä pariksi päiväksi virkistäytymään tai huilimaan. Erinomaista optimointia ja hyvä kehityssuunta, sanon minä – toki siitäkin on pidettävä huolta, ettei aina ole mielessään töissä, jos kaikki menee yhdeksi isoksi yhdistelmäksi vain.

Erityisen innoissani olen kuitenkin koko kotimaan matkailun nousemisesta. Ja sitten vain palveluntarjoajille jäitä hattuun, että kaikkea kehitettäisiin ja rakennettaisiin mieluummin kestävästi ja pitkäjänteisesti, kuin suht nopeasti kasvaneita turistimassoja varten vikkelästi ja kestävän kehityksen lainalaisuuksista piittaamatta.

Ja toisaalta meille reissaajille jäitä hattuun, että myös tukisimme nimenomaan niitä palveluita ja matkakohteita, jotka tekevät hommansa hyvin.

Mikä on teistä paras syy matkustaa Suomessa? Mitä kohdetta, elämystä, palvelua tai mitä tahansa te suosittelisitte? Lupaan laittaa viidelle ekalle vastaajalle postikortin kesäreissuiltani.

Voi veljet ja sisaret, en malta odottaa kesää ja satoja hyviä syitä jäädä Suomeen.

-Henriikka

Ps. Olen puhumassa kampanjasta ja kotimaan matkailusta myös huomenna Huomenta Suomi -ohjelmassa klo 06.37. Oletan, että olette kaikki ruutujen äärellä tsemppaamassa! Sormet ristiin, etten möläytä mitään nuijaa ja saa ikuista somevihaa päälleni.

Seuraa 100 syytä matkailla Suomessa –kampanjaa somessa:
Instagram: @100syytamatkaillasuomessa
Facebook: 100 syytä matkailla Suomessa

Maailman paras äitienpäivälahja

3
–
juhlapyhät, lahjatTags: , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Toisenlainen lahja

Viikon päästä on äitienpäivä. Ajattelin hankkia äidille vuohen, pari koulupukua tai ammattikoulutuksen. Tai ehkä sittenkin rauhaa! Jos saan muut sisarukset mukaan lahjaan, niin hankimme ehkä tuhannen hengen aterian. Tai vähän vaatimattomammin; huussin.

Mistä näissä eriskummallisen kuuloisissa lahjaideoissa on kyse? Kyse on Toisenlaisista lahjoista, eettisistä lahjoista, joiden avulla lahjanantaja voi lahjansaajan ilahduttamisen lisäksi tehdä hankinnallaan ihmeitä siellä, missä sitä eniten tarvitaan. Pienenkin rahasumman lahja muuttaa vaatimattomammissa oloissa elävien perheiden arkea kehitysmaissa.

Meidän perheessä Toisenlainen lahja on ollut jo yli 10 vuotta klassikkolahjatavaraa – aina toimiva, aina mieluinen. Muistan myös, kuinka sain 10 ja puoli vuotta sitten kavereiltani 18-vuotislahjaksi 100 euron arvoisen Toisenlaisen lahjan, joka sisälsi kaikkea puhdasta vedestä kanoihin ja koulupukuihin. Vaikka olin silloin mielissäni myös lahjakortin rinnalla saaduista kultaisista Converseista, niin muistan olleeni erittäin otettu, että ystäväni hankkivat minulle juuri sellaisen lahjan.

Olemme vieneet Toisenlaisia lahjoja perheenjäsenien ja ystävien kanssa myös ihan uudelle levelille: siemenlajitelman rinnalla voi antaa pussin jonkun ihanan kevätkukan siemeniä valmiiksi ruukkuun kylvettynä, tai jos lahjoittaa avustuskohteeseen kasvimaan, voi lahjansaajalle antaa lahjakortin rinnalla vaikka sadonkorjuukasviksia. Lahja ei toki ole silloin enää yhtä aineeton, mutta itse pidän vieläkin merkityksellisempänä sitä, että se on tarpeellinen. Turhaa materiaa ja nopeasti, tavan vuoksi kaupan hyllyltä kiskottuja lahjoja on kodit jo pullollaan.

Toisenlainen Lahja on ekologinen ja aineeton lahja, jonka avulla voi ilon tuottamisen lisäksi tukea kaikista vaikeimmissa oloissa elävien ihmisten toimeentuloa. Kirkon ulkomaanavun avustuskohteisiin lahjoitetaan esimerkiksi vuohia, koulupukuja ja puuntaimia, joiden avulla köyhyyden kierre voidaan katkaista. Työtä tehdään kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

Itseäni koskettavat erityisesti naisten ja tyttöjen koulutusta edistävät lahjat, niin kuin kokonainen ammattikoulutus, jonka voi hankkia 30 eurolla. Yrittäjyyskoulutuksen saa 50 eurolla ja lukutaidon satasella.

Toisenlaisen lahjan nettisivuilla on paljon koskettavia ja informatiivisia esimerkkitarinoita siitä, kuinka lahjat ovat auttaneet ympäri maailmaa, esimerkiksi Myanmarissa, Nepalissa ja Somaliassa.

Yllä olevassa kuvassa on 32-vuotias Dirinaw. Hän sai miehensä Jobin kanssa konkreettisen avun hädän hetkellä lahjana saaduista vuohista, joista yhtä hän pitää kuvassa sylissään:

”Vuohista on hyötyä. Kun saamme kilejä, myymme niitä eteenpäin. Näin saamme rahaa koulumaksuihin”, Dirinaw kertoo.

Ennen heillä oli paljon isompi vuohikatras. Eräänä täysin tavanomaisena päivänä Dirinawin puoliso, Job, oli vuohien kanssa käyskentelemässä niityllä. Yllättäen aseistetut hyökkääjät tulivat ja ryöstivät kaikki vuohet. Yhdessä hetkessä perheen koko toimeentulo katosi.

Nyt elämä on hiljalleen palaamassa takaisin vanhoihin uomiinsa. Dirinawin perhe sai Kirkon Ulkomaanavulta kolme vuohta ja tulevaisuus näyttää taas valoisalta. Vuohenmaidosta saamillaan tuloilla he ovat jo saaneet ostettua neljännen vuohen. Tuloista riittää myös lasten koulumaksuihin.

”On tärkeää, että lapset käyvät koulua. Olisi hyvä, jos lapset saisivat paremman elämän, ettei heidän tarvitsisi kestää samoja ongelmia kuin mitä minulla on. Ehkä he saavat hyvän työn ja elävät onnellisesti perheensä kanssa”, Job pohtii.

Toinen konkreettinen tarina koskee ugandalaista Agnesta, 50v, joka hymyilee ikioman ruokakojunsa takana.

Vielä muutama vuosi sitten perheen elämä oli äärimmäisen raskasta: lasten isä kuoli yllättäen ja pohjattoman surun keskellä äiti oli huolissaan myös perheen toimeentulosta.
Ahdinko helpottui, kun Agnes sai KUA:lta siemeniä ja työkaluja, joilla hän pystyi aloittamaan viljelyn. Nyt urhean äidin kasvattamat tuotteet päätyvät perheen ruoaksi ja myyntiin asti. Köyhyys on vihdoin päättynyt ja äiti ja lapset voivat hyvin!

Naurattaa ja hellyyttää Toisenlaisen lahjan äitienpäivä slogan:

”Ilahduta äitiä vuohi-lahjalla!”

Vaikka noin se juuri on. Oma äitini ainakin riemastuu paperisesta lahjakortista tai sähköisestä kortista, jossa kerrotaan lahjan ja siihen käytettyjen rahojen menevän perille sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

Jos te harkitsette äidillenne lahjaksi esimerkiksi ompelukonetta Nepalista tai ruoka-avustusta Ugandan orpolapsille, niin vielä ehtii hyvin. Aina ehtii auttaa. Pahviset lahjakortit pitäisi ennättää perjantaiksi postissa perille, jos ne tilaa viimeistään ylihuomenna, tiistaina 7.5. klo 13.00 mennessä. Sähköisesti toimitetut lahjat löytävät tietysti perille vaikka vasta äitienpäivänä hankittuna.

Vähemmän, tarpeellisempaa, ajatuksella.
Ennen kaikkea rakkaudella.

-Henriikka

Kuvat avustuskohteista: Toisenlainen lahja / Kirkon ulkomaanapu

Maailmassa on kuitenkin vielä kastematomummoja

2
–
elämä

Kävelin torstaina verkkaisesti lounaalta kohti kotia. Satoi vettä, nahkakenkäni narisivat uhkaavasti. Että pitääkin kävellä niissä aina sateella. Olin ollut Bea-ystävän kanssa lounaalla, joskin lounas oli aamiaislautanen, suosikkini (Vihdoin sitä saa koko Cargon aukioloajan, ei tarvi kiirehtiä ehtiäkseen nimenomaan aamiaiselle.)

Erään kapean tien keskellä oli seisahtuneena muuan mummo. Hän oli hassusti kaksinkerroin, pää kohti polvia. Oletin itkun yllättäneen hänet, sillä olen lähiaikoina itse itkeskellyt sen verran, että tunnistin tyypillisen itkuasennon. Kiirehdin askeleita, jotta voisin kysyä, voisinko auttaa jotenkin. Teki mieli sännätä rinnalle ja laskea käsi olalle.

Mutta lähemmäs päästessäni ymmärsin, että ei ollut kyynelten aika. Paitsi ehkä omien liikutustenkyynelten. Mummo siirsi vähän tärisevin, mutta silti vakain ottein kastematoa keskeltä tietä turvaan tien laitaan. Apuna oli pari paperinpalaa, homma otti aikansa. Näennäisesti mitättömillä lieroillakin on suuri merkitys, ja mummo muisti sen. Hidastin tahtia nähdäkseni tilannetta pidempään, hymyilin ja niiskaisin salaa, jatkoin matkaa.

Vaikka välillä itkettää kaksinkerroin, on hyvä muistaa, että samaan aikaan jossain on kastematomummoja, jotka kantavat heikompia turvaan.

-Henriikka

Kuva: Toni Eskelinen