arkisto:

heinäkuu 2019

”Älä itke” on surkea lohtu

11
–
elämä

Itkin alkuvuoden aikana enemmän kuin olen itkenyt elämäni aikana yhteensä. Tai ainakin sen elämän, josta muistan jotain. Voi olla, että nyt ollaan menty sellaisilla varhaisen vauva-ajan määrillä ja tavoilla, kun vähän kaikkea ilmaistiin itkulla.

Olen purskahdellut itkuun yllättäen, itkenyt suruani ja sitä että on satutettava, itkenyt hämmennystäni, itkenyt liikutusta ja sitä, että tulevaisuudessa kajastaa valoa. Vuodenvaihteen kuukaudet menivät surun ja menetyksen kyyneleissä, sen jälkeen kyynelehdin haikeutta ja muutosta. Jo aika pitkään itkut ovat onneksi olleet pitkälti liikutuksen ja tulevaisuuden toivon – jään sittenkin eloon. Tämän kaiken päälle olen itkenyt väsymystä. En nukkumattomuudesta johtuvaa väsymystä, vaan sitä, että koko henkinen kapasiteetti on ollut käytössä ihan koko ajan.

Nämä kuvat ovat jo vanhempia, niin kuin itkutkin. Sellaisia väsymyksen ja lohduttomuuden kyyneleitä. Olen aina ajatellut, etten itke surusta kovin helposti, vaikka liikutunkin kaikesta ja koko ajan (itken maastohiihtofinaalia, vaikken välitä sen katsomisesta yhtään ja itken nettivideota, jossa siilinpoikanen nostetaan varovasti turvaan tieltä). Tänä keväänä olen punninnut vähän luuloani uudestaan. Toisaalta taas, ehkä en edelleenkään ole itkenyt surusta kovin helposti – tilanne kun on ollut kaikkea muuta kuin helppo.

Sen olen kuitenkin huomannut, että surkeat lohdutuksen sanat kuuluvat: ”Hei, älä itke. Kaikki kyllä järjestyy. Ei tarvitse olla surullinen.” Nehän välittävät ihan väärää viestiä, sillä totta kai kannattaa itkeä ja totta kai tarvitsee olla surullinen. Kaikkihan kannattaa käsitellä nimenomaan syvältä ja perinpohjaisesti, jotta tunne ei jää palloksi jalkaan, vaan tulee voimaksi ja opiksi mukaan, eletyksi elämäksi toivottavasti harmoniassa kaiken edellisen rinnalle. Itkuhan puhdistaa, kyyneleethän ovat kehollinen viesti mieleltä: huomio huomio, tässä tulee tunne.

Itkeminen on luonnollinen ja hyvä asia, jota ei kannata kieltää. Olen lukenut vuosien aikana paljon itkemiseen liittyviä tutkimustiivistelmiä ja lähes aina niissä todetaan, että itkeminen on hyödyllinen asia ihmisen fyysisessä ja henkisessä hyvinvoinnissa. Yleensä keho toimii mielen kanssa yhteistyössä, juuri oikein, niin nytkin. Kyyneleet ovat ihmisen luonnollista kipulääkettä, ihan ilmaista vieläpä.

Siksi on myös sääli, että kyyneleistä tulee helposti ympärillä oleville ihmisille vaikea ja jopa kiusallinen olo, ja että itkua pidetään aina kielteisenä asiana. ”Älä itke” tarkoitetaan lohduksi, vaikka on oikeastaan kehotus toimimaan luonnollista kehon reaktiota vastaan. Vähän kuin onnelliselle ihmiselle toteaisi, että älä hymyile. Tai hämmästyneelle, että äläpä tuolla lailla suurentele suotta silmiäsi ja kohottele kulmiasi.

Ja vaikka täysjärkinen ihminen ymmärtää, että ”älä itke” on yleensä tarkoitettu kyynelehtivälle ihmiselle lohdutukseksi, niin kokeile seuraavaksi vaikka ”oon tässä.” Ja samalla voit yrittää vaihtaa ”älä ole surullinen” kehotuksen vaikka muotoon ”ole rauhassa surullinen.”

On kiva huomata, että minustakin on hiljalleen taas olkapääksi jollekin, eikä vain tunteiden täyttämästä kehosta itselleni.

-Henriikka

Turvaksi ja tavoitteita varten: Miten ja miksi aloittaa sijoittaminen?

4
–
raha, yhteistyöTags: , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Säästöpankki

Taloudellisen hyvinvoinnin lähettiläs täällä moi! Raha-talk jatkuu. Tällä kertaa haluan toitottaa, että toisin kuin usein luullaan, sijoittaminen ei ole vaikeaa!

Kyselin viime kuussa Säästöpankin yhteistyön tiimoilta teiltä, mitkä rahaan liittyvät aiheet kiinnostavat ja millaiset kysymykset askarruttavat. Vastauksia tuli aivan hirveän paljon, mikä oli huippua. Hieno seikka oli myös huomata, että joukossa oli todella laajasti erityyppisiä aiheita. Eritoten korostui myös poliittiset ja sosiaalipoliittiset näkökulmat ja raha kulttuurisena tekijänä: korreloiko rahan määrä poliittisissa valinnoissa, mikä on rahan ja itsetunnon suhde, rahan luomat mahdollisuudet ja haasteet… Näiden lisäksi korostuivat selkeästi myös säästäminen ja hankinnat, esimerkiksi ASP ja ensiasunnon osto. Kaikista eniten kysyttiin kuitenkin sijoittamisvinkkien perään.

Täältä tulisi siis hyvin yksinkertaista ja selkeällä suomella kirjoitettua asiaa sijoittamisesta ja sen aloittamisesta.

Olen saanut haastateltavaksi juttua varten Säästöpankin säästöpankkiiri Anna Laukan, joka on sijoittamisen ja varallisuudenhoidon super-asiantuntija. Olen heittänyt hänelle tyhmimmätkin kysymykseni, jotta aiheesta puhuttaisiin toooosi yksinkertaisesti, ilman vaikeita sanoja ja korkeita kynnyksiä. Tavoitteenani on puhua tästäkin asiasta suht lähellä maata ja korostaa, ettei oman sijoittamiseni tavoitteena ole se, että voisin juoda shamppanjaa ja äkkirikastua. Ylipäänsä ihmettelen sitä sijoittamisen ja shampanjan ainaista yhteyttä – kaipaisin ihan muunlaista visualisointia.

Ja hei! Halusin vielä alkuun kirjoittaa, että et ole luuseri, jos et sijoita tai halua sijoittaa. Tuntuu, että tällä hetkellä on valloillaan sellainen sijoituspuhe-buumi, että vähemmän kiinnostuneita huimaa. Olet ihan yhtä hieno tyyppi, vaikket sijoitakaan (tai ainakaan tiedosta sitä, sillä kaikkihan sijoittavat). Jos kuitenkin haluaisit aloittaa, tässä vähän tietoja ja vinkkejä.

Mitä sijoittaminen on?

Sijoittaminen tarkoittaa tavallisesti esim. osakkeiden tai muiden sijoituskohteiden ostoa, omistamista ja myymistä tarkoituksena tehdä voittoa. Pääperiaate on ostaa halvemmalla ja myydä kalliimmalla, jolloin syntyy voittoa. Yleensä ihmiset siis sijoittavat rikastuakseen enemmän tai vähemmän – tai ehkä paremmin sanottuna säästääkseen rahaa. Koko elämä on oikeastaan sijoittamista: esimerkiksi nelipäiväinen työviikko on sijoittamista vapaa-aikaan, uuden harrastuksen aloittaminen voi olla sijoitus hyvinvointiin ja mahdollinen eläkkeemmekin maksetaan sijoitusvaroilla!

Tässä kirjoituksessa puhun sijoittamisesta, jota itsekin teen: sijoittamista työn ohessa, sivutoimisesti. Toivon siis voivani elää rahojeni ja omaisuuteni kanssa niin, ettei se vaan lötköttele turhan panttina menettämässä arvoaan tilillä, vaan että varannot voisivat olla vähän aktiivisemmassa roolissa. Useimpien tilien tuotto ei verojen jälkeen riitä kattamaan edes inflaatiota eli hintojen nousua, sillä tällä hetkellä tilien, etenkin käyttötilien, korot ovat alhaisia. Vaikkei sijoittaminen olekaan se kaikista suurin intohimoni, pyrin miettimään, kuinka voisin helposti tehdä sellaisia toimia, että omaisuuteni nostaisi vuosien varrella arvoa – vaikka sitten hiljalleen, jos ei vauhdin hurmalla.

Sijoittaminen voi siis olla vaikka 10 euron sijoittamista kuukausittain johonkin valittuun kohteeseen tai fanaattista pörssiseurantaa miljoonat silmissä. Itse ainakin toivoisin, että ”sijoittaminen”-termistä karsiutuisi turha pelko ja korkealiitoisuus pois. Sehän on kaikessa yksinkertaisuudessaan vain omaisuudestaan välittämistä ja huolehtimista. Niin kuin vaikka villapaita tarvitsee huolenpitoa, tiettyä pesuainetta ja tiettyjä hoito-ohjeita, kaipaa varallisuuskin pientä huolehtimista pysyäkseen hyvänä ja säilyttääkseen hohtonsa. (Villapaita nyt harvoin tosin nostaa arvoa, joten köh köh, ei tämä nyt aivan mieletön aasinsilta ollut…)

Kysymys asiantuntijalle: Mikä on tärkeintä sijoittamisessa?

”Yksinkertaistettuna sijoittaminen on kuluttamisen siirtämistä tulevaisuuteen. Tärkeintä on ymmärtää instrumentit eli sijoituskohteet, joita säästämiseen ja sijoittamiseen käyttää. Hyödynnä varsinkin alussa asiantuntijaa. Asiantuntijan avulla on helppo määritellä sinulle sopiva tapa säästää ja sijoittaa.”

Miten itse sijoitan?

Laitoin monta vuotta kuukausittain rahaa ASP-tilille, kunnes vuodenvaihteessa 2016 ostimme ensiasunnon, johon ASP-tilin käytimme. ASP on mielestäni aivan huippu säästämistapa, joka toimi itselleni erinomaisesti varmaan vuosikymmenen. Nyt taas asuntoni voi nähdä sijoituksena: Helsingin keskustakoti ei ole kovin riski sijoitus, sillä arvo oletettavasti pysyy hyvin tai nousee. Nyt kolmen ja puolen vuoden ajan asunnon arvo on jo noussut reilusti, viimeisen arvion mukaan noin 10 000 euroa vuodessa. Toki asuntojen arvotkin voivat heitellä, ja keskustan asuntokuplakin voi tietysti joskus puhjeta. Joka tapauksessa oman asunnon kohdalla maksan vuokran sijaan lainaa niin sanotusti itselleni, mikä kerryttää kuukausi kuukaudelta omaisuuttani.

Minulla on myös yksi helppo rahasto-osuus pankin kautta, jonne automaattisesti siirtyy tililtäni rahaa 50 euroa kuukaudessa. Aloitin rahastosäästämisen joskus hetken mielijohteesta, kun tuntui etten saa isoja sijoituspäätöksiä koskaan tehdyksi. Vaikka tilitä siirtyykin vain 50 euroa kuussa, kerryttää se kuitenkin pitkässä juoksussa omaisuutta sekä silkan sukanvarteen säästön, että sijoittamisen näkökulmasta. Jos rahat eivät siirtyisi tililtä automaattisesti, saattaisin huomaamattani käyttää nuo kympit johonkin paljon turhempaan.

Tämän lisäksi minulla on myös muutamia osakkeita joukkorahoituksen kautta. Tämä ei ole mitään valtavaa sijoittamista, vaan enemmänkin sellaisten tahojen tukemista, joiden toivoo tulevaisuudessa menestyvän. Tietysti uskon ja toivon myös, että esimerkiksi IVALO:n osakkeenomistajana voisin joskus myös hyötyä osakkeistani rahallisesti.

Miksi kannattaa sijoittaa?

Kysymys asiantuntijalle: Miksi kannattaa aloittaa sijoittaminen?

”On helpompaa tehdä asioita elämässä, esim. matkustaa, sisustaa, tehdä lyhennettyä työviikkoa tai tehdä mitä tahansa rahaa vaativia asioita elämässä, jos oma talous on hallussa niin, että et elä kädestä suuhun.”

Sijoittaa kannattaa koska sillä turvaa tulevaisuuttaan ja mahdollisesti myös läheisten tulevaisuutta. Fiksulla sijoittamisella pystyy varautumaan taloudellisiin yllätyksiin ja toisaalta kerätä omaisuutta tavoitteita varten: itse haaveilen aina välillä siitä, että vaikka olen yrittäjä, voisin joskus päästä vielä ihan oikealle eläkkeelle. En sijoita tätä päivää ajatellen, vaan on mukava ajatella, että esimerkiksi omien lasten harrastuksia voisi kustantaa kerätyn omaisuuden turvin, vaikkei sen hetkinen tilanne olisikaan se varakkain.

Kysymys asiantuntijalle: Onko sijoittaminen riskialtista?

Tuotontavoitteluun liittyy aina riski, mutta riskinotto voi olla hallittua. Paras riskin hajauttaja on aika: mitä parempi ja pidempiaikaisempi sijoitussuunnitelma, sitä hallitumpi on riski.

Miten sijoittaminen aloitetaan: peruskysymykset

Kun olet päättänyt aloittaa sijoittamisen tai harkitset sitä, pohdi ensin läpi seuraavat kolme peruskysymystä:

1. Kuinka pitkäksi aikaa haluat sijoittaa?
2. Kuinka paljon haluat sijoittaa?
3. Kuinka ison riskin olet valmis ottamaan?

Olen itse esimerkiksi tähän mennessä ollut melko riskitön sijoittaja: olemassa oleva rahastoni on pitkällä aikavälillä melko riskitön vaihtoehto, jonka kautta hyvin epätodennäköisesti menetän rahojani ja hyvin todennäköisesti kasvatan niiden arvoa. Toisaalta taas pienet riskit tuovat myös pienemmät voittomahdollisuudet: en priorisoinut sitä, että saisin mahdollisimman paljon voittoa, enkä ainakaan olettanut sellaisia tulevan kovinkaan nopeasti. Laitoin rahastoon sellaisen kuukausittaisen säästösumman, että pystyn ajattelemaan sijoittamista pitkän aikavälin suunnitelmana. Kuvittelen sijoittavani rahastooni ainakin kymmenen seuraavaa vuotta.

Mietin nuorena myös ASP-säästämisen pidemmän aikavälin tavoitteena: ajattelin, että 5–10 vuodessa saisin tarvittavan potin kasaan pääkaupunkiseudun asuntoa varten. Laskin silloinkin, että pystyn säästämään ainakin 50 euroa kuukaudessa, sillä tein koko opiskeluajan töitä opintojen rinnalla. En halunnut ottaa riskejä siitä, että tarvitsisin tilille laitettuja rahoja myöhemmin, joten laitoin mieluummin vähän hintsummin rahaa kuin maksimit. Sijoittamisen yksi lainalaisuus on, ettei sijoitettuja rahoja saa käyttöönsä heti kun haluaa, jos voitot haluaa maksimoida.

Asunnon ostommekaan kohdalla riskit eivät olleet suuret, sillä tiesimme asunnon olevan melko helppo myydä eteenpäin. Osto kuitenkin vaati pitkää säästämisputkea ennakkoon ja ylipäänsä tasaista tulovirtaa, jotta laina myönnettiin. Sijoitus oli siis summaltaan suuri, vaikka riskit olivatkin maltilliset. (Täältä muuten voi ladata ensiasunnon ostajan oppaan, jos se on ajankohtaista.)

Monet sijoitusammattilaiset sanovat, että tavoitteen asettaminen on sijoittamisessa ensiarvoisen tärkeää, mutta itselleni tavoitteeksi on ainakin tähän mennessä riittänyt, että ylipäänsä sijoitan säästön vuoksi. Edes vähän. Joku kunnianhimoisempi ehkä laatii excelit ja listaa konkreettiset tavoitteet. Minä haluan lähinnä elää taloudellisesti turvatussa tilanteessa ja turvata myös lähimmäisten taloudellista hyvinvointia.

Kysymys asiantuntijalle: Miten sijoittaminen kannattaa startata? Mikä on helpoin ja kevyin tapa aloittaa?

”Tee budjetti. Mieti kuinka paljon rahaa talouteen tulee ja kuinka paljon kuukaudessa menee. Jääkö tästä yli? Jos jää, niin laita se säästöön. Hyödynnä alan ammattilaisia sijoituskohteen valinnassa. Riippuen omista rahataidoista ja ajasta, jonka haluat käyttää sijoittamiseen kuussa, sinulle voidaan valita juuri sopiva tapa hoitaa talouttasi.”

Kysymys asiantuntijalle: Millaista kuukausittaista summaa suosittelisit? Mikä olisi ideaali prosentuaalinen osuus kuukausituloista?

”Säästämisen voi aloittaa jo sillä, että laittaa viikoittain säästöpossuun (tai Säästöpankin säästöfanttiin) ylimääräiset, karsii menoja ja kuun lopussa näkee, minkä verran jäi yli. Säästämistä ja sijoittamista on turha mystifioida. Et voi sijoittaa enemmän kuukaudessa, kuin mitä sinulla jää ylimääräistä. Ideaalisummaa ei ole, sillä jokaisen talous on erilainen. Jotkut minimalisoivat kaikki kulunsa, jolloin säästöön jää valtaosa. Toiset pyrkivät siihen, että palkasta pystyy automaattisesti kuukausittain siirtämään sijoituskohteisiin (keskimäärin noin 100–200 euroa), mutta jo muutamalla kympillä pääsee alkuun.”
 

Miten sijoittaminen aloitetaan: sijoitusmahdollisuudet

Yleisimpiä sijoituskohteita ovat:

1. Pankkien talletustilit ja rahastot
2. Sijoitusasunto
3. Osakkeet

Näiden lisäksi sijoituskohteita ovat toki myös esimerkiksi valuuttakauppa ja vedonlyönti, mutta tällä kertaa keskityn erityisesti ensimmäiseen kohtaan. Talletus- ja säästötilit ovat yksi riskittömimmistä tavoista sijoittaa. Rahastosäästäminen pieksee kuitenkin inflaation (eli rahan arvon vähenemisen; saat samalla summalla vähemmän tulevaisuudessa kuin nyt saat) vuoksi tilit lähes varmasti. Rahastosäästäminen on myös yksi helpoimpia ja esimerkiksi aloittelijalle erittäin ystävällinen tapa sijoittaa, jos osakkeiden kyttääminen ei innosta.

Rahasto-osuuksilla ainakin itse starttaisin sijoittamiseni, jos en olisi vielä mitään sijoituksia koskaan tehnyt. Ja toisaalta rahastoihin aion myös jatkossa laittaa rahojani systemaattisesti: haluan sijoittaa, mutta päästä suht helpolla. Haluan tuottoja, mutten kaipaa mitään nopeasti enkä maksimaalisestikaan, jos se tehdään helppouden kustannuksella.

Kysymys asiantuntijalle: Mitkä ovat aloittavan sijoittajan yleisimmät virheet?

”Tee itsellesi sinun näköisesi sijoitussuunnitelma. Yleisimmät virheet ovat että ei ymmärretä sijoittamisen olevan pitkäjänteistä touhua, jolloin havitellaan pikavoittoja, ja että ei käytetä asiantuntijaa: Ei ymmärretä mitä on ostettu, eli sijoituskohde ei vastaa sinun tarpeitasi.
Kuunnellaan tiettyjä tahoja jotka lupailevat liikoja, riskitöntä tuottoa jne. Tärkeintä on, että tunnet oman taloutesi ja omat tarpeesi. Ja valitset itsesi näköisen tavan sijoittaa.”

Mikä on rahasto?

Kun säästät rahaa sijoitusrahastoon, ostat käytännössä osuuden rahastosta. Yleiskielessä puhutaan usein vain rahastosta, vaikka todellisuudessa tarkoitetaan siis rahaston osuutta.

Rahastosijoittamisessa osuuden omistaja ei itse hallinnoi varoja, vaan se tehdään hänen puolestaan. Käytännössä rahaston osuuden omistaja ostaa palvelun, jossa asiantuntija tekee sijoittamisen hänen sijastaan. Rahaston pääoma muodostuu ostetuista osuuksista. Jokaisella rahastolla on rahastonhoitaja tai rahastonhoitajatiimi, esimerkiksi pankeilla omat asiantuntijansa, joka pyrkii saamaan rahaston sijoituksille tuottoa.

Varat sijoitetaan useisiin kohteisiin, esimerkiksi osakkeisiin. Rahasto-osuuden arvo lasketaan joka päivä, minkä vuoksi se vaihtelee, ja mihin perustuu myös mahdollinen tuotto tai tappio.

Rahastosijoittamisen edut ja haittapuolet

Aloitin itse rahastosijoittajana, koska koin sen helpoksi tavaksi – se ei ole halvin tapa, mutta helppoa se on. Rahat siirtyvät kuukausittain rahastoon, ja asiantuntijat hoitavat itse sijoittamisen, johon minulla ei ole niin suurta paloa. Rahastosijoittamisessa on myös helppo valita, haluaako sijoittaa mieluummin pienillä riskillä, kohtuullista tuottoa odottaen vai suuremmalla riskillä, suurempaa tuottoa odottaen. Itselleni sopivimmalta tuntuu vaihtoehto näiden kahden ääripään väliltä – pidän riskeistä, mutten liian suurista.

Itse kävin ihan pankissa paikan päällä keskustelemassa asuntolainasta ja samalla puhuimme rahastohommista ja sijoittamisesta. Sen jälkeen olen käynyt kertaalleen päivittämässä rahastoasioitani ja kyselemässä lisää mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Koen itse helpommaksi kasvotusten kysellä kaikennäköistä ja päästä jyvälle koko hommasta, mutta esimerkiksi puhelinkeskustelukin toimisi omalla kohdallani oikein hyvin.

Kysymys asiantuntijalle: Rahastosijoittamisen edut? Entä haittapuolet?

”Rahastosijoittaminen on mahdollisuus käyttää ammattilaista apuna valitessasi sijoituskohteita. Rahastosijoittamisessa pääset jo pienillä summilla mukaan sijoittamaan globaalisti ja yhtiöihin, joihin et muuten pystyisi sijoittaa. Rahastoista on helppo lunastaa varoja pois tarvittaessa takaisin tilillesi.

Rahastoissa on kuukausittainen hallinnointipalkkio, jolla maksetaan edellä mainittujen ammattilaisen palvelut. Rahastojen kuluja on helppo vertailla ja niitä ymmärtäessä tajuaa helposti rahastosijoittamisen hyödyt.

Esimerkki: Säästöpankki Osake Maailma -rahasto sijoittaa noin 50 eri osakkeeseen ympäri maailmaa. Salkunhoitaja valitsee parhaat ja pitää huolen siitä, että salkussa on aina juuri sillä hetkellä järkevimmät osakkeet. Jos et halua maksaa tästä palvelusta voit itse valita mielestäsi parhaat osakkeet. Harva tätä työtä haluaa. Kaikki riippuu siis siitä, kuinka paljon aikaa sinä haluat käyttää sijoituskohteiden valintaan. Rahastot ovat ikään kuin ostettu palvelu sijoittamiseen.”

Vastuullinen sijoittaminen

Kysymys asiantuntijalle: Mistä voi tietää, mihin rahat menevät? Miten sijoittaa vastuullisesti?

”Jos sijoitat asiantuntijan kanssa, hän kertoo sinulle perusteellisesti sijoituskohteista. Laadukkaat palveluntarjoajat sijoittavat jo nyt eettisesti, ovat vastuullisia sijoitustoiminnassaan ja tarjoavat eettisiä sijoituskohteita, kuten Säästöpankki Ympäristö -rahasto.”

Sijoittamisessakin, niin kuin kaikessa muussakin elämässä, kannattaa olla tarkkana mihin rahansa laittaa. Eettinen sijoittaja ei halua laittaa varantojaan epäeettisiin firmoihin ja haluaa toisaalta myös aktiivisesti vaikuttaa siihen, millaisten yhtiöiden kautta voi parhaiten yhteiskuntaan ja maailman asioihin vaikuttaa. Varallisuutta voi kasvattaa ihmisten ja ympäristön kustannuksella, mutta onneksi myös muilla tavoin, eli tekemällä sijoitusratkaisuja, jotka sopivat omiin arvoihin ja arvomaailmaan.

Vähän niin kuin kaupallisuus yleisesti, sijoittaminenkin koetaan helposti jo lähtökohtaisesti epäeettiseksi, vaikka sen voi tehdä monella tapaa. Esimerkiksi vegaani pystyy rajaamaan osakesalkustaan lihayhtiöt pois ja valmiiksi vastuullisista rahastoista rajautuvat tyypillisesti pois esimerkiksi ase-, tupakka, öljy- ja fossiilisten polttoaineiden firmat.

Pankin kanssa asioista jutellessa kannattaa kysellä, kysellä ja kysellä, sekä haastaa sopivasti. Jokainen pankki hoitaa vastuullisuutta vähän eri tavoin, Säästöpankin vastuullisesta sijoittamisesta voi lukea täältä.

Millaisia tulevaisuuden sijoittamisvisioita minulla on?

Haluaisin miettiä rahankäyttöäni ja sitä kautta sijoittamistani vähän selkeämmin ja systemaattisemmin. Että olisin paremmin perillä edes siitä, mitä itse teen ja miksi.

Välillä pohdin, pitäisikö laittaa Helsingin asuntoni vuokralle ja harkita uuden, edullisen maaseutukodin ostamista ja sinne muuttoa. Olisin siinä tapauksessa vielä enemmän asuntosijoittaja. Tämä on kuitenkin vain alustavaa haihattelua, joka tuskin konkretisoituu aivan lähitulevaisuudessa.

Sen sijaan tiedän, että aion lähitulevaisuudessa ostaa mahdollisesti lisää osakkeita ja avata jonkun vähän riskialttiimman rahaston edellisen rinnalle. Haluaisin myös perehtyä vielä syvemmin ja tarkemmin nimenomaan tuohon vastuulliseen sijoittamiseen, sillä haluan sijoittaa ja säästää arvolataukset taustalla.

Kysymys asiantuntijalle: Mikä on kiinnostavinta ja/tai parasta sijoittamisessa?

”Riippuu keneltä kysyt. Joillekin matka on päämäärä. Ja joillekin kiinnostavinta on se mitä he saavuttavat säästettyään.”

Instagram-seuraajistani 86 prosenttia kertoi rahan kiinnostavan yleisesti, joten voihan se olla, että moni heistä luki innolla myös tämän maraton-jutun loppuun saakka.

Mikä jäi askarruttamaan? Kerro, niin vastaan itse tai kysyn vielä Annan apua tiukimpien kysymyksien edessä.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen (blogi, Instagram)

Ihanaa mökkielämää: Gluteenitonta tikkupullaa ja muurinpohjalettuja

kommentoi
–
mökki, perhe, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Vuohelan Herkku

Reilu viikko sitten juhlittiin serkun häitä Kuhmossa. Kinkerit ja seudulle saapuminen olivat hyvä syy ottaa pari lisäpäivää mökillä – istua ajatuksetta saunan löylyissä, ihailla auringonlaskua ja nukkua tolkuttomia yöunia. (Ennätys oli muuten nukkua puoli yhteen päivällä. Ennenkuulumatonta! Kuin olisin ollut taas varhaisteini.) Sitä paitsi oli kivaa, kun koko perhe oli samaan aikaan juhlien vuoksi mökillä. Se on harvinaista herkkua.

Lähtöpäivänä, kun toinen veli tyttöystävineen oli jo ennättänyt karata omille teilleen,  päätimme tehdä vielä lounaaksi suolaisia muurinpohjalettuja ja jälkkäriksi tikkupullaa. Se vasta olikin huvittava päätös, sillä koko päivän tuli yllättäisiä sadekuuroja taivaalta alas. No, me saimme onneksi ajoitettua paistelumme aina poutaiselle ja ehkä se ajoittamisen optimointikin sai herkut maistumaan vielä vähän paremmilta: ei pidä ottaa mitään itsestäänselvyytenä.

Näissä kuvissa on kyllä sellaista aitoa mökkimenoa. Katsokaa nyt noita yläkuvan crocsejakin: aivan hirveät ja niin täydellisen mukavat! On jotenkin hauskaa, että mökillä sitä menee melko täysin mukavuus edellä. Poikkeuksen tekee kuitenkin ruoanlaitto, johon saattaa tuhrata vaikka miten paljon aikaa tahansa. Samoin kuin ruoan saattaa kattaa hirveän kauniisti ja monin, ihanin astioin, vaikka tietää sen tuovan tiskiä käsinpesutalkoisiin. (Kröhöm… Tiedän äitini lukevan tätä ajatellen, että kukahan ne tiskit yleensä tiskaa ja ruoankin laittaa… Lupaan tiskata ensi kesänä! Ehkä.)

Tällä kertaa ruonlaitto ei sinänsä ottanut suurta vaivaa, aikaa vain. Minulla oli mukanani Vuohelan Herkun gluteeniton pullajauhoseos sekä lettujauhoseos, ja sekä tikkupullien että lettujen paisto ottaa aina hetkensä. Mutta vielä kertaakaan valmiiden lettujen ja pullien äärellä ei ole tullut sellainen olo, ettei eipä ollut ajan arvoista. (Äiti, tiedän tiedän.. Varmaan siksi, että sinähän ne aina paistat…)

En tiedä, olenko koskaan ennen tehnyt gluteenitonta tikkupullaa, joka olisi kierähtänyt tikun ympärille yhtä hyvin kuin nämä mökkiversiot. Gluteenittomassa taikinassa kun on usein se ongelma, että vehnän tuoma sitko puuttuu. Tämä kuitenkin onnistui aivan erinomaisesti, kun vain jaksoi työstää taikinaan kohoamisen jälkeen käsien välissä hetken ennen tikkuun laittoa. Sen lisäksi laitoin noin puolitoista desiä extrajauhoja pussin kyljen ohjeessa annettuun määrään:

Pulla
noin 12 kpl

2 kananmunaa
2,75 dl maitoa
1 ps kuivahiivaa (11 g)
6–7 dl Vuohelan Pullajauhoseosta (450g)
100 g pehmeää voita

Sekoita kananmunat lämpimään (42c) maitoon, lisää hiiva. Sekoita joukkoon jauhoseos. Anna vetäytyä peitettynä noin 30 minuuttia niin, että taikina tiivistyy. Lisää pehmeä voi taikinaan ja vaivaa hyvin.

Ohjeesta poiketen annoin taikinan kohota vielä voin lisäämisen jälkeen ainakin tunnin, niin kuin valmiiksi pyöritellyt pullatkin kohoteltaisiin. Sen lisäksi käytin maidon sijasta kasvimaitoa ja voin sijasta margariinia. Ja niin kuin kirjoitin, laitoin extrajauhoja, yhteensä noin 8 dl.

Letut
15–20 pientä lettua

1 ps Vuohelan Lettujauhoseosta (150g)
5 dl maitoa tai vettä
2 munaa

Sekoita ainekset hyvin keskenään. Anna turvota noin 30 minuuttia.

Äiti toimi klassisesti lettumestarina. Hän on hoitanut hommansa pari vuosikymmentä niin hyvin, ettei paluuta enää ole. Suolaisten lettujen täytteinä oli vihanneksia ja mifusuikaleita. Isä oli nuotiomestari, ja me lapset sitten hoidimme tehtävämme yleisinä viihdyttäjinä ja pöydän kattajina. Osuvat roolit jokaisella. Ainiin! Vuolinhan minä pullatikutkin.

Nämä molemmat jauhoseokset ovat kyllä tosi hyviä ja lunastaneet jo monet kerrat paikkansa kuivakaapista. Taikinat saa helposti valmistettua jo kotona, jos haluaa esimerkiksi juuri nuotin ääressä paistella pullaa tai lettuja esimerkiksi mökillä tai vaikka eräolosuhteissa. Viime syksynä kannoimme tikkupullataikinan perheen kanssa Nuuksioon.

Olen kirjoittanut Vuohelasta jo monta, monta kertaa. Myös vastuullisuus on noussut esille lähes aina, sillä se on omia ostovalintoja tehdessä ja yhteistyökumppaneita valitessa tosi tärkeässä roolissa. Vuohelan käyttämä kaura sekä tattari ovat kotimaista ja ihan varmasti puhdasta ja gluteenitonta.

Erityisesti luonto-olosuhteissa korostuu se ajatus, että on ihana nauttia herkkuja, joiden raaka-aineet tulevat aina mahdollisuuksien mukaan ekologisesti läheltä. Gluteeniton leivontahan ei kokonaisuudessaan ole mahdollista kotimaisena (esimerkiksi psyllium), mutta niiltä osin kuin mahdollista, Vuohelan tuotteissa suositaan aina kotimaista raaka-ainetta. Lisäksi tehtaat ovat myös täällä Suomessa.

Naurattaako ketään muuta muuten tämä alla oleva kuva sisarestani? Hän on niin kovin ylpeä tikkupullastaan, vaikka ainakin itse olen kyllä nähnyt koreampiakin. Haha, mainio tyyppi.

Loppuun vielä kunnon kevennys. Isäni on kehittänyt jonkun pakkomielteen perinteisistä, tsekkiläisistä leivonnaisista, trdelnikeistä. Hän on niitä jo kerran yrittänyt oluttölkkien ympärille leipoa kotiolosuhteissa, hyvin hatarin tuloksin. No, nyt hän sitten tikkupullan sijasta päätti valmistaa taas näitä lempiherkkujaan. Jos huomaatte tuon valtavan, kuulemma niin pehmeästi ja teollisesti pyörivän, pullatikun nuotion päällä, niin varmaan arvaattekin sen pyörittäjän?

”Te ootte taantuneita! Mulla tulee täältä kuin tehdasolosuhteista liukuhihnalta leivoksia!” kehuskeli hän. Lopulta pöydässä oli, kumma kyllä, vain yksi epäonnisen näköinen trdelnik. Siinä todistettiin, ettei pieni taantuminen ole pahasta. Joskus metsään paluu on parasta, mitä ihmisille voi tässä modernissa maailmassa sattua.

Ihania mökkiöitä ja -päiviä loppukesään!

-Henriikka

Kuvat: Oskari Reinman / Vapaalla Jalalla, oma edit

Pää ninja-kuntoon 2020

3
–
hyvinvointi

Kirjoitin toissapäivänä siitä, kuinka olen asettanut itselleni tavoitteen: Ninja-kuntoon 2020.

Eräs ystäväni luki kirjoitukseni ja laittoi viestiä: kai tiedät, että olisi paljon parempi aloittaa päästä kuin kropasta?

Tiedänhän minä. On vaan niin paljon helpompi sysätä pää sivuun ja keskittyä vartaloon. Punnerrukset kehittyy parissa viikossa, mieli on paljon kimurantimpi. Ojentajalihakset saa kasvamaan silmin nähden kolmessa kuukaudessa, henkinen kasvu on haastavampaa. Tulokset ovat selkeämpiä, helpommin mittaroitavissa ja ennen kaikkea nopeampia. Sopii minulle!

Mutta kyllä, ystävän viesti sai ajattelemaan. Ja vaikka kirjoitin jo tiistaina myös henkisestä hyvinvoinnista, tunnistan ystävän pilke silmäkulmassa, mutta silti tosissaan lähetetystä viestistä totuuden jyvän. Olen sellainen tyyppi, että ajattelen liikunnan ja kropan hyvinvoinnin pistävän mielenikin kuntoon ihan hokkuspokkus tosta noin vaan. Vaikka pidempiaikaista ja todellisempaa hyvinvointia syntyisi, jos tekisi hommat toisinpäin: keskittyisi mieleen ja antaisi sen motivoida aikanaan myös fyysiseen jaksamiseen ja kehittymiseen.

Ei ole helppoa, tämä ninjakuntoilu. Pari päivää on takana ja heti jouduin vähän muokkaamaan prioriteettilistaa: ensin pää, sitten muu kroppa.

Olen lapsesta saakka ollut sillä lailla kehollinen, että se mihin kroppani pystyy ja mitä sillä teen, on määrittänyt vahvasti ajatuksiani itsestäni. Liittyy varmasti ainakin vahvaan urheilutaustaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Edelleen esimerkiksi paljain jaloin lähellä liikuntasalin lattiaa tai nurmikkoa kokonaisvaltaisesti liikkuessani, tunnen jotenkin hahmottavani myös itseni ja oman persoonani paremmin. En usko, että tämä tulee muuttumaan, onhan piirre ollut minussa aina. Minun tulisi vain oppia pääsemään eroon ajatuksesta, että mieleni jotenkin seuraisi automaattisesti kehoni hyvinvoinnin tilaa. Että olisin jotenkin automaattisesti mieleltäni hyvinvoiva, jos kroppani jaksaa ja on voimakas ja energinen.

Luulen, että hyvin monessa kohtaa myös mielelleni paras ratkaisu on ulkoilla, liikkua tai ylipäänsä käyttää kroppaa. Mutta minun on nyt ystävän viestin lailla muistettava, mitä kannattaa pohtia aivan ensimmäiseksi.

Joten nyt, julkistan sittenkin vanhan sijaan uuden tavoitteen, jota lähden kärsivällisesti tavoittelemaan: Pää ninja-kuntoon 2020. Katsellaan sitten myöhemmin muuta.

-Henriikka

uimapuku/Halla x Halla, olkihattu/Marokon tuliainen

Heinäkuinen aktiiviloma: mitä tehdä Vuokatissa?

2
–
hyvinvointi, matkustus, outdoor, yhteistyöTags: , , , , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Vuokatti.fi

Hitaiden, tekemättömyydessään rentouttavien lomapätkien rinnalla rakastan aktiivilomia. Sellaisia että mennään ja tehdään suuna päänä, huiskataan systemaattisesti paikasta toiseen ja laitetaan koko kroppa likoon lomalla.

Viime viikonalku kului aktiivisesti Vuokatissa. Oli IHANAA. Ajattelin, että kerrankin kirjoitan päiväkirjamaisesti reissusta, päivä kerrallaan. Pääsette paremmin tunnelmiin ja ajatuksiin kiinni, kun kirjaan matkan kulua nostaen tiettyjä hetkiä ja fiiliksiä pinnalle.

Maanantai

Lähdin matkaan julkisiin luottaen, niin kuin usein tapana on. Junalla Kajaaniin ja siitä bussilla perille Vuokattiin. Junassa myytiin mansikoita Suonenjoelta ja ravintolavaunusta sai santsattua kahvia kuppiin. Kouvolaan saakka juna oli tupaten täynnä uusia varusmiehiä, kunnes sitten yhtäkkiä kaikki pienet kaljupäät jäivät yhdessä vähän pelokkaina, mutta uhotellen laiturille.

Nauratti, kun kävelin Kajaanissa juna-asemalta bussiasemalle kamppeitteni kanssa hirveässä hiessä todetakseni, että bussi olisi lähtenyt nimenomaan juna-asemalta. No, ottivat kyytiin hikisen reissulaisen onneksi kuitenkin, se on tärkeintä. Sitä paitsi toinen daiju oli tehnyt samalla tavalla, joten pääsimme nauramaan yhdessä.

Perillä Vuokatissa tuntui lempeältä. Saavuin illansuussa perille Holiday Club Katinkultaan ja kirjauduin Villas-huoneistooni. Kävin syömässä rapusalaattia hotellin O’Leareys-urheilubaarissa ja -ravintolassa ja hymyilin itsekseni omalle elämälleni, kun vetelin naamaani alkupala-popocorneja katsoen telkasta tapojani vastaan innokkaasti urheilua. Nautin yksin reissailusta kovasti, mutta välillä siihen herää, että esimerkiksi tarjoilijat ovat asiasta kovin kummissaan, ja ympärillä olijat katselevat, että nyt on kyllä muijalla jäänyt treffiseura saapumatta. Mitä vielä! Parhaassa seurassa, itsekseni.

Ennen nukkumanmenoa otin vielä kunnon suihkun, kunnes vedin pimennysverhot vielä korkealla killottavan auringon eteen ja sukelsin rapeisiin lakanoihin. Ai autuutta!

Tiistai

Tiesin veljeni saapuvan tiistai-keskiviikko-välisenä-yönä reissuseurakseni, joten olin pyhittänyt tiistain reissun rauhalliselle hyvinvointi-puolelle ja mielen rentoutumiselle.

Kipittelin herättyäni parinsadan metrin päähän Katinkullan hiekkarannalle aamu-uimaan, jonka jälkeen istuin ainakin tunnin kahvin ja aamiaisen äärellä hotellin aamiaisella. Lapset hihkuivat lasin takana näkyvää kylpylää, joka avautuisi tuotapikaa, ja minä hihkuin sitä, että pääsisin pian jumppaan ja lenkille.

Kympiksi hiihtelin trikoot jalassa hotellin liikuntasaliin, jossa osallistuin Body Balance -tunnille. Joogaa, pilatesta ynnä muuta yhdistävä ryhmäliikuntatunti oli sopivan rauhallinen mutta kuitenkin kehoa haastava itselleni siihen hetkeen. En muista, koska olisin edelliskerran osallistunut ryhmäliikuntaan. Koin yhteenkuuluvuutta ja nostalgiahuuruisia tunteita vääntäessäni itseäni mutkalle. Juuri tällaistä liikunnan kuuluisi ollakin: matalarimaista, riittävän yksinkertaista ja kuitenkin sen verran ajatuksia vaativaa, ettei tunnin aikana ehdi pohtia muuta.

Tunnista voimaantuneena lähdin vielä juoksulenkille jumpan jälkeen. Kainuulaiset metsämaisemat ovat siitä haastavat, että pysähtelin vähän väliä kaiken kauniin ja mielenkiintoisen äärellä: oudosti mutkalle kasvanut mänty, rullalle vääntynyt tuohipalanen ja mustikkaa pukkaava metsä saivat kaikki sydämen läpättämään. No, onneksi ei ollut kiire.

Sitä paitsi juoksu otti sen verran aikaa, että sen jälkeen pystyi jo lounastamaan. Katinkullan Classic Pizza -ravintolan salaateista muodostui viikon aikana vakkariannoksiani.

Iltapäivällä otin usean tunnin työnteolle. Pidän töistäni – maileihin vastailusta, blogin kirjoittamisesta ja esimerkiksi Instagramin yksityisviesteihin vastailu on tosi kivaa, kunhan on aikaa. Ja erityisen kivaa se on silloin, kun on saanut jo päivän aikana liikkua tai olla pihalla. Sellaiset päivät, kun kököttää kahdeksasta kahteentoista tuntia ruudun äärellä, on oikeastaan totaalikaameita.

Illalla starttasi päivän ja koko reissun the hyvinvointi-ilta. Poljin hotellin punaisella vuokrajopolla muutaman kilometrin päähän Kainuuravintola Kippoon, jossa itse asiassa olinkin käynyt jo pari vuotta sitten kevätalven reissulla. Muistin ravintolan olevan tosi hyvä, ja oli ihana, ettei tarvinnut pettyä.

Tilasin pöytään päästyäni ensi hättään Kainuu-nimisen drinkin, joka tuotiin pöytään ihanasti orvokein koristeltuna. Pääsimmekin siitä tarjoilijan kanssa heti hyviin villiyrtti-keskusteluihin.

On ollut niin ihanaa, kun olen eräopasvuonna saanut oppia luonnontuntemusta ja esimerkiksi kasveista pystyy näkemään nykyisin niin paljon enemmän – vaikkapa villiyrtit: vuosi sitten en tiennyt niistä vielä mitään ja nyt keskustelin tarjoilijan kanssa ihan vauhkona siänkärsämöstä ja itsekasvatetusta villimintusta. Ravintolan työntekijät olivat laittaneet ravintolan terassille oman pienen villiyrtiviljelyn pystyyn, jota sitten hyödynnetään ravintolan annoksissa. Oli aika kiva tietää, että esimerkiksi juustolautasen voikukkahillo oli heidän omapoimimista voikukista.

Itse söin onnellisena seuraavat ruokalajit Kipon kesälistalta (skippasin pääruoan ja otin sen sijaan kolme alkuruokaa):

Juustolankku
Valikoima suomalaisia juustoja, nokkosnäkkäriä ja Kipon voikukkahilloa

Kasvimaan kesäsalaatti hiilitaimenella
Viheryrttisalaattia, grillattua ja marinoitua kesäkurpitsaa, pisaratomaattia, nokkosnäkkäriä, marinoitua punasipulia ja perunaa

Kekkosen tapaan sokerisuolattua taimenta
Uppomuna, muikunmätiä, yrttisalaattia ja tryffelimajoneesia

Näiden lisäksi otin jälkiruoaksi kahvin rinnalla neljä pientä jäätelöpalloa: Bailey’s, terva, turkinpippuri ja tyrni. Maut olivat niin eksoottisia, että oli pakko päästä kokeilemaan kaikkia. Terva vei helposti voiton. Sen mausta tuli lapsuus mieleen.

Illan päätteeksi pääsin vielä nauttimaan tunnista Vuokatin Aatelin Zen Spassa. En suoraan sanoen ollut ikinä ajattelutkaan olevani Spa-ihminen, kunnes tiistai-iltana löysin itseni täydestä rentoutumisen tilasta altaasta skumppalasi ja tummasuklaapala kädessä, hiusnaamio hiuksissa, hiljaisen musiikin soidessa taustalla. Ehkä olen sittenkin spa-ihminen, kun vain on riittävän ihana spa. Tai ehken vain ole ennen kuullut tuollaisista, jotka voi varata yksityiskäyttöön ja saada varmuuden siitä, ettei viereisellä lepotuolilla makaa joku tuntematon syöden sinun konvehtejasi.

Kellon lyödessä kymmenen, lööba-Henriikka palasi kylpytakkimaailmasta takaisin todellisuuteen. Ilta oli niin kaunis, ja Spa ihan rinteen vieressä, joten päätin kivuta vielä sen huipulle auringonnousua katsomaan.

Kannatti! Vuokatinvaarasta ja sen näkymistä on tullut jo itselleni tuttuja, sellaisia rauhoittavia ja mieltä tasaavia. Kiertelin ja kaartelin vaaran päällä, ihailin auringon jälkiä kasveissa ja puissa, kunnes tunnin tai parin päästä laskeudu verkkaisesta alas fillarille ja poljin hotellille vaaleanpunaisen pilvien alla.

Välillä mietin, onko se tosiaan maailma vai olenko se minä, kun saan kaikesta aina niin hattaraista? Varmaan molemmat yhdessä.

Keskiviikko

Minun yöllä nukkuessa, olin saanut isoveikkani Vuokattiin. En ollut häiriintynyt tippaakaan, kun hän oli rymynnyt aamuyöstä kamojensa kanssa huoneistoon ja kömpinyt sänkyynsä nukkumaan. Hyvä että en, sillä tulevat kaksi päivää olivat sen verran tapahtumatäyteiset, että sietikin kerätä energiaa.

Päivä starttasi pitkän aamiaisen ja kuulumistenvaihdon jälkeen sillä, että poljimme pyörillämme Vuokatin Vesiurheilukeskukselle, josta onkin viimeisen kolmen vuoden aikana tullut yksi Vuokatin suosikkipaikoistani.

Oli tarkoitus käydä heittämässä nopeat saunat ja wakeboardaukset, mutta olisihan se pitänyt arvata: kolme tuntia hölähti äkkiä ohi, kun ensiksi alle otettiin SUP-laudat, sitten wake board ja myöhemmin saunalautan löylyjen jälkeen vielä puhallettava yksisarvinen.

Tämä oli muistaakseni neljäs kerta, kun kävin wakeboardaamassa kaapelilla. Ilokseni huomasin, että homma alkaa jo luonnistua ihan hyvin. Ai että, tuo homma on niin kivaa. Kunnon adrenaliiniryöpyt, kun saa viiletellä menemään ja kokeilla kypärä päässä turvallisesti rajojaan. Oskarihan kiskaisi hyppyristä sellaisella pehmeällä alastulolla, että pari päivää menikin niska sopivasti kipeänä – mikään ei ole näemmä muuttunut sitten lapsuuden. Paitsi se, että nykyään kaikesta tulee lihaksen kipeiksi ja etukäteen veryttelyn merkityksen todella huomaa.

Ettei olisi mennyt liialliseksi löysäilyksi, lähdettiin vesimeininkien jälkeen lounaspitsoille Katinkultaan ja sieltä polkimet viuhuen Vuokatin Seikkailupuistoon.

Olin käynyt paikan päällä edelliskerran kesällä 2016, kun puisto oli juuri avattu, joten kaikki tuntui taas aivan uudelta. Korkean sietokyky oli madaltunut kolmessa kesässä, ja lihakset mahdollisesti vähän surkastuneet, mutta into oli samanlaista.

Puistoon päästessäni naurahdin jollekin, joka kiljahti muutaman metrin vapaapudotus -kohdassa viidennellä radalla. Sopivasti sai itseään kuitenkin palautella maanpinnalle (henkisesti ja fyysisesti), kun itse tolpan päässä seisoessani polvet tutisivat, kun olisi pitänyt hypätä. Tuollainen kuumotus ja jännityksen voittaminen on kyllä ihan sairaan siistiä. Sitä paitsi Oskarikin myönsi reitin kuumottavaksi, joten en ollut yksin ihan nössö.

Sen sijaan minä sain kunnon naurut, kun päästin veljeni yksin vetämään yhden Suomen haastavimmista radoista, Vuokatin puiston seitsemännen. Itselleen uskolliseen tapaan hän ei tietenkään tsekannut rataa, sen haastavuutta tai pituutta etukäteen, vaan lähti nuoruudessa kerätyillä voimilla ja kunnolla kipuamaan puiden välisiin ratoihin. Eihän siinä sitten kauaa mennyt, kun kaikki voimat oli käytetty, eikä ollut kovin kaukana, että hänet olisi pitänyt tulla hakemaan kesken kaiken alas. Nauroin kaksinkerroin isoveljelleni, jonka alun itsevarmuus oli noin ensimmäisen viiden minuutin jälkeen muserrettu, kun jäljellä oli vielä vajaan tunnin verran.

Lupasin maaliinpääsystä kolme jäätelöä, joista tarjosin sitten lopulta yhden väsyneelle miehelle heti maalista.

Onneksemme olimme siirtäneet illallisvarausta vähän myöhemmälle, niin saatiin seiskaradan sankarikin mukaan. Illallista nautimme Haapalassa, joka on myös yksi Vuokatin must-kohteita ja ehdottomia helmiä. Sukutilaan rakennettu ravintola ja panimo tarjoaa myös majoituspalveluita: vanhassa kartanossa ja moderneissa piha-aitoissa on 10 majoitushuonetta.

Päivän paras uutinen oli, että yksi heidän oman panimon oluistaan oli muutettu kysynnän vuoksi gluteenittomaksi! Niinpä kolautimme elämälle Korpikuusen kuiskaukset vastakkain todeten, että on mukava olla yhdessä reissussa. Ruoaksi söimme muun muassa nokkoskeittoa, perunarieskaa, tervalohtisalaattia ja vegaanista pistaasijäätelöä. Juuri ennen ysiä muistin myös rynnätä tiskille ostamaan muutaman Haapalan olutpullon mökkituliaisiksi isälle ja äitille (totuus: lähinnä itselleni).

Haapalassa on mukava tunnelma. Voi vetää hienommin tai rennommin, kaikki mahtuu samojen hirsien sisään sujuvasti.

Illalla jatkettiin tiistailta tuttuun hyvinvointiteemaan liittyen. Hotelli Vuokatin hulppea Honkalinna-maisemasauna oltiin jätetty meille lämpimäksi vielä hotellin yleisen saunavuoron loputtua.

Ja olipa se hieno! Saunaan noustiin suihkutilasta puisia portaita pitkin kuin missä tahansa rivitaloasunnossa. En ollut koskaan kokenut vastaavaa. Löylyt olivat ihanat ja vaikka pihan allas oli viileää kuin mikä, kävimme uimassa muutamaan otteeseen. Tuntui kuin olisi ollut ulkomailla. Illan paras hetki oli, kun pilvisen päivän päätteeksi taivas alkoi rakoilla, ja aurinko levähti näkyviin upeasti taivaanrannassa. (Joojoo, hattarainen mieleni se varmaan taas vaan toimii, mutta vitsit oli hieno.)

Torstai

Torstaina Oskari alkoi jo naureskella, että ei tämä mikään lepoloma ole.

Aamiaisen jälkeen oli varattu Katinkullasta sulkapallo- ja pingiskentät, jonne pääsimme ottamaan pienet aamuhiet. Totuuden nimissä on kyllä kerrottava, että someklippien taltioiminen vei suht ison osan urheilustamme. Lähdimme kuitenkin kentältä paidan selkämykset märkinä. Jouduin tylsyydekseni huomaamaan, että isoveli pieksee minut edelleen molemmissa lajeissa.

Lounaan jälkeen teimme muutaman tunnin omatoimisen kanoottiretken läheiselle Jäätiönlammelle. Ennen sitä keskityimme kuitenkin olennaisimpaan: eväsostoksiin. Vuokatin K-Supermarket on erinomainen eväskauppa, sillä hyllyissä on reilusti paikallista ja valikoimat ovat muutenkin hulppeat. Sitä paitsi irtokarkkihylly on riittävä. Lappasimme koriimme muun muassa kinuskikakkusia, kainuulaista smoothieta, lohta, vihanneksia ja mansikkalimua, jotka sitten kuljetimme visusti turvassa pyöränkoreissa Katinkullan rantaan kanoottien luokse.

Intiaanikanootti ja virvelit vieheineen oli Vuokatti Safaris -yritykseltä. He järjestävät Vuokatin seudulla paljon erilaisia aktiviiteetteja ja ohjelmapalveluita ympäri vuoden, muun muassa juuri kanoottiretkiä.

Kyllä se vain niin meni, että virvelin viskelyäkin hauskempaa oli juuri se outdoor-lounas. Vaikka kahvi unohtuikin matkasta (miten voi olla mahdollista, vaikka olin varannut termariin kuumat vedetkin?), pitkä lounashetki oli leppoisa. Jäätiönlammella oli laavu, jonne pääsimme (pääsin) kattamaan kauniisti, ja pöydällä oli jopa valmiina kimppu luonnonkukkia maljakossa.

Eipä meidän melonnasta kilometrimäärällisesti nyt kovin hurja tullut, mutta panostimmekin ensisijaisesti laatuun. Kala ei syönyt, eikä edes nykinyt, mutta säästyivätpä ainakin kalaraukat. Ja niin kuin Oskari totesi, harva ääni on yhtä ihana kuin tyynen veden liplatus kanoottia vasten hiljalleen meloessa.

Illalla oli vuorossa reissun viimeiset hetket, jotka päätimme käyttää vielä ihan uuden paikan etsintään. Eräs avuliais seuraaja oli vinkannut Instagramin puolella Kuikkalammesta, ihan Vuokatin ytimestä löytyvästä kirkasvetisestä lammesta, jota nyt lähdimme etsimään.

Vuokatin koululta saimmekin paikallisilta vinkkiä, että tien toiselta puolelta, pienen matkan päästä, lähtisi helppo kävelyreitti lammelle ja sen laiturille. Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen löytyikin laituri ja aivan upea lampi. Jos melusaastetta ei ota huomioon, on miljöö aivan upea. Syvä järvi näyttäytyy turkoosina, ja vesi on täysin kirkasta. Tämä on juuri sellainen lampi, johon lapsena haaveili rakentavansa jonkun hyppytornin tai liaaniköyden.

Tuolla Kuikkalammen laiturilla pötkötellessä huomasimme molemmat olevamme aktiivilomastamme hyvällä tavalla tainnoksissa. Oli aika lähteä parin tunnin päähän Kuhmon mökille nukkumaan. Kävimme vielä hotellilla syömässä illalliset ja jälkiruokajäätelöt (raparperisorbettia ja latte-jäätelöä!), minkä jälkeen rakas Nissan lähti köröttämään kohti muuta perhettä ja kesämökkiä.

Hitsi kuinka oli kivaa! Hyvä etten ollut pidempään, olisi tullut melkoisen pitkä päiväkirjamerkintä.

Kiitos ja kummarrus. Ja luullakseni näemme taas pian, aktiivinen Vuokatti.

-Henriikka

Valtaosa kuvista: Oskari Reinman

Ninja-kuntoon 2020

6
–
hyvinvointi, urheilu

Voisi kuvitella, että eräopas-opiskeluvuoteni päätteeksi olisin teräksisessä kunnossa henkisesti ja fyysisesti. Niin myös olin itse ajatellut olevani. Meillä oli luokkakavereiden kanssa jo elokuussa kehitelty suunnitelma (tai no, pikemminkin läppä), että vuoden jälkeen olisimme niin lihaksikkaita ja hyvinvoivia, että sanatkin kimpoilisivat meistä.

No, osalle varmasti kävikin näin. Minulle ei. Itselläni tämä vuosi on romauttanut sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin niin maanrakoon, että tekemistä on riittänyt. Ja riittää. En ole stressannut liikaa asiasta, sillä se on ollut väistämätöntä – stressi on esimerkiksi tuonut minulle ihottuman, jollaisesta en ole koskaan ennen kärsinyt. Ennen kaikkea olen priorisoinut unen. Kehoni ja mieleni on vaatinut niin paljon unta, että olen nukkunut helposti 12 tunnin unia seitsemänä päivänä viikossa.

Nyt, kun koulun loputtua vapaa-aika on lisääntynyt arjessa, ja voimat ovat alkaneet muutenkin hiljalleen palata, olen alkanut taas ajatella asiaa. Tiedänhän minä, että terveellisempi ruokavalio ja säännöllinen liikunta auttaisivat sekä kehoa että mieltä.

Tekisi tietysti mieli julistaa, että ”nyt lähtee, täysillä, seitsemän kertaa viikossa joojoojoo tai yhdeksän!!!” Tiedän kuitenkin lukuisista omista kokemuksista, ettei se auta kuin hetken. Sen sijaan yritän nyt hiljalleen saada kerättyä itselleni sisäistä motivaatiota – miettiä, mikä minua ihan oikeasti kannustaisi ja tsemppaisi paremman henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kehittämisessä tässä hetkessä.

Tiedän, etteivät ulkonäkö-mittarit ole minua varten. Ne jaksavat motivoida noin hmmm puolen päivän verran. En myöskään usko, että mitään aivan hurjaa projektia (triahtlon, Suomen halki pyöräily…) kannattaa aloittaa nykyisillä, keskinkertaisilla voimavaroillani.

Sen sijaan olen miettinyt, että olisi ihana olla ketterä ja jaksava taas. Olla energisempi ja kyvykkäämpi; sellainen pikkuapina, joka kiipeäisi taas helposti puuhun, nousisi tikkaat vikkelästi ja hyppäisi kiveltä alas ukemilla. Haluaisin olla kuin ninja. Niinpä päätin tänään, että yritän päästä ”Ninja-kuntoon 2020” -mindsettiin. Vuosi on sopivan pitkä aika, jolloin voin oikeasti miettiä elämäntapaparannuksia nopeiden tulosten sijaan. Vuoden päästä voin myös luullakseni jo paljon nykyistä paremmin muutenkin, mitä Ninja-projekti toivon mukaan on osaltaan myös tukemassa.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Ehkä vartin kävelyä joskus, ehkä vähän parempia ruokavaliovalintoja silloin tällöin. Aluksi tuskin suuriakaan, vaan enemmänkin ajattelun muutosta. Haluaisin rakastaa kehoani ja pitää siitä huolta. Siksi tuntuu tärkeältä, etten vähän hankalassakaan elämänvaiheessa (tai nimenomaan ainakaan siinä) heitä omaa hyvinvointiani syrjään ja anna koko mopon karata alta. Olen hyvin vahvasti psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus ja tiedän, että nyt jos koskaan kannattaa panostaa hyvinvointiin. Ei vatsalihaksiin, ei leukamaksimeihin tai salaattidiettiin, vaan hyvään oloon ja siihen, että tämän hullun elämänvaiheen jälkeen voisin jatkaa ninja-apinana henkisesti kasvaneena, fyysisesti toimintakykyisenä.

-Henriikka

Kerrankin lempeyttä ja tukea

14
–
elämä

Kiitos kaikille. Sain tiistaina satoja viestejä eri kanaviin ero-kirjoituksen julkaisun jälkeen. Olin suoraan sanoen pelännyt kuollakseni, että minut syödään elävältä. Vaikka oma prosessi olikin tosi pitkällä, ajattelin, etten kestäisi julkista myllytystä. Ja sitten yhtäkkiä kanavat täyttyivätkin ihanista, sydämellisistä sekä ajatuksen- ja rakkaudentäyteisistä viesteistä. Usein niin kylmä ja sydämetön some oli kerrankin lempeä ja armollinen.

En oleta, että kaikki ymmärtävät. Että kukaan ymmärtää. Jollekin se, että koen kääntäneeni jokaisen kiven, näyttäytyy siltä, etten ole kääntänyt vielä yhtäkään. Jokainen kokee samat tunteetkin eri tavoin ja eri vahvuuksin, kukin kokee samantyyliset tilanteet omalla laillaan. Mutta siitä olen kiitollinen, ettei kukaan läyhännyt kaikkitietävänä tai ryöpyttänyt elämänohjeitaan, en ehkä olisi pystynyt juuri sellaista nyt vastaanottaa, vaikka keskustelemaan olenkin aina valmis, ja vaikka monella varmasti olisikin hyviä ohjenuoria.

Kai tässä elämässä on vain pyrittävä olemaan muille hyvä ja itselleen rehellinen, toimimaan parhaimmalla mahdollisella tavalla niillä tiedoilla ja taidoilla mitä mihinkin elämäntilanteeseen saakka on ennättänyt kerryttää. Usein ympäriltä tulee erinomaisia neuvoja, aina ei.

Jollekin kymmenen vuoden parisuhde on epäonnistuminen. Toisethan kokevat kaikki alle elämänmittaiset parisuhteet turhina. Itse en onneksi enää ajattele näin, vaikka nuorempana pohdin itsekin samankaltaisesti. Vähän kuin ystävyyssuhteissakin, voi parisuhteissakin alle ikuisuudenkin kestoinen matka olla onnistunut, kiitoksenaihe.

Totta kai näin avioliitollani erityisarvon ja olisin tahtonut sen kestävän mummoksi saakka ja ylikin, mutta nyt kun ei kestänyt, en pysty mitenkään ajatella olevani epäonnistunut tai liittoani turhaksi ja huonoksi. Sehän on ollut perheen lisäksi isoin lahja, jonka olen saanut. Olen myös tyytyväinen, että ajatus siitä, että ero on jotenkin häpeällistä, on hiljalleen muuttumassa. Kukaan, ei kukaan, lähde tällaiseen prosessiin kevyin perustein. Sen tietää varmasti jokainen, joka on saman kokenut. Niin monesti olisi ollut helpompi vain peruuttaa päätös, jatkaa totuttuun tapaan.

Täällä sitä nyt opetellaan elämää ominensa. On ollut merkillinen kevät ja kesä. Niin monessa hetkessä on tajunnut, että tämähän muuttuu, ainiin ja tämäkin. Mutta olen yrittänyt ajatella, että vaikka hetkessä tuntuu hankalalta ja lohduttomalta, tässä luodaan nyt jotain kestävämpää ja onnellisempaa. Että lopulta muutos kannattaa. Onneksi tietää itse, että on erottanut jatkuvan tunteen sellaisista ohimenevistä, joita tulee ja menee. Silloin pystyy luottaa tulevaisuuteen, vaikka nykyisyys ei olisikaan aina kevyttä.

Olen miettinyt sitäkin, miten moni on samaistunut tekstiini. Minua pelotti kirjoittaa sydämestäni, vaikka se tuntuikin oikealta. Kunpa useammin uskaltaisi voittaa pelon ja olla oma itsensä. Silloin ehkä syntyisikin samanlaisia lempeyden aaltoja, mitä tämä viikko tuotti. Minuakaan ei syöty elävältä, vaan kannateltiin. Ihmisethän ovat oikeastaan aika ihania, vaikka välillä harhautuu luulemaan muuta. Olen saanut viestejä niin odottamattomilta tahoilta, niin tärkeää tukea ja oikeita sanoja. Eräs saamani viesti tiivisti tilannetta hyvin, vaikka vastoin viestiä en koekaan tätä omaksi kyvykseni tai ansiokseni: ”Upeeta, että osaat vuorata itsesi lempeillä ihmisillä, jotka välittää susta, ja pyytää niiltä sitä.”

Näissä kuvissa poseeraan auringonkukkien kanssa meren ääressä, Kemiönsaaressa. On valmistujaisilta, kouluhommat on taputeltu, olen juonut pari lasia skumppaa, ja tulevaisuus tuntuu taas pitkästä aikaa kirkkaankeltaiselta. Onneksi aurinko aina paistaa, ennemmin tai myöhemmin.

Yritän löytää tällaisia hetkiä loppukesästäkin ja luottaa erään toisen tsemppiviestin sanoihin:

”Eiköhän samalla meningillä mennä eteenpäin eli epäilemättä olet jo rakentanut oman uuden elämän pelkästään kaarnaa ja havuja hyödyntäen.”

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen (Blogi, Instagram)

Ikuinen suhde päättyikin tähän

252
–
elämäTags:

Me ollaan Jannen kanssa erottu. Joo, tiedän. Minäkään en meinaa uskoa sitä. Tai on mennyt ainakin monta, monta kuukautta ymmärtää, että niin tässä oikeasti käy – ja kävi. Enhän ole koskaan uskonut mihinkään yhtä paljon kuin siihen, että me olemme tietysti aina yhdessä. Ehdimme olla yhdessä yli 10 vuotta, naimisissakin kahdeksan. Tämä on ylivoimaisesti vaikeinta, mitä olen koskaan kokenut.

Mutta elämä on joskus vaikeasti ennakoitavissa. Toista ei pystykään rakastaa enää niin kuin ennen, vaikka kuinka tahtoisi. Yhtäkkiä tulevaisuus tuntuu siltä, ettei sitä eletäkään yhdessä. Voisin kirjoittaa syiksi, kuinka erilaiset kiinnostuksenkohteemme ovat, kuinka erilaisia olemme ihmisinä, mutta todellisuudessa eroissa taitaa aina olla kyse siitä, ettei toista rakasta riittävästi tai sillä tavalla kuin tahtoisi. On hurjaa ja hurjan pelottavaa tajuta, että alitajunnasta vyöryvät ajatukset ovat muuttuneet todeksi ja ettei tilanteesta pääse enää pakoon. Ei ajan kanssa, keskustelemalla, terapiassa, uskolla tai sillä tahdollakaan.

Vuodenvaihteessa alkoi akuutti keskustelu, joka jatkui jatkumistaan. Minä aloitin keskustelun, jota on käyty sitten tiiviisti ja yhdessä. Tuntuu, että näiden kuukausien aikana minusta on muserrettu kaikki mikä muserrettavissa on. Vaikeinta on joutua satuttamaan toista. Jossain vaiheessa tuntui, että olen vain sellainen hoiperteleva kasa ihmisenpalasia, muisto jostain ehjästä, joka joskus olin. Monta kuukautta meni lähinnä selvitessä päivä kerrallaan – itkiessä, ajatellessa ja nukkuessa. Onneksi nukun hyvin ja paljon, sillä päivällä omia ajatuksia on vaikea karata. Ne ovat mukana koko ajan.

Eroon ei liity draamaa, ei isoja riitoja, ei mitään sellaista, vaikka eihän tämä mitään kivaa ole ollut. Suoraan sanoen ihan kamalaa. Janne muuttaa kodistamme pois heinäkuun jälkeen, minä jään sinne asumaan. Kaikki on hoidettu välittäen, ja irtaimistoa jakaessakin kumpikin on sanonut uudestaan ja uudestaan vain: ”Joo, saat kyllä kaiken mitä tahdot.” Oikeasti ansaitsisimme tästä kaikesta jonkun Nobelin rauhanpalkinnon, vaikka välillä on tuntunut, että olisi niin paljon helpompi vaan riidellä. Mutta kumpikaan ei ole nähnyt syytä hoitaa asiaa millään muullakaan tavalla kuin hyvin, niin hyvin kuin nyt ylipäänsä voi. Vaikka tämä onkin satoja kertoja raskaampaa kuin mikään tähänastisen elämäni asia on ollut.

Useasti olen ajatellut, etten varmaankaan jää henkiin. Onneksi vielä useampina hetkinä olen kuitenkin tiennyt, että jään. Tammikuusta lähtien olen yrittänyt ajatella, että käy miten käy, niin viimeistään vuoden päästä hengitän jo kunnolla. Että vuoden päästä helpottaa. Se ajatus on lohduttanut, sillä se ei ole tuntunut ikuisuudelta. On ollut aikaraja. Lohduttaneet ovat myös perhe (<3) ja ne ystävät, jotka ovat osanneet antaa tukeaan ja rakkauttaan enemmän ja paremmin, kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Kiitos.

Nyt tuntuu jo siltä, että on voiton puolella. Ei missään tapauksessa maalissa, vielä kaukana sieltä, mutta sellaisessa vaiheessa matkaa, että voi jo olla aika varma maaliin pääsystä. Olen päässyt käsittelyprosessissa melko pitkälle, pystyn jo toimimaan normaalisti. Siksi kirjoitan tästä nyt. Alkaa tuntua vähitellen itseltäni. Ajattelevalta. Rohkealta ja vahvalta. Herkältä.

En ole koskaan toivonut teiltä yhtä paljon rakkautta kuin nyt toivon. En pane pahakseni, jos vaikka jätätte sydämen viestiksi. Tai vaikka voimahauiksen uuden vanhan sukunimeni merkiksi – Reinman, onneksi se on tosi hieno.

Pikkuhiljaa kappaleista kokonaiseksi. Minuksi taas. Sellaiseksi, että pystyn arvostaa ja rakastaa itseäni, seisomaan päättäväisesti ja ryhdissä tulevaisuuden edessä.

-Henriikka

Ps. Poistin blogista jo aiemmin keväällä häiden ja hääpäivien kirjoitukset, ne tuntuvat tässä kohtaa liian henkilökohtaisilta. Kaiken muun olen sen sijaan säästänyt. Pidätän kuitenkin oikeuden poistaa nekin, jos joskus tuntuu siltä. Jommastakummasta meistä. Kysyin tietysti myös Jannelta luvan tämän jutun julkaisuun.

Ja hei, jos teillä on mitään kysyttävää tai kirjoitettavaa aiheesta, niin minulle saa kyllä laittaa viestiä. Olen kirjoittanut vuosien saatossa parisuhteestamme paljon ja vaikka kirjoitan tietysti tästä lähin vain itsestäni, ei tarvitse jännittää, etteikö minulle päin voisi asiasta kirjoittaa.

1700-luvun hipsterien vaelluskohde ja 10 muuta syytä matkailla Suomessa

3
–
matkustus, yhteistyöTags: , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: 100 syytä matkailla Suomessa

Parin viikon kesärundini on alkanut. Istun junassa, matkalla kohti Kajaania. Tuleviin viikkoihin on luvassa monen monta paikkaa ja kohdetta, joista kaikkia en vielä edes tiedä.

Ensiksi suuntaan Vuokattiin, jonne seurakseni saapuu päivän yksinelelyn jälkeen isoveljeni. Sieltä suuntaamme yhdessä Kainuun Korpeen, Kuhmon kesämökille ja serkun häihin koko perheen voimin. Sitten onkin suunta vielä tuntematon, mutta lopulta ennen Helsinkiä päädyn vielä ainakin Raaheen, Langin Kauppahuoneelle.

Voi juku, miten monia kiinnostavia paikkoja Suomessa onkaan. Kirjoitin toukokuun alussa siitä, että olen 100 syytä matkailla -kampanjan puolestapuhuja. Olen edelleenkin sitä mieltä, etten voisi mieleisempää yhteistyökumppania kesälle keksiä.

Tähän kirjoitukseen listasin 11 kohdetta kampanjasivustolla olevista reilusta sadasta syystä: suosituksia jo käymiini paikkoihin, suunnitelmia kuluvalle kesälle ja haaveita syksyyn ja ensi vuoteen.



Paikkoja (eli syitä matkailla Suomessa), joissa olen jo käynyt ja joita voin lämmöllä suositella:

Kolin Repouuro on kuin ulkomaanmatkojen esitteestä

Tämän kirjoituksen kuvat ovat Kolilta. Vietimme päivän jylhissä kansallismaisemissa kesäkuussa Jongunjoen vaelluksemme jälkeen kouluporukan kanssa. Ukkonen kiersi vaaraa, kun istuimme kalliolla ihaillen maisemia ympärillämme. Ennen lähtöä, toisen päivän aamuna, nousimme vielä huipulle ihailemaan aamuneljän auringonnousua.

Vaikka Pirunkirkolla kävimmekin, Repouurolla emme käyneet. Suomen pisin luolasto on jotain sellaista, mitä et arvannut tästä maasta edes löytyvän. Aikamoinen. Repouuron luoliin järjestetään ohjattuja retkiä – yksin sinne ei pidä mennä. Yli 117 metriä pitkä verkosto kulkee kolmessa kerroksessa. Liikkumiseen vaaditaan fysiikkaa ja uskallusta.

Suomen coolein kylä – alpakoita, historiaa, olutta ja artesaanimeininkiä

Teijon kansallispuiston kupeessa, Matildanjärven ja meren äärellä sijaitseva Mathildedal on todellakin löytö! Samaa mieltä taitavat olla ne lukuisat kaupunkielämään kyllästyneet, jotka ovat muuttaneet historialliseen pikkukylään viime vuosina ja tehneet Mathildedalista trendikkään nähtävyyden juurileipomoineen ja kyläpanimoineen.

Myös paljon puhuttuun Mathildedaliin suuntasimme kouluporukan kanssa keväällä, kun olimme patikkaretkellä Teijossa. Suklaapuoti jäi vielä näkemättä, joten paluu on pakollinen.

Marjaniemen majakka ja kalastajakylä

Yksi viime kesän Suomi-roadtrippimme ihanimpia kohteita: Hailuoto. En usko koskaan unohtavani auringonlaskun tunnelmaa, kun joimme viiniä ja söimme grilliruokaa saavuttuamme juuri perille Marjaniemeen. Edessä oli iltauinti sekä aittayö ja silmien edessä, hiekkarannan takana siinsi kaunis meri.

Hailuoto sijaitsee 25 minuutin lossimatkan päässä mantereesta, Oulunsalosta. Majakan lisäksi pääset ihmettelemään historiallista mutta edelleen vilkkaassa käytössä olevaa Marjaniemen kalastussatamaa. Majakan sisään pääsee juhannuksesta alkaen elokuun ensimmäisen viikon loppuun saakka, mutta miljöö itsessään on matkan väärti myös muina aikoina.

Inari-Saariselän alueella huuhdotaan kultaa ja vaalitaan kulttuuria

Työ ja kaupunki unohtuvat, kun kapea jokivene lipuu pitkin kirkasta jokilaaksoa suuntanaan kultavaltaus. Kohta kultahiput pyörivät vaskoolilla. Kaikki näyttää juuri siltä kuin elokuvissakin. Hirsimökit, purot ja käärityt lahkeet muuttuvat todeksi.

Inarin alueella kävin tänä vuonna jo talvella, hiihtovaeltamassa Hammastunturin erämaassa, mutta kokemusta on viime vuodelta myös yöttömän yön ajasta. Inari on upeimpia paikkoja koko Suomessa, ja kaipaan sinne kovasti takaisin.

Paikkoja, joihin aion vielä tänä kesänä suunnata:

Vuoden 2019 parhaat maastopyöräilyreitit löydät Ylläkseltä

Ylläs kutsuu minua ja siskoani heinä-elokuun taitteessa. Yöjunaliput löytyvät jo sähköpostista, ja odotustakin on ilmassa: ihana nähdä Lappia myös tänä kesänä. Vajaa viikon reissulla ennätämme varmasti nauttia valosta, aktiviteeteista ja Lapin suven taianomaisesta fiiliksestä.

Luulenpa, että nousemme toissasyksyn tapaan myös maastopyörien selkään. Ylläs voitti Suomen messusäätiön tuhansia ääniä keränneessä kisassa Vuoden retkikohde -palkinnon juuri upeiden maastopyöräilymahdollisuuksiensa ansiosta. Reittejä on yli 200 kilometriä ja vaativuustasoksi voi valita kaikkea helpon köröttelyn ja rankemman down hill -rytkytyksen väliltä. Näistä kahdesta kategoriasta taidamme siskoni kanssa molemmat sopia rytkyttelijöihin.

Hiljainen kansa yllättää Valtatie 5:n varrella

Hiljainen kansa -taideteos on ollut suosikkini aivan lapsesta saakka. Muistan lapsena sitä ihaillessani, että se oli samanaikaisesti kiinnostava ja pelottava, tuttu mutta mystinen. Hiljaa kököttävät heinäihmiset yllättävät ohiajavan ja vangitsevat vierestä ihailevan.

Lähes tuhatpäinen Hiljainen Kansa seisoo Viitostien varrella 30 kilometriä Suomussalmen keskustasta Kuusamoon päin. Erikoinen tilataideteos syntyi alun perin vuonna 1988 performanssitaiteilija Reijo Kelan tanssiteosta varten. Kävely heinäpäiden seassa on ainutlaatuinen kokemus. Voit vaikka vaihtaa vaatteita jonkun hahmoista kanssa (olis hienoa löytää uusi lempivaate täältä) tai vain fiilistellä sen voimakentässä.

Makuelämyksiä vuodesta 1896

Turkuun on monta syytä matkustaa. Tärkein niistä lienee rakkaat ystävät, jotka siellä asuvat. Toiseksi tärkein olla luullakseni ruoka: Kasvisravintola Kuori on edelleen haavelistalla ja Kauppatoria muistelen aina suurella lämmöllä – onhan siellä huippuhyviä gluteenittomia leivoksia.

Kaupungin sydän, Turun kauppahalli, paistattelee leivoksineen kaupungin liepeillä. Jos ihanilta houkutuksilta ja mielettömiltä makuelämyksiltä ehdit, vilkaise hetkeksi kattoon – siellä näet alkuperäiset kattorakenteet, kulinaristeja, kaupankäyntiä ja hyvän ruuan ystäviä jo toistasataa vuotta suojanneet.

Haaveita tulevaan syksyyn ja ensi vuoteen:

Ahvenanmaa – kotimaan etelänmatka lapsiperheille

En ole käynyt lapsuuteni suosikkipaikassa, Ahvenanmaalla aikoihin. Tai no, käväisin siellä muutaman päivän visiitillä pari vuotta sitten, mutta silloin pakkasta oli noin 20 astetta, ja maisemat aika lumisia ja jäisiä. Ei sillä, etteivätkö ne olisi silloinkin olleet upeita, mutta mieluusti kokisin taas yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kesä-Ahvenanmaan. Ja tietysti pyöräillen!

En välitä, että Ahvenanmaa markkinoi itseään kampanjasaitilla lapsiperheille – lapsenmieleni sopii hyvin kohderyhmään: Strutsisafareita, pitkiä hiekkarantoja, frisbeegolfia, sähköautoja, aktiviteettipuistoja tai vaikka ritarileikkiä keskiaikaisessa kivilinnassa (ahahaha, näen tämän sielunisilmin). Ahvenanmaalla yhdistyy ulkomaanmatkan taika, mutta kotimaan helppous. Välimatkat ovat lyhyitä ja kohteet keskenään hyvin erilaisia. Ei siis turhaa odottelua tai autossa kökkimistä, vaan mielenkiintoista tekemistä sekä energiaa purkavia ja virkistäviä aktiviteetteja.

Monta tapaa bongata norppa!

En ole koskaan nähnyt norppaa kuin vain norppalivessä. Lähipäivinä olen myös itku silmässä seuraillut keskustelua verkkokalastuksesta ja verkkoihin kuolleista kuuteista. Ihan kamalaa. Ensi vuonna voisin kevään tullen lähteä ihailemaan ja suojelemaan norppaa livenä.

Retkille pääsee niin risteillen, meloen, sähköveneellä kuin perinteisellä puuveneelläkin. Luontoa kunnioittavilla norpanbongausretkillä nautit Saimaan upeista maisemista ja retkitunnelmasta norppavesien asiantuntijoiden opastamana. Bongauskausi jatkuu koko kesän. Aktiivisinta aikaa on toukokuu, jolloin nämä pulleat palleroiset köllöttelevät kevätauringon lämmittämillä kivillä.

Yövy lasitalossa tähtien alla, keskellä saaristoa

Siskoni on muuttamassa alkusyksynä Länsi-Suomeen, joten minun tulee ottaa ryhtiliikettä myös lännen suhteen – useinhan löydän itseni Itä-Suomesta tai jopa rajan takaa. Yksi visuaalisimpia ja eksoottisimpia kohteita kartalla on varmasti lasitalot tähtien alla, saaristossa.

Asunto merinäköalalla. Mökki merinäköalalla. Hytti ikkunalla. Talo veden ääreltä. Noin 42 kilometrin päässä Vaasasta löytyy iglumaisia lasitaloja, jotka tarjoavat ympärivuotisen merinäköalan kolmessa suunnassa. Paikka on pystytetty yksityiselle ranta-alueelle, joten täällä saa olla paossa kaupungin hulinaa ja vilinää ja nauttia meren maagisesta kohinasta, tuoksusta ja läsnäolosta.

1700-luvun hipsterien vaelluskohde

Ja viimein pääsemme otsikossa luvattuun kohteeseen, jota odotan listan viimeisestä paikasta huolimatta aivan muiden kaltaisesti.

Tiesitkö, että Imatrankoski on Suomen ensimmäinen matkailukohde? Sen hypnoottinen pauhu houkutteli aatelisia, taiteilijoita ja synkkämielisiä runoilijoita tuijoittelemaan pyörteisiinsä jo 1700-luvulla. 1900-luvun alussa homma lähti niin sanotusti mainstreamiksi, ja Imatralle matkasikin Pietarista paremmanpuoleista populaa jopa 14 junallista päivässä.

Toki haluaisin viettää samalla yön vieressä sijaitsevassa Imatran valtionhotellissa.

Kyllä tuo 100 syytä matkailla -kampanjasivusto vaan inspiroi ihan hurjasti! Niin monia kokonaan uusia paikkoja ja ihan tuntemattomia stooreja niiden taustalla. Historiallisia, hienoja tarinoita kätkeviä paikkoja ja elämyksiähän on Suomessa vaikka miten paljon. Ja aina kun ennättää jonnekin, ehtii jonnekin muualle syntyä jo uusi kohde.

En halua kuitenkaan nähdä Suomea minään bucket-listana. Ylipäänsä kotimaan matkustuksessa olen onnistunut pitämään sellaisen kiireen kaukana. Ei hätiköimistä, ei paniikkia nähdä kaikkea kerralla – toivon mukaan minulla on vuosikymmeniä aikaa tutkimusmatkailla, nähdä kaikki ihan rauhassa ja yksi kerrallaan.

-Henriikka

Seuraa 100 syytä matkailla Suomessa –kampanjaa somessa:
Kampanjasivu: www.100syyta.fi
Instagram: @100syytamatkaillasuomessa
Facebook: 100 syytä matkailla Suomessa

Kuvat: Toni Eskelinen (kotisivut, Instagram)

Kannattaisi antaa tylsyyden tulla

3
–
elämä

Huomasin tänään, että koin pitkästä aikaa tunteen, jota olen joutunut odottamaan kauan. Jota olen usein kaivannutkin.

Vietimme perjantain ja lauantain Roosaliinan kanssa Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa, Hämeenkyrössä. Istumme juuri bussissa matkalla takaisin Helsinkiin.

Rentouduimme, saunoimme, olimme vaan. Söimme ihanaa kasvisruokaa, nukuimme pitkät unet ja aamulla kävimme läheisellä järvellä uimassa. Aamiaisen jälkeen istuimme monta, monta tuntia puutarhassa. Roosaliina luki kirjaa ja minä kirjoitin päiväkirjaa. Iltapäivällä sen huomasin: minulla oli tylsää.

Kun kirjoittaa tai sanoo sanan tylsä, tulee siitä heti tosi kielteinen olo. Tylsä on jotain, mitä ei saa olla. Mitä on vältettävä. Mitä ei kuulu kekseliäällä ja fiksulla ihmisellä olla. Olen kuitenkin vähän eri mieltä.

Etenkin nykyään, kun älypuhelinta voi ruveta tökkimään heti aktiviteetin tai toiminnan ympäriltä loputtua, ei tylsyydelle ole sijaa. Tylsää ei ole. Se on jotain outoa ja pelottavaa. Todellisuudessa tylsyydestä alkaa vasta kunnon mielen rentoutus, ja usein ne syvimmätkin ajatukset pääsevät vasta silloin pinnalle. Ihminen pääsee harvoin mieleensä kunnolla kiinni älypuhelin kädessä, ja toisaalta myös luovimmat ideat harvoin nousevat kukkaan silloin, kun keskittyy johonkin muuhun.

Kannattaisi antaa tylsyyden tulla.

Myönnän, olen itsekin surkea siinä. Tylsyyden sietämisessä. Kun saavun jonnekin rauhalliseen ja levolliseen paikkaan, tekee usein mieli riehua. Joogasaliin saapuessani haluisin tehdä kuperkeikkoja matolla ja meditaatiohetken keskeltä tekee mieli nousta ylös, rummuttaa rintaansa kuin gorilla ja huutaa.

Tänään huomasin kirjoittaessani pihakeinussa, että kun sanojen ilmainen vyöry loppui, aloin kiemurrella ja katsella puhelintani.

Sitten totesin: Alkaa tulla tylsää. Sitähän minä olen toivonut.

Vielä en ole oppinut nauttimaan tylsyydestä, mutta nyt jo pystyn tiedostaen ymmärtämään, että se on minulle tärkeää. Kun muistelen esimerkiksi 7000 kilometrin USA-Kanada-roadtrippiämme, muistan erityisen hyvin sen, miten kirkkaasti mieleni kulki. Kaikki ne pelkääjänpaikalla istutut, usein tylsätkin kilometrit kuorivat minusta esiin aivan uuden puolen. Päässäni vilisi miljoonat ideat, olin keskittyneempi ja kivempi. Oli niin oikea päätös jättää paikalliset liittymä ja netti hankkimatta reissun ajaksi.

Tänään minusta ei ennättänyt tulla vielä keskittyneempi ja kivempi. Tylsyyden hyödyt ottavat aikansa. Mutta ainakin huomasin tilanteen ja tarpeen. Annoin tylsyyden tulla, otin sen kiitollisena vastaan. Tunsin mieleni rentoutuvan.

-Henriikka

Valmistumishuumaa: luonto- ja eräopas iik!

3
–
opiskeluTags: , , ,

Niin minusta sitten tuli erä- ja luonto-opas, kun sain perjantaina valmiin paperit ja uuden ammattitutkinnon.

Muistan hyvin, kuinka syksyllä 2017 sain idean Liesjärven kansallispuistossa, Savilahdessa, teltassa pötköttäessämme. Olimme Eevan kanssa liikenteessä ja käyneet aiemmin päivällä lounaalla Eerikkilän urheiluopistolla. Sanoin teltassa, että heräisin mielelläni näistä maisemista vaikka aina, eläisin opiston leirielämää erittäin mielelläni. Eeva sitten vastasi, että mikset hakisi kouluun. Niin minä sitten hain, kun haku aukesi.

Yksitoista kuukautta kiisivät ohi hurjalla vauhdilla, ja yhtäkkiä kaikki on paketissa. Minulla on uusi ammatti, voi juku.

Vuoteen on mahtunut vaikka minkälaisia metkuja: intiaanikanoottien kaatumisia, asumista hirsimökkikommuunissa, eksymistä lähimetsään, myrkkysienten esittelyä opiskelukavereille (sori siitä…), telttailua -40 asteen pakkasessa, lötköttelyä riippumatossa, umpihankihiihdon MM-kilpailut ja kymmeniä, kymmeniä rantasaunakeskusteluita.

Olen oppinut alasta ja olen oppinut itsestäni – esimerkiksi sen, etten olekaan hyvä ja nopea, vaan oikeastaan aivan surkea oppija. Senkin opin, ettei minulla ole minkäänlaista sisäistä kompassia. Toisaalta taas hahmotin, että sydämeni on vallan hieno kompassi, noin niinku elämässä yleensä. Se lienee tärkeämpi taito sitten kuitenkin, kunhan vain keksii sopivat keinot olla eksymättä muuten.

Mukaan vuodesta tarttui myös 18 hienoa tyyppiä; 16 korvaamatonta luokkakaveria ja kaksi arvokasta opettajaa.

Mietimme pari viikkoa takaperin vikalla kouluvaelluksellamme Kolin vaaralla istuessamme, mistä olemme kiitollisia. Nostin itse esiin kiitollisuuden siitä, että on saanut ympärilleen erityislaatuisen sosiaalisen rakenteen. Että aikuisena on saanut mahdollisuuden tutustua pariinkymmeneen uuteen ja keskenään erilaiseen ihmiseen niin intensiivisesti ja läpikotaisin, niin kuin me nyt olemme saaneet. Se on ollut erityisen poikkeuksellista, ettei ole oikein voinut esittää mitään, kun yhdessäolo on ollut niin tiivistä – sitä on vaan ollut mikä on ja toisaalta hyväksynyt ympärillä olevat sellaisina kuin he ovat. Ei ole ollut huonoja ja hyviä puolia, vaan pelkästään puolia, jotka nousevat eri tavoin eri tilanteissa esiin.

Kesällä reissaillen, syksyksi rauhoitan ja pistän vihdoin työkuviot kunnolla kuntoon vuoden tiukan opintoputken jälkeen.

En ole ajatellut vielä, mitä haluan tutkinnollani tehdä, mutta en näe itseäni täysipäiväisenä oppaana ainakaan. En nähnyt ennen opintojen alkuakaan. Voi olla, että alan joskus tuottaa tai opastaa jotain spesiaaliretkiä, ehkä yritysten työhyvinvointipäiviä, teemallisia luntopalveluita tai jotain räätälöityjä keikkoja asiakasryhmille. Tai sitten perustan oppaiden managerointitoimiston tai alan ammattiliiton.

Mutta ne eivät tunnu lähitulevaisuuden ajatuksilta ollenkaan. Nyt haluan hetken keskittyä some- ja viestintätöihin, laittaa syksylle kalenteriin valmiksi pari lomaviikkoa ja keskittyä vähän vähempiin asioihin kerrallaan, vähän pienemmän ihmisporukan ympäröimänä. Vaikka vuosi olikin upea, vaatii veronsa hoitaa töitä ja opintoja päällekäin ja muuttaa pois kotoa.

Mutta on minulla kyllä siisti fiilis. Tein sen. Uskalsin. Moni piti hulluna ja itsekin välillä, mutta silti luotin sitten, että tämä on hyvä. Että vuosi on yllättävän lyhyt aika sitten kuitenkin. Ja olihan se. Luulenpa, että moni teistäkin ajattelee nyt, että miten saattoikin vuosi mennä näin vikkelästi, että vastahan alotin.

On ihana ajatus, että myös kirjoittamiselle jää enemmän aikaa. Sydämen päällä pötköttelee niin paljon. Odottelen myös, että arjesta vapautuu aikaa pitkille kävelyille ja juoksulenkeille. Ulkoilmaelämästä minua ei varmasti saa irrotettua enää koskaan kokoaikaisesti toimistoon kökkimään, mutta joku kultainen keskilinja tuntuisi tähän hetkeen sopivalta.

Ihana, kun seurailitte opiskeluvuotta. Luulenpa vaan, että opiskelen taas aika piankin jotain uutta. Olen liian utelias lopettaakseni tähän.

-Henriikka

Kuvat: Vuoden luottokuvaaja Toni Eskelinen, jonka avulla sain työt vuoden aikana tehdyksi. Kiitos.