Kerrankin lempeyttä ja tukea

Kiitos kaikille. Sain tiistaina satoja viestejä eri kanaviin ero-kirjoituksen julkaisun jälkeen. Olin suoraan sanoen pelännyt kuollakseni, että minut syödään elävältä. Vaikka oma prosessi olikin tosi pitkällä, ajattelin, etten kestäisi julkista myllytystä. Ja sitten yhtäkkiä kanavat täyttyivätkin ihanista, sydämellisistä sekä ajatuksen- ja rakkaudentäyteisistä viesteistä. Usein niin kylmä ja sydämetön some oli kerrankin lempeä ja armollinen.

En oleta, että kaikki ymmärtävät. Että kukaan ymmärtää. Jollekin se, että koen kääntäneeni jokaisen kiven, näyttäytyy siltä, etten ole kääntänyt vielä yhtäkään. Jokainen kokee samat tunteetkin eri tavoin ja eri vahvuuksin, kukin kokee samantyyliset tilanteet omalla laillaan. Mutta siitä olen kiitollinen, ettei kukaan läyhännyt kaikkitietävänä tai ryöpyttänyt elämänohjeitaan, en ehkä olisi pystynyt juuri sellaista nyt vastaanottaa, vaikka keskustelemaan olenkin aina valmis, ja vaikka monella varmasti olisikin hyviä ohjenuoria.

Kai tässä elämässä on vain pyrittävä olemaan muille hyvä ja itselleen rehellinen, toimimaan parhaimmalla mahdollisella tavalla niillä tiedoilla ja taidoilla mitä mihinkin elämäntilanteeseen saakka on ennättänyt kerryttää. Usein ympäriltä tulee erinomaisia neuvoja, aina ei.

Jollekin kymmenen vuoden parisuhde on epäonnistuminen. Toisethan kokevat kaikki alle elämänmittaiset parisuhteet turhina. Itse en onneksi enää ajattele näin, vaikka nuorempana pohdin itsekin samankaltaisesti. Vähän kuin ystävyyssuhteissakin, voi parisuhteissakin alle ikuisuudenkin kestoinen matka olla onnistunut, kiitoksenaihe.

Totta kai näin avioliitollani erityisarvon ja olisin tahtonut sen kestävän mummoksi saakka ja ylikin, mutta nyt kun ei kestänyt, en pysty mitenkään ajatella olevani epäonnistunut tai liittoani turhaksi ja huonoksi. Sehän on ollut perheen lisäksi isoin lahja, jonka olen saanut. Olen myös tyytyväinen, että ajatus siitä, että ero on jotenkin häpeällistä, on hiljalleen muuttumassa. Kukaan, ei kukaan, lähde tällaiseen prosessiin kevyin perustein. Sen tietää varmasti jokainen, joka on saman kokenut. Niin monesti olisi ollut helpompi vain peruuttaa päätös, jatkaa totuttuun tapaan.

Täällä sitä nyt opetellaan elämää ominensa. On ollut merkillinen kevät ja kesä. Niin monessa hetkessä on tajunnut, että tämähän muuttuu, ainiin ja tämäkin. Mutta olen yrittänyt ajatella, että vaikka hetkessä tuntuu hankalalta ja lohduttomalta, tässä luodaan nyt jotain kestävämpää ja onnellisempaa. Että lopulta muutos kannattaa. Onneksi tietää itse, että on erottanut jatkuvan tunteen sellaisista ohimenevistä, joita tulee ja menee. Silloin pystyy luottaa tulevaisuuteen, vaikka nykyisyys ei olisikaan aina kevyttä.

Olen miettinyt sitäkin, miten moni on samaistunut tekstiini. Minua pelotti kirjoittaa sydämestäni, vaikka se tuntuikin oikealta. Kunpa useammin uskaltaisi voittaa pelon ja olla oma itsensä. Silloin ehkä syntyisikin samanlaisia lempeyden aaltoja, mitä tämä viikko tuotti. Minuakaan ei syöty elävältä, vaan kannateltiin. Ihmisethän ovat oikeastaan aika ihania, vaikka välillä harhautuu luulemaan muuta. Olen saanut viestejä niin odottamattomilta tahoilta, niin tärkeää tukea ja oikeita sanoja. Eräs saamani viesti tiivisti tilannetta hyvin, vaikka vastoin viestiä en koekaan tätä omaksi kyvykseni tai ansiokseni: ”Upeeta, että osaat vuorata itsesi lempeillä ihmisillä, jotka välittää susta, ja pyytää niiltä sitä.”

Näissä kuvissa poseeraan auringonkukkien kanssa meren ääressä, Kemiönsaaressa. On valmistujaisilta, kouluhommat on taputeltu, olen juonut pari lasia skumppaa, ja tulevaisuus tuntuu taas pitkästä aikaa kirkkaankeltaiselta. Onneksi aurinko aina paistaa, ennemmin tai myöhemmin.

Yritän löytää tällaisia hetkiä loppukesästäkin ja luottaa erään toisen tsemppiviestin sanoihin:

”Eiköhän samalla meningillä mennä eteenpäin eli epäilemättä olet jo rakentanut oman uuden elämän pelkästään kaarnaa ja havuja hyödyntäen.”

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen (Blogi, Instagram)

14 kommenttia

  1. Maaria 13.7.2019

    Niin… Ero on varmasti helpompi nähdä lahjana, kun sen on itse valinnut ja halunnut elämäänsä. Kun on itse päättänyt, että tämä riittää nyt, haluankin muuta. Että on rehellistä itselle jatkaa matkaa.

    Ja kuitenkin sille toiselle osapuolelle voi olla rehellistä todeta, että olen investoinut 10 vuotta elämästäni, ajastani, varoistani, koulutusvalinnoistani jne. juuri tähän ihmiseen ja suhteeseen kuin se olisi minä itse, kuin olisimme yhtä – ja sitten emme vain olekaan. Se on aika raadollista rehellisyyttä, katsoa menetettyjä vuosia silmästä silmään.

    Sillä jollekin ero voi tarkoittaa, ettei esimerkiksi koskaan saa kokea vanhemmuutta, jonka piti olla jaettu haave sen menetetyn puolison kanssa. Sen, joka vain kiitti kaikesta ja lähti elämään omaa auringonkeltaista tulevaisuuttaan. Sen, joka päätti, milloin rakkaus alkoi ja loppui. Voi rehellisesti joutua tunnustamaan tulleensa petetyksi. Se vasta sattuu.

    Vastaa
    • Henriikka 14.7.2019

      Hei. Kiitos viestistäsi. Otin päivän miettiä, mitä siihen vastaan. Ajatuksesi olivat tosi hyviä, vaikka viestistäsi tuli totta kai aivan hirveän paha mieli.

      Ensiksi haluan sanoa, etten millään tavalla koe eroa lahjana – olenhan joutunut satuttamaan itselleni rakkainta ihmistä ja muutenkin prosessi on ollut vaikeinta, mitä olen koskaan kokenut. Ja se, että olen saanut kokea jo muutaman keltaisen hetken kaiken synkkyyden keskellä ei tarkoitata sitä, että olisin iloa hihkuen hyppimässä kohti ihanaa tulevaisuutta. Ne perhehaaveet ja unelma vanhemmuudesta ovat olleet myös minun. Voin luvata, että olen 30 vuotta lähestyvänä naisena pohtinut tätä aivan hullun paljon. Tämä ei ole ollut minulle mikään ”kiitos ja hei” -juttu ja keskustelu on ollut yhteinen, ei minun monologini.

      Erolla on aina monet kasvot ja varmasti se, mitä itse koen jossain tilanteessa, poikkeaa siitä, mitä Janne kokee. Se missä kohtaa itse on prosessissa, eroaa monesti siitä, missä kohtaa toinen on. Olemme kuitenkin yhdessä sopineet ja Jannenkin toiveesta keskityin blogissa ja somessa ainoastaan siihen, miltä minusta tuntuu. Totta kai kirjoituksista ja ajatuksista tulisi moniulotteisempia, jos analysoisin aina molempia puolia ja kaikkia tunteita niin syvältä kuin ne ovat. En kuitenkaan halua niin tehdä, ja koen tässä kohtaa myös omaksi velvollisuudekseni työni takia keskittyä julkisesti vain siihen, mitkä omat ajatukseni kulloinkin ovat. Ja tiedän, että myös Jannella on upea perhepiiri ja läheiset, hänestä kyllä onneksi pidetään huolta yhtä lailla.

      Jos viestisi tarkoitus oli saada tuntemaan syyllisyyttä, voin kertoa, että olen syyllistänyt itseäni jo ihan tappiin saakka. Silti tuntui tietysti tosi pahalta. Ero (niin kuin parisuhdekin) on aina henkilökohtainen ja todella herkkä asia, enkä usko että tässä tapauksessa auta yhtään ketään tulla repimään auki toisen haavojen tietämättä yhtään, mistä ne haavat ovat edes tulleet. Ero poikii ihmisissä voimakkaita reaktioita, ja ymmärrän, että esimerkiksi Jannea tekee mieli puolustaa ja suojella, mutta tiedän, että se homma on jo hänen läheisillään hoidossa. Hyvä niin.

      Toivon, etten omilla sisällöilläni yllytä ketään tekemään kepeitä valintoja rakkaudessa tai parisuhteessa, elämässä ylipäänsä. Ainakin omasta mielestäni olen korostanut, että tämä oli viimeiseen saakka mietitty asia, ei todellakaan mikään hetken mielijohde.

      Kaikkea hyvää.

      Vastaa
  2. Anne 14.7.2019

    Kauniisti kirjoitettu. Voimia! <3

    Vastaa
  3. mariem 14.7.2019

    Kylläpäs ensimmäinen kommentti sai pohtimaan eroa erona, ei teitä henkilökohtaisesti.
    Elämässä tärkeitä arvoja on luottamus ja rehellisyys. On pakko olla rehellinen itselleen, jos haluaa olla tyytyväinen ja tasapainoinen, se on mielestäni tiedostamista. Jos itselleen rehellisenä toteaa, ettei parisuhteessa pysty enää antamaan mitään ja on onneton 1000% yrittämisestä ja haluamisesta huolimatta, mitä silloin voi tehdä muuta kuin jatkaa eri teitä? Eikö sekin ole pettämistä, että uskottelee toiselle, että ”kaikki on hyvin” tai ”tätä minä haluan”.
    Toiseen pitäisi myös vuosien tuntemisen jälkeen voida luottaa niin paljon, että uskoo toisen sanoittamat tunteet ja pettymyksen. Varmasti molempia harmittaa, mutta jos kummatkin tuo ilmi haluavansa jatkaa yksin, pakko kumppaniinsa on luottaa.
    Menipäs aika filosofoinniksi :D Voimia ja olkaa rehellisiä itsellenne ja toisillenne, muut pitäkööt omat mielipiteensä <3

    Vastaa
    • Henriikka 14.7.2019

      Kiitos viestistä. Näin itsekin ajattelen, kiteytytit asiaa aika hyvin. Olen muutenkin yrittänyt tässä ajatella viimeisen seitsemän kuukauden aikana, että mikä palvelisi tässä elämässä molempia osapuolia pitkällä aikavälillä parhaiten – se kun on ollut valitettavasti tosiasia, että tässä kohtaa molemmat ottavat kuitenkin täysillä turpaan.

      Vaikka kuulostaa itsekkäältä, en usko että elämää kannattaa ”uhrata” toisen hyvinvoinnin vuoksi. En usko, että se palvelee silloin sitä toistakaan kuin ehkä hetkellisesti. Silloin ei kumpikaan voi olla oikeasti onnellinen. Enkä missään tapauksessa tarkoita, että aina (läheskään aina) pitäisi tuntua jotenkin uskomattomalta tai olla joku överihyvä fiilis, ihan varmasti elämässä tulee pitkiä kausia kun näin ei ole, mutta kuitenkin pitkällä aikavälillä tyytyväisyys tai tahtotila olla yhdessä, rakentaa tulevaisuutta ja jakaa sen näkymä yhteisenä.

      Vastaa
  4. Maaria 14.7.2019

    Kiitos vastauksestasi, Henriikka. Arvostan sitä. Viestin tarkoitus ei todellakaan ollut syyllistää, eikä edes niinkään ottaa kantaa teidän tilanteeseen; enhän tiedä siitä mitään.

    Jos jokin tunne purkautui kirjoittaessa, niin eniten suru. Niin hassulta kuin se varmaan (etenkin ton viestin valossa) kuulostaa, on vuosien blogin seuraaminen saanut teidät molemmat tuntumaan niin täysillä, tosilta ja ihanilta ihmisiltä, että kohtalonne kosketti mua tosi syvältä. Olette olleet nyt mielessä monta päivää. Toivon teille molemmille hyvää.

    Sinulla on oikeus kirjoittaa tilanteesta juuri sillä tavalla ja laajuudella kuin haluat. Ei kukaan varmasti odota, että julkisesti avattaisi kaikki haavat tai etenkään spekuloitaisi toisen tunteita. Se on myös toisen suojaamista, jota arvostan.

    Tunnistan täysin turhan haluni puolustaa Jannea ja avioliittoa yleensä, mikä on kyllä vain osoitus omasta inhimillisyydestäni. Olet ihan oikeassa siinä, että ne lohduttajat ja tukijat tulee eri lähteistä, ja hyvä niin. Omassa pienuudessani teki kuitenkin hyvää kuulla pohdintojasi aiheesta.

    Pyydän anteeksi aiheuttamaani pahaa mieltä. Anteeksi harkitsemattomat sanani. Kirjoittaminen on joskus niin vaikeaa, etenkin kun puhutaan todellisista tunteista. En todellakaan halua mestaroida tunteitasi, sanojasi tai elämääsi. Arvostan sitä, että myös tällainen purkaus sai päästä näkyväksi ja tulla kohdatuksi. Kyllä sä saat kokea iloa, ja ihan kaikkea hyvää, mitä elämällä on tarjota. Olet edelleen juuri sinä, juuri hyvä ja oikea. Eikä siihen tarvita mua tai ketään muutakaan asiaa sanomaan. Se vain on. Se vain on.

    Vastaa
    • Henriikka 14.7.2019

      Kiitos. Niin ihana juttu, että vastasit vielä. Saat taatusti anteeksi. <3

      Mua itseänikin harmittaa kaiken henkilökohtaisen ja oman sekä meidän parisuhteen ja tilanteen lisäksi ihan yleisesti avioliiton ja kestävän, pitkän parisuhteen vuoksi. Olisin niin mieluusti tahtonut tämän jatkuvan aina ikuisuuteen saakka. Että tämä olisi ollut se elämän mittainen juttu.

      Ja tietysti arvostan myös sitä, että Jannen puolia pidetään. Kun toisella on tälläinen näkyvä ammatti ja satapäiset, tutut ja tuntemattomat tukijoukot, niin helposti koko tilanne näyttäytyy toiselle niin paljon edullisemmalta, vinoutuneelta. Lupaan kuitenkin itse toimia niin, että me molemmat jäätäisiin tässä myrskyssä mahdollisimman ehjäksi. Ja oikeasti vakaasti uskon, että pidemmän päälle me molemmat tullaan olemaan onnellisempia näin, vaikka nyt sitä onkin vaikea sisäistää.

      Edelleen, kaikkea hyvää. Nyt vielä enemmän sydämestä ja kiitollisena vastauksesta.

      Vastaa
  5. Salmiakkisatu 15.7.2019

    Ihana teksti. En tiedä kuinka moni oikeasti ajattelee, että päättynyt parisuhde olisi jotenkin epäonnistunut, virhe tai turhaa ajanhukkaa. Ehkä valitettavan moni ja siksi saatetaankin pysyä suhteessa, jossa ei ole hyvä olla. Jos joskus on ollut, voi olla mahdotonta ymmärtää ja hyväksyä miksei ole enää.

    Hyvät hetket ja muistot eivät koskaan ole turhaa ajanhukkaa.

    Mun mielestä on myös aina hienoa ja ihailtavaa, jos osataan päättää ihmissuhde hyvin. Tietenkin ihanteellisin ja parhain vaihtoehto olisi se, ettei suhde päättyisi – mutta jos sen on syytä päättyä, olisi se syytä myös päättää oikealla tavalla. Ei riitaisasti tai rumasti. Kaunis loppu kaikelle on mielestäni samalla kaunis alku jollekin uudelle..:)

    Vastaa
  6. 00 16.7.2019

    Erosin joitain vuosia sitten myös kymmenen vuoden suhteesta. Olimme molemmat työstäneet eroa etukäteen jo pidemmän aikaa omilla tahoillamme niin, että lopulta kun toinen sai suunsa avatuksi, päätettiin yhdessä antaa meidän jutun olla ohi. Se tuli ehkä yllätyksenä joillekin, mutta läheltä meitä seuranneet varmasti näkivät, ettei siinä suhteessa kummallakaan ollut enää erityisen hyvä olla. ”Ihan kiva” ei vain enää riittänyt, vaikka miten olikin toisen kanssa kasvanut yhteen ja aikuisiksi. Oltiin molemmat sitä mieltä, että kivet on käännetty ja nyt on meidän aika jatkaa omillamme, mikä olikin ihan oikea päätös. Yhteistä kotia viimeistä kertaa siivotessa itkin kauheasti ja päähän tuli lause ”hän ei pessyt vain sen kodin niitä lattioita, vaan kaikkien kotien kaikkia lattioita” ja siltä se tuntuikin.

    Pahimpina hetkinä eron jälkeen lohdutti se, että jos oikeasti ollaan toisillemme tarkoitetut, löydetään kyllä toisemme uudelleen, ja jos ei, niin löydetään ihan varmasti rakkaus muualta. Kolme vuotta eron jälkeen ollaan molemmat tahoillamme naimisissa jonkun toisen, ihanan ja vielä sopivamman ihmisen kanssa. Ikinä ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta nyt ainakin tuntuu siltä, että meille kävi tosi hyvin.

    Tsemppiä teille molemmille <3

    Vastaa
  7. Riikka 31.7.2019

    Hei, otitpa blogiisi esille valtavan aiheen täynnä elämää. Kiitos siitä. Herättää tunteita. Omia tunteitani on monta, mutta ehkä yhden haluaisin nostaa: Toni Eskelinen. Hän ottaa nyt sinun naurukuvasi ja seikkailukuvat. Pitkätukkainen kameramies. Minua häiritsee se, että tämä kuva miehestä muistuttaa kuin uutta Jannea. Ehkä Toni on sukulaisesi, varattu onnellinen mies tai peräti homoseksuaalinen, mutta en tätä tiedä. Eikä tarvitsekaan. Mutta julkisena kuvana asia häiritsee paljon. Tämä muistuttaa satuttavasti omasta menneisyydestäni. Uusi suhde alkaa edellisen aikana. Oletko tullut itse ajatelleeksi että tällaisen vaikutelman se antaa?

    Vastaa
    • Henriikka 31.7.2019

      Hei! Kiitos kommentistasi. Valtava aihe tosiaan ja hyvin moninainen. Aiheesta riittäisi sanoja ja syvyyttä. Luin kuitenkin kommenttisi ison ihmetyksen vallassa. Suhtaudun ylipäänsä ihmetellen siihen, että en voisi olla miespuolisen ihmisen kanssa ihan vain ystävä, vaikka hän ei olisikaan varattu, sukulainen tai homo. Myös Janne tuntee Tonin ja olemme viettäneet syksyllä aikaa myös porukassa. Lisäksi jos on seurannut juttujani pidempään, tietää, että Toni on opiskelukaverini, jonka kanssa ollaan tehty tosi paljon töitä yhdessä. En itse ole kovinkaan erityinen valokuvaaja, joten olen tarvinnut valokuvaajan apua varsinkin nyt, kun Janne ei enää ole siinä(kään) roolissa. Olen siis palkannut Tonin kuvaamaan moniin juttuihin, ihan vain hänen valokuvaustaitojensa takia, en esimerkiksi pitkän tukan vuoksi :) Mikä on ollut superkätevää, sillä olemme olleet tietysti samoilla koulureissuilla ja olemme muutenkin ystävät: tilanne on ihan win-win! Jos tämä antaa jollekin jonkunlaisen vaikutelman, joka ei perustu totuuteen, niin en voi asialle mitään. Minulla tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan miespuolisia kavereita, ystäviä, koulu- ja työkavereita. Mukavaa kesää!

      Vastaa
  8. Riikka 1.8.2019

    Toistan ydinteemani: oletko miettinyt millaisen vaikutelman toi antaa? En tarvitse sulta(kaan) tilitystä siitä mikä teidän suhteen historia ja status Tonin kanssa on. Pointtina on tilannetaju. Tottakai täytyy olla ystäviä kaikenlaisia, turha sai varrella et sellasta ois sulta kukaan kieltämässä. Ja juu Toni on tosiaan ollu sun mestoissa paljon esillä, opiskelukaveri, jep, osa suurta elämänmuutosta, seikkailukaveri, rinnalla kulkija, yhteistyökumppani jne. Sun feedissä ja blogissa on vaan nyt pari selkeetä painpopistettä: sydänsuru/filosofointi ja ero Jannesta ja lopuks aina että Toni Eskelinen. Mun pointti vaan oli se et ootsä miettiny miltä se voi tuntua. Nojoo ehkä oon ainoo joka samaistuu tähä tälleen. Osu vaa jotenki sillee et nous karvat pystyyn. Mietin vaa et ku ethän sä jaa elämääs julkisesti, vaan valitun osan siitä. Nii et miks pitää valita just tollanen asetelma et parisuhde päättyy ja siinä rinnalla ja aikana lomittain mukaan astuu ”korvaaja”. Mukavaa kesää sullekin! Halusin vaa nostaa esille tän et julkisuudessa ei varmaan koskaan lakkaa sisällöntuottaja yllättymästä siitä miten hienotunteinen kannattaa pyrkii oleen.

    Vastaa
    • Henriikka 4.8.2019

      Hei. Kiitos vastauksestasi. Kyllä, olen miettinyt millaisen vaikutelman se antaa, ylipäänsä mietin kaikkea netissä tekemääni ja kirjoittamaani aika tarkkaan, enkä ole kokenut asiassa minkäänlaista ongelmaa ja tiedän, ettei Jannekaan koe. Olen silti pahoillani, jos se aiheuttaa sinussa tuollaisen tunteen. Oot ihan oikeassa, että sisällöntuottajana pitää osata olla myös hienovarainen ja joskus oikein harmittaa, ettei kaikkia seuraajien tunteita ja tilanteita voi mitenkään ottaa huomioon.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Maaria Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.