
Tällä kertaa onnistun.
Jännittää vähän kirjoittaa se julkisesti. Tällä kertaa onnistun elämäntaparemontissa, tällä kertaa motivaationi kantaa pidemmälle, ehkä koko elämänmittaiselle matkalle. Minä tiedän sen.

Minulla on neljä suurehkoa ongelmakohtaa muuten varsin hyvinvoivassa elämässäni:
1. Teen järkyttävästi ylitöitä.
2. Vaikka rakastan liikuntaa yli kaiken, olen totaalinen on-off-liikkuja, mikä on osasyy myös seuraavaan kohtaan:
3. En huolla kehoani, joka vaatisi huoltoa.
4. Syön valtavasti sokeriherkkuja.
Siinä se, pähkinänkuoressa.
Tiedän hyvin, että nämä asiat ovat vähän vinksallaan kaiken muun, oikeasti ihan terveen ja hyvinvoivan elämäni keskellä. Tiedän myös ratkaisut näihin ongelmakohtiin. En vain koskaan ole onnistunut pitkäaikaisesti ja kokonaisvaltaisesti muuttamaan tätä palettia niin, että elämäntaparemonttini kestäisi yli muutaman kuukauden. Lopulta huomaan palanneeni aina alkupisteeseen. Sellaiseen pisteeseen, jossa hävettää ja lannistaa ja jossa tekee mieli olla miettimättä asiaa ja syödä pari leivosta lisää. Sitten parin kuukauden päästä taas saan kipinän ja aloitan lähtöruudusta täynnä intoa. Sellaista intoa, joka syystä tai toisesta ei ole kantanut kovinkaan pitkälle.

Haluan painottaa, että en missään nimessä ole etsimässäkään mitään oppikirjanmukaista, perfektionistista elämää. Haluaisin vain voida paremmin, viihtyä nahoissani ja tuntea itseni terveeksi. Pystyä enempiin asioihin ja saada esimerkiksi alaselkäni kivuttomaksi. Tuntea itseni minuksi. Yksinkertaisesti voida hyvin.
Varmasti menee viikkoja, etten syystä tai toisesta liiku paljonkaan. Ja aion ehdottomasti napata tulevaisuudessakin joskus leivoksen – mutta toivoisin sen olevan spesiaalihetken herkku, ei tiistain iltapala. Ja jos joskus teenkin ylityötunnin, niin toivon, että vastapainoksi otan tunnin jostain toisesta hetkestä vapaaksi.

Luulisi minua pelottavan, että epäonnistun taas. Että parin kuukauden jälkeen tekee mieli olla muistuttamatta itseä ja muita, että messusi tällaisia ajatuksia ääneen. Luulisi läheisteni tätä lukiessaan ajattelevan ”voi… et menisi lupailemaan noin suuria…” Mutta kun olen oikeasti aivan tosissani: minusta tuntuu, että tällä kertaa asiat muuttuvat pidempiaikaisesti ja pysyvästi.
Inhoan sanaa elämäntaparemontti, mutta sellaiselta se tuntuu. En tarvitse uutta kotia, tämä nykyinen on huippu, tarvitsen vain selkeän remonttisuunnitelman ja konkreettisen remontin suunnitelman mukaan – tai sitä mukaillen.

Tekisi mieli kirjoittaa, että tällä kertaa kaikki muuttuu, mutta sitä ajatusta yritän välttää. Tällä kertaa jotkut asiat muuttuvat ja pysyvät sellaisina valtaosan ajasta – tässä se ydin kai on. Että tulee huonoja päiviä, viikkoja, aikojakin. Tulee elämänkriisejä ja tulee sairastumisia ja mahdollisesti loukkaantumisiakin. Mutta ne kuuluvat asiaan. Tästä lähin loppuelämä on pelilautani, jossa kirkkaankeltaista pelinappulaani kuljetan. Välillä tulee rosvosektoria, välillä topaaseja ja rubiineja, ehkä joskus pääsen Kairoonkin. Mutta en enää aio kerätä pelilautaa pois välissä ja aloittaa parin kuukauden päästä kokonaan alusta – haluan, että tämä on koko loppuelämän juttu.
Huh, se jännittää. Mutta tunnen itseni varmaksi tämän kanssa. Minä haluan muuttua. Että näihin neljään ongelmakohtaan löytyy ratkaisuja, ja että voin paremmin. Että olen kivempi.
En taivottele kymppiä. Tavoittelen yhdeksän plussaa, ja se on minulle hyvä tavoite. (Oikeasti tavoittelen kymppi miinusta, tiedän huijaavani itseäni jos sanon muuta, mutta tavoite on oppia olemaan tyytyväinen myös 9 plussaan. Ihan oikeasti.) Kaikkein eniten haluan päästä irti siitä, että välillä on sumuista, ahdistavaa kutosta ja sitten taas siitä suoraan huormiollista kymppi puolta, kunnes rysähtää takaisin. Molempia varmasti ilmaantuu, en ole mikään tasaisin tallaaja, mutta tiedän myös, että elämää on siinä jossain välimaastossa. Sitä olisi mukava löytää enemmän: ensiksi lyhyitä kävelylenkkejä ja raikasta ilmaa pitkän läppäripäivän päätteeksi ja ehkä toivottavasti myöhemmin pitkiä kävelylenkkejä ja raikasta ilmaa lyhyen läppäripäivän päätteeksi.

Saa nauraa, jos tahtoo. Mutta tiedän, että tällä kertaa onnistun.
Nämä jutut ovat myös ärsyttävänkin paljon päästä kiinni, joten siihen panostan ensitilassa: mielen hyvinvointiin ja itsestäni pitämiseen.
Ninja-kuntoon ja pää ninja-kuntoon. Jessss.
-Henriikka
Kuvat: Eetu Leikas / Muskovisuals