Kaupallinen yhteistyö: Kalevala Koru

Olen pohtinut tänä vuonna paljon ulkonäköäni. Olen pohtinut tänäkin vuonna paljon ulkonäköäni.

Yritän karistella mielestäni kauneuden muottia, johon välillä tunnen sopivani ja välillä en yhtään – yritän karistella eroon etenkin siitä ajattelutavasta, että edes mietin, sovinko vai enkö. Yritän päästä siitä muotista, sillä se ei tee maailmalle mitään hyvää.

Olen monesti ajatuksissani palannut Kalevala Korun sloganiin ”kesyttämätöntä kaunetta”. Se on mielestäni upea! Kesyttämättömyys, mitä se sitten kullekin tarkoittaa. Kirjoitin siitä jo viime vuonna: Kuka haluaa olla kaikkein kaunein, kun voi olla kesyttämätön?

Irti muoteista, irti odotuksista – ei niitä kuitenkaan pysty kukaan täyttämään. Kauneuden määritelmän voi nimittäin jokainen päättää ihan itse, vaikka joka päivä uudelleen.

Yllä kuvissa: Tämä Kuutar-riipus on upea! Sitä on sekä tällaisena normikokoisena, että suurempana. Odotan, koska Kalevala Koru valmistaisi myös Kuutar-korvikset suuremmassa koossa.

Tänä jouluna Kalevala Korun sanoma kuuluu: ”Ei enää korutonta elämää.” Pidän siitäkin lainista erityisen paljon. Elämä kaikissa väreissään ei ole korutonta. Miettikää nyt oikeasti tätä elämää kokonaisuudessaan! Koko ajan tekee, ajattelee ja tuntee.. tai ainakin yrittää.

Näissä kuvissa rinnallani on kaksi vahvaa ja herkkää naista, äitini ja siskoni. Heidän kanssaan olen saanut elää kaikkea muuta kuin korutonta elämää jo usean vuosikymmenen ajan: äitini kanssa ensi maanantaina 29 vuoden ja siskonkin kanssa jo yli 26 vuoden ajan. Tiedän, että he haluavat yhtä lailla olla mieluummin kesyttämättömiä kuin kauniita, vaikka välillä muotti hämärtäisi heidänkin tajuntaansa, ja elää elämää täydellä sydämellä omien arvojen mukaisesti.

Yllä kuvissa: Olen lähivuosina ottanut taas hopeakorut käyttöön pitkän, pitkän tauon jälkeen. Valoisa-rannekorussa ja Elegant-korvakoruissa on pohjoismaisen suunnittelun tuntua ja raikkautta, mutta myös suloisuutta.

Näissä kuvissa näette suosikkejamme Kalevala Korulta, kunkin päällä vähän erihenkisiä ja -tunnelmaisia koruja.

Olimme sopineet Doritin kanssa, että hän kuvaa meidät, tiiviin naiskolmikon, jossain luonnonläheisessä maisemassa Helsingin keskustassa. Ajankohtamahdollisuuksia oli tasan yksi koko loppusyksynä: silloin kun Roosaliina oli eräopasopinnoistaan lomalla Helsingissä, ja äiti samaan aikaan seksuaaliterapeutin opinnoissaan täällä. Aika laitettiin kalenteriin ja sään suhteen ei voinut toivoa kuin parasta.

Tietenkin kävi niin, että ulkona oli jäätävän kylmä ja satoi kaiken päälle. Kaiken peittävä harmaus laskeutui yllemme hartaasti. No, me otimme sateenvarjot mukaamme ja suuntaasimme harmauden läpi. Emmehän me tihkun alla kävelleet ole mitkään sokeripalat, vaan kolme kesyttämätöntä. Sitä paitsi joimme jälkikäteen sellaiset jättikaakaot, että harmauden sijaan tuli suklaahuurua. Lopulta näihin kuviin ei jäänyt jälkeäkään siitä ankeudesta, jonka ympäröiminä olimme.

Yllä kuvassa: Hopeisten Petsamon kolttakoru –korvisten juuret ovat Petsamon Suonikylässä. Korusarjan kasvona on nuori kolttanainen Heidi Gauriloff, joka tekee musiikkia koltansaameksi.

Jaamme äitini ja siskoni kanssa paljon samoja arvoja. Osa niistä on äidiltä ja isältä meille, sukupolvelta toiselle kulkeneita ajatuksia ja ohjenuoria, toiset taas matkan varrella mukaan tarttuneita tai muokkautuneita. Olemme keskenään monessa samanlaisia, mutta monessa ihan erilaisia. Kaikkia yhdistää ainakin rakkaus aktiiviseen elämään, luontoon ja lähimmäisiin.

Tuntuu ihanalta ajatukselta kantaa näissä kuvissa juuri Kalevala Koruja – yhtä lailla nekin kestävät sukupolvelta toiselle ja kantavat vahvaa arvolatausta mukanaan. En usko, että olen ainoa, jolla on isoäidin vanhoja Kalevala Koruja käytössä tai jemmassa tulevaisuuden käyttöä tai sukupolvia varten.

Yllä kuvissa: Pronssiset Kosmos-korvikset ja -kaulakoru ovat selkeät, mutta siroudessaan eteeriset.

Näen perhettäni taas reilun kuukauden päästä, joulun äärellä. Juuri aamulla pohdin, että pitäisi ostaa junalippu kotiin aatonaatoksi.

Vaikka olemmekin viettäneet joulua aikuisten kesken, vähemmän lahjakeskeisesti jo useita vuosia, nautimme kuitenkin edelleen onnistuneista, osuvista lahjaideoista. Minusta koru on lahjasarjassa yksi kauneimpia, varsinkin jos se on vastuullisesti valittu ja menee kantajalle aktiiviseen käyttöön.

Alla kuvissa: Talon sydän -riipus sopisi ystävälle joululahjaksi – moderniksi, mutta perinteitä vaalivaksi ja kestäväksi ystäväkoruksi.

Kalevala Koru on kestävä lahjavalinta. Korut ovat suomalaista käsityötä, sillä ne suunnitellaan ja tehdään täällä Suomessa, Helsingin Konalan tehtaalla, jossa itsekin pääsin viime syksynä vierailemaan. Korut valmistetaan mieltei kokonaan kierrätysmateriaaleista (kulta 100 %, hopea 85 %, pronssi osittain), ja Kalevala Korulla on myös oma korjauspalvelu, jotta vioittuneet korut saadaan takaisin ehjiksi ja käyttöön.

Kuitenkin pääsyy sille, minkä vuoksi itse pidän Kalevala Korua niin kestävänä, on korujen laatu ja fyysinen kestävyys. Minä ihan oikeasti käytän niitä isoäidiltäni perimiä koruja, ja lähivuosina uusina hankkimani korut kestävät menossani mukana. Pronssiset Kuutar-korut ovat ne, jotka päälläni ovat kaikista useimmin. En pystyisi elämään korujen kanssa, joita tulisi varoa (eivätkä pystyisivät äitini ja siskonikaan.)

Alla kuvissa: Kosmos-riipus näytti äidillä upealta, sillä se on jotenkin voimakas, kuin elämänkokemusta korostava.

Vastuullisuuden ja kestävyyden lisäksi nostan rinnalle kuitenkin toisen asian: sen, mikä mielestäni on lahjanantamisessa ja -saamisessa edelleen parasta. Mielestäni lahja on turha ilman käyttöä, mutta myös turha ilman tunnetta. On älytöntä, että kulutetaan ja lahjotaan vain tavan vuoksi – syyn pitäisi olla jotain syvempää. Tunnetta, välittämistä, rakkautta, ehkä kiitosta.

Korulahja on parhaimmillaan tunnelatauksella. Harva asia kulkee fyysisestikään yhtä lähellä lahjansaajaa kuin koru: lahja pääsee kantajansa iholle saakka, tunne lahjan antamisen takana mahdollisesti sen allekin.

Me selvisimme harmaasta päivästä, kun taivaalta tuli mitä tuli, ja selviämmme useista samanlaisista varmasti jatkossakin.

Toivon kuitenkin, että jouluna voisi olla vähän kirkkaampaa, valkoisempaa ja pehmeämpää, kun pääsen taas näkemään näitä voimanaisia, joille maailman muotit ovat ihan liian pinnallisia ja yksiulotteisia.

Toivon meille kaikille muotitonta maailmaa, eikä enää korutonta elämää.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij