Laskiaispullat ovat saapuneet kauppoihin.

Olen yrittänyt löytää gluteenittomia laskiaispullia kaikkialta, mutten ole löytänyt niitä vielä mistään. Muistan toissatalven, kun kahlasin kaikki Lapin kaupat läpi ja lopulta onnisti. Sen pullapulleroisen nauttiminen olikin sitten kaiken vaivan väärti, joten luotan että se on sitä nytkin.

Sen sijaan runebergintortut ovat valloittaneet kauppojenhyllyt ja niitä löytyy myös tällaiselle keliaakikko-paralle. Yhden sain jo asiakaspalaverissa (<3 täydellinen valinta), kaksi odottaa jääkaapissa. Olisi vielä parempi, ettei kaupasta tarvitsisi aina ostaa kahta, vaikka näyttäväthän ne vähemmän yksinäisiltä niin.

Hukutin vahingossa melkein kaikki viherkasvini. Suurin osa varmaan lopulta selviää, mutta eivät kyllä kaikki.

Se on jotenkin ristiriitaista, että kun vaivutaan vuoden pimeimpään aikaan, niin kasvit tarvitsevat kaikista vähiten energiaa. Itsellehän tuntuu käyvän juuri toisin päin (esimerkki yllä pullien ja torttujen muodossa), enkä ehkä siksi tajunnut kasvien talvitsemppiä. Yritin hoivata niitä hyvin, parhaimpani mukaan, joka ei sitten ollut ihan sitä parasta sittenkään.

Viherkasvit vaipuvat kuulemma johonkin horrokseen talven ajaksi. Siihen on kyllä helppo samaistua. Katsoin pari päivää sitten kesäkuvia itsestäni ja tuli hetkeksi helpottunut olo: ”Ai minä voin olla noin tervehenkisen ja hyvinvoivan oloinen!” Nyt kesä on jäänyt aikoja sitten iholtani, ja verisuonet hohkaavat talven piiskaaman, seitinohuen ihon läpi kuin huutaen: ”lällälläää talvi on ikuinen ja tuskinpa sataa edes luntakaan!”

Ruskean, kuluneen oranssin ja vanhan kasvuston vihreät sävyt ovat kaikkialla luonnossa harmauden seassa. On niissä hyvääkin. Tällä hetkellä insproi 70-luku. Pimeinä iltoina on aikaa inspiroitua.

Olen kahlannut pitkästä aikaa Tori.fi:ä oikein antaumuksella – etsinyt tummapuisia huonekaluja pitkän koivukauden jälkeen ja todennut, että kyllä vanha on kaunista.

Toinen isoveikkani kutsuu kotiani aina oudoksi, vähän pelottavaksi mummolaksi ja sellaiseksi se varmaan jääkin. Odotan, että saan raivattua kirpputorivuortani vähän matalemmaksi, niin saan vanhempien luota astiahyllylle isovanhemmilta perintönä saadut karahvitkin: ne ovat riikinkukonmuotoiset, totta kai.

Olen myös alkanut luovuttaa sille ajatukselle, että olisin minimalisti. Tässä totuus itselleni tulevaisuutta varten, kun taas pohdin, olisinkohan sittenkin:

En ole.

Olen myös luovuttanut siitä yrityksestä, etten ostaisi ikinä mitään. Sen sijaan keskityn siihen, etteivät ostokset juuri koskaan ole uusia.

Second hand -vaatteet, -sisustustavarat ja kaikki muu käytetty kirpputorikama on ollut kiinnostuksenkohteeni ja harrastukseni jo varhaisesta teini-iästä saakka, enkä ole keksinyt sen lietsovan mitään pahaa itsessäni tai muissa: Raha puolestaan vaihtaa mukavasti omistajaa, saan tavata esimerkiksi Tori-myyntien ja -ostojen vuoksi hauskoja ihmissieluja, ja arki tuntuu pysyvän mielenkiintoisena.

Rakastan löytämisen ja etsimisen riemua. Pitäisi varmaan ryhtyä ihmisten henkilökohtaiseksi second hand -vainukoiraksi. Tai perustaa joku kuratoitu second hand -liike. En usko, että ryhdyn kumpaankaan, mutta ei voi koskaan olla varma.

Haaveilin pari päivää sitten myös avaavani kaiken omistamani, kaikki tavarani, koko kotini lainattavaksi – saas nähdä, lähteekö siitä kahelista ideasta mitään kunnollista liikkeelle.

Odotan malttamattomasti lunta. Ja koska sitä ei nyt näytä tulevan, olen sen sijaan alustavasti suunnitellut reilun kuukauden päivät Lappiin. Ensimmäinen reissu on tosin vasta yli kuukauden päässä, mutta sen ajatuksen avulla kestää tätä kolmatta marraskuutakin jo aika paljon paremmin.

Talviretkeily, lumilautahommat ja kaakaot lumisella kodalla eivät ole koskaan kuulostaneet yhtä ihanilta kuin nyt. Viime vuonna vietin Lapissa yli kaksi kuukautta ja se jätti jälkensä: nyt en meinaa edes hahmottaa, mikä kummajainen tämä synkeä vuodenaika on ja miksi se vain jatkuu ja jatkuu. Järvenjäätkin ovat täällä etelässä vielä niin hentoisia, etten ole uskaltanut lähteä retkiluistelemaan, vaikka naskalit omistankin.

No, uskon silti lujasti, että saamme vielä lunta, vaikka samalla tiedostankin, että tämä lumeton talvi taitaa olla kylmä (lämmin) nykymaailman fakta Etelä-Suomessa.

Niin ne kulkevat rinnakkain päässä, kevyet ja raskaat jutut. Jutskat. Judenssit. Hommat. Hommelit.

Edelleen kaikista päällimmäisenä yritän kuljettaa hyvinvointia – tosin yritän ajatella sitä oikeasti laajasti, sillä välillä lumpsahdan ajattelemaan pelkkää liikuntaa ja ravintoa. Tänään hyvinvointiani ei ole edistänyt se, että olen levottomana vaihtanut työtehtävää kahden minuutin välein eikä ehkä sekään, että aamuyöllä näin uhkaavia ja surullisia unia, joiden teemat eivät enää pyöri mielessäni, mutta selkeästi alintajunnassani. Sen sijaan luulen, että jääkaapissa minua auliisti odottava runebergintorttu kohentaa kokonaisvaltaista oloani, kuten myös kalenteriin illalle kirjattu juoksu, joka saattanee myös kävelyksi vaihtua.

Oho, taas luiskahdin ravintoon ja liikuntaan. Ei voi mitään. Nyt kahvi tippumaan ja sitten se torttu.

-Henriikka

Ps. Hyvinvoinnista lisää huomenna, kun torstaina aamuyöllä julkaistaan toinen podcast-jakso, jonka aiheena on kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kuinka tavoitteisiin voi ihan oikeasti päästä.

pipo/Myssyfarmi (saatu), takki & farkut/second hand, kengät/Icebug, villapaita/H&M (vuodelta 2011),

Kuvat: Dorit Salutskij