Kevättaivas on ollut kirkas. Se on hullua, joka vuosi ihan yhtä hullua, kuin aurinkoa ei olisi nähnyt moneen vuoteen.

Naurattaa aina kierrellä kevään ensimmäisinä päivinä kaupungilla ja katsella ihmisiä. Seinien viereen on pysähtynyt ihmisiä, jotka silmät valon voimakkuudesta ja silkasta nautinnosta suljettuina ojentavat kasvojaan aurinkoon päin. Yleensä lievästi hymyillen. Tiedättehän kevätpatsaat?

Kevät tulee, on aina tullut. Ei, ei luultavasti vielä. Uskon talveen ja toivon sen myös saapuvan – uskon sen jälkeiseen takatalveenkin. Mutta jos tämän kaiken voisi kokea pilvettömältä, siniseltä taivaalta, niin olen kyllä aivan valmis.

Nämä kuvat ovat Hiittisiltä. On viileää, mutta taivas on kirkas ja kaikkialla leijuu lupaus lämmöstä. Tulisi se sitten ennemmin tai myöhemmin.

Toiseksi viimeisessä kuvassa olen juuri sellainen kevätpatsas!

Nautimme aamiaista ulkona, seinänvierustalla, jonne tuuli ei yltänyt. Päällä on tietysti merinovillapaita, mutta mielessä on kuitenkin tunnelma, että nyt ollaan lämmön äärellä.

Oikeasti on tosin syksy, eikä kevät, mutta yhtä kaikki ihmisillä pohjolassa on tapana napata kiinni kaikki mahdolliset valon- ja lämmönrippeet mitä saatavilla on. En ainakaan itse keksi ketään, joka tekisi asiaa toisinpäin: ”Tuolla ulkona on kalseanviileä tuuli, lähdenpä nauttimaan siitä ihan täysillä!” No, pakkasen perään olen kyllä itsekin, eli ehkä kumoan teoriani heti kättelyssä.

Nautitaan kirkkaasta taivaasta, nautitaan patsastelusta.

-Henriikka