Maailma on mullinmallin, se lienee jo kaikille selvää. Vielä kaikille ei liene selvää, että kannattaa pysyä kotona ja välttää turhia ihmiskontakteja, mutta onneksi asian ymmärtävien väkimäärä on kasvussa koko ajan.
Olen huomannut kuitenkin kotoilevien ihmisten keskuudessa kummallisen lieveilmiön. Tai korjaan: ei niinkään kummallisen, vaan huolestuttavan:
Ihmiset ovat alkaneet suorittaa jopa kotoilua.
Korona vaikuttaa kaikkiin yhteisöllisesti, mutta henkilökohtaisella tasolla toiset ottavat kovempia iskuja. Moni kuuluu itse riskiryhmään tai pelkää läheisensä puolesta, joka kuuluu. Osa ihmisistä kuuluu porukkaan, joille etätyö ei ole mahdollisuus, ja näin ollen normaali työ pysyy arjessa ihmiskontakteineen.
Sitten on kaltaisiani, jotka ovat kyllä huolissaan tutuista riskiryhmäläisistä ja ylipäänsä järkyttyneitä koko maailmantilasta, mutta joiden elämä pysyy suht koht samanlaisena kuin ennenkin. Okei, menetän vähintään muutaman kuukauden tulot, mikä on iso tälli itselleni, mutta koska pystyn säästöjen avulla elämään varsin hyvin, on se isossa mittakaavassa kuitenkin hyvin, hyvin pientä.
Tuntuu, että juuri kaltaiseni ovat alkaneet vetää itseään viikossa piippuun koronakaranteeni-elämässään. Kun olisi kerrankin aikaa ottaa vähän henkeä ja itselleen aikaa ja nukkua vähän enemmän, ei levätäkään yhtään. Yhtäkkiä työuupumuksen partaalla killuva sakki jynssää hullunkiilto silmissä ikkunoita, remontoi kotia, laittaa tauluja seinille ja somettaa kahta kauheammin. Ne ihmiset, jotka ovat olleet kiireisiä viimeiset seitsemän vuotta, eivät hellitä nytkään: kirjat on lajiteltava kirppiskasoihin, aikakauslehdistä on leikattava inspiroivat kuvat talteen, aterimet on kiillotettava, auton öljyt on vaihdettava ja koko koti siivottava.
Kerrankin on aikaa tehdä ihan kaikki, mitä kotona ikinä voi tehdä.”
Entä jos lepäisit?
Tämä on sinulle, suorittamiseen taipuvainen tai elämään vähän tai vähän enemmän väsynyt: Jos tämä on sinulle sellainen hetki, että pystyt kerrankin elämään pari kuukautta elämästäsi vähän rennommin, niin käytä tilaisuus hyväksesi.
Jos tuntuu, että energiavarastot kaipaavat vähän täydennystä, jos akku on ollut jo vähän pidempään kovalla rasituksella tai jos tuntuu, että ektrahengähdys tulisi nyt kevään kynnyksellä tarpeeseen, niin ota se.
Sitä ei tarvitse ansaita, sitä varten ei tarvita kodin suursiivousta, uuden yrityksen liiketoimintasuunnitelmaa tai kolmen vuoden päähän valmiiksi suunniteltuja 40-vuotisjuhlia. Sen voi ihan vain ottaa.
Näin netissä meemin, jossa naureskeltiin sitä, että vuonna 2019 kalsareissaan kotona viruva, telkkaria tuijottava nähtiin luuserina, kun taas vuonna 2020 hän on sankari. Käytä tämä mahdollisuus – on tapasi levätä sitten kalsarileffat tai päiväunet kirjan kanssa.
Tämä on herkkä aihe, ja siksi painotankin, että tiedän millaista huolta, murhetta ja levottomuutta maailmantila voi aiheuttaa. En väitä, että pystyisin ymmärtämään kaiken tuskan, mutta ainakin pienen palan siitä. Taloudellisen ahdingon sekä koronaviruksen rinnalla leviää myös mielenterveysongelmat, ahdistus nykyhetkestä ja tulevasta. En puhu teille, joiden ei ole mahdollisuutta lepoon. Sen lisäksi koulut ovat suljettuina, ja monet ovat jääneet myös päiväkoti-ikäisten lasten kanssa kotiin. Tiedän, että etäopettaminen ja esimerkiksi lastenhoito eivät ole mitään lepomahdollisuuksia. En puhu nyt teille tai vähättele urakkaanne, päinvastoin.
Tämä ei ole myöskään niille, jotka ovat täynnä energiaa ja onneksi hienosti aivan perusjamassa. Käyttäkää ihmeessä tilanne hyväksenne, ja tehkää vaikka kilometrin mittaiset To do -listanne valmiiksi (tai auttakaa vaikka ensin avuntarvitsijoita, jos vain suinkin mahdollista.)
Tämä on niille, jotka sitä lepohetkeä tarvitsevat ja jotka sen kerrankin pystyvät ottamaan, kun siihen tällä hetkellä melkein pakotetaan. Jotka ovat viikko (kuukausi? vuosi?) toisensa jälkeen ajatelleet tai todenneet jopa ääneen, että saisipa vähän levätä.
Elämässä ei tarvitse ”onnistua”, mutta jos onnistua nyt välttämättä tahtoo, niin luulen suuremmaksi onnistumiseksi sen, että tämän hulluuden ollessa ohi, voisi kokea olevansa levännyt, kuin sen että on menettänyt viimeisetkin voimansa ja elämänilonsa myyden kaikki vanhat vaatteensa, huonekalunsa, harrastusvälineensä ja sukulaisensakin Facebook-kirppisten välityksellä ympäri Suomea.
Entä jos lepäisit?
-Henriikka
Kuvat: Dorit Salutskij
Hei Henriikka! Kiitos tästä tekstistä. Itse kuulun juurikin tuohon kotoilua suorittavien joukkioon. Käyn edelleen töissä, mutta yhden työpaikan sulkeuduttua on vapaa-aikani lisääntynyt huomattavasti. Sen sijaan että keskittyisin lepäämiseen ja burn outin selättämiseen, olen laatinut mielessäni listan kaikista kotona olevista töistä. Sun ajatusten kannustamana taidan unohtaa kaappien raivailut ja keskittyä lukemaan kirjaa.
<3 !!!!! JES. SUOSITTELEN.
Samassa veneessä olen itsekin ja yritän olla ahdistumatta siitä, etten vieläkään ole järjestänyt ulkoista kovalevyäni tai edes leiponut mitään.
Apua! Tuli kauheesti kirjoitusvirheitä kun kirjotin kännyn pienellä fontilla ja tyttäret olivat samaan aikaan wapilla yhteydessä …
Poista jos on kauhee…
Ei tullut minkäänlaista kommenttia! Kääk.
Ku on rauhallista, kirjoitan uudelleen.
Kauppareissu pakollinen tehty ja suoritettu, nyt pitää huilata ;)
Hahah, ei huolta, vaikka et kirjoittaisi lainkaan. HUILAA! Se tämän viestin pointtikin oli. Ps. ”Pakollinen” oli hyvä lisä ;)
Kyllä, tämä! Olen nyt muutaman päivän ihan tietoisesti vaan antanut itseni olla enkä tee hiki hatussa niitä tsiljoonia asioita, mitä nyt muka ehtisi tehdä (siivota häkkivarasto jne).
Kuulostaa aivan tosi hyvältä. Kamppailen itse sen kanssa, etten lähtisi nyt suorittamaan vaan ihan oikeasti olisin ja tylsistyisin. Koska enää edes tylsistyy? Nyt on hyvää aikaa.
Aamen :D Näin hoitoalalla työskentelevänä en just nyt toivos muuta ku mahollisuutta maata laakereillaan :D
Paljon tsemppiä ja iso kiitos sulle työstäsi. Toivon mukaan saat edes pieniä lepohetkiä kaiken keskellä.
Mistä tiedät, että menetät vain muutaman kuukauden tulot?
En tietysti tiedäkään, luotan vain tutkimustietoon ja maailmankatsaukseen, että selkeä tulonmenetys olisi jossain 2–6kk välillä. Yritän mieluummin pitää ajatukset myönteisinä kuin maalailla mustia pilviä.
Kiitos tästä, osui ja upposi!
Omaan arkeeni tämä vaikuttaa käytännön tasolla siten että teen kaikki työt etänä, vaikka normaalissa arjessakin etäilen paljon. Toistaiseksi töitä myös riittää ja siitä olen todella kiitollinen. Mutta vaikka aikaa ei lopulta päiviin ole tullut ihan älyttömästi lisää normaaliin verrattuna, silti jonkinlainen Puuha-Pete -syndroooma on iskenyt ja lujaa. Se vähä ylimääräinen aika pitäisi käyttää muka mahdollisimman tehokkaasti. Olen jo järjestellyt ja jynssännyt keittiön kaapit ja mielessä on pyörinyt mm. seinien maalaaminen. Toisaalta touhuaminen on kivaakin ja välillä tosi rentouttavaa ja palauttavaa, mutta huomaan kyllä keikkuvani välillä suorittamisen vaaravyöhykkeellä.
Tilanteen tuoma epävarmuus ja huoli, sekä arjen uudet kuviot jo itsessään kuormittaa varmaan ihan meitä jokaista enemmäin kuin arvaammekaan, joten kiitos että herättelit!
Puuha Pete -syndrooma on erinomainen nimi. ”Etteikö vain kaipaisi ruuvimeisseliä nyt nuo kaapinovet? Näenkö oikein, induktioliedessä likaa?”
Tsemppiä hurjaan kevääseen ja maailmanjaksoon. Yritä levätä ja hellittää <3
Mahtava kirjoitus, kiitos !!!
Kiitos kovasti. Ilo kuulla, että pidit.
Hieno kirjoitus :-)
Nyt tilaisuus vähän nollata aivoja ja yrittää levätä ja vaan olla. Mikä on kyllä aika vaikeaa kun tottunut koko ajan menemään ja tekemään. Mutta yritän kuitenkin.
<3 Kiitos. Ehdin jo poistamaan hetkellisesti kaikki somet puhelimesta, koska ahdistuin niin kovasti kaikista "miten maksimoida kotonaolon tehokkuus ja taklata kymmenen vuoden to do-lista" -vinkeistä, joita feedit oli täynnä.
Tätä sun tekstiä lukiessa alkoi itkettää; oon potenut jatkuvaa, painostavaa huonoa omaatuntoa "saamattomuudestani" nyt kaksi viikkoa. Tähän kahteen viikkoon on kaiken maailmantuskan ja pelon lisäksi sisältynyt rakkaan lemmikin äkillinen kuolema, ja jopa sen sureminen on tuntunut siltä, että tuhlaan elintärkeää suorittamisaikaa, lol. Olisinhan lamaannuttavan itkumaratonin sijasta voinut esimerkiksi pestä ikkunat tai opetella uuden kielen.
Suurkiitos siis tästä muistutuksesta, se oli nyt tosi, tosi tarpeen.
<3
Tuntuuhan tämä nyt aivan absurdilta haasteelta, mutta samassa veneessä olen itsekin. En tiedä, mikä aivoissa on oikein mennyt vinksalleen, kun levähtäminen on niin mahdotonta. Somejen poistaminen kuulostaa oikeastaan aika hyvältä.
On surullista kuulla sun menetyksestä. Kaikkea hyvää sinne, virtuaalisia etähalauksia ja nyt oikeesti sitä lepoa. Tee just mitä tahdot ja mistä nautit, et tarvi siihen mitään lupia yhtään keneltäkään – tai no itseltäsi, joten anna sellainen ihmeessä.
No niin, edellinen ajatuksen virta meni bittitaivaalle. Olen ”väliinputoaja” näissä rajoituksissa, ja muutenkin outo. Siis eläkkeellä mutten vielä 70v. Eli ei pitäisi tulla ajan kanssa ahdistusta.
Kun olen aina ollut suorittaja, ekaks tuntui hyvältä ettei voi kahvitella kavereitten kaa ja kaikkea voi tehdä rennosti.
Vaan kuinkas kävikään? Sanoin miehelleni et nyt voitas maalata toi katto. Sit ajattelin et ikkunat pitää pestä. Sit aloin miettiä et ois hyvä saada vihdoin sinne verhot. Ne ovat minusta liian raskaat ja ne pitäs korjata. Sit aattelin jo ressaantuneena, etten osaa kunnolla ommella. Konekin reistailee aina mun käsissä, ja hermot tahtoo mennä ja voi tulla riita. Mun mies osaa ommella ;)
No onneksi tuli tämä Henriikan teksti, ja aloin miettiä et suoritan jotenkin tätä korona-aikaakin.
Päätin keskittyä sauvailee kun/ja jos nivelpsorin vaivaama nilkka antaa myöten. Kuvaulemaan ja opiskelemaan instaa, josta tykkään.
Kysyin vamhemmilta naapureilta tarvitsevatko jotain kaupasta (nuorempi naapuri ehti). Opettelin wapp puhelua niin et näin rakkaat tyttäreni, ja höpöteltin. Heti helpotti. Ja joo jos haluatte tietää miten se minulta sujuu, niin katsomaan vaan Antti Holma-äiti skypettää you Tubesta.
Eli kyllä suorittaja saa iästä ja tiedosta riippumatta lyödä päätään Karjalan mäntyyn monesti.
Ihania kirjoituksia, ja kaikkea hyvää.
Turvallista kotimatkaa ♡
Nyt kyllä kuulostaa siltä, että sulla lähti aivan hullu turbovaihde päälle koronan myötä. Hölläähän vähän! Niin olet tainnutkin. Uuden opettelua tämä taitaa olla vähän kaikille meistä. Se ei kai haittaa, kunhan päähuomio muistetaan pitää sairauden leviämisen ehkäisyssä.
Kaikkea hyvää <3