Olet mitä googlaat

Maailmassa, jossa kaikki on koko ajan lähellä ja saatavilla, jossa jättimäisestä maapallosta on tullut ihan piskuinen pallura, on helppo alkaa kuvitella vaikka mitä. Kun saatavilla on infograafeja, kuvia ja tarinoita vähän kaikesta, voi itsestään löytää filosofin tai matemaatikon, naistieteilijän tai vaikka automekaanikon.

Erityisesti mielenkiinnonkohteistaan saattaa mennä vähän sekaisin, kun tietotulva on valtava. Todellista osaamista kai onkin, että oppii tunnistamaan, mikä ihan oikeasti, aidosti kiinnostaa, eikä vain sitä, minkä haluaisi itseään kiinnostavan.

Minulla on tähän hieno teoriakin (joka ei todellakaan ole tieteellinen eikä pohjaa muuhun kuin omaan mutu-tietooni):

Olet mitä googlaat.

Luulin aika pitkään elämässäni, vajaa viitisen vuotta, että olen syvän kiinnostunut kuvataiteesta. Ajauduin sen pariin heti ensimmäisenä kulttuurituotannon opiskeluvuonnani, ja työpaikat ja -jaksot seurasivat toisiaan. Olin hyvä tuottajan työssäni, olin imarreltu mahdollisuuksista ja siitä, millä vauhdilla etenin. Halusin hanakasti haluta sitä työtä ja olla siitä kiinnostunut.

Jossain kohtaa oli kuitenkin rehellisesti todettava, että en ole alasta kovin kiinnostunut. Esihenkilöni ehdotti minulle taidehistorian kurssia substanssiosaamisen kasvattamiseksi ja tajusin, etten innostunut asiasta kovinkaan paljon. Rakastan taidetta kyllä, mutta en niin syvällä tasolla kuin vaikka silloiset kollegani. Oli todettava, että kannattaa lähteä etsimään uusia polkuja, upeista mahdollisuuksista huolimatta.

Jälkikäteen tajusin, etten kollegoideni tapaan vieraillut intohimoisesti gallerioissa ja näyttelyissä, en ollut kiinnostunut keskustelemaan taideopetuksesta, enkä ymmärtänyt sitä taidehistoriaakaan. Ja mikä selkeintä: en koskaan googlannut mitään kuvataiteeseen liittyvää vapaa-ajallani. En janonnut saada lisää tietoa.

Sen sijaan googlasin intohimoisesti uusia retkeilypaikkoja ja hienoja luontokuvia. Klikkailin auki National Geographicin videoita sosiaalisessa mediassa ja kulutin aikaani luontodokumenttien ääressä. Vapaa-ajallani suuntasin museon sijasta metsään tai järvelle. Aina.

Kuvataiteen parissa vietettyjen työvuosieni jälkeen työskentelin viestintäkonsulttina pari vuotta. Olin varma, että tämä on intohimoni – viestintä ja some. Olinhan tehnyt niiden parissa töitä harrastuksenani blogin ja somekanavien muodossa jo vuosia. Päivitin LinkedIn-profiiliini, että rakastan sosiaalista ja digitaalista mediaa ja hengitin alaa syvälle kiduksiini. Tässä se nyt olisi. Minun alani.

Noooooooo, ei aivan nappiin. Meni pari vuotta ymmärtää, että olen kiinnostunut ihmisestä, tunteista ja tarinankerronnasta, en niinkään viestinnästä. Tiedän, nämä liippaavat usein läheltä toisiaan. Kun kuitenkin toteutin taas kerran viestintäsuunnitelmaa yritykselle tai sosiaalisen median strategiaa toiselle, tajusin ettei se innostanut. Halusin olla kiinnostunut, en kuitenkaan ollut. (Siinä on hurjan suuri ero!) En edelleenkään ole lainkaan kiinnostunut siitä, miten Facebookin algoritmi toimii tai millaiset toimet parantaisivat blogijuttujeni näkyvyyttä. Haluaisin olla, en vain ole. Se oli pettymys ymmärtää.

Sen sijaan googlailin ahkerasti, kuinka tunteet toimivat ihmisessä, miten yksinäisyys näkyy fyysisen kivun lailla aivoissa ja miten ilo saa ihmisen ajattelemaan. Jäin kiinni kirjojen kauniisiin lauseisiin ja miten muutamalla sanalla saatiin kerrottua kokonainen tarina. Luin ihmisten elämäntarinoita, kuuntelin hyviä haastatteluita ja googlailin Kari Hotakaisen parhaita sitaatteja (hän on MAHTAVA). Googlasin ihmisiä, tunteita ja tarinoita, en viestintää.

Tiedän, että mielenkiinnonkohteet voivat vaihdella eri elämäntilanteissa ja tiettyyn aiheeseen paneutuminen voi herättää lisäkiinnostusta ja syventyä vaikka intohimoksi saakka. Tiedän, etteivät kaikki pysty tekemään inhimotyötään. Olen vain tuttavapiirissä huomannut paljon sellaista nykypäivälle ominaista ilmiöitä, että ihmiset haluaisivat niin kauheasti olla kaikennäköistä, niin työssään kuin vapaa-ajallaan, että he unohtavat helposti mitä oikeasti ovat. (Minä itse myös.)

Haluaisin olla tutkiva akateemikko, nippelitietoa sisääni salamanlailla tankkaava nero. Haluaisin olla kiinnostunut ruoanlaitosta, kasvienhoidosta ja tekstiilienkäytöstä sisustuksessa. Haluaisin ymmärtää matematiikkaa ja kieliä, haluaisin olla kiinnostunut Afrikan tutkimuksesta ja kehitysmaiden historiasta. Haluaisin edelleen sitäkin, että taidehistoria herättäisi minussa innostusta. Haluaisin olla kiinnostunut musiikista ja sen uusista tuulista.

Haluaisin olla kiinnostuneempi siitä, miten asiat toimivat, mutta en ole. Minulle riittää, että ne toimivat.

Luulen, että todellisen itsensä ja mielenkiinnonkohteittensa tunnistaminen auttaa sulkemaan turhaa hälyä pois ja rajaamaan epäolennaisen keskeltä sen olennaisen, johon haluaa elämässä keskittyä.

Suuntaa voi aina vaihtaa, eikä todellakaan tarvitse putkiaivoisesti keskittyä vain yhteen. Mutta kun aika ei kuitenkaan riitä kaikkeen, kannattaa kallisarvoinen elämä ja vapaa-aika mieluummin laittaa siihen, mikä aidosti kiinnostaa.

Sitten joskus elämän ehtoopuolella osaa ehkä olla tyytyväinen siihen, että eli ja oli, eikä vain halunnut elää ja olla.

Mitä sinulta löytyy Googlen hakuhistoriassasi? Millaisiin ajatuksiin, millaiseen ohjelmaan ajaudut vapaapäivinäsi? Mistä haluaisit olla kiinnostunut ja mistä oikeasti olet?

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

26 kommenttia

  1. Ansku 2.4.2020

    Heippa Henriikka!
    Kommenttini ei nyt liity yhtään mitenkään tähän aiheeseen :D
    Kirjoitit joitakin viikkoja sitten postauksen aiheesta, jossa pohdit, missä haluaisit asua tulevaisuudessa ja pallottelit kaupunki- ja maalaiselämän hyviä ja huonoja puolia. Itse olen miettinyt ihan samoja juttuja kuin sinä, vaikka olenkin vielä joitakin vuosia nuorempi. Maalla asumisessa yksin pelottaa se, etten koe olevani ihan sujut luonnon kanssa. Nautin luonnosta, mutta en yksin. Haluaisin nauttia ihan täysillä, haluaisin uskaltaa kulkea yksin metsässä, mutta kun en uskalla. Mua pelottaa pimeys ja villit eläimet. Onko sulla jotain ajatuksia tähän? Pelottaako sua ikinä metsässä?
    Olisi mielenkiintoista lukea vaikka kokonainen postaus tai kuunnella jakso podcastia, missä pohtisit luontosuhdettasi ja sen syntyä, ja miten sitä voisi parantaa. Kiitos tsemppaavista postauksistasi tähän maailmantilaan! :)

    Vastaa
    • Henriikka 3.4.2020

      Hello! Eipä aina tarvitse liittyäkään :) Kiitos kommentistasi. Varmasti hyvin, hyvin monelle samaistuttavia aiheita – yksinolo, metsä ja pimeys ovat tosi monelle pelottavia tai jännittäviä asioita, mulle myös! Tosin hyvin, hyvin vähän enää, sillä harjoitus on tuottanut tulosta. Metsä mua ei oo koskaan jännittänyt, oon lukenut kai niin paljon tutkimuksia yms, että esimerkiksi eläimet ovat ihmiselle Suomessa niin pieni uhka. Mutta pimeyden kanssa kyllä sain nähdä usean vuoden vaivaan, että pääsin sujuiksi ja edelleen saatan löytää hetkiä, joissa jännittää. Pidän itsekin retkeilystä enemmän seurassa, en niinkään pelon takia vaan muutenkin – on kiva jakaa hetkiä yhdessä. Mutta oma suositus kyllä on, että pelkoja päin, pieni askel kerrallaan. Yksinoloonkin tottuu ja lopulta siihen usein tykästyy. Sitten on aina vaihtoehtona pysyä omassa hyvässä seurassa ;)

      Kiitos vinkistä. Minäpä jään pohtimaan, saisinko tuosta jotain sopivaa aikaiseksi. Ehkä saankin <3

      Vastaa
  2. Emppu 2.4.2020

    Tämä oli aika silmiä avaava teoria. Oma hakuhistoriani on erinäisiä ohjeiden hakua: miten leikata omat hiukset, miten tehdä kotikosmetiikkkaa, miten rakentaa kissan kiipeilypuu ja miten minitalo rakennetaan ja milloin mitäkin haettu. Toinen havainto oli eri koirarotujen googlettelu vaikka olen identiteetiltäni ollut kissaihminen. Lisäksi googlaan paljon hius-juttuja, ruokaohjeita ja sisustus-juttuja näemmä. Luulen että tässä heijastuu hyvin se, että teen henkisesti hieman raskasta sairaanhoitajan työtä (jota kyllä rakastan) niin vapaa-ajalla ei jaksa perehtyä mihinkään kauhean syvälliseen. :D

    Vastaa
    • Henriikka 3.4.2020

      Joo, on muuten hyvä huomio, ettei välttämättä työpäivien lisäksi siihen omaan työhön jaksa tai halua käyttää aikaa, etenkin jos se on raskaammanlaista. Mutta musta sun hakuhistoria kuulosti kyllä aivan mahtavalta DIY-taivaalta! Tekijämimmi!

      Vastaa
  3. Pauliina 2.4.2020

    Mielenkiintoinen kirjoitus! Täytyypä miettiä tätä!

    Vastaa
  4. Tiitu 2.4.2020

    Mainioita nää sun viime aikojen postaukset! Nää poikkeusolot antaa tavallaan ”luvan” ottaa etäisyyttä moniin arkipäiväisiin asioihin ja se tuntuu tekevän hyvää ainakin mulle. Ajan viettäminen omissa oloissa opettaa kuuntelemaan itseä ja jotenkin selkeyttää asioita ja sun kirjotukset tuntuu vielä edistävän tätä prosessia :)

    Tähän tekstiin liittyen oon miettinyt mm. sitä, miten ”lahjakkuuden” taustalla näyttää oikeasti olevan (ehkä merkittävimpänä tekijänä?) nimenomaan se luontainen kiinnostus ja veto jotain asiaa kohtaan. (Tai oikeastaan taustalla tietenkin opiskelu/ harjoittelu, ja kiinnostavia asioita tulee opiskeltua melkein huomaamatta.) Toisaalta kyllä se toimii musta niinkin päin, että tekeminen synnyttää motivaatiota…

    Vastaa
    • Henriikka 3.4.2020

      Haha kiitos. Saman oon huomannut itsekin, että yhtäkkiä kahlailen aivan syvyyksissä näiden aiheitteni kanssa. Aivoissa pyörii yhdet sun toiset teoriat selkeästi. :–D

      Ja hei aivan totta tuo mitä kirjoitat. Sen päälle, että saattaa olla lahjakkuutta, tarvitaan niin järkyttävän paljon upotettuja tunteja treeniin ja oppimiseen, että pelkällä lahjakkuudella ei kyllä pärjää laisinkaan. En oo tavannut ketään huippuammattilaista, joka ei sanoisi, että on treenannut ja käyttänyt asiaansa aikaa AIVAN HULLUNA.

      Vastaa
  5. Nyyti 3.4.2020

    Mielenkiintoisia ajatuksia, näitä täytyy pysähtyä miettimään! Tiedän työni olevan minulle intohimo, mutta vapaa-aika tuntuu täyttyvän kaiken mahdollisen suorittamisesta. Ehkäpä tyhjennän kalenterin tämän illan osalta ja mietin, mikä minua oikeasti kiinnostaa ja minkä vain haluaisin kiinnostavan.

    Vastaa
    • Henriikka 3.4.2020

      Pysähtyminen on yleensä aivan asiaan kuin asiaan. Höyry päässä on vaikea lähteä pohtimaan, mitä oikeasti kelailee ja tuntee.

      Vastaa
  6. Suvi 3.4.2020

    Herra Guuggeli on kyllä aika vähän käytössä,mutta apua!Mä tajusin,että ihan paria poikkeusta lukuunottamatta mä en näköjään kauheasti janoa mitään tietoa lisää.Googlaan ”tarvitseeko olla huolissaan”-aiheita,eli oireisiin ja sairauksiin liittyvää.Mitä se kertoo musta.Itseasiassa aika totuuden.Mä olen murehtija (oikein märehdin huolia).Viime aikoina olen kyllä alkanut hyväksyä sen,mutta tietoisesti yrittänyt pysäyttää lumipalloefektin ja todeta ”aaa.Täältä puskee se Murehtija-tyyppi”.Mutta ne kiinnostuksen aiheet,mitä googlaan on kakkuja,ja muitakin reseptejä.

    Vastaa
    • Henriikka 3.4.2020

      Aika siistiä kuitenkin, että oot tunnistanut ton itsessäsi! Oot murehtimisen niskan päällä, ainakin suuren osan ajasta. Sitä paitsi reseptit, eritoten kakkureseptit on kyllä aika ihanasti aivan toista äärilaitaa <3!

      Vastaa
  7. Suvi 3.4.2020

    Olipa osuva kirjoitus. Tavallaan hieman epämiellyttävällä mutta hyvällä tavalla pisti miettimään sitä, olenko oikeasti kiinnostunut vai haluaisinko vain olla kiinnostunut jostakin. Erittäin hyvä pistää itsensä vastakkain tämän kysymyksen kanssa nyt meneillään olevien ura- ja elämänvalintapohdiskelujen suhteen.

    Vastaa
    • Henriikka 3.4.2020

      Joo, just toi! Että se on niin ärsyttävää, rasittavaa, monin tavoin epämiellyttävää tajuta, että hitsi vie en mä oo tästä kiinnostunut. Varsinkin joskus lukioikäisenä huomasin nimenomaan miettiväni enemmänkin sitä, mitä haluisin olla isona, en niinkään sitä mikä mulle olisi luontaisesti sopivaa.

      Vastaa
  8. Emma 3.4.2020

    Just näin se on. Mun teoria on ollu ”olet se mitä ajattelet nukahtaessa” nimittäin mulla nukahtamiseen on aina auttanut ajatella jotain mikä inspiroi. Sellaiset ajatukset on selkeitä ja tuo hyvän olon ja toiveen siitä että jospa näkisi kivaa unta niistä asioista. Naurattaa että valmistuin tänä vuonna taidehissasta maisteriksi mutta en kyllä ikinä googlaa tai ajattele mitään siihen liittyvää nukkumaan mennessä! Enkä kyllä tee mitään sen alan töitäkään. :D

    Vastaa
    • Henriikka 3.4.2020

      Ooooh. Hyvä mututeoria selkeästi tämäkin! Tosin ei aivan toimi tällaiselle unikeolle, joka nukahtaa aina sekunnissa eikä ennätä kelata yhtään mitään. Hih hi hii.

      Vastaa
  9. Johanna 3.4.2020

    Voi Henriikka, mikä ilo oletkaan!

    Vastaa
  10. Bansku 3.4.2020

    Olen päätynyt samaan näkemykseen itsekin! Paras ystäväni on kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnan rakenteista, ja vaikka kuinka haluaisin (ja varsinkin ku haluaisin pystyä keskustelemaan niistä hänen kanssaan innoissaan) niin ne ei kiinnosta mua pätkääkään! Sen sijaan löydän itseni googlaamasta psykologiaa, lääketiedejuttuja ja muita luonnontieteitä. ?‍♀️

    Vastaa
    • Henriikka 3.4.2020

      Toi on muuten just niin tylsä puoli, että haluaisi pystyä keskustelemaan jostain asiasta, erityisesti jos joku läheinen olisi siis halukas ja kykeneväinen. Mutta joo, itse oon ainakin luovuttanut jo niin monen aiheen kanssa ja todennut ihan rehellisesti, että tästä en tajua kyllä sitten yhtään mitään. En nyt, enkä varmaan tulevaisuudessakaan.

      Vastaa
  11. Emma 4.4.2020

    Onpa todella kiinnostava ajatus.

    Vastaa
  12. Emmi 4.4.2020

    Toi on niin totta – miten se onkin välillä niin vaikeaa nähdä mikä itseä oikeasti kiinnostaa, kun haluaisi niin kovasti olla kaikkea muuta… Ja täältä myös yksi vahvistus google-teorialle! Itse jokin aika sitten havahduin siihen että Hesaria lukiessani mielenkiintoni vie aina kaikki psykologiaan liittyvät artikkelit, minkä seurauksena päätin, että seuraavassa yhteishaussa pyrin psykologian maisterivaiheeseen. Ei ihan google mutta sama periaate! Onneksi nykyisetkin opinnot kyllä kiinnostavat ja psykologiaa saa ujutettua niihinkin jos ei onnista, mutta yrittänyttä ei laiteta!

    Vastaa
    • Henriikka 6.4.2020

      IHAN SIKAVAIKEETA! Ja miksi sitä haluaakin olla vähä kaikenlaista, sellaistakin, joka ei oikeesti edes kiinnosta! Minäkin tällainen käytännön nainen haaveilen niin usein jostain intellektuellin akateemikon urasta, vaikkei se sopisi mulle YHTÄÄN. Hahah.

      Kuulostaa hyvältä löydöltä. Nyt vaan ujuttamaan sellaista pakettia mukaan, että saa tehdä mahd paljon sitä mitä tahtoo ja mikä kiinnostaa.

      Vastaa
  13. Pipsa 4.4.2020

    Tää oli tosi mielenkiintonen kirjotus ja osu kyllä omaan tilanteeseen hyvin! Ihana myös lukea näitä kommentteja, kun tuntuu että moni sai tästä paljon irti. Mä oon käyttäny edelliset 5 vuotta matkailun opiskeluun, ja nyt paperit kädessä ja ekassa ”unelma”työpaikassa en ookaan hommasta ihan varma. Se, kun kerroit meneväs eräopaskouluun ja sai lukea sun juttuja sieltä, sai mut haaveilemaan siitä myös. Ja Nellan just ilmestyny kirja saa mut kanssa haaveilemaan. Ehkä mä tän määräaikasen sopparin jälkeen hakeudun vähän eri suuntaan näissä matkailuhommissa, luinhan mä pitkänä sivuaineena ympäristöopinnotkin.

    Mutta pointtina oli se, että kiitos tästä tekstistä ja sun muista somesisällöistä myös! Ne tuo valtavasti iloa.

    Vastaa
    • Henriikka 6.4.2020

      Kommenttien lukeminen on usein vielä itse tekstiä parempaa! On ollut ihan superkiva huomata, että kun oon itse aktivoitunut blogikommentteihin vastaamisessa, tulee niitä myös koko ajan enemmän – melkein kuin vanhoina blogiaikoina ennen Instagramia, kun oli aina kymmeniä kommentteja :-D

      Mutta toi onkin muuten tosi hyvä, ettei vaan heitä vanhaa koulutusta tai oppia menemään, tai pidä sitä turhana, vaan miettii, miten sen päälle voisi rakentaa. Opiskelin itse esim. suomen kieltä – ei ollut mun juttu sinänsä, mutta miten paljon opinkaan vaikka tätä nykyistä työtäni varten.

      Kiitos kivasta kommentista, iloa spesiaalikevääseen!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.