Toukokuu. Ja sen tuomia irrallisia ajatuksia.
Valoa on jo niin paljon, että pysty mitenkään olemaan valveilla koko valoisaa aikaa. Joka vuosi se tosiseikka lannistaa vähän – ikään kuin petyn aamulla avatessani verhot valoisalla. ”Ääääh. Olen missanut osan kirkkaudesta.” Joku vuosi meinasin alkaa väsyä todenteolla, kun yritin pysyä valveilla auringon kanssa samassa rytmissä. Oli ääliömäinen kokeilu, älkää koittako samaa.
Onnistuin vihdoin parin viime viikon aikana kääntämään unirytmini sellaiseksi, josta eniten nautin ja joka varmaankin myös sopii parhaiten itselleni. Kymmenen aikaan nukkumaan, seitsemän maissa ylös. Alan myös myöntää itselleni, että tarvitsen paljon unta ja se on asia, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa olla terve ja kiva. Vaikka se olisikin pois jostain kivasta.
Alkoholijuomat väsyttävät, ja niiden hohto karkaa aika pian. Tiistaina oli ihana tehdä pari Hugoa, vappuaattona juoda muutama lasi viiniä ja vappupäivänäkin kohottaa vielä muutama. Erityisesti tiistaina aivan ihanaa. Mutta jo eilen alkoi tuntua, että jo riittää. Nyt voi taas huoletta olla pidempään juomatta yhtikäs mittään. (Nyt kuulosti siltä, kuin ei aina voisi… Tarkoitan, että nyt on sellainen olo, että haluaakin olla.)
Huulipuna sopii poskipunaksi. Kyllästyin ikuisesti samanlaisina jatkuneisiin meikkirutiineihin ja laitoin yhtenä päivänä mistälie lähteensä opitun vinkin mukaisesti korallinpunaista huulipunaa poskille. Näytti virkeältä ja uudelta! Nyt voin jatkaa tätä tapaa seuraavan ikuisuuden.
Olen totaalisen kyllästynyt koronan mukanaan tuomiin läskivitseihin. Että paljonko kiloja on tullut koronan aikana, miten farkut eivät mahdu kiinni yms yms. donitsi-emojijutut. Lihomis- ja laihtumisvitsailu on jotenkin tarpeetonta. Painopuhe on muutenkin niin omituista ja kieroutunutta ja aivan liian keskiössä joka himputin asiassa.
Samaan asiaan liittyen olen monesti Stockmannin ohi kävellessäni kiinnittänyt huomiota erääseen kosmetiikkamainokseen, jossa vaalea, ruskettunut 32-kokoinen nainen pötköttää kyljellään silmät nautinnosta kiinni valkoisessa uimapuvussaan ilman minkäänlaista kontekstia. Ei ole kumma, jos ulkonäköajatukset lähtevät vähän kieroon, jos esimerkiksi lapset katselevat noita kuvia pikkuisesta saakka ja tottuvat niihin, kun aikuisetkaan eivät ole niiden vaikutukselle immuuneja.
Olen keski-ikäistynyt kolmenkympin kynnyksellä uskomattomin harppauksin ja se tuntuu hyvältä.
Käyn monesti viikossa kävelyillä. Välillä pidemmillä, välillä lyhyemmillä, mutta ajatuksena saada raitista ilmaa, liikettä nivusiin, ja mieltä virkeämmäksi. Eihän nuorempana termivarastoon edes kuulunut mikään vanhempien toitottama ”raitista ilmaa”, saatika ”liivettä nivusiin”! Lisäksi en ole asettanut kävelyilleni koskaan minkäänlaisia ambitioita, paitsi ehkä meren ihailun, kunhan kävelen.
Eilen jäätelökioskilla tilasin rommirusina-jäätelöä. Okei, kaverina oli mango-melonia, mutta silti. Pari vuotta sitten yhtäkkiä jäätelökioskilla makuja miettiessäni tajusin, että mieleni tekee eniten kaikkien aikojen oksettavinta makua, rommirusinaa. Sillä tiellä olen vahvasti edelleen, mutta jo keski-ikäistyneeseen matkaani tyytyväisenä.
En olisi ikinä uskonut, millaisena tyyneydellä otan vastaan alati lisääntyvän tylsyyteni.
Viime viikolla huomasin ensimmäisen kerran, että kaipaan lisä-ärsykkeitä. En usko, että tätä on tapahtunut sitten kesän 2017, kun istuin 6000 kilometria autossa Jenkkien ja Kanadan roadtripillä ilman nettiä, kirsikoita syöden ja maisemia ihaillen. Jos silloinkaan. Mutta viime keskiviikkona huomasin, että en halua lähteä kävelylle pelkästään hiljaisuudesta nauttien, vaan laitoin kuulokkeista kuulumaan Auta Antti -podcastin. Onhan se kuunneltava jo yleissivistyksen vuoksi, vaikka myönnän, etten kestänyt kuunnella Radio Sodomaakaan kuin pienen hetken. Auta Antti on kuitenkin naurattanut ja siitä olen pitänyt. En vielä fanipaljon, mutta kuitenkin paljon tällaiseksi antipodcast-kuuntelijaksi. Jaksoja on takana neljä.
Aamukahvilla-podcast jatkaa kulkuaan torstaina 4.6. Tauko venyi koronan vuoksi luvattua pidemmäksi, mutta ensi viikolla starttaa nauhoitukset. Luvassa on jaksossa muun muassa retkeilystä, maata pitkin -matkustuksesta ja häpeästä. Toisen tuottarin ensimmäinen jakso on kuitenkin toivejakso, jota varten kerään nyt kysymyksiä. Arttu tulee haastattelijaksi kysymään seuraajien lähettämiä kysymyksiä minulta. Kysymyksiä voi jättää tiistaihin saakka tähän tai Instagramiini. Laitoin juuri Instagram-stooriinkin kyselyn auki. En lupaa vastata yhtä hienosti kuin Antti, saati auttaa teistä yhtäkään poloista, mutta lupaan ainakin olla röyhtäilemättä ja ryystämättä kahvia yhtä paljon!
—
Jos mietin ainoastaan omaa elämääni maailmasta piittaamatta, luulen, että huhtikuu 2020 oli kaikkien aikojen huhtikuuni. Se tuntui tyyneltä, kutkuttavalta ja varmalta. Keskityin hetkeen, en ruutuun. Olin samassa paikassa, jossa jalkanikin. Luulin, etten piittaa keväästä, mutta luulin väärin. Olen luullut elämässäni paljon väärin, kääntänyt ylpeästi ja nolona takkia tuhannet kerrat ja erehdyn taatusti jatkossakin monesta.
Se on tosi ok.
-Henriikka
keltainen paita / Kaiko Clothing, kaulakoru / Liia Jewellery
Kysymys: mitä ajattelet omistusasumisesta? Mulla on sellainen tilanne, että omistan kaksion eri kaupungista missä asun ja se on nyt pari vuotta ollut vuokralla sen vuoksi. Nyt asun siis eri kaupungissa poikaystävän kanssa asumisoikeusasunnossa, joka on edullinen ja kaikin puolin tosi kiva. Ajatuksena oli, että jossain kohtaa myyn oman kämpän ja ostetaan täältä kaupungista uusi yhdessä, mut sitooko se kuitenkin liikaa ja maksaa sikana. Tällä hetkellä tuntuu et joskus ton edellisen myymisen jälkeen voisikin olla kivaa olla velaton ja vapaa. Mut onko se ihan hippiä ja edesvastuutonta? Joten tällä kertaa, auta Henriikka!:D PS. Rakastan Auta Anttia ja surettaa että en koskaan sinne ehtinyt lähettää kyssäriä ku löysin sen jälkijunassa.
Olipa iso kysymys! Itselläni on omistuasunto, lähinnä sen takia, että varsinkin näin yrittäjän olen yrittänyt ajatellä säästämistä ja omaisuudenkerryttämistä. Myöskään en aina hahmota kymmenien vuosin vuokranmaksua, jos olisi mahdollisuus hankkia oma. TOISAALTA minä olenkin tällainen fanaattinen pahanpäivän varralle kerryttäjä just tässä asiassa ja sitten taas jossain toisessa asiassa aivan päätön kahjo (rahat lojuvat nollakorkoisella tilillä liian pitkään yms.) Eli en todellakaan kutsuisi hipiksi tai edesvastuuttomaksi, vaan pohtisin enemmänkin, mikä on se oma polku ja tapa ja säästäminen, mihin sitä ylipäänsä säästää ja miksi. Ja jos vapaus on suurempi arvo, ja tulevaisuus näyttää ihanalta niinkin, niin minkä vuoksi sitä pitäisi joltain velvollisuudelta tuntuvaa omistusasuntoa. Yli varojen ei kannata elää, mutta voisko edellinen olla vaan vuokralla ja sitten oma vaikka vuokrattuna? Monesti hyvältä sijainnilta hyvän kämppä ei sido sen enempää kuin vuokrattukaan, mutta toisaalta on paljon ihmisiä, jotka eivät vaan halua isoa lainaa ja sekin on täysin ok, eikä tee kenestäkään hippiä tai edesvastuutonta. Kai tärkeää on enemmänkin tietää, mikä on itselleen merkityksellisintä. <3 :) Olin ehkä surkea auttaja. Yritin silti parhaani!
Toi unirytmi on niin totta. Mä voin parhaiten, kun saan nukkua noin 9,5 tuntia yössä. Ehkä toi määrä vähenisi jos saisin aina nukkua niin paljon kuin nukuttaa, olen ollut pitkään väsynyt niin se voi vääristää. Mutta joka tapauksessa, olen huomannut kummallisen ilmiön. Kun kerron, että tarvitsen unta 9 tuntia yössä, niin sitä vähätellään hirveästi. Ihmetellään, kuka jaksaa nukkua niin kauan tai kerrotaan, että tutkimuksissa on todettu, että paljon nukkuvat sairastuvat sydän-ja verisuonitauteihin, kun aktiivinen aika päivässä jää lyhyeksi. Olen aivan satavarma, että liian vähäinen uni sairastuttaa enemmän, eihän silloin edes jaksa olla aktiivinen. En tiedä johtuuko se siitä että aina puhutaan 8 tunnin yöunista. Ihmiset hyvät, se on vain minimi. Vai onko se vasta puolen kateutta siitä, että heillä on vaikeuksia priorisoida unta. En tiedä, enkä tiedä sitäkään, miksi meuhkaan asiasta täällä sun kommenttikentässä, mutta tämä nyt nousi pintaan, kun luin tekstiä, sori siitä :D. Mutta nukutaan me, jotka sitä tarvitaan, onhan se kuitenkin kuin rahaa laittaisi pankkiin. Ihana postaus btw!
Toi on muuten aivan totta! Ikään kuin sitä nukkuisi kenenkään muiden unista pois yhtäkään minuutti :’-D Tuntuu, että moni haluisi pystyä nukkumaan vähemmän kuin todellisuudessa tarvitsisi tai ei jotenkin saa elämäänsä sellaiseen pakettiin, että pystyisi priorisoimaan unta (itsellenikin supervaikeaa) ja siksi aihe herättää niin kummaa reaktiota. Tietysti on niitä, joille nukkuminen on oikeasti tosi vaikeaa ja esim. nukahtamisvaikeudet valtavia, mutta he eivät ole kyllä niitä oudosti reagoivia.
No voi että, niin me ihmiset ollaan erilaisia!
Minusta Radio Sodoma oli parasta ja piristävintä kuunneltavaa pitkään aikaan -erityisesti kaiken positiivariuden ja hyvinvointiläpän keskellä.
Mutta joka tapauksessa kuvassa oleva keltainen asusi on hurmaava! :)
Kiitos! :* Ehkä mäkin uppoutuisin siihen maailmaan, jos vaan antaisin sille vaan vähän enemmän aikaa. Harvoin esim. telkkasarjoihinkaan pääsee yhdessä jaksossa käsiksi.