Aivan yllättäen kesken kirkkaan päivän ystäväni laittoi Whatsapp-ryhmäämme viestin: ”Armaat! <3 Mitä sanoisitte, mikä olisi mun toteemieläin? Mielenkiinnosta haluan kuulla.”

Kyse oli toissasyksyisen kommuuniporukkamme ryhmä, jossa eräs punahipiäinen kyseli voimaeläimestään. Totesimme yhteistuumin, että kettu on varmasti sekä ulkonäöltään, että luonteenlaadultaan osuvin. Samaa olivat kuulemma vastaneet hänen muut ystävänsä.

Sen jälkeen alkoikin vilkas ja villi keskustelu toteemieläimistä, kun 6-henkinen porukkamme risti toisiaan piisameiksi, kuukkeleiksi ja rantakäärmeiksi. Eräs jopa jaksoi perustella kantansa.

Sain itse kuulla toteemieläimeni olevan kalasääski eli sääksi (joo, näiden nimien logiikka on hämmentävä). Odotin innolla perusteluita, jotka saapuivat vasta tunteja myöhemmin (”kun ei ehkä enempää kehtaa lusmuilla töistä ja keskittyä tähän eläinjuttuun”).

Kalasääski:

”Musta Henriikka on vahvasti joku päiväpetolintu, nimenomaan kalasääksi lähinnä siksi, että se on muuttolintu ja käyttää ravintona kalaa, eli näkee vedenpinnan läpi asioita joita muut ei näe. Terävä, pystyy iskemään tarvittaessa tappavasti (Henriikalla on imo ilkeä puoli, vaikka se yrittääkin vähän peitellä sitä, fight me). Rakentaa ison pesän, jota käyttää vuosia, mutta on yksi pisimmälle muuttavista linnuista, ja viettää talvet eteläisessä Afrikassa. Ei laumaeläin, tarkka reviiristään, mutta kiintyy eliniäksi ja huolehtii poikasistaan. Huippupeto, muokkaa ekosysteemiä ja vaikuttaa muiden eliöiden suhteisiin. Ulkonäöltä melko majesteettinen, mutta näyttää myös vähän siltä että heräsi just 3 tunnin päiväunilta.”

Nauroin ja itkin viestiä lukiessani. Miten tarkkaa ja hersyvää kuvailua.

Huomaa kyllä, että olimme kämppiksiä 7 kuukautta – sieltä se ilkeäkin puoli on päässyt pistämään. Joskin luulen, että se on nykyisin aika visusti hallinnassa. En halua enää satuttaa ketään, tai jos haluankin jossain hetkessä, olen oppinut olemaan toimimatta, sillä todellisuudessa en halua. Ehkä se onkin siis herkästi tulistuva puoleni, viiruksi silmäni tekevä puoleni, ei enää ilkeyttä. Toivottavasti! Olisi kamalaa olla ilkeä.

Mutta tunnistin kyllä itseni paljosta. Mietin, kuinka olin nuorena laumaeläin, ja nykyään en juuri. Että kuinka se onkaan muuttunut vuosien saatossa niin. Tunnistin reviirin suojelun, tunnistin lähimmäisistä huolehtimisen. Majesteettillisesta ulkonäöstä en ole varma, mutta nokos-kohdasta ainakin!

Jos minun olisi itse pitänyt määrittää oma toteemieläimeni, olisin ehkä sanonut poro. Luulee itseään villieläimeksi, mutta on todellisuudessa sitä tosi vähän, eikä pärjäisi talveakaan yksin. Hah.

Kysyin vieressä istuvalta poikaystävältä hänen mielipidettään omasta toteemieläimestäni:

”Karhu. Suojelee omiaan kynsin ja hampain. Mutta on pörröinen ja söpö. Silti tarvittaessa vaarallinen. Voimakas mutta silti lempee kasvissyöjä.”

—

Taidan mennä muiden mielipiteillä. Ne ovat voimaannuttavampia kuin tuo oma poro-kommenttini. t

-Henriikka

housut / Makia Clothing, villapaita / North Outdoor (malta hetki! syyskuussa tulossa alekoodi!), hattu / Stetson(Partioaitta), kengät/second hand