arkisto:

huhtikuu 2021

Ensimmäiset viikot äitinä

On mennyt pari viikkoa siitä, kun pieni ihminen syntyi sisuksistani maailman tälle puolen. On tunteita riittänyt, voin kertoa.

Ensimmäiset päivät meni lääkehuuruissa ja mielenhuuruissa. Kaikki oli niin uutta, että mielellä oli vaikeuksia pysyä perässä kaikessa, sillä mielenpohjalta ei löytynyt minkäänlaisia muistijälkiä, joihin nämä uudet voisi yhdistää. Kaikki rakentui alusta.

Kuvasin puhelimellani vauvan joka hetken, vaikka hän lähinnä vain nukkui, ja lähettelin kuvia perheelle ja ystäville. Imetin lakkaamatta ymmärtämättä, että tissit olivat aivan tyhjät. Hurmaannuin kaikesta hänessä. Ajatuksenhäivähdyksen kokoisista varpaista, koko kehon valtaavista haukotuksista, pulleista vauvanposkista.

Kolmen päivän jälkeen lääkäri totesi painon tippuneen niin paljon, että on aloitettava korvikeruokinta. Hätäännyin täysin ja ymmärsin rintavarastoni tyhjyyden. Koin hämmentävänä kaiken, sillä olin ajatellut, että tietysti asia onnistuu. Vähän niin kuin olin ajatellut synnytyksenkin olevan yksi voimaannuttava kirpaisu vain, ja minun olevan luontainen alatiesynnyttäjä, vaikka toisin kävi. Todellakin toisin: neljän päivän käynnistyksen jälkeen sektioon. Tosin toisin kuin olin ajatellut, olin todella tyytyväinen kaiken jälkeen.

Pari päivää vauva sai pullosta korviketta, ja vierottui imetyksestä kokonaan. Homma oli yhtäkkiä pelkkää raivohuutoa vain, ja minä yhtä suurta kysymysmerkkiä. Kun Porvoon neuvolan terveydenhoitaja tuli kotikäynnille heti seuraavana päivänä kotiin saapumisestamme, puhua pälätin paniikinomaisesti taukoamatta varmaan puolitoista tuntia. Harjoittelimme hänen avullaan rintaruokintaa uudelleen ja se alkoi jälleen sujua. Rentouduin, ja maito löysi tien relanneisiin rintoihini. Imetys on sujunut sen jälkeen hyvin, mikä on ihanaa, sillä se oli oma toiveeni.

Edelleen taistelen toisinaan niitä jälkensä jättäneitä muistikuvia vastaan, jotka raivonnut vauva jätti. Uskomatonta, että pari vuorokautta voi jättää niin vahvoja tunnejälkiä mieleen, vaikka en ole edes mitenkään korvikevastainen. Oli vain täydellisen outoa katsoa huutavaa vauvaa ja ymmärtää, etten pysty auttamaan häntä mitenkään. Ja että hän vain huutaa, vaikka yritän kaikkeni. En ole vieläkään mitenkään erityisen kiinnostunut imetysasioista, mutta ainakin nyt tiedän, miten suuria ja tunteikkaita asioita ne voivat olla. Olin ajatellut, että sehän on vauvan ruokailua vain.

On ihana katsella lastamme. Nauraa hänen älyttömille pieruilleen ja miten sinnikkäästi hän taistelee päätään ylös leikkimatolla. Miten raivokkaasti hän käyttää kynsiään, joita saa onneksi pian alkaa leikata. On hauska arvuutella, mitä hänen mielessään liikkuu, ja että tunnistaakohan hän meitä vielä ollenkaan. Luulen, että hän kyllä tunnistaa minun tuoksuni, ja puolison parran poskellaan. Välillä hän pötköttelee tyytyväisenä vaikka miten pitkään ja katselee ulos. Puoliso epäilee, että hän viihtyy oman päänsä sisällä niin kuin minäkin. Minä en uskalla arvuutella hänestä vielä mitään. Tuntuu, että kaikki muuttuu koko ajan niin kovaa vauhtia. Välillä hän nauraa unissaan, enkä malta odottaa, että se tapahtuisi myös hereillä ollessa. Hymyjä on ilmaantunut jo joitain, mutta luulen niiden olleen vasta vahinkoja. Kielen hän kyllä työntää ulos, jos minäkin.

Kaikki hänessä on niin pientä, kaikki hänessä on niin arvoituksellista. On vaikea muistaa, että hän on meidän luonaan vain hetken verran, ja sitten hän voi päättää, onko jatkossa. Toivottavasti on. On sydäntäsärkevä ajatus, jos ei tahtoisi olla.

Vauva on herättänyt minussa valtavan suojeluvietin. Olen raskausarpieni kanssa kunnon tiikeriemo. Kiintymyssuhde sen sijaan on vasta rakentumassa, sillä niin kuin juuri totesin puolisolle, enhän tunne häntä vielä yhtään. Päivä päivältä kiintymys on kasvanut, alun huuma on muuttunut ihmissuhteeksi, jota vaalin ja varjelen. Yritän olla turvallinen ja luottamuksen arvoinen. Yritän antaa hellyyttä ja huomiota, tehdä kaikkeni että vauva tuntisi itsensä rakastetuksi. Mutta sekin on totta, että hän on minulle vielä aivan vieras. Välillä katson vauvaa silmiin ja mietin, että tähän voisi varmaan vaihtua kuka tahansa, etkä edes huomaisi. Vaikka tiedänhän minä, että huomaisi. Vauva oppii vanhempiensa äänen jo kohdussa. On vaan niin erikoista, että täällä kotimme seinien sisällä on nyt kolmas tyyppi, johon vasta tutustumme ja joka ei käytännössä tee vielä juuri mitään.

Tuntuu, että asiat ovat sujuneet yllättävän helposti. Vauva nukkuu paljon, syö hyvin ja viihtyy. Hänen kanssaan on kiva supsutella salaisuuksia ja pötkötellä matolla. Niinä harvoina hetkinä kun hän ei nuku, syö tai kiukkua, on kiva tuijotella toisiamme, hellitellä sanoilla ja silitellä pehmeitä hiuskiehkuroita. Suurinta ajatustyötä meillä on vaatinut rutinoituminen. Olemme eläneet todella vähän rutinoitunutta elämää ennen tätä, ja yhtäkkiä kaikki toistuukin yllättävän kaavamaisesti. Se on toisaalta helpottavaa ja jopa kiinnostavaa, mutta samalla huomaan panikoivani kaiken rutinoitumista. Minulla on ollut ennen tätä kaksi rutiinia: hampaidenpesu ja pitkä aamiainen. Yhtäkkiä rutiineita onkin aivan valtavasti. Onneksemme olemme onnistuneet pitämään kaiken keskellä nuo vanhatkin. Ja nyt hiljalleen asioiden normalisoituessa huomaankin, että eihän rutiinit tarkoita sitä, etteikö niiden välissä voisi olla vaihtelua. Ensi viikolla menemme ehkä laavuretkelle, eilen otin kunnolla aikaa kirjoittamiselle ja nukuimme aamupäivällä yhteiset päikkärit. Viikonloppuna lähdemme isovanhempien luokse kokeileman matkasänkyä. Edelleen on vaihtoehtoa ja vaihtelevuutta, jos sitä vain itse toteuttaa.

Yritän päästä eroon tehokkuuden tavoittelusta ja keskittyä siihen, että tuo pieni, maailman söpöin tytär on noin avuton ja mini aivan pienen hetken vain. Minun mitättömät puhdetyöni voivat nyt hetken odotella sitä, kun vauvakupla puhkeaa. Aina sen pitääkin olla häiritsemässä, tehokkuus. Miten paljon mieluummin valitsenkaan nyt ne kahden tunnin päiväunet kuin saunan kaakelimaalin sävyn, kun siihen on kerran ainutlaatuinen mahdollisuus.

Oloni on leikkauksen jälkeen yllättävän hyvä, vaikka välillä hatara. Sisäelimet etsivät takaisin vanhoille (tai mahdollisesti aivan uusille) paikoille, mikä aiheuttaa välillä kipuja. Jälkivuoto valuu verenä alas, ja sektiohaavaa tulee huuhdella päivittäin. Mahani on pullataikinaa, vielä täysin pullahtanut ulos ja yllättävän paljon rusinannäköinen. Vatsalihasteni erkauma oli niin raju, että sen palautumisessa voi kuulemma mennä todella pitkään. Mutta olen onnistunut katsomaan itseäni rakkaudella, antamaan kaikelle aikaa. Kehostani ei varmasti tule samannäköistä kuin ennen raskautta, mutta ei tarvitse tullakaan. Juuri tällä viikolla kätilö Porvoon äitiyspoliklinikalla sanoi, että puolisen vuotta saattaa hyvinkin mennä, kunnes voi esimerkiksi juosta tai kunnes kroppa on löytänyt itsensä uudelleen. Kärsivällisesti siis, päivä kerrallaan. Palautuminen on helppo hyväksyä, kun tuolla muutaman metrin päässä tuhistelee tuo pieni ystävä. Siellä hän nukkuu, aivan tyytyväisenä. Luullakseni alkaa olla kyllä viimeiset hetket kirjoittaa, sillä viimeistään noin 3 tunnin unien jälkeen hän on nälkäinen jälleen. Nyt ollaan jo ihan lähellä.

Otan kiitollisena ja mielenkiinnolla vastaan uuden elämänvaiheen. En olisi missään muussa tilanteessa mieluummin kuin tässä nyt. Enkä kenenkään muun kanssa mieluummin kuin Partasuun. Tuollainen pieni meistä syntyi maailmaan. Toivon mukaan hänestä kasvaa ihana – harmittavan ja helpottavan paljon se taitaa olla myös itsestä kiinni.

Nyt kuuluu kopasta tuhinaa. Se on meidän lapsemme joka siellä kutsuu. Käsittämätöntä. On vaikea muistaa, ettei hän ole meidän.

-Henriikka

Raskauskuvat – ihana, vahva nainen

Viikko sitten Pauliina oli luonamme. Emme olleet koskaan aiemmin tavanneet, mutta tiiviin someseuraamisen johdosta oli olo kuin olisimme. Olimme sopineet, että pääsisin täällä hirsiseinien suojissa Pauliinan kameran eteen ja ottaisimme bodouir-henkiset raskauskuvat.

Olin hyvin varovasti kysellyt mahdollisuudesta aiemmin, sillä tiesin Pauliinan puhuneen paljon julkisesti sekundäärisesta lapsettomuudesta. Olisin ymmärtänyt aivan erinomaisesti, jos raskauskuvat eivät olisi niitä, joihin hän haluaa aikaansa ja osaamistaan laittaa.

Olin onnekas, kun Pauliina suostui ilolla. Kuvista tuli aivan upeita. Palaan näihin varmasti vielä vuosien ja vuosikymmentenkin päästä. Luulen, että suurelta osalta kaikessa oli kyse siitä, että vaikka oloni on ollut näiden odotuskuukausien aikana hyvin vaihteleva, usein epämiellyttäväkin, tunsin oloni koko kuvauspäivän aivan ihanaksi – ihanaksi, vahvaksi, herkäksi ja rohkeaksi naiseksi. Eikä tunne johtunut vain Meliinan laittamista hiuksista ja meikistä, vaan jostain rohkeudesta ja kauneudesta, jonka sain kerättyä päivään, josta sain vihdoin otteen, joka on myös säilynyt päivän jälkeen. Luulen, että olo paistaa kuvista pitkälle. Tai jos ei niin käykään, niin ainakin minä muistan sen tunteen.

Miltä näyttää?

Minä ja mainio, uniikki puikulaperunamahani. Rakas rakettimahani. Ihana ihmemahani. Söpö sukkulamahani. Ja sitäkin rakkaampi sisältö, joka on toivon mukaan aivan pian täällä luonamme.

Minulle oli tärkeää saada itsestäni muistoksi raskauskuvat. Että tästä häkellyttävän omituisesta ajasta olisi jotain kuvamuistoja itseään varten, mutta myös siksi, että ehkä joskus voi pikku-Tikulle näyttää jotain kuvaa ja todeta: “tuolla pääsiäismunan sisällä sinä kasvoit.”

– Henriikka

Kuvat: Pauliina Tähkäpää / Womankind Bodouir
Meikki ja hiukset: Meliina Savela

Sisäinen ääni – Kuinka puhut itsellesi?

Puhuimme eilen ystävien Whatsapp-ryhmässä sisäisestä äänestämme – kuinka puhumme itsellemme ja miten suuri merkitys sillä on sen kannalta, kuinka koemme ja näemme maailman, elämän ja itsemme. Sisäistä ääntä ei mielestäni voi erottaa elämänkatsomuksesta, vaan kunkin todellisuus suodattuu aina sen kautta, millaisten ajatusten kanssa hänen mielensä on ja painii.

Onko sisäinen äänesi kriitikko, ankara vaatija tai raju piiskaaja? Vai ehkä lempeä, innostava, kannustava, lohduttava ja armollinen? Tuskin ehkä kumpaankaan ääripäätä, niin kuin harvan on.

Itse uskon, että sisäiseen ääneen pystyy vaikuttamaan vahvasti itse. Ei täysin, eikä nopein muutoksin, vaan hitaasti harjoitellen. Eikä tämä ole mitään sen kummempaa hihhulointia, vaan yksinkertaisesti mielenhallintaa. Mieli muuttuu hiljalleen, varovaisin askelin siihen suuntaan, johon sitä muutamme. Hyvään keskittyminen ruokkii hyviä ajatuksia, pahaan keskittyminen pahoja ajatuksia. Toki esimerkiksi ympäristön vaikutus on aina suuri – on turha väittää, että mielenterveydelliset haasteet olisivat aina henkilön oma valinta ja vika.

Olen itse toisinaan aivan uskomattoman vaativa itselleni omassa mielessäni. En läheskään aina, mutta kehnoilla hetkillä sisäinen ääneni on todellinen orjapiiskuri. Puhun sellaisia asioita itselleni, joita en koskaan kehtaisi ääneen myöntää: “Miten et ole saanut elämässäsi enemmän aikaiseksi, miten et pysty hallitsemaan sokerinsyöntiäsi paremmin, miten olet taas jäänyt skrollaamaan Instagramia, vaikka kaakelit on jynssäämättä? Millainen ystävä on ystävilleen noin kohtuuttoman vaativa, millainen sisko on noin surkea viesteihin vastaaja?”

Vaativa sisäinen ääni kehittyi aikoinaan huippuunsa syömishäriökäytöksen kanssa käsi kädessä, mielenterveydellisiä haasteita siis yhdessä kimpussa. Oma kokemukseni on se, ilman minkäänlaista alan koulutusta, että usein vaativan sisäisen äänen käyttäjällä on tarve saada elämäänsä kontrollia, hallinnantunnetta, niin kuin syömishäiriöiselläkin. Sitä haetaan suotta ankaruudella, vaikka usein ystävällisyys olisi kaiken kannalta parempi ratkaisu.

Ehkä tämän vuoksi monen haaste (itseni mukaan lukien) onkin se, ettei vaativasta sisäisestä äänestä haluta päästä eroon. Sitä ei nähdä ongelmana, vaan päinvastoin: moni kokee, että ilman pientä piiskausta sitä muuttuu laiskaksi ja saamattomaksi, ei saa elämässä aikaan tai pysty olemaan sellainen kuin tahtoisi.

En minäkään aina niin mahdoton ole. Totuus ei ole niin karu, kuin ylemmästä kappaleesta voisi päätellä. Minulla on kyllä kaiken kaikkiaan varsin hyvä itsetunto, mikä nostaa syytöksen kuopista ennemmin tai myöhemmin. Huomaan, että parjaukseni harvoin myöskään menee niin syvälle, että kyseenalaistaisin ihmisarvoni tai pitäisin itseäni kelvottomana, huonompana kuin muut. Lisäksi kaiken alla piilevä myönteinen asenne elämää suojelee paljolta.

Silti olen huomannut puheessa itselleni kehitystä. Etenkin viimeisen parin vuoden aikana olen onnistunut muuttamaan sisäisen ääneni suuntaa. Olen tietoisesti pyrkinyt kuuntelemaan, mitä itselleni puhun ja miksi. Ja mitä se saa minussa aikaan ja millaisia ajatuksia ruokkii. Olen seissyt peilin edessä ja harjoittelut sitä, että keskittyisin olemaan tyytyväinen. Olen lopettanut lopenkyllästyneenä omiin ajatuksiini itseni soimaamisen kesken jonkun epäonnistuneen projektin tai pyrkinyt keskeyttämään negatiivisen kierteen omissa aivoissani.

Itse asiassa pyrin katkaisemaan ja muuttamaan sisäistä viestiäni aivoistani jopa juuri tällä hetkellä, vielä en ole onnistunut. Asia on elämän mittakaavassa aivan minimaalinen, mutta silti tosi:

Huomasin hetki sitten tsekatessani sisustussuunnitelmamme pohjapiirroksesta, että portaat on piirretty siihen liian kapeiksi, minkä vuoksi juuri tilaamamme sohva ei mahdukaan.

Jouduin perumaan tilauksen (ensin panikoituani, onnistuuko se vielä), mutta sen lisäksi aloitin kunnon ajatuskierteen mielessäni siitä, kuinka tyhmä olenkaan, kun en ole tarkistanut asiaa, en huomannut mitään tai kyseenalaistanut ollenkaan. Ja nyt joudun tuottamaan lisää päänvaivaa sisustussuunnittelijamme, perumaan noloissani sohvatilauksen, jonka myynnistä myyjä saisi ehkä vielä provisiota ja keksimään pitkään harkitulle sohvalle uuden ratkaisun. Tuntuu, että koko pakka hajosi, vaikka kyse on nyt kuitenkin vain sohvasta. Tyhmä minä, idiootti-minä. Miten edes ajattelin, että pystyisin tällaiseen projektiin? Millainen ei tyyppi ei tarkista noin olennaista asiaa?

Sisäisen äänen kuuntelu kuulostaa helposti joltain buddhalaiselta rauhan etsiskelyltä, ja kai siinä voi siitäkin olla kyse. Ensisijaisesti homma on kuitenkin aika lailla silkkaa järkeilyä, hyvän maksimoimista ja ikävän minimoimista. Jaettu ilo on kaksinkertaista iloa myös omien aivojensa kanssa.

Hyvä konkreettinen harjoitus asiaan on, että kirjaa vaikka päivän ajalta ylös puhelimeen tai muistivihkoon omia sisäisiä viestejään. Mitä mielemme meille kertovat. Joko heti ylöskirjoitushetkellä tai myöhemmin yksin tai vaikka puolison, perheenjäsenen tai ystävän kanssa voi sitten käydä listaa läpi ja miettiä hajatelmiensa juurisyitä. Löytyykö ajatuksista samankaltaisuutta? Haluaisitko muuttaa jotain tai kääntää sisäisen äänen suuntaa?

Ennen kaikkea, puhuisitko hyvälle ystävällesi samalla tavalla?

-Henriikka

Kuvat: Sam Jämsén

Lomaa suorittamassa

Viikko on ollut hidas. Ensimmäinen äitiyslomaviikkoni. Tavoitteenani on ollut opetella hitautta, arvostamaan aikaansaamattomuutta ja joutenoloa, levätä. Levätä niin, etten koko ajan tavoittele lepäämistä, lepään vain. Ongelmanydin löytyy jo siitä, että olen ylipäänsä asettanut itselleni tavoitteen.

On yllättävän vaikeaa arvostaa löysäilyä, tyhjiä hetkiä ja tavoitteetonta harhailua kodissaan, kun on tottunut olemaan tehokas, saamaan nautintoa tehokkuudesta ja määrittelemään jopa oman ihmisarvonsa osittain sen kautta, mitä tekee ja mitä saa aikaan.

Keho pakottaa onneksi himmaamaan. Keho tietää yleensä aina mieltä ennen ja mieltä paremmin kaiken. Ainakin minun kehoni, sillä mieleni on usein laukalla, ja kuvittelee kaikenlaista paikkaansapitämätätöntä.

Vatsanseudulla ja kaikkialla muuallakin majailevat, uudet vajaa 20 kiloa pakottavat ottamaan vähän rauhallisemmin. Eivätkä tietysti vain kilot, vaan ensisijaisesti kaikki muu asiaan liittyvä: liitokseni ovat löystyneet, hormoonit hyrräävät kuin pieni voimala, ja sisälläni melskaa pieni ihminen. Väsyn lähes joka päivä siinä viiden maissa. Sitä ennen voin kuvitella tekeväni jotain fiksua, viimeistään sen jälkeen keskityn vain elokuviin, löysäilyyn ja pötköttelyyn. Kymmenen maissa olen lähes joka päivä jo unessa ja nukun 10-tuntisia unia.

Toivoin olevani sellainen ihminen, joka ei puhu pelkästään raskaudestaan. Jolla on odottavana äitinäkin jotain muutakin annettavaa ajatuksistaan kuin ensimaitoa valuvat rinnat ja raskausarvet kaikkialla vatsassa.

Tuntuu kuitenkin siltä, että koronan ja raskauden yhteenlasketun summan tuloksena normaali elämäni on oikeastaan tauolla kaikin tavoin. Yleensä kylvän puheenaiheita ja ajatuksenjyviä sosiaalisessa kanssakäymisessä, salaa kuunnelluissa kahvilakeskusteluissa ja muussa turvavälittömässä toiminnassa. Yleensä elämäni on täytetty retkillä ja reissuilla, sulkapallopeleillä ja juoksulenkeillä. Yhtäkkiä nämä kaksi suurta palasta ovat poissa ja huomaan vain miettiväni synnytystä, imetystä, äitiyttä, vanhemmuutta ja vauvalapsiarkea. Ja kyllä, myös sitä maitoa ja niitä arpia. Näiden lisäksi osaan puhua ehkä kotimmme remontista ja Porvoon saariston jäätilanteesta, enpä juuri muusta.

Pyrin pääsemään niin rauhalliseen tilaan mieleni kanssa, että kirjojen lukemisesta tulee taas rentouttavaa. Se on paras mittarini, jonka olen keksinyt. Kirjat antavat aina uutta ajateltavaa, uusia maailmoita, elämäntarinoita, tunteita.

Tällä hetkellä olen podcast- ja äänikirjatasolla, mutten vielä tarttunut hanakasti fyysiseen kirjaan. Luulen sen hetken koittavan kuitenkin aivan pian. En enää mieti työasioitani, sähköpostiani tai ylipäänsä olemassaoloani niin himputin paljon (koko ajan). Olen antanut tilaa vain tyhjyydelle, joutilaisuudelle – tuolla ihanankamalalle kirosanalle, jonka kanssa tulen varmaan kamppailemaan vanhuuteen saakka, vaikka toivon että en. Toivottavasti en ainakaan kuolinvuoteelle saakka.

Itselleni hankalinta taitaa olla balanssin löytäminen. Kun päästän irti työelämästä ja annan itseni valahtaa lomamoodiin, päästän helposti irti kaikesta muustakin. Aivoni eivät osaa tehdä eroa sen välillä, mikä on työtä ja mikä ihan tavallista arkielämää, johon kuuluu myös velvollisuuksia ja rutiineita. Sähkölasku tulee edelleen maksaa, ystävän ihana viesti odottaa puhelimessa vastaamista ja kodissa voi tehdä kivoja asioita, jotka eivät kuitenkaan ole reporankana makaamista.

Yhtä harjoittelua tämä lomailukin taitaa olla, niin kuin elämäkin. Kunpa vain löytäisin itseni mahdollisimman pian lomailemasta, en suorittamasta lomaa.

Ehkä sitten, kun pikkuisen pyykit on pesty, sänky on pedattu, remontti on tehty, pakkanen on täynnä ruokaa ja leipomuksia vauva-ajan varalle… Tai ehkä olisi korkea aika aloittaa jo nyt.

– Henriikka

Kuvat syksyltä Kilpisjärveltä, Malla-laivalta

Reilu kuukausi laskettuun aikaan

Vauvan laskettuun aikaan on pian kuukausi jäljellä.

Se tuntuu ihanalta. Ne pienet varpaat ja kaikki uusi ja ihmeellinen. Se uskomaton ajatus, että sieltä se vauva saapuu maailmaan kohdustani ja ryömii reaktiona rinnalle. Se, kun hän katsoo ensimmäisen kerran. Se, että hän ylipäänsä on pian hän, eikä se. Tuntuu ihmeelliseltä ajatella miltä hän näyttää. Onko hän ruskeasilmäinen ja tummahiuksinen, vai onko hän niin kuin minä olin lapsena – monta vuotta kalju ja loppuun saakka vaalea. Meidän saaristolapsemme.

Odotan synnytystä yllättävän kiinnostuneena, vaikka en vielä tiedä siitä vielä juuri mitään. Olen tulevina viikkoina ajatellut ottaa vähän selvää. Luulen, etten kuitenkaan ole mikään fanaattisin tiedontankkaaja. Sellainen kohtuullinen määrä valmistautumista tuntuu hyvältä. En ajatellut katsoa synnytysvideoita tai lueskella synnytystarinoita sen koommin. Muutaman varmaan. Sen sijaan haluan kyllä tietää perusasiat ja saada käsitystä siitä, miten voisin omalla toiminnallani tehdä kaikesta vähän helpompaa. Tietää kuinka keho toimii ja kuinka sitä voi auttaa.

Toisaalta olen vähän kauhuissani. Meidänkö pitäisi pitää huolta avuttomasta ihmisyksilöstä? Välillä pelkään, että hermostun vauvan avuttomuuteen. Tiedän olevani huono avuttomuuden kanssa, ja sitähän hän juuri on. Aivan täysin avuton päästä pieniin varpaisiin saakka.

Välillä on tullut sellainen olo, että haluan perua kaiken. Etten haluakaan koko lasta. Että haluan elämämme jatkuvan yhtä autuaana kuin se on nyt ollutkin. Meillähän on ollut niin ihanaa, täysin vapaata ja spontaania. Sellaista ei tule olemaan pitkään aikaan, jos koskaan. Vanhempana pysytään aina, loppuun saakka.

Suurimman osan ajasta olen kiinnostuneen odottavainen ja muutamia henkisiä murtumisia huolimatta luottavainen. Tiedän hyvin, että lapsensaanti mullistaa koko elämän ja ajatukset, ja muuttaa kaiken. Mutta tiedän myös, että ”vanhan elämän” sijaan saamme kokea jotain aivan uutta. Lumikammivaellukset muuttuvat ehkä metsäretkiksi lähimiljööseen ja vapaalaskupäivät hidastahtisempaan ulkoiluun, mutta elämyksiä saamme taatusti kokea tulevaisuudessakin. Välillä ne varmasti tylsistyttävät eivätkä taatusti tarjoa samanlaisia tunteita, mutta sen sijaan voimmekin kokea jotain aivan uutta rinnalla elämistä ja innostumista.

Olen valmistautunut myös siihen, että tunteita tulee ja menee. Aivan varmasti tunnen välillä harmita siitä, etteivät spontaanit kuohuvalasilliset ole välttämättä enää yhtä simppelin puhelinsoiton päässä tai ettei kiitollisuus lapsesta välttämättä aivan joka kerta peittoa kiukkua siitä, mistä joutuu luopumaan. Silti uskon kyllä, että tulen rakastamaan perhe-elämää. En varmasti joka hetkeä ja kaikkea siinä, mutta kokonaisuutta. Sitä että meistä tulee pieni perhe, että saamme kokea vanhemmuuden ja vieläpä yhdessä. Sitä että voin laulaa samoja lauluja iltaisin lapsellemme, joita äitini meille lauloi. Sitä että voimme ihmetellen katsoa, kuinka lapsemme kasvaa omaksi itsekseen, meistä erilliseksi ja aivan omanlaisekseen. Sitä että perheemme ja ystävämme tutustuvat pieneen, ja hän heihin. Että maailmaan saa syntyä uusi ihmisyksilö, joka rakastetaan aivan rajattomasti.

Luulen, että tulevaisuudessakin tulee hetkiä, kun koko homman haluaisi perua. Siis nimenomaan hetkiä. (Ystäväni mukaan noin kerran pari viikossa, hah.) Mutta tunteita nyt tulee ja menee. Ja ymmärtääkseni vanhemmuus tuo melkoisella voimalla tunteita pintaan. Tunteet ovat onneksi rikkaus ja ne ovat kaikessa voimakkuudessaankin meitä varten. Ohjenuorana elämässä ja helpottamassa omien arvojen mukaista elämää. Kukaan ei onneksi huku tunteisiin, vaikka välillä siltä tuntuisikin.

Yritän pysyä joka hetkessä tunteilleni ja ajatuksilleni rehellisenä. Uskon, että ne pysyvät niin paljon paremmin hallinnassa, kuin piilotellen ja säikähdellen: ”Apua! Mitä minä nyt tuollaistakin tunnen?” Eräs ystäväni kertoi, että hänen teki mieli joskus vaikeina aikoina lasten kanssa laittaa nämä pakastimeen ja sulattaa kevään tullen, kun olisi jo hetken levännyt. Ystäväni ei tietenkään pakastanut lapsiaan, ei mitään sinne päinkään, mutta minua ajatus lohdutti: Kaikki tunteet ja ajatukset ovat sallittuja, olennaista on, mitä niillä teemme ja kuinka niihin reagoimme.

Uskon kyllä myös, että kaiken muutoksen keskelläkin elämämme jatkuu tosi monella saralla ihan tavallisesti. Tiedän, että vanhemmuuskuplaan sukeltaminen voi olla syvä sukellus – että yhtäkkiä sitä onkin koko elämä vain vauvaa ja perhettä. Toivon kuitenkin, että minusta jäisi myös Henriikka. Että minulle puhuttaisiin vauva-asioiden lisäksi myös kirjoista ja elokuvista, parhaista jälkiruoista ja jäätikkövaelluksista. Ja että myös minä osaisin puhua niistä muille.

Ajattelin puoli tuntia sitten, tätä tekstiä aloittaessani, että en ole vielä yhtään valmis koko hommaan. Nyt kuitenkin huomaan (kyllä, olen vikkelä mielenliikkeissäni), että enköhän sittenkin ole.

Jos vauva nyt pari viikkoa jaksaisi pysyä vatsassa, niin voisin vähän vielä katsella leffoja, nukkua ja jynssätä kotimme kaakelit, sekä pedata vauvansängyn valmiiksi. Mutta kevään kurkkiessa sisälle ikkunoihin, on vauvakin yhtä lailla tervetullut uuden vuodenajan kanssa käsikädessä. Kevätlapsemme. Tiedä sitten, pitäisikö olla vaatimattomampi, mutta uskon kyllä, että pärjäämme hienosti. Emme varmasti ilman apua tai kömmähtelyjä, mutta pärjäämme. Emme varmasti niin kuin oppaissa sanotaan, mutta pärjäämme. Ja se tuntuu täysin riittävältä. Joskus tulevaisuudessa sitten riman voi taas asettaa jonnekin korkealle, mutta vauva-ajan ajattelin tavoitella sellaista ihan tavallista, hyvää elämää.

Pari päivää sitten totesin ääneen kotona, että olisi kiva laittaa lisää linnunpönttöjä. Puoliso totesi, että niin olisi, mutta vielä ei voi. Että sitten vasta rakennetaan linnuille koteja yhdessä, kun Tikkukin voi osallistua.

Sellaista elämää minä odotan.

-Henriikka

Olispa jo kevät, olispa juhlat!

Kaupallinen yhteistyö: Fiskars & Iittala

Se on vallannut minut, keväthuuma!

Rakastan talvea silmittömästi, mutta aika vikkelästi aina keväisin ymmärrän, miten lujasti olenkaan kaivannut valoa, lämpöä, lintuja ja sitä vapauden tunnetta, jonka vaihtuva vuodenaika saa aikaan. Muutaman viikon voisi olla vielä kunnolla paukkupakkasia, mutta sitten voisi jo alkaa sulaa ja lämmittää. Aurinko saa tehdä tehtävänsä ja tuoda kevään kaikkialle. Sydämeen saakka.

Pandemiatilanne on jälleen huonontunut Suomessa merkittävästi. Tämä tarkoittaa väkisinkin sitä, että aivan samanlaista vapautta ei saada tänä keväänä kokea, tosin ehkä tähän on jo totuttu, kun viime kevätkin oli kerrassaan omituinen. Spesiaaliolot eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö suosituksia noudattaessaankin saisi haaveilla.

Kuluneen talven aikana oma happy placeni on ollut kesäjuhlat. Vaikka aivan pienet, mutta iloiset ja sympaattiset. Ehkä Tikun ristiäiset, ehkä tuparit tai puolison syntymäpäivä, ehkä jotkut aivan muut. Mutta aina kun on meinannut alkaa liikaa ärsyttää, olen miettinyt, että vielä joskus saan järjestää ihanat juhlat. Näyttää vähän siltä, että vielä kesällä on liian aikaista, mutta aina saa haaveilla. Olisi se sitä paitsi kesä tai vaikka tuleva talvi, unelma elää silti: vielä joskus saan järjestää ne juhlat.

Kun juhlat ja illanvietot ovat toistaiseksi olleet tauolla, olen pyrkinyt tuomaan ilonpilkahduksia talven jäljiltä heräävään kotiimme pienillä asioilla, kuten ihanilla aamiaisilla, kauniilla kattauksilla tai sesonkihedelmillä. Millainen piristysruiske onkaan lusikoida suuhunsa vastakuorittu pomelo tai veriappelsiini jostain kivasta kulhosta tai se, kun appelsiinimehun kaataa johonkin ajatuksella valittuun juomalasiin.

Näissä kuvissa näette astiakaapin uusimmat ilahduttajat, Suomessa kierrätyslasista tehdyt Kastehelmi-jälkiruokakulhot sekä jalalliset lasit Iittala Recycled -sarjasta. Todellisuudessa ne ovat aika harmahtavat, vaikka näissä kuvissa taittavat toisinaan yllättävän siniksi. Nämä ovat sopineet niin hyvin uuden kodin tunnelmaan ja luovat juhlaa ihan tavallisiin päiviin vain olemassaolollaan. Suomessa tehtyyn Recycled-sarjaan kuuluvat myös Fiskarsin kierrätyssakset sekä Kastehelmi-kynttilälyhdyt.

Iittala Recycled jälkiruokakulhot, jalalliset lasit sekä kynttilälyhdyt

Minusta Recycled-malliston idea on huima: Suomessa ja 100-prosenttisesta kierrätysmateriaalista tehty. Kierrätyslasikokoelma valmistetaan syntyvästä hukkalasista Iittalan lasitehtaalla, jossa kaikki syntyvä hukkalasi hyödynnetään uusien esineiden valmistuksessa tai kierrätetään. Hukkalasista hyödynnetään erityisesti kirkasta, vihreää ja sinistä.

Tuotteissa saattaa myös olla pieniä sävyeroja tai epätäydellisyyksiä kierrätysprosessin vuoksi, mikä ei ainakaan itseäni haittaa (ja mitä en myöskään itse huomannut): pieni epätäydellisyys kun tekee kokonaisuudesta usein vain kiinnostavamman. Värivariaatio nähdään myös Iittalalla kierrätyslasituotteen ominaisuutena, eikä sitä katsota virheeksi. Samaan kahden juomalasin pakkaukseen tulee kuitenkin aina samaa sävyä olevat lasit. Verkkokaupasta ostettaessa värisävyä ei voi valita, mutta kivijalkaliikkeessä luonnollisesti tuotteita voi verrata ja mieleisen sävyn valitseminen on mahdollista.

En ole koskaan ennen omistanut klassisia Kastehelmi-astioita, joten onpahan tällainenkin uusi aikakausi nyt aloitettu. Jotenkin olen ennen aina ajatellut, että niitä pitäisi yhdistää vain muiden Kastehelmien tai lasiastioiden kanssa, mutta mitä ihmettä, ei todellakaan! Nämä menevät ihan napisti todella arkisten sarjojen juhlavampina kavereina tai sitten leikkisästi vaikka legendaarisen Paratiisi-sarjan kyljessä. Neutraali siniharmaansävy sopii yllättävän monen rinnalla, ja vaikken oikeastaan välitä monistakaan sinisensävystä, tämä on kyllä mieleeni. Sitä paitsi on ollut kiva ajatus hankkia tänne uuteen kotiin vain kestävämpiä vaihtoehtoja astiakaappiin.

Fiskars Recycled -kierrätyssakset (21 cm)

Sammaleenvihreät Fiskars Recycled -sakset on valmistettu kierrätysmateriaaleista ja ne ovat täysin kierrätettävät. Yleissakset ovat ensimmäinen lanseerattava tuote Fiskarsin uudesta saksisarjasta, jonka valmistuksessa on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja ja kiinnitetty erityishuomiota materiaalihävikin minimointiin. Toivon mukaan vastaavanlaisia tuotteita nähdään tulevaisuudessa vielä paljon lisää.

Saksien kahvat on valmistettu biokomposiitista, joka koostuu kierrätysmuovista ja uusiutuvasta puukuidusta. Saksien terät ovat ruostumatonta kierrätysterästä. Kierrätyssakset valmistetaan Suomessa Fiskarsin Billnäsin tehtaalla.

Kierrätystuotteet ovat kevään 2021 ajan yksinoikeudella myynnissä K-Ryhmän kanavissa.

Millaiset sitten olisivat ne haaveitteni juhlat, jossa voisin asetella pöydälle reilummin jälkkärikulhoja ja kaataa laseihin kuohuvaa?

En aivan vielä tiedä. Ainakin rennot, mutta kuitenkin sellaiset, että saisi pukeutua kauniisti. Voisi laittaa hiukset hienosti ja kuljeskella jossain kauniissa kukkamekossa helmat hulmuten, kuohuvalasi läikkyen. Ehkä tarjoiluna voisi olla vaikka joku suurenmoinen, vaaleanpunainen kakku tai sitten jäätelöbuffet. Tai ehkä sittenkin hattarabuffet! Jos saisin vuokrattua jostain sellaisen hattaralaitteen.

Ja tietenkin juhlien kuuluisi olla uudella pihamaallamme, kun puutarhat on päässyt loistoonsa. Ne voisivat olla vaikka jotkut minifestivaalit, joissa olisi pari tarkkaan valittua esiintyjää. Toinen iltapäivällä ja toinen vasta illan hämyssä. Ehkä jotain akustista tunnelmointia, mutta ei kuitenkaan mitään liian lälleröä. Ehkä iltaesiintyjä voisi kuitenkin olla joku mukaansatempaavampi, että voisi vaikka tanssia. Tai voisihan se olla jotain nostalgistakin, jotta voisi valssata ja ottaa lavatansseja haltuun.

Mutta ainakin ne olisivat sellaiset juhlat, joissa kenelläkään ei olisi hoppu tai kiire ja joissa kaikki voisivat olla vapautuneesti juuri omia itsejään. Kaikki olisi kaunista ja seesteistä, mutta ennen kaikkea onnellista.

Voi juku, että odotankaan niitä juhlia. Ja kevättä.

-Henriikka

Mitä kaikkea alkanut remonttimme sisältää?

Remontti- ja kotijutut ovat elämässäni erittäin ajankohtaisia. Sen lisäksi, että vauva toivon mukaan puskee joidenkin viikkojen päästä maailmaan, koti rakentuu koko ajan näköiseksemme. Ajattelinkin avata teille nyt vähän, mitä kaikkea käynnistynyt pintaremontimme pitää sisällään.

Oikeastaan olen itsekin vähän pöllämystynyt, että edes olen tässä tilanteessa. En koe yhtään olevani minkään tason remontoija, enkä kyllä sisustussuunnittelijakaan, vaikka sellaista välillä olen itsestäni luullut. Pidän siitä turhan-kirppistilpehöörin-ostovaiheesta, mutta en ole mitenkään kala vedessä niissä sitä edeltävissä vaiheissa: maalien valinnassa, valaisimien suunnittelussa yms.

Niinpä olenkin ollut maaaaaailman tyytyväisin, että olemme tehneet tätä projektia etänä sisustusarkkitehtuuritoimisto Aare Visualsin kanssa. Nämä kuvat ovat heidän karkeita luonnoksiaan tulevasta. En suoraan sanoen ymmärtänyt alkuunkaan, miten hullun iso apu ammattilaisotteesta voisi olla. Tuntuu, että aikaa ja vaivaa säästää niin suuresti, kun langan päässä on oikeasti osaava ihminen auttamassa.

Puoliso jätti minulle päätäntävallan sisustuksesta ja pintaremontista, vaikka antaa kyllä mielipiteitään, jos niin tahdon. Näin ollen olen saanut aika omavaltaisesti edistää kaiken suunnittelua. Puoliso toteuttaa koko remontin, lukuun ottamatta porraskaiteentekoa ja -asennusta. Minulla on vahvat visiot ja mielipiteet, mutta ammattilaisapu on ollut tarpeen siinä, että niistä visioista muodostuu myös jossain kohtaa jotain konkreettista. Luikahdan usein kuin koira veräjästä siinä kohtaa, kun pitäisi alkaa internetin syövereistä etsiä sopivia sävyjä, ovenkahvoja, kiintokalusteita tai vaikka huonekaluja kotiimme.

Kun muutimme tähän kotiin, ajatuksena oli tehdä pientä pintaremonttia. No, visiot muodostuivat tässä parin kuukauden aikana vähän suuremmiksi, joten teemmekin aika paljon enemmän kaikennäköistä:

Maalaus

Emme vaihda kaakeleita ja itse hirren jätämme koko kodista ihan hirrelle, saunaa lukuun ottamatta, jossa aiomme sävyttää hirren tummaksi. Myös olohuone-keittiö-eteisen kaakelilattia jää sellaiseksi. Muuten maalamme kaikki pinnat; lattiat, seinät ja katot kaikista huoneista. Mäntyhirret saavat monia sävyjä rinnalleen (kuva yllä). Katosta tulee sävytetty valkoinen ja lattioista tulee suht vaaleat myös, jotta valo pystyy kiertelemään kodissa vapaasti. Mutta seiniin tulee myös väriä: vihreää, olkea, punertavan sävyjä. Kaikki lämpimään taittavia ja IHANIA.

Porraskaiteen vaihto

“Mökkimäiset”, puiset portaiden kaiteet vaihdetaan mustiin metallisiin ja myös käsijohde vaihdetaan kevyempään, pyöreämpään ja tummapuiseen. Portaat pidämme ennallaan, maalamme ne vain.

Alakerran makuuhuoneiden lattiat

Muuten lattiat jäävät paikoilleen, mutta alakerran makuuhuoneiden tummankiiltelevä laminaatti ei miellyttänyt silmäämme eikä sopinut mielestämme kokonaisuuteen, joten ne vaihdetaan. Varmaankin joku kermainen, vaaleahko sävy ja puinen parkettilattia.

Alakerran makuuhuoneen tapetit

Molemmissa alakerran makuuhuoneissa on neljästä seinästä kaksi tapetilla, kaksi hirrellä. Toisen makuuhuoneen tapetin jätämme sellaiseksi kuin se on (tapetti on sympaattinen Kukot), mutta toisen huoneen tapetit vaihdamme.

Kiintokalusteet

Koska säilytystilaa täällä ei ollut meidän tavaramäärällemme lähellekään riittävästi, aiomme panostaa kodin kiintokalusteisiin: tuulikaappiin ja eteiseen tulee säilytysjärjestelmät, samoin kuin toiseen makuuhuoneeseen, jonne teetämme vaate- ja tavarakaapin. Ainakin alakerran vessaan teetämme sinne sopivan allaskaapin säilytystiloineen ja altaineen. Lisäksi yläkerran vessan allaskaappi altaineen menee myös vaihtoon. Keittiöön lisää säilytys- ja työskentelytasotilaa tuo saareke.

Vaatehuoneen rakentaminen

Ensimmäisiä projektejamme täällä olikin jo-valmistunut vaatehuone. Juuhuu, sain oman vaatehuoneen, ja näin ollen valmiina ollut vaatehuone pyhitettiin puolison vaatteille ja petivaatteille.

Lasitiilet, perhospoordi ja mukulakivikynnykset piiloon

2000-luvulla riitti mielenkiintoisia, yksittäisen yllättäviä sisustusratkaisuja. Täällä ne ovat muun muassa koristekivin koristellut kodinhoitohuoneen ja vessan kynnykset, kylppärin yllätysboordi sekä kirkkaanvaaleansiniset lasitiilet eteisen ja kylpyhuoneen välillä. Aiomme saada nämä kaikki piiloon edullisesti mutta mahdollisimman tyylikkäästi. Yläkerran aulan ja vessan väliset, tummanvihreät lasitiilet saavat jäädä. Oikeastaan niiden korniudesta jopa vähän pidän. Mustapohjaisen perhos- ja kukkakuvioisen, yksittäisen boordin yritämme maalata simppelin mustaksi. Katsotaan onnistuuko lopputulos.

Ikkunalistat

En ole nykyisten ikkunalistojen suurin fani, joten vaihdamme ne vähän kokonaisuuteen sopivimmiksi. Jäävät ovi-, lattia- seinä- ja kattolistat maalataan.

Väliovien vaihto

Yläkerran ovet maalataan ja ne jäävät entiselleen, mutta alakerran väliovet vaihdetaan tyyliin sopivampiin. Kaikki kahvat vaihdetaan.

+ Kaikkea pientä tarpeellista/tarpeetonta

– Keittiön liesituulettimen putken päälle teetetään suojakotelo, jota ei tällä hetkellä ole.
– Kodinhoitohuoneen kaappien nuppivetimet vaihdetaan.
– Keittiön vetimet vaihdetaan toisiin.
– Takka rapataan niin, etteivät tiilet erotu pinnasta ja malaataan hormin kanssa vaalealla, muuhun sävymaailmaan sopivalla.

Sisustus

On suht selvää, että kun itse muuttaa 40-neliöisestä kodista muutama huonekalu mukanaan, ja puolisolla on omaisuutena lähinnä kaikenlaista autotallitavaraa, vaaditaan melko suuria sisustuksellisia muutoksia, jotta talossa voi edes mukavasti asua. Meillä ei ole sänkyä, ei sohvaa tai tänne sopivaa ruokapöytääkään. Eikä meillä ollut muuttaessamme tänne kuin kaksi lamppua. Joten remontin lisäksi kodin yli pyyhältää massiivinen sisustusaalto, johon kuuluvat niin huonekalut, valaisimet kuin tekstiilitkin.

Kesän projekteja: Pihavarasto ja laituri

Kesäkauden häämöttäviä projekteja ovat laiturin rakennus laituripaikallemme sekä reilunkokoinen, lämmin pihavarasto ja verstas. Mutta nämä ovat sitten jo talon ulkopuolisia ja erillisiä juttuja, joihin päästään, kunhan itse koti on saatu valmiiksi (tai ainakin valmiimmaksi).

Siinä oli ainakin kaikki, mitä nyt keksin! Toivon mukaan en ole unohtanut mitään, sillä lista on jo tällaisenaan melkoinen.

Meinasin itse alkuvaiheessa olla aika turhautunut koko hommasta, mutta nyt kun itse suunnittelutyö on melkeinpä tehty (olen nimennyt itseni projektin luovaksi johtajaksi) ja toteutus on käynnistynyt, kaikki vaikuttaa kirkkaammalta. Hitaammalta kuin malttaisin, mutta silti kirkkaalta.

Ja niin kuin oon tuhatmiljoona kertaa todennut: en malta odottaa.

-Henriikka

Kuvat: Titi Reijonen / Aare Visuals

Erilaisia yksinäisyyden tasoja

Ystävänpäivä oli sunnuntaina. Meinasin aivan unohtaa sen. Usein lähetän ystävänpäiväkortteja, mutta en kyllä sellaisina vuosina, jolloin postitan joulukortit. Tänä vuonna panostin jouluun.

Täällä saaressa on aikaa ajatella. Lähiviikkoina olen miettinyt paljon yksinoloa ja yksinäisyyttä. Miltä oloni tuntuu, kaipaanko seuraa, tunnenko oloni yksinäiseksi? Mietin asiaa jo paljon ennen muuttoa – olisinko yksinäinen maaseudulla? Tiedän, että yksinäisyys on vakava ja todella syvältä kalvava tunne. Siksi en tahtonut jättää sitä harkinnoissakaan huomiotta. Nyt ajatukset ovat päässeet kahden kuukauden kokemuksella konkretisoitumaan ja niistä on helpompi tarrata kiinni.

En voi millään tavalla väittää olevani kovin yksinäinen. Sellaisen väittäminen loukkaisi varmasti syvää yksinäisyyttä kokevia, enkä itsekään koe niin. Sen sijaan koen aina toisinaan yksinäisyyden tunnetta. Ja minusta siitäkin puhuminen on tärkeää.

Yksinäisyydestä puhutaan muutenkin liian helposti hyvin yksipuolisesti. Yksinäinen on tummiinpukeutuva, möykyssä kököttävä sotkutukka, jolla ei ole sosiaalisia taitoja tai yhtään ystävää. Tämähän ei pidä lainkaan paikkansa. Yksinäisiä on monenlaisia, mutta myös yksinäisyyttä on monenlaista. Tunteet voivat olla pitkäaikaisia tai ohimeneviä, ja yksinäisyyttä voi yhtä lailla kokea myös esimerkiksi parisuhteissa tai ystäväporukoissa kuin yksin ollessakin.

Myös yksinäisyyden kahden muodon ymmärtäminen on tärkeää:

Sosiaalinen yksinäisyys on sosiaalisen verkoston puutetta ja sitä, ettei koe kuuluvansa mihinkään kaveriporukkaan tai ryhmään. Emotionaalinen yksinäisyys on sitä, että ei ole ketään läheistä ystävää, jonka kanssa jakaa asioitaan. (lähde: Mielenterveysseurat.fi)

Liian helposti yksinäisyys nähdäänkin vain sosiaalisena yksinäisyytenä, vaikka emotionaalinen yksinäisyys voi olla aivan yhtä olennaista ja rankkaa, tai vielä rankempaakin.

Mieheni on ollut tämänhetkisen työtilanteensa vuoksi paljon kotona, minkä vuoksi olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä. Minulla olisi varmasti todella erilaiset ajatukset, mikäli olisin ollut kaikki päivät yksin tämän pimeän kauden. Siltikin olen ollut yllättänyt, miten hyvin olen sujahtanut melko eristäytyneeseen elämään ja tottunut paljoon yksinoloon. Olen aina tiennyt nauttivani yksinolemisesta, mutta silti oletin jonkunlaisen shokkivaiheen saapuvan. No, sitä ei ole tullut. Olen ollut tosi tyytyväinen olooni.

Sen sijaan olen huomannut aivan uudenlaisia huomioita yksinäisyydestä ja toisaalta yksinolon kaipuusta:

Huomaan kaipaavani ystäviäni, mutta en ole ollenkaan tottunut siihen, että heidän kanssaan viettäisi aikaa niin pitkään ja intensiivisesti. Vaatii totuttelua ja toisaalta enemmän omia voimavaroja, kun ystävä tulee luokseni kylään saareen, sillä on hyvin oletettavaa, ettei hän pyrähdä vain lounaan ajaksi, vaan tulee moneksi tunniksi, ehkäpä yöksi ja ottaa ehkä perheensäkin matkaan. Ja siis sehän on myös samalla aivan parasta! Mutta vaikka rakastan ystäviäni aivan valtavasti, en ole mikään sosiaalisten voimavarojen ylijumala ja oikeastaan väsyn ihmisiin aika helposti. Niihinkin, keitä rakastan eniten.

Vaikka nyt korona-aikana ei ihmisiä näe juuri ollenkaan, vaatii tulevaisuudessa varmasti vähän uudenlaista järjestelyä, että ihmissuhteet asettuvat mukaan uuteen elämäntapaan. Huomaan nimittäin usein ikävöiväni ystäviäni ja tuntevani hetkittäistä yksinäisyyttä, mutta en kuitenkaan niin paljon, että jaksaisin monia kyläilijöitä esimerkiksi saman viikon sisällä. Ikävöin kahvihetkiä, aamiaisia, lounaita… lyhyitä keidashetkiä arjessa, pienten hetkien jakamista ystävien kanssa, ja sellaiset ovat ja tulevat varmasti olemaan vähän kortilla tulevaisuudessakin. Huomaan kokevani yksinäisyyttä, kun tällaiset hetket uupuvat.

Ja edelliseen kohtaan liittyen olen alkanut pohtia, että olisi varmaan hyvä tutustua Porvooseen ja porvoolaisiin. Kohta meillä on vauva-arki toivon mukaan rullaamassa, ja luulenpa, että aivoni kaipaisivat aikuista seuraa kaiken sirkuksen keskellä. En usko, että jaksan ajaa aina tunnin tai parin päähän ystävien tai vanhempien luokse, vaan olisi hyvä olla jokunen tuttu tässä lähelläkin. Joku, kenen kanssa vaihtaa muutama aikuinen sana. Joku, kenen kanssa käydä kahvilla tai kenen kanssa vähän meuhkata elämästä. No onneksi myös puoliso pystyy olemaan paljon kotona vauvan tultua, sillä muuten tämä huolettaisi varmasti enemmän.

Ilman korona-aikaa kaupungilla ja jopa kyläyhteisössämme olisi perhekahvilaa, seurakunnan toimintaa ja muuta yksinäisyyttä estävää sosialisoimista, mutta saapa nähdä, koska ne lähtevät taas rullaamaan. Toivon mukaan pian!

Luiskahtipa tekstini jotenkin alakuloiseksi. Ensin hehkutan, kuinka en ole ollut lainkaan yksinäinen ja sitten lopuksi kerronkin, kuinka kaikenlaiset yksinäisyyden tunteet vaeltavat mielessä. Perus.

Kai kirjoituksen ja ajatusteni ytimessä yrittää olla, että uusi elämänvaihe ei ole onneksi ollut yksinäinen, mutta on tuonut mukanaan ohimeneviä yksinäisyydentunteita uusissa muodoissa. Tai vähintään ajatuksia niistä.

Sen sijaan tunnen esimerkiksi naapurini ensi kertaa pitkästä, pitkästä aikaa. Tiedän, ketä ympärillä olevissa taloissa asuu ja keneltä voisin pyytää apua tai kenen pihalle uskaltaisin mennä päiväkahville. Lisäksi tämä elämäntyyli tuo niin paljon kaikkea hyvää mukanaan (eilen pihallamme oli vuokrapalju), että on helppo sanoa, että eläisin kaikista mieluiten juuri näin juuri nyt.

-Henriikka

Ps. Puhuimme yksinäisyydestä eräässä Aamukahvilla-podi jaksossa (jakso 7: “Lähes kaikki kokevat yksinäisyyttä”), jos aiheen syvempi ruotiminen kiinnostaa.

Kaksi viikkoa yrittäjän äitiyslomaan

Aivan absurdia. Aloitan kahden viikon päästä äitiysloman.

Olimme päättäneet puolison kanssa, että jatkan äitiyslomasta suoraan vanhempainvapaaseen, jonka voisi käyttää meistä kumpi tahansa. Tuntui aivan päättömän hullulta, että hakemuksessa luki, että haen lomaa tammikuuhun 2022 saakka. Mitä ihmettä?

Myöhemmin saadussa päätöksessä luki sama päivämäärä. Ihan kohta sitten lomaillaan. Tai no, lomaillaan ja lomaillaan, mutta ei ainakaan tehdä yhtä lailla töitä. Niitä samoja töitä.

Teen töitä päätoimisena yrittäjänä, minkä vuoksi moni onkin kysellyt, onko palkallisen loman pitäminen minulle ylipäänsä mahdollista. On se, vaikka homma ei olekaan aivan yhtä simppeli kuin perinteisillä palkansaajilla.

Yrittäjän äitiys- ja vanhempainraha määräytyy ansiosidonnaisesti pakollisen yrittäjän eläkevakuutuksen eli YEL-vakuutuksen mukaan. YEL on yrittäjän henkilökohtainen eläketurva, mutta sen mukaan määräytyy myös muun sosiaaliturvan perusta.

Vaikka YEL on yrittäjälle pakollinen, mikäli hän tienaa yli 8000 euroa vuodessa (muutamia muitakin poikkeuksia on, mutta tämä on olennaisinta), ei YEL-maksua tarvitse maksaa välttämättä sillä summalla kuin todellisuudessa tienaa. Moni yrittäjä on päättänytkin maksaa YEL-maksua huomattavasti pienemmällä summalla ja säästää eläkkeeseen ja mahdollisiin muihin erikoistilanteisiin (esimerkiksi juuri äitiysloma) jollain muulla tavalla. Sen vuoksi kuulee usein myös yrittäjien kertovan, etteivät he juuri saa äitiyslomakorvausta.

Itse olen tehnyt päätöksen maksaa YEL-maksuja aina aika reippaasti ja saadessani tietää raskaudesta, nostin summan vielä realistiselle tasolle. Näin ollen pystyn saamaan KELA:lta hyvän korvauksen lomailustani.

Ennen äitiys- ja vanhempainrahan määrä määräytyivät yrittäjällä loman alkamiskuukautta edeltäneiden 6 kuukauden ajalta, jolloin yrittäjä pystyi vielä raskausuutisista kuullessaan nostamaan summan oikealle tasolle. Vuoden 2020 alusta määräytyminen on kuitenkin tapahtunut 12 kuukauden ajalta ennen lomanalkamiskuukautta edeltävää kuukautta: eli minun tapauksessani esimerkiksi YEL-maksujen keskiarvo ajalta tammi-joulukuu 2020, kun lomani alkaa helmikuussa 2021. Näin YEL-tasoa pitää ylläpitää jo jonkun aikaa suht realistisella tasolla, mikäli tahtoo myös kelvollisen korvauksen lomastaan.

Osasinkohan olla riittävän selkeä? Toivon mukaan.

Kuinka aion käytännössä pitää lomani?

Eihän tämä nimittäin ole mikään ihan perinteisin työ, johon voi hankkia sijaisen ja olla 10 kuukautta tekemättä mitään. Tai siis, niin varmasti voisi tehdä, mutta voi olla, ettei minulla olisi sitten työtä johon palata.

En aio lopettaa blogin kirjoittamista tai Instagramin päivittämistä. Aion vaan tehdä sitä vapaalla tahdilla, täysin aikataulu-paineetta. Podcastit ovat tauolla, mutta en ole vielä tehnyt päätöstä, koska jatkan Aamukahvilla-podin tekemistä. Luulen, että vasta alkuvuonna 2022, mutta eihän sitä tiedä, vaikka tarttuisin mikkiin jo syyslukukaudella.

Suurin muutos itselleni on, etten ainakaan kolmeen kuukauteen aio tehdä kaupallisia yhteistöitä. Maalis-toukokuun olen päättänyt pyhittää vauvan odottelulle ja vauva-ajalle kokonaan. Jotain teen varmasti jo ennakkoon valmiiksi ja julkaisen loman aikana, mutta käytännössä kaupallinen lippuluukkuni sulkeutuu, jotta vältän deadlinet ja suurimmat työprosessit. Jotta vältän käytännössä kaikki työajatukset niin halutessani.

Tämän lisäksi aion vastata sähköposteihin ja edistää muitakin työasioitani vain kerran viikossa, jos silloinkaan. Yrittäjän äitiys- ja vanhempainpäivärahaan ei vaikuta lainkaan sunnuntai- tai pyhätyöt, joten luultavasti jatkan tuon kolmen kuukauden jälkeen yhden päivän työviikkoa sinne tammikuulle asti. Onhan se vähän hupsu ajatus, että teen sunnuntaisin töitä, mutta toisaalta voi olla, että sopii perheellemme oikein hyvin. Muina päivinä voin sitten vapaasti kirjoittaa ja jakaa juttuja, jotka eivät tuo leipää pöytään ja joissa ei ole kaupallisia kytköksiä. Sunnuntait ovat pyhitetty tarvittaessa työlle. En siltikään usko, että tulen työskentelemään läheskään jokaisena sunnuntaina. Aika näyttää, miten kaikki menee.

Ja jos sitten päädynkin tekemään joitain arki- tai lauantai-työpäiviä, pystyn vain ilmoittamaan niistä Kelalle. Sitten ne vain vaikuttavat tukiini, mikä ei ole maailmanloppu sekään, jos tulee sellainen olo, että jokunen työpäivä olisikin hyvä tehdä. Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi yhteistyökumppanit eivät luultavasti ole aktiivisimmillaan juuri sunnuntaisin, joten on oletettavaa, että joudun välillä joustamaan, jos ylipäänsä tahdon tehdä töitä.

Ennen kaikkea aion kyllä irrottautua töitä ja keskittyä uuteen perheenjäseneen. Jos alkaa näyttää siltä, että alan uppoutua syvälle vauvakuplaan, niin sittenpähän uppoudun. Aion kyllä ottaa kaikesta niin paljon irti, kuin vain suinkin saatan. Hullaantua ja seota, jos niin on käydäkseen. Ja toisaalta en aio ottaa siitäkään painetta tai syyllisyyttä, mikäli työt houkuttelevat jo ennakkoon. Rakastanhan minä tätä työtä. Löydämme varmasti sellaiset tavat ja aikataulut, jotka palvelevat pikkuista mutta myös meitä aikuisia.

Mutta tällä hetkellä tunnen todella suurta kiitollisuutta suomalaisesta järjestelmästä, joka mahdollistaa tällaisen lomailun. En edes harkinnut, ettenkö olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseni, kun sellainen nyt kerran sallitaan.

Siltikään itse äitiysloma ja työstä irrottautuminen eivät herätä minussa pelkästään ihania ajatuksia. Olen välillä aika paniikissa siitä, millaista on elämä ilman työtäni. Kuulostaa varmasti monen korvaan hullulta, mutta olen saanut tehdä tätä intohimo-työtäni Aamukahvilla-juttujen parissa tänä vuonna 10 vuotta, ja tasankovaihe vuoristoradan kyydissä jännittää kyllä. Voin tietysti jatkaa juttujani ilman kaupallisia kytköksiä, ja aionkin niin tehdä, mutta välillä mieleen hiipii pelottavia ajatuksia: Entä jos minulla ei ole enää yhteistyökumppaneita, kun haluan taas tehdä täysillä? Entä jos sisältöni muuttuu mauttomaksi ja hajuttomaksi äiti-sisällöksi? Mitä päivisin tehdään, jos ei tehdä töitä? Entä jos ammatillinen kehittymiseni tyssää ja minusta tulee tyhmä? Entä jos olen jo tyhmä? Olisiko pitänyt vain jatkaa töitä normaalisti, niin kuin monet kollegat?

Näistäkin aivokeloista huolimatta huomaan, että mieleni ja kehoni toivoo näiden parin viikon livahtavan ohi vauhdilla. Sen jälkeen keskitytään hetki kodinlaittamiseen ja remontointiin sekä vauvan odottamiseen, minkä jälkeen alkaakin elämässä ihan uusi vaihe.

Se on vieläkin kreisimpää kuin itse äitiysloma.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Eniten koronasta kärsivät ne, jotka kärsivät valmiiksi

Kaupallinen yhteistyö: Suomen World Vision

Täällä saaristossa on helppo unohtaa maailmanmurheet. Täällä lumen keskellä voi viettää päiviä tapaamatta yhtäkään ihmistä, uutisvirran voi sivuuttaa ilman huomiota ja omaan onneensa voi käpertyä ulkomaailman huolia muistamatta. Täällä ei tarvitse pitää maskia poistuessaan kotiovesta, ja koronakin tuntuu useasti kaukaiselta ajatukselta, jos ei käväise kaupungissa. Vauva kasvaa vatsassa, ja olo on onnellinen.

Tässä on tietysti myös hyvät puolensa. Vaikeissakin ajoissa on hyvä säilyttää henkinen hyvinvointi ja mielenrauha. Siltikin, kääntöpuolena kaikessa on totuus: maailma on edelleen hyvin vaikeassa jamassa koronan takia. Valitettavasti suurimmin kärsivät ne, jotka kärsivät jo ennen pandemiaa.

Vaikka omaa mielenrauhaa kannattaakin vaalia, on suurin osa suomalaisista kuitenkin niitä, jotka voisivat pikemminkin valjastaa omat resurssinsa auttamaan avuntarvitsijoita. Se ei tarkoita sitä, että tässä tarvitsisi nyt uhrata koko elämänsä Äiti Teresana tai Robin Hoodina olemiseen, vaan sitä, että pysyisi valppaana sille, kuinka omista varoistaan voisi jakaa apua muille.

Olen puhunut vuosia silpomisen vastaisesta työstä. Ylihuomenna, lauantaina 6.2. on Silpomisen vastainen päivä, minkä vuoksi nostan taas aiheen esille.

En tiedä miksi juuri tästä tuli itselleni niin tärkeä sydämenasia. Lapset ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat aina olleet minulle tärkeitä arvoja, mutta tietysti nyt, kun sisälläni kasvaa ihan pieni, viaton lapsi, asia tulee niin paljon konkreettisemmaksi.

Näitäkin kuvia katsoessa tuntuu aivan ihmeelliseltä, että noin puolitoista kiloinen pötkylä elää tuolla sisuksissani ja saapuu toivon mukaan maailmaan parin kuukauden päästä. Samalla se nostaa kaikki vaistot suojelemaan häntä, mutta suojelemaan myös kaikkia maailman pikkuisia.

On täyttä hulluutta, että tyttöjä silvotaan.

Miten korona vaikuttaa silpomisen vastaiseen työhön?

Lähes vuoden kestänyt koronapandemia on iskenyt kovaa myös silpomisen vastaiseen työhön.

Miksi? Koulujen sulkemiset, kokoontumiskiellot ja liikkumisrajoitukset ovat estäneet kohtaamisen. Lähitapaamisia viranomaisten ja yhteisöjen kanssa ei pystytä toteuttamaan suunnitellusti ja ruohonjuuritason koulutukset silpomisen haitoista ovat osittain peruuntuneet.

Kauheinta on, että seuraukset näkyvät lisääntyneinä silpomismäärinä, esimerkiksi Suomen World Visionin ohjelma-alueilla Kenian Sookissa ja Somalian Puntmaassa.

Koronarajoitukset ovat myös heikentäneet perheiden taloudellista tilannetta. Jos perheellä ei ole rahaa ruokaan, paine tyttöjen silpomiseen kasvaa. Tämä on vähän sellainen pakollinen tapahtumasarja monessa perheessä taloudellisten resurssien ollessa tiukilla: Tyttöjen koulutus on valitettavasti ensimmäisiä asioita, joista moni perhe säästää. Ja kun tyttö menee naimisiin, perhe saa siitä taloudellista hyötyä. Naimisiinmeno on edelleen huomattavasti helpompaa, mikäli tyttö on silvottu.

Näin ollen korona on vaikuttanut silpomisen määrien kasvun lisäksi myös lapsiavioliittojen määrään, minkä kuuleminen ja ymmärtäminen tekee vähintään yhtä vihaiseksi ja surulliseksi.

Uusia keinoja silpomisen vastustamiseksi

Ettei kaikki vaikuttaisi vain lannistavalta, on totta kai kerrottava, että monet tahot ovat valjastaneet uusia toimintatapoja käyttöönsä tilanteen estämiseksi.

Suomen World Vision on pitänyt säännöllisesti etäyhteydettä kyläpäälliköihin ja muihin vaikuttajiin toiminta-alueilla. Kohdemaissa on aina paikallisista työntekijöistä koostuva kyseisen maan toimisto, joka suunnittelee hankkeet yhdessä paikallisen yhteisön kanssa ja toteuttaa kaikki konkreettiset avustustyöt ja kehityshankkeet. Maaseudun kylissä on tiedotettu jopa autojen katoilta kovaäänisten avulla. Radiokanaviin, muuhun paikallismediaan sekä sosiaaliseen mediaan on tuotettu tietoiskuja. Työtä on tehty laajassa yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa siten, että isot kyläkokoontumiset ovat vaihtuneet pienryhmien tapaamisiin.

Korona-aikaan on jaettu myös ruoka-apua ja rahallista tukea köyhimmille perheille, joissa asuu silpomisuhan alla olevia tyttöjä. Tällaisilla toimilla on suora vaikutus tyttöjen turvallisuuteen.

Useita silpomissuunnitelmia on saatu myös onneksi pysäytettyä näiden toimien avulla. Keniassa järjestettiin viime vuonna pienryhmäkeskusteluja 25 kylässä, joissa silpomista vielä esiintyy. Näihin koulutuksiin osallistui noin 1000 lasta, tyttöjä ja poikia.

Vaikka isot kyläkokoontumiset esimerkiksi terveysasemilla ovat koronarajoitusten takia kiellettyjä, World Vision kokosi Kenian Sookiin tehokkaasti toimivan pienryhmän, joka jalkautuu kouluttamaan silpomisen haitoista sekä antamaan lääkinnällistä ja psykologista tukea silpomisen kokeneille ja siitä pelastuneille tytöille. Somalian Puntmaassa 415 tyttöä on pelastunut vuonna 2020 silpomiselta intensiivisen vaikuttamistyön ansiosta.

Tuntuu hyvältä lukea tuollaista konkretiaa. Noin monta tyttöä on pelastunut.

Mitä voin tehdä auttaakseni?

Palataanpa jälleen idylliseen saaristoon, tähän ja moneen muuhun tilanteeseen nähden hyväosaiseen kuplaan, jossa resurssit tuntuvat riittävän yli oman onnen ylläpidon. Meidän kaltaisia tarvitaan!

Apua voi viedä perille ja tarjota monella tavalla, mutta yksi yksinkertaisimmista on taloudellinen apu.

Kuukausilahjoitus

Olen itse ollut viime syksystä lähtien Suomen World Visionin kuukausilahjoittaja. Kuukausilahjoittajien varoilla suojellaan kehitysmaiden lapsia joka päivä siellä, missä hätä on suurin. Rahat käytetään muun muassa tyttöjen silpomisen vastaisen työhön, mutta myös auttamaan kriisien, sotien ja luonnonkatastrofien keskellä eläviä lapsia kohti hyvää ja turvallista elämää. Jo kympillä kuussa saadaan merkityksellistä työtä aikaiseksi ja vieläpä siellä, missä apua eniten tarvitaan.

Jos haluat olla mukana auttamassa, voit liittyä Suomen World Vision -kuukausilahjoittaksi täällä.

Lupaan taas lahjoittaa extra vitosen jokaisesta kuukausilahjoittaneeksi ryhtyneeksi. Jätä siis tieto kommenttiboksiin tai minulle vaikka Instagramin kautta, mikäli tahdot. Tietenkin tämän voi tehdä ihan hissukseen ja omineen vain.

Kertalahjoitus

Jos aihe resonoi ja haluat olla auttamassa, kuukausilahjoituksen lisäksi myös kertalahjoitus on mahdollinen. Kertalahjoittajana tuet silpomisen vastaista työtä Keniassa ja Somaliassa. Kannustan jakamaan omastaan varojen mukaan, mutta muistatan taas, että kympilläkin on iso merkitys.

Jos haluat tehdä kertalahjoituksen, voit tehdä sen täällä.

YK:n väestörahaston UNFPA:n mukaan koronapandemialla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia tyttöjen sukuelinten silpomiseen. Pahimmillaan se voi lisätä silpomisten määrää jopa kahdella miljoonalla seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Tämä tarkoittaa itse brutaalin väkivaltaisen ja vaarallisen toimenpiteen lisäksi sitä, että myös vaikutukset seuraavat: tyttöjen koulutus pysyy matalampana, lapsiavioliittojen määrää ei saada laskuun, sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu… Tämä tarkoittaa sitä, että silpomisen vastaista työtä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Apua tarvitaan yhä enemmän.

Aion vastaisuudessakin seistä näissä tukijoukoissa, vaikka tulevaisuudessa en ehkä aivan näin pyöreämahaisena. Haluan suojella pikkuista ihmettämme, mutta yhtä lailla kaikkia maailman lapsia. Erityisesti niitä jotka ovat joutuneet kokemaan jo aivan liikaa muutenkin.

Autetaanhan?

-Henriikka

DIY: Vaatehuoneen rakennus harjakattotaloon

Sain oman vaatehuoneen uuteen kotiimme! Vaikka vaatteet ovatkin vasta melko vikkelästi ripusteltu ja pinottu huoneeseen, niin silti ne ovat siellä sisällä nyt. Jee!

Totesimme uuteen kotiin muuttaessamme, että kiinteästä säilytystilasta on huutava pula. Luultavasti tulemme teettämään jonkun verran kiintokalusteita, mutta niiden lisäksi halusimme halkaista palan makuuhuoneestamme toiseksi vaatehuoneeksi. Projekti toteutettiin heti alkuun, jotta pahvilaattipinoista päästäisiin eroon ja vaatteet saataisiin hyllyille hyvään jemmaan.

Vaatehuoneesta tuli aivan upea ja kaiken lisäksi käytännöllinen.

Lähtötilanne

Hirsikotimme on hyvin, hyvin mäntyinen. Käytännössä muutamaa tapettiseinää lukuun ottamatta kaikki on joko mäntyhirrellä, hirsipaneelilla tai mäntypaneelilla. Tiesimme, että haluamme mökkitunnelmasta eroon, minkä vuoksi aiomme maalata paneeleita runsaasti.

Harjakattotalon laskevat katto-osat ovat usein vähän haastavia sisustuksellisesti, joten päätimme hyödyntää ennen maalausurakkaa makkarin toisen puolen vaatehuoneelle. Selailin Pinterestistä mahdollisia vaatehuoneratkaisuja ja totesimme paikan oikein toimivaksi erityisesti minulle, joka olen vain 158-senttinen. Mahtuisin hyvin seisomaan melko lähellä laskevaa seinääkin.

Seinän koolaukset

Pystykoolaus, eli väliseinän tukirakenne, pystytettiin ensimmäisenä. Samalla siihen mallattiin ja rakennettiin ovelle paikka.

En ole itse mikään rakennusalan ammattilainen, eikä ole puolisokaan. Onneksi hän on kuitenkin sen verran tehnyt näitä hommia, että pystyi toteuttamaan tämän ihan itse.

(Olisi ehkä parempi jättää kertomatta tämä, mutta koolaus tehtiin jo kerran. Sitten huomasin, että haluaisin sen kuitenkin 5–10 senttimetriä vasemmalle, joten seinää sitten siirrettiin. Anteeks, anteeks, anteeks!)

Mitään äänieristyksiä emme vaatehuoneen ja makkarin välille tarvinneet, joten tämän jälkeen koolausrunko vain päällystettiin levytysmateriaalilla, joka meillä oli kipsilevy. Levy paloiteltiin pihalla sopivankokoisiin paloihin, jotta ne saatiin roudattua yläkertaan. Levy laitettiin paikalleen kipsilevyruuveilla. Lopuksi levyvälit saumattiin, ettei seinään jäisi rumia välejä tai epätasaisuuksia.

Vaatehuoneen pintaremontti

Koska vaatehuone ei ole mitenkään valtava, eikä sinne tule mistään valoa, päädyimme käyttämään vanhat, ylimääräiseksi edellisestä projektista jääneen maalin tähän. Koska haluamme hirsitalomme pysyvän hengittävänä, valitsimme hengittävän, vesiohenteisen maalin. Pohjalle maalattiin pohjamaali, jotta oksankohdat eivät puske esiin ajan saatossa, ja itse pintamaalia tuli kaksi kerrosta.

Oveksi löysimme Tori.fi:stä upean, vanhan täyspuuoven, jonka aiomme maalata muun makuuhuoneen remontin yhteydessä. Lopuksi ovi ja karmit listoitettiin siististi. Väliseinään puhkaistiin vielä aukko ilmanvaihtoventtiilille, jotta ilma pääsisi kiertämään edelleen yhtä vapaasti kuin ennen vaatehuonettakin.

Vaatehuoneen säilytysratkaisut

Kävin ajatuksella miettien läpi, millaista säilytystilaa ihan oikeasti vaatteilleni ja asusteilleni tarvitsisin:

– jonkun verran korkeampaa rekkiä
– melko paljon matalampaa rekkiä
– reilusti hyllytilaa
– laatikoita ja/tai koreja

Näiden pohjalta mietimme, mihin minkäkin rekin, hyllyn ja korin saisi kestävästi ja kätevästi asennettua, ja esimerkiksi minkä korkuisia hyllyvälien kannattaa olla. Suunnitteluun kannattaa kyllä panostaa, jos haluaa välttyä turhilta hukkanurkilta ja neliöiltä.

Hyllyt, rekit ja vetolaatikot ostettiin kaikki Puuilosta. Olin ostanut ensin koivupuuta olevat hyllyt, kunnes tajusin, etteivät ne istuneet mäntylattian kanssa lainkaan. Näin ollen päädyin tavallista tavallisimpaan, valkoiseen melamiinilevyyn. Levyjen teräviksi jääneet reunat hiottiin ja reunakohtiin laitettiin valkoista, huomaamatonta melamiinireunanauhaa, ettei mikään terävä kulma vain pääse tekemään vaatteisiin tuhoja ja että olisivat myös ulkonäöltään siistimmät.

Halusin myös kunnon valaistuksen huoneeseen, jotta asiat ja värit erottuisivat selkeästi. Päädyimme ostamaan led-kaapelia ja siihen kotelon ja kuljettamaan sen paneelien välissä koko vaatehuoneen pituudelta. Nyt valokatkaisija on vielä epäkätevästi hyllyjen välissä, mutta lisäjohto on jo tilattu, jolla katkaisimen saa siirrettyä oviaukon viekkuun.

Valmis vaatehuone

Nyt se on valmis! Ja IHANA.

Tällä hetkellä en mahdu raskauden vuoksi juuri yhteenkään vaatteistani, lukuisia villapaitoja lukuun ottamatta, joten en päässyt tekemään kunnon vaateinventaariota samalla. Haluan nimittäin sovitella vaatteita aina ennen luopumispäätöstä. Näin ollen suursiivous saa odottaa kesää. Vaatteet ja asusteet pääsivät kuitenkin jo uusille paikoilleen.

En ollut suunnittelussa tajunnut ottaa huomioon henkarin + rekin korkeutta miettiessäni sopivaa korkeutta pisimmille mekoilleni, mutta onneksi tila siitä huolimatta riitti hyvin. Meinasi hetken jo jännittää, kun aloin ripustaa mekkojani rekkiin.

Muuten kaikki meni aivan niin kuin suunniteltu. Tuolla hyllyllä, jossa nyt on asusteita ja hattuja, pidän tulevaisuudessa varmaan kenkiäkin. Matalaa rekkitilaa on niin paljon, että ostan varmaan housu-/hamehenkareita lisäksi käyttööni ja nostan lisää vaatteita nimenomaan rekille. Lisäksi ostin juuri kirpputoreilta muutamia rasioita ja lautasia, jotta saan kaikki korut vielä esille. Niiden tonkiminen jostain pikkupurkeista on aina niin vaivalloista.

Vaatehuoneen järjestely kaipaa ehdottomasti vielä viilausta, mutta tärkeintä on, että kaikki on nyt sisällä ja pois tieltä käytäviltä.

Tuolla minä tänäkin aamuna aivan hurmoksessa kuljin ja valkkailin noin viidestä edelleen sopivasta vaatteesta sopivimman kaupunkipäivääni varten. Olen tottunut tähänastisen elämäni aikana, että vaatteet on sullottu miljoonaan eri kaappiin ja laatikkoon, joten tuntuu hämmentävän vapauttavalta, että nyt näen kaiken kerralla.

Kiitos puolisolle rakennustyöstä (ja varsinkin siitä seinänsiirrosta).

Tästä tuli juuri sellainen kuin toivoinkin.

-Henriikka

Asuntosäästäminen ja muita hyviä päätöksiä elämässä

Kaupallinen yhteistyö: OP

Olen elämässäni sellaisessa pisteessä kotien ja asuntojen kanssa, jossa en suoraan sanoen olisi ikinä kuvitellut olevani. Vuokrasin juuri vuoden alusta Helsingin ensiasuntoni ja muutin omakotitaloon Porvooseen, joka on jo toinen omistamani koti. Omakotitalosta puolikas on toki kumppanin, mutta joka tapauksessa voin puhua niistä omistusasuntoina. Tähän pääseminen on vaatinut hyvää onnea, isoja unelmia ja reilusti työntekoa, mutta ennen kaikkea pitkäjänteistä asuntosäästämistä.

On ollut hätkähdyttävää ja hienoa tajuta, että unelmoiminen ja systemaattinen toimiminen ovat kantaneet tähän. Asuntosäästäminen ja ASP-tilin avaaminen aikoinaan ovat olleet ehdottomasti parhaat taloudelliset sijoitustoimeni tähän ikääni mennessä.

ASP-tili ja asuntosäästämisen aloittaminen

En tarkalleen muista, milloin avasin ASP-tilin ja miten ihmeessä sen keksin tehdä, mutta luulen olleeni vielä alaikäinen. Tunnen kuitenkin monia, jotka aloittavat ASP-säästäjinä paljon myöhemminkin, eikä siihen ole mitään estettä.

Aloitin ASP-säästäjänä, sillä ajattelin oman kodin oston olevan järkevä sijoitus tulevaisuudessa ja yksinkertaisesti siksi, että ASP-säästäminen vaikutti yksinkertaisimmalta ”fiksulta” sijoitusvalinnalta.

ASP-tili on 15–39-vuotiaille tarkoitettu Suomen valtion tukema järjestelmä ensiasunnon hankintaan. Tilin voi avata, jos on 15–39-vuotias, etkä ole aiemmin omistanut mistään asunnosta 50 % tai enempää. Käytännössä valtio siis haluaa olla vauhdittamassa ja tukemassa ensiasunnnonostajia mukaan asuntomarkkinoille.

Tilille tulee säästää vähintään 10% asunnon hankintahinnasta, jonka jälkeen pankki voi myöntää loput ASP-lainana. Asunto ja valtiontakaus riittävät usein ASP-lainan vakuudeksi. Korkotuetun ASP-lainan enimmäismäärä Helsingissä on 180 000 euroa, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla 145 000 euroa, ja muualla Suomessa 115 000 euroa. Säästöaika on minimissään 2 vuotta, eli tiliä ei voi avata ja siirtää koko säästösummaa tilille samantien.

Säästäminen on joustavaa, ja summat voivat vaihdella eri aikoina reilustikin. Muistan opiskeluaikoinani, että töitä tehdessäni laitoin paljon reilummin rahaa säästöön kuin vaikkapa kuukausina, jolloin pelkästään opiskelin.

(Yritän kirjoittaa asiaa mahdollisimman simppelistä ja ymmärrettävästi auki, sillä tämä ei oikeastaan ole mitenkään järisyttävän vaikea asia, vaikka aluksi saattaisi siltä vaikuttaakin. Lisätietoa ASP-tilistä ja kaikesta siihen liittyvästä voit lukea lisää täällä.)

Ensiasunnon osto

Ensiasuntoon liittyvät haaveet muuttivat koko ajan muotoaan ASP-säästämisen aikana. Ensin muutin Kouvolasta Helsinkiin, sitten muutin Jyväskylään, jonka jälkeen palasin pysyvämmin Helsinkiin.

Kuvittelin pitkään, että ensiasunto olisi jossain Helsingin laitamilla, Espoossa tai Vantaalla sijaitseva kerrostaloasunto, ihan maksimissaan 200 000 euroa. Asiat kuitenkin lopulta konkretisoituivat uuteen suuntaan, kun sain työn viestintäkonsulttina Helsingin keskustasta. Kuljin vuoden päivät toimistolle julkisen liikenteen avulla, kunnes tajusin, että tahtoisin mieluummin käyttää nuo vuorokauden raitiovaunussa tai bussissa istutut tunnit jollain muulla tapaa.

Näin ollen päädyimme lopulta silloisen puolisoni kanssa ostamaan ensiasuntomme Helsingin keskustasta. Muistan edelleen, kun sain viestin siitä, että tarjouksemme oli hyväksytty. Oli marraskuu, ja makasin teltassa Nuuksion kansallispuistossa. Ajattelin, että teltta oli virallinen ensimmäinen omistamani koti, ja tämä olisi sitten toinen.

Ostimme upean, vanhaa 1890-luvulla rakennettua taloa kunnioittaen remontoidun kaksion (43,5 neliöä) reilulla 300 000 eurolla vuonna 2015. (Nämä kuvat ovat kaikki sieltä.)

Käsiraha (asunnon hinnasta 10%) oli ASP-tilillä valmiiksi, ja olimme ennakkoon selvittäneet pankin kanssa, millaisia lainamahdollisuuksia meillä olisi, mutta vasta itse ostohetkellä katsoimme pankin kanssa vielä kaiken kokoon konkreettisesti sitä tiettyä kohdetta varten. Minulla oli silloin vakituinen työsuhde, mutta muuten kuroimme kyllä melkoisella palapelillä kasaan riittävästi tulovirtaa kaksion ostoa varten. Luulen, että suuressa osassa neuvotteluissa oli myös se, että olimme onnistuneet säästämään niin pitkään ja systemaattisesti.

Siirsimme ASP-tilimme OP:lle (ASP-lainaa voi hakea mistä pankista tahansa riippumatta siitä, mihin pankkiin ASP-tilin on avannut), minkä jälkeen olenkin ollut tyytyväisesti osuuspankin asiakas. Asuntolainat koostuivat lopulta ASP-lainasta sekä kahdesta muusta lainasta, sillä yksin ASP:illa ei pystynyt kattamaan asunnon hintaa. Kaikkialta emme olisi silloin saaneet edes lisälainaa, mutta onneksemme ymmärsimme neuvotella asiasta.

Kyselin silloin pankkivirkailijalta aivan loputtomasti kaikesta pankkiasioihin liittyen. Kaikki oli uutta ja jännittävää, enkä todellakaan ollut mikään ekspertti asuntoasioissa (enkä ole vieläkään). Saimme kärsivällisesti vastauksia loppumattomiin kysymyksiimme, mikä oli tietysti siistiä. Asiat alkoivat vaikuttaa sitä ymmärrettävämmiltä, mitä enemmän kyseli, kyseli ja kyseli.

Ostin asunnon kokonaan itselleni pari vuotta sitten eron myötä. Samalla kolmen lainan köntti yhdistettiin yhdeksi nimiini. Useamman välittäjän käydessä arvioimassa asunnon silloista arvoa, oli silmiä avaavaa tajuta, että asunnonosto oli totta tosiaan ollut sijoitus. Pieni kaksio oli nostanut arvoaan yli 10 000 euroa vuodessa. Ihan hullua! Luulen, että tällä hetkellä asunnon arvo on jo lähempänä 400 000 euroa.

Olen tietysti tietoinen, että asuntokuplan puhkeaminen on mahdollista, mutta olen siltikin sitä mieltä, että sijoitus oli erinomainen. Sen sijaan, että olisin maksanut vuokraa koko ajan jollekin toiselle, olen nyt lyhentänyt omaa lainaani kerryttäen omaisuuttani. Helsingin keskustan ja muiden aktiivisten kaupunkikeskittymien asuntokaupat ovat suht turvallisia sijoituskohteita, sillä arvot pitävät hyvin pintansa ja tarpeen tullessa asunnon saa myytyä eteenpäin melko helposti.

En itse lähivuosien kokemuksen kautta osaa enää ajatella asunnon omistamista samalla tavalla riskialttiina ja pelottavana. Pelottavammalta tuntuisi tajuta jossain elämänvaiheessa, että vuokraa maksaessaan ei ole tullut kerrytettyä omaisuutta tulevaisuuteen.

Näissäkin toki ratkaisee aina omat arvot, valinnat ja tyylit: joku sijoittaa lomamatkoihin, toinen asuntoon ja kolmas vaikkapa rahastoihin. Itse olen ollut valintaani tyytyväinen. Lainan saaminen vaatii tietysti myös aina tietyn tulotason ym., mutta ASP-säästäminen on hyvä startti kaikelle.

Nykyisen omakotitalon osto

Viime keväästä lähtien etsimme silloisen poikaystäväni, nykyisen avopuolisoni kanssa omakotitaloa. Syksyyn mennessä intomme vain kiihtyi, sillä haaveenamme oli ennättää asettua taloksi ennen kuin vauva keväällä syntyisi.

Lokakuussa vihdoin tärppäsi, lukuisten talonäyttöjen jälkeen, ja unelmat olivat taas uudessa paketissa, hirsitalon muodossa. Paketti maksoi jälleen reilut 300 000 euroa, jonka maksoimme puoliksi. Jälleen 10% asunnon hinnasta oli oltava valmiina ostohetkellä, eli kummallakin 5%. Uudesta Porvoon saaristokodista kirjoitin enemmän joulukuussa. Sinne pääsimme muuttamaan nyt joulukuussa.

Selvitin laina-asioiden hoidon yhteydessä, olisiko minulla mahdollisuutta pitää Helsingin kaksioni sijoitusmielessä ja laittaa se vuokralle. Ilokseni sain hoidettua kaiken niin, että asunnon pitäminen oli mahdollista, ja uuden vuoden alla sainkin entiseen kotiini mukavat vuokralaiset.

Omakotitalon osto maaseudulta ei ole yhtä lailla riskitön ratkaisu kuin ostaa vakavaraisen ja turvallisen taloyhtiön omistama, hyväkuntoinen kerrostaloasunto kasvukeskuksesta, mutta tällä kertaa etsimmekin kotia nimenomaan meille, mahdollisesti pitkäaikaiseksikin kodiksi. Ensisijaisesti pohdimme, millaista kotia itse toivoisimme ja toissijaisesti sitä, olisiko se hyvä sijoituskohde.

Toisaalta tuntui myös huojentavalta ostaa koti monien kohdevaihtoehtojen joukosta juuri Porvoosta. Vaikka kotimme onkin haja-asutusalueella, on se uusi ja erinomaisessa kunnossa oleva hirsitalo lähellä Porvoon kaupunkia, meren rannassa. Uskon, että koti pitää kyllä arvonsa, kun vain pidämme siitä huolta. Nyt haluamme kuitenkin vain tehdä siitä näköisemme, tehdä siitä kotimme.

Asuntolaina ja bonukset osuuspankissa

On helppo kirjoittaa rehellisesti, että olen ollut tosi tyytyväinen osuuspankin asiakas kaikki nämä vuodet ensiasunnon ostosta lähtien. Kaikki on sujunut nopeasti, helposti sekä riittävän maanläheisesti – kolme asiaa, joita pidän arvossaan.

Näiden kahden kodin asuntolainojen lisäksi olen siirtänyt myös vakuutusasiani sekä yritykseni vakuutusasiat Pohjola Vakuutukseen OP-bonukset mielessäni. Koska olen osuuspankin omistaja-asiakas, OP-bonuksia kertyy muun muassa asuntolainasta ja maksetuista vakuutusmaksuista. Bonuksilla kuitataan esimerkiksi pankin palvelumaksuja ja vakuutusmaksuja. Konkreettisimmin se on näkynyt nimenomaan vakuutuksia maksaessani, tai tarkemmin sanottuna siinä, etten ole maksanut vakuutusmaksujani aikoihin. Ne ovat kuittautuneet automaattisesti kertyneillä bonuksilla.

Konkretia, siinä neljäs ominaisuus, josta välitän.

Kaiken päälle on ollut mukava ymmärtää, että minä voin ymmärtää näitä asioita, minä voin oppia näistä. En ole saanut sellaista kasvatusta tai käynyt sellaisia kursseja, johon olisi kuulunut asuntosäästämisen tai -sijoittamisen perusteet, vaikka perheessäni puhuttiinkin paljon yleisesti säästämisestä. Kaikki on kuitenkin lähtenyt liikkeelle siitä, että olen halunnut taata itselleni ja perheelleni turvaa ja vapautta nykyhetkeen, mutta myös tulevaisuuteen.

En ole edelleenkään minkään tason guru näissä asioissa, todellakaan, enkä ole niinkään kiinnostanut sijoittamisesta itseisarvollisesti (haluaisin kyllä olla, mutta en vain ole). Sen sijaan roikun edelleen kiinni samoissa arvoissa, turvallisuuden ja vapauden sopivassa suhteessa, jotka ovat seuranneet sijoituspäätöksiäni.

-Henriikka

Ps. Jäikö joku asia askarruttamaan? Kysy! Onko sinulla samankaltaisia tai ehkä aivan erilaisia ajatuksia koskien ensiasunnon ostoa tai asuntosäästämisestä? Kerro!

Asuntolainan, asp-tilin, asp-lainan ja omistaja-asiakkuuden myöntää osuuspankki.

Kuvat 10, 13, 18: Dorit Salutskij

Ikävä krebaamaan

Tänään illalla juhlitaan virtuaalisesti vaikuttaja-agentuurini Asennemedian vuosittaisia Asenneawardseja. Olen aika kyllästynyt kaikkeen koneella tapahtuvaan, etämiitteihin ja virtuaalivastaanottoihin, mutta aamulla huomasin hauskasti, että odotan vähän iltaa. Se oli virkistävä tunne. Jotain arjesta poikkeavaa kuitenkin, vaikka livejuhlat tuntuisivatkin noin tuhat kertaa ihanammalta ajatukselta. Voinpa sentään kaataa lasiin vaikka alkoholitonta kuohuvaa ja ottaa metallipikariin vähän maitojäätelöä. Luoda hetkestä ihmeellisen.

Kun kutsu saapui sähköpostiini, ymmärsin samalla, että viimevuotiset Asennemedian 5-vuotisjuhlat ja Awardsit ovat viimeiset juhlat, joissa olen ollut. En ole juhlinut kunnolla vuoteen.

Näitä kuvia katsellessa tulee absurdi olo. Vuosi on jo niin pitkä aika, että erilaisten pienten ja suurten kinkereiden, ihan tavallisten yleisötapahtumien ja vaikka tiiviisti kauppajonossa törröttämisen tuttuus ehtii vähän unohtua.

Että sitäkö aivan tosissaan saattoi tavata kertarysäyksellä vaikka kolmekymmentä tuttua, vaihtaa kuulumisia useiden ihmisten kanssa, porukasta toiseen poukkoillen?

(Tähän väliin pakko kyllä todeta, että tuo ryhmien välissä seilaaja en todellakaan ole minä. Yleensä pitäydyn isoissa juhlissa aika turvallisissa, tutuissa porukoissa, mutta joka tapauksessa: se olisi ollut vielä vuosi sitten mahdollista.)

Meni pitkään, että edes ikävöin mitään tällaista.

Joskus loppukesästä huomasin, että tupakansavun tuoksu kadulla sai minut haikailemaan festareille. Nurmelle pötköttämään. Siitäkin huolimatta, etten ole edes koskaan polttanut enkä edes erityisemmin pidä festareista.

Nyt olen huomannut, että sieluni ja mieleni kaipaa krebaamaan. Kyllä, käytin tarkoituksellisesti tuota koomista sanaa, sillä vain se on oikea kuvaamaan älytöntä haaveiluani: enhän ole krebannut koskaan ennenkään! Lähden lähes aina juhlista ensimmäisenä ja päädyn aniharvoin klubbailemaan. Siitäkin huolimatta ikävöin sitä. (Fok_It kiteytti mietteeni loistavasti tässä sarjakuvassa.)

Luulen, että haikailen laumaan. Eläimellisesti.

Kaksin ja pikkuporukassa ystävän näkeminen on parasta, mutta niin intensiivistä, kun saa/joutuu keskittymään toiseen niin kokonaisvaltaisesti. Hyvin harvan ystävän kanssa lopulta vain jakaa arkea. On hiljaa vierekkäin ja lukee kirjoja.

Suuremmassa porukassa ajatukset voi välillä jättää liitelemään, vaihtaa kuuntelijan rooliin tai vaikka tuijottaa kattoa jonkun aikaa ilman, että se rikkoo sosiaalista tilannetta. Muistan näissä Asennemedian juhlissakin nauttineeni siitä, että voi vain liidellä sinne sun tänne tarkkaillen tapahtuvaa, istua omalla paikallaan illallispöydässä, syödä hyvin ja rentoutua.

Laumaelo tuntuu turvalliselta, jos laumakin tuntuu. Joskus laumaksi riittää kahvilanväki, jonka sekaan saa pujahtaa siemailemaan omaa kauracappucinoaan ilman aikomustakaan ottaa kehenkään kontaktia. Useimmiten kaipaa kuitenkin edes jonkunlaista oloa siitä, että kuuluu joukkoon. Joko pikkurillinpäällä tai koko kämmenellä, mutta kuitenkin. Tällainen juhlimattomuus on selkeästi heikentänyt oloani siitä, että kuuluisin joukkoon.

Luulen, että kaipaan myös sitä, että voisin laittautua hienoksi. Että saisin valita harkiten ihanat vaatteet ja laittaa hiukset hienosti. Ja että sen jälkeen joku myös näkisi minut. Että tulisin nähdyksi silloin, kun tunnen oloni hienoksi ja ihanaksi. Enpä olisi ennen koronaa osannut kuvitella, että sellainen syvänoloinen tarvekin minusta löytyy.

Ikävä krebaamaan. Klubbailemaan. Juhlimaan.

Ikävä laumaan.

-Henriikka

Kuvat: Sam Jämsén

Ensimmäiset hankinnat vauvalle Wauva Kaupasta

Kaupallinen yhteistyö: Wauva Kauppa

Tiistai oli jännittävä päivä. Ajoimme Tampereelle Wauva Kauppaan hankkimaan vauvallemme ensimmäisiä selkeitä hankintoja. Olimme kyllä ostaneet jo kirpputoreilta jonkun verran vaatteita, ja ystävät ovat myös ihanasti antaneet omien lapsiensa vanhoja tarvikkeita sekä äitiys- ja lastenvaatteita kiertoon, mutta esimerkiksi vaunut ja turvakaukalo uupuivat kokonaan.

Muutaman isomman hankinnan olimme päättäneet tehdä suosiolla uutena, minkä vuoksi suuntasimme paljon puhuttuun vauvan- ja lastentarvikeliikkeeseen kauppakeskus Ratinaan.

En ole ennen omaa äitiysaikaani juuri keskittynyt minkäänlaiseen äitiys- tai lastentarvikepuheeseen, mutta tähän kauppaan olen kyllä törmännyt moneen otteeseen sosiaalisen median ihmemaassa. Eikä ihme, palvelu ja liike ovat ihan omaa luokkaansa.

Ensisijaisesti etsimme helppoutta, mutta samalla kuitenkin laadukkaita kestäviä hankintoja – sellaisia jotka kestävät vuosia ja joita voi itse lainata ilolla eteenpäin ja käyttää mahdollisesti myös muiden lasten kanssa tulevaisuudessa. Käytännössä toivoimme siis saavamme sellaista palvelua, että asiat esitetään meille yksinkertaisesti mutta asiantuntevasti.

Vauvahankintoja tehdessä turvallisuus- ja käytännöllisyys-tuntosarvet ovat herkemmällä, kuin ovat koskaan aiemmin elämässäni olleet. Hankinnat eivät ensisijaisesti koske meitä itseämme. Siksikin tuntui tärkeältä tietää tuotteista tarkasti, ja tiedän oman kärsivällisyyteni pettävän internet-speksaamisen äärellä (ihailen kyllä ihan jokaikistä ihmistä, joka pystyy vertailemaan ja analysoimaan tuotteita eri nettisivuilla smoothisti surffaillen.)

Vietimme liikkeessä useamman tunnin. Joo, se on aivan hullua! En usko, että minulle on koskaan käynyt niin minkään liikkeen kanssa, lukuun ottamatta Tukholmassa teininä, kun löysin edulliset vintageliikkeet Päivä Tukholmassa -risteilyllä.

Mutta kyllä vierailu antoikin paljon. Huomasin, että mitä pidemmälle pääsimme tuotteiden esittelyssä, sitä rauhallisemmaksi mieli muuttui: ehkä me ihan oikeasti voimme löytää sopivat jutut vauvallemme ja ehkä meistä kuitenkin voi tulla aivan hyviä vanhempia, vaikkemme ole lähtökohtaisesti olleetkaan niin uskomattoman tietoisia lastentarvike-gamesta.

Nimittäin olemme kyllä jutelleet paljon ja intohimoisesti muun muassa kasvatuksesta, mutta olen huomannut alusta asti, että vauvahankinnat ovat enemmänkin sellainen asia, joka vain kuuluu luonnollisesti asiaan. Ymmärsimme niiden päälle aika paljon enemmän vasta nyt, kun joku selitti meille juurta jaksaen tuotteista ja vastasi lukuisiin kysymyksiimme: “Siis mikä olikaan sitteri?”

Kasasin tähän postaukseen listaksi mahdollisia vauvahankintoja.

Tämä ei ole sellainen ostoslista odottaville vanhemmille, vaan pikemminkin mahdollisuuksien viidakko: jokainen tekee omat ratkaisunsa, mitkä asiat kokevat vauvalleen ja itselleen tärkeinä ja toisaalta kokemus opettaa varmasti kaikista eniten siitä, mikä toimii ja mikä ei.

Tulen varmasti vauva-aikana itsekin jakamaan paljon infoa siitä, mitkä tuotteet ovat olleet meillä hittejä ja mitkä mahdollisesti eivät.

Jokainen vauva on uniikki, jokainen perhe on uniikki, jokaisella kodilla ja taloudella on omat tarpeensa ja resurssinsa. Niiden pohjalta kannattaa lähteä kartottamaan sitä, mikä voisi olla itselle sopivin tavarakombo uutena ja käytettynä hankkien.

Ensimmäiset hankinnat vauvalle

Turvakaukalo

Olen kuullut useammalta, että synnäriltä ei pääse lähtemään edes kotiin, jos ei ole asianmukaista turvakaukaloa mukana. Kun kysyin asiasta asiantuntevalta raadilta, eli seuraajaporukaltani, niin kuulemma käytännöt vaihtelevat paljonkin, mutta usea totesi tämän olleen ihan paikkansa pitävä asia siellä, missä he ovat synnyttäneet.

Turvakaukalossa pikkuisen saa siis autoon kyytiin (turvallisesti selkä menosuuntaan), kytkettyä bussissa turvavöihin ja kannettua mukavasti kädessään vaikka kauppaan mukaan.

Turvakaukalo on useimmiten se asia, joka hankitaan uutena, vaikka muu olisikin käytettyä, sillä sen käyttöhistoria on tärkeä tuntea turvallisuuden takaamiseksi.

Meillä on kaksi autoa, jossa toisessa on isofix-järjestelmä, johon kaukalon saa kytkettyä. Halusimme kuitenkin mallin, jonka saa myös turvavöihin tarvittaessa, sillä pakettiautossamme ei ole isofixiä ja luullakseni kuljemme kaukalon kanssa myös esim. bussilla. Päädyimme siksi Nuna Pipa Nest -turvakaukaloon (chestnut-sävyssä) sekä siihen sopivaan jalustaan. Isona syynä oli myös se, että turvakaukalo oli moniin malleihin verrattuna todella kevyt. Toki kauniilla ulkonäölläkin oli osuutta asiaan.

Lämpöpussi

Nostan heti tähän väliin myös lämpöpussin mahdollisuuden, sillä se liittyy niin vahvasti nimenomaan turvakaukaloon. Lämpöpussi suojaa lasta kylmältä ja viimalta sekä lämmittää pakkasissa. Olemassa on tosi paksuja pusseja, jotka ovat omiaan talveen, sekä kevyempiä lämpöpusseja, jotka sopivat vaikka viileille välikeleille.

Meille sopiva ratkaisu voisi olla esimerkiksi Cybex Snøgga Mini -lämpöpussi, jossa on turvakaukalon vöille universaalit säädettävät aukot. Mukana tulee oma säilytyspussi, ja pakattuna pussin koko on vain 20 x 10 cm ja se painaa vain reilu 200 grammaa. Täyte on vettähylkivää ja sen luvataan lämmittävän kosteanakin.

Vaunut

Meillä oli vauvanvaunuille muutama tärkeä kriteeri:

– off road -sopivuus: sopii asvalttiteiden lisäksi myös hiekalle ja isoille poluille ja kulkee tarvittaessa myös loskassa, lumessa yms.
– helppous: ei turhaa kikkailua
– pienikokoisuus: vaunut saa taitettua riittävän pieneen tilaan, jotta ne saa matkaan bussiin, autoon ym.
–  monipuolisuus: vaunukopan saa vaihdettua myöhemmin istuvaan malliin, ja turvakaukalon saa kytkettyä tarvittaessa vaunuihin, toisen lapsen saa tarvittaessa matkaan samoihin vaunuihin lisäkopalla ja adapterilla…
– säädettävyys: meillä vanhemmilla on 25 senttiä pituuseroa, ja vaunujen on sovittava molemmille
– kauneus ja fiilis: halusimme, että vaunuista tulee hyvä mieli

Näiden kriteereiden pohjalta valitsimme meille sopivimmiksi UPPAbaby Vista V2 Yhdistelmävaunut (metsänvihreän sävyssä kuten yllä olevissa kuvissa).  Vanut täyttivät kaikki kriteerimme. Sen lisäksi siihen saa jopa kolmannen lapsen seisomalaudalla ja siinä on esimerkiksi extrasuuri tavarasäilytyskori.

Sänky

Ostimme itse vauvansängyn käytettynä ystävältämme, ja toisen päreisen, kehtomallisen (vaikka alakertaan, päiväunia varten) saimme kaverilta yllätyslahjana. Vähän kasvettuaan Tikku pääsee isoisänsä, eli minun isäni vanhaan pinnasänkyyn nukkumaan. Emme siis syynänneet tällä kertaa Wauvassa sänkyä.

Jos lähtisin nyt kuitenkin ostamaan unipaikkaa Wauvan valikoimista, valitsisin sängyksi varmaankin Stokke Sleepi mini -starttipaketin, jota voi sitten kasvattaa jatkopaloilla vauvan kasvettua. Näitä on näkynyt somessa lähiaikoina, enkä ole kuullut yhtäkään poikkisanaa sänkyvalinnasta.

Patja, petivaatteet, kosteusuoja ja lakanat

Aivan tyhjään sänkyyn lasta ei kannata asettaa unille, vaan patja ja petivaatteet lakanoineen tuovat lisämukavuutta.

Patjaa emme vielä ostaneet, koska emme olleet tajunnet napata sängyn tai kehdon mittoja matkaan ennen Tampereen visiittiämme. Sen vuoksi emme myöskään osanneet vielä katsella patjan kosteussuojia. Sen sijaan Nord Babyn Lapsen peitto ja tyyny -pakkaus tuntui sopivalta valinnalta, kuten myös Done By Deerin lakanat (yllä kuvassa), jotka on valmistettu sertifioidusta luomupuuvillasta (näitä on saatavana sekä baby- että junior-kokoisena).

Vauvathan eivät tarvitse tyynyä, mutta jos sellaisen haluaa ostaa (jos lapsen päänmuoto ei ota esimerkiksi muotoutuakseen synnytyksen jälkeen, jos hän aina vain nukkuu selällään tms.), on vatsasyntyneille olemassa muun muassa Motherhood ergonominen tyyny.

Myöskään pinnasängyn reunapehmusteita en ollut koskaan tullut ajatelleeksi. Pehmuste estää unissaan pyörivän lapsen käsien ja jalojen menoa pinnojen väliin. Tällaisen joku kätevä ompelee itse, mutta kröhöm, itse en kuulu heihin.

Makuupussi

Makuupussilla saa halutessaan lisälämpöä vaunuihin tai esimerkiksi pulkkaan, jolloin ulkovarusteita ei tarvitse olla niin kosolti päällä.

Haluaisin erikseen nostaa esiin täysin Suomessa suunnitellun ja valmistetun Joutsen-untuvamakuupussin, jonka saa tarvittaessa avattua myös peitoksi tai vaikka pieneksi unipesäksi sohvalle tai sängyn pohjalle (yllä kuvassa). Useampi seuraaja on laittanut tästä erikseen viestiä ja fiilistellyt, joten luullakseni erinomainen tuote.

Kantoreppu

Kantoreppu oli varmaan ensimmäinen vauvatarvike, jonka mies sanoi tahtovansa meille. Meille molemmille on todella tärkeää, että vauva pystyisi adaptoitumaan liikkuvaan arkeemme (– en tietenkään tarkoita sitä, että elämämme pysyisi ennallaan, vaan että voisimme elää vauva- ja lapsiperheelle sopivaa seikkailijaelämää). Kantorepussa vauva kulkee helposti ja kevyesti mukana silloin, kun vaunuilla ei pääse enää eteenpäin tai niitä ei ole matkassa.

Puntaroimme kovasti yllä olevian kahden kantorepun välillä. Sekä Ergobaby Omni 360 –, että Stokke Mycarrier -kantoreppu tuntuivat aivan loistavilta. Kumpaankin sai vauvan sekä vatsa- että selkäpuolelle ja vauvan kasvot sekä menosuuntaan että kantajaa päin. Lopulta päädyimme aika arvalla Stokkeen, mutta luullakseni olisimme olleet tosi tyytyväisiä kumpaankin.

Amme

Vauvan kylvettäminen on jotenkin niin liikuttava asia, etten malta odottaa, että pääsen kokemaan senkin ihan itse. Mielikuvissani amme oli joku sellainen retroämpäri, jossa vauva vähän pärskyttelee menemään, mutta tässäkin on selvästi menty aika pitkillä harppauksilla eteenpäin.

Yritimme löytää ammeen, joka sopisi mahdollisimman pitkään ja olisi vauvalle mahdollisimman turvallinen. Valintamme oli lopulta Stokke Flexi Bath X-Large -amme, sillä sen saa taitettua vaikka kaappiin piiloon, kun se ei ole käytössä. Lisäksi suorat reunat tekevät sen, että lapsi pysyy istuma-asennossa kylpemään ammeessa ilman tukeakin. XL-koon valitsimme, sillä sinne mahtuu mukaan vauvan kanssa vaikka taaperokin. Toisin kuin ammeen pienenmpään malliin, tuohon suurempaan ei ollut saatavilla tukijalkoja, joten kylvetämme suosiolla maantasassa. Sen sijaan Newborn support -vauvan kylvetystuki tuntui tosi hyvältä idealta, jotta vauvaa ei tarvitse koko ajan tukea selästä kylvyn aikana.

Oli kivaa, kun niin moni seuraaja laittoi viestiä, että juuri tämä kyseinen amme on toiminut heidän perheessään huippuhyvin. Samoin kertoi moni myös seuraavasta esittelemästäni tuotteesta, syöttötuolista.

Syöttötuoli

Syöttötuolissahan ihan pikkuinen ei istu vielä lainkaan, joten tämän kanssa ei välttämättä tarvitse kiirehtiä. Halusin kuitenkin nostaa tämän omaksi kohdakseen listalle, sillä juuri syöttötuoleista löytyi yksi lempituotteistani koko liikkeessa: Stokken Tripp Trapp -klassikkosyöttötuoli, joka mukautuu eri elämänvaiheisiin. Puisen tuoliin on saatavilla eri lisäosia ja se sopii vastasyntyneestä aina 140-kiloiselle aikuiselle asti. Olipa eräällä Wauva Kaupan työntekijälläkin tällainen omana työtuolinaankin. Tripp Trappit taitavat olla vähän sellaisia perintökalleuksia, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle.

Me ihastuimme ajatukseen, että vauva voisi olla heti synnyttyään ruokapöydässä kanssamme newborn-setin kanssa pötkötellen ja myöhemmin siirtyä sitten vauvasettiin pehmusteineen ja tarjottimineen istumaan. Värejä tuolissa oli aivan hillitön määrä (kaksi kuvaa ylempänä sävyvaihtoehdot). Itse valitsimme Walnut Brown -sävyn, jotta se istuisi muihin ruokailutuoleihin parhaiten.

Imetystarvikkeet

Imetys on mielestäni yksi hämmentävimmistä jutuista koko vauvahommassa. Yhtäkkiä rinnat (toivottavasti) alkavat tuottaa ruokaa vauvalle, jolla hän pärjää aika pitkälle. Oma toiveeni on, että imetys onnistuisi, joten keskityin vahvasti myös Wauvan imetystarvikkeisiin:

– Rintapumppu: Rintapumppu mahdollistaa maidon pumppaamisen omilla ehdoillasi, vaikka kotona, töissä tai menossa ollessasi. Pumpun avulla myös isän voi ottaa mukaan vauvan ruokintaan. Fancyimmillaan Elvien rintapumpun käyttöön ei tarvitse edes käsiä, sen voi sujauttaa liiviin ja vaikka lukea kirjaa samalla (wau). Sen rinnalla on kuitenkin vaikka miten monia käsi- ja sähkökäyttöisiä pumppuja hoitamaan homma.

– Liivinsuojukset: Rinnoista tulee imetyksen aikaan usein ylivuotoa myös silloin, kun ei ole imettämässä. Liivinsuojukset suojelevat rintsikoita sotkulta keräten vuotavaa maitoa talteen. Suojuksia on kertakäyttöisiä (esim. Lansinoh) tai pestäviä (esim. Lansinoh tai kotimaiset, bambuiset Lola&Lykke:ltä)

– Maidonkerääjä: Usein imettäessä myös toisesta rinnasta valuu maitoa. Maidonkerääjällä saa kerättyä maidon talteen myös toisesta rinnasta. Ajattelin itse kokeilla tätä simppeliä Lansinoh-maidonkerääjää. Aika näyttää, kuinka omat imetyshommat sujuvat.

– Tuttipullo ja tuttipäät: tuttipullo ja vauvan kokoon ja ikään soveltuva tuttipää (määrittää millä volyymilla maitoa tulee suuhun) ovat aika must hankinta ainakin, jos haluaa isän osallistuvan ruokintaan tai jos käyttää äidinmaidonkorviketta.

– Imetystyyny: sain itse imetystyynyn käytettynä ystävältä, mutta erilaisia vaihtoehtoja löytyy kyllä tähänkin hommaan, jos imetystyynyä kaipaa.

– Imetysliivit: Vielä olisi imetysliivit/-liivejä hankkimatta, mutta toivon mukaan tässä parissa kuukaudessa ehtii vielä vallan hyvin löytää sopivia.

Hoitopöytä ja/tai -alusta

Valmiiksi täytetty hoitopöytä on tuttu näky somesta: odottavat vanhemmat laittavat kaiken valmiiksi vauvaa varten hoidolle pyhitettyyn lipastoon tai muunlaiseen hoitopisteesen. Simppeleimmillään hoitopöytä on kosteutta hylkivä, pehmeä alusta, jonka voi laittaa vaikka pesukoneen päälle. Prämeimmillään asiaan hankitaan ihkaoma huonekalu, joka voi myöhemmin toimittaa vaikka lelunsäilytyslipaston virkaa.

Olemme ajatelleet yläkerran vessaan ihan hoitopöytää. Stokken hoitopöytä/-lipasto Hazy Gray -sävyisenä ja Home Changer -hoitotasolla voisi sopia sinne hyvin. Alakerran kodinhoitohuoneeseen ajattelimme heittää arkkupakastimen päälle jonkun yksinkertaisen hoitoalustan, jotta tarvittaessa vaipanvaihtohommat voi hoitaa sielläkin. Mitä helpompaa kaikki on, sitä parempi.

Harsot

Suurin osa vanhemmista tuntuu vannovan harsojen nimeen. Niiden päällä vauvan voi röyhtäyttää, niillä voi pyyhkiä puklut ja pepun, niillä voi kuulemma tehdä vähän mitä vaan. Itselleni tämä maailma on vielä mysteeri, mutta moni ystävä on sanonut, että päivässä saattaa kulua monia harsoja.

Harsot ovat yksi söpöimpiä käytännönjuttuja tässä hankintojen ihmeellisessä maailmassa. Niitä on joka makuun, kaikissa väreissä ja kuoseissa. Wauvakaupan valikoimien suosikkejani ovat esim. Done By Deer Dreamy Dots -harsot (nämä ruskeatkin ovat ihanat!) , yksinkertaiset valkoiset LillaNel -harsot, Duetbabyn bambuinen nalleharso sekä Motherhood esipestyt harsot minttukuviossa sekä pilkuissa.

Olen itse antanut lähiaikoina tuoreille vanhemmille lahjaksi jonkun kauniin harson sekä jotain ilahduttavaa nimenomaan vanhemmille, vaikkapa ruokaa. Aina ovat tykänneet.

Hoitolaukku

Hoitolaukussa kulkevat kätevästi ja helposti mukana kaikki, mitä vauva kodin ulkopuolella tarvitsee: vaihtovappaa, harsoa, kosteuspyyhkeitä, pyllyvoidetta… mitä nyt ikinä!

Itse näin hyllyssä heti muovipuolloista tehdyn Done By Deerin hoitorepun, sillä se on aivan törkeän tyylikäs, mutta kaikenlisäksi vedenhylkivyys olisi loistava ominaisuus tulevan kesän veneretkillemme. Mukana on myös vedenkestävä hoitoalusta. On kyllä aika mainiota, että hoitolaukku on niin tyylikäs, että sitä tekee mieli käyttää noin niinku aina muutenki.

Leikkimatto

Leikkimatot ovat lapsen touhuilua, kehittymistä ja pötköttelyä varten. Tämä oli muuten ensimmäinen tuotesarja, josta itselleni tuli sellainen olo, että nämä ovat yksinkertaisesti niin järkyttävän kirjavia, etten osaa kuvitella yhtäkään olohuoneemme lattialle, vaikka todella suloisia ovatkin. Toisaalta harmaa-valko-musta tuntui vauvalle liian valjulta – luulisi värien nimenomaan herättelevän vauvan aisteja paremmin, vaikka voinpa olla ihan väärässäkin.

Lopulta tajusimme, että yksi leikkimatoista on tiipiinmuotoinen ja kaikin puolin kivannnäköinen. Arvaatte varmaan, että tämä kyseinen Skip Hop Camping Cubs Leikkimatto nousi samantien suosikiksi? Maton takaseinään saa jopa metsämaiseman!

Tutteja

Tuteistakin olen kuullut, että vasta vauva näyttää, minkä se suuhansa huolii tai tarvitseeko hän tuttia ylipäänsä. Me valkkasimme kuitenkin tuttivalikoimista yllä olevassa kuvassa olevat Hevean luonnonkumitutit, jotka ovat myös maailman ensimmäiset täysin muovittomat mutta värilliset luonnonkumitutit. Kaikkea sitä! Siistiä. Luulisi Tikulle kelpaavan.

Purulelu

Vaikka vauvan purulelut ovatkin varsin tarpeellinen keksintö, alkaa minua aina naurattaa koko ajatus. Jotenkin pitkään näin purulelut vain eläinten käytössä. Leluille on kuitenkin paikkansa myös pikkuisen ihmisen elämässä: Kun vauva alkaa tehdä hampaita, ja ikenet kutisevat kovasti, tuovat erilaiset purulelut helpotusta kutinaan. Hyvältä vaihtoehdolta vaikutti muun muassa tällainen Hevean luonnonkuminen puruankka.

Sitteri

Sitteriin vauvan saa hetkeksi istuskelemaan tai pötköttelemään, mikäli vanhempi tarvitsee kädet vapaaksi muita arjen touhuja varten. Ainakin omat ystävät ovat kiittäneet sitteriä syvästi muun muassa niissä hetkissä, kun ovat tahtoneet suihkuun tai vessaan.

Sittereitä on tosi moneen lähtöön, erilaisilla ominaisuuksilla. Itse halusimme löytää sellaisen, joka kehittäisi mahdollisesti lapsen motoriikkaa, mutta joka olisi sen verran pieni tai pieneksi menevä, ettei sen tarvisisi olla koko ajan esillä tai käytössä. Meidän perheelle sopivimmilta tuntuu BabyBjörn Balance Bliss -sitteri.

Matkasänky

Matkasänky tuntui meille sellaiselta ihanalta extrahaaveelta. Se rakentaa kantorepun kanssa unelmaa siitä, että vauva sulautuisi mukaan liikkuivaiseen elämäntapaamme tai voisi ottaa nokoset vaikka rannalla.

Matkasänkyjä katsellessamme kriteerinämme oli nimenomaan se, että sänky olisi mahdollisimman kevyt ja pieneen menevä, jotta se olisi oikeasti helppo ottaa mukaan ja yksinkertainen kasata perillä.

AeroMoov matkasänky on juuri tällainen, sillä se painaa alle 5 kiloa, ja pohja on vesitiivis. Mukana tulee välipohja, jolla pienen vauvan saa ergonomisemmalle korkeudella ja lapsen kasvaessa ja oppiessa istumaan, pohjan voi laskea alatasolle.

Unipesä

Lopuksi nostan vielä kaksi uneen liittyvää lisävinkkiä, sillä kumpaakin olen nähnyt ja kuullut nyt useiden tuttujen vanhempien käyttävän vauvojensa kanssa.

Ensimmäinen vinkeistä on unipesä/vauvapesä. Vauvapesä antaa turvallisuudentunnetta pienentämällä pienen vauvan makuutilaa. Pesää voi käyttää myös tilanjakajana perhepedissä nukkuessa. Tällaisessa pesässä vauva voi nukkua vaikka sohvalla tai ystävien luo vierailulla.

Minusta potentiaaliselta vaikutti kotimainen, puuvillainen Anne&Mikael -vauvapesä, jonka kokoa saa muokattua nyörejä kiristämällä ja löysäämällä ja joka on konepestävä.

Kapalopussi

Toinen vikoista univinkeistä on kapalopussi, joka on myös taatusti hellyyttävin tuote koko listalla. Kapalopussissa makaava beibi on kuin pieni meritähti.

Söpöyden lisäksi kapalopusseista on toisille vauvoille hyötyäkin, sillä se tuo monelle vauvalle rauhaa. Siellä vauva saa nukkua luonnollisessa asennossa niin, että kädet ovat turvallisesti ojennettuuna pään vierellä. Kapalopussin siivet mahdollistavat vauvan rauhoittaa itsensä takaisin uneen viemällä nyrkin suuhun ja silittämällä poskea (kuulemma vastasyntyinelle luonnollinen tapa).

Mielenkiintoista päästä kokeilemaan kapalopussia. Me hankimme Love to Dream Swaddle Up -kapalopussit. Pussit valitaan aina vauvan painokilon mukaan, koko on useampia. (Oikeesti tsekatkaapa, miten supersöpö!)

Olipahan melkoinen kirjoitus! Sellainen lista, että aivan hiki tuli päähän, kun kirjoitin tätä kaikkea ylös. Sydämestäni toivon, että näistä vinkkauksista on teille hyötyä ja että saatte omat hankintanne aluillenne tällaisen vinkkilistan inspiroimana. Tai mikäli perheenlisäys ei ole edes ajankohtainen asia nyt tai koskaan, niin ehkäpä joku oppii jotain uutta? Itse ainakin opin Wauva Kauppa -visiitilläni aivan tosi paljon, ja uuden oppiminen tuntuu aina hyvältä.

Listaamieni asioiden lisäksi jäin miettimään myös seuraavien tuotteiden hankintaa: itkuhälyttimet, vauvalle sopivat kynsisakset/-viila, kuumemittari, silikoninen nännisuojus imettämiseen ja huppupyyhe kylpyhommiin. Näiden lisäksi on toki hankittava vaippoja, pyllyvoidetta, kosteuspyyhkeitä yms. Mutta on tässä toivon mukaan vielä aikaa makustella, mitä kaikkea sitä tarvitseekaan. Unohdinko jotain olennaista? Tell me!

Tuliko teille mieleen joku tuoteryhmä tai suosikkituote, josta haluatte vinkata? Olisi aivan huippua kuulla, millaiset hankinnat olette kokeneet parhaaksi ja toisaalta sekin, millaiset jutut on tullut hankittua aivan suotta? Jokainen vauva on aivan omanlaisensa, samoin perhe, joten mitään universaaleja sääntöjä ei kannata vetää oman kokemuksensa perusteella, mutta vinkkailut ovat aina hyödyllisiä (sekä minulle että muille seuraajille).

Nyt silmäni alkavat tipahtaa kiinni usean tunnin kirjoittamisen jälkeen, joten vaihdan kirjoitusmoodin kirjanlukuun ja iltapalan syöntiin.

Kiitos Wauva Kaupalle huippuvierailusta sekä -palvelusta. Toivottavasti pääsen taas pian luoksenne Tampereelle, mutta siihen saakka tyydyn tutkailemaan kaikkea verkkokaupassa.

Iloa ja hyvää oloa tulevaan viikkoon kaikille!

-Henriikka

Sähkölaskuun pystyy vaikuttamaan (yllättävän paljon) ihan itse

Kaupallinen yhteistyö: Väre & Asennemedia

Sähkölasku on vähän sellainen epämediaseksikäs asia, jota ei kovin helposti tule edes ajatelleeksi, jos ei koe tarvetta perehtyä asiaan.

Itse koin ensimmäisen herätyksen muutama vuosi sitten ekojen ilmastoinnostus-steppieni yhteydessä, kun tajusin, miten helposti voin itse vaikuttaa sähkönkulutukseeni.

Toinen herätys saapui aika pian sen jälkeen, kun halusin vaihtaa kerrostaloasunnon sähkösopimuksen vihreään sähköön.

Kolmannen herätyksen olen kokenut nyt, kun muutin kerrostaloasunnosta omakotitaloon. Kaikki on yhtäkkiä niin paljon konkreettisempaa, ja valinnat näkyvät yhä selkeämmin sähkömenekissä ja sitä myöten laskussa ja ilmastossakin.

Näin ollen sähköasiat voivat sitten kuitenkin olla, jos ei seksikkäitä, niin aika kiinnostavia ja oman elämän ja lompakon kannalta olennaisia asioita ymmärtää.

Sähköä kuluu elämässä yllättävän moniin asioihin. Jo tässä hetkessä, kun käännän päätäni pöllön lailla, löydän vaikka mitä sähköä käyttäviä laitteita: tämä läppäri latureineen, puhelin, skanneri, jalkalamppu, jääkaappi, pakastin, astianpesukone, liesituuletin, hella, uuni, kattovalaisimet… Auto ei ole tällä hetkellä lämpiämässä, mutta taas ylihuomenna ennen liikkeelle lähtöä laitamme sen piuhaan kiinni. Olemme kaikki aika riippuvaisia sähköstä muutamaa nyky-yhteiskunnasta etäisyyttä ottanutta hurjapäätä lukuun ottamatta.

Täällä uudessa kodissa todella olennaisessa osassa sähkö on myös lämmityksessä. Koko talo lämpiää sähköllä, lattialämmityksen avulla. Muita kiinteitä pattereita tai vastaavaa ei ole. Sauna meillä lämpiää puilla, samoin leivinuuni, joka varaavana lämmittää kotia hyvin ruoanlaiton tai leivonnan yhteydessä, mutta muuten ollaankin aivan sähkön varassa. Ensi kesäksi suunnittelemme rakentavamme lämpimän pihavaraston, mutta vielä toistaiseksi tämä talo on ainoa paikka tontilla, johon sähkö kulkee.

Hävikkisähkö kuriin

Kun muutimme uuteen kotiin joulukuussa, päätimme seurata tarkkaan sitä, miten paljon sähköön kuluu rahaa ja miksi. Lämmityksen tiesimme tietysti olevan suuressa kokonaispotissa, mutta olimme kiinnostuneet aivan koko kuvasta.

Sähkön valkkasimme Väreeltä. Valinnassa suuressa roolissa oli Väppi-äppi, jonka kautta voi seurata päivä- ja jopa tuntitarkkuudella omaa sähkönkulutustaan. Halusimme kitkeä heti alkuunsa pois turhan sähkönkulutuksen ja tehdä yhteisestä elämästämme samantien kestävämpää sekä ilmastollisesti että taloudellisesti. Hävikki-sanaa käytetään nykyisin vaikka missä, mutta muuton yhteydessä halusimme erityisesti hävikkisähkön kuriin. Tuntuu, että vaikka isojenkin linjojen muutokset ovat aina mahdollisia, ovat ne helpompia heti kättelyssä kuin pitkän tottumiskauden jälkeen.

Millaisilla keinoilla me säästämme sähkönkulutuksessa?

Ilmaston ja kukkaromme kannalta on erinomaista, että rakastamme elää viileässä. Olemme sellaisia pattereita, että läheisyys lämmittää eniten. Hah. Ei mutta ihan oikeasti, pidämme sisälämpötilan aina alle 20 asteessa (hirsitalon luulisi pysyvän suht viileänä kesälläkin), ja makuuhuoneen ideaalilämpötila on 15–17 astetta. Nyt kovien pakkasten aikaan makkarin lämpötila saattoi olla 12 ja muu sisälämpötila 16 astetta. Toki tällainen touhuilu alkaa olla jo aika hc-tasoista, ja paksu untuvatakki nukkuessa jo välttämätön, mutta meille tämä on sopinut hyvin.

Jo 1 asteen huonelämpötilan laskeminen vaikuttaa kokonaissähkönkulutukseen merkittävästi, minkä kyllä huomaa suoraan laskussakin. Sitä paitsi esimerkiksi makuuhuoneita huudatetaan aivan liian lämpimällä muutenkin – useimmiten parhaimpaan unenlaatuunkin päästään, kun lämpötilaa lasketaan hieman.

Lämpötilojen lisäksi pesemme aina vain täysiä koneellisia astioita ja pyykkejä. (Olen fanaattinen astianpesukoneen järjestelijä!) Jos astiat koostuvat lähinnä laseista ja kahvimukeista, pikaohjelmakin usein riittää. Pesulämpötilaksi riittää pesukoneessa lähes aina 30 astetta, ja monissa pyykinpesukoneissa (ja muissa uusissa sähkölaitteissa) on valittavana myös erillinen eko-ohjelma.

Hävikkisähkön huomaa konkreettisimmin valaistuksen kanssa. Päiväsaikaan pidän valoja poissa ja sytytän niitä sitä mukaa, kun eri tiloissa on tarvetta valolle. Tästäkin pystyy luomaan itselleen tavan, kun vain jaksaa hetken keskittyä. Välillä olemme tulleet kotiin ja tajunneet, että joku valo on jäänyt päälle. Siitä tulee aina morkkis, vaikkei nyt maata kaatava asia oikeasti olekaan, heh.

Ylipäänsä kaikkien sähkölaitteiden turhaan päällä pitäminen on aivan älytöntä. Varsinkin lapsuudestani muistan, että telkkareita pidettiin monessa perheessä päällä taustalla ilman, että kukaan katsoi sitä. Sanomattakin selvää, että sekä sähkönkulutukselle että ihmisen mielenterveydelle ja rauhoittumiselle parempi vaihtoehto on sulkea TV.

Vielä viimeisenä vinkkinä heitän tavan, joka on ainakin itselleni vähän liian usein toistuva pahe. Jätän erilaiset laturit seinään, vaikka en käyttäisi niitä. Näin ollen sähkö jatkaa kulkuaan. Kannattaisi siis irrottaa laturit ja turhat sähkölaitteet seinistä tai käyttää on-off-nappulalla varustettuja jatkojohtoja sähkönkäytön minimoimiseksi.

Väreen Väppi-appilla omaa sähkönkulutusta pääsee seuraamaan helposti

Kirjoitin jo ylemmäs siitä, että Väppi-app kuulosti houkuttelevan yksinkertaiselta välineeltä seurata omaa sähkönkulutusta. Nyt kun olemme appin kanssa seuranneet sähköä täällä vajaat kuukauden päivät, aivan harmittaa etten tehnyt samaa jo kerrostalo-asumisen aikana. App toimii yhtä lailla selaimellakin kuin varsinaisena puhelin-appina, mutta itse olen käyttänyt vain puhelinversiota.

Kun muutimme, kytkimme samalla lattialämmityksen päälle termostaateista. Parin päivän päästä koti hohkasikin jo 23 asteen sisälämpötilassa, mikä näkyy luonnollisesti piikkini sähkönkäytössä tunti- sekä päivätasolla. Myös pakkasen purevuus näkyy käyrillä vahvasti: sähköltä vaatii enemmän pitää koti lämpöisenä, kun ulkona paukkuu 25 asteen pakkanen.

Meillä sauna on puulämmitteinen, mutta luulenpa tämän olevan monen kodissa se kovin sähkösyöppö: saunaa huudetaan suotta 100-asteisena tuntitolkulla, vaikka 80-asteiset löylyt ja tiivis saunomistahti voi puolittaa aiheutuneen sähkönkulutuksen. Tämä myös vinkkinä niille, jotka haluavat appin kautta seurata hävikkisähköä: kiinnitä huomiota sähkösaunontaan!

Tämä on todella spesifiä tietoa, mutta kerronpa nyt, kun aina on kuitenkin linjoilla kuitenkin joku, jota kiinnostaa. Korkeimmillaan päiväkulutuksemme on ollut tuolloin muuttaessamme, kun emme vielä tienneet lattialämmityksen vaikutusta kokonaislämpötilaan ja muutenkin toimimme varmasti alkuhuumassa vähän holtittomasti sähkön kanssa. Sen päivän lukema on 104,42 kilowattituntia, vaikka lämpötila ei tippunut vuorokaudessa kuin yöllä pariin pakkasasteeseen. Pienin lukema on ollut 20.12., kun lämpötila tippui vähän alle nollaan. Kilowattituntimäärä on vain 28,47, mikä on noin neljäsosa tuosta maksimipäivästä.

Yleisesti ottaen sähkön päiväkulutus on pyörinyt nyt siinä 35–60 kilowattitunnin tietämillä, lukuun ottamatta näitä muutamaa kovaa pakkaspäivää, jolloin lukema on ollut noin 80. (Siltikin lukema on ollut huomattavasti pienempi kuin tuolloin muuton aikaan.)

Koska emme ole asuneet talossa vielä täyttä kuukautta, en saa vielä kuukausiyhteenvetoa irti appista, mutta sitä odotan myös innolla. Se kerää yhteen tiedot siitä, minä viikonpäivänä ja mihin kellonaikaan käytän eniten sähköä, sekä viisi tuntia, jolloin kulutus on ollut korkeimmillaan. Näiden lisäksi appi vinkkaa aina kuukauden vinkin, miten sähkönkäyttöä saisi vielä maltillisemmaksi.

Vaikka vauhkosinkin äsken noista kilowattitunneista, antaa app todella kansankielistä dataa kaikesta. Appista saa myös tiedon euroissa siitä, minkä verran rahaa sähköön on kulunut. Esimerkiksi joulukuussa sähköön meni 61,26 euroa ja tähän mennessä tammikuun saldo näyttää 54,96 euroa. Melko simppeliä ymmärtää, eikö?

Vihreä pörssisähkösopimus

Valitsimme itse Väreeltä vihreän pörssisähkösopimuksen, sillä pörssisähkö vaikuttaisi olevan nyt halvinta mahdollisinta sähköä. Yksinkertaistettuna pörssisähkö tarkoittaa reaaliaikaista markkinahintaista sähköä: pörssisähkön hinta on kaikille käyttäjille sama, ja tuo hinta määräytyy päivittäin seuraavan päivän jokaiselle tunnille. Pörssisähköön voi lisätä hintakaton, jos markkinoiden heilahtelu huolettaa.

Käytännössä pörssisähköön voi suhtautua aivan kuten mihin tahansa muuhun sähkösopimukseen, mutta jos on kova optimoimaan, voi oman sähkönkulutuksen suunnitella vuorokauden halvimmille tunneille. Sauna lämpiämään ja akut lataukseen, kun markkinahinta on pohjalla. Kynttilät päälle ja valot pois, kun hinnat nousevat korkeimmaksi. Näin tarkkaan touhuun emme ole vielä lähteneet, mutta tiedä sitä sitten, koska innostumme niin sanottuun neljänteen herätykseen.

Pörssisähkön sijasta tärkeämpää meille oli saada vihreä sähkö. Väreellä Vihreä sähkön saa otettua lisäpalveluna mihin tahansa sähkösopimukseen. Näin tekemällä varmistaa, että ostettu sähkö on aina 100% uusiutuvaa energiaa.

Kai kiteytettynä ajatuksena koko asiasta haluan vain sanoa, että tähänkin asiaan voimme itse vaikuttaa. Ei ole pelkästään joidenkin ulkopuolisten ihmisten käsissä, kuinka paljon kulutamme sähköä ja sitä kautta luontoa ja tilimme varantoja.

Nämä ovat asioita, joihin on ehkä vaikea tarttua, mutta joiden ymmärtää asiaan lyhyen perehtymisen kautta olevan yllättävän yksinkertaisia juttuja. Jos minä ymmärrän jo tämän verran, niin varmasti tekin ymmärrätte tahtoessanne.

Kahvipannu napsahti juuri automaattisesti pois päältä. Hurraa siis myös tekniikalle, joka on sekä ekologisuus- että turvallisuus-näkökulmasta katsottuna puolellamme luomassa kirkkaampaa tätä päivää ja huomista.

Iloa loppuviikkoon!

-Henriikka

Vaatehuolto: 9 vinkkiä pyykinpesun vähentämiseen

Keväällä korona myös Suomen haltuunsa. Työt lähtivät alta, ja asiat muuttuivat vikkelään tahtiin. Kirjoitin silloin tämän pyykinpesu-aiheisen blogikirjoituksen, mutta jätin sen julkaisematta, sillä aika ei vaikuttanut olevan sille otollinen, sillä kaikkialla vauhkottiin käsienpesusta ja että pese mieluummin pyykkisikin vaikka yhdeksän kertaa. Ja oikeasti tässä piti olla yhteiskumppanikin mukana, mutta se vetäytyikin koronan siivittelemänä pois pelistä.

Jutusta tuli kuitenkin minusta niin hyvä ja kattava, että ajattelin jakaa sen nyt teille jälkikäteen keväällä otettujen kuvien kanssa. Ihmisillä tuntuu olevan taas vessapaperimanian jälkeen maalaisjärkeä päässä, ehkä enemmän kuin koko pandemiaa ennen, joten ehkä sanomakin menee perille paremmin:

19.3.2020, Ylitornio

Maailma makaa ylösalaisin. Eräs ystävä lähetti vajaa viikko sitten viestin, kun koko Korona-tilanne alkoi lähteä rajusti käsistä: ”Tuntuu kuin katsoisi huonoa scifi-elokuvaa”. Makasin itse silloin norjalaisessa Airbnb-mökissä, vuorten ympäröimänä ja aivoissa tuntui oudolta – kuin siellä olisi jotain aivan totaalisen outoa ja omituista tapahtumassa, sellaista jota ei voi selittää itselleen oikein mitenkään.

Tällä hetkellä vietän aikaani Ylitorniolla, Lapin maakunnan lounaisosassa. Matkustin tänne, kun Norjasta kannatti lähteä. Absurdia karanteenielämää, auringonpaistetta ja valtava rakkauden hirsitalo suojelemassa.

On vähän sellainen olo, että voiko muusta enää puhuakaan kuin Covid-19:sta? Toiset puhuvat siitä kauhunsekaisin paniikkituntein, toiset kuiskivat salaa asiasta itsensä ja läheistensä löytämisen riemulla: ”Vihdoin on aikaa leipoa pullaa ja olla perheen kanssa.” Minua huolettaa, totta kai, mutta yritän myös pitää mielenterveydestä kiinni keskittymällä arjen rutiineihin ja lepoon.

Yksi arjen rutiineistani on pyykin- ja astianpesu. Kiireisen päivän ahdistuksen hetki, rauhallisen päivän terapiahetki. Mietin ensin, voinko tällaisessa maailmantilanteessa tällaisesta aiheesta, mutta tulin tulokseen, että nytpä ihmiset ainakin pesevät ja pyykkäävät. Ehkä arkeen ja siihen liittyviin yksityiskohtiin saa uudenlaista tarttumapintaa, kun kotona on huomattavasti tavallista enemmän. Ja ehkä jokainen meistä kaipaa ihan tavallista puhetta kaiken tämän keskelle.

Virallista karanteeniani on jatkunut noin viikon verran. Sitä ennen vietin jo viikon tahattomassa karanteenissa siellä Lyngenin mökissä. Pyykkiä luulisi kertyneen, vaan toisin on. Olen eräopaskouluvuoteni jälkeen ottanut pyykinpesuun vähän uudenlaista ajattelumallia, pyrin pitämään määrän minimissä, pyykkäämään sopivasti vähemmän. Ja ihan oikeasti, pyykkimäärät ovat vähentyneet aivan infernaalisesti. Jopa niin paljon, että tunnen siitä vähän ylpeyttä.

”Jos vaatteen ympäristövaikutuksista 30% tulee kuluttajan vaatehuollosta, niin pesukertojen määrä (vai vesipestäänkö ollenkaan), käytetty pesuaine ja vaatteen eliniän pidentäminen on kuluttajan harteilla. Ei vaatteen valmistajan.”

Outi Les Pyy – Pyykki on muutakin kuin lämpötila (ehdottomasti lukemisen arvoinen blogijuttu kestävästä pyykkäyksestä!)

5 vinkkiä pyykinpesun vähentämiseen

1. Käytä aluspaitaa

Käytin ennen aluspaitoina aina hihattomia paitoja tai spagettiolkaimisia alustoppeja. Hikoilen monien muiden tapaan eniten kainaloista. T-paitamallisen aluspaidan käytön aloittaminen on vähentänyt pyykkimäärääni valtavasti, kun päällipaidat kaipaavat näin vesipesua hyvin paljon harvemmin.

2. Käytä villaa ja muita luonnonmateriaaleja

Villa on antibakteerinen materiaali ja puhdistaa pitkälti itse itsensä. Ei se tietenkään putsaa likatahroja tai supertujua hienhajua, mutta pärjäsin esimerkiksi itse tuuletuksen voimin samalla villakerrastolla koko Lyngenin vapaalaskuviikon (ilman, että kerrasto alkoi haista ollenkaan). Myös monet muut luonnonmateriaalit imevät likaa ja hajuja itseensä huomattavasti vähemmän kuin tekokuidut.

3. Tuuleta tai pakasta

Ennen kuin peset, kokeile riittäisikö tuuletus tai pakastus. Savunhaju lähtee ulkovaatteista tuulettamalla, villapaita rakastaa tuuletusta, farkuille saattaa hyvin riittää, että ne sujauttaa yöksi pakastelokeroon.

4. Pyhitä paikka puolikäytetyille vaatteille

Tuntuu, että moni heittää vaatteita pesuun tai likapyykkikoriin vain sen vuoksi, ettei kestä niitä silmissään, tuolinselkämyksellä tai epämääräisinä myttyinä huoneiden nurkassa. Raivaa vaatekaappiin hylly tai rekki puolikäytetyille vaatteille, jotka eivät ole enää puhtaita mutta kestävät vielä hyvin käyttöä ennen pesua.

5. Pese vain kun on tarpeen

Liittyy vahvasti edelliseen kohtaan. Mieti ennen automaattista tekstiilin pesukoneeseen työntämistä, että kaipaako se nyt todella pesua.

6. Paikallispese

Usein täyspesun sijaan riittää, että vaatteen tai tekstiilin paikallispesee: farkkujen likatahran puhdistamiseen ei välttämättä tarvita koko pesuohjelmaa, ja talvitakin hihoihin jäänyt lika ei tarkoita, että koko takki kannattaisi putsata.

7. Huolla

Kun kalvolliset ulkovaatteet muistaa toisinaan kyllästää ja esimerkiksi nahkatakin suojata suojasuihkeella, estää se likaantumista sekä pesun tarvetta ja kestää kaiken lisäksi käytössä huomattavan paljon, jopa vuosikymmeniä pidempään.

8. Pyhitä eri vaatteet eri tarkoituksiin

Minulla on rönttö-vaatteiden pino. Ne vaatteet saavat rauhassa likaantua, enkä todellakaan pese niitä joka kerta (jos koskaan…). Niissä maalailen, haravoin ja sotken. Sen lisäksi minulla on esimerkiksi rasvavaatteet (kyllä!) Ne on pyhitetty sille, kun ihoni huutaa kuivuuttaan ja rasvaan itseni kauttaaltaan ennen kuin pujahdan rasvavaatteisiini. Minulla on myös reilusti kotivaatteita, jotka vaihdan saapuessani työhommista takaisin kodin turvaan. Treeneihin tai juoksulenkille saatan laittaa edellispäivän (tai viikon) urheilukledjut tai edellispäivän alkkarit. Tämä hienosti hiottu vaatejärjestelmä saa aikaan sen, että pyykinpesu vähenee huomattavasti.

9. Pese vain täysiä koneellisia

Perinteiset pesukoneet ja pesuohjelmat käyttävät saman määrän vettä ja energiaa, on kone sitten puoliksi tyhjä tai täysi. Pyykinpesu vähenee, kun koneen tilan käyttää tehokkaasti. (Nykyään on myös supersiistejä energiatehokkaista koneita ja ohjelmia, joille superpeukku!)

Monet näistä vinkeistä kuulostavat itsestäänselvyyksiltä, mutta erityisesti laiskuuspäissään ei asioita tule aina huomioiduksi. Nyt, kun kotoiluaikaa on meillä jokaisella aika runsaasti, pystyy näihin mahdollisesti kiinnittämään vähän enemmän huomiota ja oppia arkeen uusia rutiineita. Toki esimerkiksi lapsiperheissä saattaa aika olla vielä vähän enemmän kortilla koko konkkaronkan ollessa kotosalla, mutta ainakin ilman lapsia elävillä kodissa vietetty aika on määrältään moninkertaista ja ehkä myös sitä myötä laadultaan rauhallisempaa.

Astianpesun vähentämiseen voi yhtä lailla löytää vinkkejä: käytä esimerkiksi samaa lasia tai leipälautasta mahdollisimman pitkään vaihtamatta ja hyödynnä munakkaan paistosta jäänyt rasva lounaskastikkeen teossa pesemättä välissä. Säästeliäin käyttää kuksaa, eikä näin tiskaa juoma-astiaansa lainkaan, ja superihminen odottaa sadetta tiskipäiväksi kuin Muumimamma konsanaan.

Luovuutta kaivataan ja eritoten sitä, että ottaa hetken ja ajattelee. Viitsii. Vaivautuu. Joo, tiedän kokemuksesta, että se on välillä tylsää, mutta usein myös kiinnostavaa ja palkitsevaakin.

Tiesitkö muuten, ettei pyykki tai astiat tule sen puhtaammiksi, mitä enemmän pesuaineita käyttää? Suomalaiset käyttävät tutkimusten mukaan liikaa pesu- ja astianpesuainetta, joten tässäkin on ehdottomasti oppimisen paikka. Liika pesuaine voi kaiken lisäksi rasittaa esimerkiksi tekstiilinkuitua, mikä on osaltaan nimenomaan vähentämässä vaatteen elinikää.

Sen lisäksi, että määrällinen kulutus on saatava tippumaan, on silläkin maailman kannalta suuri merkitys, millaista pyykinpesu- ja astianpesuainetta käyttää. Kannattaa ehdottomasti valita tuotteet, jotka ovat osaltaan vaikuttamassa ympäristöön myönteisesti. Apuna ovat erilaiset sertifikaatit, mm. Joutsenmerkki, Allergia- ja astmaliiton merkki ja Ecocert.

Ecocert kertoo, että pesuaine on Ecocert Greenlifen sertifioima Ecocert-standardien mukainen luonnollinen pesuaine. Sen lisäksi on huomionarvoista, että usein on haastavaa saada sen lisäksi sekä Joutsenmerkki että Allergia- ja astmaliiton merkki, koska molemmilla on omat kulmansa sertifioida tuote: Allergia- ja astmaliitto tarkastelee tuotetta ihon kautta, kun taas Joutsenmerkki huomioi erityisesti ympäristön ja tuotteen vaikutuksen siihen.

Itselläni, kuten myös todella suurella osalla suomalaisista, on myös hajusteyliherkkyyttä. Kannustan myös ilman yliherkkyyksiä eläviä miettimään tuoksukulutustaan ympärillä elävien ihmisten vuoksi. Pesuaineissa tuoksu ei muutenkaan auta puhdistuksessa tai tee konkreettista puhdistamisefektiä, vaan tuotteen muut raaka-aineet huolehtivat tästä. Tuoksuille herkät ihmiset taas kiittävät suuresti, kun ilmassa ei koko ajan leijaile mahdollinen migreenin uhka tai huimausta aiheuttava odööri. Kiitos, jos pystyt vaihtamaan tuoksuttomaan.

Pienet arjen ekoteot aiheuttavat kerrannaisvaikutusten kautta suurempia tekoja. Kaikkea ei tarvitse osata heti, mutta mielestäni on ihan jokaisen vastuulla yrittää tehdä koko ajan vähän paremmin.

Aivan niin kuin koronankin kanssa. Kukaan, ei kukaan voi sanoa, etteikö tämä vaikuttaisi heidän elämäänsä, etteikö heidän tarvitsi toimia suositusten ja määräysten mukaan. Ei nuoret, ei aikuiset, eivät ne riskiryhmäläisetkään, joita tässä eritoten suojellaan. Aivan jokaisen pitää tehdä nyt parhaansa ja miettiä omalla kohdallaan, kuinka käyrä saadaan tasoittumaan, ja Suomen ja koko maailmantila vähän kirkkaammaksi.

Kun kestetään hetki epämukavuutta, voidaan todeta, että tästäkin selvittiin. Tästäkin opittiin. Tämänkin vuoksi kasvettiin.

Ja opittiinpa ehkä kaiken ohella pyykkäämään ihan hitsin hyvin ja kestävästi!

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Kaikki asut vuodelta 2020

Selasin juuri läpi kaikki viime vuoden asukokonaisuudet. Meinasin ensin hätääntyä, sillä kategorian “oma tyyli” -alla oli ehkä 4 asua. Näinkö tämä maailma nykyään makaa? Entinen muotivaikuttaja ei saa edes tusinaa asukuvia vuodessa, pukeutuu nykyään pelkkiin villakalsareihin.

No, molemmissa lauseissa on kyllä perää. Päivittäinen tyyliin panostaminen ei kuulu enää mielenkiinnonkohteisiini, ja kyllä, asut ovat lähinnä villaa, flanellia ja kalsariakin. Mutta sentään löysin esimerkiksi outdoor-, matkustus- ja elämä-kategorioiden alta asuja, joissa olen tätä elämää elänyt. Näin ollen sain hyvin kokoon vuosittaisen katsauksen edellisvuoden vaate- ja asustehetkiin.

Huoleton hälläväliä-pukeutuminen on tullut jäädäkseen. Värit, isot villapaidat, vanhat farkt, iloisen värikkäät mekot, pitkät takit ja käytännölliset retkeilyvaatteet niin metsässä kuin arjessa luovat kaiken pohjan. Pipot, hatut ja muut päähineet sekä veikeät, näyttävät asusteet kruunaavat kokonaisuuden. Siinäpä taitavat olla tyylini kulmakivet.

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu

Jokavuotinen klassikkokysymykseni: mikä asu on suosikki, mikä on inhokki?

Hauskaa, että olen tehnyt näitä koosteita vuodesta 2012 lähtien. Eli kaikkina vuosina paitsi blogini ensimmäisenä. Nyt kun tuon kirjoitin, tajusin, että blogini täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Nyt kun en saanut 30-vuotisjuhliani, niin voisikohan olla, että maailma on jo heinäkuussa sen verran auki, että voin järjestää kinkerit Aamukahvilla-median synnylle?

Vähintään kuukausittain joku kertoo, että on kulkenut matkassa tuon pian 10-vuotisen taipaleen. Se jos mikä on silkkaa hulluutta. Silti se tuntuu aivan ihanalta, tietysti. En minä tätä vain itselleni tee, vaan teillekin. Siksikin olen alkanut myös väsyneiden kommenttikausien jälkeen vastaamaan taas paremmin blogikommentteihin. Esimerkiksi Instan yksityisviesteihin ei yksinkertaisesti riitä aika, mutta tänne kyllä riittää, sillä kommenttimäärät ovat noin kolmesataa kertaa (for real) maltillisempia.

Kello näyttää pian puoli 12. En ole vielä saanut aikaiseksi ottaa kylpytakkia pois. Ehkä santsaan vain toisen kupin kahvia ja jatkan valitsemallani linjalla. Nauttikaa viikonlopusta. Olisin selkeästi höpöttelytuulella. Täytyy kaivaa päiväkirja esiin.

-Henriikka

Asut vuodelta 2012: osa 1, osa 2, vuodelta 2013, vuodelta 2014, vuodelta 2015, vuodelta 2016, vuodelta 2017, vuodelta 2018, vuodelta 2019

Kuvat (omien lisäksi): Joanna Suomalainen, Dorit Salutskij, Juuso Holstein, Joonas Linkola, Toni Eskelinen & Sami Takarautio

Vartin ikävä kaupunkiin

Maanantaina se iski – kaupunki-ikävä. Se kesti pienen, ohimenevän hetken, mutta pysäytti silti. Olinhan pelännyt, että maaseudulle muuttaessa huomaan yhtäkkiä, etten sovi maaseudulle yhtään. Että kaipaan palveluiden läheisyyttä, julkista liikennettä ja kaiken helppoutta. Sitä kun kaikki on sopivasti siinä aivan ympärillä, kellon ympäri.

Noin maksimissaan vartin haikeus iski siitä, kun tajusin etten voi vain avata ovea ja kävellä kahvilaan nököttämään yksikseni ja tarkkailemaan ihmisiä. Siemailemaan kauracappucinoa ja napostelemaan vaaleanpunaista, suloista bebeleivosta.

Panikoiduin pikkuhetkeksi. Tätäkö tämä nyt sitten on? Että aina olen haikailemassa.

Sitten rauhoitun ja muistin: kaupungissa haikailin noin tuhat kertaa päivässä rauhan äärelle, luonnonhelmaan ja kauas kaikesta. Ahdistuin lopulta liikenteen äänistä niin, että saatoin kiehua Hietsun hautausmaata kiertäessäni aivan raivoissani (sinne kantautuu Länsiväylän äänet vettä pitkin äärimmäisen hyvin). Lopulta jopa inhosin kaikkia hyvin pukeutuvia kaupunkilaisia ja sitä, että joku jutteli raitiovaunussa.

Että jos useamman vuoden ikävöin maaseudulle päivittäin, lopulta lähes tunneittain, ja nyt kuukauden sisään kaupunkia vajaan vartin verran, niin eikö balanssi ole varsin kohtuullinen?

Olemme sopeutuneet tänne saarelle niin hyvin. Eriytyneet aivan omasta tahdostamme ja nauttineet aivan täysillä kaikesta vapaudesta, jota tyhjentynyt kalenteri on mahdollistanut. Tänäänkin lumitöiden jälkeen olimme lumisotaa ja laskimme potkukelkalla juuri auraamaamme kotitietä riemuissamme alas. Sitten nukuimme päiväunet keittiön lattialla, kun pimeä laskeutui pihalle.

En edes tiedä, miksi hetkeksi vaadin itseltäni, etten kaipaisi kaupunkia lainkaan. Kyllähän minä tiesin kaipaavani, kun lähdin Helsingin keskustasta, jossa kaupatkin ovat auki 24/7. Tietysti tulen kaipaamaan sitä huolettomuutta, kun voi aina käydä nappaamassa (tai tilata kotiovelle) juuri sitä ruokaa kuin tahtoo (juuri nyt kaipaisin kesärullia) tai sitä, kun voi kiertää 12 kahvilaa saman päivän aikana ilman, että jalat joutuvat kävelemään kovinkaan montaa metriä. Totta kai ikävöin metromatkoja, kolisevia raitiovaunukiskoja ja kuinka ystävät olivat soiton päässä. Sitä ettei minnekään koskaan tarvinnut autoa.

Siltikään en vaihtaisi tätä mihinkään. Kaikki tuntuu täällä niin hyvältä juuri nyt. Rauhalliselta, onnelliselta. Sellaiselta, mitä olen elämääni jo kauan etsinyt.

Sitä paitsi jostain ajaisi muutaman tunnin ensimmäiselle gelato-kärrylle tai päänkokoiselle piparminttulatelle. Minun tarvitsee sen sijaan vain hurauttaa vajaa puoli tuntia Porvoon keskustaan. Se ei tarkoita, ettäkö oven voisi avata ja kävellä talvisaappaissa kahvin äärelle, mutta yllättävän helppoa se silti on. Varasimmekin perjantaiksi pöydän eräästä porvoolaisesta ravintolasta, sillä pitäähän meidän tutustua paremmin kotikaupunkiimme.

Kaiken päälle sain tänään Porvoon kaupunginjohtajalta tervetulokortin postissa, jossa luvattiin, että voin hakea palvelupisteeltä tervetuliaislahjan. Ihmettelimme, miksei puoliso saanut omaa, mutta nyt ymmärrän: kaupunginjohtaja varmaan aisti, että kaipasin tuon pienen, ohimenevän hetken kaupunkielämää.

-Henriikka

pipo & housut / second hand
takki (Fjällräven) & hanskat(Hestra) & villapaita (Devold)/Partioaitta

Ajatuksia hangilta

Koko viikko kului Vuokatissa. Käytännössä tämä tarkoitti, että aina päivän valoisan ajan hiihdin umpihankea sinne sun tänne ja fiilistelin antaumuksella lunta (kuinka monesti minuutissa pystyy pohtimaan “lumi on parasta”?). Sen rinnalla pimeän laskeuduttua vaaroille, luin kirjaa, tein hövelisti muutamia pieniä työjuttuja, pelasin lautapelejä perheeni kanssa ja söin mukavan turvallisia ruokia, kuten lohisoppaa ja hernekeittoa.

Perheen kanssa reissatessa on se etu, että vanhemmat ovat tottuneet heräämään sen verran aiemmin, että aamiainen oli aina katettuna, kun he alkoivat huudella meitä muita hereille. Ei hassumpaa elämää.

Yleensä Lapissa, tai ainakin Vuokatin kaltaisessa aktiivilomakeitaassa, aikaa viettäessäni olen tottunut pistämään lumilaudun jalkaan. Tai ainakin olen tottunut siihen, että minulla on siihen mahdollisuus, jos niin haluan tehdä. Nyt asiat olivat vähän eri tavalla vatsassa kasvavan ihmisen vuoksi, ja jäin aina mökille iltapäivisin, kun muut vielä suuntasivat mäkeen.

On ärsyttävää tajuta, ettei luonnollisia tunteita pääse oikein pakoon, vaikka ymmärtääkin syyt ja niiden syntyperät eikä halua kapinoida vauvan turvallisuutta vastaan. Välillä oikein aivoja porasi, kun muut innostuneesti jakoivat rinnepäivän tunnetilojaan ja oppejaan ja kertoivat, millaisia herkkuja rinnekahvilassa tarjoiltiin.

Luulen, että kaikkea korosti se, ettei tuo hiihtelynikään enää mitään kovin ketterää ole. Jotenkin ajatuksissani jopa välillä uskottelin itselleni, että olen ihan normaalissa ruumiinvoimissani, kunnes nopeasti alkava hengästyminen tai viimeistään videot paljastivat jälkikäteen totuuden (ei ehkä pitäisi ottaa niitä videoita…). Olin kuin hidastetusta elokuvasta.

Nautin silti, nautin todellakin. Siksi ja siitä huolimatta.

Tikku oli turvassa ja kävi vain välillä potkaisemassa vatsaa sen merkiksi, että ensi vuonna olisi hyvä olla jo mukana hiihtoladulla. Joku seuraajista hauskasti kommentoikin, että näyttää siltä, kuin hän kulkisi kenguruemonpussissa tuolla anorakkini etutaskussa.

Pakkaslukema näytti tulopäivänä 20 astetta, mutta tippui siitä hiljalleen viikon edetessä aina kymppiin saakka. Tuollaista pakkasta en ollutkaan saanut tuntea vielä ihollani tänä vuonna. Tuntui ihanalta, kun nenää nipisteli, pipon alta pilkistävät hiushaituvat keräsivät huurretta, ja posket keräsivät väriät kuin punaiset omenat. Rohtuneet huuletkin annoin pakkaselle anteeksi.

Joskus, tarkemmin sanottuna noin 27 vuotta, inhosin hiihtoa. Sitten löysin retkihiihdon. Umpista lunta kun saa hiihdellä hissukseen menemään, katoaa ympäriltä kaikki muu.

Eilen saavuimme takaisin Porvooseen. Huomasin jo pari päivää ennen kotiintuloa, että minulla on ikävä kotiin. Voi veljet, koska olisinkaan viimeksi tuntenut niin?

Ilmeisesti oikea paikka on löytynyt, kun ikävöin tänne taloon, jossa kaikki tavaratkin odottavat vielä muuttolaatikoissaan sitä, että niille rakennettaisiin kaappeja ja säilytystilaa.

Piha oli täynnä eläintenjälkiä. Harmi, että ne pysyvät aika etäällä meidän täällä ollessa. Tosin en yhtään ihmettele – sen verran kiljahtelemme ja pidämme ääntä, kun kolaamme lunta ja kierimme löylyjen välissä lumihangessa. Jos olisin jänis, en itsekään tulisi viereen katsomaan.

      Tänään kävimme kairaamassa merellä, jotta näemme kuinka paksuksi jää on saaristossa ehtinyt meidän poissa ollessa. Iloksemme huomasimme, ettei mene enää kuin hetki, niin voimme mennä pilkille aivan rauhassa. Partasuu on juuri rautakaupassa ostamassa remonttitarpeita, ja toivon, että hän muistaa ostaa myös pilkkitoukat, joita pyysin.

Tänään oli myös ensimmäinen päivä, kun tarvitsi aurinkolaseja. Aurinko paistoi jäälle niin valtavalla voimalla, että oli pakko käydä tekemässä sisällä cappucinot take away -kuppeihin ja tulla rantaan nauttimaan niistä. Harvoin tällaista valonjuhlaa saa kokea vielä tammikuussa, mutta otin sen täydellä nautinnolla vastaan.

Hiihtelin jäätä pitkin Kuomat jalassani, kaislat huojuivat tuulessa ja meri oli ihan hiljaa.

-Henriikka

Unelmia ääneen

Viikonloppuna satoi vihdoin lunta Porvoon saaristoon. Sitä vain satoi ja satoi ja satoi, ja kaikki peittyi valkoiseen lumihuppuun. Katsoin ikkunasta haltioissani. Rakastan lunta. Siis en vain lievästi, loivasti pidä siitä, vaan suhtaudun lumeen intohimoisesti. Lumi tekee maailmasta paremman. Se tekee kaikesta hiljaista, pehmeää ja lempeää, omista ajatuksistakin. Keveys laskeutuu hartioille samaa tahtia, kun pakkaslumi leijailee maan päälle.

Pidän lumitöistäkin, lumen kolaamisesta tien sivuun ja lapioimisesta lumi pöllyten. Nyt en vain sellaiseen höntyilyyn oikein pysty tarttumaan, joten otin suosiolla lumentyöntimen. Pidin tahdin ja mielen kevyenä, vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli paiskoa kunnolla, hiki päässä hommia. Parempi kuitenkin, etten vahingossa vaikka starttaa synnytystä lumenluonnin sivutuotteena.

Naapuri koputti yllättäen lauantai-aamuna ikkunaamme (ovikello on rikki), kun teimme aamiaista yhdessä. Katsahdin ikkunassa vilkuttavaa ukkelia enkä saanut suustani kuin “apua, tuolla on joku ihminen”. Olemme ehkä olleet hivenen eristyksissä.

Naapuri kertoi, ettei vanhuuttaan pysty enää hoitamaan kotitietämme, niin kuin on jo vuosikymmenet tehnyt. Ymmärrettävää tietysti, mutta lapioitavaa olikin sitten yllärinä vähän enemmän. Eilen googlailimme jo lumilinkoja, järkytyimme mönkijöiden hinnoista ja pohdimme, millaisella kalustolla jaksaisimme käydä lumihommiin silloinkin, kun on pimeää ja kiire töihin.

Parin tunnin uurastuksen jälkeen kotitie ja piha olivat lumesta putsatut, ja sauna oli lämmin. Puusaunan löylyjä ei voita mikään.

Lauteilla istuessamme sanoin ääneen unelmani. Sellaisen unelman, joka ei tunnu vielä tällä hetkellä realistiselta, mutta jonka toteutumiseen uskon lujasti.

Haaveeni on asua kesät saaristossa ja talvet tunturissa.

On vaikea ennen vauvan tuloa miettiä, millaiseksi arki sen jälkeen muodostuu, minkä takia emme pidä vielä minkäänlaista hoppua haaveen kanssa. Vähän niin kuin lumenluonnissakin: ei kannata höntyillä. Mutta näemme suunnitelman silti varsin mahdolliseksi, ainakin niinä vuosina, kun koulunkäynti ei ole vielä alkanut. Tietysti tämä kaikki vaatisi vaikka minkälaista järjestelyä, mutta niinhän unelmat yleensäkin.

Voi olla, että haave haihtuu ilmaan yhtä kevyesti kuin lumi laskeutui Porvoon saaristoon. Sellaistakin sattuu. Voi olla, että tajuammekin, ettemme halua lähteä kotoa minnekään, milloinkaan, ja sekin on tosi ok.

Mutta niin kauan, kuin haave pysyy mielessäni, aion ottaa sen tosissani ja kuunnella sitä. Ties vaikka se lennättäisi meidän pienen perheen tunturiin.

-Henriikka

villapaita & lapaset/North Outdoor, kengät/Kuoma, pipo/itsekudottu Myssyfarmi, housut/second hand