arkisto:

joulukuu 2021

12.12.2021

Merinovillaiset joululahjatoiveet läheisiltä (+North Outdoor -alekoodi ja arvonta)

–

arvonta, oma tyyli, outdoor, yhteistyöTags: all day, intense pro, joululahja, joululahjavinkit, kaski neule, kota neule, merinovilla, north outdoor

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Minulta kysyttiin eilen, olenko hankkinut jo läheisilleni joululahjoja. Vastasin myöntävästi. Seuraavaksi kysyttiin toiveikkaana, voinko kertoa jonkun esimerkin. Mietin hetken ja tajusin, että tänä vuonna olen hankkinut pelkästään pehmeitä pakettaja – aikuistuvan itseni unelmalahjoja.

Vainkeskiluokkajutut-Instagram-tilillä oli muutama viikkoja sitten meemi, jonka keskusteluun pystyin samaistumaan noin tuhat prosenttisesti:

Kun joku kehaisee kerrastoasi lämpimän ja mukavan näköiseksi.
”Kiitos, se on merinoa.”

Jos vaikkapa joku perheenjäseneni lukee tätä, niin joudun tässä vaiheessa hihkumaan spoiler alerttia (paljastuksia tulossa)! Mutta tuskinpa kauhean moni tulee olemaan yllättynyt, että hankin heille merinovillaa. Etenkään siksi, että päätin tänä vuonna aivan suoraan kysyä aivan tarkat tuotetoiveet North Outdoorilta, jotta menee varmasti suoraan käyttöön ja tarpeeseen.

Lupaan, etten valitse läheisiäni sen mukaan, käyttävätkö he merinovillaa vai eivät. Jostain syystä elämän meret ovat vain huuhtoneet luokseni lämpimiä ja mukavia kerrastoihmisiä.

Vanhempiamme sai vähän suostutella hylkäämään ikivanhoja teknisiä alusasuja ja vaihtamaan villaisiin, mutta nyt on koko perheväki saatu kaidalle polulle. Näin jälkikäteen ajateltuna 90- ja 2000-lukulaiset perhelomamme eri hiihtokeskusten pohjoisissa kelomökeissä olisivat saattaneet tuoksua paremmilta, jos olisimme jo silloin ymmärtäneet luonnonkuidut. Mutta ihania ja ikimuistoisia reissuja ne olivat silti. Todellakin.

Täältä tulisi suoria paljastuksia läheisteni joululahjapakettien sisällöistä. Perheenjäseniltäni kysyin suoraan heidän toivelahjansa, kummilasten ja ystävän lahjan sisällöstä päätin itse. Tietysti kirjoitin mukaani myös omat suosikkilahjani.

Puoliso

ARCTIC pitkät bokserit, sävy oliivi
ALL DAY 260 paita, sävy oliivi (minulla kuvissa koko miesten L)

Aloitan joululahjaideasta, josta ennustan tämän vuoden suurinta hittiä. Voi olla, että veikkaukseni menee mönkään, mutta itse seison vahvasti tämän uskon takana. North Outdoorin uudet Arctic-sarjan pitkät bokserit ovat niin erinomainen tuote, että tällaiset pitäisi olla aivan kaikilla joskus kotoaan pakkaseen lähtevillä ihmissieluilla. Näitä tehdään sekä miesten että naisten mallia, muutamassa eri sävyssä. Ainakin oma pyllyni on sellainen pakkaspalelija, että laitoin heti yhdet tilaukseen. Sääret ja pohkeethan harvoin palelevat, toisin kuin pylly ja reidet. Myös puoliso toivoi paria itselleen. Nämä kalsongit lämmittävät päällihousujen tai kerrastohousujen kaverina.

Toisena toiveena oli ALL DAY -malliston pitkähihainen paita. Nämä ovat löytäneet puolison vaatehuoneesta sijansa ensin, kun hän lainasi minun paitojani ja sitten myöhemmin ihan omina hankintoina. Vapaa-ajan käyttöön suunnittelun ALL DAY -malliston vaatteet ovat siitä käteviä, että samassa paidassa lähtee helposti ystävien kanssa syömään tai ulkoilemaan.

Sisko

ARCTIC 260 pitkät bokserit, sävy musta
INTENSE PRO 320 hupparitakki, sävy karpalo (minulla kuvissa koko naisten M)

Myös sisko linkkasi heti nuo reiden peittävät merinokalsarit, kun kyselin lahjatoiveita. Hän liikkuu ja lumilautailee paljon Lapin pakkasissa, ja housut tulevat varmasti todella kovaan käyttöön.

Toisena tuotteena pikkusisko mietti merinovillaista hupparia, joka mahtuisi hyvin lautailutakin alle, mutta lämmittäisi reilusti. Hupullinen, suht korkeakauluksinen villahuppari on tosi napakka päällä, mutta pitää kylmyyden loitolla. INTENSE PRO -malliston kamppeet ovat aktiivisen liikkujan parhaita ystäviä, ja tässäkin hupparissa on paljon mietittyjä yksityiskohtia. Vaikka itselleni valitsisinkin koon isomman hupparin, tuli jo tuosta sellainen olo, että ehkä pidänkin tämän itse.

Veljet

MERINO 90 sukat, sävy tummanharmaa
MERINO 60 sukat basic, sävy musta
ALL DAY 150 t-paita, sävy tumma navysininen
ALL DAY 150 t-paita, sävy musta

Isoveljien toiveet olivat simppeleitä ja käytännöllisiä: sukkia ja t-paitoja. Ei voi mennä pieleen. Olin itse asiassa varmaan 13-vuotiaasta lähtien se pikkusisko, joka osti aina isoveikoille joululahjaksi parit kalsarit. Olisin tietysti itse halunnut ostaa jotain ihan muuta, mutta tiesin kokemuksesta, että käytännöllisyys palkitaan kiitoksella. Silloin sain sentään valita kuosit itse, nyt saan valita materiaalin.

North Outdoorilla on monia eripaksuisia sukkia. Paksuuden tunnistaa numerokoodista niin sukissa kuin muissa vaatteissa: mitä isompi numero, sitä tuhdimpi neulos.

Myös T-paidoissa on monia eri tarkoitukseen sopivaa vaihtoehtoja. Nyt molemmat valitsivat ohuet ALL DAY 150 -paidat. Vaikka ALL DAY -mallisto on suunniteltu vapaa-ajan käyttöön, tuotteet sopii hyvin myös ulkoiluun ja liikuntaan. Itsellänikin on pari tällaista ohuempaa merinopaitaa ja käytän niitä kesät talvet.

Äiti

KASKI-neule, sävy puolukka (minulla kuvissa koko M)
VALO-pipo, sävy taupe

Äiti itse asiassa hyödynsi viimekertaisen alennuksen ja hankki vaatekaappiinsa useita merinovaatteita, joita onkin käyttänyt superahkerasti sen jälkeen. Häneltä en saanutkaan minkäänlaisia joulutoiveita. Viimeksi ostetut vaatteet olivat kuitenkin selkeästi urheiluun ja ulkoiluun, joten ajattelin että rinnalla olisi kiva olla villaa ihan vapaa-ajalle.

Siksi valitsin puolukanpunaisen KASKI-villapaidan. Ja onhan tuo punainen villapaita muutenkin niin jouluinen! Tuon heittää helposti jonkun juhlavammankin mekon päälle illan pimettyä tai pyjaman kaveriksi joulun välipäivinä (ikään kuin äitini koskaan viettäisi välipäiviä pyjamassa… No, ajatus on herttainen.)

Punaisen neuleen kaveriksi valitsin VALO-pipon, koska se on napakka ja monikäyttöinen, eikä sen kanssa mene metsään, vaikka vapaa-ajan käyttö lipsahtaisikin sporttailuun.

Isä

ACTIVE 210 aluskerrastopaita, sävy musta
ACTIVE 210 aluskerrastohousut, sävy musta

Isän lahjan kanssa mennään ihan perinteisesti, aluskerrastolla. Istuva kerrasto sopii niin vapaa-ajalle, urheiluun kuin vaikka ulkotöihinkin. Luulen, että isälläni kerrasto tulee olemaan käytössä pitkälti laskettelu- ja hiihtohommissa. Paidan pidennetty takahelma on mukava käytössä, ja sekä paidan että housujen taso-ommelsaumat ovat litteät ja hiertämättömät.

Antibakteerisen ominaisuuden ansiosta merinovillaisen vaatteen raikastamiseen riittää usein pelkkä tuuletus, mikä onkin merinon parhaita puolia. Tietysti kovan hikoilun seurauksena erityisesti paitaa voi toisinaan pestäkin. Silloin käyttöön ehdottomasti villanpesuaine! Itse käytän aina pesukoneen käsinpesuohjelmaa, mutta monien koneiden villanpesuohjelma toimii myös hyvin. Vaate kannattaa laittaa vielä pesupussiin, jos haluaa merinovaatteelleen mahdollisimman pitkän iän. Tästä voisinkin tehdä tulevaisuudessa ihan oman juttunsa.

Ystävä

KULO-pipo, sävy kissankello
KOTA-neule, sävy vaaleanharmaa (minulla kuvissa koko M)

Ystävälle halusin ehdottomasti tuossa laventelin eli kissankellon sävyssä KULO-pipon. Se on niin veikeä ja raikas. Omia vanhempia KULO-pipoja on näissä kuvissa myös kiven- ja kahvipavunruskeana, sillä viikko sitten sunnuntaina kuvatessa oli niin kova pakkaspäivä, ettei paljain päin paljon kannattanut hyppiä. Pipot valmistetaan Suomessa.

Villapaidaksi valitsin kotimaisen KOTA-neuleen, jonka mallia itse rakastan. Pitkä, muhkea, mutta laskeutuva neule on lämmin mutta ei kuuma, ja hengittää mukavasti. Tätä ei tee mieli riisua sisällä kahvilassakaan, vaikka sisälämpötila olisikin ihan tavanlämmin. Tämä on rehellisesti sanottuna tällainen ”muuta paitaa en enää käytäkään” -neule.

Kummilapset

ALL DAY 260 -huppari, sävy lila
SENSITIVE -vetoketjupaita, sävy harmaa/sininen
Merino 60 -lastensukat
Merino 80 -lastensukat

Kolmesta kummilapsestani yksi on vasta parin kuukauden ikäinen, joten hänelle keksin vielä jotain muuta, koska koot lähtevät koosta 74 (meidän vauvallemme siis jo löytyy, jee!) Mutta 7-vuotiaan aktiivimimmin ja 3-vuotiaan seikkailijan lahjat löytyi helposti North Outdoorin valikoimasta.

Juuri syksyllä koulun aloittanut kummityttöni pitää kovasti vaaleanpunaisesta ja lilasta, ja nuorten ALL DAY -huppari näytti ihan häneltä. Viime vuonna annoin hänelle kerraston ja toisin kuin ehkä ennakkoon mietin, hän ihastui siihen kovasti. Ehkä itse vain olin sellainen lapsi, joka ei niin innostunut käytännöllisistä pehmeistä paketeista, ja uudet sukupolvet ovat tästä kasvaneet ja kehittyneet. Hupparin rinnalla merinosukat tuovat lahjapaketissa helppoutta partiolikan elämään. Sukkien nimissä näkyvä luku kertoo merinoprosentista (60, 70, 80 ja 90) ja samalla toki sukkien vahvuudestakin.

Myös vasta 3 vuotta täyttänyt kummipoika saa pehmeän merinovillapaidan. SENSITIVE-malliston vaatteissa ihoa vasten oleva puoli on vieläkin pehmeämpää bambua, joten kutinaa ei pitäisi tuntea sitäkään vähää. Tiedän, että tämä jäbä on kova menemään ja innokas ulkoilemaan, joten hyvät varusteet ovat varmasti tervetulleita. Tässä vaiheessa niiden päälle taitaa ymmärtää ehkä paremmin vanhemmat, mutta ainakaan lapsi pysyy visusti lämpimänä.

Myös pienempi kummilapsi saa matkaan merinosukkia. Ylipäänsä suosittelen kyllä merinovillaisia sukkia lapsille ihan vauvasta saakka. Meillä käytetään päivästä toiseen muutamaa paria merinosukkia, eikä kyllä vaihdettaisi niitä mihinkään.

Minä

METSO-neule, sävy aavikonkeltainen (minulla kuvissa koko L)
INTENSE PRO 180 t-paita, sävy musta

Meinasin ensin aloittaa omista toiveistani, mutta siirsin ne nyt kuitenkin tänne jonon hännille. Kirsikaksi kakun päälle, pisteeksi iin päälle.

Tuo aavikonkeltainen METSO-neule on ihan mielettömän kaunis. Se tulee itselleni nimenomaan ulkoilukäyttöön, ei siis varsinaiseksi päällipaidaksi, vaan lämmikkeeksi ja ilahduttamaan kuorikerroksen alle. Varsinkin Lapin pakkasissa ei ohuilla kerrastonpaidoilla pärjää, vaan tarvitaan järeämmät kerrokset apuun.

Toisena on spesifi t-paita, INTENSE PRO -sarjasta. Paita on ohuesta premium-neuloksesta tehty ja siksi hyvin kutittamaton. Ajattelin tätä sekä sporttihommiin että aluspaidaksi erilaisten paksumpien mekkojen ja paitojen alle.

Siinäpä olisi listaa! Aika ihania joulujuttuja. Juuri tänään totesin, että vanhenemisen huomaa myös siinä, että on kivempi antaa kuin saada lahjoja (ja niin voi kaiken lisäksi todeta ihan rehellisesti).

Tässäpä teillekin pieni joululahja keventämään kustannuksia mahdollisissa joululahjahankinnoissa:

Alekoodi

Koodilla ”henriikka15” saa North Outdoor -verkkokaupasta 19.12.2021 saakka -15-%-alennuksen kaikista tuotteista.

Käynnissä on myös jouluneulekampanja Suomessa valmistetuille tuotteille eli kotimaisille villapaidoille joulutarjous -20% ja koodillani sitten kaikki muut joululahjat -15%-alennuksella.

Tiedän jo entuudestaan, että menekki on ollut tuotteille kova näiden yhteistöiden yhteydessä, joten jos on tietty sävy ja koko, jota kaipaat, niin ei kannata jäädä odottelemaan pitkäksi aikaa.

Arvonta

Kaikkien seuraajieni kesken arvotaan vapaavalintainen North Outdoor -tuote. Eli mikäli tällainen kutkuttaa, osallistu arvontaan 19.12. mennessä tästä arvontalinkistä. Voittaja saa valita yhden tuotteen verkkokaupan myynnissä olevasta valikoimasta, ja häneen ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Viimeisiä viikkoja viedään ennen joulua. Itsellänikin loma lähenee, aloitan sen ensi viikon jälkeen. Mutta hiljalleen tahti hiipuu muutenkin. Tuntuu, että Suomessa onneksi muutkin hidastavat jo ennen joulua. Asioita saatetaan valmiiksi ja odottamaan tulevaa vuotta. Elämä laitetaan sellaiseen sievään jouluboksiin, jonka voi sitten uutena vuonna avata, kun on pyhien jälkeen intoa ja energiaa.

Lämpimiä ajatuksia ja osuvia lahjahankintoja kaikille!

-Henriikka

Kuvien edit: Toni Eskelinen

5.12.2021

From Porvoo to Äkäslompolo with Love

–

porvoo, sisko, yhteistyöTags: äkäslompolo, hemmottelulahjakortti, hieronta, lahjakortti, porvoo, sonnjar, timma, urheiluhieronta, ylläsjärvi

Kaupallinen yhteistyö: Timma

Pikkusiskoni asuu satojen kilometrin päästä minusta. Tarkistin juuri karttapalvelusta, että meneekö tuhat kilometria rikki, mutta ei aivan – Porvoon ja Äkäslompolon välillä on suorinta reittiä 939 kilometria.

On sanomattakin selvää, että on usein ikävä. On ikävä sellaista tavanomaista oloa yhdessä. Istumista vierekkäin sohvalla kirjoja lukien. Päiväkävelyjä. Pitkiä iltapäiväkahveja ja -kakkuja. Vaatteiden lainailua. Että on joku, jota voi pyytää ihan minne tahansa: pelaamaan sulkapalloa, pulahtamaan avantoon, valitsemaan uusia kenkiä, eväsretkelle metsään, olemaan ihan hiljaa tekemättä mitään.

Halusin yllättää paljon mielessä, vähän silmissä olleen siskoni pikkujoululahjalla. Koska kohtaamme jouluna kasvokkain, niin annoin joululahjan jo muutaman viikon etukäteen.

Olemme molemmat lahjaihmisiä. Rakastamme sekä antaa että saada lahjoja. Muiden perheenjäsenten lahjoilla ei koskaan ole ollut niin väliä (sori muut, hah), mutta siskon lahjaan olen aina panostanut kääreitä myöden. Ja hän minun.

Siskoni on puurtanut tiiviin syksyn uuden työn parissa ja halusin antaa hänelle rentoutumishetken. Mitä pidemmälle aika on kulunut, sitä useammin valitsemme aineettoman lahjan. Tiedän, että jos hän antaisin hänelle setelin käteen, hän ei käyttäisi sitä itsensä hoivaamiseen. Siksi annoinkin hänelle lahjakortin, ettei hänellä ollut muita vaihtoehtoja.

Timma on varauspalvelu, joka kerää yhteen hius-, kauneus-, hieronta- ja muut hyvinvointipalvelut, ja usein vielä normaalihintoja edullisemmin.

Minulla oli kaksi Timman lahjakorttia: toinen lahjaksi itselleni, toinen siskolle. Ajatus lahjassa oli, että vaikkemme pääse mihinkään ihanaan parihoitohuoneeseen vieretysten pötköttämään, niin sentään voimme nauttia kumpikin tahoillamme.

Tarkistin Timmasta, että sieltä löytyy palveluntarjoajia myös Ylläksen alueelta, kunnes laitoin lahjakortin matkaan. Käytännössä lähetin siis lahjaksi aikaa!

Roosaliina varasi lahjakortillaan ajan ruhtinaallisen pitkään hierontaan. En meinannut uskoa korviani, kun hän kertoi, ettei ole koskaan elämässään ollut hieronnassa. Ehkäpä saan syyttää omaa, entistä pääkaupunkiseutu-kuplaani siitä, että olin tästä niin kovin ihmeissäni. Oli miten oli, sitä suuremmalla syyllä oli ihana saada sisko rentoutumaan ajan kanssa.

Sain kuvia kaamoksen kynnyksellä keikkuvasta Äkäslompolosta ja viereisestä kylästä, Ylläsjärvestä, jossa itse hieronta oli. Tmi Sonnjar tekee hierontaa tunturissa. Valikoimissa on niin urheiluhierontaa kuin klassista hierontaa, ja niin kuin useat yrittäjät pohjoisessa, myös kotikäynnit onnistuvat. Tällä kertaa sain kuvamateriaalia kuitenkin ihan paikan päältä.

On hauskaa, että kun näkee hierontapöydästä kuvan, tulee ihan sellainen olo, että ”Aaaaaaah, olisinpa itse tuolla makaamassa.”

Hauskaa oli, että aurinko ei ollut vielä noussut, kun Roosaliina suuntasi kohti rentoutumishetkeään, mutta se oli jo miltei laskenut hieronnan loputtua. Sellaista se on, elämä tuolla tuhannen kilometrin päässä.

Sain puhelimeeni todistusaineistoa onnellisesta naamasta hieronnan jälkeen.

Onneksi pääsen Ylläksen itsekin taas tammikuussa kokemaan. Kuka tietää vaikka varaisin ajan samalta hierojaltakin. Näin pikkuvauvan äitinä voin todeta, että sekä ainaisesta kantelusta että imetyksestä ovat ottaneet osansa niin hartiat, niska kuin yläselkäkin.

Tällä hetkellä tuntuu kyllä, että käytän Timman lahjakorttini mieluiten johonkin epärationaalisempaan. Vaikka pikkujoulumeikkiin! Tai jalkahoitoon. Tai vaikka kuumakivihierontaan. Tai käsihoitoon ja kynsienlakkaukseen. Johonkin sellaiseen, jota en muuten varaisi. Vaihtoehtoja näköjään olisi, hah.

Lahjaksi omaa aikaa

Uudet Timma-lahjakortit ovat mielestäni erinomainen lahjaidea. Timmasta voi varata kaikkea parturipalveluista hierontaan ja erilaisiin kauneudenhoitopalveluihin. Lahjakortilla voidaan maksaa mikä tahansa palvelu Timman mobiilisovelluksessa tai osoitteessa www.timma.fi.

Timma-sovellus on supersimppeli ja visuaalisesti miellyttävä. Olen käyttänyt sitä jo vuosia. Hinnat ovat usein tavallista alhaisemmat ja sovelluksesta näkee kätevästi tulevien päivien vapaat-ajat eri palveluntarjoajilla. Olen itse juuri se tyyppi, joka tajuaa, että ”wuups, huomenna olisikin hyvä päivä, löytyisiköhän vapaata aikaa?”.

Lahjakortit on saatavilla digitaalisessa ja fyysisessä muodossa. Fyysisen lahjakortin ehtii saada jouluksi postitse, jos sen tilaa 14.12.2021 mennessä. Digitaalisen lahjakortin voi ostaa vaikka vasta jouluaattona!

Lahjakortti on voimassa 12 kuukautta sen ostopäivästä.

Timma-rahaa joululahjaksi Aamukahvilla-seuraajille

Jos teistä löytyy Timman palveluista kiinnostuneita, ottakaa ylös koodi ”AAMUKAHVILLA10”. Koodilla uudet asiakkaat saavat 10€-alennuksen varauksestaan. Koodilla ei ole päättymispäivää.

—

Muutaman viikon päästä näen taas siskoni ja muun perheeni pitkästä aikaa.

Pidän niin tästä joulunalusajasta ja sen taianomaisesta tunnelmasta. Itselleni jouluun ei ole koskaan kuulunut minkäänlaista stressiä, päinvastoin: yritän aina saada työt tehtyä hyvissä ajoin, että pystyn keskittymään juhlatunnelmaan.

Lisäksi tuntuu, että tuntosarvet ovat pystyssä toisten ilahduttamiselle enemmän kuin muina vuodenaikoina. Aion ottaa siitä ilon irti.

Ihanaa joulukuuta.

-Henriikka

21.11.2021

Monipuolista lähimatkailua: Kotka – Hamina – Kouvola

–

matkustus, yhteistyöTags: frans & Rosalie Kouvola, hamina, haminan vanha keskustas, huovila hamina, jaspis hamina, kahvila konditoria huovila, kahvila onnenkukko, kahvila-olohuone jaspis, kotka, kouvola, kouvolan museokortteli, kymenruukin muraali, laituri kahvila kotka, laituri marina cafe, littlebit vain, maretarium, maretarium kotka, merikeskus vellamo, miehikkälä, nipan grilli, oolannin puisto, papulaari, pikkuympyräkatu, ravintola olkihattu, ravintola tori, ravintola tori kotka, ravintola vausti, seppälän lammastila, sokos hotel seurahuone, sokos hotel seurahuone kotka, sokos hotel vaakuna kouvola, taideruukki, taverna tervanaru, tykkimäen sauna, vintage frilla, virolahti, visit kotkahamina, visit Kouvola

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kotka-Hamina & Visit Kouvola

Teimme viime viikolla näillä näkymin vuoden viimeisen reissun. Suuntasimme ensin päiväksi Kotkaan ja sieltä toiseksi päiväksi Haminaan, Miehikkälään ja Virolahdelle. Viikonlopun vietimme Kouvolassa.

Kun on liikkeellä marraskuussa, ei osaa odottaa auringonpaistetta, mutta niin vain lähimatkailu näytti parhaita puoliaan, ja nautiskelimme silmät kiinni silmäluomien läpi kajastavasta valosta.

Kouvola on lapsuuden- ja nuoruudenkaupunkini, joten luonnollisesti hyvin tuttu. Muutosta on kuitenkin 15 vuodessa tapahtunut melkoisesti. Kotka ja Hamina olivat taas itselleni täysin vieraita ja iloitsinkin, että pääsin vihdoin niissä käymään, sillä kumpikin yllättivät täysin.

Suosittelen kyllä, että välillä lännen sijasta suuntaakin itää ihmettelemään. Kaakko ja koko Kymenlaakso on vielä monelta kokematta, ja täältä löytyy vaikka mitä nähtävää, ja esimerkiksi Helsingistä ajaa Kotkaan vain puolitoista tuntia.

Reissun fiilikseen pääsee parhaiten katsomalla Instagram-profiilini kohokohdista löytyvät matkakertomukset, mutta tässä tulee tällainen karvalakkimalli reissuohjelmastamme ilman kaikkia poikkeamisia sivuteille ja ikkunaostoksille. Riittihän sitä juttua tässäkin.

torstai: Kotka

Ravintola Tori

Kotkassa paistoi täydeltä terältä, kun saimme auton toriparkkiin. Ravintola Tori oli ensimmäinen etappimme. Vasta myöhemmin paikkaa googlatessani tajusin, että sehän on aivan vastikään avattu. Hinta-laatusuhde oli ainakin näin lounasaikaan aivan priima, ja tunnelma tosi mukava: moderni, mutta lämmin. Puoliso otti poronmaksaa, minä vuohenjuustosalaattia, ja kahvit ja jälkkäritkin kuuluivat lounasdiiliin.

Samalla tuijottelimme ikkunasta, kuinka valtavaa joulukuusta nostettiin paikoilleen torille. Melkoinen jännitysnäytelmä!

Merikeskus Vellamo

Merikeskus Vellamossa olisi saanut kulumaan vaikka koko päivän. Tämä paikka yllätti täysillä! Tiedän, että moni tuntee tämän paikan vähintään nimeltä, mutta minä sivistymätön taulapää en tiennyt edes koko paikan olemassaolosta. Wellamon rakennus on aallon muotoon suunniteltu, ja sisällä on merenkulkuun ja paikallishistoriaan keskittyviä näyttelyitä, sekä useita vaihtuvia näyttelyitä. Kuulostaa helposti kuivalta, mutta kaikkea muuta. Tämä on aivan aarre niille, jotka rakastavat merta!

Itseäni kiehtoo meri kovasti, ja vaikken olekaan mikään suuri venefiilistelijä, niin nimenomaan merenkäyntiin, hylkyihin ja ylipäänsä merenpinnan alaiseen elämään sukeltaminen saavat aikaan kylmiä väreitä ja suuria tunteita.

Meidän pikkuinen löysi suosikkipaikkansa merihirviö-näyttelystä, verimerimakkaran vatsasta, ja olisi varmaan pötköttänyt siellä koko päivän. Emme valitettavasti tällä kertaa voineet suostua toiveeseen.

Myös Vellamon ympäristö on kaunis merineen ja laivoineen, ja kuulemma kattoterassin auki ollessa sieltä saa kaupungin hienoimmat kuvat.

Laituri Marina Café

Iltakaakaot ja -kahvit sekä juustokakut ja lohileivät kävimme hakemassa pienestä Laituri kahvilasta, jota sekä Kaisa että Janni (viralliset Kotka-oppaani) olivat suositelleet. Illan hämyssä paikka oli todella tunnelmallinen, ja oven avatessa sisältä paljastui lämminhenkinen, autenttinen meno ja mainioita herkkuja. Täällä olisi muuten kylmävesiuintia ja saunaakin tarjolla!

Maretarium

Kotkan vanhat rakennukset, merellinen tunnelma ja romanttinen kaakaokävely veivät niin mennessään, että meinasimme missata Maretariumin. Onneksi ennätimme vielä paikan päälle kaloja ja lisää meri- ja järvitunnelmaa ihailemaan.

Maretariumissa pääsee tutustumaan suomalaiseen vesiluontoon. Suomessa on 187 888 järveä, 25 000 km jokia ja Itämeren ja sen saarten rantaviivaa 46 000 km. Suomen vesistöissä elää noin 60 alkuperäistä ja vakinaista kalalajia. Maretariumissa pääsee tsekkaamaan, erottaako sorvan särjestä, pasurin sulkavasta, pienen siian muikusta tai taimenen lohesta. Täällä pääsee myös näkemään, millaisia kaloja ovat törö, turpa, mutu, vimpa ja suutari.

Ravintola Vausti

Tämä meinasi jännittää etukäteen: illallinen hienossa ravintolassa puolivuotiaan kanssa. Ravintola Vausti otti meidän kolmikon kuitenkin lämpimästi vastaan, eikä ilta olisi voinut mennä paremmin. Kiitos leveän ikkunalaudan, sai vauva touhuta omiaan parituntisen, ja me nautimme samalla superhyvästä ruoasta.

Vausti on nostalginen ja henkii vanhan ajan tunnelmaa, mutta ruoka ja esimerkiksi astioiden design on nykypäivää, mikä luo kivan kontrastin. Palvelu oli ensiluokkaista, ruoka samoin. Kolmen ruokalajin yllätysmenuun kuului muun muassa kuhaa sekä punajuurikeittoa kampasimpukka-cevichellä. Tulisimme tänne kovin mielellämme uudestaan.

Sokos Hotel Seurahuone

Kotka-Hamina-akselilla reissaillessamme vietimme molemmat yöt Sokos Hotel Seurahuone:ella. Hotelli sijaitsee aivan Kotkan keskustassa, ja huone oli valoisa ja viihtyisä, ja mukavan korkealla kattojen yllä.

Täällä saimme kyllä nauttia niin rennoista hetkistä, kun päätimme ottaa taktiikaksi sen, että toinen on aina Tikun kanssa, kun toinen vaihtaa vapaalle. Näin molempien aamujen aamiaiset päivän lehtien kanssa sekä maisemasaunat hotellin yläkerrassa tuntuivat äärettömältä luksukselta. Varsinkin kello seitsemän aamusaunahetki oli ylellinen, kun aivan ylhäisessä yksinäisyydessä heitin löylyä kiukaalle päivän noustessa taas meren ylle.

perjantai: Hamina, Miehikkälä, Virolahti

Haminan Vanha Keskusta, Pikkuympyräkatu

Yksi reissun kohokohdista ja myös totaalinen yllättäjä oli Haminan vanha keskusta.

Meren äärelle, venereittien leikkauskohtaan suuren rantatien varteen, syntyi keskiajalla vilkas kauppapaikka, joka mainitaan asiakirjoissa jo vuonna 1336. Tähdenmuotoisen linnoituksen vallimuurien ulospäin työntyvät kulmat muodostavat kuusi Suomen sen ajan linnoitettujen kaupunkien mukaan nimettyä bastionia, jotka sulkevat sisäänsä Haminan historiallisen ympyräkaupungin keskustan. Jo Google Mapsista katsoessa olimme aivan ihmeissämme, että minne me oikein tulemme – niin hienolta ja erikoiselta vanha keskustakaava näytti.

Vanhan keskusta muodostuu keltaisen raatihuoneen ympärille. Kaduilla on suloisia putiikkeja, esimerkiksi joulu-, käsityö-, antiikki- ja kirjakauppoja, ja pääsimmepä myös vaaleansiniseen Johannekseen kirkkoon kyläilemään. Sen takahuoneesta löytyi soma lähetyspuoti. Eräästä vanhasta antiikkiliikkeestä ostin kolme ryijymattoa kotiin lattioiden suojiksi ja silmille iloksi, ja ne valtasivat auton etupenkin tyystin.

Nämä kadut ja kadunkulmaukset ovat sellaisia, että parituntinen hujahtaa helposti. Jos rakastaa vanhoja rakennuksia, niin kuin me, saa jo niille henkäiltyä pitkän tovin. En ollut tiennyt, miten upeaa vanhaa arkkitehtuuria täällä, ja myös Kotkassa, on.

Kahvila ja konditoria Huovila

”Joka hetki on juhlahetki”, kuuluu Kahvila ja Konditoria Huovilan slogan. Arvostan. Tätä paikkaa suositteli tosi moni seuraajakin, joten otimme päiväkahvit tiiliseinäisessä takahuoneessa. 1966 perustettu konditoria-kahvila kunnioittaa perinteitä ja täältä löytyy klassikkoherkkuja moneen makuun. Sekä suolaista että makeaa on runsaasti, niin paikan päällä syötäväksi kuin mukaan otettavaksi. Itse valitsin kahvin kaveriksi kakkupalan, tottakai, Partasuu taas suolaisen kasvispiiraan.

Kahvila oli mukavan täynnä paikallisia, lähinnä eläkeläisiä, jotka luovat aina jotenkin lämminhenkisen tunnelman tällaisiin nostalgisiin paikkoihin kuten Huovila.

Taverna Tervanaru

Lounaaksi kävimme syömässä erään seuraajan suosituksesta ehtaa grillihenkistä sapuskaa Taverna Tervanarussa, Tervasaaressa. Listalta löytyi onneksi kasvisvaihtoehtokin, ”Hippibugeri”, jotka pitivät vatsamme täynnä pitkälle iltaan. Ruoka oli hyvää, ja sijainti ravintolalle todella kaunis ja merellinen. Ravintolaan lappasi mukavan eri-ikäistä ja -oloista vierasta, ja naapuripöydän eläkeläisrouvat vilkuttelivatkin Tikulle niin innoissaan, ettei meidän tarvinnut juuri viihdyttää häntä koko ruokailun aikana.

Oolannin puisto

Heinäkuussa yleisölle avattu Oolannin puisto sattui reitin varrelle matkalla takaisin keskustaan, joten otimme siinä merellisen leikkitauon. En kertakaikkiaan voi vastustaa, jos puistoon on tehty noita upotettuja trampoliineja. Parhaita!

Tervasaaren keskuspuisto on aluetta yhdistävä vehreä sydän, joka palvelee kaupunkilaisia harrastus- ja virkistysmahdollisuuksineen. Osana Oolannin puistoon kuuluu vuonna 2017 perustettu Itsenäisyydenpuupuisto, jonne on istutettu sata suomalaista puuta, kymmentä eri lajia. Polkuverkosto johtaa keskustan suunnasta hiekkarannalle, jota pitkin olikin mukava palata kaupunkiin auringon samalla laskiessa.

Kahvila-Olohuone Jaspis

Suuntasimme aluksi nostalgiseen Kahvila Varvaraan iltapäiväkahveille, mutta sen ollessa poikkeuksellisesti kiinni, valitsimme toisen kehuja saaneen paikan, Kahvila-Olohuone Jaspiksen. Jaspis on historiallisessa raittiustalossa ja siellä kahvitellessa tai syödessä tulee samalla tukeneeksi paikallista nuorisotyötä. Jaspiksessa on ovet auki nuorisolle ja lisäksi voidaan tarjota työtä ja työharjoittelua useille nuorille ja nuorille aikuisille.

Olin kuullut kehuja vohveleista, mutta koska olimme juuri syöneet, nautimme erikoiskahveista kofeiinittomana, niin kuin kunnon keski-ikää lähestyvä pariskunta konsanaan.

Seppälän lammastila

Illan pimettyä käänsimme auton kohti Miehikkälää. Hurja kohtaaminen tapahtui juuri ennen isoa tietä, kun auton eteen juoksi valtava hirvi. Onneksi se ennätti auton alta pois.

Miehikkälässä meitä odotti vierailu Seppälän lammastilalla. Olisittepa kuulleet lampolan äänimaailman ruoka-aikaan. Määtä ja bäätä tuli niin paljon eri saundeilla ja taajuuksilla, että aivoissa soi. Tikku nauroi ja itki vuoronperään, eikä tiennyt miten päin olisi. Uskomattoman söpöjä ovat kyllä nuo lammasystävät.

Lammastilan yhteydessä toimii myös puoti, jossa myydään väärjämättömästä lampaanvillasta tehtyjä tuotteita. Itse ostimme kummatkin lampaanvillaiset pohjalliset – niin hengittävät, mutta lämpimät, ja vain about kympillä pari.

Seppälässär järjestetään myös tapahtumia, sekä ryhmille juhlia ja kokouksia. Ravintolassa on alettu myös pitää myös kaikille avoimia illallisia.

Ravintola Olkihattu

Miehikkälästä jatkoimme vielä matkaamme vartin verran Virolahdelle, seudun uusimpaan ravintolaan. Jos pitäisi nimetä koko neljän päivän reissultamme yksi kohde, johon suosittelisin teitä menemään, olisi se Ravintola Olkihattu.

Söimme niin mielettömän illallisen täällä, että oksat pois. Mocktaileja, juustoja, suolattua hirveä, kuhaa, syksyistä keittoa, sorsaa ja päärynää, paahtovanukasta… ruokataivas! Kokki-toimari ja paikan uuden sukupolven edustaja Teemu Suomalainen loihti melkoiset setit pöytään, ja myös muu palvelu oli huipputasoista. Joskus kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan.

Uudistunut Olkihattu avasi ovensa monen sukupolven latorakennukseen marraskuun alusta eteenpäin viikonloppuravintolana ja on jatkossa avoinna marras-joulukuun perjantait ja lauantait kaikille asiakkaille.

lauantai: Kouvola

Papulaari

Ensimmäisenä Kouvolaan saapuessamme kävimme tiputtamassa jälkikasvun armaiden vanhempieni hellään hoivaan. Mikä ilo oli jatkaa päivää kaksin vaihteeksi.

Päivä potkaistiin käyntiin Kahvi- ja teeputiikki ja kahvila Papulaarissa. Tämä on juuri sellainen paikka, jollaisen olisin kaivannut Kouvolaan silloin teini-aikoinani. Voi tosin olla, että silloiset kahvinjuontitapani (puolet kermaa, puolet maitoa) ei olisi aivan soveltunut näin laadukkaaseen kahviympäristöön.

Tällä kertaa söimme Papulaarissa pitkälti vegaanisen herkkubrunssin. Täällä suositaan paikallista ja tuodaan esille laadukkaita pienpaahtimokahveja niiden oikeita valmistustapoja unohtamatta. Suosittelen lämmöllä.

Taideruukki

Taideruukki oli iso, myönteinen yllätys! Olin tästä hatarasti jotain kuullut, mutta en osannut silti ajatella, mitä kaikkea vanha ruukkirakennus pitää sisällään. Täällä on taidenäyttelytila, käsityöläisten puoteja, vintagepuoti ja kahvilakin. Oli aivan sellainen olo, kun olisi Tallinnan trendikkäillä tehdasalueilla kiertelemässä.

Alue sijaitsee Kuusankoskella, vajaa 10 kilometria Kouvolan keskustasta. Alueelle on vastikään maalattu myös todella näyttävä Kymin Ruukin muraali, joka on myös pysähtymisen arvoinen nähtävä. Erityisesti jäi mieleen Littlebit Designin kauniit korvikset sekä Vintage Frilla -vintagekauppa, josta löysin itselleni lämpimän talvilakin sekä kukkamekon (mukavan kontrastinen duo).

Vanhaa tehdasrakennusta kierrellessä oli myös kiva huomata, kuinka kotiseutuylpeitä täällä ollaan, vaikka jätinkin tällä kertaa kaikki Kouvola- ja Kuusaa -tuotteet hankkimatta.

Kouvolan Museokortteli

Ruukilla meni niin pitkään, että palasimme vasta illan kantturoissa. Päätimme käydä pyörähtämässä vielä pienellä ja tunnelmallisella Kouvolan Museokorttelilla. Kouvolan Kaunisnurmella sijaitseva Museokortteli on idyllinen puutalokortteli ja osanen Kouvolan historiaa. Kuljettajien kauppalanosana tunnetulla alueella voi tutustua alueen historiaan talojen seinissä olevista kylteistä.

Korttelissa on myös hirsitalo, jossa toimii puoti ja kahvila Onnenkukko. Myös Kouvolan Koti- ja Radiomuseo toimivat tällä alueella. Itse löysin vuoden joulukortit Onnenkukosta, ja istuimme hirsitalon somassa tunnelmassa kuin joulu olisi.

Kortteli on varmasti parhaimmillaan silloin, kun siellä on jokin tapahtuma, esimerkiksi Kevättapahtuma, Taiteiden yö ja Wanhan ajan markkinat syksyllä tai Joulutapahtuma marras-joulukuun vaihteessa.

Sokos Hotel Vaakuna

Yöksi pääsimme legendaariseen, vaaleanpunaiseen Sokos Hotel Vaakunaan, Kouvolan keskustan tuntumaan. Täällä järjestettiin muuten taannoin vanhojen päivän ateriamme, voi niitä muistoja! Jatkot olivat kyllä valitettavasti silloin jossain paljon kömösemmässä paikassa.

En tiennytkään, että täällä annetaan kotiseutuylpeinä Anu Pentikille kunniaa Pentik-teemahuoneilla, joista yhdessä mekin majoituimme. Hotellissa on myös Repovesi- ja Tykkimäki-huoneita, jotka ainakin kuvista päätellen näyttivät hienoilta myös.

Täällä pääsimme heräilemään myös Partasuun ensimmäiseen isänpäiväviikonloppuun. Onpa onnekasta, että lapsellamme on tuollainen isä.

Frans & Rosalie

Kiitos äidin, pääsimme myös illalliselle ihan kahden kesken, kun äiti tuli vahtimaan pienen unta huoneeseen. Hotelli Vaakunan yhteydessä toimiva Frans & Rosalie on rento ranskalaishenkinen bistro, jonne voi tulla fiinimmin tai myös helposti ilman kravattia.

Valkosipuli tuoksui varmaan vielä parinkin päivän päästä, kun nautimme jaettua etanapannua alkuruoaksi. Pääruoaksi valkkasimme mereneläviä ja salaattia. Jaksoinpa vielä vaniljajäätelöä kinuskikastikkeella kaiken kruunuksi.

Kahdenkeskeiset hetket ovat tässä elämäntilanteessa yllättävän kortilla, joten iloitsimme toistemme jakamattomasta huomiosta.

sunnuntai: Kouvola

Kirpputori- ja markkinatunntelmaa ja sulkapalloa

Isänpäivän aamuun herättiin raukeina ja hitaasti. Pitkä löhöilyhetki sängyssä, pitkä aamiainen, santsikuppia kahvia ja kaikkea muuta ihanaa. Yhdentoista maissa keräsimme kuitenkin omaisuutemme kauniista huoneestamme, pakkasimme ne autoon ja jatkoimme vaunulenkitellen kohti Kouvolan keskustaa.

Ilahduimme kovasti, kun kävelykatu Manski kuhisi porukkaa ja elämää: markkinapäivä! Olisi varmasti pitänyt ostaa tyrniglögiä, mutta tajusin sen vasta myöhemmin. Sen sijaan sain eräältä myyjältä lahjaksi omenan, kun kysyin hintaa vain yhdelle ompulle. Oli mukava käyskennellä, kun ympärillä virisi iloinen markkinatunnelma.

Iloksemme myös eräs keskustan kirpputoreista oli auki sunnuntaina, ja kävimme löytämässä Tikulle villatakin ja -sukat, sekä minulle tuon kuvissa näkyvän, pörröisen jääkarhutakin.

Päivällä keräsin perheväkeni mukaan, ja lähdimme isoveljen ja äidin kanssa pelaamaan sulkapalloa Kuusaan sulka ja tennis -hallille. En ollut pelannut sitten alkuraskauden ja miten huumavan mukavalta se tuntuikaan. Hikeä ja endorfiiniä! Urheilua jossa ei muista urheilevansa (paitsi vähän silloin, kun huomaa kuntonsa hiipuvan, kun tunti on kulunut).

Nipan Grilli

Voiko Kouvolassa käydä ilman, että käy Nipan Grillillä? Ehkä voi, mutta kannattaako? Täytyy kyllä myöntää, etten ole monesti tilannut grillin puolelta mitään, vaan yleensä menen voittamattomilla pehmiksillä. Nyt korjasin vahingon oikein kunnolla, ja tilasin itselleni sekä kunnon ranskalaiset että gluteenittoman kasvisburgerin ananaksella ja aurajuustolla.

Melkein 50-vuotiaan Nipan olivat noteeranneet muutkin turistit. Kaupungissa oli käynnissä suuri juniori-koripalloturnaus, ja huoltojoukot olivat tulleet grillille paikallisten tuttujen suosituksesta. Nipan Grilli maailman- tai vähintään Suomen kartalle!

Tykkimäen Sauna

Reissun viimeinen etappi oli paikka, jossa olin halunnut käydä jo sen perustamisesta saakka. Vuodesta 2017 toiminnassa ollut Tykkimäen Sauna on kaikille avoin yleinen sauna. Ison kaasulämmitteisen kiukaan lisäksi terassissa kiinni killuu myös kaksi puulämmitteistä saunalauttaa, joista vähintään toinen lämpenee aina tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Sauna sijaitsee Kouvolan Käyrälammen rannalla, joten uimaan pääsee ympäri vuoden, kun talvella tarjolla on iso avanto.

Tämä paikka olisi varmasti tunnelmallinen kesälläkin, kun terassilla pystyisi viettämään rennommin aikaa. Silloin myös tilaisin ehkä kuohuvaa, nyt valintani oli höyryävä glögi. Alkoholittomien juomien kanssa sai mennä vapaasti saunaankin – eipä ole ennen tullut saunassa juotua kuumaa juomaa. Vakkarikävijät osasivat opastaa meitä saunojen ja löylyjen saloihin kussakin saunassa.

Tähän oli hyvä päättää reissu. Paikka oli vieläkin kauniimpi pimeän tullen, kun valot jäivät hohtamaan tyyntä järveä vasten, ja kuutamo loisti kirkkaana.

Sellainen oli meidän marraskuinen reissumme. Aikamoinen kuvapläjäys! Sekä Kotkasta, Haminasta että Kouvolasta jäi kyllä sellainen olo, että tännehän on palattava. Enkä sano niin kaikista paikoista, vaikka helposti lähes aina viihdynkin.

Kotka-Haminan alueelle on muuten perustettu verkkokauppa, josta saa yhdestä paikasta kätevästi varattua majoitukset, ruoat ja muut aktiviteetit. Siellä on tarjolla myös erilaisia valmiiksi paketoituja matkapaketteja, kuten viikonlopun mittainen joulumarkkina-reissu tai luonto- ja aktiviteettiviikonloppu.

Tämä taisi olla vuoden viimeinen reissu. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Nyt on kuitenkin aika levähtää, laittaa kotia kuntoon ja ottaa joulu vastaan rauhassa.

-Henriikka

Kuvien edit: Toni Eskelinen

18.11.2021

Vuoden kuumin päivä

kommentoi

–

hyväntekeväisyys, kestävä kehitys, yhteistyöTags: ilmastotyö, jäätelö, jymy jäätelö, kuukausilahjoittaja, kuukausilahjoitus, narinkkatori, suomen world vision, vuoden kuumimmat päivät, world vision

Kaupallinen yhteistyö: Suomen World Vision

Moni valittaa marraskuun harmaudesta, ankeudesta ja kylmyydestä, mutta oikeastihan tämä on keidas. Kylmyyttä ja vesisadetta pitäisi vaalia ja arvostaa, nähdä se suurena aarteena, harvinaisuutena suorastaan.

Täällä Suomessa pääsee aina hetkittäin pakoon tosiasioita. Juuri nyt on vuoden kuumin aika monissa kehittyvissä maissa. Ilmastonmuutos pahentaa ihmisten ruoka- ja vesipulaa ja voi pakottaa tulevaisuudessa miljoonat jättämään kotiseutunsa.

Olisi aika alkaa käyttää todellisempia termejä. Ilmaston lämpenemisen sijaan pitäisi puhua ilmaston kuumenemisesta. Ja ilmaston kuumenemista vastaan ei riitä toimiminen, vaan pitää taistella – taistella todella.

Ilmastoahdistuksesta kohti ratkaisukeskeisyyttä

Minua pidempään somessa seuranneet tietävätkin, että en ole enää lähiaikoina puhunut ilmastoasioista niin paljon kuin vaikka pari vuotta sitten. Se ei johdu siitä, ettenkö olisi ajatellut asiaa yhtä paljon tai ettenkö olisi toiminut vielä enemmän kuin silloin. Ilmastopuhe ja siitä kirjoittaminen veti vain mielenterveyteni ratkaisevasti huonommalle tolalle, minkä vuoksi olen pyrkinyt löytämään uusia tapoja käsitellä asiaa.

Totesin, että menetän ratkaisukykyäni, jos veivaan faktoja ahdistukseen saakka, itselleni sopivampaa on pyrkiä löytämään toivonrippeitä kaiken keskeltä ja roikkua niissä. Ilman toivoa, ei ole toimintaa – tarkoitan, taistelua.

Siksi pyrin pikemminkin keskittymään toimintaan kuin puheeseen, ja nimenomaan isoihin linjoihin enkä pieniin yksityiskohtiin. Tällä tarkoitan, että vaikka ajan nykyisin ajan autoa jonkun verran, en ole lentänyt ollenkaan 3 ja puoleen vuoteen. Tai vaihtoehtoisesti sitä, että vaikka välillä ostan take away -kahvin muovikannella, pyrin keräämään lähimetsästä sienet syötäväksi ja marjat puuron päälle, ja ruokahävikin ihan minimissä. Tai sitä, että pyrin sysäämään painetta muutoksesta nimenomaan yrityksille, päättäjille ja olennaisimmin asiaan vaikuttaville tahoille yksityisihmisten sijaan ja lahjoitan systemaattisesti rahaa ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

Viilennystä vuoden kuumimpiin päiviin

Nämä kuvat saattavat vähän ihmetyttää – jäätelöä keskellä marraskuuta. Miten ihmeessä tämä liittyy mihinkään?

World Vision jalkautui tänään Helsinkiin jakamaan ilmaiseksi jäätelöä. Ilmastojäätelö on kotimaisen Jymyn hiilinegatiivista Taivas-jäätelöä, jotka kulkevat nimillä Nestehukka, Ruokapula ja Pakomatka. Jätskiä jaettiin Kampin Narinkkatorilla olevalla jäätelökioskilla sekä K-Market Kampissa ja Hertassa.

Kampanjan tarkoituksena on herätellä ihmisiä ajattelemaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia maailman heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Vaikka meillä on vuoden pimeimmät ja ankeimmat päivät käsillä, on jossain päin maailmaa nytkin vuoden kuumimmat päivät, ja ilmastonmuutoksen seurauksena ne ovat nyt aiempaa kuumempia ja niitä on entistä enemmän.

Jäätelöiden kääreissä on tarkempaa tietoa kampanjasta ja World Visionin ilmastotyöstä.

En tiedä, löytyykö sieltä kaltaisiani helteen inhoajia, mutta itselleni viime kesä oli aivan hirveä sään puolesta. Iltapäivälehdet kirjoittivat seksihelteestä ja ihanista kuumista aalloista, ja minun teki vain mieli huutaa, että tajuatteko, että maailma tuhoutuu?! Sitten jälleen kerran totesin, että parempi toimia, siis taistella, eikä vaipua ahdistuksen alle. Se ei tietysti tarkoita sitä, etteikö tosiasioista pitäisi puhua rehellisesti, mutta ehkä välillä uusi tulokulma auttaa.

Esimerkiksi tämä jäätelökampanja on minusta oiva esimerkki siitä, ettei kaikkea tarvitse käsitellä pelottelun ja ahdistuksen kautta. Kysyin kampanjan järjestäjiltä, onko tarkoitus, että jäätelönhakija syyllistyy sitten saadessaan jäätelön kääreineen lopulta käteensä. He vastasivat, että ei ole, vaan että tosiasioita voidaan yhtä lailla käsitellä ilahduttavan asian kautta, kunhan viesti menee perille ja se saa ihmiset toimimaan.

Miksi World Vision kampanjoi ilmastonmuutoksen liittyen?

Olen kertonut jo useaan otteeseen olevani World Visionin kuukausilahjoittaja. Kansainvälisen World Visionin tehtävänä on ollut 70 vuoden ajan suojella maailman heikommassa asemassa olevia lapsia, heidän perheitään ja yhteisöjään.

Tänä päivänä ilmastonmuutoksen vastainen sekä muutokseen sopeutumiseen tehtävä työ on missä suurimmissa määrin nykyisten ja tulevien polvien lasten suojelua.

Ilmastonmuutos ei tarkoita vain ympäristömme tuhoa ja monimuotoisuuden köyhtymistä, vaan pahentaa myös köyhyyttä ja lisää nälkää sekä epätasa-arvoa. Metsät, viljelyala ja karjan laidunmaa heikentyvät, vieden samalla perheiden elintärkeän toimeentulon ja lasten mahdollisuuden monipuoliseen ravintoon ja koulunkäyntiin.

Ilmaston kuumenemisella on lukemattomia sivuvaikutuksia itse ympäristön lisäksi:

– 75 % maailman köyhimmistä ihmisistä asuu maaseudulla ja viljelee maata: heille epäsäännölliset tai puuttuvat sateet merkitsevät nälkää.
– Vuosittain maapallon metsät vähenevät 4,7 miljoonalla hehtaarilla.
– Sään ääri-ilmiöt aiheuttavat jo yli 50 % maansisäisestä pakolaisuudesta, ja vuonna 2018 yli 16 miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa kuivuuden, hirmumyrskyjen ja muiden muuttuneiden sääolosuhteiden takia.
– Ilmastonmuutos saattaa sysätä jopa 100 miljoonaa ihmistä takaisin köyhyyteen vuoteen 2030 mennessä. Jos ilmastonmuutosta ei saada hillittyä, vuoteen 2050 mennessä maailmassa voi olla jopa 200 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa ilmastonmuutoksesta johtuvien syiden takia.

Todella hurjia faktoja, tulevaisuudennäkymiä ja lukuja, joita ei tekisi mieli ajatella, mutta joka on kuitenkin välttämätöntä ja jonka puolesta toimiminen on yksinkertaisesti empatiakykyä muita ihmisiä kohtaa.

Millaista työtä World Vision tekee ilmastonmuutokseen liittyen?

World Vision tekee ilmastotyötä esimerkiksi näin:

– Tekemällä uudelleenmetsitystyötä Afrikassa ja Aasiassa

– Kehittämällä maanviljelyä muun muassa tehokkaampia sadevettä hyödyntäviä kastelujärjestelmiä rakentamalla sekä kouluttamalla viljelijöitä hyödyntämään paremmin kuivuutta kestäviä lajikkeita, jotta ihmisillä olisi riittävästi syötävää

– Kouluttamalla ja tarjoamalla pienlainoja pienyrittäjille, jotta he voivat monipuolistaa toimeentuloaan, ja siten paremmin sopeutua ilmastonmuutokseen

– Auttamalla yhteisöjä valmistautumaan paremmin sään ääri-ilmiöihin, esimerkiksi koulutusten, harjoitusten ja yhteisten hätäsuunnitelmien avulla

– Olemalla paikalla: World Vision antaa humanitaarista apua esimerkiksi myrskyjen uhreille, ja tarjoaa käteisavustuksia kuivuuden riivaamilla alueilla, jotta perheet selviävät pahimman yli myymättä kaikkea omaisuuttaan

Miten sinä voit olla mukana tekemässä hyvää ilmastotaistelussa?

World Visionin säännölliset kuukausilahjoittajat pääsevat mukaan tukemaan ilmastotyötä. Itse olen ollut World Visionin lahjoittaja nyt puolitoista vuotta enkä aio lopettaa.

On mukava, että yhdellä lahjoitussummalla pääsen vaikuttamaan moneen asiaan, sillä kuukausilahjoittajien varoilla tuetaan ilmastontyön lisäksi myös erityisesti silpomisen vastaista työtä sekä katastrofityötä, kuten esimerkiksi tänä syksynä hätäapua Afganistaniin.

Lahjoitussysteemi toimii niin, että varat kerätään yhteen ja käytetään aina siellä missä apua eniten tarvitaan. Lahjoituksilla autetaan vaarallisilla ja epävakailla alueilla projektiluontoisesti.

Kuukausilahjoittajaksi voi osallistua vaikka vain 10 eurolla kuukaudessa. Täällä pääset liittymään kuukausilahjoittajaksi.

Kohti kirkkaampaa tulevaisuutta, kohti kylmempiä päiviä!

-Henriikka

31.10.2021

Otimme henkivakuutuksen vauvan vuoksi

kommentoi

–

perhe, vauva, yhteistyöTags: henkivakuutus, op, osuuspankki, pohjola vakuutus, vakuutus

Kaupallinen yhteistyö: Pohjola Vakuutus

Henkivakuutus oli minulle nuoruudessa pieni mysteeri. Siis vakuutus, josta on hyötyä vasta kun kuolee. Miksi sellainen tulisi ottaa?

No, sittemmin hahmotus elämästä ja vakuutuksista on myös kasvanut tasaisella tahdilla, mutta olennainen game changer tupsahti maailmaan maaliskuussa: vauvan syntyminen perheeseen sai miettimään asioita uudestaan, uudella tavalla. Me päädyimme ottamaan hetken ennen vauvan syntymää henkivakuutuksen pariturvana, jotta vauvan tulevaisuus olisi turvatumpi.

Miten henkivakuutus turvaa vauvaa?

Mietiskelimme talvella vakuutusvaihtoehtoja uuteen kotiin muuttamisen myötä, ja henkivakuutus oli yksi vakuutus, jonka ottamista mietiskelimme yhdessä. Tämä henkivakuutuskampanja sattui hyvään hetkeen. On helppoa kirjoittaa asiasta, joka on ajankohtainen elämässä muutenkin ja johon liittyvissä pohdinnoissa on jo etukäteen tullut ratkaisuun.

Tulimme mietinnöissämme tulokseen, että henkivakuutus toimii hyvänä taloudellisena tukena siinä kohtaa, kun toisella on kaikkein vaikeinta. Jos toinen kuolee, pystyy toinen saaduilla vakuutusrahoilla kuittaamaan kuolleen osuuden yhteisen kotimme asuntolainasta. Näin vauvan elämässä ei tule kaikki asiat muuttumaan yhdellä kertaa, vaan elämää jatkava vanhempi voi jäädä vauvan kanssa asumaan hirsitaloomme. Näin edes yksi pilari elämässä pysyy tuttuna ja turvallisena, kun elämässä kaikki muuttuu rytäkällä.

Ei mikään ihanin ajatus ajatella, mutta olemme ottaneet sen linjan, että näitä asioita kannattaa mieluummin ajatella etukäteen. Surun murtama mieli harvoin on se skarpein mieli hoitamaan käytännön asioita, joten teemme mieluummin jotain jo etukäteen. Hartaana toiveena tietysti on, ettei näitä vakuutusrahoja koskaan tule kummankaan tilille.

Millainen henkivakuutus meillä on?

Meillä on henkivakuutus pariturvana. Pariturva on kahden hengen yhteinen henkivakuutus, jolloin toisen kuollessa toinen saa henkivakuutuskorvauksen. Molempien kuollessa samanaikaisesti, maksetaan korvaus puoliksi kummankin edunsaajalle, eli tässä tapauksessa kokonaan tyttärellemme, kun edunsaajamme on molemmilla sama. Korvaus käytetään usein esimerkiksi lainojen maksamiseen tai perintöverosummiin.

Henkivakuutuksen voi aivan hyvin ottaa myös vain itselleen. Usein edunsaaja on lähiomainen, mutta yhtä lailla se voi olla joku aivan muu.

Meidän henkivakuutuksemme korvaussumma on periaatteessa 100 000 euroa, mutta käytännössä 145 000 euroa, sillä osuuspankin omistaja-asiakkaana tai Pohjola Vakuutuksen etuasiakkaana saa veloituksetta 45 prosentin korotuksen korvauksen määrään.

Henkivakuutuksen hinta muodostuu valitusta korvaussummasta sekä vakuutuksen ottajan iästä. Myös terveydentila voi vaikuttaa hintaan.

Huolettomille turvaa tulevaisuudelle

Jos aivan rehellisiä ollaan, olemme puolison kanssa aika huolettomia eläjiä. Monen mielestä vapaa-ajan harrastuksemmekin voivat näyttäytyä riskialttiina (kuljeskelu erämaissa, vapaalasku, kiipeily…) Emme juuri stressaile tulevaisuudesta, emmekä ole mitään varman päälle eläjiä. Sen vuoksi kai haluammekin, että ainakin vakuutusasiat ovat kunnossa. On helpompaa olla stressaamatta, kun on selusta turvattu. On helpompaa mennä, tehdä, kokea ja elää, kun tietää perusasioiden olevan hoidossa, jos asiat eivät mene niin kuin on suunniteltu.

Meillä suli juuri vahingossa pakastin, kun olimme Lapin reissussa. Sinne menivät satojen eurojen edestä kaikki keräämämme ja ostamamme sadonkorjuu. Saimme vakuutuksesta rahat menetyksestä, mikä tuntui tosi kivalta. Kiitimme onneamme vakuutuksesta.

Pakastimen sulaminen on kuitenkin elämässä hyvin pieni juttu, ja haluamme erityisesti miettiä kuntoon isot linjat. Mitä tapahtuu, jos joudumme onnettomuuteen tai menetämme työkykymme? Mitä tapahtuu, jos kotimme palaa? Ja mikä pahinta: mitä tapahtuu, jos kuolemme?

Alle 1-vuotiaiden lasten vanhemmille ilmainen Newlife-henkivakuutus

Tiedän, että siellä on nykyisiä tai tulevia alle 1-vuotiaiden lasten vanhempia linjoilla. Tiesittekö, että voitte kumpikin ottaa NewLife-vakuutuksen, joka on ensimmäisen vuoden maksuton? Siihen ei tarvita edes terveysselvitystä. Vakuutuksen korvaussumma on 20 000€.

Myös tähän saa osuuspankin omistaja-asiakkaana tai Pohjola Vakuutuksen etuasiakkaana ilmaisen 45 prosentin korotuksen korvauksen määrään: 20 000 euron sijaan siis 29 000 euroa.

Me halusimme kerralla yhden isomman henkivakuutuksen, muutoin olisimme ehdottomasti ottaneet tämän vähintään ekaksi vuodeksi.

Yritämme avoimesti puhua kaikesta, myös niistä vaikeista asioista – kuolemastakin. Nyt on paljon helpompi kysyä toiselta hänen mielipidettään, kuin kuoleman sattuessa kohdalle. Sekin tuntuu rauhoittavalta, että tietää toisen toiveet hänen kuolemansa varalta. Kuolemasta puhuminen ei varmasti lisää toisen menehtymisen riskiä, mutta se helpottaa käytännönasioita ja toisen tahdon ymmärtämistä.

Me kuolemme joka tapauksessa kaikki. Toivottavasti meistä kumpikaan ei vuosikymmeniin, mutta ei se mahdotonta ole. Jos niin kävisi, olisi helpottavaa, jos raha voisi olla viimeinen ajateltava asia kaiken keskellä.

Turvallista tulevaisuutta meille ja teille kaikille.
Ja lempeää sunnuntai-iltaa tietysti.

-Henriikka

Vakuutuksen myöntää OP-Henkivakuutus Oy, jonka asiamiehenä Pohjola Vakuutus toimii

28.10.2021

Rannikolta tuntureille: Kestävän vaeltajan kansallispuistokierros

–

matkustus, yhteistyöTags: hanki baari, hankibaari, hossan kansallispuisto, Hossanportti, kaltio day spa, naturpolis, oulangan kansallispuisto, poronmaitohoito, poronmaitokasvohoito, rannikolta tuntureille, ravintola kiela, ruka beauty wellness, ruka village, rukavillage, sallan kansallispuisto, sallan poropuisto, sallatunturin tuvat, seipiniemi, Seipiniemi Wild Eco Camp, ski-inn ruka, Tentsile Experience Camp Hossa

Kaupallinen yhteistyö: Naturpolis / Rannikolta tuntureille -hanke

Palasimme viime viikolla Rannikolta tuntureille -hankkeen yhteistyöreissulta. Olimme tutustumassa pienen perheeni kanssa viikon verran kestävän matkailun kierrokseen, toiselta nimeltään kestävän vaeltajan kansallispuistokierrokseen.

Niin kuin olettaa saattaa, emme tässä kohtaa elämää puolivuotiaan vauvan kanssa pystyneet tekemään kierrosta täysin sellaisenaan, vaan olimme tutustumassa reitin alueisiin, yrityksiin ja osaetappeihin. Salla, Ruka-Kuusamo ja Hossa olivat reitin kohteet ja kansallispuistojakin vajaa viikon kierroksella kolme: Sallan kansallispuisto, Oulangan kansallispuisto ja Hossan kansallispuisto. Tosin Sallahan on vasta matkalla viralliseksi kansallispuistoksi, mutta pian sekin kuuluu myös virallisesti tähän rivistöön.

Tämä reitti on yhtä lyhyttä taksimatkaa lukuun ottamatta toteutettavissa pelkästään julkisella liikenteellä. Paljon on tällaisia vaellusreissuja itseltänikin kysytty, joten nyt olisi toiveista tullut totta.

Kierrosta ei ole ainakaan vielä ostettavissa pakettimatkana, mutta onneksi eri palaset kokoaa ja ostaa aika helposti itsekin, kun esimerkiksi kansallispuistot ovat ilmaisia kulkea eivätkä vaadi ennakkovarauksia.

Tässä virallinen reittiohjelma:

Kestävän matkailun kierros
/ Kestävän vaeltajan kansallispuistokierros

Päivä 1 – Salla

Yöjunalla Kemijärvelle. Saapuminen klo 08.50.
Linja-automatka Kemijärveltä Sallatunturille klo 09.15–10.50
Fatbiken vuokraus Salla Ski Resortilta
Taivaan tavoittelijan taival (1,9 km)
Tunnelmallinen illallinen ravintola Kielassa
Majoitus Sallatunturin kodikkailla tuvilla

Päivät 2–3 – Topsakantaival

Patikointiretki Sallatunturilta Hautajärvelle (45 km)
Reitin varrella telttamajoitus omassa teltassa

Päivä 4 – Kuusamo

Bussimatka Hautajärveltä Rukalle kello 10.15–10.57
Valtavaaran huiputus (6 km)
Herkullinen lähiruoka-illallinen Ravintola Rukan Kuksassa.
Majoitus Ski-inn Rukassa.

Päivä 5 – Hossa

Kuljetus kimppataksilla Rukalta Kuusamoon
Linja-automatka Kuusamosta Hossan kansallispuistoon (pysäkki Öllöri E) klo 07.45–08.45.
Huosiuksen huikonen (8 km)
Raikas lounas Hossan luontokeskuksella
SUP-laudan tai E-fat-biken vuokraus
Majoitus Tentsile Camp Experience Hossassa (yritys Hossanportti)

Päivä 6 – Matkapäivä

Linja-automatka Hossasta (pysäkki Öllöri E) Kajaaniin klo 11.00–14.20
Juna Kajaanista kello 14.33 tai myöhemmin

Omasta mielestäni tuo kierros on tosi monipuolinen ja kiinnostava. Saatoin vähän tirautella henkisiä kyyneleitä matkan varrella, kun noin intensiivisen vaelluksen tekeminen on tällä hetkellä itselleni vielä mahdotonta. Onneksi kierros oli mainio muokattuna versionakin.

Haluan myös nostaa erikseen yrityksiä meidän reissun varrelta. Osa näistä on tuossa alkuperäisessä ohjelmassa, osa ei. Alkuperäistä ohjelmaa saa toki modaillakin tahtonsa mukaan – eli ei tarvitse orjallisesti mennä juuri tämän mukaan, vaan tätä voi käyttää perusrunkona suunnittelun apuna, niin kuin mekin teimme reissullamme.

Tämä yllä oleva alkuperäinen ohjelma perustuu pitkälti palveluihin yrityksiltä, jotka ovat mukana Visit Finlandin STF -ohjelmassa (Sustainable Travel Finland). Merkin ovat saaneet muun muassa Sallan majoitus, eli Sallatunturin tuvat ja Ravintola Kiela. Rukan majoitus Ski-Inn, johon RukaVillage kuuluu, on loppusuoralla merkin saamisessa, ja Hossan majoitus, Tentsile Camp Experience, on myös vahvasti samalla polulla.

Sallan Poropuisto

Sallan Poropuisto toimii Sallan alueen luontokeskuksena. Puistossa tehdään paljon poroaktiviteetteja, mutta paikka on käymisen arvoinen ilmankin. Täällä on sympaattinen, paikallinen meno ja nostalginen tuntu. Kahvilasta saa kahvia ja kahvileipää (kuuluisia munkkeja), ja matkamuistomyymälästä paikallisia käsitöitä ja taidetta, kuten akvarelleja, poronnahkaisia tuotteita, porontaljoja, kuksia ja puukkoja.

Poropuiston yhteydessä toimii myös Metsänsali-näyttely, jonne on vapaa pääsy. Se esittelee vanhoja metsiä, Sallatunturin aluetta, poroja ja petoja, jääkautta, maalintuja ja retkeilyreittejä lähiympäristössä.

Sallatunturin tuvat

Sallatunturin Tuvilla on laadukkaita ja kodikkaita mökkitupia, joista yhdessä me majoituimme pari yötä. Tupia on erilaisia. Sallatunturin tuvat on perheyritys, jolla on halu panostaa myös vastuulliseen matkailuun.

Me nautimme kovasti mökkimuotoisesta majoituksesta: kaikki oli viihtyisää ja helppoa, ja tuvasta löytyi kaikki mukavuudet. Sauna oli tietysti huipuinta kaikessa, sillä vaikka auringonpaistettakin viikkoon mahtui, tuli myös vettä niskaan melko rankasti, joten löylyjen lämmössä oli ihana kököttää.

Sallatunturien tupien yhteydessä toimii ohjelmapalvelu Napapiirin safarit sekä Ravintola Kiela.

Ravintola Kiela

Me söimme Ravintola Kielassa ihanan reissuillallisen. Pääroolissa menussa ovat lappilaiset herkut ja lähiruoka. Ravintolaan tilataan ruokaa paikallisilta poimijoilta niin marjojen, sienten kuin yrttienkin muodossa. Myös kalat ovat pohjoisen vesistöistä, ja porot Lapin palkisilta.

Itse rakastuin jälkkäriksi tilaamani rikkaiden ritareiden tervajäätelöön. Ilmapiiri ravintolassa oli fiini mutta samalla lupsakka ja välitön. Villapaidassa kehtasi hyvin tulla sisään, mutta kokemus oli silti tyylikäs ja viimeistelty.

Ski-inn Ruka / Ruka Village

RukaVillage on hotelli Rukan kylän keskellä, laskettelurinteiden viekussa. Tunnelma on kuin normihotellissa, mutta jokaisessa huoneessa on oma keittiö varusteluineen. Hotelli onkin suunniteltu erityisesti hiihtävien ja aktiivisten asiakkaiden tarpeisiin. Pienimmät huoneistot ovat 40 m2 ja suurimmat 94 m2 ja osaan huoneista sisältyy aamiainen viereisessä ravintolassa. RukaVillagelta pääsee helposti kävelemään hissiin ja rinteisiin suoraan ulko-ovesta.

Omasta mielestäni parasta oli muhkeiden hotellilakanoiden ja -petivaatteiden lisäksi tietysti kylpyamme. Mitä suurinta luksusta minkä tahansa reissun keskelle.

Ruka Beauty Wellness & Kaltio Day Spa

Ihan ensimmäiseksi Rukalla suuntasin hemmotteluhoitoon. KYLLÄ! Niin pitkästä aikaa hemmotteluaikaa vain minulle. Pääsin Kaltio Day Spa:n omistajan Sannan käsittelyyn, ja huh miten taivaallista oli.

Koko kokemus oli taivaallisuuden lisäksi myös absurdi ja ihmeellinen. Ensin lilluin porealtaassa ja saunoin suloisessa saunassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Sitten minut haettiin kylpytakissa hoitohuoneeseen, jossa jalkojania ja selkääni hierottiin hillaöljyllä, käyttäen apuna lämmitettyjä, lappilaisia kiviä. Kirsikkana kaikessa oli poronmaitokasvohoito, joita tehdään vain täällä ja Muoniossa poronmaitohoitolassa. Olin kaiken jälkeen aivan pökertyneen hemmoteltu enkä lainkaan valmis palaamaan normaaliin maailmaan.

Hanki Baari

Hanki Baari on kuin Rukan olkkari. Tänne minä kyllä suuntaisin, jos olisin saapumassa lyhyelle tai pidemmälle retkelle alueelle. Menu on monipuolinen ja ajan hermolla, ja vaihtuu tiuhaan, mutta silti tiskiltä saa tilattua myös ihan tavallista kaakaota kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla. Lungia meininkiä, simppeliä herkkuruokaa ja välitöntä meininkiä, sellaista täällä on. Hyllystä saa lainaksi lautapelejä ja tiskiltä erinomaista palvelua. Kuvittelin jo itseni Rukalle asumaan ja tänne itseni kuvitteellisen kaveriporukan kanssa juomaan kaljaa ja pelaamaan.

Seipiniemi Wild Eco Camp, Hossanportti ja Tentsile Experience Camp Hossa

Reissun viimeinen etappi, Hossanportti, teki suuren vaikutuksen. Tutustuimme Hossan kansallispuistoon paikallisen yrityksen avustuksella. Yrittäjäpariskunta teki rohkean muuvin alkuvuonna ja osti Hossanportin mökit ja caravanalueen aivan kansallispuiston kupeesta ja vuokrasivat kansallispuiston alueelta Seipiniemen leirialueen, joka kulkee nykyisin nimellä Hossa Wild Eco Camp Seipiniemi. Kesäisin Seipieniemessä on melkoinen yöpymiselämys, Tentsile Experience Camp Hossa, kun alueella on sata Tentsile-puumajoitetta puihin kiinnitettyinä. Myös Hossanportilla voi tahtoessaan majoittua Tentsilessä, mutta meillä oli tällä kertaa suloinen, hirsinen pikkumökki.

Illan vietimme Seipiniemessä. Savusauna oli valmiina, kun saavuimme paikalle, ja löylyt olivat täydellisen pehmeät, varsinkin hyytävän järvidippauksen jälkeen. Saunan jälkeen meille oli katettu viereiseen pyöröhirsisaliin illallinen: kanttarellikeittoa, poronkäristystä, savujuustosalaattia, leipäjuustoa ja mustikkakukkoa kahvin kera. Ihan mieletön kokemus kaikkinensa. Onneksi saimme seuraavana aamuna vielä aamiaisenkin katettuna.

Seuraavana päivänä ennen lähtöämme kävimme vielä kokeilemassa Hossanportilla vuokrausvälineistöä, e-fatbikeja ja kajakkia. Ei olisi tehnyt mieli lähteä ollenkaan, kun aurinko paistoi ja oli kivankirpeä loppusyksyn päivä.

Siinä oli meidän kolmen kansallispuiston kiekkamme.

Miltä vaikutti? Tekisikö mieli lähteä samoille seuduille samoilemaan?

Itä-Suomessa on kyllä aina ollut vetovoimaa minuun, sillä molemmat sukuhaarani ovat sinne kallellaan. Nuo seudut tuntuvat omituisella tapaa tutuilta ja luontevilta, kuin myös ihmiskohtaamiset paikan päällä. Taas kerran totesin, että parhaat matkailuelämykset tulevat kyllä joko luonnosta tai ihmiskohtaamisista. Parasta on, jos voi yhdistää nämä molemmat luontevasti.

Odotan jo innolla, että pääsen idän vieraaksi seuraavan kerran.

-Henriikka

Rannikolta tuntureille -hankkeella on myös kuratoituja valmiskierroksia:

Satu tutustui kulttuurimatkailuun Kuusamosta Raaheen
Carita tutustui hyvinvointimatkailuun Kalajoelta Kuusamoon

17.10.2021

Tytöt ovat ihania ja tärkeitä

–

hyväntekeväisyys, yhteistyöTags: kuukausilahjoitus, suomen world vision, world vision

Kaupallinen yhteistyö: World Vision

Tytöt ovat ihania. Tytöt ovat tärkeitä. Minulla on sellainen harras haave, että joskus kaikki tytöt saavat olla juuri sellaisia kuin haluavat ja tehdä juuri niitä asioita, kuin itse lystäävät: opiskella, rakastaa, vihata, huutaa, tanssia ja harrastaa. Nauttia elämästä ja oppia uutta. Ryhtyä kampaajaksi, poliisiksi tai taiteilijaksi, syödä sunnuntaisin lempiruokaansa ja saada syntymäpäivänään kauniin paketin.

Aina välillä jossain kaupungilla tapaa jonkun tuntemattoman muksun, joka on selvästi elementissään: laulaa ravintolan tuolilla seisten tai leikkii syksyn lehdillä keskittyneesti. Enhän minä tietenkään totuutta näiden elämästä tiedä, mutta noista hetkistä tulee aina sellainen olo, että kunpa kaikki lapset saisivat elää yhtä vapaasti ja onnellisesti, yhtä lapsina.

On sanomattakin selvää, ettei näin vielä ole. Tuntuu aivan hurjalta ajatella, miten vaihtelevissa oloissa maailman tytöt joutuvat elämään. En tiedä, oletteko seuranneet lähiaikojen uutisia muun muassa Afganistanista tai lähivuosien korona-uutisointia tyttöjen näkökulmasta? Ei valitettavasti hyvältä näytä.

Näissä kuvissa on kolmen sukupolven tytöt. Minä, äitini ja tyttäreni. Kuulostaapa jännittävältä ja jopa absurdilta kirjoittaa se auki. Viimeksi kun kirjoitin tyttöjenoikeuksista blogiin, Tikku asui vielä vatsassani lumikinosten noustessa Porvoon saaristossa.

Meidän mimmikolmikkoon korona on toki vaikuttanut, mutta aivan miniminimaalisesti verrattuna siihen, millaista jälkeä pandemia on tehnyt maailman heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen elämiin ja asemaan. Helposti tulee ajateltua vain itse sairautta, mutta kun alkaa purkaa koko koronavyyhtiä, ymmärtää sivuvaikutusten suuruuden.

Tässä pari todella karua faktaa:

– UNESCO:n arvion mukaan 11 miljoonaa tyttöä ei palaa enää kouluun koronapandemian jälkeen.
– Koronapandemian aiheuttama nälkä on lisännyt ennen 18-vuoden ikää naimisiin joutuvien lasten määrää 3,3 miljoonalla.
– Vuonna 2020 lapsiavioliittojen määrä kasvoi eniten 25 vuoteen.

Miten tämä vyyhti sitten rakentuu?

Tässä sellainen yksinkertainen karvalakkimalli selittämään koko tapahtumaketjun rakentumista:

Koronapandemia
> perheiden toimeentulon menetys + suljetut koulut (silpomisia tapahtuu erityisesti kun koulua ei ole)
> nälkä
> tytöt naitetaan, jotta olisi yksi ruokittava vähemmän ja myötäjäiset auttavat muuta perhettä selviytymään
> moni kulttuuri edellyttää tytön silpomista ennen avioliittoa
> lapsiavioliitosta seuraa usein teiniraskaus
> tyttöjen koulutus keskeytyy ja heidän nousemisensa köyhyydestä vaikeutuu

Ongelma on siis monisyinen ja monimutkainen, eikä todellakaan helpolla ratkaistu. Vanhemmat yrittävät suojella lapsiaan ja perheitään nälältä ja turvata paremman tulevaisuuden avioliiton kautta. En siis pidä siitäkään, että syyttävä sormi osoittaa nimenomaan heihin – uskon kaikkien vanhempien toivovan lapselleen vain parasta.

Epäreilu fakta vain on, että tällaiset koronan kaltaiset pandemiat ja muut maailmaa ravisuttavat kriisit iskevät kaikista rajuimmin juuri niihin, joilla on jo valmiiksi vaikeinta.

Onneksi tässäkin tilanteessa voi ojentaa auttavan kätensä. Olen viime syksystä asti ollut World Visionin kuukausilahjoittaja. World Vision auttaa maailman heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Kuukausilahjoittaminen toimii niin, että varat ohjataan aina sinne, missä kulloinkin niitä eniten tarvitaan – Tällä hetkellä siis todella paljon koronapandemian tekemien lieveilmiöiden taltuttamiseen, esimerkiksi juuri tyttöjen asemaan.

Kuukausilahjoittajana pääsen:

– Suojelemaan tyttöjä haitalliselta silpomisperinteeltä.
– Puolustamaan heidän oikeuttaan lapsuuteen ja koulutukseen ilman pelkoa avioliitosta ja lapsiäitiydestä.
– Auttamaan lapsia myös muiden kriisien, kuten konfliktien tai luonnonkatastrofien, keskellä

Minulla on ollut koko korona-ajan vahvasti sellainen olo, että koska minulla on asiat hyvin ja resursseja auttaa, minun on se tehtävä. Samaistutteko? Ensin ajatukset olivat nimenomaan Suomessa ja ihmisissä ympärillä, kunnes se siirtyi ymmärtämään, miten heikosti monissa muissa paikoissa menee.

Valitettavasti kärsijöinä ovat usein tytöt. Kaikki nämä tärkeät, pienet, ihanat tytöt.

Millaisia konkreettisia tekoja World Vision tekee?

Ettei World Visionin työ jäisi etäiselle tasolle, tässä konkreettisesti toimia joita se lahjoitetuilla rahoilla tekevät:

• Rakentaa tytöille turvataloja
• Järjestää väkivallattomia aikuistumisriittejä (silpomisen tilalle)
• Kouluttaa silpojia uusiin ammatteihin
• Kouluttaa perheitä ja yhteisöjä silpomisen ja lapsiavioliittojen haitoista
• Jakaa ruoka-apua köyhimmille perheille estääkseen tyttöjen silpomisen ja avioliitot

Silpomisen vastaista työtä tehdään Keniassa ja Somaliassa. Lohduttava, toivoa antava fakta on, että esimerkiksi viimeisen 10 vuoden aikana Kenian Sookin alueella silpomisten määrä on vähentynyt 70 %. Se on paljon se.

Välillä hyväntekeväisyys-jutuissa tulee hetkellisesti sellainen olo, että puuuuh auttaakohan tämä mitään. Tuollaiset selkeiksi pureksitut faktat kyllä rauhoittavat sydäntä, vaikka työmaa totta kai jatkuu.

Oman lapsen kautta tulee kyllä katsottua maailmaa vähän (paljon) uusin silmin. Ihan käsittämätön ajatus olisi esimerkiksi se, että jossain toisessa maailmankolkassa olisin mahdollisesti antanut hänet jo silvottavaksi. Tai ehkä hänen avioliitto-kohtalostaan olisi jo päätetty.

• Joka vuosi 3 miljoonaa tyttöä silvotaan
• Joka vuosi 12 miljoonaa tyttöä joutuu naimisiin enenn 18-vuotispäiväänsä, ja maailmanlaajuisesti lapsimorsiamia on tällä hetkellä 650 miljoonaa.
• Tilastollisesti alle 18-vuotiaana naimisiin joutuneet tytöt kohtaavat useammin väkivaltaa, ennenaikaisen synnytyksen, äiti- ja lapsikuolleisuutta, ansaitsevat vähemmän ja heidän lapsensa kärsivät todennäköisemmin puutteellisesta ravinnosta.

Aivan sydäntä puristaa, kun ajattelen kaikkia niitä maailman tyttöjä, joiden kuuluisi saada nousta ravintolan tuolille laulamaan tai leikkiä ruskanlehdillä. Joiden kuuluisi opetella ajamaan polkupyörää tai lukemaan sen sijaan, että opettelisit olemaan vaimoina, tai opettelisivat pissaamaan silvotulla pimpillä. Heillä on varmasti ihan tavallisia haaveita, ihan tavallisen tyttöjen ajatuksia ja unelmia. Jotta haaveista saataisiin suunnitelmia, tarvitaan meidän apuamme, jotka pystymme auttamaan.

Jo 10 eurolla kuussa, olet viemässä eteenpäin muutosta ja auttamassa heikoimmassa asemassa olevia lapsia joka päivä.

Ryhdy kuukausilahjoittaksi tästä.

Kiitos.

– Henriikka

19.9.2021

Uskomaton Lapin ruska ja kotimaiset villapaidat (+ North Outdoor -alekoodi ja -arvonta)

–

muoti, oma tyyli, yhteistyöTags: kaarna, kaski, lunni, merinorvillapaita, merinovilla, north outdoor, vaski, villapaita

Kaupallinen yhteistyö, arvonta ja alekoodi: North Outdoor

Se on vikkelää, ruska-aika. Kun saavuimme maanantaina Äkäslompoloon, maa oli kuin liekeissä. Hehkuvanpunaisena huutava maaruska peitti tunturit alleen, ja keltaisen ja oranssin sävyt loistivat koivupuiden lehdissä. Tapasin juuri eilen tunturipolulla eläkeläisporukan, jotka kertoivat tämän olevan paras ruska kymmeneen vuoteen alueella. Tiedä sitten, pitääkö se oikeasti paikkansa, mutta en ihmettelisi yhtään. Tuntuu siltä, ettei tätä kirkkaammaksi voi enää päästä.

Tänään, viikon kuluttua saapumisesta, kirkkain loisto on jo poissa, mutta jos sitä ei itse olisi kokenut, ei sitä edes huomaisi. Kaikki on vielä väreissään, ja aion tulevanakin viikkona nauttia lempiväristäni, ruskasta. Kunpa tuulet pysyisivät vielä loitolla, niin lehdet pysyisivät puissaan. Yöpakkaset eivät haittaa – ne kai vain kirkastavat sävyjä, tai niin sitä ainakin sanotaan.

Luonto toimi upeimpana ympäristönä, kun kuvasimme North Outdoorin villapaitoja. Nämä Finland | nature -malliston villapaidat ovat suosiossani ja viikottaisessa, jopa päivittäisessä, käytössä. Kaikki malliston villapaidat suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.

Olemme täällä Äkäslompolossa yhteensä kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikoista on jo takana, mikä tuntuu tässä sunnuntain iltapäivään venynyttä aamukahvia hörppiessä vähän haikealtakin. Etsimme täältä koko ajan toista kotia ja olisi kiva viipyä pidempäänkin, vaikka saaristokotiin onkin ihana palata. Mutta kyllä täällä vain tulee aina sellainen olo, että sydän kuuluu tuntureille.

Olemme syöneet aamiaista joka päivä vasta aamupäivän aikaan, retkeilleet ruskassa ja käyneet paikallisissa latukahviloissa ja ravintoloissa nauttimassa lähimakuja. Olemme lötkötelleet pötkötelleet vauvan kanssa yhdessä leikkien ja nousseet tuntureille maisemia ihailemaan. Eilen vauvan nukahdettua lähdin siskon ja ystävän kanssa ulkoilmaelokuvateatteriin, elokuvana tunnelmallinen ja ajatuksia herättävä Nomadland. Meillä oli valtavat untuvatakit ja makuupussitkin, sekä niin roimasti eväitä, ettei kaikkea ennättänyt syödä. Oli ihanaa.

Mutta nyt kuvien villapaidoista!

Ihastuin aivan samantien North Outdoorin uuteen LUNNI-villapaitaan. Olen aina pitänyt muhkeista vaillapaidoista sekä korkeista poolokauluksista, joten tässä yhdistyi molemmat samaan villaiseen pakettiin. Kaikki nämä kuvien villapaidat ovat täyttä, mulesing-vapaata merinovillaa, eli täyttä luonnonmateriaalia.

LUNNI on näissä kuvissa kivenruskeana sekä hiilenmustana. Se on paksu ja pitkänmallinen, mutta ei tunnu yhtään raskaalta päällä. Pujotan usein hiuksenlatvat poolokauluksen sisään ja muutenkin poolokaulus on kuin suoja pahalta maailmalta, jonka suojaan voi piiloutua. (Todellisuudessa en pidä maailmaa niin pahana, mutta piilo on silti hyvä löytyä.)

LUNNI-villapaidassa on tosi paljon samaa henkeä kuin aiemmin hehkuttamassani KOTA-paidassa. Tässä on vain lisänä tuo kaulus. Eli jos poolokaulus on aivan no no, mutta pitää pitkänmallisista villapaidoista, kannattaa kurkata KOTA. Kahvipavunvärinen KOTA on viimeisen vuoden käytetyin vaatteeni.

Kuvissa kahdessa eri sävyssä on myös klassikkojen klassikko, KASKI-merinovillaneule. Sekä hiilenmusta että kermansävyinen villapaita pomppaa niin kivasti esiin punaista maaruskaa vasten. Jotenkin nauratti tuo tilannekuva, jossa popsin marjoja mättäästä. Saattaa olla, että jouduin pari kertaa kuulemaan kesken kuvausten, että nyt pitäisi loppua tuo marjojen syönti, että saadaan kuvat purkkiin. Variksenmarjoja, juolukoita ja puolukoita maa pullollaan, kuka pystyisi olemaan popsimatta vähäsen?

KASKI on sellainen vaatekaapin lämmin tukipilari. Ei pitkä, muttei lyhytkään. Ei tosi paksu, muttei missään tapauksessa ohutkaan. Täyttä merinovillaa ja istuu kivasti päällä. KASKI-paidasta löytyy luullakseni eniten sävyjä koko North Outdoorin valikoimista. Sävyjä on huikeat 12, laventelista ruosteenpunaiseen ja oliivinvihreään. Käytän itse tosi harvoin mustaa, mutta olen huomannut näiden kuvien paitojen kanssa, että musta näyttää oikeastaan tosi kivalta, ja onhan sen helppo yhdistäminen kaikkeen muuhun ihan ylivoimaista.

Kolmantena kuvien paitamallina on VASKI, jonka persoonallinen piippukaulus pienellä sivuhalkiolla erottaa sen muista malleista. Näissä kuvissa VASKI on vain yhdessä sävyssä, kivenruskeassa. Jostain syystä tämä paita on sellainen, jonka näen vähän muita salonkikelpoisempana. Ehkä juuri tuo kaulus ja muutenkin paidan leikkaus on vähän sirompi ja särmämpi kuin muut, mikä luo city-uskottavamman vaikutelman.

Totuushan on tosin omalla kohdallani jo sellainen, että mitä isompi villapaita, sitä mieluummin laitan sen kaupunkibrunssille. Olin niin huojentunut, kun helteet loppuivat ja sain taas heittää mekon päälle villapaidan. Nämä Finland | nature -malliston paidat ovat nykyään ihan tavaramerkkini.

VASKI on näiden muiden paitojen kaltaisesti oversize, tosin kokoa voi toki miettiä sen mukaan, miten väljästä itse tykkää. Minulla on näissä päälläni kokoa L kaikista paitamalleista.

Myös miehille löytyy North Outdoorin valikoimista tyylikkäitä, kotimaisia villapaitoja. Otimme muutaman kuvan myös puolisosta, jolla oli päällään KAARNA-neule hiilenmustana, koossa L. KAARNA on maskuliinisempi versio VASKI-neuleesta, sillä piippukaulus halkiolla on samantyyppinen, ja muutenkin olemus on samaan tapaan skarppi ja tyylikäs.

Luulenpa, että ainakin meillä villapaidat päätyvät kuitenkin myös metsäkäyttöön, ja se näissä villiksissä kai onkin parasta, että sopivat vähän yhteen sun toiseen hetkeen. Villa on kaiken lisäksi helppohoitoista, antibakteerista ja todella lämmintä, mutta hengittävää. Kunhan pakkaset tästä taas nousevat, lisääntyvät villakerrokset entisestään.

Onneksi lomaamme on vielä viikko jäljellä.

Tulevalta viikolta toivon samankaltaisia, värikkäitä ja hidastempoisia päiviä. On vielä monenmonta paikkaa käymättä ja tunturia kiipeämättä, vaikka kaikkialle ei tietenkään tälläkään reissulla ehdi. On ilo, että siskoni asuu nykyään täällä, ja Tikun kummit ja usea ystäväkin on samaan aikaan alueella. Olemme nauraneet, että olemme täällä paljon sosiaalisempia kuin etelässä, vaikka helposti Lappia ajatellaan juuri erakon paratiisina.

Huomenna ajan rakkaan ystävän luokse Muonioon, ja viikolla käymme ehkä kiertelemässä vapaana olevia taloja alueella. Kaikki hyvät tuntuvat kyllä menevän päivässä, mutta onneksi ei ole hoppu. Vuokramökkejä riittää tulevillekin lomille.

Loppuun jaan teille tuttuun tapaan alekoodin ja lanseeraan arvonnan teille seuraajilleni.

Alekoodi

Koodilla ”henriikka15” saa North Outdoor -verkkokaupasta 3.10.2021 saakka -15-%-alennuksen kaikista tuotteista. Huom! Alennus koskee myös jo alennettuja tuotteita.

Arvonta

Kaikkien seuraajieni kesken arvotaan vapaavalintainen North Outdoor -tuote. Eli mikäli tällainen kutkuttaa, osallistu arvontaan 3.10. mennessä tästä arvontalinkistä. Voittaja saa valita yhden tuotteen verkkokaupan myynnissä olevasta valikoimasta, ja häneen ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Kaikkea hyvää kaikkien sunnuntaihin! Tänään minulla on työpäivä, mutta huomenna sukellan taas ulos väriloistoon ja imen itseeni energiaa, jolla pärjään koko talven. Tai ehkä marraskuuhun, mutta vähintään pienen hetken kuitenkin. Onneksi Lapin ruskan jälkeen alkaa etelän ruska, eikä sekään ole lainkaan hassumpi. Kun aloittaa ruskaretket täältä pohjoisesta, pääsee väreistä nauttimaan parhaimmillaan reippaasti yli kuukauden päivät.

Nyt olen kirjoittanut jo sanan ”ruska” niin monesti, että tuo taisi olla viimeinen. Keitän kahvit ja jatkan leppoisaa sunnuntaita. Puss!

-Henriikka

Minulla päällä:
LUNNI-villapaita / KASKI-villapaita / VASKI-villapaita / KULO-pipo

Puolisolla päällä:
KAARNA-villapaita / KULO-pipo

Pääset selaamaan North Outdoorin valikoimaa tästä.

Osa kuvista ja kaikkien käsittely: Toni Eskelinen

12.9.2021

Ei ole huonoa keliä ulkoilla

–

oma tyyli, outdoor, yhteistyöTags: devold, Devold NORDSJØ SWEATER CREW NECK Unisex, fjällräven keb trousers, Hofler INARI WOOL -lapaset, kortteli-anorakki, partioaitta, patagonia, Patagonia L/S LIGHTWEIGHT FJORD, patagonia LW SYNCH SNAP-T P/O, sasta, vaiko timberjack beanie

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Tänään on satanut koko päivän.

Meidän piti lähteä eilen yöjunalla Lappiin. Tai siis, piti ja piti…tajusimme eilen junaa odottaessamme Pasilassa, että se lähteekin vasta tänään. Meni sunnuntain ajatukset ja suunnitelmat vähän uusiksi.

Olemme varanneet kahden viikon Lapin loman ja pienen asunnon Äkäslompolosta. Olin suunnitellut, että kuvaamme näitä Partioaitan vaatteita tänään herätessämme napapiirin yläpuolelta, vaan kuinkas kävikään. Täällä sitä vain kökötämme edelleen saariston syleilyssä Porvoossa.

Ruskakuvia saatte siis hetken odotella, mutta oikeastaan tämä sadepäivä sopi tämän blogijutun viestiin paljon paremmin. Siinä missä Kolariin oli luvattu aurinkoa, täällä on satanut, satanut ja satanut. Ja tiedättekö mitä? Se ei ole mikään este ulkoilulle.

Välillä minua oikein risoo, kun mediassa ja ihmisten keskusteluissa kuulee puhuttavan ”huonosta säästä”. Se tarkoittaa yleensä sadetta, kovaa tuulta tai yleistä harmautta. No, sellaista klassista syyskeliä.

Aivan varmasti olen itsekin joskus sortunut väittämään ihan samaa, vaikka se on kyllä juuri niin, ettei huonoa säätä olekaan. On vain erilaisia säätiloja, joihin sopivat erilaiset kuteet, ja eritoten erilaiset mielentilat ja asenteet.

Tänään on satanut lakkaamatta, mutta on silti ollut oikeastaan vallan erinomainen ulkoilupäivä. Sade tekee väreistä kirkkaampia ja näin ollen ympärillä vallitsee erityinen kauneus. Usva on kierrellyt mereltä pihaamme, ja kesä väistyy vaihtuvan sesongin tieltä. Omenat punertuvat hiljalleen puissa ja rantaan on laskeutunut tunnelmallinen harmaus. Tekee mieli olla hiljaa ja ihailla. Laittaa mato koukkuun ja onkia pari ahventa. Juoda kaakaota omenapuun alla ja ulkoilla ilman sen kummempia suunnitelmia. Kerätä muutama sieni matkalta tai täyttää koura puolukoista.

Kun kauniit kesäilmat ovat ohi, ulkoilua ei tarvitse eikä kannata lopettaa. Kesä ei ole lainkaan ainoa, eikä välttämättä edes paras ja kätevin, sesonki ulkoilulle. Ulkoilma ravitsee vuoden ympäri. Jos et usko lukuisia tutkimuksia luonnon ja ulkoilman terveys- ja hyvinvointivaikutuksista, kokeile vaikka itse.

Elin itse yllättävän monta vuotta niin, etten välttämättä käynyt päivisin pihalla ollenkaan. Harrastin kyllä reilusti, mutta harrastin lähinnä sisällä. Nyt on vaikea uskoa sitä edes omaksi elämäkseni, tavakseni elää, sillä ulkoilmaelämä on kyllä napannut minut otteeseensa pysyvästi. Missään muualla ei ajatus kuljen niin virkeästi, eikä ideat lähde samalla tahdilla lentoon. Ja toisaalta missään muualla ei yhtä lailla rauhoitu, saa sydämensykettä tasaantumaan ja itselleen levollista oloa. Luonnossa on kaikki. Sieltä me tulemme ja sinne palaamme.

Ups, lähtipähän diipiksi. Tarkoitus oli vain toitottaa, että hyvillä varusteilla huonollakin kelillä ulkoilu voi olla hauskaa ja nautinnollista, jopa hyödyllistäkin.

Näissä kuvissa minulla on jälleen kerran Partioaitan tamineita päällä. Partioaitta bongasi vuonna 2015 erään tekemäni videon metsästä ja siitä alkoi pitkään jatkunut yhteistyö, joka ilokseni jatkuu edelleen. Luotan heidän vaatteisiinsa ja varusteisiinsa täysin. Vielä ei ole elämässä sattunut mitään tilannetta eteen, jossa en olisi pärjännyt Partioaitan kamppeissa (jep, jopa hienot juhlat koettu!).

Näihin kuviin valitsin suosikkejani tämänhetken valikoimista. Osa tuotteista minulla oli jo entuudestaan käytössä, ja kaikki brändit lapas-brändiä lukuun ottamatta olivat minulle jo tosi tuttuja.

Punainen flanellipaita: Patagonia miesten L/S LIGHTWEIGHT FJORD -flanellipaita (kuvissa miesten M-koko)
Värikäs fleece: Patagonia naisten LW SYNCH SNAP-T P/O fleecepusakka kierrätetystä polyesterista (kuvissa naisten L-koko)
Mustat retkeilyhousut: Fjällräven KEB TROUSERS W REG -housut (kuvissa naisten koko 42)
Sininen anorakki: Sastan ja Partioaitan yhteistyössä valmistama Kortteli-anorakki (minulla kuvissa koko M)
Musta ja ruskea pipo: VAI-KO Timberjack beanie -merinovillapipo
Vihreä-valkoinen villapaita: Devold NORDSJØ SWEATER CREW NECK Unisex -villis (kuvissa miesten L-koko)
Harmaat villalapaset: Hofler INARI WOOL -lapaset
Keltainen sadehattu ja saappaat: second hand

Tänään porskutimme vain kotipihan ympäristössä, joten en valinnut mitään hc-retkeily-asukokonaisuuksia päälleni, vaan ihan vain tällaisia vaatekappaleita, joissa on mukava viettää sunnuntaita. Mikäli syyssateisiin lähtisi tosissaan retkeilemään, kannattaisi vedenpitävyyteen kiinnittää huomiota vielä paljon enemmän. Mutta sadetta tai ei, mukavuus ennen kaikkea.

Näistä kuvien vaatteista Vaikon Timberjack-pipot ovat kulkeneet matkassa pisimpään. Siitä on jo monta vuotta, kun hankin ekan Timberjackin, eikä paluuta ole ollut. Ensimmäiset ovat jo aika puhkikuluneet, mutta silti käytössä. Timberjack on malliltaan napakka, eikä lörähdä ja sopii niin kaupunkikäyttöön kuin vaativimmillekin retkille. Se pitää tuulen ja kylmän poissa korvilta.

Myös Devoldin villapaidat ovat olleet pitkään käytössä. Näiden kuvien vihreä-valkoinen, muhkea villapaita on itse asiassa puolison, jota aina välillä salaa ja luvalla lainailen. Aika moni muukin vaate kulkee meillä kyllä yhteiskäytössä, niin kuin varmasti tulevaisuudessa myös tuo punainen Patagonian flanellipaita. Värikkääseen Patagonian kierrätys-fleeceen ihastuin niin kovin, että sanoin jo ääneen puolisolle, että se on vain minun käyttööni. Hän nauroi. Tiedä sitten, mitä se tarkoittaa.

Ja hei, mites tuo sininen anorakki? Partioaitta ja Sasta ovat täksi syksyksi tuoneet kauppoihin Kortteli-anorakin, joka on hengeltään ja olemukseltaan tosi lähellä sitä oranssia Sastan anorakkia, jota aina käytän. Tämä on vain hivenen ohuempaa kangasta. Tästä on tuo klassinen malli, sekä vintage-henkinen left-over-versio kolmessa eri sävyssä, joista uskoisin teidän myös syttyvän tosi kovaa. Tsekatkaapa!

Fjällrävenin Keb-housut ovat entuudestaan tutut, mutta minulla ei ole sellaisia vielä itselläni ollut. Nyt asiaan tuli muutos, sillä raskauden muuttama kroppani tarvitsi isommat pöksyt. Jo toissa syksynä päätin, että jos tarvetta uusille housuille tulee, niin nämä voisi olla hyvät.

Haluaisin kannustaa teitä ulos ”huonolla kelillä”. Ei tarvitse lähteä pitkälle, eikä yön yli eikä edes koko päiväksi. Sitä voi hyvin vaikka käydä vartin tai tunnin piipahduksen ja tulla sitten takaisin sisälle. Luulenpa, että monille teistä käy niin kuin itsellenikin – vartti venyy tunniksi ja tunti kolmeksi. Pieni pihapiipahdus herkkutateiksi ja postinhakureissu lintujen ihailuksi.

Ulos ei tarvitse aina lähteä tekemään jotain. Voi olla vaikka ihan hiljaa ja kuunnella. Tuntea. Aistia sadetta, tuntea sumun, seistä tuulessa. Meidän vauvan lempijuttuja koko maailmassa ovat tuulessa liikkuvat puiden oksat ja lehdet. Olen hänen kauttaan huomannut, että nehän ovat oikeastaan aika vangitsevia ihan oikeasti, ei vain vauvan silmin.

Aion tulevalla Lapin lomalla nauttia luonnosta ja ulkoilmasta, millainen keli sattuukaan olemaan. Aion seistä hiljaa ruskan keskellä ja imeä siitä voimaa sisääni. Aion haltioutua kaikista pienistä yksityiskohdista ja palata etelään tyytyväisenä odottamaan kaiken alleen peittävää harmautta, joka on ihana juttu sekin.

Arvatkaa muuten, mitä olen myös miettinyt tänään? Sitä, että ihmiset kastuvat aivan liian vähän nykypäivänä. Kuulostaa aivan älyttömältä, mutta niin se on. Sateesta on tullut sellainen asia, jota pitää paeta ja jonka tullessa täytyy mennä sisään. Tänään rankkasateen alkaessa olin pihalla villapipossa ja flanellipaidassa – ei siis mikään unelmien sadekombo. Mutta jäin silti sateeseen, sillä eihän se meitä satuta. Oli ihana kastua ja tulla sitten sisälle lämpöön kuivattelemaan, juomaan kuumaa kaakaota ja toivomaan, että tänään se juna ihan oikeasti lähtisi.

-Henriikka

17.8.2021

Nurmeksen Bomba-hotelli ja nykykarjalainen luksus

–

matkustus, yhteistyöTags: bomba, bomba spa, bomban talo, fatbike vuokraus, hotel bomba, kalastusretki, karjalaiskylä, lakeland bomba, normes, pielisen retki, porokylä, puu-nurmes, puukarin pysäkki, ravintola lempi, trattoria pielinen, villi pohjola, visit Karelia

Kaupallinen yhteistyö: Break Sokos Hotel Bomba, Lakeland Bomba & Visit Karelia

Kesän viimeinen reissu suuntautui Pohjois-Karjalaan, Nurmeksen ja Bomban luonnonläheisiin maisemiin ja tunnelmiin. Reissun teemana oli ”nykykarjalainen luksus”, aika ihana sanapari! Olimme olleet pitkän viikonlopun mökillä, josta saimme mukaamme matkaseuraksi (kröhöm ja etenkin lastenhoitajiksi) vanhempani.

Olin jo pari vuotta miettinyt, että haluaisin käydä uudistuneessa Bomba Hotellissa. Olin kuullut siitä tarinoita sekä menneiltä vuosilta, että nyt uudistumisen jälkeen, joten halusin päästä itsekin näkemään, mistä oikein on kyse. Jo nimi ”Bomba” on niin eksoottinen, varsinkin kun tietää sen olevan Pohjois-Karjalassa, että onhan se itse koettava.

On hauskaa, että omien vanhempien ikäiset tietävät lähes poikkeuksetta, missä Bomba on, kun taas omalle ikäluokalle paikka ei ole ollut yhtä legendaarinen. Tässä sitä nostetaan sitä takaisin maailmankartalle.

Nurmes ja Porokylä

Matkasimme Pielisen rannalle, karjalaiskylän vierelle, kolmen kansallispuiston tuntumaan maanantaina puolenpäivän aikaa. Itse Bomba hotelli sijaitsee aivan Pielisen rannalla, mutta piipahdimme ensin Nurmeksen keskustassa kirpputoreilla ja toritapahtumassa, jonka jälkeen kävimme Porokylän keskustassa lounaalla. Nurmes on siitä hauska paikka, että sillä on kaksi aktiivista keskustaa: itse Nurmes ja sitten ihan lyhyen ajon päässä sijaitseva Porokylä.

Nurmeksessa kannattaa ainakin kiertää kirpputoreja ja aistia torin tunnelmaa. Torillahan on aina autenttista paikallismenoa, eikö totta? Itse fiilistelin, kun torilla oli myynnissä paljon paikallisia tuotteita ja jopa Pohjois-Karjalan vaakunasta tehty ryijy! Jos olisin Pohjois-Karjalsta kotoisin, olisin ehdottomasti ostanut sen seinälleni.

Porokylässä kannattaa ainakin käydä Nurmeksesta kotoisin olevan Sastan outlet-myymälässä. Seuraajat antoivat kiitosta myös Pielispakarista ja muista alueen leipomoista. Mökille mentäessä söimme erinomaiset särkipitsat Mammastiina-ravintolassa ja aivan huippupalvelua saimme keskustan jäätelökojulla sekä Haikki Burger -ruokavaunulla.

Lempi-ravintola

Tällä kertaa söimme lounasta Lempi-ravintolassa, joka oli ollut kiinni menomatkalla mökille. Muuten ravintola toimii ala cartena tarjoillen pitsaa, pastaa ynnä muuta, mutta lounasbuffetissa oli paikallisia makuja ja mukava kotiruokapaikan tuntu. Ylipäänsä koko Nurmeksen matkaa leimasi sellainen kotiruoka-fiilistely, sillä ihkaoikeaa mummola-ruokaa oli kerrankin useasti saatavilla.

Pohjois-Karjalassa ruoalla on pitkä historia ja merkityksellinen paikka perinteissä, minkä arvostus oli mukava huomata. Tekee mieli aina yskähdellä merkitsevästi, kun joku väittää, ettei Suomessa ole ruokakulttuuria. Täällähän on niitä useita! Esimerkiksi idän ja lännen erot ovat niin suuret, että nimenomaan aluekohtaiset ruokaperinteet ovat mielestäni kiinnostavimpia.

Break Sokos Hotel Bomba

Lounaan jälkeen suuntasimme itse Hotel Bombaan, aivan lyhyen ajomatkan päähän. Break Sokos Hotel Bomba on kylpylähotelli, jonka keskiössä on rentoutuminen ja luonnonläheisyys. Pielisen selkä avautuu mahtipontisena suoraan hotellin viekusta, mikä on kauneinta koko paikassa. Myös uudistettu hotelli on todella hieno, vaikka täytyy myöntää että jännitin vähän, olisiko paikka kuitenkin vähän nuhjuinen, vanha kun on. Ei ollut, vaan raikas ja viihtyisä, tyylikkäästi uudistettu.

Meidän rymysakillamme oli hotellista perhehuone, jotta saimme oman huoneen Tikun kanssa, ja vanhemmat omansa, ja lisäksi huoneiden väliin jäi pieni oleskelutila, jossa puoliso pystyi aamuvarhaiselle kukkumaan Tikun kanssa, joka herää yleensä aamuviideltä. Ikkunasta avautui näkymät järvelle ja huone toimi hyvänä tukikohtana reissullamme.

Villi Pohjola ja sähkö-fatbike -retki

Vanhemmat olivat mukanamme Bomballa ensimmäisen yön kahdesta, jolloin Tikku eli melkoisia kissanpäiviä, kun oli koko ajan jakamattoman huomion keskipisteenä. Sen lisäksi minä ja Partasuu pääsimme omille, lapsivapaille seikkailuillemme, mikä tuntui kyllä suurimmalta luksukselta koko reissussa.

Ihan ensiksi suuntasimme parinsadan metrin päähän hotellista, Villi Pohjola -yrityksen vuokraamolle, josta vuokrasimme sähköistetyt fatbiket käyttöömme. Villi Pohjolan välinevuokraus palvelee kesäaikaan päivittäin, ja pyörien lisäksi sieltä voisi vuokrata myös SUP-laudan tai soutuveneen, mikäli Pielinen on suotuisalla tuulella.

Suoraan sanoen emme olisi tuolle lenkille sähköä tarvinneet, mutta se toi aikamoista lisäpontta hommaan. Normaalin fatbiken ja sähköistetyn kanssa pelaaminen ovat kaksi ihan eri lajia. Siinä missä normaalin kanssa meno on kunnon sporttia, pääsee sähköllä pidemmälle, korkeammalle ja nopeammin. Nytkin noin tunnissa teimme 16 kilometrin reissun ja pidimme vielä maisemien katselu tauonkin XX-laavulla. En ollut viime kesän jälkeen pyöräillyt kunnolla, ja olin aivan hurmiossa, kun alamäissä ei tarvinnut jännittää sisuksissa majailevan vauvan kohtaloa mahdollisten kaatumisten kohdalla.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ollut mukava ostaa hotellin respasta eväät ja klapit reppuun ja tulistella kukkulan päällä.

Bomba Spa

Pyöräilyn jälkeen oli kiva löhöillä hetki vauvelin kanssa huoneessa, ja päästää vanhemmat kylpylään. Sitten teimme vuoronvaihdon ja kipittelimme vuorostamme Bomba Spa:han. Kun aloimme olla Partasuun kanssa yhdessä, sanoin, etten oikein välitä kylpylöistä. Sen jälkeen olen kääntynyt kelkkaani jo useasti, ja nyt tuntuu, että ehkä olen sittenkin kylpylä ihminen.

Bomba Spa oli rentouttava ja ihana kylpylä. Me vietimme ehdottomasti suurimman osan ajasta vaihtaen kylmä- ja kuumavesialtaan välillä. Miten koukuttavaa! Myös ulkoporeallas oli ihana, samoin saunaosaston elämyssuihku, vaikka yllätyksekseni sainkin erään kuumaan elämyssuihkun päätteeksi kylmää vettä niskaani (”Wild Bomba experience” -suihku tai jotain sellaista). Jännitin ennakkoon, olisiko kylpylä tupaten täynnä ja täten koronan suhteen turvaton, mutta onneksi turvavälit pysyivät hyvin ja vastuullinen kylpeminen onnistui hyvin. Kylpylä on myös esteetön.

Trattoria Pielinen

Meidän spa-hetkemme aikana Tikku oli elänyt jälleen elämän onnellisia hetkiä, kun oli päässyt omaan spa:han, huoneen kylpyammeeseen. Kylpyhetkien jälkeen olikin jo hänen nukkumaanmenoaikansa, ja hän sammui onnellisesti matkasänkyynsä, minkä jälkeen me lähdimme viettämään treffi-iltaa alakerran ravintolaan.

Trattoria Pielinen oli poikkeus reissun ruokailuissa, sillä pohjois-karjalaisten makujen sijaan saimme maistaa palan Italiaa. Söimme kolme ruokalajia onnessamme ja hurvittelimme jopa kuplilla alkuun (miten se maistuukin aina niin juhlalta?) Otimme alkuun antipasteja, ja pääruoaksi pastaa ja risottoa. Pääruoan jälkeen jo melkein nukahdimme penkeillemme, mutta sinnikkäästi jatkoimme vielä suklaakakkuun, päärynasorbettiin ja kofeiinittomiin kahveihin, kun kerrankin sai olla rauhassa kaksin.

Vanhemmat saivat illallisensa suoraan huoneeseen, joten olimme kaikki aivan yöpuulle valmiit saapuessamme treffeiltämme takaisin.

Aamulla kävimme taas vuoronperään vanhempien kanssa aamiaisella. Laitoinkin jo Instagramiin aiemmin kiitosta hotellin aamiaisesta. Yleensä hotellien aamiaiset ovat suht samanlaisia keskenään, mutta täällä oli otettu kivasti huomioon paikallisuus ja tarjolla oli mukavia yksityiskohtia. Keliaakikkona jäin kaipaamaan vähän monipuolisempaa gluteenitonta valikoimaa (karjalanpiirakoita!), mutta muuten aamiainen oli tosi hyvä. Samaa kehuivat muutkin.

Pielisen Retki -kalastusretki

Aamiaisen jälkeen oli viimeinen mahdollisuus hyödyntää meidän huippua isovanhempi-palvelua, minkä todellakin teimme. Paikallinen Pielisen Retki -niminen yritys järjestää Nurmeksessa ja Kolilla erilaisia, räätälöityjä kalastusretkiä, jollaiselle pääsimme puolison kanssa osallistumaan. Tykkäämme molemmat kovasti kalastaa ja oli tosi kivaa päästä kokemaan kalastusta ammattilaisen opastamana, ammattilaisvälinein.

Oppaamme Toni otti meidät satamassa vastaan hymyillen. Koska järvi oli tuulinen, otimme suunnaksi saaren, jonka edustalla oli sopiva tyven. Kävimme läpi jigausta ja pääsimme heti perusohjeiden jälkeen hommiin. Oli mukava testata ja oppia uuutta, sillä olen vähän sellainen sunnuntaikalastelija. Vertikaalijigausta en ollut koskaan ennen kokeillut, enkä myöskään kuullut tarkemmin erilaisista jigeistä (ne on niitä löllöjä, värikkäitä ja glitter-koristeisia matoja ja kaloja, joita esimerkiksi Ida aina ihailee rautakaupoissa, hah).

Oma kalansaaliini jäi pyöreään nollaan, mutta onneksi Toni ja Partasuu nostivat veneeseen kuhan, pari ahventa ja hauenkin. Retkestä jäi tosi hyvä fiilis ja haave siitä, että voisimme joskus lähteä järjestetylle kalastusreissulle vaikka perheeni kanssa. Pielisen Retki on erikoistunut myös ruokaan, joten joku herkullinen outdoor-lounas kalastusretken keskellä olisi aika huippu idea.

Karjalaiskylä ja Bomban talo

Hotelli Bombaan majoittuvan kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa alueen historiaan ja vieressä sijaitsevaan karjalaiseen kylään. Myös karjalaiskylässä voi yöpyä. Kylä henkii karjalaista rakennusarkkitehtuuria ja kulttuuria jokaista hirttään ja aittaansa myöten. Alueen kruuna toimii upean kaunis Bomban talo, jonka arkkitehtuuri kertoo alueen kirjavasta historiasta lännen ja idän välisenä kohtaamispisteenä. Talo on kunnioitus karjalaiselle rakennusarkkitehtuurille: rakenteissa on muun muassa hyödynnetty pitkiä, pyöreitä hirsipuita.

Myös Bomban talon ravintolassa karjalainen ruokakulttuuri elää vahvana. Tiistaina söimmekin perinteistä karjalaisruokaa talon pitopöydästä. Ja täällä sain niitä karjalanpiirakoitakin! Namm.

Herkkuruoan lisäksi Bomban talossa on käsityöläisputiikkeja ja näyttelyitä. Erityisesti yläkerran karjalaisputiikki on näkemisen ja kokemisen arvoinen, vaikka ei mitään tahtoisi ostaakaan. Ainakin meidän kohdalle osunut myyjä osasi kertoa tarinoita ja tuotteiden juurista valtavasti, ja perinteikkäät tuohituotteet, kankaat, korut ja muut käsityöt heräsivät henkiin ihan eri tavalla. Joku seuraaja osasi vinkata, että samainen myyjä taitaa myös laulun karjalan kielelle. Vau.

Puukarin pysäkki

Lounaan jälkeen sanoimme heipat vanhemmille, jotka lähtivät taittamaan kotimatkaa. Me otimme päivälepoa hotellilla, ihailimme jälleen järvimaisemia ja otimme ettosia ennen illan ohjelmaa.

Alkuillasta suuntasimme puolen tunnin päähän, Puukarin Pysäkille. Puukarin Pysäkki tarjoaa maatilamajoitusta, saunan ja ravintola-palveluita ja onnistuu tekemään sen kyllä isolla ammattitaidolla viimeistellen ja karjalaisuutta kunnioittaen.

Ensin suuntasimme tunnelmallisen ja valtavista hirsistä rakennetun saunan löylyihin. Uitimme jalkojamme pihan antimista tehdyissä jalkakylvyissä ja jo toistamiseen reissulla hurjastelimme: joimme kerrankin riittävän kuivan omenasiiderin puoliksi. Olo pääsi kyllä autuaan rennoksi, kun otti kunnolla löylyjä ja hipsi välillä pihamaalla pellavaisessa saunatakissa. Mikään rauhan tyyssija tämä ei ole, kun XX tie on aivan vieressä, mutta kauniit puitteet ja saunan luoma rauha antavat sen anteeksi.

Saunan jälkeen kokemamme illallinen oli yksi elämämme aterioista. Ihan oikeasti! Olimme hetkeä aiemmin saunan lauteilla miettineet Partasuun kanssa, että mikä on ollut paras tai mieleenjäänein yhdessä syömämme ateria. Hetkiä on paljon, mutta eilen mieleen nousi erityisesti kaksi erilaista muistoa: 30-vuotissynttäriviikollani alkuruokasimpukat Ravintola Faro:ssa sulkapallopelin jälkeen ja maatilalounas valkeakoskella, Ilolan maatilalla viime kesän fillariretkellä. Mietimme, että parasta on kyllä sellainen aito mummola-ruoka – tietämättä, että pian huokailisimme juuri sellaisen äärellä. Puukarin Pysäkin Anni teki meille nykykarjalaisen illallisen (salaatti kasvimaan kukista, nokkospestoa, itsetehtyjä leipiä, kaali- ja sienisalaattia, ahvenia, uusia perunoita, punajuurijäätelöä…), ja makumuistot olivat niin syviä, että aivan nousi kyyneleet silmiin.

En tiedä, millainen munkki meille oikein kävi, mutta Tikku nukkui parin minuutin heräämistä lukuun ottamatta koko kolmetuntisen vierailumme. Tällaista ei ole kyllä käynyt koskaan ennen yöunia, ja loppuillasta teki mieli mennä ihan vaunukopalle tarkistamaan, että onhan kaikki kunnossa. Aivan superluksus! Lopulta hän heräsi kikatellen ja hassutellen, kun olimme lähdössä ajamaan takaisin hotellille. Yöunirytmi meni siis hetkeksi vähän päälaelleen, mutta emme olleet siitä huolissamme, vaan nautimme omasta ajastamme. Kerrankos sitä!

Tiistai-illasta tulikin reissulle sellainen kirsikka kakun päälle, vaikka emme olleet osanneet odottaa näin tunnerikasta kokemusta. Voin kertoa, että hotellille palatessamme uni saapui herkästi. Onneksi myös pienimmälle meistä.

Puu-Nurmes

Keskiviikolle olimme jättäneet vielä yhden kohteen, jossa halusimme vielä käydä reissullamme. Olin kuullut paljon hyvää Puu-Nurmeksesta, mutta en silti osannut odottaa, miten kaunis ja vaikuttava se oli. Ylipäänsä Nurmeksesta tuli kyllä reissun aikana sellainen olo, että miksi en tiennyt, että täällähän on vaikka mitä.

Puu-Nurmes on idyllinen asuinalue Nurmeksen sydämessä. Se on yksi Suomen parhaiten säilyneistä puutaloalueista. Pääosa rakennuskannasta on 1880-1930 väliseltä ajalta.
Jyrkkärinteisessä harjumaisemassa on vierekkäin toinen toistaan ihanampia, vanhoja puutaloja, joihin kuvittelimme itsemme asumassa. Osassa taloista toimii pieniä puoteja, ja harjulta avautuu näkymä alas Pieliselle.

Parhaiten tuosta alueesta saa otteen, kun jättää auton tiensivuun, ja kulkee jalkaisin tunnelmallisten talojen välissä. Elokuisin Puu-Nurmeksessa järjestetään myös avoimien ovien päivä, jolloin sisäpihoille ja taloihin pääsee ihan luvan kanssa kurkistamaan.

Puutalojen katveessa tepastelun jälkeen pakkasimme perheemme autoon ja suuntasimme kohti kotia. Kuuden tunnin ajomatka taittui 9 ja puolessa tunnissa, kun tuon nappulan kanssa pitää aina vähän pysähdellä ja ottaa enemmän lepotaukoja, mutta perille päästiin kunnialla.

Nurmeksesta ja Bombasta jäi tosi hyvä olo. Sellainen levännyt ja ilahtunut, että jaksoi hyvin järjestellä seuraavat päivät viikonlopun ristiäisiä. Tänne palaan mielelläni uudestaankin. Nykykarjalainen luksus on selkeästi makuuni.

-Henriikka

8.8.2021

Tunnelmallinen museopäivä Saariston rengastiellä

–

kulttuuri, matkustus, yhteistyöTags: casa haartman, hotel kakola, kustavin saaristolaismuseo, louhisaaren kartano, museokortin matkavinkit, museokortti, naantalin museo, saariston rengastien viehättävät museot

Kaupallinen yhteistyö: Museokortti

Reissasimme viime viikolla Saariston rengasreitillä. Pikkusiskoni asui kesän Turun saaristossa, niin halusimme mennä häntä tapaamaan. Totesimme reissua suunnitellessa, että miksi emme kiertäisi Rengasreittiä vähän pidempäänkin, kun kerta menemme alueelle. Lopulta päädyimme kiertämään Paraisilta Nauvon kautta Kustaviin ja sieltä Turkuun saakka.

Toinen reissun päätavoite oli käydä kiertämässä Museokortin uuden Matkavinkit-palvelun reittiä ”Saariston Rengastien viehättävät museot”. Perjantaiksi sattui sadepäivä, joten se oli osuva päivä tutustua alueen museo- ja kulttuuritarjontaan.

Saariston Rengastie

Saariston Rengastie on klassinen ympyräreitti Turun saaristossa, jota pääsee kulkemaan polkupyörällä, autolla tai ihan julkisen liikenteen voimin. Paljon reitillä näkyi nimenomaan retkifillaroitsijaa – ja pyörä onkin siitä hyvä kulkupeli tuolla, että toisin kuin autolla, lauttaan mahtuu aina. Myös moottoripyöriä ja autoja riitti tänä kuumana kotimaan matkustuskesänä vaikka miten, mutta yllätyin itse, ettei kuitenkaan sen enempää. Olin varautunut, että reitti olisi aivan tukossa, mutta ilokseni olin väärässä.

Saaristotietä (tie 180) ajettaessa pääsee Paraisten, Nauvon ja Korppoon kautta Houtskarin Mossalaan asti, 104 kilometriä Turusta. Matkan varrella on losseja ja lauttoja.

Koska reitti on ollut suosittu jo pidempään, on sen varrella mukavasti palveluitakin: lähiruokaa tarjoilevia ravintoloita ja kahviloita, Bed & Breakfast-, camping- ja mökkimajoitusta sekä saaristohotelleita. Majoituksen ja ruoan lisäksi reitillä on mukavasti esimerkiksi luontonähtävyyksiä, kulttuurimatkailukohteita ja liikuntamahdollisuuksia.

Reitin kiertää autolla helposti parissa vuorokaudessakin, mutta itse käyttäisin matkaan enemmän aikaa, jotta matkan varrelle osuville mukaville kohteillekin jää aikaa. Rengasreitti on juuri sellainen reissukohde, että matkalla ollaan jo perillä.

Museokortti

Meillä, puolisolla ja minulla, oli molemmilla taskussamme Museokortit, kun lähdimme saaristo-fiilistelyllemme. Luulen, että lähes kaikille teillekin Museokortti on vähintään nimenä tuttu, mutta kertaanpa vielä, mistä oikein on kyse.

Museokortti on Suomen Museoliiton perustama yhteinen pääsylippu, jolla pääsee yli 300 suomalaiseen museoon ja kulttuurikohteeseen (Ateneum, Kiasma, Heureka ja monet pienemmät paikat). Kortilla saa myös valittuja etuja ja -lisäpalveluja Museokortin kumppaneilta. Kortti on voimassa vuoden päivät ensimmäisestä vierailusta lähtien, ja sen hinta on 72 euroa, joka on mielestäni erittäin kohtuullinen hinta tuollaisesta potista kulttuurielämyksiä. Museokortti perustettiin vuonna 2015. Olen itsekin ostanut Museokortteja ystäville lahjaksi tässä lähivuosien aikana.

Minusta Museokortin ehdottomasti paras puoli on se, että museoihin ja kohteisiin voi hyvin mennä kortin kanssa vain piipahtamaan, eikä aina tarvitse nauttia ”koko rahan edestä”. Olen intensiivinen museokävijä – keskityn mieluummin yhteen näyttelyyn tai vaikka vain muutamaan teokseen kunnolla, kuin käytän samassa museossa tuntitolkulla aikaa. Näin kaikesta saa mielestäni paremmin irti. Museokortin kanssa kohteissa voi käydä vaikka vain piipahtamassa vikkelästi, jos esimerkiksi reissuaikataulu antaa armoa vain pienen hetken, eikä tarvitse harmitella pääsymaksua. Tämähän on usein vain henkinen este, kun pääsymaksut ovat useaan paikkaan hyvin maltillisia, mutta silti huomaan sen vaikuttavan. Museokortti kädessä on myös helppo käydä katsomassa, onko museo sellainen, että sinne haluaa mennä tarkemmin tutustumaan. Ja tuleehan siitä kieltämättä hyvä mieli ja sellainen ylpeä-kulttuurin-ystävä-fiilis, kun saa vinguttaa keltaista korttiaan kassalla.

Museokortin matkavinkit palvelu

Ja miksi Museokortti sitten liittyy hyvin läheisesti tähän meidän reissuumme?

Museokortti on lanseerannut uuden Museokortin matkavinkit -palvelun, jossa inspiroidaan kotimaanmatkoille ympäri Suomen ja tarjotaan ideoita elämyksiin reissun päällä. Käytännössä palvelu kerää siis yhteen museot, paikalliset nähtävyydet luontoelämyksineen kahviloineen, ravintoloineen ja majoituksineen.

Palvelu on reittisuunnittelun verraton apu. Palvelua voi käyttää hyvin esimerkiksi siihen, kun haluaa katsoa, mitä kaikkea esimerkiksi pidemmän työreissun tai ajetun mökkimatkan varrelle mahtuu. Helposti kun tulee ajettua vain tuttua reittiä, tutuilla pysähdyspaikoilla sen enempää miettimättä, vaikka matkan varrelle jää usein vaikka mitä koettavaa.

Palvelussa on lisäksi yli 20 erilaista valmista, erilaista reittiä ympäri Suomen: Suomenlinnan kulttuuriaarteet, Seikkailu lumoavassa Lapissa, Kertomusten kyydissä Tampereella… Reittien kiertämiseen menee päivästä useisiin, mutta niistä voi toki lohkaista vain palasen. Osa reiteistä soveltuu tiettyyn vuodenaikaan, osa sopii tutustuttavaksi ympäri vuoden. Me otimme päivän tutustuaksemme Saariston Rengastien viehättävät museot -reittiin, jonka varrelta valitsimme muutamia sopivia kohteita perjantaipäiväämme.

Noita valmiita kulttuurikierroksia oli mielenkiintoista tsekkailla läpi. Tulevaisuuden varalle pistin mieleeni erityisesti ”Hidasta matkailua taiteilijakodeissa” -kierroksen, sillä mielestäni on supermielenkiintoista päästä ihmisten oikeisiin koteihin aistimaan tunnelmaa ja miettimään elämäntarinoita. Tällaisiin kohteisiin pääsimme nytkin reissullamme, mikä oli huippua.

Saariston Rengasreitin viehättävät museot

Unelma olisi tietysti ollut, että olisimme päässeet kiertämään Rengastien museoreittiä nimenomaan polkupyörien selästä. 4-kuisen vauvan kanssa tämä ei kuitenkaan ollut vielä mahdollista, tai ainakaan niin helppoa, että olisimme nyt hommaan ryhtyneet. Auto kuitenkin kulki kivasti lossien ja lauttojen kautta Rengastien kohteisiin.

Matkan varrelle osuu useita Museokortti-kohteita, joissa tutustutaan alueen historiaan sekä vieraillaan merkkihenkilöiden kodeissa.

Kierros alkaa saaristonportilta, Paraisilta, joka on portti kuvankauniiseen saaristoon ja esittelee. talonpoikaistunnelmaa ja paikkakunnalle tärkeää kaivostoimintaa. Saarihyppely jatkuu Nauvon kautta kohti Korppoon saarta, jonka saaristokeskuksen näyttelyistä löytää merellisiä teemoja sekä taidetta. Korppoosta pompitaan saarien kautta Kustavin elämäntyyliä esittelevään saaristolaismuseoon, josta matka jatkuu kohti Asikaista ja Louhisaaren kotikartanoa ja aatelisperheen elämää.

Naantalissa odottaa pari kohdetta, Casa Haartmanin taiteilijakoti ja Naantalin museo vanhan kaupungissa. Raision museo Harkko esittelee taidetta, arkeologiaa ja kulttuurihistoriaa. Matkan päätepiste on Turku, jossa voi kokea taiteen, historian ja kulttuurin saralla vaikka mitä. Periaatteessa kierroksesta voi napata käytäväksi vain Turun osan, mikäli sinne on suuntaamassa vaikka kaupunkilomalle tai työreissuun, jossa riittää vapaa-aikaa kulttuurillekin.

Me kiersimme reitiltä neljä kohdetta. Olimme ajatelleet ehtivämme päivän aikana kolmeen, mutta Naantalissa piipahdimmekin vielä yhteen lisäkohteeseen, kun kello antoi myöden.

Kustavin saaristolaismuseo

Aloitimme aamupäivällä sympaattisesta ja pienestä, mutta tosi kiinnostavasta ja visuaalisesta Kustavin saaristolaismuseosta. Museo kertoo saariston ihmisistä sekä alueen elinkeinoista, tavoista ja kulttuurista. Rakennus itsessään on vanha ja kaunis punainen 1800-luvun puinen maalaistalo. Omaa suosikkipuuhaani oli tutkia tarkkaan museon esineistöä: vanhoja kalaverkkoja, villapaitoja, astioita ja muita sisustus- ja käyttötavaroita. Saaristolaisuus kiehtoo ja siitä olisi kiintoisaa oppia enemmänkin.

Louhisaaren kartano

Flemingien ja Mannerheimien ainutlaatuinen Louhisaaren kotikartano esittelee 1600–1800-lukujen aatelisperheen elämään. Louhisaaressa on myös laaja englantilainen puisto, kalmilainen puutarha sekä hedelmätarha. Tämä oli niin kaunis kohde, että melkein henki salpaantui. Miksen ollut käynyt täällä aiemmin?

Kartanon akustiikka oli hivenen haastava huutavan vauvan kanssa, mutta kuulivatpa kaikki kolmen kerroksen vieraat ainakin vauvamme kuulumiset. Hah. Huudoista huolimatta rakastin haahuilla huoneesta toiseen ja kuvitella itseni entisiin vuosisatoihin liihottelemaan. Huoneet, esineet ja arkkitehtuuri oli kuvankaunista ja harvinaista Suomessa.

Casa Haartman

Casa Haartman on Axel ja Hedvig Haartmanin taiteilijakoti Naantalissa. Tämä on esimerkki sellaisesta kohteesta, etten olisi kyllä osannut hakeutua paikalle ilman Matkavinkit-palvelua. Axel Haartman (1877-1969) oli monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Hänen ja hänen vaimonsa taiteilijakoti on hyvin säilynyt ja esillä on tunnettujen taiteilijoiden, kuten Helene Schjerfbeckin, Fanny Churbergin ja Victor Westerholmin tauluja ja taide-esineitä, sekä Axel Haartmanin omia teoksia, kattomaalauksia ja itsesuunnittelemia huonekaluja. Kohde on nyt kolmatta kesää auki.

Huoneissa on uniikki ja mielenkiintoinen tunnelma. Sellainen, että kaikkea katsoo tarkkaan ja itsensä kuvittelee taiteilijapariskunnan sijasta kotiin puuhastelemaan arjen askareita, ja kirjoittamaan novelleja kirjoituspöydän ääreen. Pääkallot, taideteokset ja kummalliset esineet kutsuu ihmettelemään.

Naantalin museo

Naantalin museo on paikallismuseo vanhankaupungin kauniissa ympäristössä. Tajusin vasta vanhankaupunkiin astellessani, etten ole koskaan kunnolla tutustunut Naantaliin. Nyt en ehtinyt asiaa korjata, mutta tulevaisuudessa aion! Naantalin museo oli sadepäivämme, jonne jäi kun jäikin hetkonen aikaa päivän päätteeksi.

Museo toimii kahdessa eri kiinteistössä, Itsenäisyyden puiston reunoilla. Toinen osa on 1800-luvun porvariskoti ja käsityöläisen koti, jossa on neulamestarin työvälineitä. Perusnäyttely sisältää arkeologisen ja luostarihistoriallisen osuuden sekä kertomuksen kylpyläperinteestä Naantalissa. Vuosittain vaihtuva teemanäyttely keskittyi tällä kertaa muodin menneisiin vuosikymmeniin, ja kiinnosti itseäni kaikista eniten.

Hotel Kakola ja muut Museokortin kumppanit

Sen lisäksi että Museokortilla poikkeaa kulttuurikierrosten museokohteissa, kortilla saa etuja myös muilta kumppaneiltamme, kuten ravintoloilta ja hotellien palveluista. Me suuntasimme kierroksen jälkeen Turkuun, jossa olimme varanneet huoneen seuraavaksi yöksi Hotel Kakolasta. Kakolasta saa -10%-alennuksen majoituksesta Museokortilla.

Hotel Kakola on yksityinen ja kotimainen boutique-hotelli entisellä Kakolan vankila-alueella. Hotelliin on hienosti jätetty vankilantunnelmaa näkyviin yksityiskohtiin ja yleistunnelmaan. Iloa tuottavia asioita on myös tiivis yhteistyö kotimaisten tuottajien kanssa.

Omasta mielestäni parasta oli tietysti huoneen kylpyamme. Partasuu oli ennättänyt livahtaa huoneeseen Tikkua nukuttamaan jo ennen kuin itse saavuin paikalle. Hipsin sitten suoraan hämärän huoneen läpi kylpyhuoneeseen ja laitoin vaahtokylvyn valmistumaan. Aamulla päätin, että otan vielä aamukylvynkin.

Oli aivan ihanaa olla reissun päätteeksi yötä hotellissa. Vauva nukkui tyytyväisenä, ja turkulaiset kummit ehdottivat vielä kaiken kukkuraksi, että tulisivat aamiaisen ajaksi häntä katsomaan. Näin pääsimme hartaan pitkälle aamupalalle ihan kaksistaan. Tekipä hyvää.

Kirjoitin museopäivänämme Instagram Storyyn, että jostain syystä ”museo” on sanana minulle haastava. Se on jotenkin pölyinen ja epäkiinnostava, kuin kaikki museot olisivat vain vanhoja eläintenluita ja kivenpalasia. Todellisuudessa rakastan monia museoita ja oikein huumaannun niiden sisällöstä ja eritoten tarinoista. Haluan ammentaa elämänkertomuksia ja tietoa itseeni, oppia uutta ja inspiroitua. Museokortin kanssa se on kyllä entistä kivempaa ja helpompaa, kun voi nappailla pieniä palasia sieltä täältä ympäri Suomea.

Onko teillä Museokorttia? Ainakin muutama seuraaja kommentoi Instagramissa reissupäivänämme, että heillä on ollut Museokortti jo sen lanseerauksesta lähtien. Se on jo hyvä saavutus kyllä!

Rengastie fillarilla jää tulevaisuudelle haaveeksi. Ehkä sitten pystymme nappaamaan tuolta Matkavinkkien saaristokierrokselta loputkin kohteet.

Iloa ja elämys- ja kulttuuririkasta loppukesää kaikille.

-Henriikka

25.7.2021

Reissussa Päijänteellä: Kelvenne, Vääksy ja Padasjoki

–

matkustus, yhteistyöTags: Danielson-Kalmarin huvila, iso-tuomas, jenni maria 3, kalmarin ranta, kanavan kunkku, kelvenne, kelventeen harjupolku, kiuasniemi marina, kullasmarina lomamökit, laivaranta, metsälinnan kahvila, padasjoki, päijänne, päijänteen kansallispuisto, päijänteen vesitaksi, ranskalainen kyläkauppa, ravintola jalmari, retkeily, retkeilykartta, retkeilyreitti, tuomasvuoren näkötorni, vääksy, vääksyn apteekinmajoitus, venetaksi, visit päijänne, wine & cafe joki ranta

Kaupallinen yhteistyö: Visit Päijänne

Vietimme maanantai-illasta keskiviikkoon Päijänteen seudulla, joka oli minulle entuudestaan aivan tuntematonta. En oikein tiedä miksi, sillä sehän on aivan lähellä. Varmaan siksi, että Suomessa on niin monta upeaa kohdetta, että väkisinkin vaikka mihin löytää itsensä vasta ensikertaa.

Olen varma, että täälläkään en kuitenkaan ollut viimeistä kertaa, sillä alue ylitti odotukset. Enpä olisi osannut ajatella täältä löytyvän karua kalliomaisemaa, hiekkalaguuneita ja toisaalta vastapainona hurmaavaa kylätunnelmaa. Kaikki mahtui vielä kahteen vuorokauteen ilman hoppua.

Meidän reissumme suuntasi Padasjoelle ja siitä Päijänteen Kansallispuistoon, Kelventeen saarelle. Viimeisen päivän pyhitimme tunnelmalliselle Vääksylle.

Padasjoki

Ajoimme Päijät-Hämäläisiin järvimaisemiin maanantai-illaksi. Olemme jo oppineet suotuisat ajoajat vauvan kanssa, ja Tikku nukkuikin hienosti päivän viimeiset päiväunet auton huristessa.

Padasjoella suuntasimme aamupalan ja eväiden ostoon paikalliseen kauppaan. Tykkään lukea uusissa paikoissa aina paikallisia ilmoitustauluja. Niiden kautta pääsee hyvin perille kuntien menosta. Täällä huomasi heti, että mökkiläisia riittää. Kauppa oikein puhkui sellaista suomalaista, sympaattista kesäpaikan tuntua. Kirkonkylä ei olemikään mahtipontisen suuri, mutta selvästi ainakin kesäaikaan eläväinen.

Laivaranta ja Kiuasniemi Marina

Padasjoella kuuluu kuulemma syödä paikallisten kalastajien pyytämiä muikkuja. Niinpä suuntasimme laivarantaan ihailemaan sataman laivoja ja veneitä, sekä tilaamaan annoksen muikkuja Kiuasniemi Marinaan. Itse keliaakikkona nappasin tosin pitsaa. Padasjoen perinteinen ruokajuoma on kuulemma sahti – se jäi tällä kertaa välistä!

Padasjoen kunnan slogan on ”Experience Nothing.” Se uppoaa kyllä omaan huumoriini ja toisaalta myös reissutoiveisiini hyvin (”Meillä ei ole mitään”, julisti Padasjoki Berliinissä palkitussa mainosvideossa.) Oli ihana vain kävellä ympäri satama-aluetta ja katsella heinäkuista luontoa ja merenkaltaista, kirkasta järveä.

Vihdoin, oi vihdoin, oli vähän viileämpi sää, josta otin kaiken ilon irti. Olen viikkotolkulla odottanut helteiden hellittämistä, ja farkkutakki tuntui iholla kuin halaukselta.

Iso-Tuomas – Tuomasvuoren näkötorni

Olimme kuulleet, että lähellä laivarantaa ja majoitusmökkiämme on myös hieno näkötorni, jonne kannattaa käydä kipuamassa maisemien toivossa. Onneksi kävimme! Aivan mieletön ilta-aurinko, jota en turhan moneen kertaan ole päässyt tänä kesänä vauvan kanssa hymistelemään. Päijänne avautui ympärillä, ja olo oli kesäisen onnellinen. Tikkukin viihtyi vaunuissa itkuhälyttimen päässä portaiden juurella, kun me huumailimme yläilmoissa, Iso-Tuomaan näkötornissa.

Torni on valmistunut vasta 2013, ja alueella on myös frisbeegolf-rata. Perille kulki helppokulkuinen pururata, jota pitkin kulkivat lastenvaunutkin. Kaikkialla näkyi loputtomasti sinisiä mustikoita, jotka ovat kyllä tällaisen kesän jälkeen valitettavan pieniä ja kuivia. Mutta mustikoita silti! Kaikkialla tuntui heinäkuu.

Kullasmarina Lomamökit

Padasjoella olimme yötä aivan Laivarannan tuntumassa, Kullasmarinan lomamökissä. Paljon emme ennättäneet kämpillä kukkua, mutta sen verran kuitenkin, että nukuimme aivan luksus-hyvin ja teimme runsaan aamiaisen tiistaina, retkipäivän aamuna.

Kullasmarinalla on Päijänteen välittömässä läheisyydessä useita mökkejä, tai pikemminkin huviloita, joiden ikkunasta avautuu hienot järvimaisemat. Näkymä olikin majoituksessa kaikista parasta, vaikka kaikki olikin vimpan päälle.

Tänne mökkiin olisi mahtunut vaikka parikin perhettä, ja saunakin löytyi, joten ei tännekään olisi ollut hassumpi jäädä viettämään päiviä. Nämä pressireissut vain ovat usein luonteeltaan sellaisia, että haluan mieluummin nähdä ja kokea mahdollisimman paljon, jotta on sitten laajemmin mistä kirjoittaa. Mutta helposti olisi vierähtänyt pidempikin pätkä Laivarannassa uiden, beachia pelaten ja muikkuja syöden. Ehkä sitä sahtiakin lopulta juoden.

M/S Jenni Maria III -yhteysalus/-laiva

Tiistai oli pääpäivä ja kohteenamme Päijänteen Kansallispuisto. Miten tämä olikin mennyt itseltäni jotenkin täysin ohi? Kohdehan upea ja uniikki, ja kaiken lisäksi vielä meille eteläläisille todella saavutettavissa. Kansallispuiston sydämenä toimii Kelvenne, jonne suuntasimme retkeilemään koko päiväksi.

Kelventeen saarella pääsee omalla veneellä tai vaikka meloen, mutta perille kulkee myös risteilyaluksia. Me kuljimme M/S Jenni Maria III – nimisellä risteilijällä, joka lähti Padasjoen Laivarannasta aamukympiltä ja toimii Päijänteen Kansallispuiston yhteysaluksena. Risteilyjä pyörittää Kulkee vetten halki -niminen yritys. Jenni Maria ei kulje aivan joka päivä, joten aikataulut kannattaa tsekata ennakkoon tarkasti. Tällä hetkellä risteilyt kulkevat tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin toiseen, ja perjantaisin toiseen päähän saarta. Paluukyyti lähtee takaisin samasta paikasta.

Laivalla on leppoisa, nostalginen tunnelma ja todella mukava palvelu. Kahvia saa pienestä laivakahvilasta, ja a-oikeudetkin löytyvät kippiksiä kaipaavalle. Meidän matkamme oli sateinen, ja pysyimme sisällä suojassa, mutta poutaisemmalla säällä kannella voisi viettää mieluusti aikaa maisemia ihaillen. Tikku pötkötteli pehmeällä penkillä ja me ennätimme tunnin mittaisella laivamatkalla tutustua Päijänteen erakon, Toivo Pylväläisen elämään. Meno-paluulippu laivalla maksaa aikuiselta 25€.

Päijänteen Kansallispuisto

Päijänne on Suomen toiseksi suurin järvi. Päijänteen Kansallispuisto sijaitsee eteläisellä Päijänteellä ja puistoon kuuluu viitisen kymmentä saarta ja luotoa. Kooltaan se on 14 km² ja perustettu 90-luvun alussa. Kansallispuisto jakautuu kolmen kunnan alueella: Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän.

Päijänteen Kansallispuisto on saattanut monelta jäädä käymättä sen vuoksi, että veden keskellä sijaitsevaan kansallispuistoon vaaditaan luonnollisesti pientä omatoimisuutta. Mutta kunhan yhteysalukset (tai veneilyn/melonnan) ottaa haltuun, pääsee melkoisen aarteen äärelle. Jyrkkien rantojensa vuoksi paikka on saavutettavissa myös isommalla paatilla, mutta hiekkarannoille ajaa helposti avokanootin tai kajakinkin. Kansallispuistoon pääsee myös joko risteilyin Padasjoelta, Pulkkilanharjulta ja Sysmästä tai venetaksilla Padasjoelta ja Lehmonkärjestä. Osa kansallispuiston alueista (Pulkkilanharju Asikkalassa, Päijätsalo Sysmässä) on saavutettavissa myös joko pyöräillen tai autolla.

Jyrkkiä kalloita, harjumaisemaa, hiekkalaguuneita ja pieniä luotoja – näistä palasista rakentuu pieni kansallispuisto suuren järven äärellä.

Visit Päijänteen sivuilla on nähty valtava vaiva ja sieltä on nyt löydettävissä valmiita retkeilyreittejä vaikka millä mitalla selkeästi ja informatiivisesti. Olit sitten kulkemassa Päijänteen Kansallispuistoon tai muualle alueelle, kannattaa sivut ehdottomasti tsekata.

Kelvenne

Kelvenne on Päijänteen Kansallispuiston saari, ja myös saaren THE-kohde. Kapean saaren päästä päähän kävelee noin 10 kilometria. Saari on kumpuilevaa, kaunista ja vehreää, mutta paikoitellen karuakin harjumaisemaa. Oikeastaan samaan saareen mahtuu melkoisesti erilaista luontoa, jota jääkausi on aikoinaan muokkanut omanlaisekseen. Saarella on useita laguunimaisia hiekkarantoja, ja vesi on aivan kirkasta. Välillä tulikin olo, että hetkonen hetkonen, missäs sitä oikein ollaan?

Muita kansallispuiston harjusaaria ovat Papinsaari, Huhtsaari ja Hietasaari.
Kansallispuistoon kuuluu myös osa Sysmän Päijätsalon saaresta, jossa kulkee eripituisia merkittyjä polkuja. Päijätsalon korkeimmalla kohdalla on näkötorni, josta on näköala Tehinselälle.

Kelventeen harjupolku (9,7 km)

Päiväohjelmamme saarella oli kulkea Kelventeen harjupolku, joka onkin saaren ainoa merkitty polku. Polku kulkee saaren päästä päähän poiketen välillä rantaan ja korkeiden harjujen päälle. Keskellä saarta on myös kaunis suppajärvi. Reitille mahtui monenmoista maisemaa ja myös merkittyjä tuli- ja taukopaikkoja. Telttapaikkojakin on saarella kuusi: Hinttolanhiekka, Nimetön, Kirkkosalmi, Kyyränlahti, Likolahti ja Isohieta. Parasta antia reitillä oli se, että koko ajan oltiin niin lähellä vettä.

Laiva jätti meidät saaren eteläkärkeen, Kirkkosalmeen, josta aloitimme sitten patikkamme. Pikkuinen pala reitistä jäi saaren pohjoispäästä kulkematta, sillä olimme tilanneet venetaksin Isohietaan, joka on hetkeä ennen saaren pohjoiskärkeä. Silti sellainen 9 kilometriä tuli taivallettua hienoissa maisemissa. Risteilyaluksella kulkevien on hyvä huomioida, että kuljettu reitti tulee kulkea vielä takaisinkin päin, kun laiva lähtee samasta paikasta kuin on risteilijät jättänytkin.

Ainakin tällä kertaa saarella oli mukavan siistiä muutamia vessapaperinpaloja lukuun ottamatta (millainen tyyppi jättää vessapaperinsa näkyville polun reunaan?), ja reitillä sai tuntea olevansa kunnolla luonnonhelmassa, vaikka laiva toikin tukullisen ihmisiä saareen samanaikaisesti. Jos haluaisi olla vielä enemmän rauhassa, kannattaa saarelle suunnata omatoimisesti niinä päivinä, kun risteilijät eivät tuo saareen väkeä, tai kun laivat ovat jo lähteneet.

Reitti on hyvin merkitty ja totaalisesti eksyminen tällä kapealla saarella lienee mahdotonta. Lenkkareilla pärjää oikein hyvin, mutta kivikkoinen polku saattaa olla sateisella kelillä liukas.

Päivä meni vikkelästi. Saavuimme laivalla 11 aikoihin laituriin, ja vesitaksi nappasi meidät rannalta neljältä. Niin ne tunnit vain kuluivat jonnekin.

Tikku kulki koko ajan puolison rintarepussa. Imetin juuri ennen laivaan nousua ja sitten puolessa välissä päivää saarella nuotiopaikalla, sekä sitten viimeisellä hiekkarannalla taksia odotellessa. Välillä pötköttelimme myös vilteillä maassa ja annoimme beibille vähän lepoa kannosta samalla, kun itse söimme ja joimme. Itse kävelyn ajoitimme niin, että Tikulla olisi päiväuniaika ja riittävästi väsymystä nukahtaa rintareppuun. Lähes koko 9 kilometrin taipaleen hän nukkuikin tyytyväisesti repussaan ja muun ajan hän tutkiskeli ympäristöä. Täytyy olla iloinen, että hän viihtyy rintarepussa. Olimme kyllä valmistautuneet siihenkin, että sitten vaikka kannamma häntä vuoronperään sylissä tai tilaamme kesken kaiken venetaksin hakemaan, jos repussa menee karjumiseksi, mutta onneksi ei tarvinnut.

Miltei koko Suomessa oli metsäpalovaroitus voimassa, joten tulisteluja ja nuotioeväitä emme tällä kertaa nauttineet, vaan voileipä- ja eväslinjalla mentiin. Mutta hitsit luonnossa maistuu kaikki aina niin hyvältä! Nyt mukana oli sämpylät, joiden sisään olimme paistaneet halloumia ja kyllä maistui.

Päijänteen Vesitaksi

Halusimme kulkea saaren kokonaan, kuitenkaan tarvitsematta kävellä kokonaan 10 kilometrin matkaa takaisin starttipisteeseen, ja siksi päädyimme tilaamaan saaren pohjoisosaan venetaksin. Päijänteen Vesitaksi haki meidät Isohietan hiekkarannalta ja kuljetti vajaassa vartissa takaisin Padasjoelle.

Venematkan hinta Padasjoelta Kelventeelle tai takaisin on 100 euroa, joten halpaa lystiä se ei ole yksin tai kaksin liikkuvalle. Hinta on kuitenkin taksikohtainen, joten esimerkiksi 8 hengen seurueen kanssa takseilla kulkeminen on jo edullisempaa kuin ottaa risteilyliput, ja näin ollen saa myös täyden vapauden reittiin ja aikatauluun.

Päijänteen Vesitaksi kuljettaa toiveiden mukaan alueella, eikä tämä siis ole suinkaan ainoa heidän tarjoamansa reittiväli. Vesitaksit kulkevat Padasjoen ja Lehmonkärjen lisäksi myös Vääksystä ja Sysmästä.

Vene oli hyvinvarusteltu, turvallinen tuulisella säälläkin ja katettu. Tikku rakasti pomppivaa kyytiä ja nukahtikin ennen Padasjoen laivarantaa tyytyväisenä.

Taksissa huomasi myös, että eipähän ole hetkeen tullut käveltyä kymmentä kilometria. Jaloissa tuntui huumaavan ihana polte.

Vääksy

Kelventeen reissun jälkeen ajoimme vielä Vääksyyn, jonka ystävän vinkistä laitoin alkukesänä vierailtavien kohteiden toivelistalle. Kurvasimme Vääksyyn maisemareittejä, sillä Päijänteen seudulla on hienoja maisemareittejä myös autoileville, esimerkiksi Asikkalan kirkonkylällä on upea kirkko ja maalaisidyllistä maisemaa, ja siitä eteenpäin jatkaessaan pääsee Päijänteen Kansallispuiston alueelle autolla kapeaa harjureittiä pitkin.

Myös Vääksy kuuluu Asikkalaan. Padasjoen lailla myös Vääksy on aktiivinen mökkipitäjä, joten se herää henkiin erityisesti kesäisin. Meihin Vääksy teki suuren vaikutuksen. Sen tunnelma oli kuin Keski-Euroopan pienestä kylästä konsanaan. Täällä olisi riittänyt nähtävää ja koettavaa useammallekin päivälle, ja uskon myös lapsien pitävän paikasta kovasti. Melkein ihmettelen, miksei Vääksy ole jo suuremmassa huudossa?

Listaan tähän nyt Vääksyn kohteista, joissa itse ehdimme piipahtamaan yhden illan ja seuraavan päivän aikana. Pidimme leppoisaa tahtia yllä ja kaikki olivat kävelymatkan päässä. Auto seisoi siis parkissaan koko Vääksy-ajan.

Vääksyn Apteekinmajoitus

Majoituimme iki-ihanaan Apteekinmajoitukseen. Idylliset yöpymispuitteet löytyvät Vanhasta Vääksystä, aivan Vääksyn kanavan lähettyviltä. Päärakennuksessa on seitsemän majoitushuonetta, ja yhteinen keittiö ja pihan grilli ovat vieraiden käytössä. Myös sauna löytyy pihalta, erillisestä rakennuksesta.

Huoneen tunnelma oli nostalginen ja rauhoittava. Vanhaa hirttä oli jätetty esiin, ja paikan historiaa kunnioitettiin sisustuksessa. Ei ihme, että nukuimme peräti yhdeksään koko pieni perhe!

Aamulla joimme vielä hartaasti aamukahvia, katsoimme telkkarista dokumenttia Koltansaamelaisista ja suunnittelimme täsmäkohteita päiväämme Vanhan Vääksyn kartan avulla – Jos lähtee löytyöretkeilemään tänne, kannattaa ehdottomasti etsiä tuo kartta käsiinsä! Niitä jaetaan ilmaiseksi eri paikoissa kylällä.

Kanavan Kunkku -ravintola

Illalliselle suuntasimme Apteekinmajoituksen lähistölle, Kanavan Kunkku -ravintolaan. Paikka on hyvin rento, mutta menu oli monipuolinen ja hyvä.

Tilasimme alkuruoaksi etanoita ja rapuja, ja pääruoaksi lohipastan ja kasvis-bowlin. Erityisesti alkuruoat olivat erinomaiset pitkän retkipäivän päätteeksi. Harmittelin täyttynyttä vatsaani, kun en jaksanut enää syödä gluteenitonta raparperi-juustokakkua listalta.

Metsälinnan kahvila

Metsälinnan kahvilaa suositteli tosi moni seuraaja, eikä suotta. Tämä oli sellainen harras esteettisyyden keidas. Lisäksi lähes kaikki tarjoiltu oli gluteenitonta, joten pystyin kerrankin valitsemaan vitriinistä ihan mitä halusin (otin suklaajuustokakkua ja karjalanpiirakkaa munavoilla). Kahvit tarjoiltiin sievästi pressopannusta ja valita sai vaalean- ja tummanpaahdon sekä kofeiinittoman kahvin väliltä. Kaikki oli kerrassaan hyvin ja hyvää. Paikan historia. havisi ympärillä ja hetki oli niin levollinen, että Tikkukin nukkui koko kahvilareissun.

Ranskalainen Kyläkauppa

Keskellä kaikkea kohoaa vaaleanpunainen rakennus. Se on kaikessa epäsopimattomuudessaan aivan täydellinen maamerkki. Rakennuksessa toimii Ranskalainen Kyläkauppa, pala Ranskaa Suomessa. Tästä paikasta olin kuullut ennenkin! Ja vain hyvää.

Kyläkaupalla myydään elintarvikkeita, vaatteita ja kahvilatarvikkeita. Tarjolla on myös esimerkiksi ranskalaista aamiaista, salaatteja sekä raclettea ja fondueta. Joimme itse pihalla cappucinot ja joimme viskinmakuista omenamehua (yllättävän hyvää!). Jos aamiainen ei olisi vastikään loppunut, olisin ottanut artisaanijäätelöä.

Kalmarinranta

Jos liikenteenmelu ei olisi niin suurta, olisi tämä yksi Suomen upeimpia hiekkarantoja. On se melustakin huolimatta kuitenkin hieno. Vesi on täysi kirkasta, ja hiekka aivan hienoa. Rannalla on hyvin huollettu kuntoilupuisto, uimakopit ja vessat.

Ihmettelimme, miten saatoimme saada olla näin hienossa paikassa miltei kolmisin. Ilmeisesti paikalliset olivat jo kyllästyneet tämänkesäisiin helteisiin, ja vierailupäivänämme oli vain himpun päälle 20 astetta. Hah. Tänä kesänä se on vähän.

Ravintola Jalmar

Ravintola Jalmaria osattiin suositella majoituksessamme, minkä vuoksimme osasimme suunnistaa sinne, vaikka se sijaitsikin vähän kauempana kaikesta (silti helposti kävellen saavutettavissa). Söimme Jalmarissa myöhäistä lounasta. Varsinainen lounaspöytä oli juuri menossa kiinni, mutta valkkasimme listalta. Söin rapusalaatin, ja puoliso lounassalaatin sekä kalaa. Tämä oli helppo ja herkullinen paikka, joka on rakennettu vanhaan, hienoon tiilirakennukseen.

Danielson-Kalmarin huvila

Vanhojen, kauniiden ja hyvinsäilyneiden rakennusten ystäville on Vääksyssä paljon nähtävää. Yksi must kohde on Danielson-Kalmarin huvila.

Johan Richard Danielson-Kalmari oli oman aikansa johtava suomalainen historiantutkija ja poliitikko, sekä muun muassa presidentti Svinhufvudin läheinen ystävä. Vuonna 1892 hän osti kyseisen Suviniemi-nimisen kiinteistön itselleen, joka on tänä päivänä vierailijoille avoinna.

Huvilassa toimii kahvila, mutta suosittelen myös tänä kesänä sisällä olevaa Nanna Suden näyttelyä. Hänen värienkäyttönsä on verratonta ja teoksissa on hyvä, mielenkiintoinen meno.

Wine & Café Jokiranta

Vääksy-reissumme viimeinen etappi oli Wine & Cafe Jokiranta. Harmittavan vähän oma vatsa jaksaa vetää, ja tännekin jäi vitriiniin vaikka mitä ihania herkkuja. Tyydyimme Kombuchaan ja kahviin, mitkä maistuivat nekin oikein hyvältä jokivarressa.

Tämä olisi sellainen ihana kesäpaikka tulla ystävän kanssa istumaan iltaa, kuuntelemaan livekeikkaa ja juomaan viiniä.

Sellainen oli meidän Päijänne-reissumme. Vaikuttaisi siltä, että tarinani vain kasvavat pituutta koko ajan. Miten voin enää tehdä mitään viikkojen reissuja, kun kahden vuorokauden reissutarinakin on näin pitkä?

Toivon kovasti, että tästä on teille iloa ja saatte paljon vinkkejä kotimaan reissuillenne. Itse hämmästyin kovasti alueesta ja mitä sillä on tarjolla, ja veikkaan, että hämmästyy ja hämmästyisi moni teistäkin.

Aivan ihania loppukesän ja tulevan syksyn (saako siitä jo puhua?) Suomi-reissuja teille kaikille! Vitsit miten kivoja paikkoja Suomi on pullollaan.

-Henriikka

Tutustu Etelä-Päijänteen retkeilymahdollisuuksiin ja lukuisiin valmiisiin retkeilyreitteihin täällä

Retkitiedot näkyviin ja hyötykäyttöön -hankkeen rahoitus on maaseuturahastosta

11.7.2021

Kesätekemistä Kangasalle ja Tampereelle

–

matkustus, yhteistyöTags: 4 vuodenaikaa ravintola, aleksis kiven katu, arboretum frick, cafe & bar katto, finlayson art area, finlaysonin alue, haaviston luomutila, heikin leipä, kangasala, kangasala-talo, kimmo pyykkö taidemuseo, kirkkoharjun kahvila, kirkkoharjun näkötorni, kulttuuriravintola jalmari, lillan aamiainen, lillan hotel, lillan hotel cafe butik, nooran putiikki, palmroth, puutarha terassi, ravintola muusa, ravintola paakari, seele, seele tampere, suklaapuoti, tallipiha, tam-silk tehtaanmyymälä, tampere, tampereen kauppahalli, tamsilk, trattoria pazzi, valkoinen puu, vehoniemen automuseo, vehoniemen näkötorni, villa lullan, villa lullan airbnb, Visit Kangasala, visit tampere

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere & Visit Kangasala

Vietimme alkuviikon Tampereen seudulla, Tampereella ja Kangasalla. Tampereen seutu alkaa olla useiden Tampere-lomien vuoksi jo aika tuttu, mutta silti aina löytyy aivan hirveästi kaikkea uuttakin. Tälläkin kertaa tajusin, etten ollut monessakaan käymässämme paikassa aiemmin vieraillut.

Nauratti, kun kirjoitin Instagramiin, että ”yhtäkkiä täällä on vaan ratiovaunukin!” Sain kommenttitulvan tamperelaisilta, että kolme vuotta rakennustyömaan keskellä asuneena ei tunnu, että ”yhtäkkiä”. Hah, näin ne perspektiivit vaikuttavat.

Viime vuonna pyöräilimme Pirkanmaalla PyhäNäsi-pyöräreitistöä ja pidimme treffipäivän Tampereella. Tänä kesänä olimme aivan kaupunkilomalla. Emme kuitenkaan tyytyneet vain yhteen kaupunkiin, vaan Tampereen lisäksi vietimme aikaa Kangasalla, vajaa puolen tunnin matkan päässä Tampereesta. Siinä missä Tampereella pääsi kiinni elämykselliseen, elävään kaupunkiin, tarjosi Kangasala kuvankauniita harjumaisemia, maaseutuelämää ja taidetta.

Ajattelin, että kokoan kaikki vinkit ihan tällaiseksi napakaksi, klassiseksi listaksi. Jos reissufiilistelyä kaipaa enemmän, niin Instagramin (@aamukahvilla) kohokohdista löytyy koko reissustoori tallennettuna. Jaan nämä vinkit nyt kaupungeittain käytännön vuoksi, vaikka itse pidimmekin Tampere-päivän kahden Kangasala-päivän välissä: ensin löydät Kangasala-vinkit, sen jälkeen on vuorossa Tampere (kuvat tulevat aina ennen kohde-esittelyä ja kohteiden otsikoita klikkaamalla pääsee lukemaan paikoista lisätietoa). Tarinoiden lisäksi on melkoinen kesäkuvapläjäys tiedossa!

Kangasala

Haaviston Luomutila (Heikin Leipä)

Me tulimme Haaviston Luomutilalle melomaan. Halusimme testata, mitä mieltä 3-kuukautinen Tikku olisi melomisesta, kun moottoriveneily on mennyt niin hienosti. Valitettavasti oli hivenen liian kuuma päivä lämpimille pelastusliiveille, joten pidempi melontareissu jää tulevaisuuteen. Sain kuitenkin kokeilla pitkästä aikaa kajakkiakin ja tutustua paikkaan muuten, joten ei ollut turha reissu!

Saarikylien sydämestä löytyy Haaviston luomutila, joka on toiminu jo 1500-luvulta lähtien. Pieni kotileipomo Heikin Leipä myy ruisleipää ja muita maatilan tuotteita sympaattisesta puotikahvilasta lauantaisin. Ruisleivän juuri on Suomen vanhin, 1700-luvulta.

Kesällä paikka herää eloon, kun käytettävissä on myös kesäterassi ja parvigalleria, ja pihalta löytyy kanoja sekä kanoottien ja SUP-lautojen vuokrausta. Täällä on myös kesä-keskiviikkoisin lähituotteiden iltatori ja pihapiirin rakennuksissa on maalaismajoitusta ja vuokrasaunamahdollisuus.

En tiedä kuinka moni teistä muistaa legendaarisen lastenohjelman, Herra Heinämäen? No muistatte tai ette, niin tiedoksi, että ohjelmaa kuvataan juuri täällä.

Vehoniemen näkötorni ja automuseo

Kangasalla on jopa kaksi automuseoa: Vehoniemen automuseo sekä Mobilia. Sitä en osaa sanoa, miksi näin on, mutta sen tiedän, että Vehoniemeltä saa myös herkullisia munkkeja sekä ihanaa jäätelöä. Automuseo on yllättävän kiva jopa tällaiselle ei-autoihmiselle, sillä autot ovat sellaisia historiallisia; söpöjä ja värikkäitä. Sisäänpääsymaksu on vapaaehtoinen. Täällä viihtyvät varmasti lapsetkin.

Vehoniemessä on mukava paikallistunnelma, ystävällistä asiakaspalvelua ja hyvät tarjoilut. Pihalla on myös näkötörni, joka on mielestäni paikan parasta antia: tornista näkyy upeat harjumaisemat yli Kangasalan vesien. Jos on enemmän aikaa, pääsee parkkikselta myös kolmen kilometrin mittaiselle luontopolulle.

Kirkkoharjun näkötorni ja kahvila

Kangasalan keskustasta kävelymatkan päästä nousee Kirkkoharju, jonka päällä on hieno funkkis-näkötorni. Paikallisten ja turistien iloksi tornille on avautunut myös viime vuonna rakennettu kahvila, josta saa kakkua, jäätelöä, jääteetä ja muuta kesäistä syötävää. Meillekään ei ennättänyt tulla liian suuri koti-ikävä, kun saimme nauttia paikan päällä Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelöitä.

Kirkkoharjulta avautuu maisemat moneen suuntaan. Kangasalan tunnetuin taiteilija Einar Ilmoni maalasi kuulemma harjun juurella, vanhan lukion pihalla sijainneessa ateljeessaan. Kahvilalle ja tornille pääsee niin jalkaisin kuin autollakin. Paikka on viihtyisä, ja maisemat ovat täälläkin tosi hienot.

(Jos nämä kaksi näkötornia ei vielä riitä, Kangasalla on vielä muitakin. Jos aikaa olisi riittänyt, olisimme suunnanneet vielä Haralanharjun näkötornille.)

Arboretum Frick

Tämä paikka ällistytti! Frickin pariskunnan valtava 3,2 hehtaarin yksityispiha on avattu nyt vierailijoille parina päivänä viikossa. Arboretumissa on yli 800 alppiruusu- ja atsaleapensasta, sekä 250 eri puulajia tai -lajiketta ja noin 300 eri pensaslajia tai -lajiketta lähes kaikista maailman maanosista. Paikka jakaantuu maisema- ja metsäpuutarhaan, joihin Erkki Frick on panostanut jo usean vuosikymmenen ajan. Pihapiirissä toimii myös kahvila, ja ryhmäkierroksiakin järjestetään.

Itse huomasin lumoutuvani erityisesti metsäpuutarhanpuolesta. Ei voi mitään, metsässä on aina aivan oma lumonsa, vaikka pääosin kuljeskelinkin ihan perusmetsissä. On kyllä omat puutarhapiipertelyt vielä aika kaukana tällaisesta asteen prämeämmistä pihapiireistä.

Tam-Silk -tehtaanmyymälä

Tuskin olen ainoa, jolle kangasalalainen Tam-Silk tuli tutuksi nerokkaasta nokittelusta IKEAlle ja Finlaysonille? Markkinoinnin ammattilaiset hehkuttivat pari vuotta sitten kotimaisen firman markkinointitemppua. Halusimme käydä katsomassa, mitä kyseinen firma tekee onnistuneen markkinoinnin lisäksi.

Tam-Silk tekee Suomessa pääosin luonnonmateriaalista valmistettuja vaatteita ja asusteita. Me ostimme puolison kanssa molemmat villa-silkkiset pitkät bokserit, jotka ovat varmasti aivan loistot tulevan talven hiihtoreissuille. Lisäksi ostin Neulomon biker-sortsit. Tam-Silk-brändin lisäksi tehtaanmyymälässä myydäänkin myös Neulomo- ja Kalsarit-brändien tuotteita.

Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Muutama vuosi sitten Kangasalan keskustaan nousi valtava, ruskea rakennus. Toisten mielestä se on ruma ja ruosteinen rötiskö, kun taas toiset nimittävät sitä arkkitehtuuriseksi helmeksi. Vaikka ymmärrän kyllä keskustelun molemmat puolet, kuulun kuitenkin itse fiilistelijöiden kerhoon. Rakennus on Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö-taidemuseo, jossa on pysyvän Pyykkö-näyttelyn lisäksi vaihtuvia, korkealaatuisia näyttelyitä.

Tällä hetkellä näyttelytiloissa toimii lappilaisen Reidar Särestöniemen näyttely. Olimme siitä aivan fiiliksissämme, sillä kävimme viime kesänä Kittilässä Särestöniemen museossa ja vaikutuimme teoksista, sekä taustalla olevista aatteista kovasti: luonnonsuojelu ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat taiteilijan sydämenasioita. Näyttely päättyy syyskuun lopussa, joten vielä ennättää hyvin.

Kulttuuriravintola Jalmari

Kangasala-talolla toimii myös Kulttuuriravintola Jalmari, jossa söimme illallista saapumispäivänämme. Ravintola on tosi rento, ja asiakaspalvelu oli hyväntuulista. Istuimme pihalla terassilla, ja Tikku pötkötteli viltin päällä pöydällä. Ruoka oli hyvää, ja mukavaa oli, kun Särestöniemen kunniaksi jälkkärilistalle oli erikseen laadittu hänen inspiroimansa jäätelö: karpalo-kinuski. Eniten kehuja meiltä sai grillijuustosalaatin juusto, joka oli aivan läheltä Heikkilän Juustolasta, Pälkäneeltä.

Ravintola Paakari

Täällä oli pitänyt käydä jo pitkään, mutta nyt vihdoin onnisti! Ravintola Paakari on valittu useasti Suomen ravintoloiden top 50 -listalle. Paakarin alakerrassa toimii kahvila-konditoria, ja yläkerrassa ravintola. Ravintolassa kaikki ruoka on lähtökohtaisesti gluteenitonta ja laktoositonta, mikä tietysti lämmitti keliaakikon sydäntä.

Ravintolan tunnelma on vanhanaikainen, jopa pysähtynyt, josta nautin kovasti. Palvelu oli välitöntä, ja ruoka pelkistetyn suomalaista ja todella herkullista. Söimme kolmen ruokalajin lounaan, mistä tuli aivan lomafiilis.

Trattoria Pazzi

Trattoria Pazziin päätimme Pirkanmaan visiittimme. Saimme kaiken kukkuraksi paikalliset ystävämme seuraksi vaihtamaan kuulumisia ja jakamaan ruokaa.

Keskustaan, legendaarisen Tilisannin tiloihin auennut italialaisravintola on matalan kynnyksen mutkaton ravintola, jossa tarjoillaan italialaistyylistä ruokaa skandinaavisella twistillä.

Söimme lounaaksi äyriäis-pastat, jotka toimivat tosi hyvin, ja alkupaloiksi söimme antipasteja (aina parasta!). Pazzi on helppo ja herkullinen, sekä tunnelmaltaan valoisa ja viihtyisä. Täältä hakisin varmasti perjantaipitsat kotiin, jos olisin paikallinen.

Tampere

Villa Lullan

Majoituimme AIVAN IHANASSA Airbnb:ssä Tampereen Viinikassa. Villa Lullan on vanhan, punaisen puutalon alakertaan rakennettu vuokramajoitus. Asunto on pieni, mutta sitäkin viihtyisämpi. Tilaan mahtuu juuri parisänky, pari nojatuolia sekä kylpyhuoneeseen suihku ja saunakin. Asuntoon kuuluu kaksi polkupyörää, ja aamukahvia voi juoda vaikka pihan puutarhassa.

Lullanin Outi otti meidät vastaan mielettömällä lämmöllä, ja jäi kyllä sellainen olo, että tänne palaisin mieluusti uudestaankin. Joskus talvella kellarissa olisi ihana juoda kuumaa glögiä ja lukea kirjaa hämäränhyssyssä. Nythän me lähinnä paahdoimme kaupungissa ja kohteissa, joten varsinaiselle majoitusfiilistelylle jäi harmittavan vähän aikaa.

Tallipiha

Tallipiha on sympaattinen, vanhanajan henkeä hehkuva alue, jossa voi tehdä ostoksia tai käyskennellä muuten vain ympäri vuoden. Tallipiha on osa Tampereen historiaa. Finlaysonin tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeck rakennutti 1800-luvulla kauniin tallipihan hevosiaan ja niiden hoitajia varten. Nykyisin pihan rakennuksissa toimii pieni, somia putiikkeja, joissa myydään esimerkiksi paperitavaraa, käsitöitä, kosmetiikkaa ja koriste-esineitä.

Erityisesti mieleen jäivät Nooran putiikki, josta ostin kauniin maljakon, sekä ihanaihana Suklaapuoti, joka toimii myös Tampereen Kauppahallissa.

Finlaysonin alue (& Finlayson Art Area)

Muistan joskus teininä pyörineeni Finlaysonin alueella lähinnä Plevna-leffateatterin ja Siperia-ostoskeskuksen karkkikaupan vuoksi, mutta nyt historiallinen alue vasta onkin herännyt eloon. Kauniiden rakennusten suojista löydät esimerkiksi Finlaysonin vanhimman myymälän sekä muita putiikkeja, ja alueella järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia.

Nyt kesällä alueelle kannattaa suunnata ensisijaisesti Finlayson Art Area:n vuoksi, kun Suomen suurimpiin lukeutuva taidetapahtuma toteutetaan seitsemännen kerran tehdasalueella ja katoilla. Elokuun loppuun saakka auki olevaan näyttelyyn on vapaa pääsy ja se yhdistää 17 eri taiteilijan teoksia eri tiloihin. Itse ihailimme erityisesti muotoilija-taiteilija Birger Kaipiaisen teoksia.

Aleksis Kiven Kadun design-myymälät

Tampereen keskustaan, Aleksis Kiven kadulle on muodostunut design-liikkeiden keskittymä. Jos Tampereella haluaisi ylipäänsä tehdä reilusti ostoksia, saisi varata useamman päivän. Me valkkasimme vain muutaman liikkeen, sillä emme varsinaisesti olleet ostohousut jalassa liikkeellä, joten pari tuntia riitti hyvin.

Seele on hyväntuulinen kivijalkakauppa, joka keskittyy kotimaiseen, vastuulliseen designiin; vaatteisiin ja asusteisiin. Myynnissä on tuotteita muun muassa seuraavilta brändeiltä: Aarre, Kaiko, Ivana Helsinki ja Puuvillatehdas. On mukava ja kestävä lisä, että yli 100 euron tuotteisiin tehdään pienet korjausompelut kaupan päälle. Asiakaspalvelu oli Seelessä erinomaista ja saimmepa lainata heidän sohvaansa imetysstoppiinkin.

Palmroth myy Suomessa tehtyjä saappaita, jalkineita ja laukkuja. Tuotteissa yhdistyy kauneus ja käytännöllisyys, sekä vastuullisuus: lähituotanto on tärkeä osa yritystä, joka jatkaa perheen yli 90-vuotista historiaa kenkien suunnittelijana ja valmistajana. Olen itse kävellyt yhdet Palmrothit puhki, mutta nyt hankin syksylle uudet nilkkurit, jotka pääsevät käyttöön kelien viiletessä.

Lillan Hotel Café Butik

Viime vuonna olimme Lillanissa yötä (paikka on aina yhtä fantastinen), mutta tällä kertaa kävimme siellä vain aamiaisella. Oli ihana käpötellä paikan päälle kävellen, sillä perille ei ollut edes kilometriä majapaikaltamme.

Lillanissa tarjoillaan ihana aamiainen, jonka saa tilattua karsitumpana ja runsaampana versiona. Suurina aamiaisihmisinä valitsimme tietysti runsaamman version. Istuimme pihalla omenapuun varjossa melkein kaksi tuntia, ja nautimme kesäpäivästä, joka oli kerrankin vähän viileämpi kuin kaikki nämä lukuisat hellepäivät tänä kesänä.

Café & Bar Katto

Parhaat näkymät Tampereella tuli tällä kertaa koettua Café Katolla, joka sijaitsee myös Finlaysonin tehdasalueella. Maisemia voi ihailla moneen suntaan samalla, kun juo drinkkiä tai nauttii pienestä ruoasta tai vaikka kakkupalasta. Joimme todella hyvät mojito-mocktailit, ja suosittelinkin tätä mieluummin drinkkejä ja pientä purtavaa, kuin varsinaista aterointia varten.

Valkoinen Puu

Kakkutaivas! Oh! Tänne pitää päästä uudestaankin, sillä kakut sulivat suuhun. Valkoinen Puu tarjoilee myös juomia ja suolaista syötävää, mutta itselleni jäi mieleen lähinnä Key Lime Pie. Kahvilassa on valoisa, skandinaavinen tunnelma, ja pihan terassilla on hyvin tilaa esimerkiksi lastenvaunuille.

Valkoinen Puu -kahviloita on Tampereen lisäksi myös Seinäjoella, Kauhajoella ja Jyväskylässä. Kannattaa muuten tutustua myös yrityksen tarinaan, joka on melkoinen!

Puutarha / Ravintola Muusa

Ravintola Muusan Puutarha on Olympia Korttelissa sijaitseva värikäs ja viihtyisä terassiravintola, jossa on vähän sellainen festari-henkinen meininki. Ruoka on tosi hyvää, mutta moni tulee paikan päälle ihan vain nauttimaan juomista ja rennosta tunnelmasta. Menussa on huomioitu hyvin kasvissyöjät, vegaanit ja gluteenittomat, ja ruoat ovat myös visuaalisesti näyttäviä.

Me olimme vauvan kanssa liikenteessä, mutta monelle vauvalle Puutarhan äänenvoimakkuus voi olla liikaa. Parhaimmillaan paikka on varmasti ilman muksuja, hah. Täältä löysimme itsemme jo toista kesää peräkkäin, ja niin on löytänyt moni muukin, sillä paikka on tosi suosittu. Vierailijaprofiili on oman empiirisen tutkimuksen mukaan hauskan geneerinen, 25–40-vuotiaita kaupunkilaisia, vaikka joukkoon mahtuu toki muitakin.

4 vuodenaikaa -ravintola

Viimeisen päivän aamiainen nautittiin Tampereen Kauppahallissa, joka on avattu käyttöön 1901. Aamiaispaikaksi valikoitui klassinen 4 vuodenaikaa -ravintola, joka tarjoilee ranskalaista aamiaista ja lounasta. Miljöö on kaunis ja nostalginen, ja ravintolassa istuessaan tuntuu, kuin hyppäisi aikakoneella menneeseen Pariisiin.

Aamiainen oli herkullinen ja tarkkaan valikoitu setti, johon kuului erikoiskahvi, tuorepuristettu appelsiinimehu, croissant hillolla sekä egg benedict lihalla, kalalla tai kasviksilla. Halutessaan erikseen sai tilata myös päivän juuston. Olin lounastanut täällä ennenkin, mutta nyt pääsin myös aamiaisen makuun. Ravintolan vahvuuksia on upea tunnelma ja kuratoitu, laadukas menu tarkkaan valituilla raaka-aineilla ja ruokakomponenteilla.

OHHOH! Mikä lista tästä syntyikään. Toivottavasti tästä on jollekin iloa, etten nyt aivan syyttä suotta sopertele näitä reissuvinkkejäni teille.

Olenkin jo useaan kertaan, useana vuonna kertonut, mutta mielestäni Tampereen seutu on valloittavaa ja yllätyksellistä. Koko ajan tapahtuu, koko ajan kaikki muuttuu, eikä kaupunki jää nuhruisena muistuttamaan vanhaa versiota itsestään.

Heitin itse somessa ilmoille idean, että tekisin jonkun kanssa kotivaihtarit syksylle, jotta pääsisimme nauttimaan Tampereesta vähän pidemmän kaavan kautta. Saa nähdä, tuleeko tämä toteutumaan, sillä syksyllä pitää tietysti päästä Lappiinkin ruskaa ihailemaan. Mutta jos ei tänä vuonna, niin ainahan sitä voi jättää haaveita hautumaan tulevaisuuden varalle.

Se on ainakin saletti, että täältä minut löytää taatusti lomailemasta tulevaisuudessakin.

Manse-morot!
Henriikka

4.7.2021

Kauniit kesälenkkarit kierrätysmateriaaleista (+arvonta & alekoodi)

363

–

kengät, oma tyyli, yhteistyöTags: eli RB9X, icebug, kesäkengät, lenkkarit

Kaupallinen yhteistyö ja arvonta: Icebug

Elämäni on kokenut melkoisia muutoksia viimeisten kuukausien ja viimeisten vuosienkin aikana: on miestä ja hirsitaloa, uutta kotikaupunkia ja vauvaakin.

”Se on hyvä!” Kerralla vaan koko paketti uusiksi, niin ei jää sit turhaa aikaa jossitella”, kommentoi eräs tuttunikin.

Moni asia on jäänyt kuitenkin aivan ennalleen, kuten se, että haluan edelleen pysyä liikkeessä ja aktiivisena; mennä, tehdä ja nähdä. Tehdä elämästä kivaa ja oikeastaan myös mielellään aika helppoa.

Vielä viitisen vuotta sitten saatoin pitää jalassani kenkiä, joissa on korkeat korot. Edelleenkin teen niin toisinaan juhlissa tai muissa spesiaalitilanteissa, mutta tuntuu melkein koomiselta, että joskus olin korkkari- tai korkonilkkurimimmi ihan arjessanikin. En nyt koskaan mikään piikkikorkoleidi, mutta korkoja kopisuttanut kuitenkin.

Edelleenkin ihailen, kun joku tulee ylväänä korkeuksissa vastaan, mutta huh sentään, ei ole minua varten. Olen ehdottomasti lenkkari- ja tennarimimmi, ja nimenomaan sen vuoksi, että haluan mennä ja tehdä. En halua, että vaikeat kengät tai vaatteet ovat koskaan tekemisteni tiellä. Lisäksi en välitä jalkakivuista ollenkaan, enkä ole valmis kärsimään korkojen vuoksi.

Vaikka välillä löydän itseni haaveilemasta Instagramista seesteisten kashmir-korkkari-muotimimmien luota, niin todellisuudessa olen kyllä enemmän sellainen meuhkaaja. Pitää pystyä pomppimaan ja juoksemaan (tai siis vähintään sitten, kun raskaudesta on toivuttu vähän paremmin…). Pitää pystyä olemaan helppoa.

Icebug Eli RB9X -lenkkarit

Nämä kuvat ovat eiliseltä, kun päästiin taas pitkästä aikaa Joannan kanssa kuvaamaan. Siellä me sitten hiivittiin Pasilan varjoissa helleaaltoa paossa ja koitettiin pistää pakettiin päivän aihetta, kuvissa näkyviä kesäkenkiä.

Kengät ovat Icebugin ja malli on Eli RB9X. Nämä ovat itse asiassa myös Icebugin myydyimmät lenkkarit.

Eli-lenkkareita on naisten- ja miestenmallia, ja kenkiä löytyy myös kolmessa eri sävyssä: mustana, purppurana ja sini-turkoosina.

Sain itse omani myös tänä kesänä ja hitsi sitä fiilistä, kun odottaa, että saa vetää uudet lenkkarit jalkaansa. Nämä ovat jalassa niin unelmat! Minulla on itselläni poikkeuksellisen leveä ja hankala jalka, mutta lenkkarit istuvat kuin sukat, sillä vaikka lesti on ihan tavallinen, kangas joustaa ja muotoutuu monenlaiseen jalkaan.

Icebug on maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen kenkien valmistaja

Vuonna 2019 Icebugista tuli maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen kenkien valmistaja, mutta erityisesti näiden Eli-kenkien kanssa ilmastotyö on viety pitkälle, ja kierrätysmateriaaleja on hyödynnetty runsaasti: kenkien verkon yläosa on valmistettu täysin kierrätetyistä PET-pulloista, ja kenkien ulkopohjassa on käytetty 15 % kierrätettyä kumia. Kenkien välipohjan materiaalina on BLOOM-vaahto, joka on valmistettu rehevöityneiden vesistöjen levistä. (Tiedän! Tämä viimeinen lause kuulostaa aivan joltain eko-vitsiltä, mutta ei ole.)

Tällaisen kenkäparin ilmastovaikutus on 8,2 kg CO2/kenkäpari. En tiedä kertooko luvut teille tällä tavalla mitään, itselleni ei ainakaan kertonut. Jos konkretiaa kaipaa numeron rinnalle, niin arvo vastaa noin 250 g jauhelihan ilmastovaikutusta. Se ei toki ole mikään 250 grammaisen salaattiannoksen verran, mutta kuitenkin yksi kenkäteollisuuden alhaisimmista arvoista. Icebug kompensoi kaikki päästöt 200-prosenttisesti, jolloin ilmastopositiivisuuteen oikeasti päästään.

Pohjat pitävät

Käytän näitä samoja kenkiä nyt vähän kaikkialla: nyt viikonloppuna olin näissä ystäväni babyshowereissa, viime viikolla lenkillä ja Porvoon keskusta-visiitillä.

Lisäksi minulla on kova luotto, että näistä tulee vakkarikengät venetouhuihin. Luulenpa, että teillekin Icebug on ollut tutumpi nimenomaan käytännöllisistä kitka- ja nastakengistä, kuin tällaisista siroista kesäkengistä. Jotain yhteistä näillä lenkkareillakin on kuitenkin muihin Icebuggeihin: pohjat pitävät.

Eli-lenkkareiden koodi ”RB9X” on kumisekoite, joka on käytössä Icebugin useissa juoksukenkämalleissa. Pito pysyy kaikilla pinnoilla, esimerkiksi juuri liukkaalla, märällä veneenkannelle tai kivillä ja kallioilla. Olen tällä hetkellä ollut meidän veneessä se, joka hyppää laiturille ottamaan veneen vastaan ja kiinnittämään laituriin, joten paras olisi, että kengät pitävät kannella ja hypätessä laiturille: On sitten smoothimpaa ja ennen kaikkea turvallisempaa.

Kaunista, hengittävää, mukavaa

Nämä ovat mukavat, kauniit ja helpot kesäkengät. Vähän sellaiset kengät, ettei eteiseen tarvita paljon muita kenkiä, kun aina kuitenkin turvautuu samoihin.

Tällaisilla helteillä on ollut hyvä, että kenkien pintamatsku on hengittävää, ja toisaalta kastuessaan nämä kuivuvat vikkelästi. Kengissä on lisäksi spesiaalipohjallinen, joka muotoutuu istuvaksi omien jalkojen mukaan, minkä vuoksi nämä sopivatkin varmaan niin hyvin omaan ongelmajalkaan.

Arvonsta ja alekoodi

Haluaisitko tällaiset kesälenkkarit omaksesi? Jätä kommenttiboksiin 11.7. mennessä vapaavalintaiset terveisesi, niin olet mukana. Hyväksyn aina kaikki kommentit käsin, niin älä huolestu, jos kommenttisi ei ilmesty näkyville.

Jos haluaa tuplata mahdollisuudet, niin kannattaa käydä Instagramissa osallistumassa identtiseen arvontaan!

Koska en valitettavasti voi tarjota teille kaikille kenkuleita, koodilla ”henriikka15” saa nyt -15%-alennuksen Icebug.fi- verkkokaupasta. Alennuskoodi on voimassa 18.7. saakka tai niin kauan, kuin lenkkareita on jäljellä.

—

Toivottavasti teidän viikonloppu on sujunut ihanasti.

Itse vietin suurenomoista vauvajuhlaa Suomenlinnassa, ja nyt väsyttää. Tänään aion vain syödä pitsaa, tehdä verkkaisesti vähän töitä, juoda jääkahvia ja levätä.

Tiistaina suuntaamme Tampereen seudulle kotimaanreissuun, joten huomenna on luvassa jälleen pakkaushommia. Kyllä vain, nämä kengät pääsevät matkalaukkuun, tai pikemminkin samantien jalkoihin.

-Henriikka

Kuvat: Joanna Suomalainen

22.6.2021

Hidas raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen

–

raskausTags: hidas palautuminen, palautuminen, raskaus, synnytys

Välillä mä inhoan itseäni. Katson peilistä keskivartaloani, joka on yltäpäältä arvissa. Ruskea linea negra on edelleen kaiken keskellä (rakastin sitä raskausaikana, nyt se voisi jo mennä), ja vatsassa ja rinnoissa on edelleen tummaa pigmenttiä. Kaiken alla komeilee arpi keisarinleikkauksesta. Makaan liian takakenoisessa asennossa sohvalla ja joudun kampeamaan itseni kyljen kautta ylös. Selälleen käydessä, joka ei sekään muuten tapahdukaan enää noin vain, koko maha sukeltaa ruttuiseksi kasaksi navan ympärille. Napaa itsessään ei enää navaksi tunnista ja kaiken päälle siihen on kehkeytynyt napatyrä. Se todettiin ultrassa viime viikolla. Ihoa tuntuu olevan kymmenen kertaa liikaa. Kun sormilla painaa navan kohdalta, käsi vain uppoaa sisään, ja vatsalihakset ovat ties missä.

Vielä vajaa vuosi sitten kehoni näytti täysin erilaiselta, ja mikä olennaisinta: se toimi.

Välillä rakastan itseäni. Katson pukukopin peilistä uskomattomia asioita aikaansaanutta kroppaani, ja vinkkaan itselleni silmää: ”Looking ja feeling good!” Kehoni tuntuu tässä uudessa ja omituisessakin tilassa omalta. Olen ylpeä siitä ja arvostan kaikkea mitä se on vuokseni, ja erityisesti vauvamme vuoksi tehnyt. Yhdeksän kuukauden raskaus ja neljän päivän synnytys, joka päätyi epäonnistuneen käynnistyksen kautta sektioon. Palautuminen – ei ihme, jos siinä kestää. Annan keholleni aikaa, huomiota ja välittämistä.

En koskaan ajatellut, että olisin hidas palautuja. Ylipäänsä ajattelen aina kaikesta automaattisesti niin, että eiköhän minulle kuitenkin käy hyvin. Joku kokee sen varmasti huonona elämäntyylinä, itseltäni se vain tulee luonnostaan. Sitten yhtäkkiä vauvamme tahtoikin olla kohdussani maailman epämääräisimmässä asennossa (lääkärit eivät edes loppumetreillä osanneet aivan sanoa miten), ja vatsastani kasvoi valtava. Näytti siltä, että vauva pötkötti mahassa vaakatasossa. Synnytyssairaalassa kätilöt ja lääkärit kutsuivat aina opiskelijat katsomaan tätä maailman seitsemättä ihmettä, minun vatsaani. Olo oli kuin sirkuseläimellä. Heeheehee, sukkulamaha. Heehehee, puikulamaha.

Vatsalihasteni erkaumasta tuli todella raju, ja koska vatsa kasvoi pelkästään eteenpäin, ja oli ihokin äärimmäisen kovilla. Synnytyksen jälkeen kokeilin pullataikinamahaani ja totesin, ettei tästä kyllä tule enää entisenlainen. Lähellekään. Paljon se palautuu ja on jo palautunut, mutta entiseen on silti valovuosien matka.

Se on ollut shokki hyväksyä. Olin ajatellut kyllä kehoni muuttuu, että arpia tulee ja että palautuminen ottaa aikaa. Olin hyväksynyt sellaisen perustason. En osannut ajatella, että olisin sellainen palautuja, että saan vertaistukea Instagramissa lähinnä kaksosia ja kolmosia synnyttäneistä.

Palautuminen, mitä se edes on? Ajattelin pitkään, että palautumisella tarkoitetaan raskauskilojen poistumista kehosta. Että kyse on yksinomaan painosta (Kertoo varmaan jotain tästä painokeskeisestä yhteiskunnastamme). Ylipäänsä ajattelin, että tuo sana tarkoittaa pitkälti ulkonäköön liittyviä asioita.

Yhtäkkiä itse tässä mankelissa muussattuna hahmotankin asian aivan uudella tavalla: raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on jokaiselle aivan omanlaisensa matka, mutta pääosin se tarkoittaa kehon toiminnallisuuden palauttamista, ei ulkonäön.

Vatsalihaserkauma, jota syntyy enemmän tai vähemmän jokaiselle synnyttäjälle, palautuu hiljalleen tai nopeasti itsestään… tai sitten ei. Itselläni oli vielä jälkitarkastuksessa noin 10 sentin erkauma navan kohdalla. Vatsalihasten lisäksi sisäelimet hakevat uudelleen paikkojaan, kohtu supistuu takaisin pieneksi ja hormonitasapaino hakee uusia uomiaan. Tietysti pakassa ovat vielä imetyksen aiheuttamat hormoonimäärät, jotka ovat oma lusikkansa sopassa. Ainiin! Ja sektioarpi. Siitä puuttuu vielä osittain tunto, ja menee noin vuoden päivät, että keho on vahvistunut suuresta leikkauksesta lähelle entistään.

Ehkä kiteytetysti niin, että luulin ettei kehoni olisi kaiken jälkeen näin järkyttävässä jamassa toiminnallisesti. Tuntuu hullulta, että vielä vuosi sitten olin urheileva, hyvinvoiva aikuinen. Nyt kääntyily sängyssä on vaikeaa keskivartalontuen puuttumisen vuoksi, vauvan nostelua pitää ajatella koko ajan ja aivastaminen aiheuttaa edelleen epämiellyttävää tunnetta sektiohaavan vuoksi. Vatsalihaserkauman vuoksi vatsani on edelleen kuin puolivälin raskausmaha, pieni tynnyri, joka kulkee mukana. On sanomattakin selvää, ettei sen kanssa toimita ja urheilla aivan normaaliin tapaan, kun vatsalihakset luuraavat missä lie. Välillä saan niihin yhteyden ja välillä en.

Minä palaudun hitaasti ja hyvin todennäköisesti myös aika huonosti, jos mittarina pidetään lähtötilannetta, ja se minun on hyväksyttävä.

Aion tehdä kaikkeni, että kehoni palautuisi ilman leikkausta, mutta olen jo alkanut käydä henkistä prosessia läpi mahdollisen erkaumaleikkauksen suhteen. Napatyrä leikattaisiin varmaan siinä samalla, ja ehkä roikkuva ihokin, sillä se tulee kyllä olemaan varmasti tiellä, jos vatsalihakset saadaan palautettua takaisin paikoilleen. Mutta katsotaan nyt, aika näyttää. Eikä näitä leikkauksia kuitenkaan tehdä, jos haaveilee vielä lapsista.

Mikä tämän kirjoituksen pointti on? Suoltaa kai ulos yhden ajatuksiltaan kehnomman päivän aatoksia. Välillä on huonoja päiviä, ja tänään on sellainen. Tuntuu tärkeältä, että näistäkin tunteista voi puhua, vaikka oikeastaan minua nolottaa nämä ajatuket aivan kauheasti. Olisi ihana olla niin myönteinen, että aina vaan lakkaamatta jaksaisi rakastaa kehoaan. Että silittelisi kehoaan hymyillen, että hienon työt olet tehnyt.

Pääosin olen tsempannut ja jaksanut hyvin. Olen ollut aivan yllättynyt kuinka kunnioittavasti ja rakastavasti olen pystynyt muuttuneen kehoni kohtaamaan. Menee hetkiä, etten muista koko asiaa, tai vaikka muistaisinkin, ajatukseni ja tunteeni ovat hallinnassa ja myönteisiä koko prosessia kohtaan. Onneksi tuo lapsi on tuossa ja muistuttaa, miten ihanasta syystä kaikki on tapahtunut.

En kuitenkaan ole sellainen pyhimys, että pystyisin torppaamaan mielestäni koko ajan kielteiset ajatukset. Välillä olen itkenyt vuolaasti sitä, että miksi juuri minun piti olla tällainen raatorehellinen esimerkki siitä, että välillä palautuminen on tuskientaival. Miksi juuri minun on palauduttava näin? Miksei vaikka joku, joka ei edes tykkää esimerkiksi kiipeillä?

Olisi helppo katkeroitua, kun katsoo somen supernopeasti palautuvia äitejä, jotka pusertavat sormiensa välissä pikkuruista ihomakkaraansa todeten, että ”tässä on tätä löysää, nyt lähden juoksulenkille!” Olen katsonut palautumiskuvia ja lukenut palautumistarinoita niin loputtomasti, että lopulta olen piilottanut joitain tilejä itseltäni, etten jäisi vellomaan.

On tehnyt mieli läpsäistä niitä, jotka toteavat: ”hei kyllä sä palaudut, siinä vaan kesti hetken”, kun he itse olivat vetämässä rääkkitreeniä täysin palautuneiden kehojensa kanssa kolmen viikon jälkeen synnytyksestä. Olen huutoitkenyt puolisolleni sitä, ettei minulla ole enää edes napaa. (Hän vastasi, että eihän napaa edes tarvita mihinkään.) Olen tuskastellut sitä, että aktiivinen, kehollinen elämäntapani on tauolla, enkä tiedä, koska se palaa. Palaako. Eiköhän se palaa.

Ai pahus. Kuulostan kyllä TODELLA katkeralta. Siksi kai kirjoitan. Haluan tämän kaiken ulos.

Taistelen koko ajan tätä ja näitä kielteisiä ajatuksia vastaan. En yksinkertaisesti suostu elämään näin, tällaisia ajatuksia pyöritellen. Haluan nauttia elämästä. Kehonihan on aivan mahtava, erottomaton osa minua. Se on kotini, jossa elän, ja miten paljon se onkaan vuokseni tehnyt. Jaadijaajaadi.

Tekisi mieli kirjoittaa toinen, positiivinen juttu jonain parempana päivänä kuin tämä, mutta toisaalta tuntuu tärkeältä tuoda myös näitä totaalisen vittuuntuneita, räytyneitä, katkeroituneita, ahdistuneita, itkuisia ja ylitsevuotaman kamalia tunteita esiin.

En tiennyt, että kehoni voisi olla näin keskiössä arjessani, kunnes olen tajunnut, että se liittyy jokaiseen hetkeen, jota elän. En ole ennen ymmärtänyt sitä, koska sitä ei ole tarvinnut ajatella. Koska se on toiminut.

Sinänsä ironista, että eniten hermostuttanut asia muiden ajatuksissa omaa palautumistani kohtaan on asian kohtaaminen pelkästään ulkonäön kautta – siis juuri niin kuin sen itsekin ennen ajattelin. Kun puhun haastavasta palautumisesta, olen huomannut useiden vastauksista, että he ajattelevat minun puhuvan ulkonäöstä. Olen joutunut monesti korjaamaan, että haluaisin toiminnallisuuteni takaisin. Haluaisin taas kiipeillä, pomppia trampoliinilla, meloa, pelata sulkapalloa ja esimerkiksi nostaa lastamme ilman, että tarvitsee koko ajan ajatella. En väitä, ettenkö miettisi myös ulkonäköä (aivan liikaa!), mutta suoraan sanoen se on silti ollut aivan toissijainen asia toiminnallisuuden rinnalla. Odotan kauhulla tuleeko aika, jolloin itken ensisijaisesti ulkonäköäni.

Toinen harmaita hiuksia päähäni tupsauttanut ajattelumalli on sellainen, että tämän olisi voinut jotenkin estää omalla toiminnallani: ”Ootko sä laittanut rasvaa sun arpiin? Oletko käynyt fysioterapiassa? Muistithan liikkua oikein raskausaikana?” Siinä vaiheessa kun on lähes raskauden alusta lähtien öljynnyt ihoaan kahdesti päivässä, käynyt fysioterapiassa ja tehnyt niitä niin-hitsin-tylsiä liikkeitä kurinalaisisesti melkein päivittäin, käsitellyt tunnollisesti sektioarpea ja googlannut kaiken tiedon erkaumasta ja palautumisesta, sekä turvallisesti liikkumisesta raskausaikana, on kuluttavaa huomata joiden ajattelevan tätä ”omaksi syykseni”. Palautumiseen voi tiettyyn pisteeseen asti vaikuttaa itse, mutta yllättävän paljon homma on vain arpapeliä. Joillakin kohdut kallistuvat eteenpäin, joillakin enemmän kohti selkärankaa. Joidenkin ihoon muodostuu helposti arpia, toisilla ei. Myös synnytystapa, mahdollinen imettäminen ja moni muu seikka vaikuttaa paljon palautumiseen. Aikamoinen potti kaikkinensa, aivan jokaiselle äidille.

Haluan myös muistuttaa, ettei ulkoisesti nopeasti palautunut tarkoita välttämättä sitä, että palautuminen olisi ollut helppoa tai kokonaisvaltaisesti nopeaa. Liian usein itsekin sorrun ajattelemaan, että ulkonäkö kertoisi palautumisesta kaiken. Hitsin ulkonäkökeskeinen maailma! Moni nainen kärsii esimerkiksi virtsankarkailusta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen, eikä sellaista hahmota vatsan koosta tai muodosta.

Nyt synnytyksestä on kulunut kolme kuukautta. Se on lyhyt aika, ja palautumiseni vasta alussa. Tällä hetkellä keskitän ajatukseni siihen, että jatkan fyssaritreenejäni ja -käyntejäni, keskityn ryhtiini, käsittelen sektiohaavaani, käytän palautumisvyötä, etsin tietoa palautumisesta ja liikun ja huollan kehoani säännöllisesti mutta turvallisesti (palautuminen ei tarkoita, etteikö saisi tehdä mitään tai hikoilla).

Sen lisäksi keskityn erityisesti mieleeni, koko homman psyykkiseen puoleen. Lisäksi yritän jälleen kerran olla vertailematta itseäni muihin. Muiden nopea palautuminen tai kuvankauniit ihot ja kehot eivät ole minulta pois. Päinvastoin haluan olla onnellinen jokaisen puolesta, joka pääsee palautumisessa vähemällä.

Varmaan joku ajattelee, että miten voin valittaa, kun olen saanut ihanan lapsen. Mutta totta hitsissä näistä asioista ja tunteista pitää pystyä puhumaan! Totta kai lapsi on ihana ja on etuoikeutettua saada olla äiti. Siltikin moni nainen kamppailee palautumisahdistuksen kanssa, kun aika harvoin sitä lopulta kuulee ja näkee hitaasti tai edes normaalisti palutuvista naisista. Nyt kun en voinut olla sellainen kannustava esimerkki superpalautujasta, niin olen esimerkki arvista ja itkuista, mutta toivon mukaan otteluvoitosta pidemmän päälle.

Puolisoni aina muistuttaa, että minun tulisi kirjoittaa myös silloin, kun on huono hetki. Joten tässä sitä nyt ollaan. Raadollisenrehellisenä mutta onneksi sinnikkäinä matkalla palauttamaan omaa kehoa uomiinsa. En aio kirjoittaa, että ”haluan kehoni takaisin”, sillä se on ollut tämä sama keho koko ajan, enkä muutenkaan halua alleviivata, että tavoite olisi tulla täysin entisen kaltaiseksi. Mutta haluan toimia ja toivon, että joskus vielä minun ei tarvitse ajatella kehoani näin himputin paljon koko ajan.

-Henriikka

20.6.2021

Ihana reissupäivä: Verla ja Repoveden kansallispuisto

–

matkustus, yhteistyöTags: kotimaan matkustus, kouvola, repoveden kansallispuisto, upm verlan tehdasmuseo, verla, verlan ruukkikylä

Kaupallinen yhteistyö: UPM Verlan tehdasmuseo

Tällä viikolla oli sellainen olo, että kesän kotimaan matkustuskausi starttasi vihdoin kunnolla, sillä vietimme ensimmäisen kokonaisen päivän reissaten. Kohteita mahtui saman päivään sisään kaksi: Verla sekä Repoveden Kansallispuisto. En ollut ennen hahmottanutkaan, miten hyvin nämä kaksi (hyvin erilaista kohdetta) mahtuvat saman päivän aikatauluun.

Mikä on Verla?

Verla on kylä Kouvolan kupeessa, Valkealan ja Jaalan rajalla. Nykyisin aktiivisen mökkikylän merkittävin nähtävyys on Verlan puuhiomo ja tehdasmuseo, jota UPM nykyisin ylläpitää. Verla on UNESCO:n maailmanperintökohde.

Saattaa kuulostaa alkuun hiukkasen kuivalta, joku vanha paperitehdas, mutta tehdasalue on arkkitehtuuriltaan ja tunnelmaltaan upea, ja itse tehdas hämmästyttävän kiinnostava pala käsityöläishistoriaa. Verla nimettiinkin maailmanperintökohteeksi juuri sen vuoksi, että se on ainutlaatuinen ja merkittävä vuosisadan vaihteen teollisuusmiljöö.

Tehtaan lisäksi alueella on esimerkiksi pieniä käsityöläisputiikkeja, pari ravintolaa, kaunis puutarha ja kosolti piknik-nurmea.

Me suuntasimme Verlaan heti ennen puoltapäivää, kun alue palveluineen aukesi. Ajomatkaa tuli meiltä Porvoosta noin puolitoista tuntia, ja Helsingistäkin olisi päässyt perille kahdessa.

Reissuseurueemme on kasvanut viime kesästä yhdellä, ja hän selkeästi vaatii vähän enemmän huomiota ja huolenpitoa, joten asioihin on hyvä varata vähän enemmän aikaa. Tavoitteena oli viettää leppoisa ja mukava päivä miljöötä ihastellen ja kesästä nauttien.

En todellakaan tiedä, miksen ole koskaan päätynyt Verlaan ennen. Olen kouvolalais-lähtöisenä tietysti kuullut paikasta lukemattomia kertoja, mutta vasta tänä kesänä löysin itseni paikan päältä. Kävin itse asiassa siskoni ja äitini kanssa pari viikkoa sitten paikalla ensi kerran, ja nyt toistamiseen oman pikkuperheeni kanssa.

Niin ne tunnit aina vain valuvat ohi yllättävän vikkelästi.

Kiersimme kaikki käsityöläiskaupat, joissa myydään paikallisten käsityöläisten osaamista, second handia ja muuta mukavaa. Lounaaksi ostimme tehtaan viereisestä ravintolasta gluteenittoman kylmäsavulohivohvelin ja kermaisen kalakeiton lounaaksi, ja cappucinon ja kahvin jälkkäriksi. Sen lisäksi kävimme ihailemassa parkkipaikan viereisiä muinaisia kalliomaalauksia, joita en kyllä olisi tajunnut maalauksiksi ollenkaan, mikäli vieressä ei olisi ollut selittävää lappua. Vesistö ja kalliot itsessään ovat kyllä todella kauniita.

Alueella on myös kaksi muuta luontoelämystä luonnon ystäville. Me keskityimme tällä kertaa Repoveteen, koska olimme sinne joka tapauksessa matkalla, mutta yksin Verlastakin olisi löytynyt merkittyjä reittejä:

UPM:n Metsäpolku

Kahden kilometrin mittaisella, merkityllä ja opastetulla polulla käydään läpi metsien voimaa. Reitillä tutustutaan eri kasvuvaiheissa oleviin metsiin ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaisiin luontokohteisiin. Metsäpolun opastuksen voi lukea tai kuunnella täältä. Metsätietopolku alkaa Verlan Seuratalon viereisen parkkipaikan nurkalta.

Kokkokallion luontopolku

Kokkokallion luontopolku on paikallisen kyläyhdistyksen ylläpitämä kolmen kilometrin polku, jonka kohokohta on jääkautinen hiidenkirnu. Maisema polun varrella on mäntykangasta ja kallioita. Polku on suhteellisen helppokulkuista, mutta kallioista ja korkeuseroa on. Kokkokallion luontopolulle löydät läheltä tehtaan pääparkkipaikkaa.

Verlan tehdasmuseo

Rehellisesti sanottuna odotukseni tehdasmuseoa kohtaan olivat hyvin pienet. Ajattelin, että se on enemmänkin sellainen pakollinen rasti ruutuun -kohde. Ajatukseni muuttuivat kuitenkin museovierailun aikana täysin. Museo oli äärimmäisen mielenkiintoinen pala alueen ja koko Suomen historiaa, ja tehdasmiljöö itsessään kiehtova ja kaunis. Museovierailu avasi myös koko aluetta aivan uudella tavalla. Kaikkea katsoi museon jälkeen aivan eri silmin.

Itselläni jäi mieleen erityisesti se, millaista tarkkaa käsityötä paperin- ja pahvinvalmistus on vielä suht vähän aikaa sitten ollut (tehdas suljettiin 60-luvulla). Myös ilahduttanut tieto oli, että kaksi viideosaa tehtaan työntekijöistä oli naisia.

Museoon pääsee tutustumaan tasatunnein starttaavilla opastetuilla, vajaa tunnin kestoisilla kierroksilla. Kierros kannattaa varata etukäteen, sillä nyt korona-aikaan osallistujamäärä on hyvin rajallinen, vain 10 henkilöä. Pääsylippu kierrokselle maksaa aikuiselta 12 euroa.

Alueella tapahtuu kesäaikaan sellaistakin, joka meiltä jäi kokematta, niin kuin joka lauantaina järjestettävä kesätori. Lisäksi historiannälkäisille on historiapolku ja useita eri rakennuksia, jotka vahvistavat miljöön tarinaa. Itseäni jäi kutkuttelemaan vuokrasauna, Verlan retkeilijäsauna, joka kyllä maistuisi ainakin näiden helteiden kanssa.

Majoitus Verlassa

Lisäksi huomionarvoinen seikka on entisten tehdastyöläisten mökit, joita vuokrataan nykyään vierailijoiden majoittamiseen. 1800-luvun lopun tunnelmaa henkivät asunnot ovat ainakin uniikkeja majapaikkoja. Yöpyminen onnistuu myös perinteikkäässä uittotuvassa, uudemmissa puumökeissä tai taivasalla puussa, Tentsilessä.

Neljän pintaan pakkasimme lapsosen ja meidät kamppeinemme autoon. Yllätyimme itsekin, että olimme viettäneet alueella niin monta tuntia. Jo parissa tunnissa ehtii käydä museovierailulla ja saada alueesta ihan kohtuullisen kuvan, mutta tietysti pidempään viipyvä kokee enemmän. Tuntuu, että meillä menee valokuvaukseen aina niin rutkasti aikaa, että voisimme luuhailla aina joka paikassa paaaljon pidempään.

Verlasta ajoimme matkalle sattuneelle Vuohijärven kyläkaupalle jäätelöille, koska kesä ja jäätelöt ovat voittamaton yhdistelmä. Siitä jatkoimme Verlaa lähinnä olevalle Repoveden kansallispuiston parkkipaikalle, Lapinsalmeen. Lapinsalmessa on myös Repoveden kuuluisin spotti, riippusilta.

Pikkuinen viihtyi rintarepussa hyvin, mutta valkkasimme siitäkin huolimatta tälle reissulle vain aivan lyhyen patikointipätkän. Riippusillan alla on Lapinsalmen nuotiopaikka ja laavu, jonne kävelee parkkikselta vain 600 metriä. Päätimme suunnata sinne iltaa viettämään ja fiilistelmään, sekä keittämään pressopannukahvit.

Evääksi olimme napanneet Verlan ravintolasta gluteenittomat lohipiiraanpalaset. Jälkkäriksi oli aivan erinomaiseksi nuotioruoaksi osoittautuneet omenapiirakat kermavaahdolla (kyllä, roudasimme tietysti purkkikermavaahdon metsään mukaan).

Repovedellä on tietysti paljon, paljon muitakin reittivaihtoehtoja, mutta tämä sopi tällaiseen helppoon perheretkeilyyn hyvin.

Tikku on ainakin kolmen ensimmäisen kuukautensa aikana ollut hyvä kaveri metsään. Tuossakin hän autuaan onnellisena pötkötti pöydällä harso- ja vaatekasassa, jonka spontaanisti kyhäsimme kasaan paremman puutteessa. On kiva, kun voi mennä ja tehdä yhdessä, vaikka pikkuinen tuskin kovin hyvin vielä havaitsee, missä mennään. Toisaalta pihalla pötkötellessä pilvet ja puiden lehdet liikkuvat niin kiinnostavasti, että tuossakin vierähti helposti tunti istuskellessa aivan rauhassa.

Koska kalenterissa oli tilaa, katsoimme sääennustuksesta sopivan viikon vierailulle. Ei tarvinnut hytistä kylmästä tai ankeilla sateesta. Sää oli kesäsää parhaimmillaan. Ei liian kuuma, muttei yhtään kylmäkään + lämmin tuulenvire, joka vei hyttyset mennessään.

Ajoimme kotiin vasta alkuyöstä, sillä kävimme vielä kotimatkalla myöhäisellä illallisella vanhempieni luona. Kouvolasta kotoisin olevalle itselleni Repovesi tuntuukin aina sellaiselta kotikansallispuistolta, tutulta ja turvalliselta. Monet suosikkimaisemista onkin juuri tuolta, ja piirtyneet mieleen jo lapsena.

Yhtä lailla olisimme toki voineet aloittaa päivämme Repovedellä, vaikka eräbrunssin merkeissä, ja jatkaa siitä Verlaan. Nyt kokeilimme kuitenkin näin päin, ja hyvin toimi.

Kerrassaan hyvä kesän kotimaanmatkustuskauden (vau, mikä sana) aloitus. Suosittelen.

-Henriikka

13.6.2021

Merinovilla hellii kesälläkin (+North Outdoor -arvonta ja -alekoodi)

–

arvonta, oma tyyli, yhteistyöTags: bambu, kotimainen, merinovilla, north outdoor, suomalainen, vaatteet

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Ah, kuumuutta! Kuluneina viikkoina ollaan todellakin saatu nauttia lämmöstä.

Jotenkin ihmeellisesti sitä aina vuoden aikana unohtaa, miltä lämpö tuntuu iholla, kuinka aurinko kutittelee kivasti, ja kuinka lämpö tarttuu hiuksiin ja vaatteisiin – ja kun tumman vaatteen on hetkeksi unohtanut terassille ja nostaessaan sen syliin, tuntuu kuin saisi lämpöisen halauksen.

Mutta on sekin ihan totta, että välillä on yksinkertaisen tukalaa: istuminen kuumassa bussissa, nestehukan aiheuttama päänsärky ja hiestä otsaan liimautuvat hiussuortuvat. Olen itse suoraan sanoen ihan surkea helteiden kanssa, ja kun lämpötila nousee yli 20, alan helposti kiemurrella. Lämpötila nousee sisätiloissakin liikaa, ja aivot ja kroppa lakkaavat toimimasta. Jos saisin päättää, ottaisin koko kesän maksimissaan 20-asteista elämää. Olen juuri se kaupan jäätelöaltaan päällä tuulettuva ihmisenriekale, kun lämpöasteet nousevat.

Mutta sääilmiöt ovat muun luonnon kanssa siitä hieno asia, ettemme voi niihin vaikuttaa. Ja onhan sekin aivan totta, että tämä Suomen kesä on niin uniikki ja lyhykäinen, että ei tohdi lainkaan valittaa lämmöstä. Parempi vain ottaa vastaan lämpimiä halauksia ja nauttia, ja panostaa asioihin, joilla helteistä tulee muistorikkaita ja hurmaavia, ja olo pysyy kevyenä.

Olen jo useatta vuotta putkeen turvautunut villaan helteelläkin. Se kuulosti ainakin omaan korvaani aikoinaan ihan kajahtaneelta, yhdistyyhän ajatus villasta helposti lämpöön ja talvisesonkiin. Mutta kyllä vain, villa on ihan erinomainen materiaali myös kesäkeleille.

Ohuet villakerrat ovat viileäntuntuisia ihoa vasten, sillä ne hengittävät. On varmaan sanomattakin selvää, ettei tietenkään kannata pukea helteeseen valtavan paksua, muhkeaa villapaitaa, vaan esimerkiksi tällaisia kuvissa näkyviä ohuempia kerroksia, jotta viileys oikeasti toteutuu.

Villa ei myöskään kerää esimerkiksi puuvillan tavoin kosteutta itseensä, joten se on vähän hikisenäkin miellyttävä päällä. Luulen ainakin pidempiä mökkireissuja tai vaikka vaelluksia tehneiden tietävän, että kaverin tekninen t-paita saattaa usean päivän käytön jälkeen dunkata aika lailla. Villan kanssa ei ole samaa haastetta. Villa-materiaalinen antibakteerisuus tekee sen, että se vaatii pesua vain harvoin. Samalla paidalla voi hyvinkin pärjätä tuuletuksen avulla useita päiviä ilman hajuhaittoja.

Lisäksi villa on erittäin mukavaa päällä, kun valitsee tuotteiksi riittävän pehmeät, joustavat ja omaan eloon mukautuvat vaihtoehdot. (Elin yllättävän pitkään siinä luulossa, että villa tuntuu aina yhtä ikävän tönköltä ja kutittavalta kuin lapsuuden paksut villapöksyt.)

Näissä kuvissa päälläni on North Outdoorin uutuuksia. Valitsin omia suosikkejani suuresti kasvavien mallistojen joukosta ja kuvasimme näitä rakkahan eräveljeni Tonin kanssa itselleni tämän kesän olennaisimmassa miljöössä, kotipihassame. Näillä nurkilla vaatteita onkin käytetty jo ahkerasti. Päivä toisensa jälkeen olen valinnut päälleni nimenomaan näitä vaatteita: osa on täyttä villaa, osa on villa-bambusekoitetta.

Täytyy suoraan sanoa, että olin aluksi epäileväinen, kun North Outdoorilta ehdotettiin minulle noita logopaitoja. Ajattelin niiden olevan liian sporttisia ja liian vähän itseäni. Halusin kuitenkin antaa niille mahdollisuuden ja jouduinkin vikkelästi nielemään ennakkoluuloni, sillä juuri nuo kaksi paitaaa ovat olleet näistä vaatteista eniten käytössäni. Suoraan sanoen niin ihanan helppoja vaatteita. On jalassa sitten uikkarin alaosa tai vaikka farkkusortsit, on ollut ihana huitaista tuollainen simppeli, musta t-paita päälle. Vihreä pitkäihainen on ollut niin kevyt kantaa, että sen olen survonut laukkuun mukaan, kun olen tiennyt olevani reissussa sen verran pitkään, että päivä viilenee illaksi (tai hyttyset lisääntyvät, vaikka ei viilenisikään).

Eikun hei hei hei! Korjaan. On yksi tuote, jota olen käyttänyt vieläkin enemmän ja jollaista kyllä suosittelen kaikille kesäilijöille: merinovillaiset mikrosortsit. Ne ovat olleet itselläni lähes päivittäin kesämekkojen alla, sillä mikään ei ole nihkeämpää kuin läpimärät puuvillasortsit tai varsinkaan se, kun jättää mekon alta sortsit laittamatta, ja hikiset reidet nitisevät toisiaan vasten (kerrassaan herttainen mielikuva). Eli itsellenikin yllätyksenä tuotteiden kuningattareksi ovat nousseet nuo minisortsit.

All day -malliston huppareilla ja pitkähihaisilla on meidän taloudessa kaksi käyttäjää. Itse tykkään niistä tuolla lailla hyvin löysinä, ja puoliso taas istuvampina, joten molemmille sopii mainiosti miesten malliston L-kokoiset paidat ja hupparit. Puoliso on nauranut useaan otteeseen, että on se jännä, kun meillä on 25 senttiä ja parikymmentä kiloa kokoeroa, ja silti meillä on sama vaatekoko.

Tuo burgundinpunainen (virallisesti ”meleerattu mulperi”) pitkähihainen paita taas on naisten mallistosta ja selkeästi istuvampi. Ei ole yhtään hassumpi sekään. Varsinkin löysemmän alaosan kanssa tykkään siitä, että yläosa on istuvampi. Tilanneriippuvaistakin, ehdottomasti. Ja jos joltain vartaloa myötäilevistä vaatteista pitävältä kysyisi, niin eipä tuo taitaisi saada vielä istuvan vaatteen leimaa päälläni. Koko All day -malliston vaatteiden mitoitukset ovatkin rentoja.

Vaatteiden sävyvalinnoissa luotin kyllä omaan intuitioon, ja usein se ohjailevaa lämminsävyisten vaatekappaleiden äärelle. Tuo oljenvärinen (virallisesti ”taupe”) oli silti selkeä yllättäjä. Siitä sävystä kuvissa on t-paita ja huppari, ja yllätyin kunnolla, miten ihanalta sävy näyttää. Olen yleensä ollut vähän sellainen beigehtävien sävyjen karttaja, mutta ajat ovat näköjään muuttuneet. Toinen yllärisuosikki on tuo vihreän ja oranssin sävy-yhdistelmä merinokalsareissa. Merino-alkkarit ovat muuten myös sellainen tuote, jolle soisin antaa mahdollisuuden kesäkeleillä. Toimii!

Nämä kaikki vaatteet ovat sellaisia helppoja arkivaatteita, mutta tuossa mustassa mekossa voisin hyvin kuvitella liihottelevani juhliinkin. Käytännöllinen ja äärimmäisen mukava, mutta silti klassisen kaunis. Itse asiassa juuri tuossa mekossa katsoin itseäni kuvauspäivänä, ja hymyilin itselleni, kun näytin mielestäni niin ihanalta. Omenapuun kukat ovat jo tipahtaneet kuvauspäivän jälkeen, mutta mekko näyttää edelleen tyylikkäältä.

Tällaisia kuvien vaatteiden kaltaisia villa- tai villabambuvaatteita yhdistelee melko mutkattomasti eri tyyleihin. Merinovillamekko + farkkutakki sopii kesäterassille ja merinovillainen t-paita onkin yllättäen melko tyylikäs valinta, kun sen yhdistää kirppikseltä löydettyyn glitter-kellohameeseen. Paljon myös sellaisia päiviä, kun kitken kasvimaalla ihan vain mikrosortseissa ja t-paidassa, ja heitän väljän hupparin päälle, kun ilta saapuu pihamaalle. Tuo pitkä hupparimekko on valikoiman hassuttelija, ja siihen pujahdan laituri-iltapalalla: nostan polvet sen sisään suojaan kuin lapsena konsanaan.

Näissä kuvissa minulla on lähes kaikista vaatteista koko L, mallistosta viisveisaamatta. Logopaidat ovat sekä oljenvärinen huppari ovat miesten mallistoista. Kaikki muut vaatteet ovat naisten. Mutta kukapa näistä nyt niin välittää, että mitä mallistoa ovat. Päälle vain!

Kuvissa:

Intense Pro 150 miesten logopaita, koko L, musta
Intense Pro 150 miesten logopaita koko L, vihreä
All day 260 miesten huppari, koko L, taupe
All day 160 naisten Ria-mekko, koko M, musta
All day 200 naisten sortsit, koko M, musta
All day 150 naisten t-paita, koko L, taupe
All day 260 naisten pitkähihainen paita, koko L, meleerattu mulperi
All day 200 naisten hame, koko M, musta
All day 260 naisten Kei-hupparimekko, koko L, musta
All day 150 naisten bokserit, koko m, oliivi/oranssi
All day 150 naisten Flo-toppi, koko M, musta

Tuttuun tapaan näin kirjoituksen lopuksi pistän pystyyn arvonnan ja jaan teille ale-koodin koko North Outdoorin valikoimaan.

Arvonta

Klikkaa itsesi North Outdoorin sivujen kautta Aamukahvilla-arvontasivulle viimeistään 20.6. Arvonnan voittaja saa valita itselleen minkä tahansa tuotteen North Outdoorin valikoimasta.

Instagram-tililläni @aamukahvilla on käynnissä myös toinen identtinen arvonta, joten käypä siellä kommentoimassa, jos haluat tuplata mahdollisuutesi.

Ale-koodi

Jos joku postauksen tuotteista ihastutti tai kaipaat elämääsi muuta merinovillaista, saat nyt 27.6. asti -15-prosentin alennuksen North Outdoorin verkkokauppaan koodilla: HENRIIKKA15.

Usean vuoden kokemuksella voin jo sanoa, että usein nämä North Outdoor -yhteistyökirjoitukset tyhjentävät varastoa vikkelästi. Eli jos mallistoista löytyy joku tietty tuote, koko, sävy tms., niin kannattaa toimia suht vikkelästi.

—

Oikein ihania kesäpäiviä kaikille. Saakoon helteenrakastajat lämpölukemansa, ja viileämmästä nauttivat helpotusta oloonsa kylmillä juomilla ja suurilla jäätelötötteröillä. Nautitaan!

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen

15.5.2021

Muisto työelämästä

–

elämäTags: erkka mykkänen

Erään kesän olin Armi Kuusela. Olin kesätöissä laitoshuoltajana psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Minulla oli vaaleansinivalkoinen, raidallinen laitoshuoltajan asu, kaulassa hento ristiriipus ja rinnassa nuoruuden palo. Eräs ilahduttava mummeli risti minut Armiksi, 19-vuotias vaaleaverikkö kun olin. Oikeastaan minusta tuntuikin vähän edustusmissiltä: Olin hyvää pataa laitoksen asiakkaiden kanssa ja olin töissä koko persoonallani.

Osallistuin kerran viikossa hoitajien viikkopalaveriin. Jo ensimmäisessä palaverissa järkytyin osaston hoitajien kylmyydestä. He puhuivat asiakkaista kuin eläimistä, ja puhe pyöri lääkeannosten ja mustan huumorin ympärillä. Ensimmäisinä viikkoina olin hämmentynyt ja usein vihainenkin. Mielestäni asiakkaat olisi kuulunut kohdata erityisen lämpimästi. Teki mieli nousta seisomaan ja huutaa, että kuinka teillä on sydäntä.

Kerran vaihtaessani raidallista laitoshuoltajan asua pukuhuoneessa kuulin ihmettelyä, että minäkö olen se hullu, joka on lähtenyt töihin osastoille 11b ja 12b. Ihmettelin. Eihän minulle ollut edes annettu mitään vaihtoehtoa. Työnantajani oli ilmoittanut minut noille osastoille, ja sinne minä nousin pitkin sairaalan portaikkoa viidesti viikossa. Moppasin lattiaa, laitoin tarjottavan ruoan esille metallisesta tarjoilukärrystä ja vaihdoin lakanat kerran viikossa tai useammin, jos jollekin kävi vahinko. Välillä rapsutin ulosteinstallaatioita irti kylpyhuoneen kaakeleista tai pyyhin rätillä räkää seinistä. Pääosin työ oli kuitenkin rutiininomaista ja yksinkertaista. Suurin osa asiakkaista eli sopuisasti omissa oloissaan, sillä lääkkeet olivat vahvoja. Minä hiivin heidän lomassaan siivouskärryni kanssa ja kerrytin opiskelukassaa tulevaisuutta varten.

Kollegoina minulla oli pitkän linjan konkareita. Yksi oli eräs hapannaamainen, vanhempi nainen, jonka elämässä uusilla pyykinpesuaineilla oli valtava merkitys. Kun pieneen, pimeään siivouskomeroon oli toimitettu uutta pulveria, hän kertoi siitä meille muille juhlavasti, kuin se olisi suurinta mitä maailmassa on. Vain silloin hänen suunsakin saattoi kääntyä pieneen hymyyn. Muutoin hän piti itsepintaisesti kiinni happamasta ilmeestään ja elämänasenteestaan. Hän rakasti vetää korkeita muureja hoitohenkilökunnan ja laitoshuoltajien välille ja piti huolta, ettei yksikään hoitaja astunut sisään siivouskomeroon, joka oli hänen reviiriään, hänen pieni valtakuntansa.

Toinen työkaverini oli lempparini, ja hänellä oli pinkki tukka, rääväsuu ja pitkät rakennekynnet, joissa oli pieniä tekotimantteja ja lohikäärmeen kuvia. Kynnet eivät sopineet alkuunkaan laitoshuoltajan työhön, ja tuskin työnantaja olisi niitä sallinutkaan. Työkaverini poltti röökiä ketjussa ja pyysi minut aina mukaansa, vaikka en polttanutkaan. Hän naputteli rakennekynsillään tupakkaa ja kertoi älyttömiä juttujaan. Kerran hän innostui goji-marjoista niin, että tilasi niitä maailman toiselta laidalta valtavan lastillisen. Vatsa oli tarkoitus saada toimimaan paremmin, mutta kaverini kertoi suu auki nauraen, että kävi aivan päinvastoin. Välillä työkaverin jutut saivat minut nauramaan holtittomasti. Ihmettelin, että voiko tällaisiakin aikuisia olla olemassa.

Yhtenä kuumana kesäpäivänä osastolle tuotiin mies, joka kuhisi täitä. Siis ihan toden totta kuhisi! Hänellä oli niitä hiuksissaan, rintakarvoissaan, aivan kaikkialla. Hänet eristettiin nopeasti, kaikki karvat ajeltiin ja koko keho puhdistettiin. Vaatteet suljettiin keltaiseen eristyspussiin, joka lojui pitkään ruokailuhuoneen parvekkeella. Mies eli niin kaukana todellisuudesta, ettei ollut itse edes huomannut täitä kehossaan.

Kesän lämmetessä me työntekijät ja asiakkaat söimme joskus yhdessä jäätelöä alakerran kanttiinin pihaterassilla. Asiakkailla oli ystäviä ja omaisia vierailulla. Minä olin tutustunut sairaalaan muihin kausityöläisiin, jotka jostain syystä olivat kaikki vanhoillislestadiolaisia. Istuimme usein pihalla auringossa laitoshuoltajan asuissamme ja nautimme vartin mittaiset kahvitaukomme yhteen putkeen, jotta ennättäisimme nauttia Pingviini-tuutista tai Minttu-Puffetista.

Terassilla tuntui, että sairaat olivat vähemmän sairaita. Yleensä he pukivat tavalliset vaatteensa hetkeksi ylleen, kun perheenjäsenet tulivat tervehtimään. Hetken näytti, kuin he eläisivät aivan tavallista elämää.

Hyvin, hyvin usein osastolla tuli sellainen olo, että mieleltään terveen ja sairaan ihmisen välinen ero on hiuksenhieno. Minä olisin voinut olla se perheensä kuoleman vuoksi mielenterveytensä menettänyt, minä olisin yhtä lailla voinut olla se, jonka hauras mieli meni sekaisin radikaalin uskonlahkon opeista ja toimista.

Kuukaudet kuluivat, ja puolen vuoden työni eteni kohti päätöstään. Eräänä loppukesän päivänä olimme silloisen poikaystäväni kanssa matkalla elokuviin. Sörnäisten metron portaissa purskahdin yhtäkkiä itkuun. Poikaystäväni katsoi minuun hätääntyneenä ja kysyi, mikä minun on. En ollut tajunnut, kuinka kuormittunut olin kaikesta. Armin harteille ei ollutkaan mahtunut koko maailma.

Kun olin aloittanut laitoshuoltajan työt, ajattelin osaston hoitajien olevan kylmiä. Lopulta huomasin ajattelevani, että he olivatkin lämpöä täynnä. Ei noille osastoille ollut mitään työntekijäruuhkaa. Näennäisesti tunteeton kohtelu oli heidän ainoa tapansa selvitä. Minä en olisi selvinnyt omalla tyylilläni. En meinannut jaksaa edes puolivuotistani.

—

-Henriikka

Kuva: 19-vuotias minä

Teksti: Olen tämän kevään ollut Erkka Mykkäsen kirjoitusmentoroitavana (vau, mikä sana). Sain tehtäväksi kirjoittaa muiston työelämästä. Ensimmäinen blogitekstini ikinä, jota olen ammattilaisen kanssa puinut ja editoinut. Mielenkiintoista. Mielenkiintoista (ja lohdullista) myös, miten paljon omat ajatukset voivat muuttua muutaman kuukauden työkauden aikana, saati 11 vuodessa. Kaikki tunnistettavat yksityiskohdat (esim. osaston numero) muutettu tunnistettavuuden vuoksi.

20.4.2021

Vastasyntynyt opettaa elämään hetkessä

–

vauvaTags: hetkessä eläminen, tikku, vauva

Kun saavuimme vauvan kanssa kotiin, ymmärsimme vikkelästi ensimmäisien päivien aikana, että suurin shokki kaikessa ei ollut yöheräilyt tai kiukkuavan vauvan hyssyttely. Kaikista eniten vaati luopua vapaasta, rutiinittomasta ja spontaanista elämäntavasta, jota olimme vaalineet. Sellainen ei vain yksinkertaisesti ole vastasyntyneen kanssa mahdollista, vaikka moni asia onkin.

Vaikka vauva nukkuukin melkoisesti, hän myös syö aluksi noin 8–12 kertaa päivässä, mikä luo väkisinkin raameja päiville. Tuijotimme ensimmäiset päivät kelloa ja pohdimme, että kohta se taas syö. Että eihän tässä kannata tai ehdi oikein mihinkään ryhtyä, kun kohta hän taas jo köllöttää sylissä ruokailemassa.

Noh, onneksi pääsimme tämän vaiheen yli. Onneksemme olemme saaneet huomata, että vauva pikemminkin opettaa elämään hetkessä. Kun käsillä on sopiva hetki jollekin, siihen kannattaa tarttua.

Alkuun huomasin stressaavani kahvikupin äärellä, että herääkö vauva pian, että ennätänkö juoda kahvini loppuun. Tämän kuukauden aikana olen hoksannut, että ei se minun stressini tilanneta muuta ainakaan parempaan, joten kannattaa vain nauttia hetkestä.

Yllättävää kyllä, nyt aikaa tuntuu riittävän vaikka mihin, kun ensin sitä ei meinannut riittää edes suihkussa käyntiin. Meitä tietysti auttaa se, että kotona on kaksi vanhempaa, mutta silti pystymme yhtäkkiä kumpikin moninkertaisesti enempään. Eilen nautiskelimme uuden veneemme kannella, haravoin pihaa, kävimme vaunulenkillä ja leikimme vauvan kanssa. Sen lisäksi söimme pari kertaa yhdessä ja joimme useankin kahvikupillisen ihan rauhassa. Ehdinpä vielä lukea kirjaakin ja päivittää kuulumisia Instagramiin. Parin kolmen tunnin aikana ehtii lopulta yllättävän paljoon, jos vain tahtoo.

Tänään aamulla mietimme, että otamme käyttöön systeemin, jossa kumpikin saa aamulla toivoa, mitä tahtoisi tänään tehdä rauhassa. Puoliso halusi käydä veneellä, minä sanoin haluavani kirjoittaa blogijutun. Ja tässä tätä nyt sitten kirjoitellaan. Ihan rauhassa. Puoliso etsii vastapäätä pöydän ääressä meille paljua terassille. Nämäkin hetket voisi hyvin käyttää siihen, että murehtisi milloin pikkuinen herää. Nyt totean, että vielä hän on ainakin unessa.

Olen luonteeltani tavoitteisiin ja aikatauluihin vahvasti nojaava. Välillä unohdun haikailemaan tuleviin suunnitelmiin sen sijaan, että keskittyisin täysiä siihen hetkeen, joka on oikeasti käsillä. Sitäkin tohtii miettiä, onko tässä äitiyslomalla niin vimmatun tärkeää ylipäänsä saada yhtään mitään muuta aikaan kuin hyvinvoiva ja rakastava elämänpohja tuolle mukelolle.

Luulen, että tuo perillinen opettaa minut paremmille tavoille. Vaikka sitten väkisin, mutta opettaa kuitenkin. Pidän tästä vauvaelämästä koko ajan enemmän.

-Henriikka

ps. Näissä kuvissa ollaan juuri sairaalasta lähdössä ja sitten kotiovella, joka selkeästi kaipaa vähän kevätsiivousta. Eiköhän sen ehdi parissa kolmessa tunnissa senkin.

11.4.2021

Hirsikodin pintaremontti: maaleista ja niiden sävyistä

–

remontti, sisustus, yhteistyöTags: biora air, colour your story, hirsikodin pintaremontti, hirsitalo, maalaus, maali, paneeliseinämaali, sisäseinäsävyt, teknos

Kaupallinen yhteistyö: Teknos ja Asennemedia

Olemme tehneet melkoista muutostyötä kotonamme. Puoliso on maalannut, maalannut ja maalannut, minä vastannut suunnittelutyöstä. Lukuun ottamatta kaakeleita ja hirsiä, kaikki pinnat saavat tai ovat jo saaneet uuden maalikerroksen päälleen. On ihanaa, kun eron näkee todella selkeästi! Lähes kaikki pinnat olivat muuttohetkellämme männyllä, joka oli hennosti lakattu, joten ero maalaamisen jälkeen on huima. Tuntuu, että myös hirret pääsevät ihan uudella tavalla esille, kun kaikki ei ole pelkkää mäntyä.

Olen jakanut todella konkreettisena näkyvää muutostarinaa Instagramissa, mutta nyt ajattelin koostaa kaiken infon ja inspiraation vielä näin blogijutun muotoon.

Tässä on myös laajasti ennen- ja jälkeen -kuvia, joista näkyy kyllä muutos todella selvästi, vaikka myös kameran linssi on ehtinyt vaihtua laajempaan ja luonnonvalo lisääntynyt sitten joulukuun.

Mitä kaikkea maalaamme?

Yläkerta:

– ”aula”: katto, lattia, seinät ja väliovet karmeineen
– makuuhuone: katto, lattia ja seinät, vaatehuoneen ovi
– WC: katto ja seinät
– puuportaikko

Alakerta:

– olohuone-keittiö: korkean avotilan katto, yksi seinä, leivinuuni hormeineen
– makuuhuoneet: katot
– eteinen ja tuulikaappi: seinät ja katto, väliovet karmeineen
– kodinhoitohuone: katto ja seinät
– sauna ja kylpyhuone: katot, seinät ja lauteet

Näiden lisäksi maalaamme peitelistoja kunkin huoneen sävyihin sopivaksi.

Hommaa siis kyllä riittää, mutta yli puolet on jo tehty. Ja toisin kuin voisi ehkä ajatella, homma on edennyt jouhevasti eteenpäin. Minä olen ollut suunnitteluvastuussa, puoliso maalausvastuussa ja kokonaisuus on toiminut molemmille näin loistavasti. Suunnitelmat ovat välillä muuttuneen lennossa, mutta paletti ja ajatus on pysynyt kasassa, vaikka välillä panikoinkin sävyvalintoja ja muutosta, kunnes jälleen tasaannun.

On upeaa, miten isoja eroja yllättävän vähällä työmäärällä pystyy saamaan aikaiseksi. Meillä on toki iso pintaremontti käynnissä, mutta esimerkiksi yhden tai parinkin seinän tai vaikka katon maalauksella voi saada suuren ehostuksen tilaan kuin tilaan. Sen huomasi heti, kun sai yhden tilan tehtyä: vasta maalatussa tilassa teki vain mieli hämmästellä ja ihastella.

Millä sävyillä maalaamme?

Mietin sävyjä kotiimme yhdessä sisustusarkkitehtitoimisto Aare Visualsin kanssa. Halusimme säästää hirsikotimme hirret ihan sellaisenaan, ilman maalikerrosta, mutta muuten mäntypaneelia oli niin hirvittävä määrä, että päätimme piilottaa muun.

Toiveena oli saada lämpimiä sävyjä kotiin. Sinisen eri sävyjä tai kylmempiä sävyjä ihastelen kyllä muiden kodissa, mutta omassa kodissani en osannut niitä ainakaan tällä hetkellä nähdä. Lisäksi halusin karttaa puhdasta maalarinvalkoista. Muuten sävyvalinta oli melko vapaata. Pyrin pitämään mielessäni, etten valitsisi vain tämän hetken trendivärejä, jotta koti pysyisi iättömämpänä. Tosin totesimme puolison kanssa yhdessä, että joskus tulevaisuudessa voi taas hyvin maalata uudestaan, jos tulee sellainen olo. Toivon mukaan ei kuitenkaan aivan heti, enkä kyllä millään niin uskokaan. On erinomaista, jos puoliso saa hetken hengähdyksen maalaushommista ja pääsee sitten pihalle kesäksi, mieluiten pariksi.

Tässä on ihan konkreettinen lista valituista sävyistä, joista osa myös näkyy yllä olevassa kuvassa.

Kaikki sävyt ovat Teknoksen Sisävärit-valikoimasta. Nyt keväällä Teknos julkaisi myös Colour Your Story -nimisen värikokoelman, jossa on hallittava määrä tuttuja sisävärejä. Tämän kokoelman sävyillä on mennyt ehdottomasti suuri osa seinistä, sillä valinta oli tehty niin helpoksi. Kokoelman sävyt tunnistaa veikeistä nimistä, muut ovat pelkällä numerokoodilla.

T1715 BESTIS
– kaikki katot, makuuhuoneen lattia

T1405 HAPPINESS
– yläkerran avoimen tilan seinät

T1407 VANDRA
– yläkerran WC:n seinät

T1659 LAGOM
– makuuhuoneen seinät, yläkerran aulan lattia ja portaikko

T1660
– eteisen seinät

T1669 FJORDHEST
– kaikki väliovet
– eteisen kiviseinä, leivinuuni hormeineen (ei vielä maalattu)

T1530 HEY YOU
– tuulikaapin seinä (ei vielä maalattu)

T1675 LEKKER
– alakerran WC:n seinät (ei vielä maalattu)

T8034
– sauna: katto, lauteet ja hirsiseinä (ei vielä maalattu)

T1670
– saunan muuri (ei vielä maalattu)

Millä maaleilla maalaamme?

Nostan nyt tähän juttuun kaksi olennaisinta maalia, joilla kotiamme maalaamme. (On muuten hyvä tämä minun me-muodon käyttö, vaikka minähän en ole maalannut mitään muuta kuin taivaanrantaa haaveillani…) Näiden lisäksi on ollut käytössä muun muassa kalustemaalia välioviin ja lattiamaalia portaikkoon ja lattioihin. Saunaan tulee sitten saunaan sopivia tuotteita. Mutta näistä kaikista kerron sitten kiinnostuneille mieluusti erikseen, sillä nyt keskityn kahteen olennaisimpaan.

Puupinnat maalataan siveltimellä, kipsilevypinnat telalla. Tähänkin olisi varmasti monia ratkaisuja, mutta me pidimme maalausjäljestä eniten juuri näin.

En ole koskaan ennen remontoinut mitään, jos ei yhden seinän maalausta ja muutamia paklaushommia lasketa, joten koko maali- ja sävyskenekin oli aivan uutta itselleni. Kotimaisen perheyrityksen Teknoksen maaleihin olemme kyllä olleet tosi tyytyväisiä koko projektin ajan. En ollut edes osannut ajatella heitä sisäsävyjen asiantuntijana ennen tätä remonttia.

Paneeliseinämaali – peittävä maali hirsipinnoille

Suurin osa pinnoista on mäntypaneelia. Osa on seinissä, osa katossa. Olemme käyttäneet näihin, sekä kattoon että seiniin, Teknoksen PANEELISEINÄMAALIA. Se on ollut siitä aivan loistavaa, että maali ehkäisee puun uuteaineiden läpilyöntiä, eli puhdistuksen lisäksi paneeleille ei ole tarvinnut levittää erikseen mitään pohjamaalia tai vastaavaa. Kaksi kerrosta maalia on riittänyt.

Jälki on ollut peittävää, ja maali on levittynyt maalarin mukaan tosi miellyttävästi. Vaatehuoneen hän ennätti maalata ennen varsinaisen projektin alkua jollain vanhalla jämämaalilla ja oli kuulemma eri fiilis lähteä kunnon maalilla muihin tiloihin, kun maali oikeasti levittyi ja jäljestä tuli heti siistiä.

Vesiohenteinen, vesihöyryä läpäisevä maali sopii käsittelemättömien ja aiemmin lakattujen tai maalattujen paneeli- ja puuseinien pohja- ja pintamaalaukseen kuivissa ja kosteissa sisätiloissa. Maali on himmeää ja sopii erinomaisesti myös hirsipinnoille, kun halutaan peittävää jälkeä mutta hengittävyyttä. Tietysti täällä hirsikodissa mietimme ylipäänsä paljon ilmanvaihtoa ja hengittävyyttä, vaikka iso osa seinistä jääkin ihan hirrelle vain.

BIORA AIR – Himmeä sisäilmaa puhdistava seinämaali

Alakerran eteisen kipsilevyseiniin ja maalattuun kiviseinään käytämme BIORA AIR -maalia, joka on yksi Teknoksen sisämaaliuutuuksista. Maalit siis toden totta puhdistavat kodin sisäilmaa, mikä perustuu maalien aldehydejä sitovaan ominaisuuteen (ei, en todellakaan ole tämän asian asiantuntija). Ympäristöystävällinen maali on himmeää ja vesiohenteista ja sopii maalaukseen kuivissa sisätiloissa. Sille on myönnetty Joutsenmerkki.

—

Näiden kahden lisäksi olennaisimpia maalivalintoja ovat myös FUTURA AQUA 40 Kalustemaali, jota käytimme muun muassa välioviin ja niiden karmeihin, sekä TEKNOFLOOR AQUA Lattiamaali, jolla maalattiin lattiat, lattialistat ja portaikko.

Missä projektin kanssa mennään?

Tällä hetkellä yläkerran kaikki tilat on maalattu. Lisäksi maalin ovat saaneet täyskorkean olohuone-keittiön katto, portaikko takaseinineen sekä eteisen seinät. Eli kaikki tilat, joista ei saa ovea kiinni myöhemmin, nyt kun vauva on tupsahtanut maailmaan, ja puoliso haluaa jatkaa maalihommiaan suljetun oven takana (vaikka näiden maalien hajuhaitat ovatkin olleet tosi maltilliset, en silti halua vastasyntyneen nenään minkäänlaisia maalintuoksuja). On tässä kyllä innolla maalattukin, ja nyt tuntuu kivalta, että projekti on jo näin pitkällä. Tietysti kaakelit vaativat vielä kunnon jynssäystä yms., että kokonaisuus nousee arvoonsa.

Punaisen ja vaaleanpunaisen sävyjä on tulossa vielä alakerran vessaan ja tuulikaappiin, lisäksi kodinhoitohuone, kylpyhuone ja sauna saavat vielä maalipintaa osakseen. Kahdesta alakerran makuuhuoneesta, joista toisesta tulee työhuoneeni, maalataan vain katot, sillä neljästä seinästä kaksi jää hirrelle ja kaksi tapetille. Sitten on vielä alakerran väliovet karmeineen ja muutamia peitelistoja.

Näin kun homman palastelee pieniksi paloiksi, kuulostaa siltä, että tässähän ollaan jo aika pitkällä! Ja miten suuria muutoksia ollaan jo tähän asti saatu aikaan. En malta odottaa lopputulosta, niin kuin olen jo miljoona kertaa sanonut.

Kesällä voi sitten siirtyä pihavaraston ja terassin rakennukseen, sekä paljun asentamiseen. Ja tietysti puutarhanhoitoon! Onneksi me molemmat nautimme tehdä ja väsätä. Olen tällä hetkellä aika vajavainen apuri, mutta kunhan saan vähän palauduttua, niin minustakin saattaa kuoriutua vaikka minkälainen maalihaalari tai porkkanankitkijä.

Tämä projekti on ollut kertakaikkisen kiinnostava. On pitänyt vain luottaa omiin mieltymyksiin vahvasti, jotta kodista tulisi paikka, jossa oikeasti viihtyy ja joka näyttäisi nimenomaan meiltä, kaikkine rosoisuuksineenkin.

Joku juuri kommentoi Instagramissa, että tämä talo näyttää siltä, kuin se olisi alunperinkin rakennettukin vain sitä varten, että voimme joskus muuttaa tähän ja tehdä siitä näköisemme.

Iloa kaikille sunnuntaihin ja tulevaan viikkoon! On ollut iso ilo huomata, millaisella samaistumisella ja innolla moni teistä on seurannut kotimme muutosta.

-Henriikka

1 2 seuraavat →

Puoliso

Sisko

Veljet

Äiti

Isä

Ystävä

Kummilapset

Minä

Alekoodi

Arvonta

Lahjaksi omaa aikaa

Timma-rahaa joululahjaksi Aamukahvilla-seuraajille

torstai: Kotka

Ravintola Tori

Merikeskus Vellamo

Laituri Marina Café

Maretarium

Ravintola Vausti

Sokos Hotel Seurahuone

perjantai: Hamina, Miehikkälä, Virolahti

Haminan Vanha Keskusta, Pikkuympyräkatu

Kahvila ja konditoria Huovila

Taverna Tervanaru

Oolannin puisto

Kahvila-Olohuone Jaspis

Seppälän lammastila

Ravintola Olkihattu

lauantai: Kouvola

Papulaari

Taideruukki

Kouvolan Museokortteli

Sokos Hotel Vaakuna

Frans & Rosalie

sunnuntai: Kouvola

Kirpputori- ja markkinatunntelmaa ja sulkapalloa

Nipan Grilli

Tykkimäen Sauna

Ilmastoahdistuksesta kohti ratkaisukeskeisyyttä

Viilennystä vuoden kuumimpiin päiviin

Miksi World Vision kampanjoi ilmastonmuutoksen liittyen?

Millaista työtä World Vision tekee ilmastonmuutokseen liittyen?

Miten sinä voit olla mukana tekemässä hyvää ilmastotaistelussa?

Miten henkivakuutus turvaa vauvaa?

Millainen henkivakuutus meillä on?

Huolettomille turvaa tulevaisuudelle

Alle 1-vuotiaiden lasten vanhemmille ilmainen Newlife-henkivakuutus

Tässä virallinen reittiohjelma:

Kestävän matkailun kierros / Kestävän vaeltajan kansallispuistokierros

Päivä 1 – Salla

Päivät 2–3 – Topsakantaival

Päivä 4 – Kuusamo

Päivä 5 – Hossa

Päivä 6 – Matkapäivä

Tässä pari todella karua faktaa:

Miten tämä vyyhti sitten rakentuu?

Kuukausilahjoittajana pääsen:

Millaisia konkreettisia tekoja World Vision tekee?

Alekoodi

Arvonta

Nurmes ja Porokylä

Lempi-ravintola

Break Sokos Hotel Bomba

Villi Pohjola ja sähkö-fatbike -retki

Bomba Spa

Trattoria Pielinen

Pielisen Retki -kalastusretki

Karjalaiskylä ja Bomban talo

Puukarin pysäkki

Puu-Nurmes

Kestävän matkailun kierros
/ Kestävän vaeltajan kansallispuistokierros