Asuntosäästäminen ja muita hyviä päätöksiä elämässä

Kaupallinen yhteistyö: OP

Olen elämässäni sellaisessa pisteessä kotien ja asuntojen kanssa, jossa en suoraan sanoen olisi ikinä kuvitellut olevani. Vuokrasin juuri vuoden alusta Helsingin ensiasuntoni ja muutin omakotitaloon Porvooseen, joka on jo toinen omistamani koti. Omakotitalosta puolikas on toki kumppanin, mutta joka tapauksessa voin puhua niistä omistusasuntoina. Tähän pääseminen on vaatinut hyvää onnea, isoja unelmia ja reilusti työntekoa, mutta ennen kaikkea pitkäjänteistä asuntosäästämistä.

On ollut hätkähdyttävää ja hienoa tajuta, että unelmoiminen ja systemaattinen toimiminen ovat kantaneet tähän. Asuntosäästäminen ja ASP-tilin avaaminen aikoinaan ovat olleet ehdottomasti parhaat taloudelliset sijoitustoimeni tähän ikääni mennessä.

ASP-tili ja asuntosäästämisen aloittaminen

En tarkalleen muista, milloin avasin ASP-tilin ja miten ihmeessä sen keksin tehdä, mutta luulen olleeni vielä alaikäinen. Tunnen kuitenkin monia, jotka aloittavat ASP-säästäjinä paljon myöhemminkin, eikä siihen ole mitään estettä.

Aloitin ASP-säästäjänä, sillä ajattelin oman kodin oston olevan järkevä sijoitus tulevaisuudessa ja yksinkertaisesti siksi, että ASP-säästäminen vaikutti yksinkertaisimmalta ”fiksulta” sijoitusvalinnalta.

ASP-tili on 15–39-vuotiaille tarkoitettu Suomen valtion tukema järjestelmä ensiasunnon hankintaan. Tilin voi avata, jos on 15–39-vuotias, etkä ole aiemmin omistanut mistään asunnosta 50 % tai enempää. Käytännössä valtio siis haluaa olla vauhdittamassa ja tukemassa ensiasunnnonostajia mukaan asuntomarkkinoille.

Tilille tulee säästää vähintään 10% asunnon hankintahinnasta, jonka jälkeen pankki voi myöntää loput ASP-lainana. Asunto ja valtiontakaus riittävät usein ASP-lainan vakuudeksi. Korkotuetun ASP-lainan enimmäismäärä Helsingissä on 180 000 euroa, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla 145 000 euroa, ja muualla Suomessa 115 000 euroa. Säästöaika on minimissään 2 vuotta, eli tiliä ei voi avata ja siirtää koko säästösummaa tilille samantien.

Säästäminen on joustavaa, ja summat voivat vaihdella eri aikoina reilustikin. Muistan opiskeluaikoinani, että töitä tehdessäni laitoin paljon reilummin rahaa säästöön kuin vaikkapa kuukausina, jolloin pelkästään opiskelin.

(Yritän kirjoittaa asiaa mahdollisimman simppelistä ja ymmärrettävästi auki, sillä tämä ei oikeastaan ole mitenkään järisyttävän vaikea asia, vaikka aluksi saattaisi siltä vaikuttaakin. Lisätietoa ASP-tilistä ja kaikesta siihen liittyvästä voit lukea lisää täällä.)

Ensiasunnon osto

Ensiasuntoon liittyvät haaveet muuttivat koko ajan muotoaan ASP-säästämisen aikana. Ensin muutin Kouvolasta Helsinkiin, sitten muutin Jyväskylään, jonka jälkeen palasin pysyvämmin Helsinkiin.

Kuvittelin pitkään, että ensiasunto olisi jossain Helsingin laitamilla, Espoossa tai Vantaalla sijaitseva kerrostaloasunto, ihan maksimissaan 200 000 euroa. Asiat kuitenkin lopulta konkretisoituivat uuteen suuntaan, kun sain työn viestintäkonsulttina Helsingin keskustasta. Kuljin vuoden päivät toimistolle julkisen liikenteen avulla, kunnes tajusin, että tahtoisin mieluummin käyttää nuo vuorokauden raitiovaunussa tai bussissa istutut tunnit jollain muulla tapaa.

Näin ollen päädyimme lopulta silloisen puolisoni kanssa ostamaan ensiasuntomme Helsingin keskustasta. Muistan edelleen, kun sain viestin siitä, että tarjouksemme oli hyväksytty. Oli marraskuu, ja makasin teltassa Nuuksion kansallispuistossa. Ajattelin, että teltta oli virallinen ensimmäinen omistamani koti, ja tämä olisi sitten toinen.

Ostimme upean, vanhaa 1890-luvulla rakennettua taloa kunnioittaen remontoidun kaksion (43,5 neliöä) reilulla 300 000 eurolla vuonna 2015. (Nämä kuvat ovat kaikki sieltä.)

Käsiraha (asunnon hinnasta 10%) oli ASP-tilillä valmiiksi, ja olimme ennakkoon selvittäneet pankin kanssa, millaisia lainamahdollisuuksia meillä olisi, mutta vasta itse ostohetkellä katsoimme pankin kanssa vielä kaiken kokoon konkreettisesti sitä tiettyä kohdetta varten. Minulla oli silloin vakituinen työsuhde, mutta muuten kuroimme kyllä melkoisella palapelillä kasaan riittävästi tulovirtaa kaksion ostoa varten. Luulen, että suuressa osassa neuvotteluissa oli myös se, että olimme onnistuneet säästämään niin pitkään ja systemaattisesti.

Siirsimme ASP-tilimme OP:lle (ASP-lainaa voi hakea mistä pankista tahansa riippumatta siitä, mihin pankkiin ASP-tilin on avannut), minkä jälkeen olenkin ollut tyytyväisesti osuuspankin asiakas. Asuntolainat koostuivat lopulta ASP-lainasta sekä kahdesta muusta lainasta, sillä yksin ASP:illa ei pystynyt kattamaan asunnon hintaa. Kaikkialta emme olisi silloin saaneet edes lisälainaa, mutta onneksemme ymmärsimme neuvotella asiasta.

Kyselin silloin pankkivirkailijalta aivan loputtomasti kaikesta pankkiasioihin liittyen. Kaikki oli uutta ja jännittävää, enkä todellakaan ollut mikään ekspertti asuntoasioissa (enkä ole vieläkään). Saimme kärsivällisesti vastauksia loppumattomiin kysymyksiimme, mikä oli tietysti siistiä. Asiat alkoivat vaikuttaa sitä ymmärrettävämmiltä, mitä enemmän kyseli, kyseli ja kyseli.

Ostin asunnon kokonaan itselleni pari vuotta sitten eron myötä. Samalla kolmen lainan köntti yhdistettiin yhdeksi nimiini. Useamman välittäjän käydessä arvioimassa asunnon silloista arvoa, oli silmiä avaavaa tajuta, että asunnonosto oli totta tosiaan ollut sijoitus. Pieni kaksio oli nostanut arvoaan yli 10 000 euroa vuodessa. Ihan hullua! Luulen, että tällä hetkellä asunnon arvo on jo lähempänä 400 000 euroa.

Olen tietysti tietoinen, että asuntokuplan puhkeaminen on mahdollista, mutta olen siltikin sitä mieltä, että sijoitus oli erinomainen. Sen sijaan, että olisin maksanut vuokraa koko ajan jollekin toiselle, olen nyt lyhentänyt omaa lainaani kerryttäen omaisuuttani. Helsingin keskustan ja muiden aktiivisten kaupunkikeskittymien asuntokaupat ovat suht turvallisia sijoituskohteita, sillä arvot pitävät hyvin pintansa ja tarpeen tullessa asunnon saa myytyä eteenpäin melko helposti.

En itse lähivuosien kokemuksen kautta osaa enää ajatella asunnon omistamista samalla tavalla riskialttiina ja pelottavana. Pelottavammalta tuntuisi tajuta jossain elämänvaiheessa, että vuokraa maksaessaan ei ole tullut kerrytettyä omaisuutta tulevaisuuteen.

Näissäkin toki ratkaisee aina omat arvot, valinnat ja tyylit: joku sijoittaa lomamatkoihin, toinen asuntoon ja kolmas vaikkapa rahastoihin. Itse olen ollut valintaani tyytyväinen. Lainan saaminen vaatii tietysti myös aina tietyn tulotason ym., mutta ASP-säästäminen on hyvä startti kaikelle.

Nykyisen omakotitalon osto

Viime keväästä lähtien etsimme silloisen poikaystäväni, nykyisen avopuolisoni kanssa omakotitaloa. Syksyyn mennessä intomme vain kiihtyi, sillä haaveenamme oli ennättää asettua taloksi ennen kuin vauva keväällä syntyisi.

Lokakuussa vihdoin tärppäsi, lukuisten talonäyttöjen jälkeen, ja unelmat olivat taas uudessa paketissa, hirsitalon muodossa. Paketti maksoi jälleen reilut 300 000 euroa, jonka maksoimme puoliksi. Jälleen 10% asunnon hinnasta oli oltava valmiina ostohetkellä, eli kummallakin 5%. Uudesta Porvoon saaristokodista kirjoitin enemmän joulukuussa. Sinne pääsimme muuttamaan nyt joulukuussa.

Selvitin laina-asioiden hoidon yhteydessä, olisiko minulla mahdollisuutta pitää Helsingin kaksioni sijoitusmielessä ja laittaa se vuokralle. Ilokseni sain hoidettua kaiken niin, että asunnon pitäminen oli mahdollista, ja uuden vuoden alla sainkin entiseen kotiini mukavat vuokralaiset.

Omakotitalon osto maaseudulta ei ole yhtä lailla riskitön ratkaisu kuin ostaa vakavaraisen ja turvallisen taloyhtiön omistama, hyväkuntoinen kerrostaloasunto kasvukeskuksesta, mutta tällä kertaa etsimmekin kotia nimenomaan meille, mahdollisesti pitkäaikaiseksikin kodiksi. Ensisijaisesti pohdimme, millaista kotia itse toivoisimme ja toissijaisesti sitä, olisiko se hyvä sijoituskohde.

Toisaalta tuntui myös huojentavalta ostaa koti monien kohdevaihtoehtojen joukosta juuri Porvoosta. Vaikka kotimme onkin haja-asutusalueella, on se uusi ja erinomaisessa kunnossa oleva hirsitalo lähellä Porvoon kaupunkia, meren rannassa. Uskon, että koti pitää kyllä arvonsa, kun vain pidämme siitä huolta. Nyt haluamme kuitenkin vain tehdä siitä näköisemme, tehdä siitä kotimme.

Asuntolaina ja bonukset osuuspankissa

On helppo kirjoittaa rehellisesti, että olen ollut tosi tyytyväinen osuuspankin asiakas kaikki nämä vuodet ensiasunnon ostosta lähtien. Kaikki on sujunut nopeasti, helposti sekä riittävän maanläheisesti – kolme asiaa, joita pidän arvossaan.

Näiden kahden kodin asuntolainojen lisäksi olen siirtänyt myös vakuutusasiani sekä yritykseni vakuutusasiat Pohjola Vakuutukseen OP-bonukset mielessäni. Koska olen osuuspankin omistaja-asiakas, OP-bonuksia kertyy muun muassa asuntolainasta ja maksetuista vakuutusmaksuista. Bonuksilla kuitataan esimerkiksi pankin palvelumaksuja ja vakuutusmaksuja. Konkreettisimmin se on näkynyt nimenomaan vakuutuksia maksaessani, tai tarkemmin sanottuna siinä, etten ole maksanut vakuutusmaksujani aikoihin. Ne ovat kuittautuneet automaattisesti kertyneillä bonuksilla.

Konkretia, siinä neljäs ominaisuus, josta välitän.

Kaiken päälle on ollut mukava ymmärtää, että minä voin ymmärtää näitä asioita, minä voin oppia näistä. En ole saanut sellaista kasvatusta tai käynyt sellaisia kursseja, johon olisi kuulunut asuntosäästämisen tai -sijoittamisen perusteet, vaikka perheessäni puhuttiinkin paljon yleisesti säästämisestä. Kaikki on kuitenkin lähtenyt liikkeelle siitä, että olen halunnut taata itselleni ja perheelleni turvaa ja vapautta nykyhetkeen, mutta myös tulevaisuuteen.

En ole edelleenkään minkään tason guru näissä asioissa, todellakaan, enkä ole niinkään kiinnostanut sijoittamisesta itseisarvollisesti (haluaisin kyllä olla, mutta en vain ole). Sen sijaan roikun edelleen kiinni samoissa arvoissa, turvallisuuden ja vapauden sopivassa suhteessa, jotka ovat seuranneet sijoituspäätöksiäni.

-Henriikka

Ps. Jäikö joku asia askarruttamaan? Kysy! Onko sinulla samankaltaisia tai ehkä aivan erilaisia ajatuksia koskien ensiasunnon ostoa tai asuntosäästämisestä? Kerro!

Asuntolainan, asp-tilin, asp-lainan ja omistaja-asiakkuuden myöntää osuuspankki.

Kuvat 10, 13, 18: Dorit Salutskij

12 kommenttia

  1. Emmy 31.1.2021

    Ei taida olla ensiasunto 1980-luvulla rakennettu, kuten tekstissä sanotaan? :) Onko talo rakennettu 1880-luvulla? Harmi kun 1980-luvun talot ei ole lähellekään noin kauniita.

    Vastaa
    • Henriikka 31.1.2021

      wuuups! Erittäin aiheellinen huomio. Ja joo, aivan oikeassa ole, valitettavasti kasaritalot eivät pääse aivan tuollaiseen samanlaiseen vanhan ajan loistoon, vaikka on sielläkin toki helmiä.

      Vastaa
  2. Jojo 31.1.2021

    Hyvä postaus, ja komppaa täysin omia ajatuksia! Mieletön tuo sun ensiasunto, ja tuntuu käsittämättömältä että se on viitisen vuotta sitten irronnut tuohon hintaan, todella hyvä arvonnousu varmasti ollut. Itsekin ostin juuri OKTn puolisoni kanssa Helsingistä ja möin kaksioni Helsingin keskustan läheltä, arvo oli noussut 3 vuodessa 20k€, ihan hullua. Siihen päälle vielä 3 vuoden aikana lyhennetty laina, niin oli uutta taloa varten hyvä pesämuna :) Itse paasaankin kavereille omistusasumisen puolesta, ja työ tuottaa pikkuhiljaa tulosta ?Toki se ei kaikille sovi, mutta samassa veneessä olen sun kanssa siitä, että itselle se on ollut järkevin taloudellinen päätös.

    Vastaa
    • Henriikka 31.1.2021

      Kiitos kommentista. Ja joo, ensiasunnon kanssa kävi kyllä mäihä. Nyt kun on monien Helsinki-asuntojen etsintää seurannut, niin hinnat ovat kyllä pompsahtaneet taas viime vuosina aivan tosi kovasti. Liekö tulevat alas koskaan, saa nähdä kuinka käy.

      Ja hei onneks olkoon, hieno myyntivoitto. On ihan totta, ettei omistusasuminen ole kaikkien juttu eikä toki kaikille mitenkään mahdollistakaan. Mutta oma mielipide on, että sitä myös pelätään aivan suotta ja monikaan ei hoksaa, että omistusasuminen olisi ylipäänsä mahdollista.

      Vastaa
  3. Nukka 31.1.2021

    Todella kiinnostava postaus! Vielä jäi askarruttamaan kun mainitsit että välittäjät olivat aiemmin käyneet uudelleen arvottamassa ensimmäisen asuntosi arvon, joten pystyitkö käyttämään tätä arvonnousua lainantakaukseen uuteen asuntoosi?

    Vastaa
    • Henriikka 31.1.2021

      Hello! Kiitos. Tosi kiva kuulla. Joo, kyllä pystyin, koska myös ostin toisen puolikkaan entiseltä puolisolta uudelleenarvioimisen jälkeen, eli asunnonarvo oli jo ihan paperilla korkeampi. Mutta nyt tähän omakotitaloon liittyen en pyytänyt uudelleen arvioimaan, eli nyt menin ihan sillä summalla, joka oli silloin aiemmin tehty.

      Vastaa
  4. Joa 2.2.2021

    Kiitos kiinnostavasta postauksesta! Kiinnostaisi vielä kuulla, mitä asp-lainalle piti tehdä (ja oliko se helppoa/halpaa), että pystyi vuokraamaan ensiasunnon eteenpäin. Tulevaisuudessa toivoisin, että tämän oman ensiasunnon voisi laittaa vuokralle myymisen sijasta, jos/kun muutto toiseen on ajankohtainen, vaikka asp-laina on alla.

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2021

      Hei! Kiitos paljon.

      Itselläni tuo ASP-laina ”poistui” siinä vaiheessa, kun lainat yhdistettiin yhdeksi köntiksi, kun ostin koko asunnon itselleni.

      Koska ASP-järjestelmä on tarkoitettu oman ensiasunnon ostajille eikä asuntosijoittajille, ei ASP-lainalla rahoitettua asuntoa saa vuokrata toiselle kuin luvan kanssa ja vain hyvästä syystä, kuten vaikkapa ulkomailla opiskelun takia. ASP-lainalla ostetun ensiasunnon voi muuttaa sijoitusasunnoksi muuttamalla ensin ASP-laina tavalliseksi asuntolainaksi. Tällöin valtiontakaus muuttuu maksulliseksi ja valtion ilmainen korkotuki loppuu. Mutta siis käytännössä kannattaa keskustella eri vaihtoehdoista suoraan pankkityypin kanssa, lainan takaamiseksi ja korkojen nousulta suojautumiseksi. Lisätakuita tai marginaalin nostoa saatetaan vaatia, riippuen vähän siitä, kuinka paljon lainaa on ehditty maksaa pois. Toisaalta voi myös olla, että ASP-lainan muuttaminen tavalliseksi lainaksi onnistuu ilman muutoksia – kannattaa siis rohkeasti ja hyvissä ajoin vaan olla neuvottelemassa ja kyselemässä vaihtoehdoista. :)

      Toivon mukaan tämä oli riittävän ymmärrettävä vastaus.

      Vastaa
  5. Make 3.2.2021

    Moi! Sulla on kyllä hyvin mennyt asuntoasiat. Aika arvokkaita asuntoja sulla myös, ainakin ensiasunnoksi eka asunto kuulostaa kalliilta, toki ostitte Jannen kanssa yhdessä.
    Pankkiasiat ei mua niin hirvitä, ja säästöjäkin löytyy. Mua kuitenkin ahdistaa esimerkiksi taloyhtiöiden tilinpäätöksiin tutustuminen, mistä mä tiedän, onko se taloyhtiö hyvin hoidettu jne :D ja remontoinnista en tiedä mitään, pelkään että pilaan asunnon tietämättömyydellä, jos en yhtään remontoi tms.

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2021

      Hello. Joo, ihan totta, että kaksin ostaessa mahdollisuudet ja uskallus yhtä lailla olivat ihan erilaiset.

      Ihan relevantteja huolia kyllä. Kaikkea kun ei välttämättä saa etenkään nopeasti etenevissä prosesseissa esille. Itse oon huomannut, että kerrostalo-ostoksissa taloyhtiön hallitukselle soittaminen/isännöitsijätoimistoon yhteydenotto tai vaikka ihan konkreettinen naapurinjututtaminen auttaa. Myös kannattaa tsekata, onko taloyhtiöllä valtavasti lainaa ja mistä se on kertynyt, tsekata huoltohistoria ja onko asioista pidetty huolta. Mutta on toi ihan totta aikamoinen suo kahlata, munkin mielestä. Tässä on varsin hyvä artikkeli aiheesta muuten: https://www.op-media.fi/asuminen/taloyhtio/tunnista-hyva-taloyhtio-ja-onnistu-asuntokaupoissa–tarkasta-ainakin-isannoitsijatodistus-ja-hoitokate/

      Remontoinnista en olisi niin huolissani. Ei remontoimattattomuudella asuntoa voi sinänsä pilata, jos se on ollut jo hyvässä kunnossa ja katsoo ihan perusasiat kuntoon: ettei kosteutta valu mistään minnekään yms. Mutta tähän huoleen ehkä etsisin tuttavapiiristä jonkun, joka tietää edes keskiverroin asiasta. Näin voi hädän tullen konsultoida. Itse tiesin ensiasunnon kohdalla, etten ole mikään remontoija. Niinpä ei ostettukaan mitään pommia, vaan hyvin hoidettu koti. Pienistä valinnoista ja yksityiskohdista kodissa (asiat on tehty huolella ja remonttijäljestä huokuu luottamus) pystyy melko ummikkokin aika hyvin erottamaan hutiloiden hoidetun.

      En tiedä oliko tästä sulle MITÄÄN apua. Oma paras neuvoni on aina etsiä joku viisaampi ja kysyä sekä pyytää neuvoa, aina vaan. Jos ei tuttavapiiristä löydy, niin Facebook-ryhmät ja muut vertaissomet ovat verrattomia.

      Vastaa
      • Make 13.2.2021

        Kiitos vastauksesta, hyviä vinkkejä!

        Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.