Kauniit kesälenkkarit kierrätysmateriaaleista (+arvonta & alekoodi)

Kaupallinen yhteistyö ja arvonta: Icebug

Elämäni on kokenut melkoisia muutoksia viimeisten kuukausien ja viimeisten vuosienkin aikana: on miestä ja hirsitaloa, uutta kotikaupunkia ja vauvaakin.

”Se on hyvä!” Kerralla vaan koko paketti uusiksi, niin ei jää sit turhaa aikaa jossitella”, kommentoi eräs tuttunikin.

Moni asia on jäänyt kuitenkin aivan ennalleen, kuten se, että haluan edelleen pysyä liikkeessä ja aktiivisena; mennä, tehdä ja nähdä. Tehdä elämästä kivaa ja oikeastaan myös mielellään aika helppoa.

Vielä viitisen vuotta sitten saatoin pitää jalassani kenkiä, joissa on korkeat korot. Edelleenkin teen niin toisinaan juhlissa tai muissa spesiaalitilanteissa, mutta tuntuu melkein koomiselta, että joskus olin korkkari- tai korkonilkkurimimmi ihan arjessanikin. En nyt koskaan mikään piikkikorkoleidi, mutta korkoja kopisuttanut kuitenkin.

Edelleenkin ihailen, kun joku tulee ylväänä korkeuksissa vastaan, mutta huh sentään, ei ole minua varten. Olen ehdottomasti lenkkari- ja tennarimimmi, ja nimenomaan sen vuoksi, että haluan mennä ja tehdä. En halua, että vaikeat kengät tai vaatteet ovat koskaan tekemisteni tiellä. Lisäksi en välitä jalkakivuista ollenkaan, enkä ole valmis kärsimään korkojen vuoksi.

Vaikka välillä löydän itseni haaveilemasta Instagramista seesteisten kashmir-korkkari-muotimimmien luota, niin todellisuudessa olen kyllä enemmän sellainen meuhkaaja. Pitää pystyä pomppimaan ja juoksemaan (tai siis vähintään sitten, kun raskaudesta on toivuttu vähän paremmin…). Pitää pystyä olemaan helppoa.

Icebug Eli RB9X -lenkkarit

Nämä kuvat ovat eiliseltä, kun päästiin taas pitkästä aikaa Joannan kanssa kuvaamaan. Siellä me sitten hiivittiin Pasilan varjoissa helleaaltoa paossa ja koitettiin pistää pakettiin päivän aihetta, kuvissa näkyviä kesäkenkiä.

Kengät ovat Icebugin ja malli on Eli RB9X. Nämä ovat itse asiassa myös Icebugin myydyimmät lenkkarit.

Eli-lenkkareita on naisten- ja miestenmallia, ja kenkiä löytyy myös kolmessa eri sävyssä: mustana, purppurana ja sini-turkoosina.

Sain itse omani myös tänä kesänä ja hitsi sitä fiilistä, kun odottaa, että saa vetää uudet lenkkarit jalkaansa. Nämä ovat jalassa niin unelmat! Minulla on itselläni poikkeuksellisen leveä ja hankala jalka, mutta lenkkarit istuvat kuin sukat, sillä vaikka lesti on ihan tavallinen, kangas joustaa ja muotoutuu monenlaiseen jalkaan.

Icebug on maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen kenkien valmistaja

Vuonna 2019 Icebugista tuli maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen kenkien valmistaja, mutta erityisesti näiden Eli-kenkien kanssa ilmastotyö on viety pitkälle, ja kierrätysmateriaaleja on hyödynnetty runsaasti: kenkien verkon yläosa on valmistettu täysin kierrätetyistä PET-pulloista, ja kenkien ulkopohjassa on käytetty 15 % kierrätettyä kumia. Kenkien välipohjan materiaalina on BLOOM-vaahto, joka on valmistettu rehevöityneiden vesistöjen levistä. (Tiedän! Tämä viimeinen lause kuulostaa aivan joltain eko-vitsiltä, mutta ei ole.)

Tällaisen kenkäparin ilmastovaikutus on 8,2 kg CO2/kenkäpari. En tiedä kertooko luvut teille tällä tavalla mitään, itselleni ei ainakaan kertonut. Jos konkretiaa kaipaa numeron rinnalle, niin arvo vastaa noin 250 g jauhelihan ilmastovaikutusta. Se ei toki ole mikään 250 grammaisen salaattiannoksen verran, mutta kuitenkin yksi kenkäteollisuuden alhaisimmista arvoista. Icebug kompensoi kaikki päästöt 200-prosenttisesti, jolloin ilmastopositiivisuuteen oikeasti päästään.

Pohjat pitävät

Käytän näitä samoja kenkiä nyt vähän kaikkialla: nyt viikonloppuna olin näissä ystäväni babyshowereissa, viime viikolla lenkillä ja Porvoon keskusta-visiitillä.

Lisäksi minulla on kova luotto, että näistä tulee vakkarikengät venetouhuihin. Luulenpa, että teillekin Icebug on ollut tutumpi nimenomaan käytännöllisistä kitka- ja nastakengistä, kuin tällaisista siroista kesäkengistä. Jotain yhteistä näillä lenkkareillakin on kuitenkin muihin Icebuggeihin: pohjat pitävät.

Eli-lenkkareiden koodi ”RB9X” on kumisekoite, joka on käytössä Icebugin useissa juoksukenkämalleissa. Pito pysyy kaikilla pinnoilla, esimerkiksi juuri liukkaalla, märällä veneenkannelle tai kivillä ja kallioilla. Olen tällä hetkellä ollut meidän veneessä se, joka hyppää laiturille ottamaan veneen vastaan ja kiinnittämään laituriin, joten paras olisi, että kengät pitävät kannella ja hypätessä laiturille: On sitten smoothimpaa ja ennen kaikkea turvallisempaa.

Kaunista, hengittävää, mukavaa

Nämä ovat mukavat, kauniit ja helpot kesäkengät. Vähän sellaiset kengät, ettei eteiseen tarvita paljon muita kenkiä, kun aina kuitenkin turvautuu samoihin.

Tällaisilla helteillä on ollut hyvä, että kenkien pintamatsku on hengittävää, ja toisaalta kastuessaan nämä kuivuvat vikkelästi. Kengissä on lisäksi spesiaalipohjallinen, joka muotoutuu istuvaksi omien jalkojen mukaan, minkä vuoksi nämä sopivatkin varmaan niin hyvin omaan ongelmajalkaan.

Arvonsta ja alekoodi

Haluaisitko tällaiset kesälenkkarit omaksesi? Jätä kommenttiboksiin 11.7. mennessä vapaavalintaiset terveisesi, niin olet mukana. Hyväksyn aina kaikki kommentit käsin, niin älä huolestu, jos kommenttisi ei ilmesty näkyville.

Jos haluaa tuplata mahdollisuudet, niin kannattaa käydä Instagramissa osallistumassa identtiseen arvontaan!

Koska en valitettavasti voi tarjota teille kaikille kenkuleita, koodilla ”henriikka15” saa nyt -15%-alennuksen Icebug.fi- verkkokaupasta. Alennuskoodi on voimassa 18.7. saakka tai niin kauan, kuin lenkkareita on jäljellä.

Toivottavasti teidän viikonloppu on sujunut ihanasti.

Itse vietin suurenomoista vauvajuhlaa Suomenlinnassa, ja nyt väsyttää. Tänään aion vain syödä pitsaa, tehdä verkkaisesti vähän töitä, juoda jääkahvia ja levätä.

Tiistaina suuntaamme Tampereen seudulle kotimaanreissuun, joten huomenna on luvassa jälleen pakkaushommia. Kyllä vain, nämä kengät pääsevät matkalaukkuun, tai pikemminkin samantien jalkoihin.

-Henriikka

Kuvat: Joanna Suomalainen

363 kommenttia

  1. Suvi 4.7.2021

    Hyvää kesää? Ihania kuvia!

    Vastaa
  2. Anni 4.7.2021

    Huumaavaa heinäkuuta! Muistakaa kellua järvissä!

    Vastaa
    • Marita 8.7.2021

      Ihanat lenkkarit, purppuraa ravulle?

      Vastaa
  3. Krista 4.7.2021

    Ahh, onneksi lenkkarit ovat taas in ja sopivat tyyliin kuin tyyliin. Mukavuus ennen kaikkea ja ihania seikkailuja kohti ?

    Vastaa
  4. Johanna 4.7.2021

    Vau, ihanat lenkkarit!

    Vastaa
    • Katri Kokkonen 10.7.2021

      Ostin viime talvena Icebugin talvikengät. Ne ovat mukavat jalassa. Lenkkarit näyttävät hienoilta.

      Vastaa
  5. Riikka V 4.7.2021

    Ompa hyvännäköiset -ja kuuloiset kengät! Jos voittaisin, valitsisin nuo purppuran väriset. :) Myös huppari on nätti. Minkähän merkkinen se on? :)

    Vastaa
    • Henriikka 4.7.2021

      Kiitos. Oliskohan tämä ostettu aikoinaan Stadiumista. Luultavasti!

      Vastaa
    • Sirpa Saari 11.7.2021

      Olipa mielenkiintoinen kirjoitus. Nyt tekisi kyllä mieli kokeilla näitä kenkiä. Omat jalat vaativat hyvin muotoutuviacpohjia ja pito on tärkeää, kun nivelsiteet löysät.

      Vastaa
  6. tintsh 4.7.2021

    Joo, hyvät kenkulit tulisi tarpeeseen

    Vastaa
  7. Sanna 4.7.2021

    Mulle tulis niin tarpeeseen!! Tosi nätit ja käytännölliset olisi kaikkeen ulkoiluun. Plussaa pitävä pohja esim. saaristossa kulkiessa :)

    Vastaa
    • Joona 4.7.2021

      Joo vaimo Sanna tarvitsee nämä ehdottomasti!

      Vastaa
  8. Elina_A 4.7.2021

    Onpa hyvännäköiset kengät, ja ihanat kuvat! Sinulla on todella usein mukavasti toteutettuja yhteistöitä kiinnostavien firmojen ja tuotteiden kanssa. ? Aurinkoista kesänjatkoa! ☀️

    Vastaa
  9. Johanna 4.7.2021

    Kelpaisi nämä kengät itsellenikin mutta erityisesti mies olisi kyllä niin tyytyväinen. Piti jo nettisivuilta käydä vähän hänelle katselemassa sopivia. Ihmiselle, joka käyttää arkisin töissä raskaita turvakenkiä, kevyet kengät arjessa sopii oikein hyvin :)

    Vastaa
  10. Niina 4.7.2021

    Juu, korkkarit elää unelmissa ja lenkkarit arjessa ja melkein juhlissakin. Lempeää kesää!

    Vastaa
  11. Aino 4.7.2021

    Onpas kivat! Tänne tulisi pitävät tennarit tositarpeeseen! Edelliset, toisen merkin tennarini ovat kyllä ekologiset mutta valitettavan liukkaat… :(

    Vastaa
  12. marttamaria 4.7.2021

    Olisivat varmaan hyvät mun vanhoihin, vaivaisiin jalkoihini.

    Vastaa
  13. Hanne 4.7.2021

    Ihanaa kesää ?

    Vastaa
  14. Inkku 4.7.2021

    Kuulostaa kengiltä jotka tulisi varmasti käyttöön!

    Vastaa
  15. TiinaElina 4.7.2021

    Kauniit kengät! Näihin nivelrikon ja nivelpsorin runtelemiin jalkoin, jotka ovat kantaneet minua jo 66 vuotta, on tosi vaikea löytää hyviä hengittäviä ja turvallisia kenikiä. Ehkäpä nämä ovat juuri ne…

    Vastaa
  16. Tiitu 4.7.2021

    Ihanat kengät! Keveitä askelia kesään! ☀️

    Vastaa
    • Tui 13.7.2021

      Ihanat kengät! Nastaversiot onkin jo ja nämä vois olla hyvät jalkavaivaisen jalkaan.

      Vastaa
  17. Tiitu 4.7.2021

    Ihanat kengät! Keveitä askelia kesään! :)

    Vastaa
  18. Jenina 4.7.2021

    Ihanan hyväntuulinen yhteistyö ja plussaa vastuullisuudesta❤️

    Vastaa
    • Henriikka 18.7.2021

      Hei Jenina! Kiitos arvontaan osallistumisesta. Arvoin sinut juuri voittajaksi ja laitan pian sähköpostia <3

      Vastaa
  19. Miia 4.7.2021

    Ihanan näköiset kengät! Tulisivat varmasti kovaan käyttöön ?

    Vastaa
  20. Sofia M. 4.7.2021

    Ihania kuvia! Mukavaa viikkoa! ?

    Vastaa
  21. Aura 4.7.2021

    Ihanaa kesää!☀️

    Vastaa
  22. Nanika 4.7.2021

    Onpas kauniit lenkkarit! Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  23. Emmiina 4.7.2021

    Ihanan mukavan näköiset kengät! ?

    Vastaa
  24. Suvi A 4.7.2021

    Ai että, kyllä kelpaisi, vaikuttavat just hyviltä! Pitkään etsinyt hyviä lenkkareita, niin helposti monet hankaavat rakot. Kivaa kesää! ?

    Vastaa
  25. Karolina Nurmela 4.7.2021

    Ihanan lämmintä kesää!

    Vastaa
  26. Sirja 4.7.2021

    Kenkähommat on menneet ihan uusiksi kun jalan koko ja malli muuttui nilkkavamman myötä, hyville lenkkarit olis käyttöä!

    Vastaa
  27. Ira 4.7.2021

    Hauskaa kesää ! Iloisia ja valoisia kuvia blogissa :)
    Upeaa, että kenkissä on huomioitu ekologisuus.

    Vastaa
  28. Tuulia 4.7.2021

    Aavistelen, että nää olis täydelliset kengät töissä lasten kanssa retkeillessä!

    Vastaa
  29. Annina 4.7.2021

    Kelpais!

    Vastaa
  30. Sari 4.7.2021

    Ihana seurata teidän vauva- arkea ja muutakin elämää. Täällä elellään samaa elämänvaihetta. :)

    Vastaa
  31. Henna Helena 4.7.2021

    Aivan ihania kuvia ja kengät myös ? Tommoset kelpais kyllä itelleni ❤

    Vastaa
  32. Veera 4.7.2021

    Hienot!

    Vastaa
  33. Anna 4.7.2021

    Onpa kivan oloiset kesäkengät ja ihanat kuvat!

    Vastaa
  34. Maija Myllys 4.7.2021

    Aivan ihanasti kirjoitettu postaus ja paljon hyvää uutta tietoa icebug kengistä! Todellakin miulle tälläset heti! Kiitos Henriikka ja upeaa kesän jatkoa.

    Vastaa
  35. Milja 4.7.2021

    ihania kuvia ja erityisesti tuo kaunis puukeinu pisti silmään ? onnellista kesää ja tampere-reissua, se on hyvä paikka ?☀️ t.tamperelainen

    Vastaa
  36. Michele 4.7.2021

    Ihanat kengät, tulisi tarpeeseen!?

    Vastaa
  37. Tiina 4.7.2021

    Nämä tulisivat tarpeeseen!

    Vastaa
  38. Juulia 4.7.2021

    Kesälenkkarit kiinnostaa!

    Vastaa
  39. KV 4.7.2021

    Kauniit kengät, sirot ja käytännölliset. ? Mietin, että olisi tosi hyvät työkengätkin varmasti. ?

    Vastaa
  40. Kerppu 4.7.2021

    Ooh, ois kyllä varmasti just mahtavat! Oma jalka on myös vaativainen, leveyttä pitää löytyä ja kiristäviä saumoja ei voi olla, pitääpä käydä testaamassa.
    Kiitos myös blogista, jotenkin näistä sun kirjoituksista tulee positiivinen mieli, melkein aiheesta riippumatta. Ihanaa kesää! ?

    Vastaa
  41. Johanna 4.7.2021

    Ihanat kengät ja kesä ja kaikki ☀️???

    Vastaa
  42. Anna-Mari 4.7.2021

    Vau, nuo kengät. Ihanaa, että koko ajan enemmän tulee enemmän valikoimaa myös kenkiin, jossa vastuullisuutta on huomioitu :) rentoa kesää!

    Vastaa
  43. Kati 4.7.2021

    Ihanat kengät ja ihanaa kesää ?

    Vastaa
  44. Iina 4.7.2021

    Siis vau! Mäkin tahdon tuommoset?‍♂️

    Vastaa
  45. Henna 4.7.2021

    Olipa samaistuttava teksti. Itsekin korkkareita aiemmin kuluttanut ja nykyään ensisijaisesti valikoituu lenkkarit tai tennarit jalkaan, oli suuntana mikä vaan. Muutenkin elämä tuulet on vieneet vähän samalla tapaa, on tää jännää – koskaan et voi varmaksi sanoa mistä itses viiden vuoden päästä löydät ☺️

    Vastaa
  46. innna 4.7.2021

    Ihanat ❤️ ja ihan huippua että myös ilmastopositiiviset ??

    Vastaa
  47. Noora Välimäki 4.7.2021

    Ihanaa kesää!?

    Vastaa
  48. Alina 4.7.2021

    Lenkkareita olisin niin vailla. Kiitos tästä vinkistä. Nuo vaikuttavat hyviltä! Ehdottomasti mukana arvonnassa. Ihanaa kesää!

    Vastaa
  49. Maija 4.7.2021

    Sun yhteistyöpostaukset on aina sellaisia, että uskon sun oikeasti käyttävän niitä tuotteita muutenkin kuin postauksen kuvia otettaessa. Ihanaa kesää ja vauva-aikaa! Paina sydämen sopukoihin kaikki rakkaat hetket.

    Vastaa
  50. Helka 4.7.2021

    Hyvän näköiset ja oloiset lenkkarit ?

    Vastaa
  51. Epa 4.7.2021

    Kiitos vielä sun rohkeasta avoimuudesta liittyen raskaudesta toipumiseen! Näin 3kk vauvan äitinä se on myös omaa sydäntä lähellä oleva aihe. Ihanaa kesää teidän perheelle

    Vastaa
  52. Linda 4.7.2021

    Kiitos, huippua kuulla tämmöisistä kengistä! Monella tavalla vaivaiset jalkani vois nämä kelpuuttaa. Ja ihanan ajattoman tyyliset!

    Vastaa
  53. Sanna 4.7.2021

    Vaikuttaa loistavilta lenkkareilta, ja mikä ihan viininpunanen väri ?

    Vastaa
  54. Elppis 4.7.2021

    Ihanat kuvat! ? Ja nää kengät vaikuttaa ihan mulle tehdyiltä! ?

    Vastaa
  55. Vilja 4.7.2021

    Ihanaa kesää!

    Vastaa
  56. Heinik 4.7.2021

    Ihanaa heinäkuuta! Onpa nätit lenkkarit ja ihan huippu tuo pitävä pohja! Koiran kanssa lenkeillä tulisi enemmän kuin tarpeeseen, kun vielä harjoitellaan tuota vetämättä kävelyä ?

    Vastaa
  57. Iina 4.7.2021

    Jes ilmastopositiiviset lenkkarit! Haaveissa on ollut ostaa uudet lenkkarit ja nyt kyllä houkuttaa ja kovin.?

    Vastaa
  58. Eltsi 4.7.2021

    Onpa malliltaan kivan simppelit lenkkarit ja lisäks hyvät värivaihtoehdot! :)

    Vastaa
  59. Riikka 5.7.2021

    Oispa kiva päästä testaamaan noita kenkiä? Aurinkoista kesää ?☀️

    Vastaa
  60. Jaana 5.7.2021

    Oikein pätevän oloiset kengät! Juuri viikonloppuna veneillessä potkaisin hetki ennen rantautumista liukkaalta tuntuneet sandaalit pois jaloistani. Tässä olisikin vastaus pulmaani! Aurinkoista kesää!

    Vastaa
  61. Milla 5.7.2021

    Ihanaa kesää! ?

    Vastaa
  62. Anna 5.7.2021

    Näytät ihanalta! Oman vauvan syntymä on käsillä hetkellä minä hyvänsä ja nää näyttää täydelliSiltä postpartum-kengiltä – mukavilta ja moneen taipuvilta.

    Vastaa
  63. Kukka 5.7.2021

    Todellakin haluaisin!

    Kierrätysmateriaalin käyttö kuulostaa hyvältä.

    Mukavaa kesää!

    Vastaa
  64. tuulella kulkija 5.7.2021

    Täydelliset veneilykengät veneilykesään!! <3

    Vastaa
  65. Anne 5.7.2021

    Oi, vaikuttaapa hyviltä ja mukavan käytännöllisiltä ja kaikenlisäksi kivan näköiset!

    Vastaa
  66. Tanja 5.7.2021

    Ehdottomasti haluisin, sopis mun aktiiviseen elämään. Näyttää myös hyviltä. ?

    Vastaa
  67. Emmi 5.7.2021

    Oi, kun kuulostaa mahtaville kengille!

    Vastaa
  68. Aino Silvennoinen 5.7.2021

    Ihania kuvia! ? Oon just tässä metsästänyt uusia lenkkareita vanhojen, aaivan loppuun tallatuiden tilalle. Onpa ilahduttava uutinen, että tässä olisi nyt mahdollisuus tehdä vastuullisempi valinta!!

    Vastaa
  69. JK 5.7.2021

    Mukana arvonnassa, kengät sopisivat hyvin vauva-arkeen!

    Vastaa
  70. Sallaa 5.7.2021

    Oi mitkä lenkkarit ?. Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  71. Satu 5.7.2021

    Nuo purppuran väriset lenkkarit on ihanat!

    Vastaa
  72. Noora 5.7.2021

    Ihanat popot kesän menoihin! ?

    Vastaa
  73. Sara 5.7.2021

    Onpa huippua että lenkkareitakin saa nykyään vastuullisena – niitä kun harvoin käytettynä viitsii ostaa. Kiitos tästä vinkistä!

    Vastaa
  74. Laura 5.7.2021

    Kesäterveisiä! ☀️

    Vastaa
  75. Maria 5.7.2021

    Ehkä nämä vihdoin olisi ne kengät, jotka syrjäyttäisi ihanasti jalkaanmuotoutuneet tennarit, joista tulee jo ukkovarvas läpi ?

    Vastaa
  76. Leena 5.7.2021

    Tahdon voittaa nämä lenkkarit

    Vastaa
  77. Annireeta Laitinen 5.7.2021

    HURAAA ja kiitos tästä kenkuli vinkistä ? ihanaa kesää koko teidän poppoolle ??

    Vastaa
  78. Johanna 5.7.2021

    Ihanaa kesää! Lenkkarit on oikeastaan ainoat kengät, joita voin pitää vuosien takaisen nilkkaleikkauksen epäonnistumisen takia. Pito on tärkeä juttu.

    Vastaa
  79. Essi 5.7.2021

    Syksyksi tarvitsen uudet työkengät! Nää olis tosi hyvät :)

    Vastaa
  80. Kaisa Nieminen 5.7.2021

    Kivat! Itsestäkinnon tullut lenkkari-ihminen. Onneksi nykyään ne ovat myös toimistotyössä ihannok!

    Vastaa
  81. Ulla 5.7.2021

    Oi, vaikuttavat täydellisiltä purjehduskengiltä!

    Vastaa
  82. Sanna 5.7.2021

    Edelliset kesäkengät alkavatkin olla puhki kuluneet, joten ehkä nämä ovatkin sitten seuraava ostos! Aurinkoista kesää!

    Vastaa
  83. Anni 5.7.2021

    Ihania seikkailuja!

    Vastaa
  84. Eija Aalto 5.7.2021

    Hienot kengät, nään jo itseni noissa viininpunaisissa. ?

    Vastaa
  85. Mira 5.7.2021

    Ihanan kattava postaus kengistä, en ollut niistä aiemmin tiennytkään vaikka merkistä kyllä. Iloista kesää!

    Vastaa
  86. Kirsi Nurmi 5.7.2021

    Hei. Näin ongelmajalkaisena nää lenkkarit kiinnostaa kyllä. Itselläni jalat kipeytyvät kävellessä.?

    Vastaa
  87. Marttalainen 5.7.2021

    Ihanat lenkkarit! Mulla myös aika usein tyylinä mekko ja tennarit, kesät talvet ?

    Vastaa
  88. Iida 5.7.2021

    Näyttävät täydellisiltä kesäkengiltä ?

    Vastaa
  89. Km 5.7.2021

    Hyvältä vaikuttaa!

    Vastaa
  90. Hipsuli___ 5.7.2021

    Onpas ihanat kesäseikkailuihin sopivat kengät! Hyviä seikkailuja. <3

    Vastaa
  91. Hanna Koooo 5.7.2021

    Ihanat kenkulit! :) Hyvää kesää sinne! :)

    Vastaa
  92. Helena Viitaniemi 5.7.2021

    Kevyet, hengittävät ja ekologiset ja vielä mielivärini turkoosi-sinisävy! Jospa arpaonni kohtaisi…. Erittäin hyvät kokemukset icebookin nastavarsikengistä; ovat seniori-ikäisen ”henkivakuutus”!. Hyvää kesää kaikille!

    Vastaa
  93. Mh 5.7.2021

    Hyvää kesää!

    Vastaa
  94. Miisa 5.7.2021

    Kivan näköiset! Kunnolla pitävät pohjat tulisi tarpeeseen! ?

    Vastaa
  95. Anni 5.7.2021

    Oijoi, noissa ois hyvä vetää vaunulenkkejä! Vielä kuukausi laskettuun aikaan ?

    Vastaa
  96. Katja 5.7.2021

    Näitä kenkiä olisin halunnut päästä kokeilemaan, mutta en mistään niitä löytänyt. Uskoisin näiden olevan retkeilyyn sopivat, etenkin liukkaille kallioille ja metsäpoluille, jonne kätköilyharrastus usein johtaa.

    Vastaa
  97. Jenni 5.7.2021

    Ehdottomasti haluaisin! <3

    Vastaa
  98. Anni Aakula 5.7.2021

    Tosi kiva yhteistyö ja tietopaketti, kiitos! Ihanaa kesää vauvan kanssa toivoo toinen tuore äiti Turun saaristosta☀️

    Vastaa
  99. Susanna 5.7.2021

    Ihanat kengät, ekologiset materiaalit plussaa.

    Vastaa
  100. RouvaHoo 5.7.2021

    Oi, kuulostaa lähes uskomattoman hienolta! Icebugin nastat on talveksi. Upeaa jos nämä voittaisin!

    Vastaa
  101. Johanna 5.7.2021

    Olipa kiva lukea näistä lenkkareista, pohtinut itsekin niitä ja nyt haluan itsellekin ?

    Vastaa
  102. Jaana 5.7.2021

    Olisivat varmasti ihanat vanhoissa jaloissa! Unohtamatta kaikkea muuta hyvää, mitä näiden valmistukseen kuuluu! ?

    Vastaa
  103. Hasu 5.7.2021

    Ihanaa Tamperointia teille!?
    Ilmastoystävällist kengät olisi kyllä huippu juttu, ihanaa että näitäkin löytyy jo!

    Vastaa
  104. Venla 5.7.2021

    Mukavaa kesää Henriikka! Osallistun arvontaan?

    Vastaa
  105. Miira 5.7.2021

    Mahtavat kengät kesätouhuihin!

    Vastaa
  106. Sarmu 5.7.2021

    Ihana tunnelma näissä kuvissa! ?

    Vastaa
  107. Anita Laukkanen 5.7.2021

    Ihan näköiset kengät

    Vastaa
  108. Johanna 5.7.2021

    Purppuran värisenä olisivat kivat! Oon varmaan ollut aikaani edellä, kun on tullut mentyä pitkään pääasiassa kenkien mukavuus edellä…

    Vastaa
  109. Julia 5.7.2021

    Täällä olis jokapaikan lenkkareille tarvetta ✌? Ihanaa kesää!

    Vastaa
  110. FS 5.7.2021

    Hyvää kesää ?

    Vastaa
  111. Laura Irene 5.7.2021

    Ihanat lenkkarit! Lähes kaikki kengät menivät raskauden jälkeen uusiksi, koska jalan koko kasvoi ja lesti leveni! Hyvät, jalkaan mukautuvat lenkkarit poluille ja veneelle ollut hakusessa jo pitkään! Voisikohan nämä olla juuri ne oikeat! ?

    Ihanaa kesää sinulle ja perheellesi!

    Vastaa
  112. Raija 5.7.2021

    Ihanan näköiset lenkkarit!

    Vastaa
  113. Laura 5.7.2021

    Kivan näköiset ja kesämökin kallioilla varmasti tulisi tarpeeseen. Utelen vielä käytätkö ilman sukkia ja ovat silti mukavat kävellä pidempiä matkoja?

    Vastaa
    • Henriikka 5.7.2021

      Hello! Mulla on aina sellaiset matalavartiset sukat ollut, joita ei siis näy ollenkaan, joten en valitettavasti tähän osaa omakohtaisesti vastata. Puoliso käveli omillaan ilman sukkia 3 kilsaa ekalla käyttökerralla ja kehui erikseen, ettei tullut rakkoja.

      Vastaa
  114. Miia.M 5.7.2021

    Ihanat kengät. Löysin sun blogin ja ig:n kun työkaveri suositteli seuraamaan ?❤️

    Vastaa
  115. Fresia 5.7.2021

    Noi purppurat näyttää niin söpöiltä ja mukavalta jaloissa ?

    Vastaa
  116. Heli 5.7.2021

    Ihanat lenkkarit ? Lempeän aurinkoista kesää! ☀️

    Vastaa
  117. Peppi 5.7.2021

    Täällä myös yksi ongelmajalkainen, hei! ?? Olen koko kevään ja alkukesän metsästänyt käytännöllisiä, mutta nättejä kenkiä, joihin mahtuisi sujauttamaan erikoispohjalliseni. Nämä kengät vaikuttavat lupaavilta. Jos ei arvonta suosi, niin taidanpa silti suunnata verkkokauppaan. ??‍♀️

    Vastaa
  118. Sari Kuusela 5.7.2021

    Uudet lenkkarit ostoslistalla. Nuo näyttävät hyviltä ja parasta ovat ominaisuudet eli hengittävyys ja mukavuus ? Helteistä heinäkuuta ja kävelkää ja juoskaa ta mitä vaan huvittaa tehdäkään ?

    Vastaa
  119. Sanni 5.7.2021

    Ihanat lenkkarit! Olisi kiva saada omaksi :)
    Ihanaa kesää!

    Vastaa
  120. Svii 5.7.2021

    Ihana väri tuo viininpunainen! Hyvää kesää :)

    Vastaa
  121. seija uusitalo 5.7.2021

    Jaksamisia ja hyvää kuluvaa kesää.

    Vastaa
  122. Siiri 5.7.2021

    Ihanan iloisia kesäkuvia! Ja jotenkin super siisti tuo kenkien levä-välipohjajuttu!!?

    Vastaa
  123. Veera 5.7.2021

    Nuo purppuranväriset ottaisin tosi mielelläni! Kivaa kesäreissua teille!

    Vastaa
  124. Liisa 5.7.2021

    Ai että! Kyllä kelpais nuo kenkulit! Ihanaa kesää teille ❤️ mukava aina seurata teidän touhuja instasta ☺️

    Vastaa
  125. Sirpa 5.7.2021

    Hienot kengät.
    Hyvää kesän jatkoa!

    Vastaa
  126. Pirkko Klinga 5.7.2021

    Olisin vailla juuri tällaisia lenkkareita, sillä minulla on myös leveät jalat. Kävelen joka päivä 5-7 km. Rakastan lenkkeilyä ??

    Vastaa
    • kirsti kauhanen 8.7.2021

      Olen vailla hyviä lenkkareita, oliskohan ne nämä!

      Vastaa
  127. Ainokaino 5.7.2021

    Ihanaa ja aurinkoista kesää teille!!

    Vastaa
  128. Anniinak 5.7.2021

    Kevyitä askelia kesään!

    Vastaa
  129. Satu 5.7.2021

    Aurinkoista kesää☀️Ihana tuo sinun mekko?

    Vastaa
  130. Eveliina 5.7.2021

    Rentoa kesää! Täälläkin se menee pienen lapsen kanssa tennareissa viipottaen ✌️

    Vastaa
  131. Satu 5.7.2021

    Olen vannoutunut icebugisti, kesäkengät kokeilematta tosin. Olispa huikeen hienot!

    Vastaa
  132. Irkku 5.7.2021

    Noi ois best kyl tännekin puuhailuun vauvan kanssa <3 jotenki se nauhojen solmiminen on välillä vähä hankalaa kun baby niin valmis lähtemään ulos, noi näyttäis siltä ettei oo hankalaa saada nopeesti jalkaan eli 5/5 ominaisuus kaiken muun hyvän lisäks :)

    Vastaa
  133. Heidi 5.7.2021

    Ihanat kengät! Arvostan ympäristöasioita enemmän kuin mitään muuta joten näitä käyttäisin ehdottomasti ja koko ajan!

    Vastaa
  134. Maippi 5.7.2021

    Sama,minäkään en ole korkkareitten käyttäjä!

    Vastaa
  135. Hanna 5.7.2021

    Hävettää, kun taidan ekaa kertaa koskaan kommentoida sulle, ja heti arvonnan perässä, mutta kai näin saa tehdä? ? Ihan ilman arvontaakin voisin sanoa sulle, että sulla on kyllä aina mahdottoman ihania kuvia! Nämäkin, niin raikkaita ja kesäisiä ☺️

    Vastaa
  136. M-B Sundqvist 5.7.2021

    Juu, korkkarit nou,nou!

    Vastaa
  137. Illia 5.7.2021

    Nämä kengät vaikuttavat hyviltä, ja omat lenkkarit kaipaisivat päivitystä kipeästi. Olisi ihanaa jos yksillä kengillä pärjäisi töissä, kaupungilla ja lenkillä.

    Vastaa
  138. Satu 5.7.2021

    Kuulostaa juurikin sellaisilta lenkkareilta mitä itsekkin tarvisin :)

    Vastaa
  139. Outi 5.7.2021

    Ihanat lenkkarit

    Vastaa
  140. TM 5.7.2021

    Icebugit tulisivat tarpeeseen, niiden hyvien märkäpito ominaisuuksien takia.

    Vastaa
  141. Elli 5.7.2021

    Oi miten kauniit ja mukavan näköiset kengät! Ihania kesäpäiviä :)

    Vastaa
  142. Rani 5.7.2021

    Kengät (tai mitkään vaatteet) ei saa rajottaa elämää! Tennarit ne olla pitää ?

    Vastaa
  143. Mari 5.7.2021

    Joooo mätsäävät kengät puolison kanssa olis parasta! Haluaisin voittaa nää hänelle niin voin ostaa sitten itselleni ? mun puoliso on sitä tyyppiä, joka ei ikinä osta mitään itselleen. Sen kaikki kengätkin on muilta saatuja ja vääriä kokoja ?

    Vastaa
  144. pikku-orkki 5.7.2021

    Vaikuttavat kyllä mukavilta kengiltä kaikenlaiseen arkikäyttöön! Kelpaisi :)

    Vastaa
  145. Omistan kitka- ja nastakengät, Icebug on ollut luotettava valinta ja nämä lenkkarit olisi kiva saada joskus myös kesän iloksi ❤️

    Vastaa
  146. Iida 5.7.2021

    Kivan näköiset kengät?. Olisi kyllä käyttöä.

    Vastaa
  147. Lottailona 5.7.2021

    Oi ihanat vastuulliset kengät?

    Vastaa
  148. Henna 5.7.2021

    Onpa mageet kengät!! Hyvää kesän jatkoa sinulle!☀️

    Vastaa
  149. Teresa 5.7.2021

    Olipa hyvä kirjoitus, ja kengät vaikuttavat kerrassaan mainioilta ?.

    Vastaa
  150. Hanna 5.7.2021

    Hyvän kuuloiset ja näköset kengät!?

    Vastaa
  151. Sara 5.7.2021

    Vau, tässäpä vaikuttais olevan oivat kesäkengät! Kivaa viikkoa! ☀

    Vastaa
  152. Laura Järvenpää 5.7.2021

    Enpä tiennyt näin hyvien kenkien olemassaolosta ennen kuin luin kirjoituksen! Tällaiset haluan ja tarvitsen!

    Vastaa
  153. Ilona 5.7.2021

    Nämä ovat ihanat kengät! Ovat olleet minulla useamman vuoden käytössä, mutta nyt pitäisi hankkia uudet, kun kantakupeista on vuorikangas kulunut puhki. Sukan kanssa ei haittaa, mutta ilman sukkaa hankaa. Vaikea valinta purppuran ja turkoosin välillä!

    Vastaa
  154. Mari Pokela 5.7.2021

    Hyviä kuvia sinusta. Ja kengät kuulostavat taivaanlahjoilta, jotka vois sopia myös minun ongelmajalkoihin. Oon joskus saanu kuulla, että jos oisin hevonen, mut ois jo lopetettu. Hih, ehkä se kuvastaa aika hyvin sitä mitä kaikkea on ongelmajalkaisen elämään kuulunu kenkien saralla 38-v aikana.

    Vastaa
  155. Anne 5.7.2021

    Oi, varmasti ihanat vaivaisenluun vaivaamille jaloille?! Kyllä kelepois?!

    Vastaa
  156. Ru 5.7.2021

    Hyvät kengät on taivas. Odotan innolla, että valkopohjaisten kenkien trendi menee ohi, ja kengat kestävät siistimmän näköisinä pidempään.

    Vastaa
  157. Susanna 5.7.2021

    Tulipa paljon uutta tietoa Icebugeista! Oikein kivaa kesää!

    Vastaa
  158. Pauliina 5.7.2021

    Ihanaa kesää ? vaikuttaa tosiaan ketteriltä kesään sopivilta töppösiltä :)

    Vastaa
  159. Saarai 5.7.2021

    Kauniita kuvia! Ja ihanat lenkkarit. Samastuin kovasti tekstiin, kenkien pitää ehdottomasti olla sellaiset, että voi hyppiä, juosta ja tanssahdella pitkin maita ja mantuja!
    Kaunista kesän jatkoa! :)

    Vastaa
  160. Kaisa 5.7.2021

    Noi ois just passelit kengät töihin kun kätilön hommissa joutuu olemaan paljon jaloillaan. ?

    Vastaa
  161. Seija 5.7.2021

    Korkkarit ei saariston kallioilla toimi, nämä olis ihanat?

    Vastaa
  162. Kinttu 5.7.2021

    Täällä ongelmajalkainen, bingo! ❤ koiralenkit vaatii hyvät kengät, ja viime talveksi tuli icebugin nastoihin satsattua mut kesäkengät uupuu vielä..

    Vastaa
  163. Jenna 5.7.2021

    Ihanat kuvat ?

    Vastaa
  164. Teemu Levaniemi 5.7.2021

    ☀️

    Vastaa
  165. Tinja 5.7.2021

    Näyttäis ihan nappikengiltä tällaiselle mukavuudenhaluiselle leveäjalalle! Rentouttavia kesäpäiviä!?

    Vastaa
  166. Virpi 5.7.2021

    Kivan oloiset popot, ja tekotavalle iso plussa. Kelpais munkin jaloille ?
    Hauskaa kesää sinne uusien kenkien kera ?.

    Vastaa
  167. Laura 5.7.2021

    Näistä sun kuvista ja jutuista tulee aina niin hyvälle mielelle. ? Ja just tuommoisia jokapaikanlenkkareita oon etsinytkin ja tää tuli kun tilauksesta! ?

    Vastaa
  168. Satu 5.7.2021

    Ihanat kenkulit, osallistun mieluusti arvontaan. Iloa kesääsi ja toivottavasti viihdyt Tampereella :) Tää on niin kiva kesälläkin

    Vastaa
  169. Saimi 5.7.2021

    Kuulostaa aivan täydellisiltä kenkuleilta!

    Vastaa
  170. Thilda 5.7.2021

    Kauniit kuvat ja hyviä pointteja kengistä! Minä en ole koskaan osannut olla korkkarimimmi (tai leveillä ja matalilla koroilla ehkä vähäsen), mutta äitin kenkäkaupanmyyjä-tausta on vaikuttanut suuresti. Kengän pitää olla laadukas ja hyvä jalkaan. Aina. Ei poikkeuksia! Siksipä olen 90% El Naturalista-nainen! Niitä voi pitää juhlissa, harrastuksissa, kävellessä, kaupungissa, maalla, puutarhassa pyöriessä ja vaikka veneillessä. :D

    Vastaa
  171. Susanna 5.7.2021

    Ihanat kuvat! Tollaiset lenkkarit sopis mullekin ?

    Vastaa
  172. Henna 5.7.2021

    Ihan täydellisen kuuloiset joka paikan kengät! ?

    Vastaa
  173. Alli 6.7.2021

    Kiitos kaunis ihanista postauksista! Ja suloista kesää sinulle, Tikulle ja Partasuulle ???

    Vastaa
  174. Kata 6.7.2021

    Näistä kengistä olen haaveillut?

    Vastaa
  175. Tiina A. 6.7.2021

    Hienot lenkkarit!

    Vastaa
  176. Marika R. 6.7.2021

    Ihana blogi! Ja lenkkarit! :)

    Vastaa
  177. Veera H 6.7.2021

    Icebugin nastakengät on kyllä ollut parhaat käytössä! Nämä menee ehdottomasti seuraavana kenkähankintana listalle, myös ympäristöä ajatellen!

    Vastaa
  178. Hanna 6.7.2021

    Mukana tietysti, haaveillut näistä kengistä jo pitkään ?

    Vastaa
  179. Anna 6.7.2021

    Ihanaa kesää!

    Vastaa
  180. Jaana 6.7.2021

    Todellakin!Nasta-icebugit on , mutta näitä ei (vielä?) Mahtavaa että muotoutuvat leveämpäänkin jalkaan ja pohja pitää. Toivottavasti löytyy myös isossa koossa 42-43?

    Vastaa
  181. Hannele 6.7.2021

    Ihanan näköiset kengät. Meneeköhän myös mun superleveille räpyläjaloille? Osallistun arvontaan.

    Vastaa
  182. Sanni R 6.7.2021

    Olisi ihan mahtavat kengät mun pieniin mutta leveisiin jalkoihin! Ihanaa kesää sinulle ja perheelle! :)

    Vastaa
  183. Liisa Holma 6.7.2021

    Ooh tällaset tulisivat todella tarpeeseen!

    Vastaa
  184. Sanni R 6.7.2021

    Oi, nämä olisivat niin mahtavat kenkulit minun pieneen ja leveään jalkaani! Ja pitoa tarvitaan pohjissa kaikennäköisissä olosuhteissa Suomen kesässä. Ihanaa kesää sinulle ja perheelle! :)

    Vastaa
  185. Johanna 6.7.2021

    Äääk nämä olisivat ihanat kapselivaatekaappiin! ?

    Vastaa
  186. Sussu 6.7.2021

    Näiden ostoa olen miettinyt. Jalkani ovat rintavat ja leveät, vasemmassa vielä turvotustakin. Hyviä kenkiä on vaikeaa löytää!!

    Vastaa
  187. Tikma 6.7.2021

    Oioi olisipa hienot noi viininpunaiset.

    Vastaa
  188. HeidiK 6.7.2021

    Oi kyllä kelpaisi, olen näitä useasti käynyt icebugin sivuilla katsomassa :) Ihanaa kesää sinulle :)

    Vastaa
  189. Lotta L 6.7.2021

    Uudet lenkkarit onkin ollut tarkoitus ostaa! Täytynee nämä viedä ostoskoriin, jos arpaonni ei suosi :)

    Vastaa
  190. LauraL 6.7.2021

    Kelpais kyllä uudet lenkkarit ja nää voiskin olla hyvät, kun on kans vähän hankalat jalat.

    Vastaa
  191. Jenni 6.7.2021

    Ihania vauva- ja reissupäiviä! Mukavaa, kun olet taas kirjoitellut, sun blogi kuuluu mun vakipaikkoihin.

    Vastaa
  192. Maira 6.7.2021

    Postaus oikein kutsuu testaamaan kenkiä myös omaan leveän lestin jalkaan, kuulostavat ihanilta.

    Huumaavaa heinäkuuta!

    Vastaa
  193. Paula 6.7.2021

    Ihanaa kesää kaikille! Söpöt lenkkarit ?

    Vastaa
  194. Liisa Konu 6.7.2021

    Passais mullekin?

    Vastaa
  195. Susanna 6.7.2021

    Ehdottomasti mukana ?

    Vastaa
  196. Henni 7.7.2021

    Ihan parasta, että nykyisin osaan pitää tärkeänä, tai tärkeimpinä ominaisuuksina, kenkien mukavuutta ja monipuolisuutta! Kesäpäivät seikkailuineen olisivat huolettomampia näillä popoilla!

    Kivoja kesäreissuja!

    Vastaa
  197. Heli Korpinen 7.7.2021

    Mukana ollaan, nämä olisivat varmaan hyvät ongelmajaloilleni! Icebugit on talvella mun luottokengät kun lenkkeilen koirien kanssa <3

    Vastaa
  198. Margit 7.7.2021

    Mukavuus edellä

    Vastaa
  199. Pirjo 7.7.2021

    Ihanat kengät! Olenkin jo aiemmin näistä kengistä lukenut sekä miettinyt ostamista.

    Vastaa
  200. Niina Hamari 7.7.2021

    Oispa mahtava voittaa tommoset kengät! Varmasti hyvät, ja vielä hyvännäköisetkin! Icebugin talvikengät minulla jo onkin, ja nekin on maailman parhaat!

    Vastaa
  201. Minna 7.7.2021

    Ihanat! Aurinkoista kesää :) <3

    Vastaa
  202. Virpi 7.7.2021

    Aikas ihanan kevyen näköiset kengät, varmaan mukavat näin kuumina kesäpäivinä. Myös kuvat oli ihanan kesäisiä ja keveitä?

    Vastaa
  203. Riitta 7.7.2021

    Ihanat nuo purppuranväriset! Täällä pari paljon kävelevää jalkaa odottaa jos onni suosisi.

    Vastaa
  204. Emma P 7.7.2021

    Ihanat kuvat! Nuo kengät olis kyllä mahtavat ja tulisivat heti käyttöön!

    Vastaa
  205. Sennu 7.7.2021

    Ihania kesäseikkailuita teille! Icebugin nastakengät multa jo löytyykin, mutta nämä kesäversiot näyttävät ja kuulostavat myös tutustumisen arvoisilta.

    Vastaa
  206. Paula 7.7.2021

    Hyvännäköiset kengät! :)

    Vastaa
  207. Leena 7.7.2021

    Postauksesi kierrätysmateriaaliosuus oli erityisen mielenkiintoinen. Tuo mustakuosinen vaihtoehto on ehdottomasti oma suosikkini noista. Lenkkarit on hyvä muuten uusia 1-3 vuoden välein vähän riippuen siitä, kuinka paljon niillä tallaa ja kilometrejä kertyy. Jos omat jalat ja apostolin kyyti on pääsääntöinen kulkupeli niin kuin itselläni, lenkkareita kuluu tiuhaa tahtia. :)

    Vastaa
  208. Erja 7.7.2021

    Oikein mielelläni testaisin.

    Vastaa
  209. Fiipi 7.7.2021

    Viininpunaiset lenkkarit olis huiput!
    Icebugit on talvella ehottomat kengät täällä mutta toivotaan ettei niitä tarvi kaivaa esille vielä piiiiiiitkään aikaan!

    Vastaa
  210. Maire 7.7.2021

    Vaikuttaa todella huippukengiltä. Pitävät, ilmavat, keveät ja mukautuvat. Juuri tuollaiset tahtoisin.

    Vastaa
  211. Reetta 7.7.2021

    ?

    Vastaa
  212. Anne-Mari 8.7.2021

    Nyt mainos osui ja upposi. Nää kengät mun on saatava. Ja mikö ihana turkoosin/petrolin sävy.

    Vastaa
  213. Marleena 8.7.2021

    Kauniit kengät ❤️

    Vastaa
  214. Tarja 8.7.2021

    Lenkkareilla pysyy paremmin lastenlastenkin perässä. Olen ollut ikäni lenkkarimimmi, nykyään lenkkarimummi.

    Vastaa
  215. Sari 8.7.2021

    Pakko laittaa tilaukseen…

    Vastaa
  216. Heli 8.7.2021

    Oon jo näitä kenkiä sillä silmällä katsellut ja tämä vahvistaa haluani kokeilla.

    Vastaa
  217. Marjaana 8.7.2021

    olen jo pari kuukautta tallustellut tuollaisilla purppuranvärisillä lenkkareilla ja kyllä, parhaat lenkkarit ikinä. Tiedän jo nyt, että seuraavatkin lenkkarit tulevat olemaan samaa merkkiä. Jos nyt voittaisin, niin ottaisin lenkkarit myös miehelleni.

    Vastaa
  218. Satu V 8.7.2021

    Mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  219. Jaana 8.7.2021

    Olen katsellut näitä tennareita useampaan otteeseen, koska mulla on todella hankala löytää kenkiä joilla voisi kävellä pidempään kipeytymättä. Ihanat värit myös!

    Vastaa
  220. Helena 8.7.2021

    Hyvää kesää…

    Vastaa
  221. Tiina Kröger 8.7.2021

    Hyvän näköiset lenkkarit.

    Vastaa
  222. Mervi Mäkelä 8.7.2021

    Purppuran väriset on niin ihanat! ?

    Vastaa
  223. Riitta Laine 8.7.2021

    Todella mukavat kengät, täytynee ostaa vielä toiset.

    Vastaa
  224. Riikka 8.7.2021

    Ihania kuvia ❤️ Kiitokset tuotearviosta. Kenkien ostaminen netistä on niiiin vaikeaa, mutta tällä perusteella voisi jo yrittää ?

    Vastaa
  225. Kati 8.7.2021

    Piristävää seurata sinun blogia! Myös kengät tulisivat tarpeeseen ?

    Vastaa
  226. saya 8.7.2021

    Kuulostaa täydellisiltä kengiltä, olisi kyllä tarvetta! Mukana!

    Vastaa
  227. Sanna 8.7.2021

    Ihanat nuo purppuraiset?

    Vastaa
  228. Emilia 8.7.2021

    Heleää, huumaavan hienoa heinäkuuta?

    Vastaa
  229. Riitta 8.7.2021

    Uusille lenkkareille olisi tarvetta ??

    Vastaa
  230. Vierailija S 8.7.2021

    Rupes kiinnostamaan noi lenkkarit, kun oon ettinyt ekologisia lenkkareita. Eli jos en voita, vois käyttää alekoodin. Se viel rupes kiinnostamaan, et mistähän päin maailmaa nuo rehevöityneiden vesistöjen levät on kerätty? Oisko tietoa? Samoin muut materiaalit kiinnostaa, eli mistä ne tulee? Esim. kenkien ulkopohjassa käytetty kumi. Ois kiinnostava tietää :)

    Vastaa
  231. Päivi Larmala 8.7.2021

    Hei! Noi olis juurikin hyvät mun ongelma jalkoihin ? On vasaravarvasta yms. ? Ihanaa kesää ☀️ ?

    Vastaa
  232. Sari P 8.7.2021

    Kerrankin kävelykengät, joissa oikeasti voi kävellä :D Ihanaa kesää sinulle!

    Vastaa
  233. Niina 8.7.2021

    Joo näillä kesäseikkailuihin!
    Iloa ja kepeitä päiviä!

    Vastaa
  234. Merja 8.7.2021

    Oi, onpa ihanan väriset nuo purppurat kengät! Pitääpä harkita, minulla on myös ongelmajalat.

    Aurinkoista kesän jatkoa ☺

    Vastaa
  235. Liinu 8.7.2021

    Ihanat lenkkarit ja ihana, aurinkoinen sinä! Olisipa kiva päästä testaamaan näitä lenkkareita. Kivaa kesää!

    Vastaa
  236. Elli 8.7.2021

    Kepeää kesää ja sujuvaa syksyä täydellisissä tossuissa! ?☀️??

    Vastaa
  237. Nina 8.7.2021

    Kesäisiä terkkuja, sekä kuvat että kengät näyttää mahtavilta!

    Vastaa
  238. Reija 8.7.2021

    Ihania kuvia ja kiva juttu. Houkuttaa päästä testaamaan lenkkareita. Mulla on kyllä kapea jalka, joten mitenköhän malli sopisi ?

    Vastaa
  239. Päivi 8.7.2021

    Hyvän näköiset jalkineet. Muutenkin aivan upeita kuvia. Aurinkoista kesän jatkoa ja kepeitä askeleita

    Vastaa
  240. Tia 8.7.2021

    Kokemusrikasta kesää! ☀️

    Vastaa
  241. Suski 8.7.2021

    Mulla on Icebug nastskengät ja ne on mun jalkaan ihan parhaat kengät. Hyville kesäkengille olisi tarvetta, koska nyt kuljen rahatilanteen vuoksi viimevuotisissa feikkicrocseissa, jotka on pohjasta jo puhki.

    Vastaa
  242. Sisi 8.7.2021

    Nämä näyttävät just sen tapausilta lenkkareilta, jotka olen ollut aikeissa hankkia käsiin (tai no jalkoihin) hajoavien edellisten luottokenkieni seuraajiksi. Ah nuo purppuranväriset!

    Kaunista kesää ja tsemppiä raskaudesta ja synnytyksestä palautumisen haasteisiin! Täällä sama prosessi meneillään.

    Vastaa
  243. Sonja 8.7.2021

    Mukavan kuuloiset kengät!

    Vastaa
  244. Aila Siiriäinen 8.7.2021

    Iloisena hyppelisin töihin purppuranpunaisilla tossuilla ??.

    Vastaa
  245. Johanna 9.7.2021

    Olisipa upeat kengät tulevaksi nimpparilahjaksi itselleni :) Oikein kivaa kesää sinulle!

    Vastaa
  246. Laura 9.7.2021

    Hyvänmalliset ja – näköiset on kengät ?

    Vastaa
  247. Heljä 9.7.2021

    Oi että miten ihanalta tuntuvat kengät!

    Vastaa
  248. Maarit 9.7.2021

    Leveään ja korkeaan jalkaan sopivat, mutta mahtavatko vaivasenluut ”törröttää” ikävästi? Siis miten tuo kangas joustaa? Toki sovittamallahan sekin selviää. Aurinkoista kesän jatkoa

    Vastaa
  249. Ulla K. 9.7.2021

    Lenkkarit vaikuttavat tosi mukavilta ja toimivilta ??? Ekologisuus ja pitävyys ovat tärkeitä ominaisuuksia!

    Vastaa
  250. Tuula 9.7.2021

    Ihanaa kesää ☀️

    Vastaa
  251. Sira 9.7.2021

    Hyvältä näyttää ja kuulostaa! Nämä voisi olla ne etsimäni vapaa-ajan tossut!

    Vastaa
  252. Jaana Kovala 9.7.2021

    Ihanan näköiset lenkkarit, joille olisi paljon käyttöä!
    Ps.mistä tuo sun ihana huppari on?

    Vastaa
  253. Pihla Kuusijärvi 9.7.2021

    Uudet lenkkarit uuden polven keinonivelen kanssa ulkoilemaan, kuulostaa hyvältä. Onkohan pohja hyvin tuettu?

    Vastaa
  254. Tepa 9.7.2021

    Näitä olenkin miettinyt otettaviksi. Ehkä nyt?

    Vastaa
  255. Päivi Haapala 9.7.2021

    Mahtavat lenkkarit! Haluaisin ehdottomasti itselleni?!

    Vastaa
  256. Marju 9.7.2021

    Kiinnostavaa!

    Vastaa
  257. Tuula Töytäri 9.7.2021

    Ihanat kengät nuo ois, jos vain pienijalkaisellekin kokoa löytyy ??

    Vastaa
  258. Sari Larsson 9.7.2021

    Mukaan arvontaan ?.
    Talvinastat hankittu 5 v. sitten ennen talvista ranneoperaatiota ja pystyssä pysymisen ovat taanneet. Jalalle hyvän lestin vuoksi tullut käytettyä myös ei liukkaalla. Talvikitkat suunnitteilla, mutta kesälläkin olisi hyville pohjille käyttöä.

    Vastaa
  259. Kirsi-Marja 9.7.2021

    Kyllä on hienot kengät. On mahtavaa saada kenkiin kesäpito jo tutuksi tulleen talvipidon lisäksi ?

    Vastaa
  260. Oi, nää olis varmasti hyvät lenkkarit! Kahdet talvikengät jo löytyykin, nastoilla. Polvileikattu haluaa pysyä kaatumatta, mutta mukavaa kävellä talvellakin ulkona koiran kanssa reippaasti.

    Vastaa
  261. Annukka R 9.7.2021

    Taitaisivat sopia jalkaani koska Icebugin talvimallistostakin on löytynyt jo useammat jalkaani sopivat mallit. Nämä olisivat ihanat!

    Vastaa
  262. Maija 9.7.2021

    Vaikuttaa tosi hyvältä, olisi ihana kokeilla. Jospa kerrankin kävisi arpaonni ? Ihanaa kesän jatkoa!

    Vastaa
  263. Barbro 9.7.2021

    Talvi Icebugit ollut jo 8 talvea, ikinä en enää aijo olla ilman …ja kyllä tuollaiset kesälenkkarit olis tosi mukavat mun superhankalalille jaloille :)

    Vastaa
  264. Irene Hvitsjö 9.7.2021

    Nämä kuulostaa ihan täydellisiltä kesälenkkareilta; ja toi purppura väri vielä, täydellinen ?

    Vastaa
  265. Thea 9.7.2021

    Kitkakengät talvella toimivat, enää kesäkenkiä vsilla?.

    Vastaa
  266. Tiina 9.7.2021

    Kivat kengät!

    Vastaa
  267. Satu 9.7.2021

    Hienoja kuvia sinulla ja huiput lenkkarit!

    Vastaa
  268. Liisa 9.7.2021

    Ihanat lenkkarit ja kiva blogi ?

    Vastaa
  269. Anna-Mari 9.7.2021

    Hyviltä menopeleiltä näyttävät :) Ihanaa kesää!

    Vastaa
  270. TARJA 9.7.2021

    Keveys, hyvä pito ja ympäristöystävällisyys – siinä oivallisia syitä testata näitä kenkiä. Jos sattuis vaikka voittamaan sellaiset.

    Vastaa
  271. Päivi 9.7.2021

    Ilahduin kauniista, vastuullisista kengistä!

    Vastaa
  272. Henna 9.7.2021

    Pitävät kengät kotikallioille ja hyvännäköiset kaupunkivisiitteihin – eikä tartte edes vaihtaa siinä välissä! Kyllä kelpaisi. Sitten voisi mennä icebugeilla kesät ja talvet.

    Vastaa
  273. IrinaK 9.7.2021

    Kuulostaa täydellisiltä kengiltä mun ongelma jalkoihin ?

    Vastaa
  274. Satu 9.7.2021

    Icebug, aivan mahtavat kengät ympäri vuoden ?

    Vastaa
  275. Janna 9.7.2021

    Monikäyttöiset kengät ovat niitä parhaimpia ?

    Vastaa
  276. Minna 9.7.2021

    Nämä olisivat ihan mahtavat! Minulla on kokemusta talvikengistä, jotka ovat supermukavia. Kyllä olisi hauska testata kesäpopot myös.

    Vastaa
  277. Mirva Krum 10.7.2021

    Tuollaiset haluaisin. Pitävät pohjat mukavat ja mukavat jalassa.

    Vastaa
  278. Riina 10.7.2021

    Upeat lenkkarit ?

    Vastaa
  279. Maija 10.7.2021

    Kivat kengät ja ilahduttava blogi – löysin heti monta matkavinkkiä.

    Vastaa
  280. Nanna 10.7.2021

    Kuulostipa hyviltä kengiltä. Nastakengät käytössä talvisin.

    Hyvää kesän jatkoa.

    Vastaa
  281. Eeva E 10.7.2021

    On ne kivan näköisetkin mutta eniten ihastuttaa se, että niihin olisi toivoa saada leveä lätyskäjalkakin sopimaan mukavasti!

    Vastaa
  282. Anna-Maija 10.7.2021

    Todellakin nivelrikkoiset jalkani hyötyisivät näistä!

    Vastaa
  283. Tintti 10.7.2021

    Voi kyllä kelpaisi! Nykyiset luottolenkkarit alkavat olla tiensä päässä. Näissä Icebugeissa kiinnostaa helppo nauhojen kiristys, pitävä pohja ja valmistumateriaali. Icebugit pääsisivät nykyisten lenkkarien lailla jokapäiväiseen käyttöön.

    Vastaa
  284. Eira 10.7.2021

    Kiva kuva se missä lenkkarit roikkuu pyykkinarulla!

    Vastaa
  285. Marja-Liisa 10.7.2021

    Aurinkoista kesää! Vaikuttaisi juuri passeleilta, kenkien hankinta on aina vähän haasteellista.

    Vastaa
  286. Saila Kuutti 10.7.2021

    Nyt kuulostaa hyvälle! Leveä jalkani ja alkuvuonna leikattu polveni eivät viihdy muissa kuin hyvissä lenkkareissa, joten sellaiset jalassa niin lenkkivaatteiden kuin kesämekkojen kanssa.

    Vastaa
  287. Annuli 10.7.2021

    Tarvitsisin. Ihanaa kesää!

    Vastaa
  288. Heidi Pikkujämsä-Wiss 10.7.2021

    Kuulostavat ihan täydellisiltä kengiltä! ? Mä tarttisin just tommoset ”jokapaikantossut”, joilla voi painella koirien kanssa lenkillä, retkillä, kaupungissa, kylillä ja pippaloissa. ?? Tahdon!❣️

    Vastaa
  289. Johanna Sademaa 10.7.2021

    Ehdottomasti tuollaiset tavallisten lenkkareiden tilalle!

    Vastaa
  290. Elisa 10.7.2021

    Vauva onnea ja kaikkea onnea sinulle.
    Kivat kengät.

    Vastaa
  291. Kirsi 10.7.2021

    Näitä haluaisin kokeilla, uskon että ovat hyvät käyttää.

    Vastaa
  292. V 10.7.2021

    Oon ehottomasti lenkkarityyppi, ja nää sopis monenlaiseen menoon! ☀️

    Vastaa
  293. TuulaH 10.7.2021

    Nämä olisi minunkin jaloille varmasti hyvät.

    Vastaa
  294. Tiina 10.7.2021

    Ai että, oon jo ihan epätoivoinen kun kaikki kevyemmät lenkkarit ja tennarit hankaa vasemman kantapään verille. Uskaltaiskohan näihin vielä sijoittaa…

    Vastaa
  295. Laura 10.7.2021

    Minulla on Icebugit käytössä talvijuoksussa ja mielelläni testaisin myös näitä kevyempiä kesäversioita.

    Vastaa
  296. Kaisa 10.7.2021

    Jo monta talvea kävellyt Icebugeilla, olisipa ihana päästä kokeilemaan myös kesäversioita! Erilaiset tennarit ja lenkkarit on suosikkikenkiä myös minulla! ?

    Vastaa
  297. Saija 10.7.2021

    Nämä kengät haluaisin kyllä itsellekin! Ihanaa kesää! :)

    Vastaa
  298. Raija Härkönen 11.7.2021

    Ihanat kengät !

    Vastaa
  299. Virpi 11.7.2021

    Icebugit on ihanat ja kestävät. Ja istuvat hyvin myös tällaiselle räpyläjalalle ☺️
    Hyvää kesää kaikille !

    Vastaa
  300. Pälvi 11.7.2021

    Hyvältä näyttää, varmasti mukavat jalassa!

    Vastaa
  301. Marja 11.7.2021

    Niin paljon kehutaan että pakko nämä on kokeilla☆

    Vastaa
  302. Tarja N. 11.7.2021

    Hyvältä näyttää! Erityisesti sinivihreät

    Vastaa
  303. Marika Tudeer 11.7.2021

    Minullakin on ongelmajalat! Tai ainakaan en tahdo kärsiä hankalista kengistä. Kuitenkin aina onnistun ostamaan vääränlaiset kengät. Viimeksi viime kesänä sellaiset kalliin memoryfoam-lenkkarit, joita en pysty käyttämään ollenkaan. Uskaltaisikohan tällaiset Icebugit ostaa? Jos ne ovatkin jälleen yksi virheostos? Kierrätysmatsku kyllä osaltaan houkuttaa. – Jospa vaikka voittaisin yhdet, niin uskaltaisin sitten vielä ostaa toiset ja ehkä miehelle kolmannet, jos ne olisivatkin hyvät.

    Vastaa
  304. Mari 11.7.2021

    Icebugilta omistan jo kitkakengät ja nämä olisivat mahtavat kesäkengät! Ihanan yksinkertainen malli ja varmasti tosi hyvät jalkaan ☺️ Ihanaa kesää, Henriikka!☀️

    Vastaa
  305. Karoliina 11.7.2021

    Hei, hyvin kerrottu kengistä. Voisin testata myös.

    Vastaa
  306. Anni57 11.7.2021

    Ihana kesä ja kevyet kesäjalat

    Vastaa
  307. IL 11.7.2021

    Joo korkkareille kohtelias: ei kiitos. :) tennarit ne olla pitää! Mukavaa ja kaunista kesää!

    Vastaa
  308. mari 11.7.2021

    Hyvää kesää.
    Ihana tennaripostaus, tuollaisille olisi todella käyttoä. Leveälestinen jalkani bongasi heti tuon mainoksen positiivisesti.

    Vastaa
  309. mari pajunen 11.7.2021

    Hyvää kesää.
    Ihana tennaripostaus, tuollaisille olisi todella käyttoä. Leveälestinen jalkani bongasi heti tuon mainoksen positiivisesti.

    Vastaa
  310. Sofia 11.7.2021

    Osallistun, nämä olisi ihana saada ?

    Vastaa
  311. Kirsi Nurminen 11.7.2021

    Kuulostavat just mun ongelma jalkoihin sopivilta tossuilta

    Vastaa
  312. marja t 11.7.2021

    Nyt innostuin näistä kesälenkkareista ?, mitkä sopivat kesämekon ja -hameen kanssa.

    Vastaa
  313. Loreen_ 11.7.2021

    Mukana arvonnassa, ihanaa kesää!

    Vastaa
  314. Emma 11.7.2021

    Ihanan näköiset kengät! Mulla kans ongelmajalat ja koko vuosi kuljettu lenkkareissa niiden takia. On ollut etsinnässä kaunis kenkä joka tilanteeseen, koska mekkoihmisenä ei huvita aina lähtee lenkkareissa. Tää ois varmasti huippu vaihtoehto!

    Vastaa
  315. Sshh 11.7.2021

    Voiko sanoa omia jalkojaan ongelmajaloiksi, eikö se ole sama kuin sanoisi vartaloaan ongelmavartaloksi. Tai minun korvaan se kuulostaa vähän oman kehon haukkumiselta. Mutta voi olla että minulla on nyt turhan herkät korvat, kun olen alkanut seuraamaan outilespyytä ja hänen vaatteiden mitoitukseen liittyviä stoorejaan.

    Vastaa
  316. Santosa 11.7.2021

    Kivan näköisiä ja kuulostavat mukavilta. Niin blogisikin, johon nyt löysin ensimmäistä kertaa!

    Vastaa
  317. Anu Lahti 11.7.2021

    Mukavaa ja lämmintä kesää!

    Vastaa
  318. Laura 11.7.2021

    Itekki menen mukavuus ja käytännöllisyys edelle, joten lenkkarit on usein jalassa!

    Vastaa
  319. Silja 12.7.2021

    Näitä olen koko kesän ihaillut! Icebugin kengissä on hyvä lesti! Talvella Icebugin kengät auttoivat polveni oireettomaksi!

    Vastaa
  320. Ritva 12.7.2021

    Kiitos kivasta postauksesta, olin jo ihan unohtanut Icebugin lenkkarit. Talvikäytössä yhdet parhaat, tiedän kokemuksesta. Rentoa kesää touhuten ja mennen!

    Vastaa
  321. Sari 12.7.2021

    Kauniit ja mukavat kengät, olisivat tarpeen. Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  322. Minna 12.7.2021

    Olisipa kiva kokeilla uusia, hyviä jalkineita!

    Vastaa
  323. Tiina 12.7.2021

    Onko kengän koko yleensä samaa normikokoa. Ainakin kuvasta näyttää että kenkä on mukava myös varpaiden kohdalta. Jotku lenkkarit kapenee kärkeä kohden niin että pitää olla kokoa isompi jotta on sopiva. Tuollaset purppura on ihanat. Semmoset ois kivat!

    Vastaa
  324. Riitta 12.7.2021

    Mukavaa tarinointia (ja hyvää mainosta kengille). Tais mennä minulta jo arvontapäivä ohi, mutta pitää etsiä kaupasta nuo lenkkarit.

    Vastaa
  325. Jsana 12.7.2021

    Onpas mukavannäköiset tossut. Taattua Icebug -laatua.. kyllä kelpaa olla menossa ?

    Vastaa
  326. Tarja Ouvinen 13.7.2021

    Nilkka leikattu. Voi kun arpa soisi viininpunaista kenkäsi.

    Vastaa
  327. Anne Soikkeli 13.7.2021

    Lenkkarit ovat olleet munkin suosikkikengät jo parin viimeisen vuoden ajan. Hyvää kesää sulle!

    Vastaa
  328. Sidru 13.7.2021

    Kun koko talven ulkoilee Icebugeilla niin tokihan ois ihan mahtavaa ulkoilla koko kesäkin, ja kevät, ja syksy, myös Icebugeilla! :)
    Ja vielä ympäristöystävällisillä lenkkareilla, ai että! <3

    Upeaa kesää sulle! :)

    Vastaa
  329. Anne 13.7.2021

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  330. Asta 13.7.2021

    Lenkkareille olisi kyllä paljon käyttöä!

    Vastaa
  331. Paula Hoppa 13.7.2021

    Kyllä vaikuttaa olevan hyvät kengät ?? Mukana arvonnassa

    Vastaa
  332. Sany 13.7.2021

    Ihanat kengät! ☀️

    Vastaa
  333. Irmeli Virts 13.7.2021

    Nyt on niin houkuttelevat kengät, että pakko kai ne on ostaa.

    Vastaa
  334. Kristiina Hoffren 14.7.2021

    Ihanan väriset nuo siniturkoosit, ja näyttävät kyllä kivoilta

    Vastaa
  335. Birgit 14.7.2021

    Ihanat lenkkarit ?. Tahtoo mustat tai purppurat.

    Vastaa
  336. Virpi Palovesi 14.7.2021

    Kuulostaa just sellasilta lenkkareilta, jota olen etsinyt. Sopisi töihin ja vapaalle.

    Vastaa
  337. Marita Rinne 15.7.2021

    Onpa kivan näköiset kengät, ja mukavia kuvia :)

    Vastaa
  338. Annika Korpilo 15.7.2021

    Vauvan ja koirien kanssa lenkkeillessä olis aika kovat.

    Vastaa
  339. Riia-Maria 15.7.2021

    Kivoja kuvia ja ihanat kengät!

    Vastaa
  340. Leila 15.7.2021

    Ihanan näköiset kengät, varsinkin noi purple-väriset. Sopisikohan omille ongelmajaloille. Mieli tekee kyllä testata.

    Vastaa
  341. Merveille 15.7.2021

    Minun on vaikea löytää hyviä kenkiä. Jalka on pitä ja kapea. Mahtaisivatko nämä muotoutua niihinkin?

    Vastaa
  342. Kutrik 15.7.2021

    Tuollaiset lenkkarimalliset ovat varmasti estiltään yhtä mukavia nasta- pitopohja Icebugit. Haluaisin kokeilla niitä.

    Vastaa
  343. Tuija 15.7.2021

    Icebugit on parhaita kenkiä!

    Vastaa
  344. Anita 15.7.2021

    Ainoa mitä nämä kengät ei ole kestäneet on koiran hampaat! Ihan huippu tennarit!

    Vastaa
  345. Teija 16.7.2021

    Kyllä lenkkkarit on parhaat kengät ikinä :) Sujautettavat mieluiten ja Icebugin vaatteetkin on hyvän näköisiä!

    Vastaa
  346. Niina 16.7.2021

    Olisi varmaan loistavat kengät ”kävelytyötä” tekevälle, kevyet ja hengittävät.
    Ihanaa kesän jatkoa ?

    Vastaa
  347. Mira 16.7.2021

    Kesään iloisia päiviä ja hyviä retkiä mukavilla kengillä:)

    Vastaa
  348. Raija Sandqvist 16.7.2021

    Toimisvatkohan golfkenkinäkin

    Vastaa
  349. Riitta 16.7.2021

    Tahtoo tuollaiset!

    Vastaa
  350. Tuija 16.7.2021

    Hoitajan jalat on kovilla,varsinkin kun omistaa liikavarpaatkin ja jäykät nilkat? Miettinyt mitkä kengät olisi töihin parhaat,nämä voisi olla seuraavat joita kokeilen?

    Vastaa
  351. Elina 17.7.2021

    Sopisivat ehkä myös minulle?!

    Vastaa
  352. Ambro 18.7.2021

    Niin ihanan näköiset. Itselläni on talviversio ja siksi uskon, että myös nämä on mukavat ja pitävät eri maastossa. Olen kuullut, että jokaisella naisella pitää olla yhdet punaiset kengät, siksi purppura ja onhan huippu väri.

    Vastaa
  353. Vierailija S 25.7.2021

    Hei! Voisitko ilmoittaa voittajan? Etten se vaan ollut minä :D.

    Vastaa
    • Henriikka 25.7.2021

      Hei! Kommentoinkin jo aiemmin tuonne voittajan kommenttiin. Arvonnan voitti tällä kertaa Jenina. Pidän kyllä aina huolen siitä, että voittaja saa tietää voittaneensa :)

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anni57 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.