arkisto:

joulukuu 2022

Valmis uniikkikoru: riipus suomalaisesta beryllistä

Kaupallinen yhteistyö: Kultaseppä Kulmala

Tarina on tullut päätökseen. Uniikkikoruni on valmis.

Oikeastaan pitäisi siis kai kirjoittaa, että tarina saa vihdoin alkaa. Riipus pääsee roikkumaan kaulaani, mukaan seikkailuihini. Käsityönä tarkkaan harkiten valmiiksi taiteiltu luomus pääsee elämään elämää kanssani: näkemään tunturit ja järvet ja meren. Kieppumaan tuulessa rantakaislikossa ja piiloutumaan myrskyltä villapaidan sisään. Amulettini.

Kyllä, puhuin korusta yksilön kolmannessa persoonassa. Ilmeisesti niinkin voi käydä, ihan tällaisellekin, joka ei näe ihan joka kivellä sielua. Koru tuntuu itselleni niin merkitykselliseltä, että oikeasti vähän tuntuu siltä, kun se olisi enemmän kuin koru.

Niille jotka nyt ihmettelevät mielissään, että mitä oikein horisen, taustoitan vähän:

Aloitimme jo useampi vuosi sitten, minun ollessa 29-vuotias, suunnitella itselleni uniikkikorua. Sen oli tarkoitus olla 30-vuotislahjana minulta minulle, kiitos eletystä elämästä.

No sitten tuli korona ja muut maailmanheilahtelut. Menin kaiken päälle vielä lisääntymäänkin. Mutta tänä keväänä, alkaneesta sotatilasta huolimatta, alkoi päässäni viimein rauhoittua. Koronakin alkoi hellittää otettaan yrityksistä. Päätimme Kulmalan väen kanssa, että nyt on oikea aikaa jatkaa projektiamme.

Oli ihan sellainen olo, että enhän olisi mitään korua vielä 30-vuotiaana tarvittukaan. Että nythän sitä vasta tuulista on ollutkin.

Vaan vähänpä tiesin. Onneksi. Usein kun asiat on helpompi kestää tilanteen ollessa päällä ja jälkikäteen täristen.

Olin nähnyt Pekka Kulmalaa viimeksi tämän vuoden huhtikuussa ja käynyt katsomassa aluilleen rakentuvaa korua ja kertomassa visioistani. Kannoin sisälläni pientä ihmettä, joka toi kaikkeen pientä salaista taikaa.

Parin kuukauden päästä tuota pientä ei enää ollut. Siitä muutamien kuukausien päästä menetimme toisenkin ihmeen, jonka jälkeen jouduin melkein heti perään viikoksi sairaalaan keuhkoveritulpan vuoksi. Vuosi on mennyt lähinnä toipuessa, henkisesti ja fyysisesti.

   

Tämä ei nyt ole sellaista tekstiä, että kaipaisin sääliä, eikä kenenkään tarvitse olla puolestani surullinenkaan. Olen jo yltäkylläisesti vuorattu myötätunnolla ja voin jo aika hyvin. Halusin vaan kirjoittaa, että onhan tässä riittänyt kannettavaa, vaikka riipus onkin vielä puuttunut kaulasta.

Siksikin tuntuu nyt erityisen tärkeältä, että sain kaulaani kannettavaa hartioiden sijaan. Tuntuu, että nythän minä tätä korua vasta tarvitsenkin! Nythän vasta näen sille oikean syyn ja merkityksen.

Vaikka totuus tietysti on, että vielähän sitä elämässä riittää tulevaisuudessakin. Aina välillä pitää vain pysähtyä ja muistaa olla itsestään ylpeä. Olla itselleen myötätuntoinen. Nyt taitaa olla se hetki.

Sain riipuksen muutama viikko sitten. Hetki oli todella jännittävä. En ole yhtään kotonani, kun avaan lahjoja tai vastaavia muiden nähden. Tuntuu jännittävältä, kun muut tuijottavat herkämättä reaktiotasi, ja pelkään etten osaa reagoida oikein. Nytkin hikoilin ja punastelin, mutta onneksi tilanne oli silti mitä rennoin. Söimme leivokset, kuten meillä on tapana ollut, ja nostimme jopa lasilliset tarinan päätökselle – tai alulle, kuinka sen kukin näkee.

Sitten Pekka ojensi minulle valkoiset puuvillahanskat käsissään korurasian, jonka avasin.

Koru on mieletön.

Juuri sellainen kuin olin piirrosten kautta kuvitellut ja vielä kauniimpikin. Suunnitelmat, ajatukset, visiot – kaikki oli kiteytettynä nyt tuohon esineeseen silmieni edessä.

Korussa kaiken keskiössä on näyttävä, mutta ei prämeilevä, luumäkeläinen berylli, ehta suomalainen jalokivi. Halusin koruuni vastuullisen jalokiven ja sen myös sain.

Kivi hohtaa kirkkaana, mutta vihreään taittavana. Keltaisen sävyisiä beryllejä kutsutaan kultaberylleiksi ja vihreän sävyisiä heliodoreiksi, joka tarkoittaa kreikaksi auringon lahjaa. Minun korussani on siis tällainen auringon lahja.

Luumäen berylli kuuluu jalokivien luokituksessa beryllien ryhmään, joihin kuuluvat myös paremmin tunnetut smaragdi ja akvamariini.

Riipuksen kulta tulee Lapin kultamailta – muun muassa Ivalojoen, Lemmenjoen ja niiden sivujokien alueelta sekä Tankavaaran seudulta. Se on mahdollisimman hyvin ympäristöä kunnioittavalla tavalla huuhdottua ja tuotettu korukäyttöön. Kaikki muukin Kulmalla käytetty kulta on kierrätettyä, he eivät siis käytä lainkaan niin sanottua kaivoskultaa.

Riipuksen kääntöpuolella on kaunis kompassi. Kun näin Pekan luonnoskirjassa piirrosten vaihtoehdoissa kompassihahmotelman, tiesin heti sen olevan minun tulevassa korussani. Siihen yhdistyy retki-intohimo, mutta toisaalta sellainen joku abstraktimpi, korkeampi johdatus.

Ketju on sopivan pitkä, mutta ajattelimme toteuttaa vielä lyhyemmän ketjunkin, jotta halutessani saan riipuksen rinnalta korkeammalle, kaulalle saakka.

Korun toteutti alusta lähtien käsityönä Pekka, virallisemmin kultaseppä Pekka Kulmala. Olemme huomanneet tässä vuosin varsilla, että meillä on yllättävän paljon yhteistä. Se on ollut yksi syy, miksi tämä projekti on ollut niin mieleinen. Uskoakseni molemmille.

Pekka on aina löytänyt inspiraationsa luonnosta. Jo pikkupoikana hänen taskunsa täyttyivät pihalta, rannoilta ja tien varsilta löytyneistä kivistä, ja ajatukset karkasivat vapauteen ja ulkoilmaan. Kuulostaa tutulta.

Nykyisin hän lataa akkujaan perheensä kanssa omalla pienellä saarellaan. Saaren luontoa ja vuodenkiertoa seuratessa ihmettelyn aiheet eivät lopu koskaan. Kuulostaa jälleen tutulta.

Pekka haluaa siirtää seuraavillekin sukupolville luonnon arvostuksen ja kunnioituksen. Luonto on läsnä Kulmalan koruissa silmää miellyttävänä mittasuhteiden sopusointuisuutena ja usein myös korujen teemoissa.

”Tämä sinun korusi oli siinäkin mielessä erinomaisen osuva työ, sillä alusta pitäen oli selvää, että jaamme keskenämme monia asioita ja arvoja, kuten luonnon arvostuksen, siellä liikkumisen, suomalaisuuden ja saarelaisuudenkin.

Tietty hengenheimolaisuus siis oli hyvä apuvoima suunnitteluprosessissa alusta asti.

Sain sinulta mainioita viitteitä omista ajatuksistasi amulettiin, jonka suunnittelun lähtökohtana olivat suomalainen jalokivi ja kotimainen kulta – toki myös täyttynyttä kolmea vuosikymmentäsi unohtamatta.”

-Kultaseppä Pekka Kulmala

En ole käyttänyt riipusta vielä paljonkaan, juuri yhtään, sillä halusin että se säilyy teiltä vielä yllätyksenä. On ollut hauskaa huomata, miten moni on kysellyt tämän projektin perään ja toisaalta haaveillut omasta uniikkikorusta. Siksi kai halusin, ettette näe korua ankeasti jossain pikselisen haravointikuvan yhteydessä, vaan tällälailla kauniisti kuvattuna.

Kahlasimme Kristan kanssa kotipihaltamme merenrantaan ja tanssin kaislikossa koru kaulassani. Ei kerrota kenellekään, että mekon alla on oikeasti merinovillakalsarit ja kumisaappaat.

Kuvista tuli todella kauniit, korun näköiset. Luonnon voimaa, eteerisyyttä, sisukkuutta, tahtoa ja vimmaista elämänhalua. Sitä tämä koru on, sitä minäkin kai jossain sisimmässäni olen.

Mutta nyt vihkin korun kunnolla käyttöön. Ja vielä minä onneksi ehdin käyttää tätä vuosia ja vuosikymmeniä. Amuletti-riipukseni ei ole mikään kausiasuste, vaan myös seuraaville sukupolville siirtyvä arvoesine, jonka mukana kulkee monta tarinaa. Toivon, että lapseni kantaa tätä joskus ylpeänä.

-Henriikka

Pst! Jos ajatus uniikkokorusta lahjaksi itsellesi tai jollekin läheiselle jäi kutkuttamaan tai haluat käydä ihastelemassa Kulmalan valmiita koruja tai haluat vaikka muokata vanhat arvokorusi, niin suosittelen astumaan Kultaseppä Kulmalan kynnyksen yli. Lupaan, että vastassa on ystävälliset kasvot.

Lue edelliset kirjoitukset aiheesta:

30-vuotislahja ja kiitos itselleni: uniikkikoru tarinalla
Tarina jatkuu: millainen uniikkikorustani tulee?

Kuvat: Krista Ylinen
Edit: Toni Eskelinen

Mikä on parasta joulussa? (+ North Outdoor -ale ja -arvonta)

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Rakastan joulua, aina vain.

Rakkauteni jouluun kantaa jo lapsuuteen. En muista ainoatakaan hetkeä elämästäni, että olisin suhtautunut jouluun tympeästi tai välinpitämättömästi. En tietenkään allekirjoita kaikkia joulun lieveilmiöitä ja sellaista, mutta itse joulu on itselleni korvaamaton.

Muistan lapsuuden joulujen valkoisen lumipeitteen, ja Tippe-tontun tuomat pikkujoululahjat (jostain syystä parhaiten mieleeni on jäänyt kullanvärinen Millenium-kylpyvaahto, joka oli koukeroisessa pullossa, jossa luki ”2000”). Muistan seesteisen olon jolulukirkossa, tervantuoksun joulusaunassa ja sen, kun viimein joululaulujen hoilotuksen jälkeen päästiin avaamaan lahjoja.

Lapsena pehmeät paketit eivät ilahduttaneet yhtä suuresti kuin nyt. Niin kuin kuvista huomaa, alkavat ne olla nykyään suosikkeja, etenkin juuri villaiset. Näissä kuvissa päällä on silkkaa merinovillaa, North Outdoorilta.

 

Etenkin äitimme teki ja tekee joulusta ja koko joulukuusta aina taianomaisen. Koko talo on aina koristeltu, jossain vaiheessa oli aina joulumatot ja -verhotkin, jotka vaihdettiin aina varastosta joulun tullen.

Mitä vanhemmaksi olen kasvanut, sitä paremmin muistan myös jouluruoan. Isäni esille laittaman kalapöydän, kaikki värikkäät laatikot ja sen, että pöydässä istutaan pitkään ja hartaasti.

Myös lahjat ovat olleet olennainen osa perheemme joulua sellaisen hiljaisen välittämisen muodossa. Lahjat ovat monien meistä rakkauden kieli. Olin aika pieni, kun aloitimme perinteen, jossa kaikki lahjat avataan vuorotellen. Näin jokaiselle lahjalle tulee ihan eri lailla arvoa ja ajatusta, kun kaikkiin keskitytään kunnolla. Sitä paitsi on kiva nähdä mitä muut saavat, ja kuinka lahjansaaja reagoi saatuun pakettiin. Haluaisin jatkaa tätä omassakin perheessä.

Aikuisena olen odottanut joululta eniten lepoa. Stressaus, kiire, yletön siivous tai sen sellainen ei ole koskaan kuulunut jouluuni. Jos jää siivoamatta, on aina ensi vuosi aikaa, eikä joulutunnelmakaan tyssää, jos joku ruoka jää lautaselta. Odotan rehellistä möhnötystä sohvan reunassa, lautapelejä ja sitä, että voi lukea kirjaa ajan kanssa.

Odotan myös aikaa perheiden kanssa. Hitaita yhteisiä hetkiä ja ehkä retkiäkin, sulkapallon pelaamista, iänikuista kahvittelua ja leffailtoja suklaan kanssa. Ja ehkä vähän sitäkin, että joku muu katsoo lastamme aina välillä. Hah. On vaikea kuvitella joulu ilman perhettä, vaikka sellaisenkin joulun koin kerran nuorena Ruotsissa. Onneksi siskoni tuli silloin kylään.

Huomaan myös, että lapsen saaminen on vaikuttanut ajatuksiini joulusta. Tänä vuonna lapsemme on muutamaa kuukautta vaille kaksi vuotta, ja yhtäkkiä haluan luoda hänelle ikimuistoisia, rakkaita joulumuistoja. Joulun taika on saanut ihan uuden vaihteen, kun ajattelen joulua hänen kauttaan. Vielä tänä vuonna hän on suht pihalla koko joulun konseptista, mutta kyllä hän jo tonttulakeista innostuu, ja Soihdut sammuu kuuluu ripiitillä hänen lukiessaan kirjoja olkkarin matolla. Leivoimme viikko sitten viikonloppuna pipareita yhdessä, ja se oli ihanaa (Se taikina erityisesti!)

Myös joulukirkko on kuulunut aina jouluaattooni koronavuosia lukuun ottamatta. Täytyykin miettiä, menisimmekö tänä vuonna Porvoon Tuomiokirkkoon. Vasta nyt alan muutenkin hoksata, että mehän voimme omalla pikku perheellämme alkaa luoda aivan omanlaisia jouluperinteitä. Riisipuuroa on saatava jouluaaton aamuna tai lounaalla, siitä yritän pitää kiinni. Mutta voimmehan keksiä aivan omia juttujamme tänne saariston lämpöön, vaikka viettäisimmekin suurimman osan ajasta perheiden luona.

Näissä kuvissa on päällä North Outdoorin tuttuja vaatteita. Ne sopivat erinomaisesti tämän joulufiilistelyn oheen, mutta myös joululahjaksi läheisille tai itselleen. (Kyllä, jaan alla teille alekoodin myöhemmin!)

Lempparini North Outdoorilta ovat jo vuosia olleet Finland I Nature -malliston neuleet. Näissä kuvissa niitä riittääkin neljä kappaletta: aavikonkeltainen Tuohi, oliivinvihreä Kaski, lumenvalkoinen Vilja ja puolukanpunainen Halla.

Näissä North Outdoorin merinovillaneuleissa olen luuhannut jo kuukausi- ja vuositolkulla, aina vaan hykerrellen, ja näissä kulkee puolisokin.

 

Neuleet on tehty Suomessa ja niin kuin merinovilla aina, ne tuntuvat pehmeältä iholla, ja kutittavat harvaa.

Kaski on itselleni jo ystävä varmaan viiden vuoden takaa, Viljaankin tutuistuin useampi vuosi sitten. Poolokaulukselliset Tuohi ja Halla ovat taas ihan uudet tuttavuudet itselleni, mutta koska rakastan poolokauluksia, tuntuivat ne heti omalta. Varsinkin tuo paksumpaa neulosta oleva, aavikonkeltainen Tuohi sai ihan sellaisen olon, että tämähän näyttää minulta! En olekaan vilautellut peppua tuolla lailla vuosiin.

Yritin laittaa näihin kuviin sellaisia jouluisia kuteita, ettei joulukuvastoissa olisi aina vain niitä glittermekkoja ja pikkumustaa, vaan joulutunnelman saa luotua leppoisamminkin. Tai sanotaanko, että ainakin väljemmin.

  

Lapselle ei löydy vielä neulekokoja, mutta tänä vuonna hankimme hänelle ensimmäisen merinovillakerraston ja -haalarin North Outdoorilta, ja ne ovat kyllä ihan nappivalinnat. Villa on siitä armollista, että vaatteet eivät mene ihan äkkiä pieneksi, kun niitä ei osta aivan piukeana.

Samalla päivitin itselleni koon isomman merinokerraston, sekä polvimittaiset merinobokserit ja merinovillahupparin. Puoliso sai sinisen, vetoketjullisen merinofleecen ja on käyttänyt sitä jo nyt aivan hirveästi.

Neuleiden rinnalla haluan erityisesti nostaa vielä esille Oulussa valmistetun Huuru-pipon, joka on näissä kuvissa kolmessa eri värissä. Tuo chilinvärinen, myös Suomessa valmistettu Kajo low on sellaisille oiva, jotka kaipaavat matalaa päälakipipoa, mutta ennustan, että erityisesti musta ja kivenruskea Huuru jää meillä vakkareiksi.

Kaikki kuvissa näkyvät North Outdoor -vaatteet ja asusteet on valmistettu Suomessa.

Asu 1:
Kaski miehet, oliivinvihreä, koko L
Huuru pipo, puolukanpunainen
Riihi lapaset, charcoal, koko S

Asu 2:
Tuohi naiset, aavikonkeltainen, koko L
Huuru pipo, kivenruskea
Kevo sormikkaat, karpalo, koko S

Asu 3:
Halla naiset, puolukanpunainen, koko XL
Huuru pipo, charcoal
Riihi lapaset, vaaleanharmaa, koko S

Asu 4:
Vilja lumenvalkoinen naiset, koko L
Kajo low pipo, chili
Riihi lapaset, vaaleanharmaa, koko S

 

Mitähän sitä vielä osaisi kertoa joulusta? Ehkä sen, että koko joulunaika tuntuu vähän samalta kuin villapaita parhaimmillaan. Lämmittää, ilahduttaa, tekee kaikesta pehmeää.

On joulu sitten musta tai valkoinen, on joulunajassa kuitenkin aina oma rauhansa ja taikansa. Kun ulkona on pilkkopimeää ja käsillä on vuoden pimein aika, voi kynttilät sytyttää ulos lyhtyihin tai sisälle tuikkuihin tai vaikka kynttelikköön palamaan ja katsella lepattavaa liekkiä. Ja hurjimmat tietysti laittavat tänäkin vuonna jouluvalot loistamaan, ja kuusenkynttilät valaisemaan pimeyden keskelle.

Tässä teille jouluyllätys, jos pehmeät paketit ovat ajankohtaisia:

Alekoodi:

Alekoodilla ”HENRIIKKA15” saa 15%-alennukseksen normaalihintaisista tuotteista northoutdoor.com -verkkokaupasta su 11.12.2022 saakka. Toimi vikkelästi, jos sinulla on joku tietty suosikkituote, jos mielit saada juuri sen lahjapakettiin.

Arvonta:

Kommentoi tähän alle, blogin kommenttiboksiin ”mikä olisi unelmiesi pehmeä paketti” viimeistään sunnuntaina 11.12. ja olet mukana arvonnassa. Voittaja saa valita minkä tahansa vapaavalintaisen tuotteen North Outdoor -verkkokaupassa myynnissä olevasta valikoimasta. Instagram-tililläni @aamukahvilla on käynnissä toinen samanlainen arvonta, jos haluat tuplata mahdollisuutesi.

Pehmeiden pakettien lisäksi toivon joulusta rauhallista ja onnellista. Levollisuutta keholle ja mielelle. Rehellistä lepoa, hitaita hetkiä, verkkaisena alas satavaa lunta.

-Henriikka

Unelmien untuvatakki: Joutsen Silvia

Kaupallinen yhteistyö: Joutsen

No mutta mikäs untuvamimmi se siellä kaislikossa lymyilee? No minä, tietysti, topattuna Joutsenen sammaleenvihreään Silvia-untuvatakkiin.

Odotan talventuloa innolla. Ja vaikka sähkökriisin vuoksi voisi toivoa leutoa ja tuulista säätä, toivon kuitenkin kokonaisuuden, ilmaston ja itseni kannalta napakkaa pakkasta ja kuulaita talvipäiviä. Juuri sellaisia päiviä, että kaikki matot voi kantaa ulos pakkaseen, antaa niille kunnon lumipesun ja antaa niille kunnon lumipesun. Oh!

Odotan talventuloa siksikin, että pidän talvivaatteista. Pidän valtavista villapipoista ja paksuista untuvatakeista. Pidän siitä, että kaiken kylmyyden voi taklata pakkautumalla kauniisiin, lämpimiin vaatteisiin, jotka tuntuvat turvallisilta päällä.

Näissä kuvissa minulla on päälläni Joutsenen Silvia-takki. Ehkä jutun otsikko kertookin, että tämä on itselleni ihan unelma. Todella lämmin, mutta kuitenkin samalla tosi kevyt. Sen lisäksi tämä on kaunis mutta yksinkertainen: linjat ovat selkeitä, kokonaisuus mukavan koruton.

Silvia on myös kestävä takki, joka hylkii vettä ja pitää hyvin tuulta. Kiinteä huppu ja säädettävä helma tarjoavat lisää lämpöä, ja takin täyte on vastuullisesti tuotettua untuvaa.

Silvian voi pakata sen omaan vetoketjulliseen sisätaskuun ja kuljettaa retkien tauoille lämmittämään.

Kokoja tästä on XS – 3XL. Tämä minun kuvissa näkyvä takkini on kokoa M.

 

Olen tehnyt tämän vuoden Joutsenen kanssa yhteistyötä. Se on ollut itselleni toteutunut työunelma.

Alkukesällä pääsin käymään Joutsenen tehtaalla ja tapasin paljon Joutsenen työntekijöitä. Se kokemus oli varsin ihmeellinen ja vakuuttava, kurkistus johonkin aivan uuteen ja toisaalta perinteitä vaalivaan maailmaan. Perinteinen vuodevaatetehdas sijaitsee Riihimäellä ja modernilla konetekniikalla varustettu untuvatakkitehdas Viron Märjamaalla.

Vaikka Joutsen-tuotteita olenkin jo vuosia käyttänyt, tällaiset tuotannolliset nyanssit jäävät usein perusmaallikolta miettimättä. Olin toki tiennyt, että käytettävä untuva on laadukasta ja vastuullista, mutta yksityiskohdat avautuivat vasta nyt. Olin vaikuttanut esimerkiksi siitä, miten tarkka puhdistusprosessi untuvalle tehdään. Vierailun jälkeen ei ihmetyttänyt, että Joutsen-vuodevaatetuotteilla on Allergiatunnus.

Joutsen-tuotteiden keskiössä on lämpö, pehmeys, keveys ja pohjoiset olot. Nämä kiteytyvät untuvaan. Vastuullisesti tuotettu, korkealaatuinen ja puhdas, turvallinen untuva on koko toiminnan ydin.

Tuotteissa käytetään vain eettisesti tuotettua untuvaa, joka on lihantuotannon sivutuote. Kaikki untuva tulee Euroopan unionin sisältä ja tiloilta, jotka tarjoavat hyvät ja luonnolliset elinolosuhteet linnuille. Joutsen vierailee itse tiloilla säännöllisesti. Untuvaerät on numeroitu ja alkuperä voidaan jäljittää tiloille saakka. Koko prosessi lintujen kasvatuksesta aina tehtaalle saapuviin untuvatoimituksiin saakka tapahtuu EU:n säätelemänä ja valvomana.

Joutsenen vastuullisuus-asioihin pääsee syventymään paremmin täältä monen eri kategorian alta.

  

Itse fiilistelen Joutsenen takkien ulkonäön ja käytettävyyden lisäksi sitä, kuinka pitkään takit kestävät käytössä.

Muistan kuinka eräopaskouluvuonna eräs luokkatoverini osti forssalaiselta kirpputorilta vuosikymmeniä vanhan Joutsenen untuvatakin. Sitä hän käytti sitten lähes koko vuoden sekä normipäivinä että vaelluksilla ja retkillämme. Luulen, että sillä on edelleen vuosia ellei vuosikymmeniä edessä.

Huolto on tietysti avainasemassa siinä, että mikään tuote voi kestää vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Untuvatuotteiden kohdalla lämpöä ylläpitää myös pesu. Tiedän, että moni jännittää untuvatakkien ja muiden untuvatuotteiden pesua, mutta aivan suotta. Joutsen-untuvatuotteet voi pestä kotona pesukoneessa, mutta niille tarjotaan myös pesupalvelua. Pesua kaipaavan tuotteen voi jättää kätevästi lähimpään Joutsen-myymälään tai lähettää suoraan tehtaalle. Esimerkiksi takin pesun hinta on 32 euroa.

         

Loistava asia kestävyyden kannalta on myös korjauspalvelu. Joutsenen untuvatakit suunnitellaan niin, että ne on mahdollista myös korjata. Tehtaan korjauspalvelu vaihtaa rikkoutuneet osat ja paikkaa  reiät pidentäen näin tuotteiden käyttöikää.

Niin kuin perusjärjellä voi todetakin, mitä pidempään tuotetta käytetään, sen pienempi sen hiilijalanjälki on.

Kun Joutsen-untuvatuote on tiensä päässä tai itselle tarpeeton, sen voi viedä Joutsen-myymälään kierrätettäväksi. Tuoja saa kiitokseksi 25 prosentin alennukseen oikeuttavan kierrätyssetelin mahdollisen korvaavan tuotteen hankintaan. Vielä korjaus- ja käyttökelpoiset takit kunnostetaan second hand -myyntiin.

 

Puolisosta on tullut näiden parin vuoden aikana sen verran lahjakas valokuvaaja, että minulla on aina näitä kuvia selatessa runsaudenpula. Takki näyttää ihanalta ja minä näytän niin ihanalta, hah.

Tiedän, ettei tämä vuodenaika ole kaikkien mieleen, mutta on tässä hyvääkin. Nämä villapaidat ja untuvakerrokset ovat sellaisia mieltä tyynnyttäviä asioita elämässä. Sitten vain teekuppi höyryämään, vanhat mustavalkoelokuvat pyörimään (tai sitten ihan modernit sarjat…) ja peiton alle pötköttämään. Ja vähintään viikonloppuisin kannattaa metsästää niitä ainokaisia valonsäteitä päiväsaikaan ulkoa käsin, sillä lopulta marraskuu ei ole yhtään niin ankea, kuin voisi paperilla luulla.

Tai jos tällainen myönteisyys rasittaa, niin voi tehdä, kuten eräs seuraajani vinkkasi: Syksyn tullessa otetaan vain nenästä kiinni ja sukelletaan. Seuraava henkäys, kun kevät saapuu ja aurinko taas paistaa.

 

Tätä infoa ja fiilisteltävää olisi sen verran paljon, että minulta loppuu nopeasti palstatila. Mutta Joutsenen nettisivuilla on tosi laajasti ja selkeästi kerrottu, missä minkäkin asian kanssa mennään. Sieltä pääsee myös selamaan kaikkia kevytuntuva- ja untuvatakkimalleja. Tämä kuvien takki on jo monesti mainittu Silvia.

Tämän vuoden Joutsen-jutut olisivat tämän blogikirjoituksen myötä pulkassa. Näitä on ollut niin luonnollinen ja kiva tehdä. Lisäksi oli kiva tehdä pitkästä aikaa blogijuttu. Edelleen näen lähitulevaisuuden asiana aktivoitua kirjoittajana täällä.

Joutsen haluaa tarjota myös teille alennuskoodin, jos untuvatakin tai kevytuntuvatakin hankkiminen on ajankohtaista:

Ilonhippuja marraskuuhun, niin kuin kunnon boomeri kirjoituksensa päättää.

-Henriikka

Valonpilkahduksia synkkyyteen

Kaupallinen yhteistyö Suomen World Vision

Menen suoraan asiaan: Tällä hetkellä maapallolla on käsillä akuutein nälkäkriisi vuosikymmeniin. Nälkiintyminen ja kuolema uhkaa lähes 50 miljoonaa ihmistä yli 40 eri maassa.

Saatat ehkä ajatella, että mitäs uutta tässä nyt on? Onhan maailmassa riittänyt nälkää näkeviä aina.

Mutta tilanne on todellakin poikkeuksellinen. Ilmastonmuutos, sota Ukrainassa sekä koronakriisi ovat olleet yhteisvaikuttamassa siihen, että kehitys ja tasa-arvo ovat tyssänneet ja ottaneet pakkia taaksepäin. Tämänhetkinen nälkäkriisi on tilanne, jollaista ei uskottu enää koskaan olevan.

Se on synkkää ja pysäyttävää, ja enemmänkin: Se on hurjaa.

Synkkää ja pysäyttävää on myös se, ettei tämä nälkäkriisi saa palstatilaa.

Sotauutiset ja sitä ennen korona, ja suoraan sanoen muut paljon vähemmän olennaiset mutta klikkihakuiset asiat, keräävät huomiota mediassa tämän sijasta. Ylipäänsä kehitysmaat saavat minimaalisesti palstatilaa, mutta tuntuu, että koronapandemian aikana ja jälkiseurauksena tila on käynyt yhä ahtaammaksi.

On tietysti ymmärrettävää, että kukin meistä kaipaa vähän kevyempää ja viihteellisempää ajateltavaa lannistavien uutisten keskelle. Totuus kuitenkin on, että sähkökriisistä, koronasta ym. huolimatta suurimmalla osalla suomalaisista menee edelleen oikein hyvin. Suurella osalla meistä on resursseja auttaa.

Nälkä on monimutkainen kriisi ja monen asian summa. Siihen vaikuttaa lukuisat eri tekijät ja asiat.

Nyt tapahtuvaan kriisiin ovat vaikuttaneet osaltaan korona, ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt kuten kuivuus sekä Ukrainan kriisi.

Tuntuu edelleen epätodelliselta, että maantieteellisesti ja kulttuurisesti aivan meitä läsnä soditaan koko ajan. Ukrainan konfliktin aiheuttama ruuan hinnan nousu sekä erilaiset rajoitukset ja sulut pahentavat entisestään kriisiä. Tilanne heikkenee päivä päivältä ja erityisesti lapset kärsivät.

Viimeinen lause on surullisin. Erityisesti lapset kärsivät. Heidän, joiden pitäisi viimeiseksi kärsiä, kärsivät usein ensimmäisinä. Aina kun maapallolla menee huonosti, eniten kärsivät ne, joilla on jo valmiiksi vaikeaa.

Helposti ajatellaan myös, että nälkä tarkoittaa sitä, että joku jossain on nälkäinen ja kaipaa ruokaa. Että asia liittyy yksinomaan ruokaan ja elossa pysymiseen. Nälkä kuitenkin aiheuttaa lukuisia muitakin jatkovaikutuksia.

Äärimmäisellä nälällä ja pitkäkestoisella ruokapulalla on tuhoisia vaikutuksia lasten terveyteen, koulutukseen ja selviytymiseen. Perheet ovat äärimmäisessä hädässä. Nälkäkriisi lisää myös lapsiavioliittojen määrää.

– Sydämeni särkyy, kun näen, miten perheet ovat valmiita jopa myymään lapsensa, jotta he voivat ruokkia jäljelle jäävän perheensä, kertoi World Vision Afganistanin maajohtaja.

World Visionin sivuilta pystyy lukemaan tarkemmin nälkäkriisin vaikutuksista esimerkiksi juuri Afganistanissa.

Oli jotenkin surullisen konkreettista, kun kuvasimme näitä kuvia lähimetsässämme, ja saarinaapuri tuli koiran kanssa ohi. Jäimme juttelemaan kuvauksista, nälkäkriisistä ja tilanteesta maapallolla. Hän sanoi viisaasti ja riipaisevasti:

”Nopeasti ne asiat unohtuu. Ei siitä ole kauankaan, kun Suomessa ihmiset kiersivät juuri tuolla lailla ympäri metsää etsien jotain suuhun laitettavaa nälkää peittämään.”

Onhan se jotenkin konkretisoivaa, että Suomessa elää edelleen ihmisiä, joita on joskus autettu kriisiavulla.

En väitä, että pystyisimme ratkomaan koko kriisiä, mutta valonpilkahduksia kuitenkin on kaiken keskellä. Me pystymme auttamaan.

Sanon tämänkin suoraan: Kannattaa lahjoittaa avustustyöhön.

World Vision on yksi luotettavista järjestöistä, joiden kautta apu menee taatusti perille. World Vision on erityisesti maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten puolella ja myös maailman ruokaohjelman suurin jakelukumppani.

Avustustyö on nyt käynnissä ensivaiheessa 24 maassa. Ruokatarvikkeita jaetaan jo esimerkiksi Etiopiassa, Somaliassa, Nigeriassa, Jemenissä ja Afganistanissa.

Mitä World Vision käytännössä tekee?

• Toimittaa elintärkeää ruoka- ja käteisapua nälästä kärsiville perheille
• Toimittaa puhdasta juomavettä
• Auttaa ja hoitaa vakavasti aliravittuja lapsia, raskaana olevia naisia
ja imettäviä äitejä
• Kouluttaa ja tukee viljelijöitä, joita uhkaa satojen menetys

Kuukausilahjoittajat ovat äärimmäisen tärkeässä asemassa, jotta miljoonien lasten nälkiintyminen ja kuolema voidaan estää. Esimerkiksi 15 euron kuukausilahjoituksella on jo suuri merkitys kokonaisuudessa.

Olisiko sinulla mahdollisuus aloittaa kuukausilahjoitus?

Olen itse ollut World Vision kuukausilahjoittaja jo usean vuoden ajan. Tästä nälkäkriisistä luettuani ajattelin nostaa lahjoitussummaa.

Hävettää myöntää, etten ollut tajunnut tilanteen vakavuutta ollenkaan. Toisaalta, mitäpä sitä häpeämään. Nyt opin ja aina voi muuttaa toimintaansa.

Ei tällainen sadetakkityttö nyt paljon pysty tekemään, mutta yllättävän paljon kuitenkin.

Tuodaan yhdessä valonpilkahduksia synkkyyteen.

-Henriikka

Täällä jossain, kaiken alla, minä olen

Olen täällä jossain, kaiken sotkun ja säädön, sakan ja pölyn, kaiken tapahtuneen ja kerrostuneen alla.

En tiedä, koska minä minut taas löydän. Mutta tiedän, että täällä jossain, kaiken alla, minä olen.

Kadotin itseni raskausaikana. Siitäkin on jo yli kaksi vuotta, kun aloin kantaa lasta sisälläni. Kadotin itseni raskaushormoneihin, synnytyshormoneihin, palautumishormoneihin ja imeytymishormoneihin. Meinasin jo vähän löytää tuttua itseäni, kunnes keväällä katosin uudelleen raskauteen, ja sen jälkeen jälleen synnytys- ja palautumishormoneihin keskenmenon myötä.

Tuntuu, että viimeiset kaksi vuotta ja kaksi kuukautta olen ollut pelkkää hormonia. Kuin en olisi päättänyt elämästäni itse, vaan sen olisivat tehneet kehossani killuvat, liejuvat ja kulkevat aineet, ihmehormonit, joita vihaan ja toisaalta myös rakastan. Eihän tästä selviäisi täysjärkisenä ilman. Tai edes kohtalaisen täysjärkisenä. Täysi mitta ei taida täyttyä kohdallani. Siksi kai olenkin vähän kadoksissa.

Tietysti se olen ollut minä, koko ajan, mutta siltikään en. Tunteeni ja ajatukseni mielessäni ovat olleet aivan uusia. Minusta on tullut ihan uudella tavalla vaikea itselleni. Olen ennenkin ollut vaativa ja monimutkainen, itselleni ja muille, mutta en vaikea tai hankala.

Nyt olen ollut alakuloinen ja ailahteleva. Onneton ja apaattinen. Alati apua tarvitseva.

Se lapsenmielisyys ja elämänkepeys, jota olen kantanut aina mukanani, on ollut jossain. En oikein tiedä missä. Varmaan ne hormonit veivät sen matkassaan. Tai kadottivat jonnekin kehon peräeteiseen, jonne minulla ei ainakaan vielä ole pääsyä.

Kerroin muutama viikko sitten ystävälleni autossa pitkää matkaa taittaessamme, etten mielelläni näe ihmisiä, joita en ole nähnyt pariin vuoteen. En halua, että he näkevät, miten epäonnistunut, lässähtänyt ja vässähtänyt olen. En halua sääliä tai että he surkuttelevat, että voi ei, kun Henriikastakin on tullut tuollainen. Sillä meni joskus niin hyvin.

Ystäväni repesi nauruun ja sanoi, että ei yksinkertaisesti voi muuta kuin nauraa, niin absurdia oli kaikki puhumani.

Tuntui ihanalta, kun ystävä nauroi. Mutta minä puhuin silti sydämestäni.

Varmaan muutun tämän kaiken myötä pysyvästi. Varmaan sisimpääni on tullut sellaisia haavoja ja toisaalta sellaisia järkälemäisiä ihmeen ja onnen kokemuksia, etten yksinkertaisesti pysty palaamaan entiselleni. En tiedä, onko se tarpeenkaan.

Mutta minut itseni, sellaisena jollaiseksi itseni tiedän ja koen, aion löytää. Sisulla ja hiellä, kärsivällisyydellä ja kärsimättömyydellä. Hammasta purren ja kaikkeni tehden. Ehkä hissukseen, mutta toivottavasti mahdollisimman nopeasti.

Haluan olla yhtä onnellinen taas, kuin olin tottunut olemaan. Sellainen yksioikoisen onnellinen, en monimutkaisen onnellinen. Sellainen, ettei sen onnellisuuden keskellä odottaisi aina jotain kuilumaisia väsymyksen ja alakulon alhoja, joihin vain humpsahtaa, vaikka on juuri kuvitellut olevansa tukevasti jaloillaan.

Tämä kaikki lienee vaikeasti käsiteltävää ulkopuoliselle, kun se on sitä itselleenkin. Ja tekee mieli kiertoa, että on on on mulla elämässä niin paljon kaikkea hyvää ja oon oon oon kiitollinen, superkiitollinen. Mutta kun en minä siitä nyt puhukaan, etteivätkö elämäni palaset olisi vallan hienosti järjestyksessään, ettenkö olisi saanut kauhomalla kaikkea hyvää ja kaunista.

Puhun siitä, että olen kadottanut jonnekin elämän kieputukseen sen sisimpäni, jonka edelleen kuvittelen olevani eniten itseäni. Ja sitä on ikävä.

Viimeiset pari vuotta on niin monesti tuntunut, että koko ajan esitän itseäni. Elän sellaista performanssia, että tässäpä Henriikka Reinman, sula-hopsulaheisula-hopsansaa, vaikka ei ole tuntunut, että hän olisi menossa mukana.

Mutta minä aion kaivaa itseni esiin. Löytää minut taivaankannella tanssivista revontulista, tunturituulista, saaristomeren nopeasti kylmenevästä vedestä ja ikivanhoista männyistä. Aion löytää itseni hassuista keltaisista hatuista, liian suurista villapaidoista, terävistä vitseistä ja kahviloista, jonka nurkkiin voi piiloutua syömään kakkua ja lukemaan kirjaa.

Mutta tiedän, että täällä jossain, kaiken alla, minä olen.

-Henriikka

villahattu / Myssyfarmi, villapaita / North Outdoor

Käyttövalmis pikkelöintiliemi ja loppukesän pikkelöintipirskeet

Kaupallinen yhteistyö: Rajamäen

Minulla on teille kaikille, vähintään omasta mielestäni, aivan erinomainen vinkki. Järjestäkää pikkelöintikemut!

Muutama ystävä paikalle, ja keskelle pöytää tai lattiaa suuri kasa kauniita purnukoita ja satokauden vihanneksia ynnä muita. Sitten hyvä musiikki taustalle soimaan, loistava viinilasillinen käden ulottuville ja sitten vaan yhdessä pikkelöimään Pinterest-uskottavia purkkeja syksyn ja talven varalle.

Ja voihan sitä yrittää vallata vaikka taloyhtiön kerhohuoneen tai sisäpihan, tai lähteä mökille säilömään. Hämäränhyssyyn kynttilöitä valaisemaan, ja kerrankin saa lastista sopivasti napsia suuhun tapas-tyyliin.

Opettelin keväällä pikkelöimään, sillä halusin pystyä myöhemmin syksyllä säilömään oman kasvimaan satoa. Käytännössä ”opettelu” tarkoitti sen ymmärtämistä, että pikkelöinti ei ole mitään mahtavaa magiaa tai vaikeita kikkakolmosia, vaan keitetyn sokeri-vesi-etikkaliemen kaatamista pikkelöitävien asioiden päälle purkkeihin.

Jostain syystä aina helposti kuvittelen monen asian olevan tosi vaikeaa. Luulin, että sienten ryöppäys on jotain monimutkaisempaa, kunnes kuulin, että se on keittämistä. Samoin oletin pikkelöinnin olevan jotain haastavampaa kemiaa.

Nyt hommasta on tullut vieläkin helpompaa, sillä Rajamäen on julkaissut käyttövalmiin pikkelöintiliemen. Näin ollen mitään sokeri-etikkaseoksiakaan ei tarvitse enää keitellä, vaan riittää, että sekoittaa pikkelöintilientä veteen ja kaataa pikkelöitävien asioiden päälle.

Pikkelöintiliemi valmistetaan Heinävedellä, ja sillä on Hyvää Suomesta -merkki.Rajamäen-brändi alkaa olla jo legendaarinen, ja täyttääkin tänä vuonna jo 130 vuotta.

Meillä oli viime viikolla pikkelöintipirskeet kasvihuoneessa lapsen mentyä nukkumaan. Keväällä pikkelöidyt herkut ovat suurimmaksi osaksi jo tuhottu (siis syöty ja nautiskeltu) erityisesti kesän grilliruokien yhteydessä, joten jääkaappimme ja mielemme huutaa lisää.

Lisäksi pikkelöinti on erittäin hyvä keino siihen, kun haluaa vähentää jääkaapin hävikin lisäksi myös oman kasvimaan hävikkiastetta. Esimerkiksi retiisit ovat sellaisia veijareita, että niitä puskee helposti samalla kertaa aivan tuhoton määrä, eikä kukaan jaksa syödä niitä tuoreena kilotolkulla samalla viikolla. Siksi osan voi helposti laittaa pikkelöintiliemeen.

Tällä kertaa pikkelöimme sekä hävikkisyötävää, että ihan ehtaa priimakamaa. Huomasin, että raparperipenkin raparperit vetelevät viimeisiään, mutta olivat kuitenkin vielä aivan syöntikunnossa, joten nyhdin viimeiset varret pikkelöintiä varten. Olen syönyt useammassa ravintolassa lähiaikoina pikkelöityä raparperia ja ylipäänsä pyrkinyt löytämään suolaisia raparperireseptejä, joten tätät halusin ehdottomasti kokeilla.

Sen lisäksi kasvilavoista poimittiin sipulia, avomaankurkkuja ja pikkuisia porkkanoita. Kanttarelleja on puskenut tänä vuonna vauhdilla, ja myös puolison työreissulta tuoma tuliainen, keltainen sienisatsi, pääsi pikkelöintikinkereihin.

Käytännössä pikkelöidä voi kuitenkin melkein mitä tahansa: vihanneksia, juureksia, marjoja, kalaa ja lihaa.

Itseäni kiinnostaisi tulevaisuudessa esimerkiksi pikkelöidyt pihlajanmarjat, ja nyt syksyllä aion vielä pikkelöidä valkosipulia chilin kanssa. Myöhemmin syksyllä aiomme tietysti pikkelöidä kokonaisia pikkurouskuja. Keväällä pikkelöidyistä asioista yllätyssuosikiksi on noussut fenkoli, johon tuli pikkelöinnin avulla uusi, anismainen maku. Taivaallisen hyvää!

Pikkelöinti pähkinänkuoressa:

– Paloittele tai laita sellaisenaan pikkelöitävät asiat purkkiin tai kannelliseen astiaan
– Sekoita pikkelöintiliemi
– Kaada liemi pikkelöitävien asioiden päälle, niin että ne peittyvät
– Sulje kansi ja anna maustua jääkaapissa

Millaiseksi paloiksi pikkelöitävät asiat kannattaa pilkkoa? Tälle ei ole yksiselitteistä ratkaisua. Mutta pääsääntö on, että mitä isommaksi palat jättää, mitä kovempi pikkelöitävä asia on ja mitä vähemmän aikaa sen antaa pikkelöityä liemessään, sitä rapsakampaa saa. Eli esimerkiksi kokonaiseksi jätetyt isot porkkanat ovat viikon pikkelöinninkin jälkeen vielä tosi rapeaa syötävää, kun taas ohuiksi leikatut sipulirenkaat pehmenevät paljon nopeammin. Rapeat punasipulirenkaat saa pikkelöityä hampurilaisen päälle yhdessä yössä.

Tykkään itse nimenomaan rapsakkuudesta, joten en laittanut juuri mitään pikkuruiseksi. Raparperi oli ainoa, jonka halusin pehmevän oikein kunnolla, jotta sitä voi käyttää miltei hillomaisesti ruoan kanssa. Myös viipaloidut kurkkusiivut saavat tulla klassisiksi lötköiksi mummonkurkuiksi.

Itse pikkelöintiliemi syntyy Rajamäen käyttövalmiista Pikkelöintiliemestä ja vedestä. Kasviksiin, marjoihin tulee sekoittaa 1 osa pikkelöintilientä ja 1 osa vettä, kun taas kaloihin, lihaan ja sieniin tulee 1 osa pikkelöintilientä ja 2 osaa vettä. Seosta ei tarvitse siis erikseen keitellä, riittää vaan, kun sekoittaa yhteen.

Sitten kun on kehittynyt vähän lähemmäs mestaritasoa, voi tietysti alkaa itse soveltamaan sekoittamissuhteita, niin saa vähän erilaisia makuja esiin.

Halutessa seosta voi myös maustaa kasvimaan yrteillä tai esimerkiksi valmiilla Rajamäen Luomu Liquid -mausteilla.

Me löysimme nuo mausteet viime keväänä edellisen yhteistyön tiimoilta ja vitsi, miten paljon ne ovatkaan olleet käytössä ihan perus arkiruoissa (basilika, chili, inkivääri, tilli…) Käytännössä ne ovat tuoreita yrttejä säilötyssä nestemäisessä muodossa. Väkiviinaetikan ansiosta tuotteet pysyvät käyttökelpoina huoneenlämmössä jopa kaksi vuotta avaamisen jälkeen. Parasta niissä on, että ne ovat tosi riittoisia, eli teelusikallinen riittää helposti maustamaan usemman henkilön annoksen.

Nyt laitoimme Luomu Liquid -mausteita myös pikkelöintipurkkeihin. Raparperiin tuli inkivääriä, kokonaisiin avomaankurkkuihin valkosipulia ja viipaloituihin mummonkurkkuihin chiliä.

Pikkelöidyt herkut säilyvät jääkaapissa pitkään, jopa useita kuukausia. Tarkkaa aikaa on mahdoton sanoa, mutta yleisohjeena voi ajatella, että avaamaton purkki säilyy kylmässä muutamia kuukausia, avattu purkki muutamia viikkoja.

Tuo pikkelöinti on kyllä nautinnollisen simppeliä hommaa. Harvoin tulee mistään niin helposti niin onnistunut ja ylpeä olo. Ja valmiit purkit ovat niin kauniita, että aina hymyilyttää, kun avaa jääkaapin oven, ja näkee somat purkit riveissään. Vielä kun olisi joku Muumitalo-henkinen kellari, jonne saisi säilöttyä vielä lisää ja lisää, aina vain lisää.

Mitä te olette pikkelöineet? Mistä on noussut suosikki-pikkelöitävä?
Tosi mieluusti otan tällaisena pikkelöinti-amatöörinä vastaan kaikkia vinkkejä ja suosituksia!
Tämä taitaa olla maailma, joka vie loppuiäkseen. Yhtäkkiä pikkelöinnistä tuleekin yksi säilömisen muoto muiden säilöntämuotojen kavalkadiin, vähän kuin marjojen pakastamisesta. Mutta niin kuin marjatalkootkin, aion kyllä pitää kiinni pikkelöintipirskeistä. Miksi tehdä asioita tylsästi ja kiireellä, jos voi tehdä ihanasti ajan kanssa?
Hyvää sadonkorjuu-aikaa ja eritoten pikkelöintikokeiluja!
-Henriikka

Raparperi-ideoita: Mitä raparperista voi tehdä?

Miten käyttää raparperia?

Meidän pihalla kasvaa mahtipontinen rivi raparperia. Klassisesti olen aina ajatellut, että niistä voi tehdä piirasta, mehua tai hilloa, mutta muun kanssa mielikuvitukseni on ollut hyvin rajallinen. Erityisesti suolaiset reseptit ja ideat ovat loistaneet mielessäni poissaolollaan.

Nyt kysyin teiltä seuraajilta kevään korvilla, Instagramin puolella parhaita raparperiresepti- ja ruokavinkkejä ja lupasin laittaa ne myös kaikille jakoon.

Täältä niitä vinkkejä nyt tulisi!

Toivottavasti kommenttiboksiin tulvahtelee vuosien mittaan lisäideoita, ja lupaan myös päivittää listaa sitä mukaa, kun saan itse lisäideoita. Tästä voi tulla sellainen jokavuotinen idealista, myös minulle itselleni. Ehkä kymmenen vuoden päästä olen täysi raparperinero.

Nyt olemme ennättäneet kokeilla raparperia jo raparperilohen muodossa (apua, miten hyvää!) sekä pikkelöitynä raparperina. Tällä viikolla on aikeena tehdä ”raparperihyvettä” eli raparperipaistossa uunissa uuniomenapaistoksen tapaan, raparperipuuroa sekä jälkiruokahenkistä raparperipitsaa vanhempieni pitsauunissa.

Muutaman varren olen jo ehtinyt pakastaa paloina pakkaseen, jotta pystyn sitten mehuttamaan niitä myöhemmin kesällä mansikoiden kanssa. Ja luultavasti joskus talvella on muutenki parempia ideoita kaiken suhteen, joten pakastaminen on senkin takia erittäin järkevää.

Ideoita raparperin käyttöön

  • Kiisseli, keitto
    • raparperi-mansikkakiisseli
    • raparperikiisselin sekaan kaardemummaa
    • kermavaahtoa kaveriksi
  • Hillo, Hilloke, Marmeladi, Kompotti
    • käytä esim. britakakkuun
    • omena-raparperihillo
    • mansikka-raparperihillo
    • raparperi-vaniljahillo
    • raparperi-inkiväärihillo
    • tarjoa juustojen ja keksien kanssa
    • tarjoa vaniljajäätelön kanssa

Juomat

Leivonnaiset

  • Muffinit
  • Kääretorttu
  • Uunipaistos, ”raperperihyve”
    • raparperia, kaurahiutaleita, voita ja sokeria ja sit vain uuniin!
  • Raparpericurd
  • Rahka
  • Chutney
    • syö esim vuohenjuuston kanssa grillatuilla leivillä
    • grilliruokien lisukkeeksi
  • Grillattu raparperi
    • sellaisinaan tai grillinyytteinä
  • Raparperihauki
  • Raparperilohi
  • Keittoihin lisukkeeksi
  • Pizza
  • Risotto
  • Pakastimeen paloina odottamaan hyviä ideoita talvella

Muita vinkkejä

  • Sateenvarjoksi
  • Hatuksi
  • Miekaksi
  • Käytä lehteä muottina ja vala askelmia sementistä puutarhaan
  • Lehdistä luonnollista ötökkämyrkkyä esim. ruusujen suojaksi

Siinäpä kertakaikkisen mainio lista.

Lisää vinkkejä saa laittaa tulemaan!

Olen ennättänyt jo käyttää raparperin lehteä hattunakin, joten kovaa vauhtia tässä ollaan matkalla raparperin käytön ammattilaiseksi.

Kaikkea hyvää alkukesään. Nautitaan sadosta!

-Henriikka

EDIT:

Lisävinkkejä

  • Raparperilikööri
  • Perunasalaatin lisukkeeksi (Uunissa paahdettua perunasalaattia parsalla ja raparperilla)
  • Raparperi toimii myös erittäin hyvin erilaisissa aasialaisissa ruoissa esim. hapanimelässä kastikkeessa.
  • Raparperinlehdet pefletiksi

Ennen & Jälkeen: Puisen piharakennuksen maalaus

Kaupallinen yhteistyö @teknos.fi

Huh, millaisia kesäsäitä kuluneen viikon aikana on ollut. Ulos mennessä on ollut pakko palata sisään vaihtamaan lyhythihaisiin vaatteisiin. Niin vaikea on ollut uskoa, että kesäsäät on oikeasti täällä.

Me käytimme poutasäät hyväksemme parin päivän maalaustalkoissa, sillä pihan uusi puinen piharakennus seisoi ulkona sen näköisenä, että maali kyllä kelpaisi pintaan.

Valmiselementeistä kasattu rakennus oli onneksi jo rakennusvaiheessaan niin rutikuivaa puuta, että maalauksen pystyi hyvin hoitamaan jo nyt alkukesästä.

Miten sävy valittiin?

Varsinainen kotitalomme on maalaisidyllin mukainen punainen. Pihalla oli kuitenkin valmiiksi jo yksi kylmä ulkovarasto, joka oli maalattu tummanruskeaan sävyyn. Harkitsimme punaista sävyäkin uuteen rakennukseen, mutta lopulta päädyimme siihen, että myös siitä tulee tummanruskea. Näin punainen talomme pääsee omineen pomppaamaan maisemasta, kun taas vähemmän huomiota kaipaavat ulkorakennukset voivat rauhassa maastoutua ruskeina miljööseen.

Olimme jo kodin sisäremontissa käyttäneet kotimaisen Teknoksen tuotteita, ja niistä on vain hyvää sanottavaa, joten päätimme luottaa niihin myös ulkomaalaushommissa. Teknos on kehittänyt Suomessa maaleja jo vuodesta 1948 lähtien.

Mallasimme Teknoksen ulkovärikartan avulla sopivan sävyn toisesta ulkorakennuksesta. Sävyksi valikoitui ruskea T7069.

Ovet ja ikkunanpuitteet sekä räystäslaudat halusimme kuitenkin omalla sävyllään. Varaston katon ollessa musta, valitsimme mustahkon sävyn T7049. Ei kuitenkaan pikimustaa, vaan sellainen pehmeämpi, harmaanmusta.

Millä maaleilla ulkorakennus maalattiin?

Tässä yhteenveto käyttämistämme Teknoksen maaleista.

Maaleilla on Avainlippu ja lisäksi NORDICA® CLASSIC Talomaalilla on Joutsenmerkki eli ympäristömerkki. [LINKKI 3]

Valitsimme jo-olemassa olevan rakennuksen pohjalta puolihimmeän sävyn maaleihin, ja lopputuloksesta tuli kyllä tosi kiva.

Rakennus:
WOODEX® AQUA BASE PLUS (puupintojen pohjustepuunsuoja)
NORDICA® PRIMER, PM3 (sävytetty tartuntapohjamaali)
NORDICA® CLASSIC Talomaali, PM3 (sävytetty pintamaali, puolihimmeä)

Räystäslaudat:
NORDICA® PRIMER, PM3 (sävytetty tartuntapohjamaali)
NORDICA® CLASSIC Talomaali, PM3 (sävytetty pintamaali, puolihimmeä)

Ovet ja ikkunat:
FUTURA® AQUA PRIMER PM3 (sävytetty pohjamaali)
FUTURA® AQUA 20 Kalustemaali, PM3 (puolihimmeä)

Itse rakennukseen tuli siis kolme maalikerrosta, muualle kaksi.

Puupintojen läpikuultavan pohjustepuunsuojan kanssa on hyvä huomioida, että sen kuivumisaika on noin vuorokausi. Sen kanssa kannattaa siis suunnitella maalausaikataulu niin, että aikataulu ei ole liian tiukka. Muissa maaleissa kuivumisaika on lyhyempi. Sääolosuhteet vaikuttavat myös kuivumisaikaan.

Miten maalausprojekti sujui?

Tämä oli ensimmäinen ulkomaalausprojektini koskaan. Enkä ole muutenkaan maalannut paljoakaan elämässä, vain muutamia kertoja. Homma sujui silti tosi hyvin!

Teimme kaiken puolison kanssa kaksin. Käytimme teleskooppivarsia telalle ja siveltimille jotta rakennustelineitä ei tarvittaisi. Pienet yksityiskohdat kävimme viimeistelmässä tikkailla.

Isoille pinnoille puoliso levitti maalia telalla, ja minä levitin maalin kunnolla siveltimillä ja viimeistelin lautavälit. Homma eteni näin yllättävän nopeasti ja jouhevasti, vaikka tuollaisessa vajaa 40-nelilöisessä rakennuksessa riittääkin maalattavaa.

Toki hanskoja olisi kyllä voinut käyttää vähän ahkerammin vielä, mutta ensi kerralla olen taas viisaampi.

Listat, ovet, ikkunanpuitteet yms. maalattiin erikseen telineillä ja kiinnitettiin vasta kuivina paikoilleen.

Maalauksessa kesti yhteensä noin kahden ihmisen kaksi ja puoli työpäivää, jos ei lasketa parin tunnin puupintojen pohjustepuunsuojausta, joka tehtiin vielä erikseen edellispäivänä valmiiksi, sillä sen kuivumisaika on noin vuorokausi.

Maalaus tuollaisessa aurinkoisessa kelissä oli mukavaa, vaikka pitikin huolehtia siitä, ettei maalattavaan seinään paista aurinko. Liian lämpimällä maali kuivuu liian nopeasti paneelin pintaan eikä ehdi kiinnittymään puuhun kunnolla. Tästä syystä aurinkoisella säällä tulee maalata aina talon varjopuolta. Sateisella tai kostella säällä ei tule maalata laisinkaan.

Ennen kaikkea tuntui, että oli kiva tehdä yhdessä. Maalaaminen vaatii suunnittelua ja kärsivällisyyttä, mutta on kuitenkin samalla yllättävän yksinkertaista. Pohjakokemusta ei vaadita, kunhan asioista ottaa selvää ja varaa riittävästi aikaa. Tämä oli tietysti jo aika iso projekti, mutta esimerkiksi jonkun pienemmän piharakennuksen tai vaikka leikkimökin maalaisi vielä paljon vikkelämmin.

Millainen lopputuloksesta tuli?

Varmasti huomaatte ennen- ja jälkeen-kuvista, että muutos on todella suuri.

Vaikka puunsävy onkin itsessään kaunis, oli tässäkin kohtaa maalilla paikkansa ja tehtävänsä. Siinä missä ulkovarasto pomppasi maalaamattomana maisemasta isona neliötalona huutaen olemassaoloaan, nyt se sulautuu saumattomasti pihapiiriin. Se ei näytä enää jättikokoiselta, tyhjästä tipahtaneelta kontilta, vaan osalta kokonaisuutta. Lisäksi maali suojaa puista rakennusta.

Jännitin ensin maalia levittäessäni, onko sävy liian vaalea, mutta se tummui kuivuessaan. Olemme lopputulokseen tosi tyytyväisiä.

Tuohon puunväriseen osaan rakennuksen alareunassa tulee vielä sellainen musta, metallinen suoja, eli puunsävy jää kauttaaltaan piiloon ulkopinnoilta. Sisällä puu saa sitten loistaa sellaisenaan.

Nyt puoliso vielä rakentaa sisälle lattian ja katon eristeineen, ja sitten saadaan vedettyä lämmöt sisään. Odotan malttamattomana sitä hetkeä, kun rakennamme rakennukseen hyllyjä ja tuomme sisältä varastoitavaa tavaraa säilytykseen kodin nurkista pyörimästä.

Mikä tästä rakennusta siis tulee? Ensisijaisesti lämmin varasto, erityisesti retkeilyvarusteille, mutta toisesta puolesta tulee verstas slash vapaa taide- ja puuhailutila. Ehkä kuntosali. Jos joskus kaipaamme enemmän tilaa kotiin, niin tästä voi sitten muokata vaikka työhuoneen tai vierashuoneen.

Vielä ei ole liian tarkkoja suunnitelmia, mutta hyvältä se ainakin näyttää.

-Henriikka

Kuinka aloittaa puutarhajätteen kompostointi?

Kaupallinen yhteistyö: Kekkilä

Viime vuonna, ensimmäisenä vuonnani puutarhurina, moni asia tuntui jäävän kasvimaalla puolitiehen. Nyt uutta kevättä vastaanottaessa huomaankin, että olen salakavalasti oppinut viime vuonna jo vaikka mitä. Puolitiestä huolimatta.

Viime vuonna aivan kaikki tuli uutena, siis aivan kaikki! Googlasin muun muassa ”mikä on perenna” ja ”millaista multaa kasvimaalle”. Tänä vuonna todella moni asia on uusi, mutta ei sentään aivan yhtä moni. Olen kuin huomaamatta imenyt itseeni kasvimaa- ja puutarhatietoa, vaikka panostus ei olekaan ollut mitään ammattitasoista.

Ja en kyllä millekään ammattitasolle pyrikään, vaan yksinkertaisesti nauttimaan. Haluamme kasvattaa pihallamme herkkuja, mutta ennen kaikkea olla onnellisia puutarhureita. Harvan asian tarvitsee onneksi olla aivan tip top.

Yksi tämän kevään missioistamme oli aloittaa puutarhajätteen kompostointi.

Biojätettä olemme keränneet alusta lähtien täällä Porvoon kotonamme, ja sieltä syntyykin herkullista, kuohkeaa multaa kasapäin.

Tänä kesänä myös puutarhajäte pääsee myös kunnolla luonnon kiertokulkuun ja sitä kautta hyötykäyttöön. Puutarhassa syntyy paljon eloperäistä jätettä, ja kompostorissa jätteen sisältämät ravinteet saadaan hyödynnettyä omalla pihalla.

Kompostorin valinta

Puutarhajätteen kompostointi onnistuu joko:

– Puutarhajätekompostorissa
– Avokompostorissa eli kompostikasassa, avoimessa tai kannellisessa kehikossa

Puutarhajätettä voi laittaa myös keittiöstä syntyvän biojätteen sekaan, mikäli kompostoriin mahtuu, mutta ainakin meillä biojäte-kompostori on aina niin täynnä, että oman puutarhajäte-kompostorin perustaminen oli ainoa järkevä vaihtoehto. Pihamme on niin suuri, että myös puutarhajätettä syntyy aivan tolkuttomasti. On ihana ajatus, että nyt me saamme oikeasti myös hyödynnettyä niiden ravinteet kasvimaalla.

Valitsimme kompostoriksi Kekkilän 310-litraisen Puutarha- ja mökkikompostorin EKO-mallin, joka näyttää aivan jättikokoiselta pallogrilliltä. Kompostori on kevyesti eristetty, ja minkä vuoksi kompostoituminen käynnistyy varhain keväällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Kompostori on tarkoitettu kaikkien maatuvien jätteiden tehokkaaseen kompostointiin. Tämä on todella yksinkertainen käyttää ja valmistettu Suomessa kierrätysmuovista. Hyvä startti kompostihommille!

Tämän rinnalle aiomme nostaa vielä toisen puutarhajäte-kompostorin, jotta toisessa pääsee tapahtumaan aina jälkikompostoituminen, mutta se on sitten on vasta aloittelijan 2.kurssin kasvimaajuttuja, joten keskitytäänpäs nyt tähän ensimmäiseen kompostoriin. Hah.

Kompostorin paikan valinta

Naurattaa nämä kuvat, kun etsimme pallokompostorillemme kotia meidän pihalta. On tuo melkoinen ufo kyllä, kesän ykkösasuste oikein!

Kompostorin sijainnilla on väliä! Avokompostorin paikan kannattaa olla suht varjoisa ja suojainen, sillä sekä auringonpaiste että tuuli kuivattavat kasaa. Kannellisella kompostorilla tuulen merkitys ei ole yhtä suuri.

Ehkäpä olennaisin asia on se, että kompostorille tulee olla helppo kulku ja myös mahdollisuuksien mukaan tilaa kottikärryille. Kompostoinnista tulee helposti puuduttavaa, jos puutarhajätteen lappaaminen kompostoriin on liian vaivalloista.

Jos kompostoria harkitsee lähelle naapurin rajaa, tulee siitä keskustella naapurin kanssa. Myös talousvesikaivoon ja vesialueeseen pitää olla riittävästi matkaa. Koska suoto-, sade- ja sulamisvedet voivat imeytyä maaperään, monesti hiekka- tai sora-alusta on paras vaihtoehto.

Me löysimme aivan täydellisen kompostorin paikan kasvimaamme reunalta, kasvihuoneen takaa. Tänne mahtuu hyvin kärräämään kottikärryjen kanssa, täyttämään kompostoria, tekemään huoltotöitä ja viereen mahtuu hyvin myös toinen kompostori. Viljelylavoilta on lisäksi vain pikkumatka kulkea.

Luulenpa, että edelliset asukkaat ovat käyttäneet tätä maaplänttiä juuri samaan tarkoitukseen, sillä se vaikutti kuin asialle valmiiksi vihkityltä.

Kompostorin käyttöönotto

Kompostoria on helppo käyttää. Pohjalle laitetaan noin 5 cm kerros karkeaa oksahaketta tai risuja ilmavuuden varmistamiseksi ja siinäpä se! Kompostori on valmis käyttöön. Hyödynsimme itse pihan puista nurmelle tippuneita risuja.

Kompostoria täytetään puutarhajätteellä säännöllisesti. Jätteet levitetään tasaisesti kompostoriin pötköttelemään.

Mitä kompostoriin voi laittaa?

esim.
leikkokukat
kuihtuneet kesäkukat
vihannesten naatit
nurmikon leikkuujäte
kitketyt rikkaruohot (kuivata juuret ennen kompostoriin laittamista)
puista ja pensaista pudonneet lehdet
perennojen kuihtuneet varret
oksasilppu seosaineeksi…

Eli tosi paljon kaikenlaista, mitä nyt pihalta ja puutarhasta tulee.

Vioittuneiden kasvien ja rikkakasvien kanssa saa kuitenkin olla vähän tarkkana, sillä kompostorin pitää lämmettävä riittävästi. Tavallisimmat tautien aiheuttajat tuhoutuvat, kun lämpötila on useita viikkoja yli 40 astetta. Rikkakasvien siemenet tarvitsevat +55 astetta noin viikon ajan. Kotona, etenkin puutarhajätettä kompostoitaessa lämpötilat ovat sen verran alhaiset, että tuhoutumisesta ei ole takeita.

Hyvä varotoimenpide on kuivaus ennen kompostoimista: juuririkkakasvien juuret kuivataan auringossa ennen kompostoriin viemistä. Siementävät rikkakasvit kitketään ennen kukintaa, jolloin ne eivät pääse leviämään.

Kompostorin ylläpito

Jatkuva jätteiden lisääminen sekä oikea kosteus ovat tärkeitä kompostorin toiminnalle. Kompostiaineen olisi hyvä pysyä kosteana. Me heitimme nyt alkuun joukkoon märkiä lehtiä ojasta, sillä kannoin kompostoriin rutikuivaa puutarhajätettä. Jos komposti on liian kuiva, sitä voi kastella myös ihan pelkällä vedellä. Liian kosteaan kompostiin sekoitetaan kuivikeainetta.

Olennaista roolia komposti-show’ssa esittävät myös Kompostikuivike ja -virkiste.

Kekkilän komposti- ja huussikuivike pitää huolta siitä, että komposti pysyy hajuttomana ja ilmavana. Kuivike on imukykyistä ja pitää kompostin liian kosteuden loitolla. Näin jäte saa rauhassa kompostoitua muhevaksi mullaksi. Komposti- ja huussikuivike on valmistettu vain luonnollisista raaka-aineista: turpeesta, kutterilastusta ja männynkuoresta.

Kekkilän kompostivirkiste on taas valmiste kompostoinnin tehostamiseen ja nopeuttamiseen. Se vähentää hajuhaittoja, ehkäisee ravinnehävikkiä ja parantaa kypsän kompostin laatua. Kompostivirkistettä ripotellaan kompostoriin täytön yhteydessä: 10 litraa puutarhajätettä kohden tarvitaan 2 dl virkistettä. Keittiön biojätettä kuivempi, vähäravinteisempi puutarhajäte kompostoituu nopeammin virkisteen sisältämien ravinteiden ansiosta.

Kompostia sekoitetaan ja ilmataan parin viikon välein tarkoitukseen soveltuvalla sekoitussauvalla tai kuten meilläkin tehdään, ihan vaan talikolla. Kerran kuukaudessa on komposti hyvä kääntää perusteellisemmin ja peittää ohuelti kuivikeseoksella.

Kompostoria voi myös täyttää kerroksittain, välillä karkeaa maatuvaa ainesta lisäten (esim. kuorikate), jolloin ilmastamisen tarve vähenee. Mutta nämä ovat taas sellaisia pro-tipsejä, joilta voi sulkea korvat, jos haluaa aloitella mahdollisimman helpolla (niin kuin minä haluan!)

Missä kompostimassaa voi sitten käyttää? No pihalla ja puutarhassa, tietenkin! Valmis multamaiseksi maatunut massa sopii maanparannukseen, ja puolikypsää seosta voi käyttää puutarhassa katteena. Volá!

Melkoinen settihän tästä kirjoituksesta taas tuli. Tämä on kyllä sydämenasia itselleni. Tai ainakin siitä on kovaa vauhtia tulossa sellainen. Multa on niin ihana ja tärkeä asia.

Sinänsä huvittavaa, että niinkin luonnollinen asia kuin kompostointi, on unohtunut meiltä kaupunkielämään ja kaikenlaisiin palveluihin tottuneilta niin hyvin, että yhtäkkiä normaali luonnon kiertokulku tuntuu aivan taianomaiselta. Uuuuuu! Sieltähän syntyy oikeaa multaa.

Vaikka mullaksihan me ihmisetkin joskus päädymme. Läheiset voivat sitten ripotella hautaan Kekkilän kompostivirkistettä sekaan. Muah.

-Henriikka

Veneen keväthuolto         

Kaupallinen yhteistyö: Ryobi

Perjantaina meidän punaisen hirsitalon pihalla oli tekemisen meininki. Pidimme kunnon talkoopäivän, kun meren ja loppulumien vihdoin sulettua oli aika laittaa vene kevätkuntoon.

Veneilysesonki on täällä, ja Porvoon kaupunkikin laittaa varmasti pian laituripaikat keskustaan, joenvarteen, ellei tämä ole jo tapahtunut. Meidänkin pitää pian päästä veneellä syömään pehmistä vanhan kaupungin kupeeseen ja tutustumaan lähisaariin ja niiden retkeilymahdollisuuksiin paremmin. Viime kesä oli sellaista vene-elämäntavan starttailua, tänä kesänä lähtee!

Lue lisää

Päiväunia ja kolme jäätelöä päivässä

Vietämme juuri viikkoa Saksassa, vaaleanpunaisten puiden varjossa. Tulimme kolmisin tapaamaan puolison perhettä ja viettämään rentoa aikaa yhdessä. Rentoa se on ollutkin.

Minulla oli lomalle kolme tavoitetta: syödä gelatoa, ottaa kylpy ja nähdä vuoret.

Ei mennyt kuin kolme päivää, ja kaikki kolme tavoitetta olivat jo toteutuneet. Jopa heittämällä. Tänään söin kolme jäätelöä.

Lue lisää

Kalevala Koru, vastuullisesti voimanaisten jalanjäljissä

Kaupallinen yhteistyö Kalevala

Muutama vuosi sitten löysin Kalevala-korujen luo.

Se taisi olla juuri eräopaskouluvuosi, kun totisesti tajusin sydämeni pamppailevan vanhoille, mummilta saaduille perintökoruille. En tiedä, oliko se lähestyvä 30 vuoden ikä vai erinomaiset markkinointikampanjat. Varmaan molemmat. Mutta se tapahtui äkkiarvaamatta – yhtäkkiä vain tajusin, että nämä koruthan koskevat minuakin. Nämähän ovat minullekin, eivät vain äidilleni ja isoäideilleni.

Tajusin, että tällainen vähän sammaleinen seikkailijatytärkin voi pukea päälleen Kalevalaa.

Kuutar-korvakorut olivat klassinen lasku Kalevalan maailmaan. Ne ovat edelleenkin käytetyin Kalevala-koruni. Sittemmin olen tutustunut heidän koruihinsa syvemmin ja tarkemmin, niin vanhoihin kuin uusiin.

Ja eniten sitouttavin asia kaikessa on ollut se, että olen tutustunut Kalevala Korun historiaan ja arvoihin.

Lue lisää

Äideistä, mummusta ja tyttäristä (+North Outdoor -arvonta ja alekoodi)

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Kun puhutaan toukokuusta ja hiljaa lähestyvästä äitienpäivästä, käännän aina ajatukseni omaan äitiini. Valovoimaiseen, elämänjanoiseen äitiini.

Vasta hetken päästä ymmärrän, että äitienpäivä koskettaa tätä nykyä myös minua. Minä olen äiti. Se tuntuu edelleen, yli vuoden jälkeen, oudolta kirjoittaa ja sanoa ääneen.

Lue lisää

Tarina jatkuu: millainen uniikkikorustani tulee?

Kaupallinen yhteistyö: Kultaseppä Kulmala

Tiedän, että moni teistä on kaivannut tämän tarinan pariin. Ja jos ette olisikaan, niin minä ainakin olen. Tämä on tarina uniikkikorun synnystä.

Vettä on virrannut puroissa, järvissä ja merissä. Maailma ympärillä on nyrjähdellyt suuntaan ja toiseen, maannut kellallaan, mutta toisaalta paljastanut myös ihmeellisyyttään ja kauneuttaan. Parin viime vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään, ja samalla kaikki. Ei mitään ihmeellistä, ja toisaalta maailmankirjoja on raapustettu täysin uuteen uskoon.

Lue lisää

10 vinkkiä: Kuinka valita sopiva teltta?

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Kesä tulee vauhdilla. Sen tuntee aurinkona ja aurinkorasvana iholla, lämpönä merinopöksyissä ja iloisina kevätläikähdyksinä koko kehossa. Sieltä se taas tulee, taianomainen kesä, joka kestää periaatteessa vain pienen hetken, mutta samalla pienen ikuisuuden. Valoa riittää vuorokauden ympäri ja seikkailuja samoin.

Kesän lähestymisen huomaa aina siitäkin, että alan ajatella enenevissä määrin telttailua.

Telttailen kyllä talvisaikaankin, mutta en voi väittää, etten silti haikailisi kevään ensimmäisen telttaretken tuntuun. Siihen, ettei aamulla makuupussista ulos kömpiessä ole kylmä, ja kahvia voi keittää pelkkä flanellipaita päällään. Keväällä linnutkin ovat kaikkialla, mikä on tällaiselle tukkinukkujalle pelkkää plussaa, kun pystyn suodattamaan laulun yöllä ja nauttimaan siitä herätessäni. Tulkoon tuhannet, tai vähintään muutamat ikimuistoiset, telttayöt.

Nyt tulee juttu siitä, kuinka valita itselleen tai retkiryhmälleen sopivin teltta.

Vaikka itse sanonkin, tämä on hyvä juttu, informatiivinen mutta helposti lähestyttävä. Kannattaa lukea!

Lue lisää

Tyytyväisyys

Istun kotona. Paljon ei ympäriltä kuulu mitään. Näppäimistön äänet napsahtelee ilmoille, ja pesukoneessa käsinpesuohjelmalla pyörii värikäs leikkimatto, jolla pikkuinen ei enää pysy. Se saa elämän seuraavan pienen kodista. Muuten on aivan hiljaista.

Yritän saada kiinni, mitä mielessä pyörii.

Aion keittää pian kahvit. Sain torstaina lahjaksi etiopialaista, hedelmäistä kahvia kultaisessa paketissa. Se on juuri sellaista pienpaahtimokahvia, joka on niin rakkaudella paahdettu, että sen maistaa.

Lue lisää

Hirsitalon sisustussuunnittelu käytännössä

Kaupallinen yhteistyö: Aare Visuals

Pohjoisen tunturimaisemissa, kakkoskodin suojassa oli ohelppo ottaa etäisyyttä omaan kotiprojektiimme Porvoossa. Sanoinkin ystävälle puhelimessa sinne tultuamme, että olemme kuin lomalla omasta arjestamme.

Tänään palasimme kuitenkin kotiin, siis Porvoon kotiin.

Olemme tehneet vuoden aikana aivan järjettömästi kaikkea. Se on ollut ihan parasta, mutta samalla aika kuormittavaa. Nyt kun suurin osa kodin muutoksesta on takana päin, olo on kaiken kaikkiaan kuitenkin inspiroitunut. Lapista käsin ehti jopa ikävöidä kodin hulinaa ja muutoksen seuraamista. Mehän olemme saaneet aikaan vaikka mitä ja pian pääsemme lekottelemaan ja nauttimaan valmiin remontin tuloksista.

Olen noin miljoona ja yksi kertaa kiittänyt itseäni, että palkkasin suunnittelupuoleen apua ammattilaisilta. Sisustusarkkitehtitoimisto Aare Visuals on auttanut meitä koko projektin ajan, jotta oma hähmäinen visioni on päässyt kirkastumaan. Sisustussuunnittelu ja -arkkitehtuuri on oikeasti tosi haastavaa ja aikaa vievää, joten ammattilaisten ote oman puuhasteluni rinnalla auttoi ja auttaa pääsemään sellaiseen lopputulokseen, johon on helppo olla tyytyväinen. On ihana luoda sellainen koti, jossa viihtyy.

Pintaremontin lähtökohdat

Alun perin ajattelin tehdä kaiken itse. Ja siis kaikella tarkoitan suunnittelupuolta, sillä käytännöntoteutuksesta sähkö- ja vesitöitä lukuun ottamatta vastaa puolisoni, armahin Partasuu. Hän sanoi jo projektin alussa, että saan päättää kaikesta. Että hän voi antaa mielipiteitään, jos tahdon, mutta luovassa puolessa ja ideoinnissa hän luottaa minuun. Minä taas luotan häneen toteuttamispuolessa, joten jako on ollut toimiva ja selkeä.

Alun perin meidän ei myöskään pitänyt tehdä mitään remonttia. Kunnes sitten päätimmekin laittaa kaikki pinnat hirsiä lukuun ottamatta uusiksi – ja aika paljon muutakin. Käytännössä tämä tarkoitti erityisesti todella rutkaa määrää maalia. Tarkemmin pintaremontistamme ja sen sisällöstä olen kirjoittanut täällä postauksessa.

Alkuun päästyämme tajusin, että minulla on visio, mutta oma osaamiseni sisustuksen ja suunnittelun suhteen on aika vajavainen. Olen visiönääri, mutta se ei ylety näin laajoihin kokonaisuuksiin, enkä tajua esimerkiksi valaistuksesta mitään. Lisäksi tajusin inhoavani valintojen maailmaa, sillä sisustuksen(kin) saralla valintoja tulee tehdä aivan valtavasti.

Olin myös remontin alkuvaiheessa viimeisilläni raskaana, ja oma ajatuskapasiteettini valui moneen muuhunkin laariin. Yritin pyykkäillä kirppikseltä ostamiani vauvanvaatteita ja lukea, miten imetys toimii.

Pähkäilin tätä projektiani ja sen haasteita ääneen Instagram Storyssani. Sain hirveän määrän viestejä tyytyväisiltä sisustus-ammattilaisten käyttäjiltä. ”Maksaa kyllä, mutta on ehdottomasti rahan arvoista puuhaa. Parhaimmillaan ammattilainen tekee työnsä niin, että hänen palkkaus on myös taloudellinen voitto.” Todella moni suositteli ulkopuolisen suunnittelijan käyttämistä. ”Ammattilaisella on työkalut toteuttaa käytännössä ne ideat ja visiot, joita sinulla on mielessäsi.”

Sisustusarkkitehtitoimisto Aare Visuals

Stoorissa ilmoittautui myös Aare Visuals, joka olikin minulle entuudestaan tuttu. Aika nopeasti tein heidän viestinsä perään päätöksen, että hyppään heidän kelkkaansa. Ideat ja ehdotettu ”tuki” oli juuri sellaista mitä kaipasin.

Olen kai aina pelännyt, että sisustussuunnittelijan omat mieltymykset tekisivät kodistani jonkun muun kodin näköisen. Nyt olen tässä projektissa tajunnut, että hyvä suunnittelijahan kirkastaa vain asiakkaan omaa visiota.

Aare Visuals on kolmen sisustusarkkitehdin toimisto Kuopiosta. Vaikka kolmikon toimisto sijaitseekin Pohjois-Savossa, töitä tehdään ympäri Suomen. Me teimme projektin pelkästään etänä.

”Meidän tavoitteena on jokaisen asiakkaan kohdalla, että työskentely olisi mahdollisimman mutkatonta, mukavaa ja sujuvaa. Pääpaino meillä on kokonaisvaltaisissa sisustussuunnitelmissa, mutta niiden lisäksi annetaan tukea asiakkaan omiin suunnitelmiin. Tässä teidänkin kanssa sai kivasti olla tukena teidän/sun ajatuksissa ja suunnitelmissa – mutta kuitenkin laajalla skaalalla.”

– Titi, Aare Visuals

Mutkattomaksi, mukavaksi ja sujuvaksi kyllä yhteistyön koinkin, vaikka itseeni noita kolmea adjektiivia ei ehkä varsinkaan loppuraskaudesta pystynyt liittämäänkään. Vaihdoin mieltäni noin kahdeksan kertaa minuutissa, hamstrasin kodinrakennus-päissäni noin 23 valaisinta liikaa kodin eri tiloihin ja maalasimme useita seiniä jopa uudestaan projektin tiimellyksessä. Onneksi Aarelta satoi aina ymmärrystä ja naurua.

Mitä käytännössä teimme?

Aare Visuals toteutti kokonaisvaltaisen suunnittelun kotiimme. Syynissä oli siis koko koti ja kaikki sen tilat. Suunnitteluun sisältyi pintamateriaalit, kodin yleinen värisuunnitelma, irtokalusteet, kiintokalusteet, valaistus ja tekstiilit.

Erityisesti kaipasin apua tilojen sävyjen ja säilytysratkaisujen kanssa, joten niihin panostettiin spesiaalisti. Olin aivan pallo hukassa maalivalmistajien sävykarttojen kanssa. Mielestäni on mahdotonta hahmottaa satojen ja tuhansien sävyjen joukosta, mikä sävy voisi sopia minkäkin kanssa. Olen tottunut visuaaliseen suunnitteluun huomattavan paljon pienemmissä mittakaavoissa – nyt vastassa oli koko koti. Myös kiintokalusteet eli erilaiset kodin säilytysratkaisut aiheuttivat harmaita hiuksia. Annoin niiden suunnittelun mielelläni muiden vastuulle. Olen enemmän sellainen sopivien koristetyynyjen etsijä.

Miten yhteistyö eteni?

Yhteistyö ja suunnittelu alkoi järjettömällä draivilla. Koska olimme vauvan syntymän lähestyessä kiireisellä aikataululla liikenteessä, toimi Aare Visuals myös nopsasti suunnittelunsa kanssa.

Käytännössä tällainen yhteistyö sujuu usein niin, että pidetään alkupalaveri, jossa asiakas saa kertoa toiveensa ja tilanteensa. Sen jälkeen suunnittelija ottaa aikansa, jonka jälkeen esittelee ideansa. Sen jälkeen kokonaisuutta viilataan esimerkiksi vielä kerran tai kahdesti, riippuen millaisesta kokonaisuudesta on sovittu. Itselläni Aare toimi matkan varrella myös yleiskonsulttina kiperimmissä tilanteissa, joissa halusin tarkistaa jonkun tietyn asian ammattilaiselta.

Olin superfiiliksissäni siitä, kuinka hyvin Aare Visualsin Titi sai kiinni ideoistani ja kokonaiskuvastani. Sillä jos ollaan ihan rehellisiä, tyylini ei ehkä edusta sellaista klassisinta ja helpoimmin hahmotettavaa tyylisuuntaa. Kuvailisin sitä pikemminkin sopivan rönsyileväksi ja poukkoilevaksi. Parin etätapaamisen jälkeen saimme kokonaissuunnitelman valmiiksi ja pystyimme aloittamaan käytännöntekemisen suunnitelman nojalla.

Yksityiskohdat ja pienet linjat tietysti elivät ja elävät matkan varrella, mutta oli vapauttavaa, kun kokonaisuus oli laitettu yhteen laajaan PDF-suunnitelmaan ja pohjapiirrokseen, josta käydä tiirailemassa asioita tasaisin väliajoin.

Ennen vauvan syntymää, vuosi sitten keväällä, pääsimme todella pitkälle, jonka jälkeen otimme tahallisesti aikaa vauvakuplalle. Kesän jälkeen, iltojen pimetessä ja pihahommien väistyttyä palasimme jälleen remontin pariin, ja nyt Lappi-kevään jälkeen pystymme saattamaan kokonaisuuden maaliin. Omakotitalo nyt aina elää ja projekteja riittää, mutta pintaremontin maali häämöttää viimeistään alkukesässä.

Jos elämäntilanne olisi ollut toinen, ei projektia olisi tietysti tarvinnut levittää näin laajalle aikajanalle. Mutta kun samaan aikaan on muun muassa reissailtu ja rakennettu terassia, laituria, paljua ja kylvetty kasvimaata, opeteltu veneilemään sekä kasvatettu vauvaa, on ollut ihana tehdä vähän rauhallisemmin.

Suunnittelun kulmakivet: Kestävää, leikkisää ja ajatonta

Pyrin koko projektin ajan takomaan itselleni yhtä ajatusta takaraivoon: älä lähde mukaan trendeihin. Tiedän, se on melko mahdotonta, sillä emme ole immuuneja ympärillämme tapahtuvaan ja näkyvään. Jotkut asian tiesin kuitenkin helposti tämän vuoden tai viimeisen muutaman vuoden jutuksi, jolloin ne oli helppo myös torpata.

Haluan remontoida kodistamme mahdollisimman ajattoman, jotta remontti palvelee vähintään seuraavat kymmenen vuotta, mieluiten yli. Tämän vuoksi pidän vanhanajan tunnusta, sillä tiedän, ettei rakkauteni vanhaan tule tyssäämään. Toimiva pohja luo mahdollisuuden sille, että pienillä yksityiskohdilla voi sitten muokata kokonaisuutta ajan saatossa. Vaihtelusta nimittäin pidän, mutta se ei tarkoita, että koko huusholli pitää värkätä uusiksi – kirppikseltä ostetut pöytäliinat tai kynttilänjalat voivat riittää.

Sen lisäksi, että asiat eivät saa olla ajassa kiinni, niiden pitää olla riittävän helppoja ja käytännönläheisiä. Meidän multaisille varpaille ja sormille ei sovi oikeastaan mikään vitivalkoinen, eikä kärsivällisyytemme riitä, jos koti ei kestä melko vallatontakin elämää. Lisäksi tuleva taaperoaika vaatii varmasti verot kodistakin. Oli onni, että Aare Visuals osasi ohjata oikeanlaisiin ratkaisuihin. Ei ollut kerta tai kaksi, kun tuli ehdotusta jostain ”joka saattaisi kestää kulutusta vähän paremmin.”

”Kestävät valinnat ja ratkaisut sisustuksen suhteen on meille suunnittelun lähtökohta. Hyvin suunniteltu kokonaisuus kestää aikaa ja käyttöä itseltä seuraaville. En silti haluaisi laittaa liikaa paineita sen suhteen, että on tehtävä kerralla oikeat valinnat loppuelämäksi, sillä ken tietää loppuelämästään..? Uskon kuitenkin, että hyvä tilasuunnittelu antaa tilaa muuttaa mieltä. Laadukkaat materiaalit ovat muokattavissa ja tuovat iloa myöhemmin seuraavalla omistajalla.”

– Titi, Aare Visuals

Kestävyyden ja ajattomuuden rinnalla kulki ajatus leikkisyydestä. Enkä tarkoita tällä nyt mitään pastellitaivasta tai silkkaa naivismia, vaan sitä ettei kodin tarvitse olla niin vakava asia. On hauska yhdistellä yllättäviä väri- tai materiaalivalintoja tai rikkoa kokonaisuutta yllätyksellisesti. Isoveljeni on tituleerannut tyyliäni ”pelottavaksi mummolaksi”, mutta minulle tällainen paikoitellen sekavakin kokonaisuus luo tunnun kodista. Lämmöstä. Elämästä.

Ja sehän sisustuksessa onkin parasta. Kukin voi luoda sen kodintunnun juuri sellaisilla asioilla ja tyyleillä, joista itse pitää – ja pyytää ja palkata siihen luomistyöhön jeesiä, jos tuntuu, ettei omat resurssit riitä.

Jos kaipaat itse apua oman kotisi tai vaikka yrityksen sisustusasioissa, uskallan todella lämpimästi suositella Aare Visualsin lämmintä ja sydämellistä, mutta yhtä lailla laadukasta ja ammattimaista palvelua.

Aare auttaa myös hahmottamaan mahdollista kokonaisuutta kanssasi, jos et ole aivan varma itse, millaista apua tarvitsisit ja minkälaisessa paketissa. Itsekään en alun perin tiennyt, millaista apua voisin saada. Laitoin vaan viestiä, että SOS, nyt olen jumissa.

Jos apu kutkuttaa, helpoimmalla pääset, kun laitat mailia suoraan heidän nettisivujensa yhteydenottolomakkeen kautta. Tai voit vaikka jäädä seurailemaan Aaren meininkiä Instagramissa, jos tulevaisuudessa löydät itsesi tarvitsemasta ammattilaisjeesiä.

Nyt nautin muutamasta viikosta etelässä, tilailen kaapinnuppeja kevään remonttia odottelemaan ja tunnen tyytyväisyyttä siitä, että molemmissa kodeissamme vallitsee kodin tuntu.

– Henriikka

Kuvat satunnaisia näyttökuvia kokonaissuunnitelmasta

Elämän fundamentit

Viime vuonna luin toimittaja Lena Nelskylän haastattelun Helsingin Sanomista.Taianomainen arki” oli otsikkona jo niin houkutteleva, etten voinut jättää artikkelia lukematta.

”Elämää ei kannata tuhlata odottelemalla viikonloppua, sanoo Lena Nelskylä, jonka mielestä juhlamekot ja spontaanit piknikit sopivat mainiosti keskelle työviikkoa.”

Pelkäsin kyllä aluksi, että juttu on jotain huttuista, toksista positiivisuutta, mutta onneksi ei. Inspiroiduin jutusta syvästi.

Löysin jutusta paljon itseäni, mutta toisaalta löysin tällaiseen ”pyrin tekemään elämästäni elämyksellistä ja onnellista” -ajatteluun Lenan kautta myös syvemmän tason. Tätähän voi todella tituleerata aivan elämäntavaksi! (Se tuli kuulemma Lenallekin yllätyksenä, kun hän puki ajatuksensa yhdessä yössä teoriaksi vihkoonsa.)

Pyysin Lenan loppuvuodesta podcastiini puhumaan tarkemmin aiheesta ”Kuinka tehdä elämästä onnellisempaa”. Uskallan väittää, että kemiamme klikkasivat jutuissamme ja ajatuksissamme hyvin, ja pääsimme aiheessa syvälle. Niin syvälle, että nyt podcastin juuri alkaneeseen 5.tuotantokauden ensimmäiseen jaksoon pyysin taas Lenan vieraaksi. Jakso käsittelee Elämän fundamentteja, toinen Lenan teoria, johon vakaasti uskon.

Mitä ovat elämän fundamentit?

Elämän fundamentit ovat yksinkertaisesti elämän tukipilareita, jotka tekevät elämästä mahdollisimman täyttä ja hyvää.

On olemassa yleisiä, kliseisiä hyvinvointi-teesejä, jotka koskevat kaikkia: x-määrä unta, terveellinen ruoka, mielekäs työ… Mutta elämän fundamentit ovat sen sijaan kullekin henkilökohtaisia. Ne ovat asioita, jotka rakentavat omaa hyvinvointia ja hyvää arkea. Tyytyväisyyttä elämään.

Kun Lena esitteli minulle tämän elämän fundamentit -teoriansa, minulla lähti ajatuskelat samantien liikkeelle. Mietin joululoman yli fundamenttejani antaumuksella.

Lopulta päädyin näihin viiteen:

  • Kehon käyttäminen
  • Mielen käyttäminen
  • Elämyksellinen arki
  • Luonnossa olo ja yhteys luontoon
  • Yhteys läheisiin

Eli tiivistettynä nämä voisivat oikeastaan kirjoittaa näin:

Yhteys kehoon, mieleen, luontoon ja läheisiin + elämyksellinen arki.

Nämä eivät ole missään järjestyksessä, yhtä tärkeitä kaikki ja kaikki toinen toistaan täydentämässä.

Mitä nämä fundamentit sitten tarkemmin tarkoittavat?

Kehon käyttämisellä tarkoitan liikettä. Sitä että pysyn liikkeessä ja saan käyttää kehoani. Kyseessä voi olla hyötyliikunta tai suunniteltu urheilusuoritus. Joka tapauksessa kaipaan sitä, että mielen lisäksi myös kehoni pysyy aktiivisena. Joskus se tarkoittaa villiä tanssia imuroidessa, joskus hiihtolenkkiä. Yhteys kehooni on minulle ehdottoman tärkeä asia.

Mielen käyttämisellä tarkoitan sitä, että opin uutta, kehityn ja käytän aivokapasiteettiani. Usein tämä fundamentti täyttyy esimerkiksi lukiessa tai käydessä omia ajatuksia avaavia keskustelua. Ylipäänsä se, että saa avartavia ajatuksia oman mielen ulkopuolelta, tuntuu äärimmäisen tärkeältä. Myös kirjoittaminen menee minulla tähän kategoriaan. Saan sulatella ajatuksiani.

Elämyksellinen arki on sitä, että kaikesta ei tule liian rutinoitunutta. Että arjessa riittää yllätyksiä. Että lounaan voi välillä syödä ulkona viltillä tai että aamiaisleivän päälle laittaa päälliset nauran naaman muotoon. Että oma elämä on sopivasti elämyksillä höystetty.

Luonnossa olo ja yhtys luontoon tulee tuskin teille yllätyksenä. Luonnossa olen oma itseni. Kaipaan sen läheisyyttä, sen parantavaa ja rauhoittavaa voimaa. Haluan olla yhteydessä luomakuntaan ja elää myös sitä kunnioittaen. Luonnossa asiat loksahtavat automaattisesti prioriteettijärjestykseen.

Viimeisenä kohtana on yhteys läheisiin, varsinkin niihin kaikista tärkeimpiin, mutta ehkä myös yleisesti yhteys ihmisiin. En ole autio saari, ja perhe on minulle kaikki kaikessa. Ilman heitä en olisi oma itseni ja läheisteni kautta myös peilaan paljon itseäni ja omaa elämääni.

Nämähän ovat oikeasti todella simppeleitä juttuja. Mutta yllättävästi niiden miettiminen on kirkastanut minulle sitä, millaista elämää haluan elää.

Täällä Lapissa on ollut aikaa ajatella, mutta on ollut myös mahdollisuus toteuttaa näitä kaikkia. Varsinkin ensimmäisellä viikolla minulla oli niin vähän töitä, että aikaa jäi päivisin hiihtää ja nähdä ystäviä, iltaisin lukea ja kököttää Partasuun kainalossa.

Mietin ensimmäisen viikon jälkeen, miksi elämä tuntui niin onnelliselta. Sitten tajusin, että kaikki fundamentit ovat täyttyneet. Kaikki viisi on tullut huomioiduksi. Se teki elämästä hyvää, vaikka sinänsä mitään ihmeellistä ei ollutkaan ohjelmassa.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, eilen julkaistussa podcast-jaksossa sukellamme aiheeseen syvemmin. Podijaksot löytyvät Spotifystä, Suplasta, Applen podipalvelusta, Acastista ja muista ilmaisista podipalveluista.

Mutta ei hätää, jos podcast-hommat eivät ole sinun juttusi. Tiedän, että podcast-viittaukset saattavat rasittaa, jos niitä ei itse kuuntele. Saat kyllä tästä tekstistäkin ihan riittämiin Lenan teoriasta, jotta voit alkaa pohtimaan omia elämän fundamenttejasi.

Suosittelen lämmöllä pohtimaan omaa elämäänsä tällaisen näkökulman kautta. Vaikka löydökset eivät olisi isoja, niin uskon, että fundamenttien tiedostaminen ja vaikkapa niiden ylöskirjaaminen voi saada aikaan elämässä sopivaa liikettä mielekkäämpään suuntaan.

Lämpöä ja kirkkaita ajatuksia kaikille.

-Henriikka

Kuvat ovat jo pari vuotta vanhoja. En ole leikannut yllätyksenä taas etuhiuksia. Näissä vaan oli mukavasti sellaista arjentuntua.

Ystäväni katkeruus ja kateus

En haluaisi ajatella niin paljon omaa kehoani. Ainakaan sitä, miltä se näyttää. Mutta ajattelen.

Juuri kun olin päässyt siihen pisteeseen, että olin päässyt selkeästi kehosuhteessani tasapainoiseen tilanteeseen, tulin raskaaksi.

Nyt tutun vatsani tilalla on ollut jo pian pari vuotta aivan uudenlainen maha. Ensin hiljalleen pullistuva, sitten aivan valtava, minkä jälkeen hetkessä ruttuinen, arpinen ja tummunut. Napatyrällinen, kaiken päälle.

Toisaalta on hyvä, että aikaa kuluu. Alan hiljalleen unohtaa, miltä mahani ennen tuntui ja miltä se näytti. Yritän olla liikaa katsomatta vanhoja valokuvia. Katkeruus nostaisi helposti päätään.

Katkeruus nostaa päätään myös silloin, kun mietin tilastoja. Miten todennäköistä oli, että raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on yhtä hidasta ja haastavaa kuin minulla? Hyvin epätodennäköistä. Miksi minulle sitten piti käydä näin? Tuota lausetta olisi helppo jäädä pyörittämään mieleen ikuisiksi ajoiksi. Pyörittämään niin pitkäksi aikaa, että muodostuu itsesäälin kuoppa, josta ei noin vain nousta.

Olen katsonut mahaani niin monta kertaa ja miettinyt, että kenen ihmeen tuo on. Ei minun ainakaan.

Olin tottunut sellaiseen tavalliseen mahaan. Sellaiseen, jossa on napa. Olin 29 ja puoli vuotta tottunut minun mahaani. Katkeruus meinaa välillä ottaa vallan, kun ajattelen, että nyt tämä ruttukasa on minun mahani. Maha, jota tulen kantamaan loppuelämän. Etten tule saamaan takaisin sitä tuttua, sileää mahaa, vaan tilalla on tämä, jossa sisäelimetkin ovat aivan väärillä paikoilla.

Katkeruuden rinnalla taistelen kateutta vastaan. En olisi voinut kuvitellakaan, miten paljon kateutta herättää nähdä kuva navasta. Siis aivan minkälaisesta navasta vain. En ennen ajatellut napoja ollenkaan.

Kateus tulee helposti kaveriksi. Aivan oma lukunsa on nopeasti tai jopa aivan normaalisti palautuvat äidit. Sellaisetkin, joilla on vain joitain arpia tai vain jonkun verran roikkuvaa, ylimääräistä ihoa ja arpia. Vain pienet napatyrät.

Olen välillä kateellinen jopa heille, jotka ovat palautuneet keskimääräistä huonommin, mutta eivät kuitenkaan yhtä huonosti kuin minä.

Ja heille myös, jotka pystyvät tekemään kaikkea.

Ja sellaiset henkilöt, jotka pystyisivät mihin tahansa, mutta eivät tee mitään – ne vasta ovatkin vaikeita kohdata. Tekisi mieli mennä huutamaan päin naamaa, että miksi tätä ei käynyt sinulle, kun ethän edes tee kehollasi mitään.

Pahinta ovat ehkä ne somevaikuttajat, jotka kirjoittavat peiliselfieiden rinnalle kuvatekstiksi: ”3 kuukautta synnytyksestä. Mikä on sinun tekosyysi?” Oma kehoni ei ole varmaan ollut yhtä palautunut edes syntyessäni.

Tiedän hyvin, että nämä ovat hyvin rujoja, käsittelemättömiä ajatuksia. Sellaisia syvän sisimmän huutoja. Raakaversioita mielen kiemuroista. Päästän harvoin tällaisia keloja ulos edes itselleni, koska ne alkavat vain ruokkia itseään. Koska niistä ei ole mitään hyötyä.

Olen onneksi lähes koko ajan niskan päällä. Ja sitten välillä ryöppyää kuohahdus läpi järjen, suoraan jostain sopukoista, ja tunnen kaikki kamalat tunteet, kaikki hirveän rumat ajatukset.

Haluaisin ajatella itsestäni kauniisti, mutta aina en pysty.

Katkeruus ja kateus ovat tulleet tutuiksi viimeisten kuukausien aikana. Pystyn aika hyvin taistelemaan niitä vastaan, mutta en aina. Ehkä ajatukset muuttavat joskus muotoaan niin, ettei tätä tarvitse enää kutsua taisteluksi. Ehkä opin katsomaan itseäni lempeästi myös huonoina hetkinäni.

Eniten vihaan sääliä. Sitä että ihmiset katsovat minua säälien tai ajattelevat, että voi ei, kun sille kävi noin. Että ennen hän oli niin normaali, ja voi ei nyt. Voi ei. Välillä minulla menee myötätunto ja säälikin aivan sekaisin. Molempia taitaa olla vähän vaikea ottaa vastaan sellaisilta, jotka eivät yhtään ymmärrä, eivätkä ole kokeneet mitään vastaavaa.

Eniten on auttanut se, että on valjastanut oman kehonsa niin sanotusti keskustelun aiheeksi, palautuvien hyväksi, koko kansan ruttumahaksi. Mutta on tämäkin välillä ihan kamalaa. Tässä on aika haavoittuvassa asemassa.

Eräs ystäväni sanoi, että ei haluakaan enää tulla raskaaksi sen jälkeen, kun on nähnyt mitä minulle kävi. Että hän aloitti jälleen ehkäisyn käytön. Sanoin ääneen, että ymmärrän, että on tämä aika raskasta. Todellisuudessa meinasin purskahtaa itkuun ja valua pienenä myttynä maahan.

Ihan karseaa ja toisaalta myös tosi pelottavaa jakaa omasta vatsastaan kuvia. Vaikka olenkin saanut tuhansia ihania viestejä, kyllä mieleen jäävät kummittelemaan myös ne kommentit, joissa lukee, että hyi helvetti, tai ne, joissa todetaan, että en kyllä panisi edes takaapäin. Keskustelupalstoilla on oikeasti arvioitu sitäkin, että voisiko kanssani harrastaa enää seksiä. Ajatelkaa! Ikään kuin se olisi heistä kiinni.

Ja sitten kuitenkin huonoina hetkinäni mietin, että jos nyt eroaisin,
niin haluaisiko minua enää kukaan.

-Henriikka

Eväät

Kävimme eilen ystäväni Terhin kanssa retkellä tunturissa. Tarkemmin sanottuna kyseessä taisi kyllä olla tunturiselänne, Äkäskero, josta tuli kertaheitolla suosikkejani.

Voi kyllä olla, että olen joskus ennenkin käynyt siellä. Tuppaan kuitenkin aina unohtamaan uskollisesti lähes kaikki vierailemani paikat, joten olen saattanut ristiä tämän suosikikseni jo joskus aiemmin.

Noniin, tein pikaisen googlauksen ja KYLLÄ. Olen käynyt Äkäskerolla aiemminkin. Muutama vuosi sitten elokuisella reissulla siskoni kanssa kävimme ihailemassa kerolla auringonlaskua. On se hyvä, kun on itse suositellut kohdetta blogissaan ja silti menee paikan päälle kuin ensikertalainen.

Tarkoitukseni oli kuitenkin kirjoittaa siitä, että aina kannattaisi jaksaa tehdä eväät. Retki ilman eväitä ei ole retki, vaan ulkoilua.

Olen laiska eväiden tekijä. Eilen puhuimme Terhin kanssa, että jaamme tämän haasteen molemmat. Eväät on maailman ihanin asia, mutta niiden tekeminen tuntuu usein vaikealta – ja usein aivan syyttä.

Eilen kävimme matkan varrelta hakemassa mukaamme laskiaispullat, ja olin keittänyt kahvia termariin. Ei vaiva ollenkaan. Ei minkäänlainen. Mutta miten ihanaa onkaan kaataa höyryävää juomaa tunturin (tai tunturiselänteen) huipulla kuksaan ja ottaa tauko. Minimaalinen vaiva, maksimaalinen nautinto.

En tiedä miksi eväiden tekoon on aina niin suuri kynnys. Välillä huomaan, että jopa take away -mukiin kahvinkeitto ja mukin mukaanotto kävelylle tuntuu vaivalloiselta. Saati sitten kunnon retkileipien kääräisy mehiläisvahakääreeseen ja reppuun sujauttaminen. Sille ei ole mitään järjellistä perustetta, miksi eväisiin on niin korkea kynnys, sillä jo parissa minuutissa saa aina loihdittua jotain.

Eilen mietimme ääneen, että pitäisi kyllä taas ryhdistäytyä termarin kanssa. Tehdä useammista ulkoiluista retkiä, ihanista hetkistä vielä ihanampia. Nautiskella.

Tämä olkoon siis pieni lähitulevaisuuden tavoite: Tee eväät.
Niiden vaiva-ilo-suhde on aina räiskyen plussan puolella.

Katson aina @retkiruokaa-Instagram-tiliä kuola valuen. Siellä loihditaan vaikka minkälaisia outdoor-eväitä. En kuitenkaan laita rimaa niin korkealla, vaan enemmänkin tällaiselle pulla+kahvi-tasolle.

Sitten voin termarini kanssa jälleen piipahtaa Äkäskerolle ja todeta, että täällä en olekaan koskaan ollut, tästä tulikin ihan lempparini.

-Henriikka