Kaupallinen yhteistyö: Kultaseppä Kulmala

Tiedän, että moni teistä on kaivannut tämän tarinan pariin. Ja jos ette olisikaan, niin minä ainakin olen. Tämä on tarina uniikkikorun synnystä.

Vettä on virrannut puroissa, järvissä ja merissä. Maailma ympärillä on nyrjähdellyt suuntaan ja toiseen, maannut kellallaan, mutta toisaalta paljastanut myös ihmeellisyyttään ja kauneuttaan. Parin viime vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään, ja samalla kaikki. Ei mitään ihmeellistä, ja toisaalta maailmankirjoja on raapustettu täysin uuteen uskoon.

Omassa elämässäni on puhaltanut puhuri. On yhtäkkiä niin tiiviisti vierellä kulkeva Partasuu, uudet kodit ja uusi perheenjäsenkin. Olen kyllästymiseen asti kertonut kuulumisiani, jotka ovat pitäneet sisällään niin monta suurta muutosta, että jälkikäteen ajateltuna vähän pyörryttää.

Vihdoin vuodenvaihteessa, lapsen lähestyessä vuoden ikää, alkoi päässä kirkastua, sumu hälvetä mielestä.

Arki tuntuu sellaiselta, että päivät ovat alkaneet vieriä liian nopeasti. Kai se kertoo onnesta, jos hetkiä tekisi mieli viivyttää. Haluaisin näiden päivien pysyvän. Että niissä voisi rauhassa kellua, että niitä voisi tarkkailla ja tutkailla ajan kanssa. Vaan totta on, että ne vain juoksevat ohitse, välittämättä toiveistani. Kai se tosiaan kertoo onnesta.

Uniikkikoru, lahja itselleni eletystä elämästä

Kirjoitin reilu 2 vuotta sitten postauksen syntymäpäivälahjasta itselleni. Olin täyttämässä saman vuoden lopussa 30 vuotta, ja minulla ja Kultaseppä Kulmalalla oli sydäntä kutkuttava projekti käynnissä.

Olin päättänyt teettää itselleni uniikkikorun elettyjen vuosikymmenten kunniaksi. Suunnittelimme sen yhdessä Pekka Kulmalan kanssa, ja hänen tehtäväkseen jäi sen toteuttaminen.

Siitä kuukauden päästä korona pyyhki yli koko Suomen ja koko maailman. No, te tiedätte. Asiat eivät menneet aivan niin kuin oli suunnitellut. Asiat menivät suoraan sanoen niin, ettei kukaan ollut suunnitellut mitään sinne päinkään. Laitoimme yhteisymmärryksessä Pekan kanssa projektin odottamaan otollisempaa ajankohtaa.

Puolitoista vuotta sitten, joulukuussa, täytin 30 vuotta. En saanut juhliani, enkä vielä koruanikaan, mutta olin saanut hienot kolme vuosikymmentä. Kaiken lisäksi, maailmantilasta huolimatta, olin tosi onnellinen. Olin täynnä sellaista syvää merkityksellisyyden tunnetta, jollaista en ollut ennen kokenut. Olimme juuri muuttamassa sielunkumppanini kanssa hirsitaloon Porvoon saaristoon. Ja mikä parasta, sisälläni kasvoi pieni ihminen. Pieni ihmeellinen ihminen.

Ja vesi sen kuin jatkoi virtaamistaan. Aina se vain jatkaa.

Nyt olen jo pian 31 ja puoli vuotta ja saamassa vihdoin taas ajatuksistani kiinni. Oli aika kaivaa koruprojekti pöytälaatikosta takaisin päivän valoon, puhaltaa visioiden ja keskeneräisten suunnitelmien päältä pölyt pois. Onneksi Kulmalalla oltiin samaa mieltä.

Millainen uniikkikorusta tulee?

Kävin juuri ennen toista Lapin kevätpätkäämme Kulmalalla pulla- ja korukahveilla. Siitä on tullut tapamme. Samalla sain nähdä, kuinka koruni oli alkanut rakentua. Ihmeellinen käsityön maailma ja parantava voima.

Olimme nähneet Pekan kanssa ennenkin ja jutelleet, mitä korultani haluan.

Korun lähtökohdat olivat seuraavat:

– Käytännöllinen, riittävän yksinkertainen, selkeä
– Voimakoru (Että kantaessani sitä, se ei olisi vain koru, vaan muistoja, väkevyyttä ja tarinaa.)
– Muotokieli, idea ja ajatus luonnosta
– Korun ei tarvitse huutaa kauneuttaan, vaan se vain on – luonnonkaunis

Sen lisäksi haluan (ja Kulmallakin haluttiin), että koruni on vastuullinen. Että alkuperät on selvillä, ettei kukaan ole kärsinyt koruni vuoksi, ja että sitä kantaessani voin olla aidosti sydämestäni ylpeä.

Koru tehdään pelkästään suomalaisesta raaka-aineesta: suomalaisesta jalokivestä, kirkkaasta mutta vähän vihreänsävyssä hehkuvasta beryllistä, sekä suomalaisesta, lappilaisesta kullasta.

Riipuksen kulta tulee Lapin kultamailta – muun muassa Ivalojoen, Lemmenjoen ja niiden sivujokien alueelta sekä Tankavaaran seudulta. Se on mahdollisimman hyvin ympäristöä kunnioittavalla tavalla huuhdottua ja tuotettu korukäyttöön. Kaikki muukin Kulmalla käytetty kulta on kierrätettyä, he eivät siis käytä lainkaan niin sanottua kaivoskultaa.

Olimme päätyneet siihen, että korusta tulee riipus – vähän kuin amuletti. Ketjusta tehdään niin pitkä, että saan koruni paidan alle piiloon, ja se voisi tahtoessani olla minulle itselleni vain, iholla ja sydäntä lähellä.

Jalokivenä kotimainen berylli

Kun edelliskerran olin käynyt Kulmalla, olin valinnut riipukseeni kiven. Voin kertoa, ettei aluksi tuntunut helpolta istua upeiden suomalaisten, beryllien ääreen ja tuijottaa niiden kauneutta. Miten sellaisista voi muka valita?

Lopulta päätös oli kuitenkin yllättävän selkeä. Kun kiviä oli tuijottanut ja ihastellut aikansa, ne alkoivat näyttää keskenään erilaisilta ja erillisiltä, eikä sellaiselta isolta kasalta, niin kun vaikka Nipsun ametistiluola Muumilaakson tarinoissa 90-luvulla.
Yksi kirkkaista, mutta eri vihreänsävyissä hehkuvista beryilleistä tuntui eniten omalta. Sen pisaramainen muoto, selkeys ja sävy vetosivat. Päätin, että siitä tulee jalokivi koruuni.

Haluan kertoa vielä lisää näistä vastuullisista, suomalaisista jalkokivistä.

Kulmalalta löytyy luultavasti maailman paras kokoelma Luumäen beryllejä. Louhokselta ei ole löytynyt enää näitä aarteita, ja toiminta on hiipunut beryllien osalta olemattomiin. Tällä hetkellä niiden anti on siis ehtynyt, eikä kotimaisia beryllejä saa todellakaan helposti, paitsi yksittäisiä kappaleita seppien ja keräilijöiden kokoelmista – ja tietysti Kulmalalta.

Kulmalan etu on siinä, että heillä osataan valita kivet kultasepän tarkkuudella, eli ottaa huomioon esimerkiksi kivien hionnat ja puhtauden (niitä on kuulemma todella surkeitakin) ja siten myös sopivuus koruun istutettavaksi. Kiviä on ihan pieniä ja sitten toisaalta taas reilun kokoisia, vaihtelevuutta löytyy reippaasti.

Myös sävyt ja koot vaihtelevat. Keltaisen sävyisiä beryllejä kutsutaan kultaberylleiksi ja vihreän sävyisiä heliodoreiksi (kreikaksi auringon lahja). Minun koruuni tulee siis juuri tällainen auringon lahja.

Luumäen berylli kuuluu jalokivien luokituksessa beryllien ryhmään, joihin kuuluvat myös paremmin tunnetut smaragdi ja akvamariini. Ainakin smaragdeista luulisi kaikkien olevan tietoisia, vaikka tietämys ei (vielä) kulkisikaan berylli-tasossa.

Knoppitietona sellainen hauska juttu, että antiikin kreikassa läpiväkyvästä beryllistä on valmistettu silmälaseja. Jalokivi on siis tunnettu jo pitkän pitkän aikaa. Suomalainen jalokivi on kuitenkin verrattain uudempi löytö, sillä juuri tuo Kännätsalon heliodori on vahvistettu jaloberylliksi vuonna 1982.

Naurattaa tämän asian arkisuuden ja juhlavuuden ristiriita: upean koruni upea berylli-jalokivi tulee Kännätsalosta! Voisiko romanttisempaa nimeä edes olla? Tuskin.

Tilauskorun suunnittelu

Kävimme myös ajatuksella ja hartaudella läpi korun muotoilua.

Jos itse korun näkeminen on jännittävää, niin oli myös Pekka Kulmalan luonnosten näkeminen. Hän on niin taitava piirtämään, että jo luonnoskirjaan piirrettyjen hahmotelmien näkeminen tuntuu lahjalta. Niitä katsellessa tuntuu ihan hullulta, että joskus noiden luonnosten pohjaltaa rakentuu juuri se minun koruni. Käsinkosketeltava, oikeasti olemassa oleva.

Karkeita ehdotelmia oli alkuun useita. Kävimme niitä hartaudella läpi. Selitin ja analysoin, kerroin mitä kustakin ajattelen: Mitä haluaisin säästää ja mistä karsia, mitä en missään tapauksessa halua koruuni (esim. rakkaa eli kiviröykkiöitä esittävää yksityiskohtaa – Kulmalan väki sai ensi kerran kuulla asiasta nimeltä ”reikä- ja rykelmäkammo”. Jep, minulla on se. Se on kuitenkin ihan toinen tarina.)

Sain rehellisesti kertoa ajatuksiani ja rehellisesti kertoa senkin, jos minulla ei yksinkertaisesti ollut jostain asiasta mielipidettä. Enhän minä suoraan sanoen tiedä koruista aivan kauhean paljon, eikä onneksi tarvitsekaan. Toisaalta taas huomasin, että kun saa vain olla rehellinen ja turvallisessa seurassa, pystyy omat mieltymykset kyllä löytämään ja ilmaisemaan.

Siinä jutellessa ja luonnoskirjan sivuja selatessa, alkoi punainen lanka hahmottua. Mieluisimmat muodot ja yksityiskohdat alkoivat nousta esille sivujen pinnalta, ja aloin samalla ymmärtää, mitä korultani haluan.

Haluan, ettei berylli ole piilossa liikaa kullan sisällä. Se saa näkyä ja tuntua, muodostaa kaiken keskiön. Haluan toisaalta pehmeitä muotoja, mutten kuitenkaan liian naiiveja tai romanttisia. Kaikki sakarat ja sörröttävät yksityiskohdat karsin heti kättelyssä – riipus ei saa tarttua villapaitaani, enkä halua varoa sitä liikaa.

Toivoin myös, ettei riipus kovin herkästi kääntyisi väärinpäin pitäessäni sitä, ja Pekka lupasi, ettei se käänny koskaan. Täydellistä.

Erityisesti ihastuin luoviin yksityiskohtiin, joita ideat olivat pullollaan.  Kaikki niistä. Näköisiäni tarinoita, arvoja ja merkitystä oli viljelty koruihin kosolti. Pekka oli kuunnellut juttujani, ja tästä on oikeasti tulossa kantajansa koru. Se tuntui tärkeältä.

Lähelle ihoa, lähelle sydäntä

Selkeys, luonto ja voima olivat sanoja, jotka jäivät kaikuna ajatuksiin kahvihetkemme jälkeen. Jäi olo, että pääsimme hyvin jyvälle toisistamme ja korusta, ja pystyn luottamaan Pekkaan täysin korun kanssa.

Kuulostaa varmaan jonkun korvaan ihan hurjalta, millaisella palolla tähän suhtaudun ja miten isosti sydämenikin on pelissä.

Mutta kun, mutta kun. Tässä ei ole nyt kyse pelkästä korusta, vaan jostain suuremmasta, jota koru vain pääsee symboloimaan. Että koru vain kiteyttää sen kaiken.

Miten minä sen nyt teille selittäisin? No, ainakin hyvin konkreettisesti niin, että olen lopenkyllästynyt siihen, että hienoihin koruihin panostetaan vain silloin, jos  a) menee kihloihin tai b) menee naimisiin. Tämä on rakkauden koru, mutta minulle itselleni. Eikö itsensä rakastaminenkin ole aika kantava rakkaus elämässä? Eikö sen ainakin pitäisi olla?

Ensi kuussa saan valmiin korun kaulaani. Lähelleni. Iholleni.

Edelleen jännittää, mutta olen varma, että tulen rakastamaan koruani, sen tunnelmaa ja tarinaa, sekä sen kirkkaana hohtavaa, luumäkeläistä berylliä. Näytän teille sitten tietysti lopputuloksen.

En malta odottaa, millaisia tarinoita ja vuosikymmeniä riipus kaulassa luodaan.

-Henriikka

Pst! Jos ajatus uniikkokorusta lahjaksi itsellesi tai jollekin läheiselle jäi kutkuttamaan tai haluat käydä ihastelemassa Kulmalan valmiita koruja tai sinulla on vaikka muokata vanhat arvokorusi, niin suosittelen astumaan Kultaseppä Kulmalan kynnyksen yli. Lupaan, että on ystävälliset kasvot vastassa.