Kolme kuukautta sitten totesin, että nyt loppuu tämä laiskottelu. Haluan takaisin kiinni hyvinvointiin ja urheiluun. Haluan adrenaliinin vereeni, verenmaun suuhuni. Haluan treenata itseni onnelliseksi, saada itsestäni ulos tämän velton olon ja saada raskauden jälkeen kiinni siitä, kun keho on minun itseni käytössä. Palkkasin PT:n puoleksi vuodeksi ja aloitin vihersmoothie kädessäni, uusi sykekello ranteessani. PT ehdotti,Lue lisää

Olen täällä jossain, kaiken sotkun ja säädön, sakan ja pölyn, kaiken tapahtuneen ja kerrostuneen alla. En tiedä, koska minä minut taas löydän. Mutta tiedän, että täällä jossain, kaiken alla, minä olen. Kadotin itseni raskausaikana. Siitäkin on jo yli kaksi vuotta, kun aloin kantaa lasta sisälläni. Kadotin itseni raskaushormoneihin, synnytyshormoneihin, palautumishormoneihin ja imeytymishormoneihin. Meinasin jo vähänLue lisää

Istun kotona. Paljon ei ympäriltä kuulu mitään. Näppäimistön äänet napsahtelee ilmoille, ja pesukoneessa käsinpesuohjelmalla pyörii värikäs leikkimatto, jolla pikkuinen ei enää pysy. Se saa elämän seuraavan pienen kodista. Muuten on aivan hiljaista. Yritän saada kiinni, mitä mielessä pyörii. Aion keittää pian kahvit. Sain torstaina lahjaksi etiopialaista, hedelmäistä kahvia kultaisessa paketissa. Se on juuri sellaista pienpaahtimokahvia,Lue lisää

Välillä sitä hätkähtää itsekin, missä elämä oikein kulkee. Reilu vuosi sitten, 5. tammikuuta, kirjoitin blogiin näin: Lauteilla istuessamme sanoin ääneen unelmani. Sellaisen unelman, joka ei tunnu vielä tällä hetkellä realistiselta, mutta jonka toteutumiseen uskon lujasti. Haaveeni on asua kesät saaristossa ja talvet tunturissa. On vaikea ennen vauvan tuloa miettiä, millaiseksi arki sen jälkeen muodostuu, minkäLue lisää

Olen ollut niin lukossa. Sumussa. Kirjoitin viime vuonna blogia ennätysvähän. Työt olen saanut tehtyä, mutta muuten ei ole ollut kehumista. Viimeinen ei-kaupallinen kirjoitukseni oli toukokuussa. Se oli kyllä mahdollisesti kaikkien aikojen suosikkijuttuni, mutta silti. Ei se nyt sentään niin hyvä ole, että itseään ”bloggaajaksi” kutsuva ihminen voisi sen harjalla surffailla kirkkaaseen tulevaisuuteen. On kirjoittamista jaLue lisää

Erään kesän olin Armi Kuusela. Olin kesätöissä laitoshuoltajana psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Minulla oli vaaleansinivalkoinen, raidallinen laitoshuoltajan asu, kaulassa hento ristiriipus ja rinnassa nuoruuden palo. Eräs ilahduttava mummeli risti minut Armiksi, 19-vuotias vaaleaverikkö kun olin. Oikeastaan minusta tuntuikin vähän edustusmissiltä: Olin hyvää pataa laitoksen asiakkaiden kanssa ja olin töissä koko persoonallani. Osallistuin kerran viikossa hoitajienLue lisää

Puhuimme eilen ystävien Whatsapp-ryhmässä sisäisestä äänestämme – kuinka puhumme itsellemme ja miten suuri merkitys sillä on sen kannalta, kuinka koemme ja näemme maailman, elämän ja itsemme. Sisäistä ääntä ei mielestäni voi erottaa elämänkatsomuksesta, vaan kunkin todellisuus suodattuu aina sen kautta, millaisten ajatusten kanssa hänen mielensä on ja painii. Onko sisäinen äänesi kriitikko, ankara vaatija taiLue lisää

Viikko on ollut hidas. Ensimmäinen äitiyslomaviikkoni. Tavoitteenani on ollut opetella hitautta, arvostamaan aikaansaamattomuutta ja joutenoloa, levätä. Levätä niin, etten koko ajan tavoittele lepäämistä, lepään vain. Ongelmanydin löytyy jo siitä, että olen ylipäänsä asettanut itselleni tavoitteen. On yllättävän vaikeaa arvostaa löysäilyä, tyhjiä hetkiä ja tavoitteetonta harhailua kodissaan, kun on tottunut olemaan tehokas, saamaan nautintoa tehokkuudesta jaLue lisää

Ystävänpäivä oli sunnuntaina. Meinasin aivan unohtaa sen. Usein lähetän ystävänpäiväkortteja, mutta en kyllä sellaisina vuosina, jolloin postitan joulukortit. Tänä vuonna panostin jouluun. Täällä saaressa on aikaa ajatella. Lähiviikkoina olen miettinyt paljon yksinoloa ja yksinäisyyttä. Miltä oloni tuntuu, kaipaanko seuraa, tunnenko oloni yksinäiseksi? Mietin asiaa jo paljon ennen muuttoa – olisinko yksinäinen maaseudulla? Tiedän, että yksinäisyysLue lisää

Kaupallinen yhteistyö: OP Olen elämässäni sellaisessa pisteessä kotien ja asuntojen kanssa, jossa en suoraan sanoen olisi ikinä kuvitellut olevani. Vuokrasin juuri vuoden alusta Helsingin ensiasuntoni ja muutin omakotitaloon Porvooseen, joka on jo toinen omistamani koti. Omakotitalosta puolikas on toki kumppanin, mutta joka tapauksessa voin puhua niistä omistusasuntoina. Tähän pääseminen on vaatinut hyvää onnea, isoja unelmiaLue lisää

Kaupallinen yhteistyö: Väre & Asennemedia Sähkölasku on vähän sellainen epämediaseksikäs asia, jota ei kovin helposti tule edes ajatelleeksi, jos ei koe tarvetta perehtyä asiaan. Itse koin ensimmäisen herätyksen muutama vuosi sitten ekojen ilmastoinnostus-steppieni yhteydessä, kun tajusin, miten helposti voin itse vaikuttaa sähkönkulutukseeni. Toinen herätys saapui aika pian sen jälkeen, kun halusin vaihtaa kerrostaloasunnon sähkösopimuksen vihreäänLue lisää

Keväällä korona myös Suomen haltuunsa. Työt lähtivät alta, ja asiat muuttuivat vikkelään tahtiin. Kirjoitin silloin tämän pyykinpesu-aiheisen blogikirjoituksen, mutta jätin sen julkaisematta, sillä aika ei vaikuttanut olevan sille otollinen, sillä kaikkialla vauhkottiin käsienpesusta ja että pese mieluummin pyykkisikin vaikka yhdeksän kertaa. Ja oikeasti tässä piti olla yhteiskumppanikin mukana, mutta se vetäytyikin koronan siivittelemänä pois pelistä.Lue lisää

Maanantaina se iski – kaupunki-ikävä. Se kesti pienen, ohimenevän hetken, mutta pysäytti silti. Olinhan pelännyt, että maaseudulle muuttaessa huomaan yhtäkkiä, etten sovi maaseudulle yhtään. Että kaipaan palveluiden läheisyyttä, julkista liikennettä ja kaiken helppoutta. Sitä kun kaikki on sopivasti siinä aivan ympärillä, kellon ympäri. Noin maksimissaan vartin haikeus iski siitä, kun tajusin etten voi vain avataLue lisää

Koko viikko kului Vuokatissa. Käytännössä tämä tarkoitti, että aina päivän valoisan ajan hiihdin umpihankea sinne sun tänne ja fiilistelin antaumuksella lunta (kuinka monesti minuutissa pystyy pohtimaan ”lumi on parasta”?). Sen rinnalla pimeän laskeuduttua vaaroille, luin kirjaa, tein hövelisti muutamia pieniä työjuttuja, pelasin lautapelejä perheeni kanssa ja söin mukavan turvallisia ruokia, kuten lohisoppaa ja hernekeittoa. PerheenLue lisää

Viikonloppuna satoi vihdoin lunta Porvoon saaristoon. Sitä vain satoi ja satoi ja satoi, ja kaikki peittyi valkoiseen lumihuppuun. Katsoin ikkunasta haltioissani. Rakastan lunta. Siis en vain lievästi, loivasti pidä siitä, vaan suhtaudun lumeen intohimoisesti. Lumi tekee maailmasta paremman. Se tekee kaikesta hiljaista, pehmeää ja lempeää, omista ajatuksistakin. Keveys laskeutuu hartioille samaa tahtia, kun pakkaslumi leijaileeLue lisää

Vuoden viimeinen päivä. Puuuh. En tiedä, miksi edes kirjoitin tuon ”puuuh”. Enhän minä ole ollut mikään suuri kärsijä tässä vuodessa, jos kärsijä lainkaan. Kärsimykseni ovat rajautuneet vertaiskipuun, jota on muiden puolesta kokenut epävarman vuoden aikana. Toisaalta tarkemmin ajateltuna siksi ehkä sen halusinkin kirjoittaa. Välillä muiden epävarmuuden ja kivun sietäminen on vielä vaikeampaa kuin oman  –Lue lisää

Jouluaaton aatonaatto. No, noin kun se kirjoittaa, tuntuu vielä aika pitkältä joulujuhlintaan, mutta todellisuudessa aattoilta on jo ylihuomenna. Olemme olleet täällä hirsiseinien suojissa jo puolitoista viikkoa. Istun puisella tuolilla uudessa kodissamme ja juon kahvia. Onneksi olen löytänyt vaikka mitä hyviä kofeiinittomia kahveja sekä suodatin- että espressoversiona (Kaffa Roastery, Slurp, Porvoon kahvipaahtimo…), joten voin juoda herkullisiaLue lisää

Täytin keskiviikkona 30. Synttäriviikko alkaa hiljalleen olla lopuillaan, vaikka uskaltaisin arvata, että jotain pientä yllätystä saattaa olla viikonloppunakin vielä luvassa. Pyöreitä piti juhlia Mathildedalin kainalossa, Teijon juhlatilassa elokuussa, mutta koronan puskiessa päälle peruin juhlat viime hetkellä. Se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta ja tuntuu edelleen, vaikka harmittikin ihan vietävästi. Olinhan tilannut kaikki kakkutikkarit, oluthanat ja dj:tkinLue lisää